NYT "KIELITÄÄN"!

Maailmassa puhutaan ehkä jopa 7000 kieltä, joitten joukosta tämä vähäinen Suomemme kieli ei juurikaan erotu - edukseen. Moniulottuva kielioppimme taivutuksineen, etuliitteineen, päätteineen, sanojen yhdistämisineen ja ties minä omituisine ominaisuuksineen, sekä erikoisesti runsaine synonyymeineen - niin, sitä väitetään vaikeaksi. Ymmärtämättä juurikaan kielemme hienouksia, heräsi tuosta otsikkoajatuksesta arvailu, että mitä kaikkea se voisi tarkoittaa? Synonyymeina, samaa merkitsevinä sanoina Kotimaisten kielten keskus tarjosi sille: antaa ilmi, ilmiantaa, juoruta, kannella, kantrata, kavaltaa, laulaa, laverrella, vasikoida, visertää. Ja siihen listaan eivät päässeet lainkaan mukaan maan 7 murrealueen omaperäisyydet. 

Mitäköhän tuo "kielitään" tuo Sinun mieleesi?

"Kilautin" muutamalle kaverille, kysellen oman taikka omimansa murteen hieman jokapäiväisyydestä (ja käyttämästään puhekielestäkin, kirjakielestä puhumattakaan) poikkeavia ilmaisuja. Jonkinverran aikoinaan kotimaata eri kolkiltaan katselleena ja noitten kavereitten listauksilla, ajattelin tehdä mielikuvitusmatkan pohjoisesta etelään. Ulkorajojemme sisäpuolella, hallituksen matkustusrajoituksia noudattaen. Tulisitko mukaan - yritetään yhdessä "pysyä kärryillä"!

Aivan puhtaan sukuperimän omaavat koltat ja saamelaiset ovat jääneet kohdallani kohtaamatta, mutta lappalaisilla ja lappilaisilla on jo aivan omat, pohjoisen sanansa. Vai lienetkö kuullut Salon torilla (ennen kahden metrin kuuloetäisyysaikaa) tällaisia: ahku = isoäiti, juovattaa = seurata, pitää silmällä, elo = porokarja, hurrikas =  outo, vieras henkilö tai paikka, kahakäthen = kulkea edestakaisin. Tuosta viimeisestä sanasta (kun olemme laskeutuneet sieltä Nuuskakairasta muutaman poronkuseman alemmaksi) vertailu edestakaiselle kulkemiselle on mutkin. Ostin joskus Oulun asemalta tikettiä Helsinkiin, niin virkailija kysyi, että "mutkinko"? Meinasin heittää savolaisuuksiani, ettei ihan suoraa rataa lienekkään, mutta onneksi lipunmyyjä täsmensi, että "vaiko vain meno"?

Oulunseutu on muutoinkin murteessaan väriläiskä kartallamme. Se ookkona Oulusta... alkaa olla jo kulunut fraasi, mutta kuulostaisiko tutulta ettei ole rääpyä = ei ole tilaisuutta tai aikaa, hilijastua = olla myöhässä, myöhästyä, huilata = luistaa hyvin, mennä nopeasti (kai myös levähtää), kenkätä = antaa ilmaiseksi, juorupeili = katupeili, ikkunan pielessä ulkopuolella, jolla näki jalkakäytävällä kulkijat molempiin suuntiin (tunnettiin myös maan länsipuolella ja pääkaupunkiseudulla, kun ihmisillä oli aikaa seurata toisia). Monia nimiä hallussaan pitävät lapaset taikka kintaat ovat siellä rasat, ja ruokapuoleltakin löytyviä ovat rössy = veripalttu ja perinneruokana rössypottu = keitto, jossa on myös perunaa ja sianlihaa. Öllövelli = kylmä kaljakeitto (venäläisen keittiön kesäherkkua, kuinka lienee sinne ruokaohje kulkeutunut), örkky = korvapuusti, nisu (eikä mitään viittausta pullapitkoon, joka on leeta). Siihen päälle pisteeksi nilikkakahvit = kahvi ilman pullaa.

Samalla korkeudella kartalla maan itäreunalla on oma murteensa, tottakai. Se on vahvasti Suomen suurimpaan murrealueeseen maantieteellisesti kuuluvaa savon alaryhmää, mutta todellakin aivan omaansa! Koillismaalta Päätalon Kallen kirjojen välityksellä sitä sanastoa on luettu kautta Suomen ja aina sieltä joku termi jää vähäksi aikaa elämään täälläkin, kun on juuri kirjan sulkenut. Sieltä, Sallasta alkaen ja Kuusamosta etelään päin kulkiessa löytyy hyvinkin vaihtelevia ilmaisuja: ahveerata =  ajatella, miettiä, akkiloeja = avustaa, sassaroepi = menee rikki, epäkuntoon, reistailee, ratulat = kihlajaiset, konnunnuusa = pula heinistä kevättalvella. Jonkinverran etelämpää, Kainuun murteesta, löytyy sana, joka ei tarkoita mitään, mutta se voi tarkoittaa "kyllä, ei, ehkä ja kaikkea siltä väliltä" ja se on Van!  (Van, älähän hättäile!) Itämurteiden ka ja kah toimivat hiukan samalla tavalla. Taikka käsite Sujjuuko se? - sujua = taipua, joustaa, antaa perää, virraapelihomma = toissijainen, helppo, höttösissään = tohkeissaan.

Keskisessä Suomessa lienee puhe lähinnä kirjakielen arkista osaa, ei virastotasoa. Vaikka alue kuuluu savolaismurteisiin, niin Hämeen ja länsi-Suomen murteiden vaikutus on tuntuva - yhteisvaikutuksenakin selkeä. Vanhojakin sanontoja saattaa kuulla: on sutuva = vilskettä, pinsu = vähäruokainen, mutta tuskin edes vanhempi väki tuon tason murteita suosii, sillä siellä, kuten kaikkialla, murre elää puhekielenä.

Varsinainen "Savon syvän" jää näiden reunamurteiden keskellä esi-isän asemaan, eikä kyse ole suinkaan yhdestä kantamurteesta. Joku viisas on väittänyt, että savo on kieli, jonka sisällä on 51 murretta! Ja oletan sen tarkoittavan vain Pohjois-Savon aluetta, sillä Etelä-Savo lähentelee Porjois-Karjalan ja Kaakonkulman karjalaisuutta "puheensa aksantissa"! Joka tapauksessa koko tuolla alueella on yhä voimassa sääntö, että vastuu on kuulijalla - kokonaisuudessaan. Juuri sille ja savolaisille viäräleuvoillehan sitä on lähes kaikissa vanhemmissa (ja hauskemmissa) kotimaisissa elokuvissa naurettu! Eli aivan turhaa olisi kerätä sieltä yksittäisiä sanoja tähän, kun meistä jokaisella on joku mukavalta tuntuva muisto taikka muistikuva savolaishuumorista, hampailla taikka ilman! 😊 Samalla lailla taitaa olla viisainta jättää Rauman giäl ja Turun murre omaan rauhaansa, tarkoittipa se pimpparoiminen nyt mitä tahansa - kun tässä sentään asustellaan sen verran lähellä, ettei... ja perniöläiseenkään sisimpään ei riitä tarmoa kurkistella, mutta joku sana tätä salonseutulaista. Tämä jokapäiväinen lehtemmehän julkaisi monisivuisena teoksen nimeltään 

Mutta kaikella kunnioituksella ja kun lähipiiristäni noita murteen(kin) avaajiksi kelpaavia löytyi, niin otetaan joku sana ankeleikist (= välttämättä) tästäkin ympäristöstä, jonne jo yli 30 vuotta sitten onnistuin kulkeutumaan. Kuitatkoon tämä nykyinen kotiseutu myös sen edellisen murrealueen sanastot - koskaan tällä "en mistään kotoisin" lähtökohdillani sitä Stadin langia oppinut ymmärtämään. Ainahan sitä muutaman sanan matki, mutta... Tosin en näistä lähimurteenkaan hiukka vanhemmista hienouksista ole ällän päällä!

Tuohon edelläolevaan viitaten nämä seuraavatkin ovat vain jäljennettyjä, enkä osaisi puoliakaan käyttää puhekielessäni. Filistä = viheltää, kleini = hoikka, laiha, krinti = portti, kekkaroitta = viivytellä, kävästä = lakaista, haravoida, kleeho =  ovela, korstraaki =  läpiveto, kruntipulla = pullapitko, lainata = niellä, norkata = odottaa, paljalvo = paljain jaloin, parhalas = juuri nyt. Ja niimpä parhalas vedetään yhteenvetoa koko tästä murteilla murhettumisesta. Eli PUHUTAANKO SUOMESSA VIELÄ MURTEITA?

Jostain viime vuosituhannen puolella ilmestyneestä Kielikellosta luin tuollaisen otsikon alta tutkittua tietoa, että kyllä. Virheellinen käsitys syntyy siitä, että hyvin moni olettaa oikeaoppisen murteen olevan vain jotain 1700-1800-luvulla puhuttua. Pikkasen samalle linjalle tuokin keräämäni sanasto pohjautuu - hiukan tarkoituksella ja provosoidenkin, sillä kaikki ne sanat, joita luontevassa puheessamme päivittäin käytämme on meidän murrettamme. Ehkäpä se on erilaista kuin lapsuudessamme, elämäntilanteista, asuinpaikoista ja jopa koulutuksesta johtuen, mutta juuri sellaisena, kuin Sinä sitä sanoina julkituot, se on murretta, arkikieltä, puhekieltä. Mutta kaikissa murrejutuissa on ainakin puolet merkitystä intonaatiolla ("nuotilla). Ja siinä on vivahteita sekä perintö-, että ympäristötekijöistä (niinkuin sen "entisen miehen" pojalla, joka menestyi isänsä lailla opinnoissaan, mutta oli hiukan talonmiehen näköinen 😇).

Ja jos ennätit pitkästyä, niin olen pahoillani, ellet - niin karanteenista huolimatta - voisimme ottaa puheenaiheeksi murteiden merkityksen jokapäiväisessä elämässämme. Minkämoisten murteitten kanssa olet ollut tekemisissä ja kuinka paljon jotain vanhemman murteen sanoja osaat ja jopa käytät? 

Nykyaikaisella tekniikalla tuohon keskusteluun pääset mukaan HUOMENNA TORSTAINA 14.5. KLO 12 SYTYn TorstaiTreffeillä Teamsin-videopalaverin jutustelutuokiossa. Mukaan pääset tietokoneella jo noin klo 11.50 menemällä selaimessasi osoitteeseen (paluu blogiin "TAKAISIN"-painikkeella):

https://teams.microsoft.com/_#/pre-join-calling/19:meeting_M2RiNzFlYWQtMzc5Yy00MTdiLTgyOTktNzdiMzE1MzMzYTdl@thread.v2

Mikäli tarvitset opastusta mukaantuloon, niin sitä sekä liittymislinkki löytyy puolestaan täältä 

https://www.salonsyty.fi/ajankohtaista/torstai-treffit?fbclid=IwAR1Hlc9Ci1mx8xCS3GgBeyr7FdMvhnmGG-nJuxexcviM6yqlNDGfhQTRIcs

Yhtenä jutustelun aiheenamme ovat silloin nimenomaan murteet. Nähdään silloin

Kirjasuositus alkuperäiskansoista kiinnostuneille

Minulla on tapana lukea välillä kirjasarjoja uudelleen. Tässä taannoin aloitin Sue Harrisonin kaksi trilogiaa, joiden parissa sain kulutettua useamman viikon.

