keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Sähköä laudassa

Tänä keväänäkös se oli, kun sähköpotkulaudat ilmestyivät Salonkeskustan katukuvaan? Vuosi on ollut niin eriskummallinen, ettei oma muistini riitä väitettä todeksi todistamaan, mutta joka tapauksessa meidän perheen kosketus kyseisiin kapineisiin on ainakin tältä vuodelta.

Lapsista moiset menopelit ovat tietenkin kiinnostavia. Kulkupeli-sähköpotkulaudan käyttöönottamiseksi tarvitaan kännykkä-sovellus ja jotain, jolla maksaa vuokra puhelimen kautta. Se tarkoittaa joko luottokorttia tai Google Pay- sovellusta. Itselläni ei ole kumpaakaan, mutta onneksi lasten kaverin valveutuneelta äidiltä löytyi sekä maksutapa että tarvittava sovellus. Niinpä sitten porukalla lähdettiin sähköpotkulautaa kokeilemaan alkukesästä...


Sähköpotkulaudan ohjaustanko, valoineen ja hallintalaitteineen.

Lautoja on hieman erilaisia, kaupungin laudoissa on kaksi jarrua käsikahvoissa kuten monesti polkupyörissäkin. Tehon säätö löytyy myös kahvasta. Valot syttyvät automaattisesti. Sitten tunnustus: itse en ole tähän päivään mennessä kokeillut sähköpotkulautaa, joten käyttökokemukset ovat muun porukan. Sen verran tasapainoa täytyy olla, että pysyy laudan päällä. Alussa pienimmällä oli hiukan hankaluutta hahmottaa laudan käynnistys ja kyytiin nousu, lauta on tietysti raskaampi kannatella paikallaan kuin tavallinen potkulauta ja ohjauksen ollessa lyhyelle henkilölle suhteessa korkeammalla kuin pidemmällä, startissa oli oma jännityksensä. Nopeasti ajaminen kuitenkin alkoi sujua hänelläkin. Pidemmille lauta oli luontevan kokoinen, ja totuttelu uuteen vekottimeen kävi joutuisasti. Vauhtia voi säätää, ja ainakin jalankulkijan näkövinkkelistä sähköpotkulauta kulkee todella lujaa jos “päästelee täysillä”. Ajaminen on kuulemma tosi helppoa, kun siihen on hetken totutellut!

Miesväen oli perheessä tehnyt mieli sähköpotkulautaa, ja niinpä sellainen kesällä hankittiin. Itse olin vähän sitä mieltä, että oliko hankinta nyt kaikkein järkevin - lasten tulee liikuttua muutenkin vähän, eikä tuolla sitten senkään vertaa. Tämä väittämä on sikäli osoittautunut oikeaksi, ettei kukaan ole vielä hikisenä laudan kanssa tullut kotiin. Ainoa mahdollisuus siihen olisi kai, että akku tyhjenisi kesken matkan, ja siitä ovat käyttäjät olleet tarkkoina, ettei niin pääse käymään. Toisaalta, kuskaus autolla on hiukan vähentynyt, mikä tietysti on ilmastolle plussaa! Meillä porukka on myös säntillisesti käyttänyt kypärää, mikä on noilla vauhdeilla mielestäni tosi tärkeää. Riskejä tulee jo siitä, että lauta on tosi hiljainen, eikä muu maailma välttämättä huomaa lähestyvää ajelijaa mitenkään jollei satu olemaan äänekästä tyyppiä. Tähän toivoisinkin sähköpotkulautojen kehittyessä jotain ideaa, noihin kun ei oikein voi pyykkipojalla kiinnittää pelikorttiakaan räpättämään, kuten lapsena tehtiin fillarien kanssa. Jokin havaittava ääni laudasta olisi hyvä lähteä, kun ei ajajakaan joudu läähättämään moottorin tehdessä työn. Sadesäällä ei myöskään kannata ajaa, ettei joudu vesiliirtoon. Fiksut pyöräilijän ja muiden kevyen liikenteen käyttäjien säännöt toimivat sähköpotkulaudalla, ja ennakointi tuo turvaa tilanteisiin.


Sähköpotkulautoja parkkeerattuna jalkakäytävälle, josta sellaisen voi sitten lainata.

Käykääpäs kokeilemassa, niin kauan kun on kelejä jäljellä. Ja ajelkaa fiksusti, toisia kanssakulkijoita ja vuokralaitteita kunnioittaen, jotta pysytään ehjinä!

Rullallaa, Auli


lauantai 26. syyskuuta 2020

Hyvillä mielin entisaikaa muistelen

Ei siitä loppujen lopuksi niin kovin montaa vuotta ole, kun tämän nautinnon koin, reilusti yli kymmenen vuoden kuitenkin. Aurinkoinen kesäpäivä sai meidät, minut ja vaimoni, lähtemään kotiseuturetkelle, ilman mitään varsinaista päämäärää. Sitä tuli ajeltua ihan outoa tietä, ainoan “paikallistuntemuksen” tutuksi teki teiden viitoitus ja ”muistikuvani” perustui siihen, kun olin joskus kartalta katsonut menoreittejä. Kartat olivat silloinkin mukana, mutta vain hansikaslokerossa.

 

Aiheen tämän kirjoittamiseen sain, kun yritin järjestää ”arkistoani” parempaan malliin.  Yhtä kansiota avatessa, totesin siinä olevan ”PÄÄELINKEINON ohjeita”.

 

Siinä kehotettiin hankkimaan seuraavaa:

Naudanfilee.

Hanki noin 16 - 20 cm pötkö hyvin riippunutta “härän” sisäfileetä. Vakuumipakkausta ei kannata avata ennen kuin sitä tarvitaan - anna sen raakakypsyä edelleen. (Tumma ja vähän tuoksuva liha ei ole pilaantunut, tuoksu lähtee, kun paketti avataan.)

           

Liha saa lämmetä 2 tuntia huoneenlämmössä ennen paistoa.
·  Leikkaa 4 cm pihvit.
· Mausta sivuilta kunnolla pippuroidut pihvit ainoastaan rouhitulla merisuolalla (kohtuus suolassa hei!)
·  Laita laadukkaalle (miel. valurauta) pannulle sopivasti hyvää öljyä ja voita. Säädä levy lähes kuumimmalle mahdolliselle.
· Heitä pihvit pannulle kaksi kerrallaan, kun pannu rasva on lopettanut kuplimisen,
· Anna ensimmäisen puolen paistua noin 1,5 minuuttia, jonka jälkeen käännät pihvit ympäri ja otat pannun pois hellalta.
· Nakkaa noin snapsilasillinen konjakkia pannulle. Sen perään purkillinen kuohukermaa, maun mukaan vahvaa sinappia, soijaa ja vielä hieman mustapippuria (et silleen hei!)
·   Laita pannu takaisin hellalle ja odota, että se nopeasti kiehahtaa.
· Otat pannun jälleen pois levyltä ja annat pippuripihvin ja kastikkeen tekeytyä noin minuutin verran (et silleen hei!)

 

(Tepon täydellinen pippuripihvi vuoden 29.10.2009 ohjeena.)


Houkutteleva pippuripihviannos lisukkeineen.

Tähän voin vain lisätä, että tämän tason ateriat kannattaa nauttia hyvässä seurassa.

 

Meidän autoretki päättyi meren rannalle Nauvoon. – Siellä nautin tuon elämäni maukkaimman PIPPURIPIHVIN monipuolisten vihannes-juuresten kera. Ulkofilee käy myös laatuun. Tämän kaltaista ohjetta en ole nähnyt. Muistot tämän toi esille…

 Niilo 





keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Aakkosista on apua jopa kalatiskillä

Ehkäpä tärkeintä niiden hallinnassa on kokonaiseksi sanaksi koostaminen: KOTIMAINEN! Sellaiseen lyhenteeseen, kuin ASC, kannattaa kuulemma myös kiinnittää huomionsa; se kun on kasvatettavan kalan rehulle myönnettävä sertifikaatti – ja kuten lähes kaikkialla, niin eritoten kalan maussa pätee se ”mitä syöt, sitä olet”! Melko monella lienee makumuistoja esim. kalalta maistuneesta sianlihasta.

Mutta ne varsinaiset aakkoset, jotka alkoivat kiinnostaa, kun korona aikaansai lohikalojen ylitarjontaa – suurin kuluttajaryhmä; ravintolat; ne kun eivät tarvinneetkaan tuoretta kalaa… sen enempää kuin pakattua taikka pakastettuakaan. Selkein vähennys oli Norjan lohen kysynnässä ja sehän siirtyi melko pian hintoihinkin. Myös kotimaisen lohikalan tarjonnan osalta. Niin lohen kuin kirjolohenkin suhteen.

Juttuun liittyvä lohenpala suolautumistaan odottelemassaa.

