Kevään merkkejä

 

Talvi oli tällä kertaa niin sanotusti kunnon talvi, ainakin minun mielestäni. Sopivasti lunta ja pakkasta, jotta päästiin niin pulkkamäkeen, hiihtämään kuin luistelemaankin monta kertaa. Ensimmäinen kevään merkki osui hiihtolomalle, kuten monesti etelässä tuntuu käyvän. Kun lasten loma vihdoin alkaa, taivaalta tulee tyypillisesti vettä tai keli muuttuu muulla tavoin kummallisen harmaaksi ja märäksi. Tuo keväinen tuulahdus on itselleni yleensä vaikein. Hiihtolomalla kun mielikuvissani ulkoillaan posket punaisina tehden jotain mukavaa lumella, lumessa tai jäällä, mieluiten auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Kun kevään tulon mielialaa laskevista ensi vihjeistä pääsee yli, alkaa olo helpottaa muutosta tarkkaillen. Päivien pidentymisen huomaa jo selvästi, ja jos aurinko näyttäytyy ulkona ollessa, lämmön saa tuntea kehossaan. Kevääseen liittyy monenlaisia tuoksujakin. Sulava lumi, metsä, ojat, asfaltti, sora, kaikilla omanlaisensa. Hajumaailmaa on vaikea kuvailla sanoin, mutta tuttuuden tunne valtaa mieleen hajujen noustessa sieraimiin.

Lumen ja jäiden sulamista on jännä seurata. Tykkään ritisytellä jään reunoja jalallani yhä vieläkin kuten lapsena, ja petkelillä on kiva naputella isompia jääkokkareita pihapolun reunoilta sulamisen vauhdittamiseksi. Kallioilta valuva sulamisvesi muodostaa hienoja luonnon taideteoksia, joita ei voi olla ihailematta! Jääpuikoista tippuu vesipisaroita ja lumikasat kutistuvat silmissä.

Keväällä kaipaan erityisen kaihoisasti työmatkan taittamista linja-autolla. Olisi paljon helpompaa olla “nokka pitkänä” kyytiläisen paikalla kuin ratin takana. Olen nimittäin yksinkertainen työmatkabongari. En pysähtele tekemään havaintoja vaan näen vain sen minkä sattumalta huomaan, enkä opettele vuosittain muutamia uusia lajeja, koska en kuitenkaan pystyisi erottamaan niitä ohikiitävissä sekunneissa. Tänä keväänä varma havainto on telkkäpariskunta maaliskuun alusta, kun joki oli jo auki. Kiuruja olen kahteen otteeseen epäillyt nähneeni, mutta linnut vilahtivat ohitse (tai minä autollani) kuin satasen sprintterit eikä maalikameraa ollut, joten kuka tietää. Nyt on ollut niin hienoja päiviä, että odotan viikon sisällä silmäkulmaan osuvan sekä kiurun tunnistettavan lennon että töyhtöhyypänkin. Osa joutsenista talvehtii lähistöllä ja nyt on niillekin tullut aika näyttäytyä pelloilla entistä enemmän. Rusakoita ja kauriita näkyy tietysti ympäri vuoden, mutta nyt on selvästi keväisiä kokoontumisajoja näissäkin joukoissa.

Kasvirintamalta en ole vielä bongannut mitään, jollei lukuun oteta kotikäynnillä nähtyjä, maljakossa olleita pajunkissoja. Tiedän että leskenlehtiäkin on jo nähty, saapa nähdä milloin osuvat omalle polulleni. Kotipihalla on sen verran lämpöistä, että kunhan lumet vielä hiukan sulavat, vihreyttä ja väriä on tiedossa aika pian!

Oletko törmännyt kevätseurantaan? http://kevatseuranta.fi/ sivulta löytyy tietoa tarkkailtavista lajeista ja mahdollisuus ilmoittaa omia havaintojaan. Itse käytän Salon seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kevätseurantalomaketta, joka löytyy kevään tiedotteesta, tässä linkki tiedotteeseen https://www.sll.fi/salo/2021/03/19/ssly-tiedote-1-2021/ Aiempina vuosina lomakkeita on saanut myös Salon pääkirjastosta, joten kannattaa vilkaista, jos on muuta asiaa lainastolle. Minusta on hauska ihan omaksi iloksi keräillä havainnoista listaa. Sitten voi vaikka verrata viime vuoteen kuinka paljon eroja aikatauluissa on, tai onko tänä vuonna onnistunut näkemään jotain, mikä viime vuonna jäi huomaamatta.

Varmin kevään merkki hyvälumisen talven jälkeen taitaa kuitenkin olla kuistille kengänpohjissa kulkeutuvan hiekan määrä!!!

Aurinkoisia päiviä toivotellen,

Auli

Piikki lihaan!

Pienestä tämä kaikki alkoi! Onneksi ei meillä kuitenkaan ole mitään hätää, ajattelin ainakin minä. Toisin kuitenkin kävi, kaiken lisäksi nopeaa vauhtia. Koronaksi sitä alettiin kutsua. Ei kestänyt kunnolla kuukauttakaan, kun uutisten pääasia oli tämä pandemiaksi kehittynyt epidemia.

Tunnen omat olemattomat kykyni hallita ja ymmärtää, saatikka antaa minkäänlaisia neuvoja asiasta. Jonkinlaisia keskusteluja on tullut käytyä ja samalla ihmeteltyä erilaisia asioita ja tapahtumia asian tiimoilta. Olen ymmärtänyt, että sillä lailla mielipiteet yleensä muodostuvat.

Nettiavaruudessa ja lähes kaikkien keskuudessa leviävät kuulopuheet antavat siihen hyvän siemenen – siis noihin mielipiteisiin, jotka ovat olevinaan ikään kuin omia. MIELIPITEITÄ maailmassa riittää - valinnan varaa on. Ja oletuksia sitäkin enemmän. Mutta ovatko tosiasioita; ei ainakaan kaikki!

Aresti

Kouluajoilta tuo sana on tuttu. Mielestäni itse en tuosta rangaistusmuodosta kovinkaan usein kärsinyt, enkä nurkkaan joutunut häpeämään. Ehkä opettajalla oli silmää tyhmyyden ja kurittomuuden erojen havaitsemiselle. Se arestista koulussa. Mutta nyt tämän koronan takia hyvin moni joutui tai on aloittanut kotiarestin suorittamisen. Maaliskuun 13 pvä 2020 harrastuskerhoni päätti pitää kokoontumistauon koronaepidemian vuoksi. Päätös oli yksimielinen: pysytään viruksesta kaukana, sillä tavalla emme myöskään altista ketään, emmekä levitä epidemiaa. Samalla tavoitteena oli pitää muistakin säädöksistä kiinni: aresti ja yksin eläminen aloitettiin. Siitä alkoi seurustelu töllöttimen kanssa, joku meikäläisistä kommentoi. Päästiin katselemaan ja samalla kertaamaan vanhoja sarjoja, kertaushan on opintojen äiti. - Itsestäni en ole huomannut mitään kehitystä.

Sen voin kertoa, että ”ilman elämää” ei ole mitään, ei yksinolo tee muuta kuin passivoi vanhankin, mitä se sitten tekee nuorille? Mutta kokonaisuuden kannalta on joitakin asioita joskus vain hyväksyttävä!

Piikki

Maailman muista ikävistä tapahtumista huolimatta tiedemiehet ovat olleet hereillä. Lyhyessä ajassa on saatu useampi koronan vastainen rokote aikaiseksi. Suomi on kehityksessä mukana kehittämällä laitteen, jolla virus todetaan – onnittelut!...

Monta mutkaa on ollut edessä ja tulee olemaankin, muussakin kuin vain rokotuksen käyttöjärjestyksestä. Jonkun, siis ehkä aika hyvinkin yleinen, mielipide väittää poliitikkojen vetävän omaan pussiinsa asiasta. Saattaa siinä olla perääkin, kun on tulossa kunnallisvaalit. - Ääniä ja esillä oloa tarvitaan. Minusta jossain vaiheessa tämä pandemia jo yhdistikin tekemään asioita yhteistuumin.

Sain kutsukirjeen, jossa kehotettiin ottamaan yhteyttä koronarokotuksen takia. Tätä kirjettä tiesin odottaa. Uutisissa oli tiedote, jossa mainittiin, että tiedote tulee 85 v. ja sitä vanhemmille. Kirje tuli, ikäjakauma oli v. 1935 ja sitä aiemmin syntyneet. Yhteys puhelimella tai sähköisesti. Puhelimella, jos taloudessa asuu myös omaishoitaja. Sain yhteyden - monen töpeksimisen jälkeen - ohjeteksti saisi olla ikäihmisille kookkaampaa - lukuhäiriö vei harhaan.

Jo iän myötä, mutta myös eri tekijöiden vuoksi, kuuluin riskiryhmään, jonka elämän korona voisi jopa päättää ikävällä tavalla.

Terveysviranomaiset ovat olleet vaikeiden päätösten edessä. Rokotteet olisi varmaankin paljon helpompi jakaa, jos niitä olisi saatavilla vapaasti. Rokotteiden tehosta ei kuitenkaan ole vielä saatu ihan tarkkaa kuvaa. Aika senkin tuo esille. Kokemus tuo myös viisautta tullessaan.

Mainitsemani miesten ryhmä, jonka olemme nimenneet KamariHerroiksi, pitää Herramaisesti kiinni viikoittaisesta tapaamisperinteestään, mutta nyt se toteutetaan digitaalisesti. Verkkokokoontumisena. Tietokoneen, kameran ja mikrofonin kautta. Kanssakäymisemme tällaisessa yhteydessä korona ei näyttele kovinkaan suurta osaa, mutta tietenkin kertaamme, millä konstilla saattaisimme välttyä viruksen tartunnalta. Olemaan altistumatta tai ainakin tekemään omalta kohdalta parhaan ymmärryksemme mukaan. Ohjeita kannattaa noudattaa. Itse rajoituksia noudattamalla jatkamme eteenpäin viestiä siitä, että olemme todella vakavassa tilanteessa.

Rokotteen saamiselle on tosiaan tehty “nokkimisjärjestys”. Vanhukset kuuluvat etuoikeutettuihin ja myös heidän omaishoitajansa. Omaishoitajaksi määritellään virallisesti henkilö, joka saa rahallisen tuen työstään. Tuttavapiirissäni on henkilö, jonka isän kunto vaatii tukihenkilön. Ikää jo yli 90 v., ja hänen luonaan on käytävä 4 kertaa viikossa, tekemässä tarpeelliset huoltotyöt ja toteamassa isän voinnin. Hän ei saa rokotetta, vaikka päivittäin altistuu olemaan tartuntavaarassa, mutta kun ei saa avustamiseensa tukea.

On monta muutakin ammattikuntaa, jotka eivät saa rokotetta altistumisvaarasta huolimatta. Kysyin tästä asiantilasta taksikuskilta, jonka kyydissä kulkee kirjava asiakaskunta. Kuulemma he ovat niin rakastuneita työhönsä, ettei mikään heihin pysty. Ajattelin ääneen, että luultavasti jonkun asiakaskunnan osan saattavat viinahöyryt suojata - päättelin kuulemma oikein.

Viihteellä ja vitseillä on oma, elämäntilanteita keventävä merkityksensä - sanovat. Ja niin uskoo myös

Niilo

Itte minä ja ilmastonmuutos

Muuttuu se, ilmasto. Kaiken aikaa on muuttunut, sotavuosista tänne. Siinä on sentään kyseessä miesmuisti. Ja vaikka muisti ”pettäisikin”, kuten sen sanotaan tekevän – ihan kaikilla – niin vaivatta luettelisin selkeästi todellisuudessa muuttuneita asioita enemmän kuin yhden jokaiselle sormelle! Muitakin kuin meneillään olevasta talvesta muistiin jääneitä. Molempiin käsiin.

Mutta, vaikka otsikossa kohdistin ajatukset Itte Minään, on ilmastonmuutoksen vaikutuspiirissä koko meidän (toistaiseksi) hyötykäytössä oleva maailmamme, maapallo.

Sinunkin käsissäsi, väittävät antropologit, tutkijat, historioitsijat, säätieteilijät ja kaikki huomisesta huolta kantavat, fariseuksista kirjanoppineisiin. Väittävät ja osoittavat sormellaan.

Kuinka niin, ihmettelee Itte Minä? Ei kai sitä nyt yksi ihminen mitään voi? Eivätkä yksityiset päästönikään oletettavasti kovin paljoa ilmaa saastuttane. Ei, autoa ei ole. Ja jos paikkurin linja sopii, niin pyydän kuljettajaa avustamaan rollaattorin nostamisessa keskiovesta kyytiin. Kaikilla linjoilla kun aina ei ole matalalattiabusseja. Ilma-alukseen en ole astunut sitten 80-luvun. Enkä muutoinkaan juuri matkaile ohi kotikaupungin rajojen.

Taloyhtiömme kuuluu kaukolämmön piiriin, joten käytetyn polttoaineen fossiilittomaksi määräämisessä olen voimaton, enkä edes käsitä läheskään kaikkien vaihtoehtomahdollisuuksien hyötysuhde-eroja. Kulutushyödykkeiden kierrätyksessä on vähintäänkin yksi ongelma; nenä-suusuojia ei olla kehitetty kierrätettäviksi. Näitä kertakäyttöisiä. Vielä. Eikä niitä liene ostettavissa käytettyinäkään. Enkä parsiakaan osaa, ja siksi yösukat menivät uusiksi; tosin nämä uudet sain jouluna lahjaksi. Lämpöiset ovat, eivätkä valu makkaralle nilkkoihin.

Ruokailutottumukseni, joista vuosikymmeniä olen saanut terveydenhoitoalan ihmisiltä ohjeita ja moitteita, on kyllä muuttunut, mutta silti yhä myönnän käyttäväni punaista lihaa. Runsasläskisempääkin käyttäisin, mutta metaboliani ei siedä rasvaa. Punalihainen kala – niin kuin kaikki vedenelävät nykyisin – on sellaisissa hinnoissa, ettei nykyeläkkeelläni sitä juurikaan ostella. En tosin tiedä, mahtaisiko se paljoakaan vaikuttaa hiilijalanjälkieni kokoon. Ja kun lapsuudessa en ole saanut miehen mallia kasvisruokien hyödyntämisen ylivertaisuudesta, en ole enää aikuisiällä jaksanut aloittaa täydellistä ruokavalioremonttia. Nykyisenkin kanssa kun tuppaa tulemaan lipsahduksia. Joskus tahattomiakin!

Vapaaehtoistöissäkin olen yrittänyt olla mukana eläkkeelläolovuosinani tuon neljännen valtiomahdin kanssa. Joskus lähes täystyöllistettynä. Tosin luontaisen laiskuuteni ja kai myös äkkijyrkän vastustamisoireyhtymän vaikutuksesta huomaan niistäkin jatkuvasti joitakin karsiutuvaksi. Eettisiin sijoituksiin lahjoittamiseen ei budjetistani liikene, eläkkeenmaksupäivä kun muutoinkin kuuluu hartaasti odotettaviin tapahtumiin jo kauan aikaa ennakoituna. Mutta äänestyskäyttäytymiselläni kyllä pyrin vaikuttamaan ilmastonmuutokseen, jos vain se ehdokas tulee valituksi. Ja osaa tehdä oikeita päätöksiä – ryhmäkurista piittaamatta. Päättäjille kohdistettua kirjepostiakin kokeilin, mutta kaupungin tekninen lautakunta vakuutti näkemykseni olevan väärän, ja asuintalomme lähimmän kadun ylittävän suojatien kaistojen välissä olevan korokkeen kohdalla oleva liikennemerkki, josta jalankulkija näkee tosin vain taustan, on juuri Tieliikennelain määräämällä oikealla korkeudella, vaikk’en siitä johtuen näekään lähestyviä ajoneuvoja. Mutta elämähän on riskejä täynnä. Kuntalaisaloitetta asian suhteen en ole kuitenkaan aikonut tehdä.

Omalta vaikutusreviiriltä kauemmaksi en edes koe voivani vaikuttaa, vaikka uskonkin jäätiköiden aiempaa nopeamman sulamisen jättävän jääkarhun pennuille vähemmän takeita emon täysrasvaisen maidon saamisen jatkuvuudesta, kun elämänpiirin merivettä tukevamman alustan äärirajat lähestyvät kaiken aikaa. Eikä emo oikein meinaa saada hylkeitä saaliikseen uimasilleen joutuessaan.

Sademetsien rajoittamattomat ja laittomat hakkuut aikaansaavat autiomaiden lisääntymisen, sitähän en kiistä. Vaikka muistan kyllä sodanjälkeisenä aikana tehdyn melkoista metsien parturoimista Osaran aukoiksi koillisessa Suomessakin (nimi tuli silloisesta metsähallituksen johtajasta Nils Osarasta). Näitä avohakkuualueita mainittiin Euroopan suurimmiksi, silloin entivanhaan. En silti muista savannimaisia hiekkasärkkiä nähneeni kuin reilusti lännempänä, Kalajoella. Tuskin ovat aukkohakkuitten jäljiltä. Mistä lienee tällaisia ajatuksien peilikuvia keräytynytkin mieleeni luppopäivän aamuhämärässä. Kuvittelin ottavani vakavan asian esille ja tosissani aioin saada kaikki kanssaihmiset ajattelemaan omalta kohdaltaan kuinka toimia, mutta, kuten huomasitte, jos tänne saakka jaksoitte lukea – pieleen meni. Savokarjalaisuuden ja Suomen muille heimoille vaikeasti aukeavana yhä pysyneen huumorini kautta kääntyi tämäkin monessa kohtaa peilikuvaksi. Jospa asennoituisit kuitenkin lukemiesi ajatuksieni kanssa ikään kuin kääntäen verrannollisesti miettimään, niin huomaisit varmasti mitä olen ajanut takaa.

Kyllä minä ihan oikeasti toivoisin, että täällä Suomessa jälkipolvien lastenlastenlastenlapsillakin olisi vielä neljä upeaa vuodenaikaa ja vaikka olosuhteissa tapahtuukin väistämättä joitain muutoksia, niin hekin käsittäisivät mitä nuo kevät, kesä, syksy ja talvi tarkoittavat. Ja aivan oikeasti: juuri Sinun käsissäsi ovat ne ratkaisut, joilla nämä(kin) elementit olisivat säilytettävissä!

 

Kesäteatterifiilismuistoja

Kummallisen viime vuoden kevään jälkeen oli varsin merkillinen kesäkin. Kesäteatteri on aina kuulunut minun kesääni. Joka ikinen kesä olen ollut vähintään yhdessä teatterissa, mutta useimmiten niitä on käyty katsomassa 3. Parhaina kesinä teatteriretkiä on kertynyt jopa 6.

Viime kesänä koronan vuoksi mietin pitkään, mennäkö kesäteatteriin. Yhdistys perui kaikki kesäteatteriretket, mutta rohkaistuin sitten osallistumaan teatteriin ihan omana persoonanani ilman yhdistystitteliä.

Kesäteatterikokemukset jäivät koronakesänä kahteen, mutta sitäkin hienompaan kokemukseen.

Teatteri PROvinssin Sisko ja sen veli oli takuuvarmaa naurua. Olimme koko perhe teatterissa. Vain nuorimmainen jäi vähän miettimään esitystä, eikä ihan kaikki ehkä uponnut lapsiin. Itseä jo alkoi hävettää, kun kuopus ihmetteli sokean kaverin etsiessä tyttöystävää, että miksi yleisö nauraa. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään hassua, kun tuollaistahan se elämä sokean kanssa on. Sitten hän kertoi kantavalla äänellään oman näkemyksensä arjesta sokean kanssa. Jostain syystä katsojilla takanamme oli hauskaa.

Erityisesti on mainittava PROvinssin upeasti toteutettu näytös. Siihen oli erityisen turvallista osallistua, kun turvavälit katsomossa pysyivät. Tosin se hieman haittasi kesäteatteritunnelmaa, kun väkeä ei ollut tungokseen asti. Terveys edellä selkeästi mentiin ja se oli hieno huomata.

Vuohensaaren Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen oli upea esitys sekin. Hyvin erilainen ja dramaattinen, mutta koskettava. Erityismaininta on annettava vanhalle mustalaiseukolle, noidalle, jonka kammottava loitsuminen tuli vielä uniinkin.

Ainoa miinuspuoli Vuohensaaressa oli se, että katsomo oli tupaten täynnä ja siellä istui vieri vieressä tuntemattomien kanssa. Kun lippujonossa huomautti, että turvaväliä voisi pitää, sai vastaukseksi: ei kai sen niin väliä ulkona ole ja terveenähän tänne on tultu.

Käsittämättömän hienoja esityksiä paikallisilta teattereilta! On upeaa olla salolainen!

Nyt jään jo innolla odottamaan tämän vuoden kesäteattereita. Mahtavaa, kun ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan!



Päivi