Jos pidät alkuperäiskansojen historiasta kerrottuna romaani-muodossa, suosittelen ehdottomasti Harrisonin kirjoja. Ne eivät ole enää mitään ihan uusia, mutta toisaalta tarinat sijoittuvat jonnekin 7000 eKr. Tarinatkin ovat 9000 vuotta vanhoja, joten kirjat ovat siihen nähden suorastaan moderneja.

Harrisonin ensimmäinen trilogia on 1. Äiti maa, isä taivas 2. Sisar kuu ja 3. Veli tuuli. Siinä matkataan valaanpyytäjien ja ensimmäisten ihmisten kansojen ja heimojen kanssa.

Toinen trilogia on nimeltään 1. Jokien laulu 2. Tuulten viesti 3. Tähtien kutsu. Siinä ollaan Alaskan maisemissa jokikansojen matkassa.

Trilogiat voi lukea missä järjestyksessä vain, mutta kirjoissa on samoja henkilöitä. Heidän elämänsä kulkee eteenpäin, joten järjestyksessä lukiessa pysyy paremmin kärryillä, kuka kukin on ja miksi johonkin tilanteeseen on jouduttu.

Näistä kirjoista olen saanut todella paljon tietoa alkuperäiskansoista ja voin vain ihmetellä, miten sitkeitä ja kekseliäitä ihmiset ovat olleet jo tuhansia vuosia sitten.

Välillä olen valvonut öitä, että saan jännän tarinan kohdan luettua ja voin nukkua. Kirjat on kirjoitettu todella hyvin ja ne sisältävät paljon tietoa Amerikan alkuperäiskansoista. Erittäin mukaansa tempaavia kirjoja, joiden imu vetää mukanaan.

 Päivi 

Feta-parsakaalipiiras

Jokunen vuosi sitten olin sisareni kanssa lomalla Kreetalla Kalivesin kylässä. Hotellimme oli kreikkalaisen nuorenparin yritys, joka sikäläiseen tapaan oli keskeneräinen. Lieneekö tarkoitus ollut rakentaa toinen kerros, milloin. Ainakin raput oli valmiina. Meillä oli mukava huoneisto. Aamukahvit joimme toisella parvekkeella ja iltaviinit toisella auringonlaskun puoleisella parvekkeella. Pihassa oli useita oliivipuita ja mahtavat kukkaistutukset. Aamuparvekkeelta oli merinäköala.

Paikallinen taverna järjesti turisteille kreikkalaisen ruuan kursseja. Niinpä mekin osallistuimme yhteiseen ruuanlaittoon. Hyvissä ajoin aamupäivällä aloitettiin. Käärimme lampaanlihaa folioon useiden mausteiden kera, sitruunasiivuja mukaan. Ne pantiin uuniin pariksi tunniksi. Sitten leivoimme feta-parsakaalipiirakkaa. Resepti noudatti suurin piirtein alla olevaa reseptiä, mutta voi oli korvattu laardilla ja päälle roiskautettiin oliiviöljyä. Emäntä otti pöydän alta gallonan kokoisen peltikanisterin ja lisäsi piirakan päälle hyvinkin puolen litran verran öljyä lausuen samalla ”hieman oliiviöljyä”.

Kun ruoka oli valmista, söimme yhdessä maistuvan lounaan. 

Iltapalalle ostimme mukaan limupullollisen tavernan omaa valkoviiniä. 

Feta-parsakaalipiiras

Pohja:

125g maitorahkaa

125g voita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

200g parsakaalia

200g feta kuutioita

3 munaa

3,3 dl ruokakermaa

1 rkl oreganoa

0,5 tl suolaa

Sekoita rahkan joukkoon pehmeä voi ja jauho-leivinjauheseos. Vuoraa taikinalla n.28cm piirasvuoka. Keitä parsakaalia vähässä vedessä 2-3 min., valuta ja jäähdytä. Valuta fetakuutiot. Pilko parsakaalia tarvittaessa ja laita pohjalle. Lisää juustokuutiot ja maustettu muna-kermaseos. Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa n. 35 min., kunnes täyte on hyytynyt ja saanut kauniin värin.

Piirakka maistuu kahvin kanssa tai salaatin kanssa ateriana. Tämä tuo mieleen usein loman Kreetalla.

                                       Eila

Koronan jälkeen

Moni asia on aivan toisella tolalla, kuin ennen koronaa.

Ihmiset tottuivat olemaan kotona tekemättä mitään. Nyt he ovat kuin käenpiian poikanen sinitiaisen pöntössä. Käenpiika kävi vahingossa munimassa sinitiaisen pesäpönttöön. Nyt käenpiian poikanen on jo niin lihava, että sen on mahdoton päästä pienestä reiästä ulos.

Verkkokaupasta saa mitä ikinä haluaa suoraan kotipöntön ovelle. Aivan valtava on se pakettien kuljetusjärjestelyjen ja tuotepalautusten systeemi, joka työllistää jonkun verran. Pöntössä on 6G-nettiyhteydet, jotka mahdollistavat kaiken kanssakäymisen kaikkialle, kun kerran ulos ei tarvitse lähteä. Ruokakin tulee ovelle säännöllisesti.

Kansalaispalkka on ollut pakko ottaa käyttöön, koska puolet kansasta on tuloja vailla. Ne heidän työpaikat vei korona-aika mennessään, eivätkä ne enää koskaan palaa. Jos tämän laman lapsia vielä syntyy, he opiskelevat kaikki asteet eskarista yliopistoon pöntöstä käsin. Kouluja ei enää ole. Homeongelmat hoituivat näin kertalaakista.

3D-tulostin on käytössä lähes joka pöntössä. Ainoastaan raaka-ainetta tilataan tarpeen mukaan verkkokaupasta. Sitä tulee ruokatoimitusten kylkiäisenä.

Maailman raha- ja valuuttajärjestelmä on romahtanut. Inflaatio on syönyt rahasäästöt. Setelirahaa ei enää tarvita. Pahaksi onneksi juuri ennen koronaa sijoitusvinkkejä sai jo taksinkuljettajilta ja naistenlehtien sivuilta. Ne olivat tosi huonoja ennusmerkkejä. Nyt sijoitusten perään voi vain haikailla. Ne eivät ole enää tavallisen kansan asiaa.

