Lasten kasvaessa eteen tulee aina jotain uutta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että esikoinen saa alkaa harjoittelemaan autolla ajamista. Nykypykälien mukaan ajamaan opettelun olisi saanut aloittaa jo 16-vuotiaana, mutta kaksi vuotta tuntui pitkältä ajalta. Nyt harjoitteluaikaa tulee vajaa vuosi. Esikoinen toivoi minun opettavan. Sulattelin asiaa melko pitkään, mutta lopulta ajattelin, että kokeillaan.
Vanhemman tai muun läheisen ajo-opetusluvan saaminen on nykyään melkein läpihuutojuttu. Ajokokemusta opetusta vastaavalla ajokortilla tulee olla vähintään viideltä vuodelta, ikää vähintään 25-vuotta ja taustaltaan tulee olla opetukseen sopiva, eli ei ajokieltoja tai muita suurempia liikennerikkomuksia tai rikollisuutta. Opetuslupaa hakevan ei enää tarvitse suorittaa opetuslupa-opettajan koetta, eikä ajoneuvoa tarvitse muutoskatsastaa. Itse on huolehdittava, että opetuspoljin ja lisäpeilit on asennettu turvallisesti ja kolmio on näkyvissä auton peräpäässä. Vaikea sanoa, onko hyvä, että asiat on tehty näin helpoiksi. Itse en varmaan olisi hommaan alkanut, jos olisi menty vanhan kaavan mukaan.
Opetuslupaa haettiin Ajovarman toimipisteen kautta, joka on Traficomin palveluntuottaja. Luvan saaminen kesti noin kuukauden. Siinä vaiheessa perheessä olikin kasautuneita auto-ongelmia, jonka vuoksi piti järjestellä ja korjailla ja sitten saada se poljin asennettua, joten kesää meni ajamisen kannalta paljon haaskuun...mutkien kautta opetusautoksi valikoitui sama kärry, joka ostettiin perheeseen juuri ennen esikoisen syntymää. Katsotaan päästäänkö sen kanssa niin pitkälle, että ajokortti on suoritettuna!
Ajo-oppilas suoritti alkuteoriaosuuden netin välityksellä, ja sitä kautta käydään läpi teoriaoppeja kokeisiin saakka. Ensimmäisiä ajoharjoituksia tehtiin isolla, tyhjällä parkkipaikalla. Kun ainoat kulkupelit ennen tätä ovat olleet polkupyörä ja satunnaisesti potkulauta tai vastaava, olikin aika tekeminen saada auto liikkeelle. Puhumattakaan siitä huvista, kun ohjauspyörää täytyy todella veivata kurvaillakseen parkkipaikkaa ristiin rastiin, eikä vain kevyesti kallistella pyörän ohjaustangon lailla. Ja ne polkimet...nyt kaikki alkaa pikkuhiljaa sujua, ja onneksi aikaa on reilusti niin ehditään harjoittelemaan paljon.
Omilta autokouluajoiltani en tarkkoja tuntimääriä muista, mutta sen verran kuitenkin, että teoriatunteja istuttiin autokoululla reilusti useampia. Autokoulu aloitettiin noin kuukautta, kahta, ennen suunniteltua ”inssiajoa”. Teoriaa ja ajamista oli tiiviisti muutaman viikon ajan. Minun autokouluni oli Trexo Karjaalla, ja opettajat olivat osaavia ja hauskoja tyyppejä. Ajo-openi sai kyllä monet kerrat pyöritellä silmiään, kun laitoin vilkun päälle väärään suuntaan tai möhläilin muuten vaan. Kerran, kun meni “aika läheltä”, kuulin että jos esteen ja auton väliin laittaa sanomalehden ja muste tuhraantuu, sitten tietää olevansa turhan lähellä! Inssiajossa en onneksi joutunut suorittamaan pelkäämääni taskuparkkeerausta hankalan pieneen väliin ja läpi pääsin, vaikka mäkilähdössä muistaakseni auto sammuikin. Vaikein osuus tuli vasta inssin jälkeen, kun kukaan ei enää vieressä neuvonut, tai ainakaan ollut valmiina painamaan jarrua, jos oikein pieleen olisi mennyt. Onneksi auton takaikkunasta löytyi 80-lätkä, josta muut tielläliikkujat pystyivät päättelemään, ettei edellä kiemurtelevalla kuskilla ole vielä paljoa ajokokemusta plakkarissa. Kun ajokortti oli ollut jonkin aikaa (vuoden?), käytiin vielä suorittamassa liukkaan kelin ajot, hiukan teoriaa ja ehkä jotain muutakin ajoa, ja sitten sai vakituisen ajokortin sekä luvan ajaa ilman lätkää.
Enpä silloin olisi uskonut itse istuvani pelkääjän paikalla moisessa hommassa, tuskin ajo-opekaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Turvallisia kilometrejä kaikille!
Toivottaa Auli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti