perjantai 25. kesäkuuta 2021

Harjukset suuria - puheet vielä suurempia

 

Tulevan kalastuskauden alkuun valmistaudutaan Lapissa koukkuja teroittelemalla ja uusia sekä vanhoja erä- ja kalastuskirjoja lueskelemalla. Menneen kesän saaliita ja saaliitta jäämisiä muistellaan ja monen moisia sankaritarinoita kerrotaan varsinkin silloin, jos joku sattui saamaan kalan heti ensimmäisellä heitolla. Poikani Matti, innokas perhomies pistää paremmaksi, ja vakuuttaa saaneensa viime kesänä Naruskajoesta elämänsä suurimman harjuksen jo ennen ensimmäistä heittoaan… juttu pitää paikkansa, sillä olin yksi paikalla olleista kateellisista kalamiehistä.

Mutta pistämättömimmän kalajutun luin äskettäin Yrjö Kortelaisen kirjasta Entistä Enontekiötä.

Tässä huikeassa kirjassa vuonna 1948 Enontekiölle saapunut opettaja Yrjö Kortelainen kertoo 1900-luvun alkupuolella eläneistä persoonallisuuksista, muun muassa Mäntyvaaran Oskarista, joka tunnettiin pitäjän luotettavimpana miehenä. Oskari oli nuorena yrittänyt opetella valehtelemaan, mutta kun Enontekiöltä ei löytynyt pätevää opettajaa, oli Oskarin pakko luopua aikeestaan.

Armas Niemelä oli edistyksellinen poro- ja kalamies. Hän hankki kylään ensimmäisen traktorin, jonka moottorissa oli yksi pytty ja hevosvoimia vähän. Televisionkin hän hankki jo paljon ennen, kuin Näkkälään oli saatu sähköt ja katseli sitä akun virralla. Armas oli myös aktiivinen politikoitsija, puoluekokouksissakin käynyt.

”Niemelän Armaan poistuttua elävien kirjoista, ei kukaan ollut enää tuvassa makoilemassa sohvan kannella ja tuhraamassa piippunsa kanssa. Vähitellen talo autioitui, ja polut ja pihat umpeutuivat. Tuntuu kummalliselta, miten niin pienikokoinen mies voi jättää poistuessaan niin suuren ja avaralta tuntuvan aukon sydämeen”, totesi Kortelainen läheisestä ja pitkäaikaisesta ystävästään.

Kortelainen tutustui Hetan ja myös muiden kylien poromiehiin, koskenlaskijoihin sekä kalamiehiin, ja muistelee hänelle kerrottuja tarinoita, höystämällä niitä sydämellisellä huumorillaan, sekä varsin vauhdikkailla ja retevillä tilannekuvauksillaan.

Yrjö Kortelainen kertoo Laakson Simonin ja Hetan-Aleksen tuulastusreissusta, joka lienee tapahtunut 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana Ounasjoen Haarakoskella:


Laakson Simonin lohi


”Simoni Laakso lienee aikanaan ollut Enontekiön paras venemies. Sanottiin, että hänellä oli ”hyvä jokisilmä”. Hän näki veden pinnan liikkeistä, missä väylä kulkee. Simonilla oli salaman nopea reaktiokyky, rajaton itseluottamus ja sopivasti rohkeutta.

Nykyisin tällaisia miehiä ei taideta enää tehdä, eikä venemiehiä edes tarvita, kun linja-autoilla pääsee jokaiseen kylään”, oli Hetta-Ales todennut Yrjö Kortelaiselle.

Siihen aikaan nousi lohi vielä Ounasjokeen, ja Simonista oli hauska pyytää niitä. Haarakoskessa Simoni oli tehnyt nuorena miehenä sellaisen tempun, johon kukaan muu ei olisi pystynyt. Silloin lohenpyynti ei ollut sellaista turhan tuntuista edestakaista soutua ja uistimella naaraamista, kuin nykyisten urheilukalastajien. Meno oli reipasta ja saaliit sen mukaisia.


Veneen keulassa atraimen varressa oleva Simoni oli tiiraillut alla soljuvaa pohjaa, eikä ollut uskoa silmiään, kun valopiiriin ilmestyi melkein miehen mittainen kojama. Polvet pyrkivät tutisemaan jännityksestä, kun vene lipui hiljaa lähemmäksi. Simoni viittoi suuntaohjeita sauvovalle Alekselle, ja kohotti sitten atraimensa iskuun. Vesi roiskahti korkealle, kun hän ätkäisi atraimen kohti kojaman niskaa!

Kun kojama tunsi atraimen piikit selässään, se heilautti valtavaa pyrstöään ja tempaisi atraimen ja miehen mukaansa. Taas roiskahti vesi, mutta paljon korkeammalle, kun Simon suistui veneestä lohen perään. Onnettomuutta pahensi vielä se, että Simonin jalka potkaisi parilan jokeen ja samassa tuli säkkipimeää.

Simonille ei tullut mieleenkään hellittää atraimen varresta, vaan puristi sitä yhä lujemmin ja sai lopulta toisen jalkansa heitettyä lohen selän yli ja pääsi istumaan sen selkään. Atrain törrötti pystyssä kuin masto ja Simoni piteli sitä kaksin käsin rystyset valkeina. Samalla hän koetti puristaa polvillaan kalan kupeita, ettei putoaisi liukkaasta selästä, ja vesi halkesi kohisten Simonin yläruumiin keikkuessa pinnan yläpuolella.

Nyt oli aikaa syljeskellä liiat vedet suusta ja huutaa venemiehelle: ”Tule hopusti, ennen kuin kastun”. Ei tainnut apu ennen kastumista paikalle ehtiä, mutta samaan veneeseen nousivat kotvasen kuluttua sekä Simon että lohi.

Simonin leuat tärisivät kylmästä vielä pitkän aikaa, kun oli päästy rantaan ja saatu tulet palamaan. Joessa kalan selässä ei Simonilla ollut ollut aikaa tuntea veden kylmyyttä”, muisteli Hetta-Ales Yrjö Kortelaiselle.


Jos olivat kalat suuria, mahtava oli myös kalamiesten nälkä, jonka suuruus ilmenee alla olevasta reseptistä ja ateriointiohjeista:

TAURO KUUDELLE HENGELLE

Otetaan 12 kiloa juuri pyydystettyä siikaa, perataan ja paloitellaan tulitikun mittaisiksi muruiksi. Isohkon kattilan pohjalle pannaan kilo perunoita, jotka kiehuessaan puhdistuvat. Näiden päälle ladotaan kalat, sitten vettä niin paljon, että ape peittyy, sekä pari kourallista karkeaa suolaa.

Keitellään puolisen tuntia ja kootaan liemen pinnalle nouseva moska pois. Kypsyneen ruoan liemi kaadetaan pihanurmelle, josta kalapalat nostellaan pesuvatiin, joka kannetaan pöytään. Aterioitsijat ottavat yhden murun kerrallaan sormiinsa ja nauttivat sen hyvällä halulla, ja jatketaan, kunnes vati on kaloista tyhjä.


(Perunoista, jotka unohtuivat vadin pohjalle, ei välitetä, sillä ylläkuvatun siikamäärän tultua syödyksi, ei kukaan halua kuulla mitään niistä perunoista, eikä liiemmälti muustakaan syötävästä).






Yrjö Kortelaisen kirja Entistä Enontekiötä sisältää useita vertaansa vailla olevia kuvauksia Enontekiön erämaiden originelleista vaeltajista niiltä ajoilta, jolloin kehitys ei ollut vielä ehtinyt turmella erämaita, järviä ja jokien kalakantoja.

Kuin yhdestä suusta Simoni Laakso ja Hetta-Ales totesivat kirjailija Yrjö Kortelaiselle: ”Ettei elämä silloin entiseenkään aikaan aina helppoa ja hauskaa ollut, mutta Enontekiön joille, järville ja tuntureille väärtit sanoivat yhä ikämiehinäkin kaipaavansa”.

Muisteli lukemaansa kirjaa

Jussi Malminen


perjantai 18. kesäkuuta 2021

Kesämekko

 




Mistä tietää katukuvassa, että kesä on tullut?

Naiset kaivavat kaapin uumenista mitä ihanimpia kesämekkoja. On lyhyttä, puolipitkää, pitkää, miniä ja Maxi-mekkoa. Kesä tuo mukanaan hulmuavat helmat, raikkaat värit ja kuosit sekä kevyet tuulessa liehuvat kankaat.

Sellaista vartalotyyppiä ei ole tehtykään, johon mekko ei sovi. Jokainen löytää oman suosikkinsa ja luottomekkonsa kesän menoihin. Mekot tuovat naisellisuuden esiin samalla tavalla kuin vanhankansan sanonta ”puku miehen tekee”.

