perjantai 27. elokuuta 2021

Venekuume





Turkuun muuton jälkeen on kaupunki tullut jo tutuksi ja mieli halajaa tutkimaan saaristoa. Autolla on kyllä kruisailtu siellä ja täällä, mutta vesille tekee mieli.

Niinpä päätimme vuokrata veneen päiväksi ja lähteä katsomaan, olisiko se meidän kahden ikiliikkujan juttu. Netti auki ja tsekkaamaan, mitä on ns. tarjolla.

Pientä venettä haimme nyt ensi alkuun. Kokkilan kalastusreissuista on vierähtänyt puolisollani vuosi jos toinen, kun viimeksi on busterin ratissa ollut. Viime aikoina olemme olleet veneilemässä vain vävypojan tai kavereiden kyydissä. Vävypoika kyllä on meille fiksuna ihmisenä kertonut, että ”kaverin vene on paras vene” (no, fiksuja me ei olla kai koskaan oltukaan :) ) Veneitä on vuokrattavana joka lähtöön soutupaatista luxusjahteihin.

Sellainen meille sopiva vene päivägruisinkiin löytyikin helposti ja ei kun vuokraamaan. Sitten jännättiin, että tuleeko sade juuri perjantaina, kun on meidän päivämme päästä merelle.

Meille venettä vuokrasi ja opasti valloittava nuorimies, joka kurvaili paikalle valkoisella mopoautolla. Nuorimies oli työllistänyt itsenä kesäksi vuokraamalla perheen venettä, kun he eivät sitä itse tarvinneet. Arvostan nuoren miehen yrittelijäisyyttä ja sitä, että perhe on antanut tähän mahdollisuuden.

Niin alkoi meidän veneretki puolipilvisessä säässä ja fiilis oli katossa.

Lapsena meidän isällä oli vanha meriläinen, jonka kanssa kesällä iskäviikonloppuisin käytiin veneilemässä kiertäen Turun saariston vesiä. Lempipaikkana Maisaari Turun kaupungin leirintäalue. Siellä tuli vietettyä viikonloppu jos toinenkin.

Tällä vuokraveneretkellä meillä ei ollut merikarttaa ja veneen blotteri oli niin pieni, että siitä ei paljoa apuja ollut. Samoin kännykän näytön lukeminen auringonpaisteessa oli hankalaa, joten maamerkkien avulla suunnistettiin ja hyvin pysyttiin kartalla.

Monta kohdetta löydettiin. Muun muassa Naantalissa pyörähdettäessä huomattiin, että oli meidän pressakin kotosalla, mutta emme käyneet häntä nyt moikkaamassa ;). Sitten Rymättylän kautta Paraisille, jossa käväistiin pikapikaa ystävän rannassa ja tankkaamassa. Paluumatkalla ihasteltiin saariston upeita rantoja ja hulppeita huviloita, joita tuntui olevan todella paljon lähellä rantaa.

Päivä oli niin hauska ja mieli lepäsi ihanissa maisemissa. Olotila oli todella rentoutunut ja ei tämä reissu ainakaan yhtään helpottanut ”venekuumetta”. Pisti vain miettimään, että millainen vene olisi meidän tarpeisiimme paras.




Venekuume 2.

Sitä venekuumetta ei tosiaankaan tuo vuokravene gruisailu auttanut yhtään – päinvastoin. Sen seurauksena surffattiin koko viikonloppu nettivenesivustoja ja puntaroitiin, millainen se meidän tuleva vene voisi olla.

Markkinoilla on kyllä veneitä, mutta meidän haluamia tai arvostamia merkkejä ei sitten niin ollutkaan tarjolla tai ne menivät ns. nenänedestä. Eli taisi olla myyjän markkinat. Muutama kiva meitä kiinnostava löytyi ja ei kun sopimaan näyttöaikoja.

Yamarin venettä ajateltiin ensin, mutta sitten käytiin Bellaa katsomassa ja siitä tehtiin kaupat. 13.7 oltiin sitten onnellisia veneen omistajia. Bellassa on kyllä blotteri/karttaohjelma, mutta minun ensimmäinen hankintani oli paperinen karttakirja. Tuli jotenkin nostalginen olo, kun kävelin karttakirjan kanssa kirjakaupasta ulos.

Seuraavaksi hankkimaan meille liivit. Itselleni valitsin ns. Paukkuliivit ja meidän perheemme Dani-koiralle lemmikkien pelastusliivit.

Ilmat suosivat kyllä tänä kesänä veneilijöitä. Tuulet ovat olleet kohtuullisia ja aurinkoa on riittänyt. Raikas meri-ilma hivelee hipiää ja rentouttaa mielen.

Retkistä sitten enemmän seuraavalla kerralla.


Minna




perjantai 20. elokuuta 2021

Ajo-opettelua



Lasten kasvaessa eteen tulee aina jotain uutta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että esikoinen saa alkaa harjoittelemaan autolla ajamista. Nykypykälien mukaan ajamaan opettelun olisi saanut aloittaa jo 16-vuotiaana, mutta kaksi vuotta tuntui pitkältä ajalta. Nyt harjoitteluaikaa tulee vajaa vuosi. Esikoinen toivoi minun opettavan. Sulattelin asiaa melko pitkään, mutta lopulta ajattelin, että kokeillaan.

Vanhemman tai muun läheisen ajo-opetusluvan saaminen on nykyään melkein läpihuutojuttu. Ajokokemusta opetusta vastaavalla ajokortilla tulee olla vähintään viideltä vuodelta, ikää vähintään 25-vuotta ja taustaltaan tulee olla opetukseen sopiva, eli ei ajokieltoja tai muita suurempia liikennerikkomuksia tai rikollisuutta. Opetuslupaa hakevan ei enää tarvitse suorittaa opetuslupa-opettajan koetta, eikä ajoneuvoa tarvitse muutoskatsastaa. Itse on huolehdittava, että opetuspoljin ja lisäpeilit on asennettu turvallisesti ja kolmio on näkyvissä auton peräpäässä. Vaikea sanoa, onko hyvä, että asiat on tehty näin helpoiksi. Itse en varmaan olisi hommaan alkanut, jos olisi menty vanhan kaavan mukaan.

Opetuslupaa haettiin Ajovarman toimipisteen kautta, joka on Traficomin palveluntuottaja. Luvan saaminen kesti noin kuukauden. Siinä vaiheessa perheessä olikin kasautuneita auto-ongelmia, jonka vuoksi piti järjestellä ja korjailla ja sitten saada se poljin asennettua, joten kesää meni ajamisen kannalta paljon haaskuun...mutkien kautta opetusautoksi valikoitui sama kärry, joka ostettiin perheeseen juuri ennen esikoisen syntymää. Katsotaan päästäänkö sen kanssa niin pitkälle, että ajokortti on suoritettuna!

Ajo-oppilas suoritti alkuteoriaosuuden netin välityksellä, ja sitä kautta käydään läpi teoriaoppeja kokeisiin saakka. Ensimmäisiä ajoharjoituksia tehtiin isolla, tyhjällä parkkipaikalla. Kun ainoat kulkupelit ennen tätä ovat olleet polkupyörä ja satunnaisesti potkulauta tai vastaava, olikin aika tekeminen saada auto liikkeelle. Puhumattakaan siitä huvista, kun ohjauspyörää täytyy todella veivata kurvaillakseen parkkipaikkaa ristiin rastiin, eikä vain kevyesti kallistella pyörän ohjaustangon lailla. Ja ne polkimet...nyt kaikki alkaa pikkuhiljaa sujua, ja onneksi aikaa on reilusti niin ehditään harjoittelemaan paljon.

