Kehittämishankkeita Salon terveyskeskuksessa palveluiden ja hoidon laadun parantamiseksi

Salon terveyskeskuksessa on tehty paljon kehittämis-hankkeita viime vuosina. Moniammatillinen yhteistyö ja hoitajavetoisuus ovat nykyajan trendejä. Terveydenhuollossa on tärkeää keskittyä asiakkaan voimavaroihin ja terveyteen.  Salossa myös palvelujen tarve on kasvanut, mutta samalla on ollut tarve löytää säästöjä. Kehittämistyön lähtökohtana ovat olleetkin asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden omahoidon tukeminen.

1.        Hoitajien tekemän hoidon tarpeen arviointi
ja akuuttivastaanotto pääterveysaseman
lääkärivastaanotolla 2016

Akuuttivastaanoton kehit-tämisessä tavoite oli helpottaa asiakkaiden hoitoon pääsyä. Monesti akuuttiajat lääkärille olivat loppuneet jo aamusta ja moni ajan tarvitseva asiakas jäi ilman aikaa. Tällöin heidät ohjattiin mene-mään ruuhkautuneeseen päivystykseen tai odotta-maan seuraavaan päivään ja soittamaan uudelleen.  

Muutosta haettiin kehittämällä puhelimessa tapahtuvaa hoidontarpeen arviointia sekä hoitajan pitämää akuutti-vastaanottoa.  

Salon terveyskeskuksessa on käytössä takaisinsoitto-järjestelmä, johon asiakkaat soittavat ja jättävät viestin, ja josta hoitajat soittavat asiakkaille takaisin puhelujen tulojärjestyksessä. Kehittämishankkeessa lähdettiin liikkeelle siitä, että käytäntöjä muuttamalla tehostettiin puhelimessa tapahtuvaa hoidon tarpeen arviointia. Arvioinnin perusteella asiakkaat ohjattiin ensin sairaanhoitajan vastaanotolle, jossa hoitaja teki tehostetun hoidon tarpeen arvioinnin ja tarvittavat tutkimukset sekä antoi tarvittavat hoito-ohjeet. Useassa tapauksessa käynti hoitajan vastaanotolla oli riittävä, mutta tarvittaessa hoitaja konsultoi lääkäriä tai ohjasi asiakkaan lääkärin vastaanotolle. Lääkärin vastaanotolle mentäessä asiakkaalle oli tehty jo tarvittavat tutkimukset ja selvitetty esitiedot, mikä nopeutti lääkärin vastaanottoa ja asiakkaan hoitoa. Näin myös vastaanottoaikoja riitti kaikille tarvitsijoille.

2. Fysioterapeutin suoravastaanotto

Monien akuuttien selkä- ja olkapäävaivaisten asiakkaiden on todettu hyötyvän mahdollisimman aikaisesta fysioterapiasta. Ensin asiakkaan käynti lääkärillä ja sitten odotusaika fysioterapeutille pääsystä on hidastanut asiakkaan toipumista. Tähän haasteeseen lähdettiin vastaamaan fysioterapeutin suoravastaanotolla.

Fysioterapeutin suoravastaanotto on perusterveydenhuollon akuuttivastaanottotoimintaa. Toiminnan tarkoituksena on ohjata terveyskeskuksessa hoidon tarpeen arvioinnin perusteella tuki- ja liikuntaelinkipuiset (alaselkä- ja olkapääoireiset) asiakkaat fysioterapeutin suoravastaanotolle ilman lääkärin kontaktia. Suoravastaanottoa voivat toteuttaa tähän tehtävään lisäkoulutetut fysioterapeutit. Suoravastaanotolla fysioterapeutti selvittää asiakkaan tilanteen, havainnoi ja tutkii asiakkaan tarkasti. Fysioterapeutti antaa tutkimisen ja arvioinnin pohjalta asiakkaalle itsehoito-ohjeita vaivaan. Tarvittaessa fysioterapeutti voi määrätä asiakkaalle sairauslomaa korkeintaan 3 vuorokautta. Asiakkaan kanssa sovitaan tarvittaessa kontrolliaika tai puhelinkontrolli, jonka tarkoituksena on selvittää, ovatko oireet helpottaneet.

3. Tukea hyvinvointiin asiakasvastaavalta

Monesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkailla on sairauksia, epämääräisiä oireita ja  useita  ongelmia yhtäaikaa. He käyvät paljon lääkärin ja hoitajan akuuttivastaanotolla sekä päivystyksessä, mutta lyhyen vastaanottoajan vuoksi kokonaisuuteen ei pystytä ottamaan kantaa. Usein toistuvilla käynneillä on eri hoitaja tai lääkäri ja samat asiat joudutaan selvittämään uudelleen.

Tähän haettiin vastausta asiakasvastaavatoiminnasta, jossa paljon palveluita tarvitseva asiakas ohjataan asiakasvastaavana toimivan hoitajan vastaanotolle. Hoitaja selvittää asiakkaan kokonaistilanteen ja miettii yhdessä asiakkaan kanssa, mihin ongelmiin haetaan ratkaisuja ja mitä tavoitellaan. Näiden pohjalta määritellään yhdessä palvelutarve ja kootaan tarvittavat ammattilaiset asiakasta auttamaan. Hoitaja huolehtii palvelujen järjestämisestä ja tekee yhteistyötä muiden tahojen kanssa pitäen kokonaisuuden hallinnassa. 

Hoitaja kannustaa, motivoi ja tukee asiakasta muutoksiin ja oireiden kanssa pärjäämiseen. Hän kulkee asiakkaan rinnalla, kunnes ongelmat alkavat ratketa ja asiakaan omat voimavarat itsensä hoitamiseen alkavat löytyä.

4. Omahoidon tueksi terveys- ja hoitosuunnitelma

Pitkäaikaissairailla on usein samanaikaisesti monia hoitoa vaativia sairauksia ja ongelmia, jolloin ei aina päästä haluttuun hoitotulokseen. Terveys- ja hoitosuunnitelman avulla asiakas saa tukea omaan hoitoonsa ja jos terveyden kanssa tulle ongelmia, suunnitelma ohjaa sekä asiakasta itseään että terveydenhuoltoa hoitolinjausten valinnassa.

Hoidon suunnitelmallisuus tuo tehokkuutta asiakkaan hoitoon ja se näkyy yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten ja asiakkaan kanssa tehdyssä terveys- ja hoito-suunnitelmassa.

Terveys- ja hoitosuunnitelma sisältää asiakkaan omahoidon ja ammattilaisen tuen osuuden. Suunnitelman tavoitteena on ehkäistä asiakkaan terveydentilan heikkenemistä ja pitää sairauden hoito tasapainossa, lisätä elämänhallintaa ja parantaa elämänlaatua - sairauksista riippumatta. Terveys- ja hoitosuunnitelma mahdollistaa myös hoidon jatkumisen, jos hoitava lääkäri tai hoitopaikka vaihtuu.

Salon terveyskeskuksessa tehdään terveys- ja hoitosuunnitelma pitkäaikaissairaille asiakkaille yhdessä terveydenhoitajan ja lääkärin kanssa. Terveydenhoitaja kutsuu ensin asiakkaan vastaanotolle, johon asiakas valmistautuu ennalta kotona täyttämällä omahoitolomakkeen, tarkastamalla oman lääkelistansa sekä tekemällä tarvittavat mittaukset, esimerkiksi verenpaineen kotiseurannan tai verensokeriarvojen kotimittaukset. Tarvittaessa asiakas voi itsekin ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja pyytää terveys- ja hoitosuunnitelmaa. Terveydenhoitajan vastaanotolla asiakas ja terveydenhoitaja yhdessä miettivät asiakkaan omia hoidon tarpeita ja tavoitteita sekä omahoidon keinoja, joilla tavoitteisiin voisi päästä.  Käynnin yhteydessä sovitaan aika lääkärin vastaanotolla, jossa mietitään lääketieteelliset tavoitteet ja hoitokeinot. Lääkäri määrittelee myös jatkokäynnit ja seurantavälit sekä mahdolliset muut omahoidon ohjeet. Vastaanoton lopuksi lääkäri tulostaa terveys- ja hoitosuunnitelman asiakkaalle ja tallentaa sen tietojärjestelmiin.

Terveys- ja hoitosuunnitelmaa päivitetään säännöllisin väliajoin ja aina tarvittaessa.

5. Marevan tietoiskut

Antikoagulanttihoidon toteutumisessa on tärkeää, että potilas tuntee hoitonsa hyvin. Salon terveyskeskus järjestää tietoiskuja Marevan hoidon perusteista ja käytännön asioista.

Tietoiskut on tarkoitettu kaikille Marevan lääkettä käyttäville ja heidän läheisilleen. Ryhmä sopii uusille käyttäjille mutta myös kauemmin lääkettä syöneet ovat tervetulleita. Tietoiskut pidetään kerran kuukaudessa Läntisellä terveysasemalla ja ovat aina saman sisältöiset.  Tietoiskun tavoitteena on, että tunnin luennon jälkeen kuulija tietää enemmän Marevan lääkkeestä, sen annostelusta, osaa käyttää lääkettä turvallisesti ja tietää milloin on tarpeen pyytää terveydenhuollon ammattilaisilta apua.

6. Marevan tekstiviestipalvelu

Vastaanoton hoitajan työajasta on aiemmin kulunut suuri osa puhelimessa Marevan ohjeistusten antamiseen. 

Asiakkaat ovat joutuneet soittamaan moneen kertaa kysyäkseen INR vastausta ja myöhemmin Marevan annosta.              

Tähän haettiin ratkaisua tekstiviestipalvelulla, jossa asiakas saa laboratoriokäynnin jälkeen INR-vastausten valmistuttua ensimmäisen tekstiviestin, jossa kerrotaan arvo kyseiseltä päivältä. Kun lääkäri on määrännyt uuden annosteluohjeen, lähtee toinen tekstiviesti, jossa kerrotaan annosteluohje ja seuraavan kontrollikäynnin ajankohta. Jos INR-arvo on hoitoalueen ulkopuolella, tekstiviestissä kehotetaan asiakasta ottamaan yhteyttä omaan terveysasemaan. Tällä varmistetaan, että asiakkaan poikkeava arvo tulee huomioitua.

Marevan-tekstiviestiasiakkaaksi pääsevät henkilöt, jotka osaavat lukea tekstiviestit puhelimesta ja etsiä myös vanhat tekstiviestit. Asiakas ja hoitaja tai lääkäri sopivat Marevan-tekstiviestiasiakkuudesta, jonka jälkeen hoitaja aktivoi asiakkuuden.

Jatkossa….

Terveyskeskuksessa on tehty paljon kehittämistyötä asiakkaiden palveluiden laadun parantamiseksi. Osa kehitetyistä malleista on jo käytössä, osaa vielä muokataan ja kokeillaan eri terveysasemilla. Kehittämistoiminta on oleellinen ja tärkeä osa työtä, jonka tarkoituksena on tehdä palveluista asiakaslähtöisempiä, tehokkaampia ja joustavampia. Ei siis kannata ihmetellä, jos terveyskeskukseen soitettaessa sieltä ehdotetaankin jotain uutta käytäntöä ja kokeilua. Asiakkaiden antama palaute palvelujen toimivuudesta on tervetullutta ja tärkeää kehittämistyön tueksi.