Hämmästyin, kun törmäsin kaupan kalaosastolla juhlavanoloiseen lohenpalaan, jonka pakkaustiedoista kävi ilmi, että se on B-leikattu! Komea pala, likimain kilo ja fileen alkupäästä irti leikattuna! Sen verran on tullut kaloja perattua – myös lohia – jopa isohkojakin – että tiedän siihen tarvittavan todella terävät työkalut, mutta, että minkälainen ”keklu” tarvitaan, jäljen näyttämiseksi B-leikatulta? Ja ei kun googlettamaan…

Löytyihän niitä – lohikalan leikkausmääritelmiä – peräti viisi! Miksiköhän vain lohikalojen? Fileoidaanhan niitä muidenkin kalalajien yksilöitä! Siihen en saanut pikahaulla vastausta.

Kyseessä on siis lohikalan perkaamiseen liittyvä fileen käsittely, jossa poistetaan siitä tarkoin määriteltyjä osia. Mitä pidemmälle aakkosissa edetään, sen enemmän osia on lopputuloksesta poistettu. Ja luonnollisesti sekin, mitä fileestä on tarkoitus valmistaa, vaikuttaa tuon aakkosen valintaan. Se taas vaikuttaa sitten hintaan. Siispä ”aapelus” esiin. Ja samat määritykset koskevat sekä lohen, että kirjolohen fileerausta:

A-leikatussa fileessä mukana ovat kaikki kalvot, rasvat ja evät. Selkäruoto, kylkiruodot ja kidusluu on poistettu.

B-merkintä tarkoittaa, että fileestä poistetaan selkä- ja kylkiruotojen sekä kidusluun lisäksi vielä kaikki evät ja eväruodot sekä osa vatsarasvasta.

C-leikattu tarkoittaa fileetä, josta on edellisten lisäksi poistettu kaikki selkä- ja vatsarasvat. Lisäksi fileen etuosan paksuimmassa kohdassa olevat pystyruodot on nypitty pois. C-leikattu filee on aina ruodittu.

D-leikkuussa fileestä rasvat ja kalvot on poistettu kokonaan vielä C-leikkuuta tarkemmin.

E-fileeksi kutsutaan fileetä, josta on poistettu lisäksi myös nahka.

Pohtimatta kalankasvatuksen taikka villikalan eettisyyttä ja ohittamalla jopa kotimaisuusasteenkin merkityksen, myönnän, että tuo kalanpala, kuumuutta kestävän paistinpannun kautta tarjoiluvadille kulkeutuneena antoi miellyttävän kylläisen olon kahdelle ruokailukerralle. Liikoja mausteita vältellen, en yleensäkään halua peittää raaka-aineen hienoa perusmakua (johon se alussa mainitsemani ASC-sertifikaattikin vaikuttaa) ja mitä pelkistetympi annos on lautasella, sen helpompi on määritellä hiilihydraattien ja ateriainsuliiniannoksen keskinäinen suhde. Loppusilaukseen kuuluu kokkiystäväni ohje, että jos et valmista kala-ateriaa vieraille, niin unohda tilli – se on vain opittu pahe, joka on tarkoitettu ainoastaan koristeeksi (paitsi rapujen liemessä)!

Seitsemän veljeksen Lukkarin koulussa eivät aapeluksen alkupuustaimetkaan meinanneet tulla ymmärretyksi ja jäädä mieleen. Nyt tarve on reilusti vähäisempi määrältään, mutta sanoisinpa siihen, etteivät ne merkitykseltään jääne kovinkaan kauaksi poikien hyödyistä (sitten kun he aikoinaan saivat kirjaimet mieleensä jäämään), sillä – ellet ole taitava kalan käsittelijä – kannattaa ennakkoon selvittää kuinka haluamasi filee on leikattu eroon ruodoistaan. Siinä noista aakkosista on apua!

            IsoTimppa -logo.



lauantai 19. syyskuuta 2020

Game over

Kävipä tässä eräänä päivänä niin, että isäntäkin halusi ostaa itselleen pelin. No juu, mikäs minä olen kieltämään aikuista miestä?

Miehen piirroshahmko, käsissään pelikonsoli.

Meillä pojilla on molemmilla omat pelikonsolit. Niihin löytyy useampikin peli. Kummallakin on aikaa 2 tuntia päivässä pelata viikonloppuisin ja lomalla.

Sitten tulee se iso mies, joka haluaa itselleen myös pelin. Milläs äiti-ihminen rajoittaa sen ison miehen peliaikaa? Tuntuu isompikin mies viihtyvän pelikonsolinsa kanssa sohvalla, kun on hyvä ja mielenkiintoinen peli. Siinä sitten unohtuu saunan lämmitys ja ruokakin saa odottaa, ettei jännä peli vaan jää kesken. 

Piirros mieshahmosta, jonka ajatus keskittyy tietokoneen pelikonsoliin - kuin haaveillen.