Omilta autokouluajoiltani en tarkkoja tuntimääriä muista, mutta sen verran kuitenkin, että teoriatunteja istuttiin autokoululla reilusti useampia. Autokoulu aloitettiin noin kuukautta, kahta, ennen suunniteltua ”inssiajoa”. Teoriaa ja ajamista oli tiiviisti muutaman viikon ajan. Minun autokouluni oli Trexo Karjaalla, ja opettajat olivat osaavia ja hauskoja tyyppejä. Ajo-openi sai kyllä monet kerrat pyöritellä silmiään, kun laitoin vilkun päälle väärään suuntaan tai möhläilin muuten vaan. Kerran, kun meni “aika läheltä”, kuulin että jos esteen ja auton väliin laittaa sanomalehden ja muste tuhraantuu, sitten tietää olevansa turhan lähellä! Inssiajossa en onneksi joutunut suorittamaan pelkäämääni taskuparkkeerausta hankalan pieneen väliin ja läpi pääsin, vaikka mäkilähdössä muistaakseni auto sammuikin. Vaikein osuus tuli vasta inssin jälkeen, kun kukaan ei enää vieressä neuvonut, tai ainakaan ollut valmiina painamaan jarrua, jos oikein pieleen olisi mennyt. Onneksi auton takaikkunasta löytyi 80-lätkä, josta muut tielläliikkujat pystyivät päättelemään, ettei edellä kiemurtelevalla kuskilla ole vielä paljoa ajokokemusta plakkarissa. Kun ajokortti oli ollut jonkin aikaa (vuoden?), käytiin vielä suorittamassa liukkaan kelin ajot, hiukan teoriaa ja ehkä jotain muutakin ajoa, ja sitten sai vakituisen ajokortin sekä luvan ajaa ilman lätkää.

Enpä silloin olisi uskonut itse istuvani pelkääjän paikalla moisessa hommassa, tuskin ajo-opekaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Turvallisia kilometrejä kaikille!

Toivottaa Auli

perjantai 13. elokuuta 2021

SILLOIN, HYVÄÄN AIKAAN


Vartuin työläisperheen kolmantena lapsena. Äitini hoiti viisihenkistä perhettään taloudellisesti ja rakkaudella. Hänen elämänsä tulolähde oli pieni navetta, tällä “tuotantolaitoksella” hän sai isäni kotiin tuoman tilipussin riittämään ja jopa hiukan pankkitilinkin karttumaan. Täytyy pakosta mainita, että suurin pahe isälläni oli hyvinkin raskas - työnteko. Tuota työntekoaan helpotti Wiisaan Miehen Linimentti. Tätä lihaksia hoitavaa lääkettä toimitti Hyvinkään Apteekki. Isäni tilasi laatikollisen kerrallaan ja sisältöä jakamaan osallistui pari muuta työkaveria.


Hyvin paljon myöhemmin veljeni tytär sai ihmeen kaupalla haltuunsa linjamentin valmistusohjeet. Siinä selvisi Imatran Apteekin valmistaneen sitä myyntiin ympäri Suomea. Veljeni tytär on alan yrittäjä ja tuon tiedon sisältäneen kirjan hän sai kollegaltaan.

Silloiset nuoret ihmiset olivat joistakin asioista kovinkin yksimielisiä. Emme ainakaan vanhuuttamme aio viettää kotona elämällä, kunnalliskotiin me menemme passattavaksi, syömme valmiiksi kokkailtuja aterioita – ja keinutuolissa kiikutellaan. Se on sitä hyvää elämää! Ehkä vähän vanhemmat kunnan päättäjät hakivat rauhallista tonttia uudelle, modernille kunnalliskodille. Ja joka pitäjästä yleensä sellainen löytyi hyvinkin helposti. Oikein sellainen hiljaisuuden tyyssija, jonka ainoat häiriötekijät saattoivat olla pihapuiden räkättirastaat. Tällainen kunnalliskotiajatus oli ns. hyvän ajan “tavoite”: sinne sitten kun eläkeaika koittaa.

Tämän “hyvän ajan” nuorison elämä oli tosi helppoa ja yksinkertaista jatkokoulutustakin ajatellen. Tosin monien ajatukset jäivät vain haaveilu asteelle. Syynä oli yksinkertaisesti raha ja sen puuttuminen. Vanhemmilla ei ollut varaa kouluttaa lapsiaan, joita monelle oli siunaantunut useampi kuin kaksi. Oppikoulut olivat maksullisia. Vanhemmat saattoivat ajatella, kun ei ole varaa kouluttaa, niin menkööt johonkin töihin.