Trump on valittu yhä uudelleen, koska hän ajaa aina ”America first”-linjaa. Tämä tarkoittaa sitä, että dollari on enää ainoa käytössä oleva valuutta ja sitä painetaan setelikoneilla laakerit punaisina koko ajan. Herra Presidentti jakaa sitä tarvittaessa sinne sun tänne.

EU on hajonnut. Sellaiset rapakuntoiset huolettoman velanoton maat, kuten Italia, Kreikka ja Espanja ovat lysähtäneet kasaan. Pohjoisen tolkun maat eivät halunneet enää heidän velkojaan maksaa. Itsekin ovat vaikeuksissa ja nilkuttavat jotenkuten eteenpäin, paitsi Ruotsi, joka pärjää aina. Englanti on kutistunut pieneksi pimp eriumiksi saarelleen.

Aivan käsittämättömät omaisuusmassat vaihtoivat omistajaa pörssikurssien heilahduksissa. Tyhmän eväät syötiin ensimmäiseksi. Ne, joilla oli varallisuutta, surutta ostivat niiltä, joilla oli vain velkaa. Oligarkkien kaappaukset olivat lastenleikkiä tämän rinnalla. Nyt 3% omistaa ja 97% ei omista mitään. Rikkaitten laiska raha ei enää kierrä.

Kun puoli maailmaa on nälkiintynyt, Keski-Euroopasta nousee taas joku ruskeapukuinen syyttämään rikkaita. Jne.

Mutta miten pöntössä viihdytään? Asukkailla on tietenkin TV, josta tulee yötä päivää sirkushuveja. Esimerkiksi klo 12 Vappu ja Marja pitävät Talk-Showta seksistä vieraanaan Jenni ja Reino, klo 14 alkaneessa ohjelmassa Jenni ja Joonas keskustelevat seksistä Vapun ja Mikon kanssa, klo 16 keskustelevat Jorma ja Veitola homoseksistä Jarin ja Strandbergin kanssa, klo 18 jysähtää Erika ruutuun keskustelemaan seksistä Hjalliksen ja Kristan kanssa, klo 20 Mikko ja Kalle ovat kutsuneet Arto Nybergin ja Katri-Helenan kanssa Lenitan keskustelemaan aikuisten seksistä. Klo 22 Maria ja Elli keskustelevat biisintekijän salatusta seksielämästä Jarin ja Karin kanssa, klo 24 Sannikka ja Hintikka keskustelevat seksittömästä vanhuudesta Seelan ja Lenitan kanssa. Kaikki ohjelmat ovat uusintoja ennen koronaa tai sen aikana tehtyjä. Lenita ei myönnä eikä peru vieläkään mitään. Uusia ohjelmia ei enää tehdä.

Jokaisen Talk-Shown jälkeen tulee joko Onnenpyörä, Huutokauppakeisari tai Huvila ja Huussi. 65:n tuuman ruudulta nämä uusinnat niistäkin ovat niin katseltuja, että pöntössä ei mitään muuta kaivata. Katsoja saa tasoistaan ohjelmaa.

Kanavan vaihto ei auta mitään, koska sieltä tulee samat uusinnat, mutta eri järjestyksessä.

                 Eero

Päivälenkki

Lenkille, lenkille... Tämä on tätä aikaa, kun pitää sopeutua yksin olemaan. Olen siihen kuitenkin jo tottunut vuosien myötä.  Koronan myötä se saa konkreettista etua. Ei välttämättä tarvitse sitä juttukaveria mukana, vaikka meneehän se lenkkeily aina joutuisammin, kun vähän ”höpöttää” välillä.

Muistin kuitenkin, että ostin sellaisen ”härpäkkeen” jossain vaiheessa.

Korvakuulokkeet, musiikkia kännykästä ja matka menee hyvin. Pyörälenkille ne alun perin ostin, mutta nyt ovat myös hyötykäytössä.  Jossain vaiheessa voi ottaa vaikka tanssiaskelia, no ei kai, mutta tekis mieli. kun tulee lempparimusiikkia.  

Ja sitten tää toinen ”härpäke” on tämä monitoiminen askelmittari-, kello- ja mitä kaikkea. Tekee liikkumisesta mukavaa, kun on niin harmaata vielä joka puolella. Mielenkiintoa lisää tuo askelten määrä, joita voi aina lisätä ja ne näkyy aina tässä mukana. Joku on joskus sanonut sellaisen lauseen: ”Liikunta on lääkettä”. Allekirjoitan. Ja tuo aurinko, tuntuu, että on aika herätä talven horroksesta.

Olihan tuolla jossain lenkkipolun varrella jo sinivuokkojakin tai mun ”hortonomin” silmin näyttivät siltä. Ne voi olla kyllä niitä toisia sinisiä, jotka kukkivat tähän aikaan. Nimi on hämärän peitossa. 

Olipa tässä yks päivä jo ilmaantunut tuo ISO ilmapallokin taivaalle.

Korona on kuitenkin hiljentänyt kaiken. Ohjeita on tullut ”tuutin täydeltä”. Joku tekee taulukkoja, miten tämä tulee vaikuttamaan Suomessa. Kaupoissa ei ole pahemmin ruuhkaa. Tai mä en ole vissiin ollut siihen aikaan, kun ei ole sitä ruuhkaa. Onneks on ruokaa sen verran aina kotona ja sitä wessapaperiakin, ett’ei tarvitse siellä kaupassa usein käydä.

Mutta olen optimisti, kyllä me tästä selviämme.