Kirjoittajat:           

Jenni Hartikainen, Sinikka Lehtinen,
Teija Parviainen, Riitta Jokila, Satu Jaatinen
ja Jonna Elovaara

Ennen asuin Lintukodossa

Uutta pesintäkautta odotellessa muistelen yhteiseloa harmaasieppoperheen kanssa edellisessä asuinpaikassani. Keväisenä päivänä töistä palatessani huomasin jotain uutta ovikranssissa. Kranssi oli järviruo’osta punottu melko paksu kooltaan. Siihen oli ilmestynyt jotain lisää. Pikkuhiljaa huomasin siihen rakentuvan linnunpesän erilaisista luonnon rakennusaineista ja pätkästä C-kasetin nauhaa. Eräänä päivänä sitten tutustuin pesän rakentajaan. Ensin ihmettelin, minkä lajin lintu oli kyseessä, Etsin sitten netistä vaihtoehdot ja päädyin harmaasieppoon. Tätä tuki myös pesäpaikan valinta, avoimet lentoreitit 180 astetta, puusto lähellä.

Yleiskuvaus: Vailla silmiinpistäviä pukutuntomerkkejä oleva harmaa pystyssä seisova sieppo. Päältä ruskeanharmaa, alta vaalea, rinnassa epäselvää viirutusta. Siivet ja pyrstö pitkät, pää suhteellisen iso ja pyöreä.

Kuva 1. Harmaasieppo

Olin hankkinut digipokkari-kameran ja nyt tarjoutui hyvä tilaisuus seurata pesinnän kulkua.   

Kuva 2. Pesä kranssissa

                                                                          

Pesä oli sen verran korkealla, etten nähnyt sinne. Kättä nostamalla sain otettua kuvat. Töihin lähtiessäni otin kameran valmiiksi käteen ja nappasin mennessäni päivä kuvan. Ei mennyt montaa päivää, kun ensimmäinen muna ilmaantui. Niitä kerääntyi kaikkiaan neljä. 

Pesiminen: Munii touko–kesäkuussa 2–7 munaa. Vain naaras hautoo, haudonta-aika 12–14 vrk. Pesäpoikasaika 10–16 vrk.

Elimme sopuisasti rinnakkain. Sieppo sai munia ja hautoa rauhassa. Kotiin tullessani pysähdyin parin metrin päähän ovesta ja jutteli siepolle: tulisin kotiin, jospa lentäisit hetkeksi tuonne kuusenoksalle. Pääset sitten takaisin pesään, kun olen sulkenut oven. Niin sieppo lennähti oksalle, minä menin sisälle ja sieppo palasi pesään.

Kuva 3. Siepon munia 6.6.

Olin kertonut töissä koko porukalle siepon pesästä. Yleisin kysymys oli aamuisin ”Mitä siepolle kuuluu? Postinjakaja oli hengessä mukana. Hän ei enää laittanut postia lokeroon, vaan toi suoraan pöydälleni. Hän halusi nähdä uusimman pesäkuvan. Oli mielenkiintoista seurata, miten poikaset kuoriutuivat ja kasvoivat. Ne saivat untuvia ja pieniä höyheniä ja vihdoin pieniä sulkia.

Kuva 4. Siepon poikaset 23.6.

Seuraavana aamuna kuvaa katsoessani totesin pesän olevan tyhjä. Naapuri kertoi, että edellisenä päivänä oli varisparvi lennellyt pihassa ja raakkuneet äänekkäästi. Minua suretti kovin. Olin niin odottanut poikasten ensilentoa ja maailmalle lähtöä. Mutta luonto on hoitanut asiat näin. Yhden lajin elämä on toisen lajin ravintoa. Muistelen näin vielä vuosien kuluttua elämää lintukodossa.

Eila

Kuva 5. Tyhjä pesä 24.6.

Kursiivilla lainatut kohdat ja siepon kuva; Luonto-Portti.

Pii…...Paaa-----Piiiii…

Aikamoisen kyydin sain 12.3. eli muuan äskettäin menneen lauantain iltapäivällä. Olin jo aamulla tuntenut jonkinlaista laiskuutta, väsymystä päivän toimintojen aloittamiseen. Noustessani vuoteesta valmistin puuroaamiaisen kahvilla höystettynä. Tietenkin menin TV:n eteen katsomaan uutisista maailman tapahtumia, muutakin ”hömppää”, sitä riittää kyllästymiseen asti. Sanotaan, että kertaus on opintojen äiti, niitä kertauksia töllöstä riittää, mutta äidit varmaankin niihin kyllästyvät.

Aika riensi jo iltapäivän puolelle ja vatsassakin alkoi tuntua energian kaipuuta. Sain itsestäni sen verran irti, jotta voin tyydyttää möyrivät suoleni hiljaiseksi. Edellisen päivän kauppareisullani olin hankkinut viikon tarpeet. Halusin nopeasti saada murua rinnan alle, jotenka päädyin paistettuihin silakoihin, joitten keralle lisäsin edellisen päivän keitetyt perunat ja parsakaalin, voi pojat.

Siinä syödessäni huomasin vasemmassa silmässäni jotakin outoa. Se hämärtyi pikkuhiljaa ja sitä kesti niin kauan kunnes silmässä oli harmaa ”pallo”, sillä ei nähnyt mitään. Ensimmäinen reaktioni oli, nyt pitää soitta 112, kysyä sieltä opastusta.

Sitä ennen kuitenkin otin jääkaapistani herkästi pilaantuvat ostokseni ja vein nämä pakastimeen.  Vasemman silmän näkö oli poissa vain noin 15 – 20 sekuntia, mutta samalla jo mietin, mitenkä tulee toimia, soitanko vai katsonko vielä tulevaa. Varmistin kuitenkin sisäänpääsyn painamalla oven lukitusnäppäimen ylös, että olin avoimen oven takana.

Kertasin siinä neuvoja, jotka olin saanut AVH- kerhon kautta. Tiesin, että kyseessä on verenkiertohäiriö, joka pahimmillaan voi johtaa halvaukseen.

Tällainen näön menetys on verenkiertohäiriön yksi oire. Hyytynyt veri on esteenä näkökyvylle ja se voi lähteä liikkeelle tukkien aivojen tai sydämen verenkierron, molemmat tukokset voivat olla kohtalokkaita. Aivo- tai sydäninfarktina niistä puhutaan pahimmillaan.