Omasta kaapistakin löytyy mekkoa joka lähtöön, vaikka niiden käyttö on vielä harjoitteluasteella.

Lapsena rakastin vaaleanpunaista rimpsuhelmaista valkoisilla pilkuilla koristeltua kesämekkoani. Vuodet vierivät ja mekko kulki aina mukana. En halunnut luopua siitä ennen kuin se käytännössä muuttui paidaksi. Silloin eronhetki oli pakollinen.

Sen mekon kanssa oltiin juhlissa, kotosalla, kavereiden kassa kirmaamassa pihalla, marjametsässä, pellolla, navetassa, kiipeilemässä puissa ja välillä taisin helmoistani jäädä puunoksiin kiinni. Taitava mammani korjasi jokaisen repeämän rakkaudella. Mekko näki kaikenlaista ja oli todellakin ns. luottomekko.

Aikuisena mekot ovat olleet pääsääntöisesti vain minulla juhlissa päällä, mutta tänä kesänä ajattelin opetella pitämään mekkoja ns. arkivaatteenakin. Miksi niiden pitäisi roikkua henkarilla vaatekaapissa eikä päästä ulkoilemaan työvaatteeksi tai kahvila- ja terassiretkille?

Eli kesällä laitetaan helmat hulmuten ja nautitaan auringosta!

Kesäkelejä odotellessa😊

Minna

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Arvoituksia





Meillä oli taannoin pienimuotoiset kekkerit. Ennen kemuja mietittiin, mitä kaikkea tekemistä voisi keksiä. Itselleni tuli mieleen arvoitukset, joita viime joulun alla ratkottiin työkavereitten kanssa. Arvoituksia ja kaikenlaisia kompakysymyksiä löytyykin nykyään paljon, kun maailma aukeaa tietokoneen tai muun älylaitteen ruudulle. Jo kotimaisessa kansanperinteessä on paljon pähkäiltävää. Lopulta arvoitukset eivät päätyneet kekkerikäyttöön tällä kertaa, mutta tänne blogiin ne nyt päätyvät. Alla siis arvoituksia ja lähteet, joista olen ne löytänyt (kirjastoa en tällä kertaa käyttänyt, kun se oli kirjoittelun aikana suljettuna) jos haluat etsiä lisää. Vastaukset löytyvät tekstin lopusta.

Ensin muutama vanha suomalainen:

1) Mikä on neulassa, ovessa ja ihmisen päässä?

2) Kulkee samaa tietä joka päivä, mutta et koskaan näe sitä paluumatkalla. Mikä se on?

3) Menee alastomana kuoppaan, mutta tulee kuopasta kauniissa vaatteissa. Mikä se on?

4) Menee kauaksi, mutta ei liikahda paikaltaan. Mikä se on?

5) Mikä pysyy paikoillaan nurkassa ja silti matkustaa ympäri maailman?

Nämä viisi ensimmäistä ovat sivulta

https://www.vahvike.fi/sites/default/files/perussivu-pdf/Suomalaisia_arvoituksia_0.pdf

Sinne jäi vielä yli sata arvoitusta ratkottavaksi, jos sait tästä kipinän! Sitten muutama vähän erilainen aivopähkinä mietittäväksi...

6) Ennen kuin Mount Everest löydettiin, mikä oli maailman korkein vuori?

7) Olet mukana juoksukisassa. Ohitat toisena olevan henkilön. Mille sijalle pääsit?

Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeasti-haastavia-aivopahkinoita-osaatko-ratkaista-nama-arvoitukset/6768486

8) Kaksi ihmistä ovat matkalla autossa. Nuorin matkustaja on vanhimman matkustajan tytär, mutta vanhin matkustaja ei ole hänen isänsä. Kuka on kyseessä?

9) Nainen ostaa papukaijan eläinkaupasta, ja myyjä lupaa, että eläin pystyy toistamaan kaiken, minkä se kuulee. Nainen palauttaa linnun viikkoa myöhemmin, sillä se ei ole päästänyt yhtäkään ääntä, vaikka nainen on puhunut sille jatkuvasti.

Myyjä ei kuitenkaan ole ollut epärehellinen väitteessään. Mitä tässä on tapahtunut?