                                                                     Sisko

Pidetään huolta toisistamme ja itsestämmekin

"Mitä tänään mietin🤔. Sitä kuinka ennen, siis aikaa ennen nyt oli välillä tulisilla hiilillä, kun ei ollut rientoja ja muita menoja eli ns. koti-iltoja. Nyt on suorastaan ihanaa, kun edessä on vapaa viikonloppu ja ei tarvitse poistua kotiovelta minnekään. Ja töiden jälkeen suihku on aivan taivaallinen paikka, päivän pöpöistä puhdistautumista ulkoisesti. Olen vain "kaupantäti" eli en pahimmassa tulilinjassa maamme hoitohenkilökuntaan, laitoshuoltajiin ja muihin tärkeisiin ammattiryhmiin nähden, mutta silti välillä arkisin mietityttää töihin lähtö. Meillä jokaisella on joku lähipiirissä, joka kuuluu riskiryhmään. Pidetään huolta toisistamme!!! ❤️” 

Näin kirjoitti tyttäreni koronaviruksen saavuttua maailmalta Suomeen.

Tämä virus valloitti myös tiedotusvälineet, joista kaikki pauhaavat siitä tuutin täydeltä. Käynnissä olevat aseelliset selkkaukset ovat jääneet tiedottamisessa kakkoseksi. Taistelu virusta vastaan on etusijalla. Syystäkin, koska kyseessä on koko maapalloa koskeva asia. Sodassahan aina vastapuoli koettaa torjua hyökkäyksen. Toivottavasti torjuntataistelu koronavirusta vastaan tuo pikaisen voiton. 

Tämän voiton saavuttamiseen tarvitaan kaikkien panos. On uskottava, että vihollinen viruksen muodossa on tosi ovela. Se ei pidä melua itsestään ja on näkymätön. Tämä vihollisemme ei huuda uraa eikä hakkaa päälle taistelu- eli sotahuutoja. Sen ei tarvitse. Ei ole pitkää aikaa siitä, kun olimme taisteleva osapuoli, isämme ja veljemme tehostivat sotahuudolla hyökkäystilanteissa. Silloinkin maailma oli kauheassa tilanteessa. Kun Väinö Linnan romaanin mukaan tehty Tuntematon sotilas näytettiin valkokankaalla; nuoret katsojat totesivat: “ei voi olla totta, ei siellä noin kauheaa ollut”. Eräs veteraani kuuli mitä nuoret puhuivat ja totesi siihen: “ei ollutkaan, siel oli monta kertaa kauheempaa”! Sota oli katastrofin aikaa. Maailma lamaantui, elämä oli vaikeaa. Ihmisiä vammautui, lapset menettivät isänsä. Lama ja puute oli todellinen. Kuinka meidän käy, oli monen päällimmäinen ajatus. Siitä selvittiin työtä tehden, yhteistyö oli voimavaranamme. 

Voimme kuvitella, että koronavirus hyökkää yksilönä ja me teemme huolimattomalla käytöksellämme siitä sotajoukon.  Sitä vastaan tiedehenkilömme avustajineen valmistelee vasta-asetta viruksen torjuntaan.

Se on mittava määrä erilaisia juttuja; lääkkeet, hengityslaitteet ja suojautumisvälineet. (Uutisten mukaan valtioiden ja maanosien kiistaa riittää tästäkin asiasta.) On kerrottu, että laitteiden kysyntä olisi suurempi kuin valmistuskapasiteetti. Koronavirus leviää nopealla vauhdilla. Yksi pienenpieni “ötökkä” kun pääsee tarttumaan ihmisistä ihmisiin sylkipisaroiden tai kosketuksen välityksellä, jopa oletetaan sen olevan vaarana myös ilmassa säilyvinä partikkeleina, joita jää elämään myös kaikille pinnoille, joihin tartunnan saanut koskettaa. Sillä tavalla viruksen uusi kantaja eli isäntä, jolla ei ole puhevaltaa, kasvattaa ja hyysää tätä pahaa tulokasta, joka jakaantuu ja muuttuu, saattaen jopa tukehduttaa isäntänsä. Nesteestä täyttyvistä keuhkoista ei happea verenkiertoon saa. Tukehtumiskuolema on tosi kivulias - ymmärtääkseni.  Mutta miksi suomalaisen on niin vaikea taipua ohjeistukseen? Emmekö ymmärrä niiden olevat itsemme, kaikkien lähimmäistemme ja koko Suomen kannalta ensiarvoisen tärkeää noudattaa. Siksi tuo alkuun lainaamani “mitä tänään mietin”. Tuon kysymyksen voisi jokainen esittää itselleen ja vastata rehellisesti, että taas tarvitaan “Talvisodan henkeä”, jotain yhteistä ajattelemisen ja tekemisen voimaa, jolla selätämme tämän vihollisemme. Ja sairastumistilanteen normalisoiduttua, edelleen yhdessä toimien, rakennamme Suomen takaisin nousuun - niinhän me olemme tehneet sotien jälkeisenä aikana aina ennenkin! Yhteisvoimin kansana!

Niilo

Ps. Kaikesta huolimatta meidän on otettava järki käteen ja elettävä niin kun neuvotaan. Seitsenkymppisten ja sen yli on pysyttävä kotioloissa eli “arestissa” - mahdollisimman vähän kosketuksissa ympäristöön. Liikuntaa tarvitaan, mutta ei porukassa. Me kauan eläneet olemme riskiryhmää alentuneen altistumisherkkyyden takia.

Joku on jo sanonut: “KYLLÄ SE SIITÄ”!

Savustuksen helppoudesta

Olipa kerran aviomies, joka piti ruoanlaittamisesta. Hänellä oli ihana perhe, varsinkin vaimo. Isännän syntymäpäivälahjaksi emäntä osti kaasusavustimen rakkaalleen. Ajattelihan rouva toki tässä niin itseään kuin koko perhettäänkin.

Eräänä huhtikuun perjantaina, joka sattui vieläpä olemaan pitkäperjantai, oli aika koota isännän syntymäpäivälahjaksi saatu kaasusavustin. Kymmenen jälkeen aamulla oli isäntä poikineen jo pihamaalla avaamassa isoa pahvilaatikkoa.