Varmaankin aikaa siinä miettiessä oli kulunut viisitoista minuuttia kun otin yhteyden 112. Muistelin oppimaani: ensiksi nimi, sitten osoite ja mistä paikkakunnasta oli kyse.  Samanlaisia paikkakuntia ja osoitteitakin saattaa olla tällä Suomen niemellä.  Ei riitä, että sanoo katuosoitteen numeron tarkkuudella, pitää kertoa millä paikkakunnalla ko. osoite on.

Minulle luvattiinkin ambulanssi  saapuvaksi, sen henkilökunta tutkisi jatkotoimenpidetarpeet.

Ambulanssia odotellessani soitin hyvälle naapurille piipaa-auton tulosta. Hän tulikin luokseni ja hetken kuluttua ovesta tuli tuttuja ”karjuja”. He olivat paikallisen VPK:n miehistöä. Olin vähän ihmeissäni, kun he aloittivat kyselyn henkilötunnuksistani ja mikä on aiheuttanut heidän kutsumisensa paikan päälle. Hetkistä myöhemmin saapui varsinaisen ambulanssin henkilökunta. Totesinkin siinä, ettei minulla ole ollut näin paljoa vieraita edes silloin kun täytin vuosia.

Myöhemmin selvisi, että palokuntalaiset joutuvat käymään ensihoitokurssin, jotta löytyy valmiuksia pelastustyössä. Ihan hyvin oli oppi mielestäni tässä tapauksessa mennyt perille.  Sain samalla itse kertausharjoituksen nimeni ja tunnuslukujeni muistamisessa. Tarkkaa lukua en osaa kertoa, mutta varmaankin viidelle eri parille annoin samat tiedot.

Ratkaisun, onko jatkotoimenpiteet tarpeen, antoi ambulanssin ensihoitaja. Hän neuvotteli neurologin kanssa. Sydänfilmi osoitti, että olin saanut flimmeri-oireet, eli ko. sydämen rytmihäiriö. 

(Flimmeri tarkoittaa, että sydämen eteinen ei supistu kammion kanssa samassa tahdissa, vaan paljon tiheämmin. Sähköimpulssit kulkeutuvat eteisestä sattumanvaraisesti kammioiden puolelle, ja tämän seurauksena syke on epäsäännöllinen. Jos sydämen eteiskammiossa on verihyytymä, voi se aiheuttaa sydäninfarktin tai tämä hapettunut hyytymä voi kulkeutua aivosoluihin tuhoten sen solukkoa, seurauksena on ihmisen toimintojen rajoittuminen. Puhe voi mennä kokonaan, raajat toimintakyvyttömäksi. Ensiavun saaminen on tärkeää nopeasti. Liuotushoidolla saatetaan pelastaa potilaan toimintakunto.)

Sydänfilmini näytti siis lievää flimmeriä parissa sydänfilmissä. Niinpä ensihoitaja sekä TYKSin neurologi katsoivat parhaaksi siirtää minut Turun yliopiston sairaalaan. Ensihoitaja arvioi matkan kestävän 25 minuuttia ja pillit soiden lähdettiin matkaan. Olin ihmeissäni miksi niin kova hoppu? Ilmeisesti tällaiset tilanteet ovat vakavia, siksi hoppu. Hoitaja oli yhteydessä neurologin kanssa matkan aikana. En tiedä, kuka Turun päässä oli tilannetta seuraamassa, mutta hoitaja kuitenkin kertoi, että matka kesti kokonaisuudessaan 20 minuuttia, uusi ajoaika oli tullut, se oli peräti ennätys – Märynummelta TYKS:iin, 50 km.

TYK:sin ensiavussa minulle tehtiin pään kuvaus. Kuvaus osoitti, että pää on tyhjä, edes merkkejä tukoksen esiintymisestä ei ollut. Pääni tilan tiesin entuudestaan, tyhjältä se on aina tuntunut, mutta olen tyytyväinen, ettei se ole täyttynyt verihyytymälläkään. Keuhkokuvaus osoittautui hyväksi. Nämä verisuonistossa liikkuvat hyytymät voivat tehdä myös tukoksen keuhkoihinkin.

Ensiavusta minut siirrettiin jatkotutkimuksiin osastolle. Odoteltiin tämän flimmerin eli rytmihäiriön osalta tuloksia. Tällaisen esiintyminen lievänäkin pitäisi saada pois. Minun tapauksessani hoitomenetelmänä siihen käytetään veren ohentamista.

Lääkkeeksi jatkoonkin sain Eliquis apiksabaani -merkkisen tuotteen, joka on tarkoitettu ei-läppäperäistä eteisvärinää sairastaville potilaille. Lääke korvaa Marevanin, jonka nimen olen monesti kuullut, sen hyvät vaikutukset sekä lääkkeen täsmennykset oikean määrän löytämisen vaikeuksista. Katsotaan kuinka äijän käy, riittääkö rahat sen lääkkeen lunastamiseen. Tosin minulle on kerrottu, että se kuuluu korvattaviin lääkkeisiin.

Huhupuheina olen kuullut, näin tulevien vaalien alla, että paljon on potilaita, jotka jättävät pakon sanelemana lääkkeet hankkimatta. Muuten rahat eivät riitä elämiseen. Muutenkin varattomampi väestö joutuu turvautumaan halvempiin tuotteisiin. 

Yhteenveto

On sanottava, jopa kehumisen tasolla, että tuskin hankittua kokemusta vailla olisin pystynyt päättelemään, miten pitää toimia, kun kertomani kaltaiset oireet kohtaavat, näkö lähtee silmästä hetkeksi. Vaihtoehtona olisi voinut odottaa tulevaa ja kun olotila ei siitä huonontunut, olisin voinut jättää soittamatta 112. Muita oireita minulla ei ollut. Lukuunottamatta väsymystä ja haluttomuutta. Sellaista sattuu muutenkin.