Lähde: https://askelterveyteen.com/10-arvoitusta-jotka-haastavat-mielesi/

Ja ei kun loruttelemaan lisää! Näillä saa hauskaa jutun juurta monenlaisiin kohtaamisiin, ja voi myös tuntea itsensä tosi fiksuksi tai tyhmäksi pulmasta riippuen, niin ainakin minulle kävi!

Alkukesän terveisin,

Auli

PS. Tässä vastaukset numerojärjestyksessä:

1) Silmä

2) Aurinko

3) Siemen

4) Tie

5) Postimerkki

6) Mount Everest. Se oli olemassa, vaikkei ihminen ollut vielä löytänyt sitä.

7) Toiselle. Jotta pääsisit ensimmäiseksi, sinun pitäisi ohittaa ensimmäisenä ollut juoksija.

8) Hänen äitinsä

9) Papukaija on kuuro.

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Maailman paras pannukakku!

Tilanteet joskus vain menevät siihen suuntaan, että herkullista pannukakku-sanaa käytetään hyvin herkästi kielteisessä merkityksessä. “Siitä tullut mitään, koko homma meni pannukakuksi”.

On tietenkin sivistyneempää ilmaista asia tällä tavalla. Harmiahan tietenkin puretaan monella tavalla. Tällainen ilmaus, varsinkin lasten kuullen, on aivan erinomainen tunteen purkaus. Huomattavasti parempi kuin voi per’…jantai, jonka suullinen esitystaito on monelle tullut tavaksi. Jopa niin, että miltei joka lauseeseen muodostuu jonkinmoinen voimasana. Niitä käytetään monasti ’välimerkkeinä’, jopa kiitos-sanan tilalla.

Olin pieni poika, kun meillä oli naapurin setä kylässä. Vuosi oli ehkä 1938 kesällä. Mitä lie sedällä ollut asiaa, mutta kahvit siinä äitini vieraalle tarjosi ja minä pyörittelin hyrrää hellan läheisyydessä, lattialla. Kait siinä suomalaiseen tapaan ilmoista juttelivat ja muutakin yhtä tärkeää. Setä siinä sanaili totisena jutun, joka jäi mieleeni aika pysyvästi. Olen kuullut tämän aikuisiässä vitsinä, mutta silloin tämä tapahtui todellisuudessa.

Setä (Karkkilan murteella): “Mää en paljoo kiroille, mut meirän muija kiroilee niin perkeleesti”.

Äitini oli sillä hetkellä minun luonani - olisiko kahvipannua hakenut hellanperältä - ja minä, kun kuulin tämän lausahduksen, kuiskasin äidille sedän kiroilemisesta. Äitini, hymynväre huulillaan, antoi minulle merkin olla visusti hiljaa.

Asiathan menevät hyvin usein hyvin, mutta ajoittain saatetaan päätyä pannukakkuunkin asti. Aivan käytännössä, sillä pannukakku hillolla kahvin tai maidon kera maistuu aina. Pannari jälkiruokana tai välipalana on hyvää ja helppotekoista.

Kiitos eräälle Marita-rouvalle, jolta sain reseptin joskus 1980-90 -luvun vaihteessa. Valmistusohje on ollut käytössäni monen monta kertaa. Nyt tuli mieleeni, että annetaan hyvän ohjeen levitä. Jospa kokeilevia kokkeja kiinnostaisi.




MAAILMAN PARAS PANNUKAKKU (ainekset):

1 l       Maitoa

5 dl     Vehnäjauhoja

1 dl     Sokeria

2 rlk    Vaniljasokeria taikka Vanilliinia

1 tl      suolaa 

4 kpl   Kananmunaa

100 g  Voita    
          joka sulatetaan ja kaadetaan leivinpaperille,
          mikä on levitetty uunipellin päälle.
          Pelti on hyvä lämmittää ensin uunissa.

 



Paisto 250 C-asteessa 10 min, jatko 200 C-asteessa 20 min.
Yhteensä siis 30 min.

Itse en tarvitse hilloja pannarin kyytipojaksi. Tee tai kahvi riittää hyvin – mutta jos syöjien sokerit ovat tasapainossa muun painon kanssa, niin…

Kiitän myös ystävääni, joka oli saanut omalta ystävältään saman reseptin. Hän oli oikein hyvillään ja onnellinen kerrassaan hyvästä ohjeesta. - Kiitän tätä ystävääni siksi, että hän “muistutti” ja herätti henkiin jonkin aikaa unohduksissa olleen herkkuohjeen. Samalla sain jutun juurta tähän blogikirjoitteluuni!

        Niilo