Tovi jos toinenkin siinä meni kootessa tätä kauan kaivattua kaasusavustinta. Lähes loppuvaiheessa huomattiin, että savustimen mukana oli tullut vahingossa kaksi samanlaista osaa. Toisessa seinässä olisi pitänyt olla reikä, toisessa ei. Tämän paketin mukana tulleissa seinissä ei kummassakaan ollut kyseistä reikää. Nälkä alkoi jo olla, joten todettiin, että mennään ehjilä seinillä.

Savustin kasassa, joten kaasupulloa hakemaan huoltoasemalta. Kaasuletkun asennus ja yhdistäminen savustimeen tuotti pettymyksen: letku oli liian lyhyt. Ei auttanut grillistä otettu kaasuletkukaan asiaa, sekin oli liian lyhyt.

Nälästä kiukkuisina lähtivät isä ja pojat ostoksille. Hankittiin uusi, pidempi kaasuletku ja tulihan siinä paljon muutakin mukana…

Lopultakin saatiin savustin toimintaan. Emäntä suolasi kalan ja liotti leppälastut. Mutta voi, savustimen piti olla ensin tyhjänä ja täysillä 30 minuuttia, jotta kaikki ylimääräiset pöpöt saivat kyytiä.

Nälkä oli jo niin, että näköä haittasi, muidenkin kuin emännän näköä. Lopultakin iltakuudelta tuli lämmin, savustettu kala ulos savustimesta.

Oi sitä onnen määrää, kun kokonainen iso kalafilee hävisi nälkäisiin suihin huokausten siivittämänä. Herkkua oli! Ja siitä pitkäperjantaista tuli kirjaimellisesti nimensä mukainen. Niin pitkään ei koskaan ole ruokaa odotettu, eikä se koskaan ole niin hyvältä maistunut! Ja koko kesä edessä tuon ihanuuden kanssa! Mitä kaikkia herkkuja vielä saadaankaan…

Päivi 

Kevät keikutellee… entäs takatalvi

Vanha suomalainen sanonta ja kansanviisaus tuo keikuttelu. Kustaa Vilkunan tallentama perimätieto perustelee monella tapaa tuota keikuttelua. Pääasiassa kuitenkin säitten suhteen.

Yhtenä päivänä satelee lunta, toisena aurinko lämmittää jo niin, että tekisi mieli unohtaa villahousut vaatetuksestaan. Varsinkin tämän SYTYn kotikaupungin, Salon horisontin mukaan – vai kuinka tuollaisia olinpaikkamääreitä oikeaoppisesti kuuluu ilmaista.

Joka tapauksessa tiedämme kuitenkin, että täällä jo koko kulunut talvi on ollut täysin erilainen, mitä esimerkiksi 67. leveyspiirin pohjoispuolella. Meillä puisto- ja pihanurmikot näyttävät kuin juuri alkavan muuttua vihertävämpään suuntaan, kasvukauttansa aloittelemaan. Ja suurimmassa osassa Sodankylän yläpuolisessa Suomessa on lumen syvyys tällä hetkellä vielä reilusti toisella metrillä! Kinokset siellä keikuttelisivat, jos peltipailakalla varomattomasti alkaisi vauhdin hurmasta nautiskelemaan.

Ei siis vertailukelpoista tuo lumitilanne. Eikä moni muukaan asia noin pikaisesti vilkaisten. Kuinka siis pääsisimme tutkiskelemaan kevään keikuttelua heidän ja meidän välillämme?

Otetaan nyt sitten mukaan myös tuo otsikon takatalvi: täällä ”syvässä etelässä” sellaiseen (Ilmatieteen laitoksen mukaan) ei ole edes mahdollisuutta, kun tähän mennessä ei vieläkään ole alkanut edes se terminen talvikaan! (Talvi alkaa, kun päivän keskilämpötila laskee pysyvästi 0 asteen alapuolelle. Pysyvällä muutoksella on tarkoitettu 10 päivän putkea.) Terminen kevät puolestaan alkaa, kun päivän keskilämpö nousee pysyvästi 0 asteen yläpuolelle. 

Valon määrässähän pohjoinen ohitti jo meidät päivän pituudessa. Vielä matalalta paistava aurinko häikäisee silmiämme; siellä enemmän mitä etelässä, sillä lumen heijastava vaikutus lisää silmien ärsytystä. Täällä taas vain näyttöpäätteellä työskentely on melkoinen rasite silmille. Varsinkin nyt, kun etätöissä harvalla sen kodin työpisteen valaistusolosuhteet tuskin täyttävät normeja. Mutta kuinka tuotakaan vertailisit? Ja miksi? Eihän me sille mitään mahdeta, siihen kun ei vaikuta minkäänlaiset rajoitukset taikka suojautumiset – paitsi aurinkolasit häikäisyyn, mutta jos oikein sananmukaisesti ohjeistusta noudatamme, niin eihän se sisällä häikäise! 

Mutta se sitten ihmetyttääkin, että kuinka ja miksi uutisoidaan niin monen jättävän oman ja kanssaihmisten turvallisuuden ja terveyden sattuman varaan? Töissään käyvän ryhmän riskittömyyden säilyminenkin on ihan ymmärrettävästi kiinni ohjeitten sanatarkasta noudattamisesta, mutta kun sitten meissä, riskiryhmäläisissäkin, kuuluu olevan ihmisiä, jotka kuvittelevat, että eihän se nyt minuun… 

Melkoisia kamikazelentäjiä!

Minusta meistä jokaisen olisi allekirjoitettava se kehotettu oma osamme avusta (jos olosuhteet sallivat): "Minä pysyn kotona!"

Mitäkö tekemistä näillä asioilla on sen enempää kevään keikuttelun kuin takatalvenkaan kanssa? Niinpä! Pistin tuollaisen otsikon ja alun siksi, ettei keneltäkään jää avaamatta, jos tämä koronauutisoinnin yltäkylläisyys on jo kyllästymisen riskirajoilla - tai yli sen toleranssin...

No, tuota takatalvea nähtävästi emme joudu väistelemään, ainakaan tälle kesän alulle, ei täällä "Lannanmaalla"! Mutta melkoista keikuttelua kevään tulo on ollut - sääilmiöiden vaihtelevuuksien ja viruksien väistelemisen kanssa. Eikä se liene vielä läheskään ohitettu olotila - vaihtunee vain alkukesän keikutteluksi!

Mutta jos me kaikki olisimme nyt jo oppivaisia noiden ohjeiden mukaan elelemisessä, niin kokonaisuuskin palautuisi lähes entiselleen selkeästi ja nopeammin. Tosin siitä se sitten alkaa; uudelleen opiskelu; siihen elämään! Nyt on ensiarvoisen tärkeää pitää huolta itsestämme, se edesauttaa myös kanssaihmisiämme ja sitten kun olemme tuossa elämäntapojen uudelleen opettelussa, olisimme mahdollisimman runsaslukuisena joukkona sen oppilaina!

Riverdance ei olekaan sama juttu kuin rivitanssi...

Aloitin syksyllä uuden harrastuksen, irlantilaisen tanssin eli tuttavallisemmin irkkutanssin. Eksyin kokeilemaan sattumalta, kaverin houkuttelemana. Vanha tuttu lavisryhmä oli täyttynyt ennen kuin ehdin ilmoittautua, ja hyvä niin, koska muuten en tietäisi irkkutanssista edelleenkään mitään. Oikein toimiva tapa muuten aloittaa uusia juttuja näin vahingossa, olen ennenkin löytänyt hauskoja harrastuksia ilmoitustaululta tai tutun vinkkaamana!

Minulle Euroviisujen Riverdance-esitys vuonna 1994 ei jättänyt pysyvää muistijälkeä. Varmaan nukahdin telkkarin ääreen, jos edes seurasin koko viisuja. Rivitanssia taas pääsin kokeilemaan serkkuni syntymäpäivillä, ei siis kokemuspohjaa siitäkään. On ollut hauska huomata miten iloisesti nämä kaksi lajia menevät sekaisin. Riverdance muistuttaa suomalaisen korvissa niin paljon rivitanssia, että erehtymisiä on odotettavissa. Ja saattaahan molemmissa alkuasetelma olla rivimäinen, mutta muuten eroja on aika paljon. 

Asut, askeleet, musiikki... itse olen tutustunut vasta alkeisiin, mutta varpaisillaan on tullut oltua enemmän kuin missään muussa liikunnassa. Lonkkien ulkokiertoa harjoitellaan ja kädet viuhuvat missä sattuu, kun ne “oikeilla tanssijoilla” pysyvät alhaalla, vaikka taivas putoaisi.

Irlantilaisen tanssin synnystä on erilaisia tarinoita, ja yksi kertomus on, että kun kansaa kiellettiin tanssimasta, pidettiin ylävartalo paikallaan, jottei tanssi näkyisi ikkunasta... olipa tarina totta tai tarua, tanssiasennon kuten liikkumisenkin tulisi näyttää vaivattomalta ja kevyeltä. Siinä onkin hyviä tavoitteita seuraavalle vuosikymmenelle. Ihan sinne Michael Flatleyn tasolle tulen tuskin yltämään, mutta olisihan sekin jo jotain, että saisi jalat liikkumaan musiikin tahtiin!

Tanssiterkuin, Auli

Mämmiä

Mämmillä on vitsailtu iät ajat suomalaisten kummallisista ruokatottumuksista. Talkkuna on toinen. Muistan jo koulupoikana kuulleeni sellaisen lauseen, joka on jäänyt mieleeni. Savolainen oli eksynyt Hämeeseen ja syönyt mämmiä. Aamulla hän sanoi: ”Millaist mämmii se on, kun illalla syö, niin aamulla on kurat repussa?” Näin voi käydä herkemmille.

Olen kotoisin siis Hämeestä. Kotipaikkakuntaani Orivettä kutsutaan myös ”Mämmiläksi”. Sen on tehnyt kuuluisaksi Tarmo Koivisto.

Hänen isänsä oli suutari, jonka luona olen nuorena 1950-luvulla korjauttanut monet kengät. Kun olin hänen suutarin verstaassaan Paltanmäen juurella, hän mieluusti uteli minun kotiasioistani. Syy oli se, että tämä suutari Kalle Koivisto oli politiikassa mukana ja minun isäni taas oli Oriveden kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Muistan oikein hyvin sen kerran, kun Kalle oli ensin udellut kaikenlaista, niin hän sitten esitteli Tarmon piirustusta minulle kehuen poikansa taitoja. Minun muistikuvani mukaan Tarmo oli piirtänyt voipaperille läpi kuvan jostakin Aku Ankka-lehden sivusta. Myöhemmin verstaan seinällä oli runsaasti Tarmon piirustuksia. Minua vähän nuorempi Tarmo on tehnyt sarjakuvakirjoja tästä ”Mämmilästä”. Tänään hän piirtää mm. pilakuvaa APU-lehteen, sivu 11. Toinen naapurin poika Mämmilästä, Hannu Parpola, oli aikoinaan APU-lehden päätoimittaja!

Minun kotitalooni oli ennen talvisotaa valmistunut laajennusosa. Siinä oli makuukamari ja verstashuone, jossa oli höyläpenkki ja puutyökalut. Nurkassa oli punaisista tiilistä muurattu leivinuuni.

Äitini osasi tehdä mämmiä oikeisiin tuohituokkosiin. En tiedä kuka ne oli tehnyt. Todennäköisesti Tuomen mummo Enon kunnasta, joka teki meille myös saunavihdat koko talveksi. Yksi sellainen tuokkonen on minulla vieläkin muistona. Jos mämmi oli uunissa tuohituokkosessa ilman voipaperia, oli sen puhdistaminen työlästä. Tuokkosia oli varmaankin paljon, koska niissä mämmi meillä oli yleensä ilman voipaperia. Olen aina syönyt mämmiä mielelläni – kävin juuri mämmi -välipalalla kesken tämän kirjoittamisen – ja jatkan uusin ajatuksin syötyäni ”Kymppi”-mämmiä ja Flora Vanillea.

Ennen vanhaan oli kermaa ja maitoa kyytipoikana. Tiedän, että moni ei voi sietää mämmiä ollenkaan. He ovat yleensä samoja, kuin talkkunanvastustajat. Nykyään kaupassa on monentyyppistä mämmiä. Ostan aina sitä samaa hyväksi havaittua, jota äsken söin.

Tyttäreni on työssä Frankfurtissa Deutsche Bankissa. Sen investointiosastolta oli hänen tuttava naishenkilö Helsingissä avaamassa pankinkin rahoittamaa kauppakeskusta. Se tapahtui pääsiäisen aikaan pari vuotta sitten. Joku suomalaisista isännistä oli houkutellut hänet maistamaan mämmiä! Aika harvinaista on, että joku ulkomaalainen edes maistaa. Seuraavan kerran, kun olimme lähdössä Saksaan ja tämä naishenkilö sai tietää matkasta, hän kysyi, voisinko tuoda hänelle mämmipakkauksen. No, hän sai sitä herkkua mukaansa heti lentokentältä, kun olivat vastassa meitä.

”Senkin mämmikoura” saatetaan sanoa, jos joku sohlaa kömpelyyttään jonkin asian. Se olisikin ihan oma juttunsa selvittää, mistä tuo sanonta sai alkunsa? Nyt vanhemmiten on alkanut käydä niin, että esineet putoavat tuon tuostakin kädestä. Mämmilän pojasta on alkanut tulla mämmikoura!

 Eero 

Etäkoulua läheltä

Etäkoulu tuli jäädäkseen koko kevääksi. Muutamien viikkojen kokemusten jälkeen voi sanoa, että on tämä melkoisen vaativaa.

Itseä mietityttää tulevaisuus. Kaikissa kodeissa ei ole edes kahta vanhempaa, vaan pitää selvitä uudenlaisesta arjesta ihan yksinään. Meidän tapauksessamme aikuisia on jopa kolme, kun avustaja edelleen onneksi käy töissä. Nyt häntä tarvitaan enemmän kuin koskaan!

Niillä vanhemmilla, joilla vielä on töitä, ne voivat olla etätöitä ja siksi kotona tehtäviä. On varmasti äärettömän rankkaa saada sujumaan oma työ, lasten koulu, ruokahuolto ja kaikki muu arkirutiini ja poikkeustilan tuomat haasteet.

Mikäli töitä ei ole, vaan poikkeustilan vuoksi on joutunut lomautetuksi tai jopa irtisanotuksi, huoli kotona kasvaa vain lisää. On mahdottoman paljon kalliimpaa, kun lapset syövät kotona myös lounaan. 

Tässä kohtaa on pakko ihmetellä Salon linjausta, ettei koululaisten ruokahuoltoa ole järjestetty mitenkään toisin. Kaikki vastuu on kotona. Tästä syystä on jo ihan taatusti asiakasmäärät Salon sosiaalitoimistossa lisääntyneet.

Sen lisäksi siis, että huolehtii omat työnsä ja lasten koulunkäynnin, joutuu huolehtimaan taloudellisesta tilanteestaankin. Siinä ei paljon lohduta, että tiedät olevasi yksi monien joukossa. Se ei tuo ruokaa pöytään.

Minua on pohdituttanut näiden etäkouluviikkojen aikana myös ekaluokkalaiseni tulevaisuus. Miten hän pääsee syksyllä jälleen kärryille normaalista koulunkäynnistä? Hänen ollessaan tokaluokkalainen, odotetaan jo tiettyjä asioita. Niiden oppiminen jäi pahasti kesken poikkeustilan astuttua voimaan keväällä. Siihen kuuluu sellaisia asioita kuin koulussa pärjääminen, sosiaalinen kanssakäyminen ja oppimis-identiteetti. Ensimmäisellä koululuokalla opitaan paljon sellaista näkymätöntä, joka kantaa koko peruskoulun ja tulevien jatko-opintojen läpi. Kuinka käy näiden taitojen etäkoulussa?

Toisaalta olen huomannut vanhemman poikani kohdalla, että etäkoulu sopii hänelle erityisen hyvin. Opettaja ohjeistaa joka aamu, mitä sen päivän aikana tehdään. Kirjalliset ohjeet sopivat pojalleni hyvin. Hän saa paneutua koulutehtäviinsä niin kauan kuin jaksaa, pitää taukoja omaan tahtiinsa ja pedanttina tehdä niin perusteellisesti tehtävänsä kuin haluaakin. Koulussa tähän ei aina ole mahdollisuutta. Lisäksi sosiaalisten paineiden ollessa vähempiä pojan voimavarat riittävät paremmin koulutehtäviin. Etäkoulu väsyttää toisella tavalla kuin sosiaaliset paineet.

Etäkoulu tuntui ensin tosi kivalta, mutta ajan kuluessa on myönnettävä, että uutuuden viehätys on kadonnut. Lapsetkin pistävät enemmän hanttiin kuin alussa. Näinä aikoina on erityisen tärkeää, että opettaja pitää yhteyttä oppilaisiin. Teknisesti se on mahdollista ja isomman poikani kohdalla opettaja ottaa joka viikko henkilökohtaisen kontaktin oppilaisiin. Arvostan sitä todella!

Aika näyttää, onko huoliini ollut aihetta. Toivon meille jokaiselle vanhemmalle jaksamista etäkoulun keskellä ja myös armollisuutta itseämme kohtaan! Muistetaan, että ensisijaisesti tehtävämme on olla vanhempia ja kannustaa lapsia sekä olla tarvittaessa läsnä. Sekään ei jokaisessa perheessä ole itsestäänselvyys.

                                Päivi