AVH- kerhossa toimiminen ja siellä saadut lukuisat ohjeet ratkaisivat toimintani oikeellisuuden. Ehkä monelle on korkea kynnys ottaa yhteyttä 112 tällaisessa tapauksessa, minua auttoi tieto asiasta. Olen aikaisemminkin joutunut turvautumaan sairaalahoitoon. Niillä kerroilla minulla ei ole ollut vaikeuksia makaamisen eli nukkumisen kanssa. Vaivat ovat lisääntyneet ja pahentuneet iän myötä. Lähinnä nivelet, polvet, lonkat ja selkäparka on koetuksella.

Olen ollut painon nostaja jo pidemmän aikaa. Nuoruusvuosina nousi painoni suorille jaloille kepeästi, 80 kg ei ollut paino eikä mikään. Ei myöskään 100 kg, olin hyvässä kunnossa, hiihtelin ja suunnistin, muutenkin liikunta oli monipuolista. Nykyisin tuon painoni nostaminen tuottaa suurta vaikeutta, ponnistus tuottaa kipua ja hammasten purentaa sekä tuen ottamista milloin mistäkin. Kallistakin tämä painon nostaminen on, ruoka kun on tosi kallista. Kanssaihmiset, koettakaa ennemmin laskea painoa. Sen nostaminen ei ole viisasta. Oma kontrolli asian suhteen on tärkeää, mutta kotoinen apu tai jopa vieras kontrolli, voisi ehkä tuoda parempia tuloksia.

Sairaalassa en saanut pedissäni hyvää lepoasentoa. Selkääni sattui, jäseniäni särki, kunnon unesta ei ollut tietoa. Kotonani on niin sanottu motoroitu vuode, sen kumpaakin päätä kun säätelen, löydän hyvän asennon nukkua. Unettomia öitä vietän, mutta kyseessä ei ole selän kiputila.

Oi niitä aikoja kun uni maittoi vaikkapa pirtin penkin päällä. Ei vaadittu muuta kuin nyrkki pään aluseksi ja peitoksi sanomalehti, kelpasi siinä uneksia. Lampaita ei tarvinnut laskea. Tosin yksi lammas oli nopeasti laskettu, siihen pystyin minäkin.

Olin liikkumiskiellossa siellä osastolla, en saanut kävellä. Neuvottelun ja selittelyn jälkeen sain luvan nousta laskemaan pohjaveteni niin sanottuun sorsaan. Tämä väline muistuttaa nokkineen vesilintua, Kalevin kanssa siinä ei ole mitään tekemistä. Päivin ja öin täyttelin tätä ”vesilintua”. Tiputuksesta johtuen hyvin siinä onnistuinkin. Aurajoen vettä sai aika niukalti. Sen juomista ehkäisi hyvin paljon sen aromikas maku. Voi turkulaisparkoja, mitä joudutte juomaan.

Ensimmäisen isohätätapauksen hoidin omavaltaisesti. Tiputustelineeseen tukien kuljin sen neljä metriä pytylle. Helpotus ja huokaus!

Minut vapautettiin kävelykiellosta, sain ihan omaan käyttöön pyörätulin. Istumalla pyörätuoliin saisin mennä vessaan, ihan ite. Kokemus tekee mestarin aika monessa asiassa. Vuoteesta lähtö oli melko helppo. Siihen auttoi vuoteen korkeuden säätömahdollisuus. Nousun jälkeen seurasi laskeutuminen pyörätuoliin, se oli voimille käypä toimenpide. Vielä raskaampi ja vaikeampi toimenpide oli siirtyä tuolista pytylle.

Varmasti ponnistelu on moninkertaisesti pienempi, kun nousee suhteellisen helposti kohotetusta vuoteesta, kävelee neljä metriä, kääntö selin pyttyä kohti, sen jälkeen laskeutuminen pytylle nojia apuna käyttäen. Pois tulo on melko helppo, ei tarvitse laskeutua edes pyörätuoliin. Mutta hoitajat antavat juuri ne ohjeet kuin lääkärit ovat sen ”hyväksi” todenneet.

”Hyla” tuotteesta, joka ei ollutkaan sitä, sain vatsa puruja sekä ripulin. Kiire tuli vessaan, soitin ohjeen mukaan hälytys- eli kutsukelloa, ilmoittaen tarpeestani. Samalla menin pytylle, ilman kulkuneuvossa istumista. Istunnon aikana hoitajakin oli saapunut tupaan. Tietenkään en ollut tehnyt ohjeiden mukaisesti, mutta yksi paskapyykki oli vähemmän.

Ymmärrän kyllä, että potilaan terveys on ensisijainen juttu, mutta näiden muutamien kävelyaskelten otto ei mennyt kallooni. Vaihtoehto siirtymisestä A:sta B:hen ponnistellen, on huomattavasti vaikeampaa. Kokonaisuudessaan olen kohdaltani tavattoman kiitollinen saamastani avusta. Tämä pieni ”kritiikki” ei missään nimessä ole moite henkilökuntaa kohtaan. Meitä potilaita on niin moneen lajiin, myös tällaisia nirppanokkia.

Olen monesti kuullut rytmihäiriöstä. Minusta sitä esiintyy varsin usein tanssilavoilla, askeleet eivät oikein soveltuneet soitetun kappaleen rytmiin, eli selvä rytmihäiriö. Sydänperäinen tämäkin rytmihäiriö saattaa olla. Kyllä siinä tanssiessa kaksi paria silmien leimuavia katseita saa leiskumaan. Ei mikään ihme jos siinä sydänkin ponnahtaa ja rytmi menee sekaisin.

Apu tuli nopeasti ja vielä nelinkertaisesti. Halikon VPK ilmeisesti oli kurssittamassa ensihoitajia. Vaatimuksena on, että myös he pystyvät suoriutumaan ensivasteen vaatimien toimien antamisesta ja ennen kaikkea osaavat käsitellä hädässä olevia. Esimerkiksi liikenneturmissa on heillä monenlaisia tehtäviä.