Töihin sitä mentiin, mutta tarjolla tuppasi olemaan vain sellaisia, joissa suurin osa sai työvälineeksi lapioon verrattavan työkalun. Tällaisen voimia vaativan välineen saanti työvälineeksi johtui maamme teknisestä kehityksestä. Sodan jälkeinen kehitys on ollut valtava, verrattuna siihen hyvään vanhaan aikaan. Sotakorvauksista selviämiseksi tulosta tarvittiin enemmän ja nopeammin, kuin mihin käsityöperinteellä oli totuttu; tarvittiin koneita! Eivätkä ne tarvinneet kaikkia työikäisiä yhteistyöhön kanssaan.

Oli siitä ajasta myös jotain hyvääkin sanottavaa. Nimittäin Suomen naisten sietokyvystä, sitä riitti. Sehän oltiin nähty jo sotien aikana, kun kotirintaman miesten työt jäivät lähes kokonaan naisille. Synnytyksen jälkeinen loma oli peräti kolme viikkoa, jonka jälkeen oli taas ryhdyttävä työntekoon.

Elämä myös terveydenhoidon kannalta oli yksinkertaisempaa. Kun tarvitsit lääkäriä, menit virka aikana kävellen tai pyörällä vastaanotolle, odotushuoneeseen tullessasi katsoit tarkasti, keitä siellä istui ennestään, siitä näit vuorosi. Olitko 9. vai 19. jonottaja. Siinä odottaessa tulit varmasti sairaammaksi. Siitä piti huolen jo odotushuoneen täyteen ahdattu ja tuulettamaton tila. Haukotteleva, väsynyt lääkäri tuli ovelle ja sano: “seuraava”! Ja seuraava löytyi ongelmitta, ilman vuoronumerolappuja. Niin se oli silloin joskus! Maksoit kolme markkaa käynnistä ja se oli siinä - lääkemääräys taskuun ja apteekkiin.

Kyllä silloin ennen oli ihan kaikki paremmin. Minäkin olin silloin paljon reippaampi. Mikään muu ei siitä ajasta jäänyt harmittamaan, että miks’en tehnyt… Mikähän asia se nyt olikaan?

                                            Miettii yhä



perjantai 6. elokuuta 2021

MINNE PILVET KARKAAVAT?

 

Jostain menneisyydestä on mielikuviini jäänyt tuokio, jossa mummolan kesäisellä nurmikolla loikoillen katselen pilvien liikehtimisiä ja niiden kaiken aikaa hienokseltaan muuttuvia muotoja. En usko silloin edes miettineeni, mistä ne tulevat taikka mihin ovat matkalla. Kun tässä äskettäin kuuntelin Rauli Badding Somerjoen pilvien kauas karkaamisesta kertovaa iskelmää, sain pieneen mieleeni tuuman pohtia, että kuinkakohan kauas ja minne?


No, tietokoneriippuvaisena läksin ensimmäiseksi googlettamaan pilviä ja Somerjokea. Pilvistä löytyy kyllä runsaasti aineistoa, mutta Somerjokea vain kaksi – hakuehdoillani. Eikä Somerjoki ollut Someroa lähelläkään, vaikka paikkakuntana se mainitaan aina tämän kappaleen ja hänen nimensä yhteydessä, ei. Maanmittauslaitoksen Karttapaikka löytää sillä nimellä kyllä 2 kohdetta, toisen Heinävedeltä ja toinen kuljettaa Julman-Ölkyn vesiä eteenpäin Suomussalmella. Joten päätin keskittyä vain pilviin.