Tämä äiti on ainakin totaalisesti pudonnut kelkasta eikä enää edes ymmärrä iltapalapöydässä käytyjä pelikeskusteluja. Isä onneksi ymmärtää ja hyvä niin.

Kyllähän se pelaaminen kehittääkin, en sitä kiellä. Rajansa kuitenkin kaikella. Muistetaan, että kun pelataan paljon, niin vastapainoksi ollaan myös sosiaalisia ja tehdään yhdessäkin jotain kivoja asioita! 

Piirretty "perhe" (nainen, mies ja kaksi lasta käsikkäin) keskittyneenä auringonlaskuun utuisella taivaanrannalla.

Päivi 





keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Minun levyni

 Ostin tällaisen soittimen jo noin 36 vuotta takaperin. Silloin kun vielä sai manuaalin mukaan eikä tarvinnut katsoa www sivulta. Äkkiä se aika vaan menee, 24 h/vrk jne.  Nykyään täytyy tietää vaikka mitä, kun ostat jonkun elektronisen ”vehkeen” kaupasta.  Lyhennyksiä on mm.  Gt, Mt, Hubi, Reititin, Mb3, Cd, DVD jne.

Soittimen näyttö, säätöineen, sekä ohjevihkosen kansilehti.

Silloin katselin vain, mikä miellytti silmää ja kukkaroa. Tämän sitten löysin. Maksoi tämäkin, markka-aika kun oli, niin hiukan yli 1000 markkaa, olihan se silloin kallis, mutta kun musiikkia tykkään kuunnella. Tässä oli silloin kovassa käytössä nuo kasetit, tässäkin laitteessa on 2 pesäinen, sekä radio ja levysoitin.

 Levyjä olen kerännyt vuosien varrella, silloin aluksi ostin niitä uutena, kun oli kaupoissa valinnanvaraa. Nyt ei löydy enää kuin kirpputoreilta. Mutta sielläkin joskus löytää mieleistään musiikkia. Olen yleensäkin ollut aika ” kaikkiruokainen” musiikin suhteen.  Olenpa yhden LP:n ostanut vain yhden kappaleen takia. Se yksi kappale on vieläkin hieno. Nyt LP-levyjä on noin 80 kpl:tta. Eihän se paljon ole, kun jollain niitä on tuhansia, mutta näitä on aina silloin tällöin kiva kuunnella, niissä on se ajan patina ja se pieni rahina jossain, mitä vinyylilevyihin ajan kanssa tulee.

Olavi Virran levykotelon kansa.

Tässä vain muutama levy malliksi mitä on. Lp levyjähän enempi on, muutama single. LP tulee sanoista Long Playing, vinyyliäänilevy ja singlelevy, jossa on yleensä vain molemmilla puolilla yksi kappale, kun LP:llä on molemmin puolin keskimäärin 6-10 kpl eli yhteensä voi olla 20 mielikappaletta yhdessä. No nykyään niitä mahtuu pieneen tilaan, vaikka kuinka monta, en viitsi edes lukumäärää arvata. Vinyyleissä, klassisen musiikin levyissä, voi olla vain 2-3 kpl:tta puolella. Ovat niin pitkiä levytyksiä. Klassinen on hiukan sellaista, ettei niin paljoa ”sykähdytä”. Joku poikkeus sieltäkin löytyy, kuten ”In A Monastery Garden” ja joitain vastaavia.

Muutama 70-luvun levyn kotelo amerikkalaista sekä jamakalaista musiikkia.

 Onhan minulla CD-Radio-kasettisoitinkin ja pelkkä radiokin. Radion voin ottaa joskus ulos, kun siellä istuu kesäaikana pidempään.

Ja yksi juttu, olen taloyhtiön saunaan vienyt myös radion, sitä on kiva siellä kuunnella, kun löylyssä istuu. Joku voi tietysti sanoa, että hulluko olet, no voi olla, mutta on vaan mukavaa, kun on jotain musiikkia.  Ei ole niin yksinäinen olo siellä.

                           Kuulemisiin  T. Sisko



lauantai 12. syyskuuta 2020

Lihapullat Nipan tapaan

 
Lihapullista otettu kuva..

Tässä eräs herra kertoi, ettei juurikaan ole ennen koronaa valmistanut itse ruokaa. Ruokapaikkoja on monen sorttisia nykypäivänä, mutta koronan takia niissäkin oli omat rajoitteensa. Epidemian vuoksi varmaan herrojenkin oli otettava soppakauha kauniiseen käteen ja ryhdyttävä käyttämään sitä tosi tarkoituksella, sillai soppa syntyy.