Jospa tästä minun tarinastani joku saisi idean tutustua kuinka toimit, kun/jos itse – tai kanssaeläjäsi – saa oireita, jotka johtavat mahdolliseen aivoverenkiertohäiriöön ja sitä tietä aivo- tai sydäninfarktiin.

Ole tarkkana jos huomaat, että puhe puuroutuu, raajat eivät pelaa normaalisti, suupielet menee vinoon, kädet eivät pysy ylhäällä nostettaessa, silmissä näkökyky häipyy, väsyttää kaiken lisäksi.

Soita 112. Heti! Sieltä saat ohjeet mitenkä toimit.

Niilo

Hätäensiapua ensihätään

Yhdistävä tekijämme, Salon Syty, oli taas järjestänyt keskiviikkoiltapäiväksi ohjelmaa jäsenyhdistystensä jäsenien iloksi. Meitä oli Sytyn salissa keskiviikkona puolen päivän jälkeen tusinan verran innokkaita naisia oppimaan hätäensiavun kommervenkkeja.

Paras juttu kurssilla oli mielestäni se, että pois turha hienostelu! Kun ihmisellä on hengenhätä, häntä autetaan. Ei mietitä mitään turhia, eikä sitä, aiheutetaanko hänelle lisävammoja, vaan käydään käsiksi ongelmaan.

Kurssin aikana harjoiteltiin paineluelvytystä, tajuttoman potilaan auttamista, kouristuskohtauksia ja vieraan esineen poistamista hengitysteistä. Lisäksi käytiin pintapuolisesti läpi palovammat ja isot haavat.

Tärkein oppi ennenkin ensiapukurssin käyneelle oli se, että enää ei puhalleta missään vaiheessa potilasta, joka ei hengitä ja tarvitsee elvytystä. Se onkin hyvä, koska puhaltaminen on ehkä eniten aiheuttanut miettimistä auttamistilanteessa. Miten minä puhallan henkilöä, joka on hengittämättä, mutta haisee pahalta, jonka suussa on oksennusta, kukapa sitä vierasta menisi ensimmäiseksi pussaamaan… Unohtakaa siis kaikki se puhaltaminen!

Enää ei myöskään paineluelvytyksessä tarvitse miettiä, mikä olikaan se suhdeluku puhaltamisen ja painelun välillä. Sitä ei enää ole, koska aina vain painellaan. Kun henkilöstä ei löydetä pulssia eikä hengitys tunnu esimerkiksi kämmenselkään, rintakehä ei nouse, aloitetaan välittömästi painelu. Jos olet tilanteessa yksin, soita ensin yleiseen hätänumeroon 112. Jos paikalla on kaksi auttajaa, toinen voi soittaa ensin hätänumeroon ja toinen aloittaa paineluelvytyksen heti.

Painelupaikka on rintakehän keskellä. Potilas on saatava lattialle selälleen ja leuka työnnetään vähän ylös, päätä ei siis taivuteta taakse. Kädet asetetaan rintakehän puoliväliin päällekkäin ja painelu aloitetaan kädet suorina. Käsien tulee olla suorassa, jotta voima paineluun lähtee hartioista. Potilasta painetaan omilla kämmentyvillä.

Painelun tahti on 100 kertaa minuutissa ja rintakehän tulee painua jokaisella painalluksella noin 5 senttiä. Voin kertoa, ettei ollut helppoa! Koville otti jo 2 minuutin painelu. Kun painelijoita on kaksi, toinen alkaa laskea kymmenestä alaspäin ääneen, jolloin vaihto voidaan suorittaa lennossa. Kun ollaan nollassa, irrotetaan kädet ja toinen asettaa omat kätensä samaan paikkaan rintakehälle ja painelu jatkuu taas. Painelua jatketaan, kunnes ambulanssi tulee, potilas alkaa hengittää tai omat voimat loppuvat.

Tajuton potilas asetetaan aina kylkiasentoon. Sen jälkeen voidaan yrittää selvittää syytä tajuttomuuteen, mutta se ei ole aina helppoa.

Palovammoissa tärkeää on se, että palaneelle alueelle ei päästetä jääkylmää vettä. Jääkylmä vesi aiheuttaa yhtä paljon kudosvaurioita kuin kuumakin vesi. Veden tulisi olla viileää ja sitä pitäisi valuttaa palaneelle paikalle noin 20 minuuttia. Mikäli palovammaan tulee rakkuloita, niitä ei saa missään nimessä puhkaista. Palovamman ollessa iso, on parasta lääkitä itsensä aina ensin. Kipu palovammoissa on kova. Puhdas side on välttämätön infektioiden välttämiseksi.

Mikäli joudut vaikka auto-onnettomuuspaikalle, voit joutua törmäämään massiivisiin verenvuotoihin. Tärkeintä on yrittää tyrehdyttää verenvuoto. Haavaan voidaan tunkea vaikka haavataitoksia tai puhdasta sideharsorullaa. Sitten tehdään kiristysside haavan yläpuolelle ja pyritään saamaan haavakohta sydämen yläpuolelle.

Paljon tuli opittua asioita. Tärkeimpinä tosiaan se, että vain paineluelvytystä, kouristuspotilaita vain suojataan lisäloukkaantumisilta, tajuton kylkiasentoon ja haavoihin kiristysside. Tämä oli kyllä äärettömän tehokas koulutus ja toivottavasti pelastaa joskus jonkun hengen. Suosittelen lämpimästi tällaisen hätäensiapukoulutuksen käymistä! Tässä kirjoituksessa on vain nopeasti käyty pintapuolisesti asiat läpi, kurssi itsessään antaa enemmän ja perehtyy tositilanteisiin. Kiitos jälleen kerran Sytylle, joka mahdollisti kurssin käymisen!

