keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

MITÄ KUULUU?

HUR MÅR DU?

HOW ARE YOU? 

KUIDAS LÄHEB?

Yleismaailmallinen kysymys, johon tuskin koskaan saamme täydellistä tai edes rehellistä vastausta – paitsi nyt:

Kiitos kysymästä. HYVIN KUULUU!

Sain tänään Phonak Solana SP korvaantauskuulokojeen. Tarve juontaa jo 60-luvulle, jonka voimakkaiden äänien jatkuvasta meluvammasta saatu ulkoinen trauma vei jo reilut 20 vuotta sitten kuulon toisesta korvastani. Lähes täysin, ilmoitettiin silloin. Eikä säästösyistä yritettykään kuulolaiteapuja, kun toisella korvalla sentään kuuli. Ja kaikkeen tottuu, myös siihen ettei heinäsirkan äänten puuttuminen ollut ainoa, jota ei kuullut. Lähipiirikin lienee tottunut siihen, että vuosi vuodelta useammin he kuulivat ’mitä’-kysymykseni jotain sanottuaan. Osan niistä tietenkin arvasi, mutta… ja toisaalta, ei läheskään kaiken aina kuuleminen liene mikään välttämättömyys.

Ryhmien kanssa tuhtaillessani kauempaa vastanneet joutuivat myös tuon retorisen kysymykseni kohteiksi, eikä lieviäkään hälyääniä voinut suodattaa häiritsemättömiksi. Mutta nyt, nyt avautui kuin uusi maailma. Sellainen, jonka totutteluun täytyy keskittyä, kun kuulemma aivoille tuottaa alussa vaikeuksia se kuullun ymmärtäminen, jonka tuo tekninen laite välittää. Kaverin puheen lisäksi myös omasta äänestä. Ja aivan kaikesta ympäriltä. Sananmukaisesti!

Lähes äänettöminä pitämieni nykyautojen osalta tuli ensimmäinen yllätys, kun uudehkolla Kelataksilla palasin kuulonhuoltajan vastaanotolta. Silloin en ymmärtänyt, että laitteen hienouksiin liitetyn ’Puhe hälyssä’-asento olisi ollut hyväksi avuksi. Vasta kotona sekin selvisi ja melkoisen määrän ympäristöstä sainkin vaimennettua, vaikka ensimmäinen vessanvedon ääniefekti pisti tarkistamaan, että putosiko koko kylppärin lattia pois. Samoin keittokomeron vesikraanan ei uskoisi pauhaavan sellaisella koskivoimalla äänen tasolla. Uskon kuitenkin näihin kaikkiin sopeutuvani – saamiani selkeitä ohjeita noudattamalla. Ei lipastonlaatikkoon, eikä yöksi vesilasiin… Ehkäpä siis nuokin ’mitä’-kyselyt harvenisivat ja pääsisimme ryhmäkavereiden kanssa enempi normaalin keskustelun tasolle. Se, että tiedät minun nyt kuulevan aiempaa paremmin, ei tosin takaa, että se olisi parantanut myös kuullun ymmärtämistä. Ja sehän onkin sitten jo vallan toinen juttu!

Toivottavasti myös Sinulle kuuluu hyvin hyvää!

IsoTimppa

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Lääkärissä... jatkuu


Päättäväisyyttä - ja täsmällisyyttä

Siinä kaksi sanaa jotka ratkaisevat niin monen asian toteutumisen. Elämäntavan muutoksessa tarvitaan nimenomaan päättäväisyyttä. Täytyy olla suoraan sanottuna aikamoinen jukuripää, kun taistelee itseään vastaan, se ei ole helppoa. Vastakkain on kaksi kovaa, molemmat tahtovat päästä voitolle, molemmat osaavat mairitella.  "Periksi en anna", on olevinaan se oikea kovis. "Ei siitä mitään haittaa ole, tämän kerran vain, huomenna sitten"... on se niin lempeä, mairitteleva osapuoli.  On se vaan niin kummaa mitenkä helposti tämä viimeksimainittu "lempeä" voittaa koitoksessa.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että kiusauksia on monenlaisia. Ne tuppaavat olemaan tuon "lempeän" oikeita lempilapsia. Miten helppoa on murtaa vakavat "jukuripään" päätökset. Tällä kertaa puolellani oli miltei tyhjä jääkaappi joten kun tein ostoslistan hankintoja varten karsin siinä "paheet" minimiin. Toisaalta olin totuttautunut aika pitkälti niin sanottuihin terveellisiin lajikkeisiin. Esimerkiksi makeat tuotteet, pullat ja sensellaiset eivät ole kuuluneet ostoslistaani vuosikausiin. Rasvaa on tullut nautittua purkki-, että piilorasvamuodossa. Rasvoja ei pidä kuulemani mukaan julistaa pannaan. Kovat rasvat kylläkin – ne kolesterolin kohottajat. Ehkä en raskitte luopua kuitenkaan esimerkiksi possun kaslerista, se vaan on niin makoisaa raaka-ainetta ruuanlaitossa. Kerrassaan "mehevää", niinkuin meikäläinen sanoo, varsinkin grillattuna. 

Rasvaton maito, HYLA, sellainen on kuulunut valikoimiini ruuan laitossa, samoin vähärasvaiset ruokakermat.  Voi ja Oivariini muuttuivat Beceliin, eli margariiniin, annostelukin väheni melkeinpä sellaiseen kuuman naskalin tasoon.  Sanovat, ettei kuumalla naskalilla voita kerry juuri nimeksikään leivälle. Voi, voi sentään kun voista jouduin luopumaan, myös paistamisessa.  Raejuusto, rahka, smetanaa kastikkeena joskus, rasvaton piimä, Aamupala 5% juusto,  näitä olen muutenkin käyttänyt.

Perunan käyttö on ollut aika vähäistä, mutta niitä pitää olla kuitenkin jääkaapissa saatavilla. Pitää sitä joskus olla tuppiperinoita tarjolla. Keitot, kuten kala- ja lihakeitot, ovat makuuni. Leikkeleistä palviliha on suosikkini. Saatavana on edullista ja vain 3 % palapalvia, joka on hyvää leivällä kuten "rokkasopassakin". Viimeksimainittu kuuluu olla minun sanastossani, ei hernekeitto; rokka, se on minun "äirinkieltäni". Ikäni olen nauttinut kuivatusta, halkaistusta ruisleivästä, Se ei saa olla tuoretta, pehmeää liisteriä. Tällainen tuoreena syöty ruisleipä vie kyllä nälän, muta kyllä se kuuluu perästäkin, yhtenä paukkeena.

Värikkäät, vihreät ja punaiset vihannekset kuuluvat jääkaappiini. Tosin on sääntöjen vastaista säilyttää tomaattia ja kurkkua jääkaapissa, niissä on omat kaasunsa, joita kylmä ei suosi. Nämä kaksi tuotetta ei myöskään tykkää säilyvyyden kannalta toisistaan, vihoittelevat mokomat kaasua erittämällä – pilaantuvat helpommin. Juomana kuluu noin kolme litraa omatekoista "vischyä” vuorokaudessa, myös yöllä…

Keskustelu "personal trainerin" eli Susannan kanssa.

Lääkärissä käyntini johti myös käyntiin Susannan luokse. Hänen ja lääkärin toteamukseen liikakiloistani sekä noiden alaraajojen rasitusalttiuteen, siinä olin aivan samaa mieltä heidän kanssaan. Ei kukaan kestä jaloillaan tällaista 135,5 kg painoa. Syön tosiaan vain "kerran" päivässä, aamusta iltaan. Speden vitsejä Ruonansuun kanssa. Luulisi, että minulla on aina ruoka mielessä. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Harvoin minulla on varsinaista nälän tunnetta, mutta kun syön niin sitä tulee syötyä aivan liian paljon kerrallaan. Pitäisi oppia täsmällisiin ruoka-aikoihin ja pieniin kerta-annoksiin. Pitäisi elää kellon mukaan, mutta kun ei, niin ei…

Tässä asiassa on paljolti kysymys tottumuksesta. Työikäisenä ja yrittäjänä nuo ruoka-ajat olivat mitä olivat. Tosin päivällinen ja aamiainenkin olivat säännöllisiä, aamiainen herättyä ja päivällinen kotiin tultua.

Susannan kanssa tein sopimuksen, että hän katsoo ruokapäiväkirjani sovittuina aikoina. Yhdessä pohdimme tilannetta siitä eteenpäin. Hänen mukaansa minun pitää syödä vähintään 5-6 kertaa päivässä ja pienentää annoskokoa.  Ruuan koostumuksessa hänen mielestään ei ole suurempaa korjaamista. Tässä ikäänkuin muistin pakasteessa olevat mustikat ja mansikat, niitä pitää lisätä ruokavaliooni. Noista mustikoista ja puolukoista saan kiittää velimiestäni. Hänen harrastuksensa on kesäaikaan marjojen keruu. Hän ei ole marjatta minään vuodenaikana. Hän käyttää metsänantimet marjojen merkeissä hyväkseen. Lisäksi hänen puolisonsa nimi on Marjatta, joten marjatta hän ei ole päivääkään.

Taas tämäkin päivä eteni iltaan. Minun kymmensormijärjestelmäni on siksi hidas, joten aikaa ilman leipää tahtoo näinkin mennä. Venyi tuo ruokailu ainakin kolmella tunnilla kohti iltaa.

Noin viikon päästä yritän valaista minkälaisiin tuloksiin olen tässä ajassa päässyt. Mukavaa puuhaa tämänkaltainen itsetunnon ja motivaation kohentaminen. Onko jollakulla asiasta kiinnostuneella antaa minulle puhtia tähän projektiini, joka toivoni mukaan kestäisi pysyvään painonpudotukseen asti. Kommentteja voi kirjoitella, myös neuvoa antavia...

Niilo Henell

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Maailmanmatkalla Aasiassa 8

Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös minun Aasian seikkailuni, Hong Kongiin. ”Joku” olisi varmaan sanonut ”paska reissu mutta tulipa tehtyä”, minä puolestani en ole samaa mieltä.

Matka koulutti minua ainakin henkisesti, opin olemaan kärsivällinen ja murehtimatta turhia, aasialainen elämäntapa kun oli kiireetöntä, ja asiat hoituivat hitaasti.

Kertomukseni alussa sanoin lähteneeni ”soitellen sotaan”, tarkoitin tällä sitä että matkalaukkuni paino oli lentokentän punnituksessa 7 kg, ihmeellisintä on  kun palasin, matkalaukkuni painoi ”vain”  6,8 kg, jotenka myös se oli laihtunut matkalla.

Linja-auto on palaamassa maailmanympärimatkaltaan Suomeen vapuksi 2015.

(http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/2015/01/23/euroopan-pikavuoro-istanbulista-suomeen-5-4-1-5-15-tervetuloa-mukaan/
"...Tallinnassa ollaan Vapunaattona. Auto on tarkoitus laivata Helsinkiin ja ajaa lopulta takaisin Salon torille Vapunpäivänä, sillä sieltähän tämä maailmankiertäminen tammikuun yhdeksäntenä vuonna 2011 alkoi. Ympyrä sulkeutuu. Ehkä torilla voidaan vihdoin ja viimein vakavalla naamalla julistaa: Pikavuoro on päättynyt.")

Olen ilmoittautunut viimeiselle osuudelle Helsinki-Salon tori, joten saan vielä muistella vanhoja.

Lukijaporukalle sekä kommentoijille kiitokset matkaseurasta!

JUPE



Lääkärissä... jatko-osa

Ruokapäiväkirjan pito, siitäkö apu...


Edellisessä tarinassani lupauduin ja tavallaan sitouduinkin kertomaan mitenkä onnistun ja selviydyn elämäntapamuutoksissani. En edes ryhdy arvioimaan kuinka mones kerta tällainen on elämänvaiheitteni aikana lähtenyt käyntiin kerta toisensa jälkeen. Sen kyllä voin sanoa, että kaikki muutkin projektini tämän asian vaiheilta ovat olleet lupaavia, tulosta on tullut, mutta kaikki ovat päättyneet aivan liian aikaisessa vaiheessa. Positiivisessa mielessä kaikki projektini kilot ovat antaneet hyvinkin paljon tietoa mitenkä pitäisi toimia tulosten saavuttamiseksi.

Ikäni puolesta minun ei tarvitsisi olla niinkään huolissani tuosta painostani ja juuri niistä ikävistä vaa`an näyttämistä loppupään numeroista, joita myös ylipainoksi kutsutaan. Kyllä nekin mukanani kulkisivat, mutta kun nuo polvet eivät tahdo sitä kuormaa kestää. Vaatteetkin kyllä vielä jotenkin suojaavat tomumajaani, joten ei se ole siitäkään kiinni jotta laihtua pitäisi. 

Ovat nuo nivelet olleet jo pitkään huonoina. Aikaisemmin raajojeni särky on pysynyt kuvioista poissa, nyt särytkin ovat alentamassa elämäni laatua. Jopa niin paljon, että aktiivinen osallistuminen päivittäisiin rientoihin on kyseenalaista. Joku voisi sanoa sitä masennuksen tunnusmerkiksi. No haluttomuutta tarttua asioihin on olemassa. Myönnetään. Tämä haluttomuus omasta mielestäni johtunee kuitenkin tuosta säryn ja kivun aiheuttajasta. Risat, kivuliaat raajat, ei tee mieli lähteä taapertamaan jotakin päivän askareista tekemään. Aivan pakolliset kuviot saan hoidettua rollaattoriin tukeutuen. Tämä etenemismuoto on muuten hyvä, mutta se rasittaa erittäin paljon käsiä, koko hartianseutua sattuu, kulje ja puuhastele siinä sitten.

Kauan se kesti ennekuin sain tilattua lääkärin Halikon terveyskeskuksesta. Olin särkylääkkeitä kylläkin harvakseltaan ottanut, mutta kun niistä ei ollut helpotusta tullut, niin olin mieluimmin sohvaperunana ilman särkyä. Ilman kaveriapua olisi lääkäri vieläkin jäänyt tilaamatta. Kaveri oli seurannut tilannettani voivotuksineen. Hän oli tekijä joka toi alkuhelpotuksen vaivaani. En oikein uskonut, että tabletista olisi hyötyä vaivaani ja vielä 100 mg:n xxxxxx -sellaisesta. Saatesanojensa mukaan "se on kolme varttia kun se helpottaa". Niin siinä myös kävi, särky oli poissa ja kiputilakin oli lievempi. Seuraavan yön sain nukutuksi hyvin, kiitos kaverille!


Kiitos myös lääkärille, joka antoi samaiselle lääkkeelle reseptin, antoi vielä kortisonipiikin polveeni, ohjeisti minut labraan sekä röntgeniin, sääteli lääkitystäni muutoinkin sekä ohjasi lopuksi hoitajan luokse keskustelemaan elintavoistani.  Siitä kaikesta alkoi sitten ruokapäiväkirjan pito ja seuranta mitenkä paljon laitan tuohon monttuun sapuskaa, siitä kaikki on kiinni, määrästä. Tietenkin laatukin merkitsee, mutta määrä on kuitenkin se suurin tekijä. Luulen, että olen pysäyttänyt "kasvukauteni", ainakin toistaiseksi. Tavoitteena on keventää nivelten päältä painoa.


Tämä tarina jatkuu.  Alku näyttää lupaavalta, jospa ensi kerralla pääsen kertomaan, että olen jo hiukan pääsyt asiassanikin eteenkinpäin. Pitäkäähän peukkua…



Niilo Henell