Kaupassa käydessäni heräteostona hankin porsaasta valmistettua (10 rasva%) jauhelihaa. Punainen hintalappu paketin kyljessä osoitti viimeisen myyntipäivän olevan menossa ja siksi sain 30 % alennuksen normaalihinnasta.


Nipa teki lihapullat seuraavasti: 

1. 3 kpl kananmunia rikotaan taikina kulhoon, johon lisätään: 

2. 2 kpl sipulia, hakkaa ja kuullota ne öljy-voisulassa.
Älä kuumenna pannua liiaksi, sillä pilaa sipulin makean maun. 

Kypsennä jonkin verran pannulla seuraavat raasteet 

3. 2 kpl raastettua porkkanaa
 + etusormen kokoinen PALSTERNAKKA - raastettuna. 

4. Vajaa desilitra grillimaustetta ja Pan-suolaa 1,5 tl 

5. Sekoita eli anna vaikkapa puuhaarukalla kiertäen astian pohjaa. 

6. Lisää possun jauheliha 800 g, sekoita. (Tee pieni koepaisto, josta tarkistetaan maku ja koostumus.) En laittanut korppujauhoja, mutta jos massa tuntuu Sinusta liian löysältä, niin lisää korppujauhoja varoen - vähän kerrallaan sekoittaen. Anna vetäytyä. (Maizenaa voi käyttää myös.)



Massasta tuosta määrästä tulee kolmisenkymmentä lihapullaa. Paistoin ne voin kera. Pyöritän pullat pannulla pinta ruskeiksi, kuutisen pullaa kerralla. Kääntely sujuu vajaalla pannulla paremmin. Loppukypsennys uunivuoassa 175 asteessa 20 min.


Minun mielestä palsternakka antoi makua ja lisäsi massan kokoa porkkanaraasteen kera. Teen tällä tavalla toistekin. Punajuuriraaste on myös hyvää. Mausteita voi käyttää muunlaisiakin, mutta tällä kertaa suosin grillimaustetta.

Kannattaa tehdä kaikki pyörykät valmiiksi paistamista varten. Leivinpaperi on pyöryköille hyvä alusta. 
Bon appétit! Niilo

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Rullailua ja vertaistukea

 Tänä kesänä olen rullaluistellut eri tavalla kuin lähivuosina, ja oppinut jotain uuttakin. Oppimiseen tarvitaan uskallusta yrittää ja epäonnistumista olisi myös kestettävä. Tuhansia toistoja, jos ei kesässä niin vaikka sitten tulevissa. Parasta tukea oppimiselle on ihan tuntemattomaltakin saatu kannustus ja rohkaisu – kokeile vaan, ei se niin paha oo!

En muista mistä kaikki alkoi, ehkä kyse oli myöhäisestä neljänkympin kriisistä. Piti saada uudet rullaluistimet. Muut hankkivat moottoripyöriä tai hienoja autoja villityksissään, mutta meikäläinen halusi semmoiset "vanhanaikaiset" rullikset joissa on kaksi rengasta vierekkäin edessä ja takana. Joskus lapsena minulla oli vastaavat, kenkiin kiinnitettävät menopelit. Rullailu oli hauskaa ajanvietettä ystävän kanssa ja serkkuni, jonka rullaluistimet saapuivat Atlantin tuolta puolen, opetti minulle kotipaikkansa murretta käytännössä "rypästessään" alamäessä. Laastarille oli käyttöä, kun päästiin siltä reissulta kotiin.

Piirroskuvassa nainen rullaluistimilla epävarmana ja vapisevana - karikatyyri.

Heitin omat antiikkiluistimeni kierrätykseen nuoruusvuosina, kun uusi rullaluistinten sukupolvi, ns. inlines eli renkaat yhdessä jonossa peräkkäin, tuli kauppoihin. Niillä tuli mentyä kaikki nämä vuodet enemmän tai vähemmän, lähinnä luistelulenkkejä tehden. Joskus mukaan lähtivät myös rullaluistelusauvat, joilla sai yläkroppaan liikettä. Viime vuosina rullailu hiipui, eikä kesässä kovin montaa lenkkiä tullut heitettyä, vaikka kelit varmasti olisivat sallineet.

Sitten parin viime vuoden aikana aloin törmätä rullaluisteluvideoihin, joissa nimenomaan vanhanmallisilla rullaluistimilla tehtiin hienoja temppuja ja tanssiliikkeitä. Lopulta tuumasta toimeksi, olisihan hienoa oppia temppu tai kaksi tai vaikka tanssimaan...niinpä joulupukki toi minulle uudet rullaluistimet!