Päivi

YÖPÖYDÄLLÄ

Itse kullakin lienee omat yörutiininsa, joiden toteuttamisen yhtenä apuna usein on yöpöytä siinä vuoteen vierellä. Niin minullakin. Ilman sitä olisi hankalaa varmistaa kannattaako jo herätä (valaistu kelloradio, joka on jäänyt soimaan nukahtaessani, mutta huomattuaan uinahtamiseni, se sammuttaa itsensä – tai niin ainakin luulen, koska se on aina heräillessäni vaiennut). Se on myös oiva paikka säilyttää silmälaseja, se yöpöytä (näen näet unia ilman niitäkin, usein turhankin voimallisen selkeinä). Puhelimen latausalustaksi se sopii ja lähes jo perinteeksi, mistä sen kapulansa aamulla löytää helpoimmin. Ja pöytälamppuhan kuuluu siihen ehdottomana, kuinkas muuten niitä unisatuja pystyisi itselleen lueskelemaan (kun ilman sellaisia ei meinaa malttaa irrottaa päivän puuhastelujen ajattelun monisäikeisyyden verkosta). Nykyisellään siitä voi jäädä myös kuuntelulle CELIA-äänikirjan lähes rajattomasta annista (kun huomasin, että puhelimenkin saa asetettua sammumaan itse määräämäänsä kellonaikaan ja siinähän se samalla toiminnolla vaientaa lukijankin). Kuten huomaat – pieni, silmämääräisesti arvioiden 35 x 45 sm pöytä, kantaa suuren vastuun öitteni onnistumisesta.

Nyt en kuitenkaan jatka tuon vierihoidollisen huonekalun merkityksen erittelyä tuon enempää, mutta tunnustan sen jopa pelastaneen ikäviltä kroonisten sairauksieni lisäoireilta. Sen kannen alla on pienehkö laatikosto, pienin mahdollinen, yhden vetonupin avulla avattava. Epäsäännöllisten elämäntapojeni ja refluksitaudin heijasteena silloin tällöin juuri hiukan ennen nukahtamishetkeä, ennalta varottamatta, hankaloittava ilta-aterian pyrkiminen takaisin alasmenoreittiään, saan pika-apua närästyksen hillinnän ensiapupakkauksesta, joka on varmuudella tutulla paikallaan laatikon vasemmassa etukulmassa. Jo muutaman tuokion imeskely antaa sen verran helpotusta, että pystyy harkitsemaan jatkotoimien tarpeellisuutta. Toinen olotila, johon joskus herään (onneksi vielä sen oireet aistien) on alkavan hypoglukemian ennakointina kylmännihkeä hiki, joka pahimmillaan pistäisi pyykkiin pyjamankin, jos sellaista käyttäisin. Uusimmilla insuliineilla sekä perinteisinkin sokeritautilääkityksen pillereillä nuo liian matalien verensokerien jopa vaaralliset ilmaantumiset ovat melko harvinaisia. Ja jos sellainen ilmaantuu, niin joutuu myös arvioimaan, että ”ahistaako” – samankaltaisen hiestymisen lisäsyyllisenä silloin saattaisi olla sydämen vajaatoiminnallisuuden ärsytyskynnyksen ylittyminen. Viimemainittuun ei apua yöpöydän laatikosta löydy, on vain kertailtava, että iltalääkekourallisessa on ollut kaikki määrätyt ennalta-auttavat tabletit. 

Mikäli ei ahista, niin laatikon oikeassa etureunassa rapisee SiriPiri-hedelmäsokeritablettien käärepaperi, joten valoja sytyttämättäkin saan sen pikaisimman avun sokeritason nostamiseksi sellaiseksi, jossa pääsen verensokerimittarin lukemia vertaamalla riittävän näiden kolmen-neljän suussa sulaneen glukoosipastillin teholla, että pärjään, taikka sitten mars keittokomeroon ja ruisleivällä vointia vahvistamaan. Yöllä usein riittävät nuo pastillit, mutta jokusia kertoja olen onnistunut iltainsuliinineulan tökkäisemään läpi verisuonen ja pari kertaa ihan suoraan siirtämään verenkiertoon koko vuorokauden pitkävaikutteisen annoksen. (Tai siis noin olen olleet tilat arvioinut, niitähän ei olla todennettu, mutta kun aivan normaalilla tasolla ennen pistämistä olleet verensokeriarvot tipahtavat melko pian hälyttävän alhaisiin lukemiin, sen tuskanhien ja muutoinkin omituisen olon ilmoittamana, niin muuta selitystä en ole löytänyt.) Noissa tapauksissa on joskus pelattu en-tiijaa useampi tuntikin niin, että kun sokeripastilleilla nopeasti kohotettu ja ruisleivällä pidempivaikutteiseksi varmistettu verensokeriarvo alkaakin hetken kuluttua melko nopeasti madaltumaan ja vaikka operaation  toistamalla on saanut ne riittävän turvarajan ylitse, se vain heilahtelee jälleen punaiselle… Mielenkiintoista, mutta kun se on useamman kerran kokemuksilla tuttua, niin pelkotilaa ei synny – yöunet tuppaavat vain menemään, kun ei uskaltaudu heti heittäytymään uneen. Ja sitten kun rohkenee nukahtaa ja siitä heräiltyään mittaa ensitöikseen sokeriarvonsa, niin punaisellahan ne taas ovat. Nyt ihan liian korkeina! Sitä kun ei malta olla reagoimatta aivojensa viestiin siitä, että lisäenergiaa ja hiilihydraatteja olisi saatava ja saatava ja saatava…

Mutta tuohon yöpöytään palatakseni. Tässä varhaisaamuna muutamana elelin elokuvan kaltaisen uneni seurannassa henkilökohtaisesti mukana ollen niin totaalisesti, että kun – en valitettavasti muista minkä vuoksi (kiinnostaisi itseänikin) – jouduin mahdollisimman nopeasti nousemaan vuoteelta ja lähtemään vaatetusta etsimään, niin…