Käsittelemättä sen enempää pilvien olemusta taikka rakennettakaan, totean vain Wikipedian tarkennuksena, että ”Vesihöyry on tärkeä osa ilmakehän lämmöntasausjärjestelmää: vesi haihtuu lämpimillä alueilla, kulkee vesihöyrynä lähemmäs napoja ja tiivistyy siellä, ja samalla vapauttaa siihen haihtumisessa sitoutuneen höyrystymislämmön. Tuollaisen tiivistymisen voimme nähdä pilvenä, jossa kaasumuotoinen vesi on jo tiivistynyt pienenpieniksi pisaroiksi, samoiksi, joista sumu muodostuu. Pilvet eivät siis fyysikoiden ammattikielellä ilmaistuna ole vesihöyryä, vaan nesteaerosolia, ts. hyvin pieniä vesipisaroita leijumassa kaasussa.” Eli vaikka tuon käsittäisinkin, en ymmärtäisi pilvistä enempää kuin ennenkään…

Mutta se pilvien ”karkailu”! Eiköpä siihenkin löytyne ns. luonnollinen selitys eli tuuli, joka on ilmakehässä liikkuva maanpinnan suuntainen ilmavirtaus, jonka mukana pilvet liikkuvat. Monasti eri ilmakehän kerroksissa tuulet puhaltavat usein eri suuntiin ja kuljettavat eri korkeudella olevia pilviäkin siksi eri suuntiin…

Kun tämänhetkinen havaintopaikkani on Salossa, niin googletin senkin. Ellen olisi joskus 80-luvulla tänne muuttaessani paikantanut itseäni silloin Suomen kartalle, niin nyt olisi ilmaantunut ongelma. Karttahaku tarjosi Salolle 277 kohdetta. En ala niitä nyt mitenkään kartalle asettelemaan, riittää kun suhteutan tämän kotipaikkani siihen aiemmin mainittuun Someroon, naapurikaupunkiimme. Miksikö? No kun mielestäni täältä hyvin usein pilvet kulkeutuvat Someron suunnalle…

Se lienee jotenkin usein suosiossa olevan lounaistuulen ansiota, sekä maastonmuodostuksessa Salosta jo ammoin rakentuneen ”Piilaakson” kaikille puolille jääneitten harjujen luontaista pilvien ohjailevuuteen vaikuttamista.

Tuulethan muodostuvat siitä, kun ”eri seuduilla vallitseva erilainen lämpötila saa aikaan eroja ilmanpaineessa, jolloin ilma alkaa virrata korkeamman paineen alueelta matalamman alueelle päin. Jos paine on alueella vakio, siellä on myös tyyntä. Tuuli siis myös ylläpitää olemassa olevia paine-eroja.” Jälleen turhaa teoriaa. Riittää kun ymmärtää, että tuuli kuljettaa pilviä ja jos kerran maaston muodotkin – laaksot ja kukkulat sekä varsinkin vesistöt, joista haihtuva kosteus ylläpitää pilvien olemassaoloa – jos siis ne vaikuttavat tuuliin, niin Katri-Helenan ohjeella ”selkä vastatuuleen” näkee, minne tuuli pilviä kuljettaa.

Täällä Salossa noin karkeasti ottaen riittää, että kääntyy vain suunnilleen kohti karttapohjoista eli likimain Someron suuntaan ja jos vallitseva tuuli puhaltelee niskahiuksiisi, niin voit pienellä ilkikurisuudella vahingoniloisesti ajatella, että taas saavat somerolaiset etsiskellä sateenvarjonsa esille.


Kas kun pilvillä on tapana silloin tällöin myös luovuttaa sitä niihin tiivistynyttä kosteuttaan ja pudottaa se pisaroina taikka vielä sulamattomina lumikiteinä alas maan pinnalle.

Pisaroitten taikka sateiden olomuotoihin sen enempää puuttumatta totean, että eiköpähän sitä olla saatu tuota ’taivaallista kosteutta’ riittämiin tänne meillekin, joten nämä nyt näkemämme karkaavat pilvet saavat esteettä jatkaa matkaansa kohti Someroa. - M.O.T.


PS. Myönnän kyllä huomanneeni pilvien kulkeutuvan myös muihin ilmansuuntiin tästä seurantapaikastani, mutta eivät nekään vallan usein asettaudu luovuttamaan kosteuttaan kesäkaupunkimme kiusaksi.