Onkohan kellekään yllätys, jos tämmöinen lähes kaikesta liikunnasta innostuva, keski-ikäinen keskinkertaisuus kertoo, ettei ole vielä oppinut yhtään hienoa temppua! Hauskaa on silti ollut. Kaatuminen pelottaa vaikka olen topannut itseni kaikkiin mahdollisiin suojavarusteisiin. Pari kertaa olen uskaltautunut skeittipuistoonkin, kun jälkikasvu kritisoi piileskelyäni koulun (tyhjällä) parkkipaikalla, jossa asiaton oleskelu on kielletty. En tiedä onko rullaluistelu asiatonta, saati oleskelua, mutta tunsin piston sydämessäni ja päätin yrittää tulla koulun suojista esiin.

Rullaluisteluradalta useita jalkapareja rinnakkain, jaloissaan ne "nelipyöräiset".

Skeittipuistossa olen törmännyt aivan mahtavaan juttuun, nimittäin nuoriin tsemppaajiin ja ennakkoluulottomaan vertaistukeen. Eräs nuori sai minut rohkaistua pump trackille (asfaltoitu ajorata, jossa on erilaisia kumpareita, kaarteita, ylä- ja alamäkiä), katsoi kaikkein helpoimman kohdan valmiiksi ja kannusti kokeilemaan, vaikka itseä hirvitti aivan kamalasti. Ja niin vaan tuon tsempin voimalla uskalsin pikkuisen ja pikkuisen enemmän, ja nyt pystyn rullailemaan rataa jo ympäri, hitaasti ja hiukan horjahdellen mutta voi sitä vapauden tunnetta! Olen sydänjuuriani myöten kiitollinen siitä, että kohdalle sattumalta osunut kanssaskuuttaaja (skuutti on potkulauta, jolla tehdään temppuja) viitsi ohjata ja rohkaista, yksin ujostelisin vieläkin kentän reunalla.

Siinä onkin hyvä ohjenuora meille kaikille, ei luoda ennakko-oletuksia kanssakulkijoista iän, taitojen tai muidenkaan ominaisuuksien perusteella vaan toimitaan reilusti ja tsempataan muita!

Rullaavaa syksyä toivottaen Auli

 

PS. Salosta löytyy mm. tällainen harrastuspaikka, jossa voi pyöräillä, scootata, skeitata, rullaluistella, juosta, pomppia ja liikkua pyörätuolilla:

https://www.salo.fi/vapaaaikajamatkailu/liikunta/liikuntapaikat/ulkoliikuntapaikat/pumptrack/




lauantai 5. syyskuuta 2020

SITÄ SE MUN UNENI TIES…

Wikipedia, tuo (melko) luotettava tietolähde, määrittää unta melko monisanaisesti näin: ”Uni on omakohtainen, subjektiivinen nukkumisen aikana koettava elämys, jossa esiintyy ajatuksia, tunteita, mielikuvia, ääniä ja muita aistimuksia. Unen sisältö saattaa muistuttaa tarinaa, joka etenee epäloogisesti ja absurdisti; arkielämän ilmiöt näyttäytyvät vääristyneinä ilman minkäänlaisia ”rajoja”. Erityisesti REM-univaiheen aikana esiintyvät unet ovat surrealistisia ja epäloogisia.Pahaa tai ahdistavaa unta sanotaan painajaiseksi. Unta, jossa unennäkijä tiedostaa unensa olevan unta, sanotaan selkouneksi.”

Kaikkihan niitä näkevät! Tai niin oletetaan, satavarmoja asiasta ei voida olla, sillä jos uniin ei kiinnitä huomiota, ne helposti unohtuvat heräämisen jälkeisessä elämän rytmissä. Mutta jos oletetaan, että me kaikki niitä näemme, niin miksi? Pakkohan meidän on nukkua, mutta aivojamme emme pysty sammuttamaan ja niiden toiminta rakentaa koko ajan jotain aistimuksistamme ja mielikuvista. Nukkuessakin.
Joku koulukunta olettaa, että unen aikana aivomme nollautuvat edellisen päivän sinne kertyneistä ärsykkeistä. Varmaa ei ole sekään. Monella ihmisillä päivän stressi jatkuu saumattomasti uneen. Onneksi sitä nollautumistakin tapahtuu, vaikka silloinkin saattaa ajatusmaailmassamme olleita asioita ilmaantua unikuviimme ikään kuin tulevaa pohjustaen. Pystymmekö siis ”ennustamaan” unien avulla?

Unenomainen avaruus, jossa hahmottuu maapallo, jota unennäkijä (silhuettikuvana) koettaa karttakeppinsä kanssa ohjailla

Emme pysty! Unethan rakentuvat aivojemme toiminnoista, joskin niin monimutkaisesti, etteivät unitutkijatkaan sitä kaikkea ole (vielä) saaneet selville. Se ”viisasten kivi” kun on löytämättä. Yhä. Melko helposti jotkut meistä hyödyntävät jälkikäteen uniaan ”kääntäen verrallisesti”. Ikään kuin se mitä tapahtui, olisi ollut nähtävissä jo hänen unessaan ennakkoon. Joskus voi jotain ollakin – sattumalta lähes samansuuntaisena – mutta vaikka kaikki unensa muistaisi ja kirjoittaisi ne tarkasti ylös, niin… Tulkinnastahan se riippuu. Ja ihminen tuppaa tulkitsemaan kaikkea ”omaksi edukseen”. Vanhan kansanviisauden mukaan ”oma suu on lähempänä kuin kontin suu”! Siis noin on todettu jo tuohikonttikulttuurin aikoina. Miks ei sitten myös unien osalta ja nykyisinkin! Eikä ole vaikeaa sanoa, että ”sitä se mun uneni ties”. Jälkiviisaasti. Hiukan niin kuin historioitsijat kirjoittaessaan olevaa maailmankuvaa tulevaisuudessa tulkittavaksi.
Jos siis unien kautta emme vastaanota ennustuksia, niin… Elämmehän niissä monesti aivan samassa fyysisessä ympäristössä kuin valveaikanakin ja samojen tuttujen asioitten ja ihmisten kanssa. Mutta myös erikoisia asioita voi tapahtua unessa. Sellaisiakin, jotka elämän lainalaisuudet sulkevat pois valveajoista. Emme tiedosta mikä on todellista ja mikä ei. Nukkuessamme pidämme aivojen rakentamaa tilaa totena, ymmärtämättä kyseessä olevan ilmiön, jolle ei ole mitään vastinetta valvemaailmassa.
Ainakin minä näen usein edesmenneitä läheisiäni, joiden kanssa olen ollut aikanaan paljon tekemisissä. Ja vaikka ne(kin) uneni muistan lähes aina ja melko lailla tarkasti, ei ”kanssakäyminen” ohjaa mitään tulevaa kohti, eikä edes opasta suuntaa ratkaisuihin. Myös, niin kuvittelen, entisestä elämästä ilmaantuu joku isompi ajoneuvo, jolla pitäisi päästä vaikeakulkuista vastamäkeä ylös. No, sen uskon verenpainelääkitykseni kanssa myötäelämiseksi – aivan kuten joskus nuorempana ne ”paineen vaihtelun kokemukset”, joissa putosin tai ikäänkuin liitelin vuoteen vierellä. Tiedän monien lääkeaineitten ”sivuvaikutuksena saatavan erilaisia aistimuksia”, joihin on vain sopeuduttava. (Olen ymmärtänyt melko monen jopa hakevan sellaisia). Tuollaisilla vahvoilla särkyjä säätävillä lääkeaineilla tuntuu olevan vallan vakiona rakentaa öitten ajankuluksi ”ihan omia videoitaan”. Tai senkaltaisina olen oppinut niitä katselemaan. Aivot sekoittavat asioita, mutta luovat niille yhdistäviä kohtia todellisuuteemme.
Tietäjät ja tutkijat puhuvat selväunista, joissa ihminen ymmärtää näkevänsä ja olevansa mukana unessa. Mielestäni tuo videoitten katselu – melkoisen usean yön ”viihdykkeenä” – on juuri sellaista. Joskus se on ihan mielenkiinnolla mukana elettävää. Eikä niiden tarvitse liittyä menneisiin, eikä tuleviin päiviin. Puhumattakaan, että niistä pystyisi jotain ennakoimaan. Mutta ”tässä ja nyt” tilanteissa huomaan monesti olevani mukana univideossa! Jo muutamia kertoja olen havahtunut jollekin kanssaihmiselle selittämiseeni, että kun en jätä kuulokojetta paikoilleen yöksi, niin en pysty vastaamaan kysymykseen, kun en sitä kuule. Joskus jopa istunut sängyn laidalla ja miettinyt, että pitäiskö lähteä hakemaan työpöydältä tuo kuulemiseni edellytyksen tärkeä apuväline… Vielä en ole lähtenyt!

Ennustajan kristallipallon ympärillä näkuvät vain kädet.

Noita unien selittelyjä ja selittelijöitä, kuten kaikenmaailman muitakin oraakkeleita, on kaikkialla. Ja runsaasti. Mutta kun on sinut omien uniensa kanssa, niin ei sellaisten apuja tarvitse. Eikä kannata paljoa kyselläkään. Toinen ihminen kun ei voi tulkita toisen unia! Itse on paras asiantuntija, jos haluaa pohtia, että miksi juuri tällaiset teemat, nämä asiat taikka ihmiset, tulivat uniini juuri nyt. Jos siis muistaa näkemänsä unen sisällön. Mitään enneunia ei ole, koska paraskaan tieteellinen tutkimus, taikka sen tutkijat, ei pääse koskaan käsiksi siihen uneen. Ja kerrottuna siihen ilmaantuu aina jotain lisää taikka jää pois. Eikä ole mitään, millä pystyisi mitään todistamaan. Silti heitä, jotka ovat eri mieltä kanssani, on pilvin pimein. Ehkäpä tätäkin lukemassa? Ja se heille suotakoon. Kunhan vain ei johdateta itseä taikka ketään muuta harhaan hyväntahtoista uskomista hyödyntäen.
Ihminen haluaisi tietää jotain ”huomisesta” ja siksi hyvin herkästi lähdetään mukaan johonkin, joka – vaikka vain leikkimielisesti – pystyisi luomaan edes suuntaa antavaa kuvaa siitä mitä voisi tulla tapahtumaan. Mutta niin kauan kuin se kouriin tuntuva todellinen fakta puuttuu, on muistettava, että – kuten elämä itse – niin kohdallamme ei enää pystytä elämään eilistä (kuin muistoissa), eikä vaikuttaa huomiseen, joten elämän parasta aikaa on tässä ja nyt!
Unien katselukin on myös sitä, enkä siitä halua luopua…
IsoTimppa -logo.
PS. Liekö juuri taivaalle ilmestyneen täyskuun vaikutusta, joka tuppaa jopa valvottamaan, näin juuri unta, jossa hukkasin tuon minulle elintärkeän tuen; kävelykeppini; jota ilman... tiedättehän! Nyt sitten vain pienen pelon sekaisessa tunnelmassa kuulostelemaan joutuuko sanomaan, että sitä se mun uneni ties! Toivottavasti ei!!! 






keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Tosi tarina tuurista, joka voi olla vain kerran

Mielipide-logo

Kuten Simo Salmisen laulussa "alle lujaa" ja tarina alkaa…

Pitkäjänteisen säästämisen ja kurjuuden jälkeen sain vihdoin hankittua uuden pienen auton.
Pieni, punainen piirrosauto.

Auto pelasi hyvin ja palveli minua muutaman vuoden, kunnes tuli kesäkuu 2020.

Kävin kesämökillämme saunomassa ja pesemässä itseni, taisin syödäkin hieman. Takaisin tullessa autoni suistui oikealle puolelle tietä, sillankaiteeseen ja siitä päin betonipylvästä, joka on yksi sillan kantava osa. Auto pyörähti pari kertaa tiellä, päätyen vastaantulijoiden kaistalle.

Onneksi ei ollut liikennettä, muuten olisin "vihannes", enkä kirjoittaisi tätä.

Apu tuli melko pian pelastuslaitoksen muodossa.

Minut puhallutettiin ja tehtiin huumepikatesti - nollaa näyttivät kumpikin. Minä olin lievässä shokissa, vaikka tajusin kaiken ja vastailin kysymyksiin.

Ambulanssilla minut vietiin Turkuun TYKSiin, jossa kuvattiin päätä sekä muuta kehoa. Pää ”oli tyhjä”, mutta oikean käden luita oli murtunut.

Käden kipsausta odotellessani ajattelin käydä vessassa ja nousinkin seisomaan, jolloin heti tuli sairaanhoitaja ja käski minut takaisin petiin, "koska" nilkka ei kestä kävelyä. Ihmeteltyäni asiaa, ettei minulla nilkassa mitään vaivaa ole vaan kädessä. Hoitaja tarkisti asian ja kertoi minun olevan oikeassa, jonka jälkeen sain käydä vessassa. Huono puoli vain oli, etten saanut apua sinne.

Käsi kipsattiin ja tulin kotiin. Taksikuski sanoi, ettei vielä ollut minun aikani, mitäpä sitä kieltämään.

Muutaman päivän jälkeen kävin katsomassa auton romua ja tyhjentämässä sen tavaroistani. Autoni oli lunastuskunnossa. Arvaa harmittiko?

TARINA ON TOSI ja kertoja elää!
                                 JUPE Saarimaa