Silloin mentiin! Ei tosin ihan (heti) persuuksilleen, mutta voimallisesti taaksepäin kaatumisen elkein. Vaistovaraisin taka-askelin koetin peruuttaa tasapainon palauttamiseksi, mutta edelleen piti vain peruuttaa, ettei… kunnes viimein olin pyrstölläni sillä yöpöydällä. Kaikkeen tuohon lienee tuskin kulunut niinkään paljoa aikaa, mitä tämän viimeisen kappaleen lukemisessa tähän saakka, mutta sen kaiken aistimisessa ehti kyllä unesta irtautuessaan maalata monenlaista mahdollisuutta siitä kuinka tämä päättyy. Päättyi! Ja päättyi yllättävän pienin vaurioin. Pöytälamppu putosi lattialle – ei särkynyt. Kännykkä ja silmälasit jäivät (jälkiarvioinnin lainalaisuuksia vertailemalla) melkoisella varmuudella takamuksen alle – eivät särkyneet (joten pehmoisesta rasvakerroksesta on joskus iloakin). Ja tuon jo ikuisesti kipeän selkänikin saanen vahvoilla särkylääkkeiden tuplaamisella muutamassa päivässä balanssiin siitä äkkipyssäyksestä, joka taatusti lähensi nikamia toisiaan kohti. Mutta  ajatelkaahan, ellei yöpöytää olisi ollut! Päätä seinään vaan… En viitsi edes arvailla, mutta muistan edelliseltä kerralta sen kolauttamista normaalipöydän kulmaan! Ja peilikuvassa näkyy arpikin yhä…

Että kun keikuttelevan talven liukasteluista on selvinnyt pystyasennossa, niin…

Vali vali

Olinpa maanantaina Sytyllä kuuntelemassa lakimies Jukka Kumpuvuorta. Harmillista oli, että lisäkseni ei kovin monta muuta ollut paikalle vaivautunut. Ihmeellistä on se, että tällaisia luentoja ja keskustelutilaisuuksia toivotaan. Kun niitä sitten järjestetään, ei paikalle ilmaannu kuulijoita. Harmillista, mutta tässä tapauksessa laatu korvasi määrän…

Asiaa kuultiin YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksesta ja sen ratifioinnista Suomessa. Mitä se ihan oikeasti tarkoittaa ja miten se auttaa. Tuo sopimuksen ratifiointi tuo ihan jokaiselle vammaiselle uusia oikeuksia Suomessakin, asiaan kannattaa tutustua paremmin itse kunkin. Tilaisuudessa sitä vain sivuttiin pikaisesti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin tuli mainituksi. Sinne voi valittaa, jos oikeusprosessi Suomessa on käyty korkeinta hallinto-oikeutta myöten loppuun ja senkään päätös ei tyydytä. Prosessi tosin on pitkä.

Jos aloitetaan siitä, että lautakunta tekee päätöksen, johon vammainen henkilö ei ole tyytyväinen, vammainen henkilö hakee muutosta päätökseen. Se ei kovinkaan usein muutu, koska lautakuntien luottamushenkilöt eivät useinkaan ole asiantuntijoita, vaan kiinnostuneita sosiaalilautakuntaan tulevista asioista. Näin ollen he usein seuraavat esittelevän virkamiehen ajatusta ja tyytyvät tekemään päätöksen esityksen mukaan.

Mikäli muutoksenhaku ei aiheuta toivottua, myönteistä päätöstä asiaan, voidaan siitä päätöksestä valittaa hallinto-oikeuteen. Joskus tuntuu, että kaupungit ja kunnat säästävät rahaa tekemällä kielteisiä päätöksiä. Valitusprosessi hallinto-oikeudessa kun kestää vähintään 5 kuukautta. Keskimääräinen valituksen käsittelyaika on parhaillaan noin 7 kuukautta. Ja jos unohdat pyytää, että vanha päätös pysyisi voimassa, voi esimerkiksi henkilökohtaisen avun tunnit tipahtaa tuoksi käsittelyajaksi uuden, itseäsi tyydyttämättömän päätöksen mukaisesti. Ei ole helppoa, ei!

Kaikenkaikkiaan valitusprosessi suomalaisessa oikeusjärjestelmässä voi kestää 2-3 vuotta. Jos vielä valitat korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, voi tjoutua odottamaan sieltä päätöstä vuodesta viiteen vuoteen. Kaiken kaikkiaan voi valitusprosessi siis kestää jopa kahdeksan vuotta!

Aina kuitenkin kannattaa valittaa! Apua saa lakimiehiltä. Monia vammaisia koskee ilmainen oikeusapu. Kun tulosi jäävät alle 500 euroon kuukaudessa pakollisten menojen, kuten asumiskulujen, jälkeen, eikä sinulla ole yli 5000 euroa säästettynä vaikka rahastoissa tai osakkeissa, olet oikeutettu ilmaiseen oikeusapuun. Tämähän koskee monia meitä vammaisia.

Sen kuitenkin keskustelutilaisuudessa kuulemani perusteella uskallan sanoa, että kun valitat, pyydä apuun lakimies! Pykäliä ei tarvitse tuntea ja valittaa voi ilman lakipykälien tuntemistakin, sillä olet itse paras asiantuntija omassa asiassasi! Lakimieheltä saat kuitenkin vinkkiä ja neuvoa siitä, miten kannattaa toimia. Säästyt siinä tapauksessa myös itse valitusten kirjoittamiselta.

Luento oli hyvä, aihe oli kiinnostava ja keskustelu oli antoisaa! Kiitos Sytylle järjestämisestä, Jukka Kumpuvuorelle asiantuntemuksesta ja osallistuneille keskustelusta!

                                Päivi

Sopimus, jota lakimies Kumpuvuori käsitteli ja joka on Päivin postauksen aiheena, löytyy netistä

http://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf