lauantai 31. elokuuta 2019

Muu maa mustikka!

Kuvassa muutama sankollinen mustikoita kollasina, jonka keskellä kaistale kesäistä kukkaniittyä

Marjojen ja hedelmien aika on yhä parhaimmillaan – vaikka tarjontaahan nykyisellään riittääkin ympäri vuoden. Nyt on kyse kotimaisista vastaan maailmalta tuoduista houkutuksista. Molempia löytyy; mitä siis valitsemme?

Nuo perusmarjamme metsästä ja puutarhasta poimittuina pitänevät puolensa ja johtoasemansa juuri näillä satokauden ajankohtaisuuksilla. Tosin ympärivuotisuuteen myös marjoja tuodaan maailmalta. Joka tapauksessa kotimaisista tiedämme aivan luontaisestikin niiden varmuudella täyttävän niin vitamiini- kuin flavonoiditarpeittemme vaatimukset, kasvavathan ne puhtaissa ympäristöissä arktisen kesämme erikoisolosuhteissa. Eikä kesämarjoille juurikaan tuotane kilpailijoita muista maista – mustikoillekaan…

Hedelmäkauden avausta odottelemme jo marjasadon kanssa samanaikaisena alkavaksi, lähinnä alkuun kotimaisten luumujen ja omenien sadosta – ja niillekin on jo tuontipuolella tarjontaa. Kiireisimpien ostellessa niitäkin jo tuontilajikkeista. Vuosittaiset sadothan vaihtelevat laatunsa ja määriensä suhteen, joten lienee hyväkin, että emme ole aivan täysin kotimaisuuden varassa. Viime vuosina on uutisoitu Ahvenanmaalle perustettujen uudenaikaisten vähähappisten varastointitilojen avulla saatavan myös omaa satoamme säilymään aiempaa pidemmälle talveen. Nyt tuollaisia varastoja on saatu myös manner-Suomen puolelle, joten voinemme odottaa kotimaan omenasatoa nahistumattomana ja maukkaana riittäväksi pitkälle kevättalvellekin.

Mutta! Kauppojen myymästä omenasta yhä yli 90 prosenttia tulee ulkomailta! Miksiköhän? Olemmeko vain tottuneet hollantilaisiin vahakiillotettuihin vai ratkaiseeko valinnassamme ainoastaan hinta? Ymmärrettäväähän on, että pienemmissä erissä ja ehkä ei niin täyskoneellistetussa poiminnassa ja pakkauksessa työn osuus kohottaa hintoja. 

Kuvassa kiiltäviä vihreitä omenia ja niiden keskellä yksi värikkään punainen  kesäomena

Mutta voisiko sitäkin valintaansa puntaroida työllistämisenkin kannalta ja poimia tarjonnasta valintamallikseen sen ”oman maan mansikan” – makeasta, pinnaltaan vahattomasta kotimaisesta omenasta nauttiakseen! Sen valinnan tuotto jäisi sentään Suomeen…

Tällä hetkellä lienee tosin vielä helppoa pitäytyä omenan osalta valinnassaan kotimaisuudessa – banaanisadothan lienevät Suomessa edelleen melkoisen niukkoja 😊, vaikka jo vuosia olemme nauttineet kotimaisista(kin) viinirypäleistä ja nyt on makusteltavana ollut uutisoinnissa jopa Suomessa kasvatettuja persikoitakin! Joskus on pakko ihmetellä, kuinka kaukomailla kasvaneet tuotteet tänne rahdattuina ovat lähitilojen tuotantoa halvempia. Siinä juuri se määrä kohtaa laadun ja suurissa erissä kauppaa käytäessä yksikköhintaan vaikuttava paine pienenee suhteessa. Olkoot ne erikoishedelmät, joita meillä ei pystytä (vielä) kasvattamaan, oma lukunsa, mutta JOS tarjolla on kotimainen vaihtoehto, niin ainakin makujen puhtaudessa ja herkullisuudessa niillä kilpailemme hintaakin vastaan!

Aikoinaan telkkarissa pyöri mainoksia, joissa lähes jankutettiin "Suosi suomalaista - osta kotimaista". Tällöin laskettiin kotimaisten ostojen työllistäviä vaikutuksia ja sitä, että kotimaassa raha jää tänne kiertoon, meitä itseämme hyödyttäen. Jokaisen suomalaisen tulisi pitää kotimaisuutta arvona, josta mieluusti maksaa jopa hieman enemmän. Tämä tuntuu monelta nykyään unohtuneen. Omenoitten ostossakin!
IsoTimpan allekirjoituslogo

PS. Elokuun viimeinen lauantai on julkistettu Suomen Luonnon päiväksi, jonka juhlavuuteen nuo otsikon mustikatkin liittyvät. juhlistetaan tätä kaikkea yhdessä: https://www.suomenluonnonpaiva.fi
Kuvassa Suomen Luonnon päivän tunnus sekä kehoitus "syö mustikkapiirakkaa"!



keskiviikko 28. elokuuta 2019

REHURUOKAA!


Mietin tässä vuosia sitten mennyttä tapausta. Odottelin pääsyä lääkärin juttusille. Odotushuoneessa pari minua vanhempaa miestä keskusteli vaivoistaan ja lääkärin antamista ohjeista. Siihen aikaan koetettiin varsinkin miehille saada ns. rehulautanen nenän alle. Henki oli uhmakas ja päättäväinenkin. ”Syyvvä pittää vaikka henki mänis”, oli miltei iskulause monelle miehelle.

Toinen miehistä selitti vakuuttavalla äänenpainolla saamiaan ohjeita. Lääkäri oli kehottanut keventämään ruoka-annostaan vihanneksilla ja etenkin vihreällä salaatilla. ”Mä en mitään rehuja ala syömään. Ei niillä sapuskoilla jaksa edes mottia tehdä”.  En mitenkään puuttunut keskusteluun, mutta itsekseni mietin, kuinkahan monta vuotta siitä on kulunut, kun hän viimeisen motin oli aikaiseksi saanut. Arvioin siinä menneen enempi kuin viisi vuotta. Tanakat hartiat olivat häneltäkin laskeutuneet jo tuonne vyötärö tasolle. Eli pyöreyttä oli tullut ihan tarpeeksi. Sen lisäksi tuo ikäkin oli jonkinlainen este mottimettään menolle. Luulen, että arvioni oli silloin varsin oikeaan osunut. Mottimetsät(kin) olivat häneltä jäänyttä aikaa.

Kuitenkin ruoka piti olla sellaista, johonka hän oli tottunut – energiaa sisältävää.

AIVOTERVEYS on aivoverenkiertohäiriöiden erikoislehti. Aivoliitto julkaisee lehteä. Itse olen ollut jäsenenä vuodesta 1990. Sinä vuona vaimoni sairastui ”aivohalvaukseen”. Se oli senaikainen nimitys sairaudelle. Lehti antaa vertaistukea kertomuksilla, opastusta ja neuvoja ja tutkintatuloksia.

Kuvassa Syudänmerkki

Tällä kertaa kiinnitin huomiota tällaiseen ruokaohjeeseen. Ainesten edessä oli Sydän-merkki terveellisyydestä.


PORKKANA-INKIVÄÄRIKEITTO
ohje 6:lle hengelle. 

- 1 kg porkkanoita
- 200 g perunaa
- 2 kpl sipulia ja
- 2 cm pala tuoretta inkivääriä
- 1 rkl öljyä
- 12 dl vettä
- liemikuutio
- 1 prk (165 ml) kookoskermaa.
   (Sen tilalla voit käyttää aivan tavallista ruokakermaakin.)  

Mausteet timjami tai oregano 2 tl ja 0,5 tl mustapippuri

1 dl auringonkukan siemeniä, Paahda nämä kuivalla pannulla. Mausta chilijauheella ¼ tl ja ripaus suolalla.

Valmistus:
1. kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Hienonna sipuli ja kuullota kasviksia öljyssä kattilassa. Raasta inkivääri ja lisää kattilaan. Lisää myös vesi ja liemikuutio.

2. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 30 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Valmista sillä aikaa siemenet lisäkkeeksi: paahda siemenet kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet kauniin vaaleanruskean värin. Mausteena chilijauhe ja ripaus suolaa.

3. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää kookoskerma ja mausteet. Soseuta tasaiseksi esim. sauvasekoittimella. Ripottele siemeniä lusikallinen valmiin annoksen päälle.

Ravintosisältö / 100 g:
Energiaa 60 kcal. Rasvaa 4 g, josta tyydyttynyttä rasvaa 1.6 g
Hiilihydraatteja 4 g, josta sokereita 3 g – Kuitua 1 g
Proteiinia 1 g – Suolaa 0.3 g

Paljon lisää terveellisiä ja maukkaita reseptejä löydät netistä:

Itse aion kokata edellä olevan reseptin mukaan.  Ei kuulosta vaikealta ja ties vaikka siitä tulisi suosikkini. Tämä varmaankin kestää myös pakastamisen ja säilyy jääkaapissa luullakseni kuusi päivää. Kannattaa mitata vaikkapa kauhalla annoskoot lautaselleen. Tuo liikasyöminen kun minullakin on perussyntinä. Annostelu on tarpeen.

Annoksessa on hiilihydraatit, proteiinit, kuidut ja vitamiinit edustettuna. Syömme lehden mukaan liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Suositus päivässä on 500 g. Lihan syöntiä pitäisi vähentää. Kerta viikossa on kuulemma sopiva määrä.

Reijo Laatikaisen PÖTYÄ PÖYDÄSSÄ kirjan kansi (Älä usko kaikke, mitä ruuasta sanotaan -maininnalla)

Lehti suosittelee Reijo Laatikainen kirjoittamaa kirjaa PÖTYÄ PÖYDÄSSÄ. Kirjapaja 2018. (Lainaus lehdestä): ”

Terveyteen ja ravitsemukseen liittyvää tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan.

Reijo Laatikainen on ravitsemusterapeutti. Pöty-kirjoituksia ravinnosta on paljon. Pötyä pöydässä - Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan.

Pöty-sana komentona oli jollakin tavalla tuttu. Pötyä pöytään tarkoittaa myös, että pöytä katetaan ruualla, vähän niinkuin miesmäisellä tavalla. Ruoka ei saa pöydästä loppua.”

Reijo Laatikainen on oivaltanut sanan tarkoittavan myös pöty- eli valhepuhetta.

Pötypuhettahan saattaa kuulla aivan päivittäin, korostamatta juuri loppupisteeseensä saatettujen kevättalvisten vaalien alla. Tosin totuuksiahan on myös monen sorttisia. Makuasioista ei voi kiistellä! Sitä sanontaa ihmettelen, mutta kait se niin on. Makuja on kuitenkin joka lähtöön. Joku tykkää hapankalasta, livekalasta, kauravellistä jne. Kaikilla on suosijansa. Ja sanontaahan on jatkettu niinkin, että… vaikk’ei makuasioista sovikaan kiistellä, niin joittenkin makua passannee silti ainakin hämmästellä!
                                                                                     Niilo




lauantai 24. elokuuta 2019

Korvaamaton kovalevy – jo lopullisesti rikottu?


Tämä mielipidekirjoitus ilmestyi 22.8.2019 
Salon Seudun Sanomissa.


Korvaamaton kovalevy on valtakunnallinen verenpaineen mittauskampanja, joka on järjestetty Salossa vuosittain vuodesta 2015 alkaen. Kampanja on osa Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton Yksi elämä -projektia.
Kuvassa Korvaamaton kovalevy -kampanja tunnus, jossa toisella aivopuoliskolla on tietotekniikasta kertovat johdotukset

Tavoitteena on mitata viikon aikana veloituksetta mahdollisimman monen verenpaine ja ohjata henkilö jatkoselvittelyä varten lääkäriin, mikäli verenpaineet ovat koholla. Hoitamaton kohonnut verenpainehan on yksi suurimpia riskitekijöitä sekä aivo- että sydän- ja verenkiertoelimistön terveydelle.


Tänä vuonnakin Salon AVH-kerho, eli aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kerho, on paikallisena toimijana Korvaamaton kovalevy -kampanjassa. Edellisinä vuosina mittauksia on tehty Salossa kampanjaviikon aikana keskimäärin 400 kpl. Näillä mittausmäärillä Salon kerho on kaksi kertaa ollut Suomen paras ja saanut kunniakirjan.

Mittauspaikkojen löytyminen on helppoa. Paikalliset apteekit ymmärtävät tämän toiminnan merkityksellisyyden, samoin monet muutkin mittauspaikkoina toimineet.

Ongelman toikin valtiontalous, politiikka tai mikä lienee. Ilmeisesti koulutukseen kohdistuneiden säästöjen vuoksi Turun ammattikorkeakoulu on saanut määräyksen laskuttaa sairaanhoitajaopiskelijoiden työharjoittelusta.

Kampanjaamme tarvittavan työpanoksen hinta olisi kaksinkertainen pienen yhdistyksemme vuosibudjetin tuloihin verrattuna. Pitäähän yhdistyksemme sen lisäksi toimia myös loppuvuoden toimintasuunnitelman mukaisesti ja jäsentemme eduksi, mutta millä, jos joudumme osallistumaan kampanjan velkarahalla.

Sairaanhoitajan työ on monilta osin hyvin käytännönläheistä, ja siksi käsittääkseni normaalissa työympäristössä tehdyn työharjoittelun tulisi kuulua opiskeluun saumattomasti teoriaopintoja tukien.

Opiskelijat ovat kokeneet tämän työharjoittelun erittäin antoisana. Opiskelijat rutinoituvat verenpaineen mittaamiseen ja mittaustulosten analysointiin. Lisäksi he saavat arvokasta kokemusta asiantuntijana toimimisessa sekä lyhytaikaisista asiakassuhteista. Kaikki nämä heidän mainitsemansa hyödyt tukevat teoriaopintoja ja valmistavat kohtaamaan työelämän haasteet.

Onko tällainen työelämään tutustumisesta laskuttaminen perusteltua? Työ on tärkeää ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä ja sellaisena terveystoimen ydintehtäviä. Siihen pitäisi panostaa varsinkin nyt, kun väestö ikääntyy ja sydän- ja verisuonisairaudet yleistyvät.

Kuvassa Verenpaine on pääasia -juliste

Mikä on yhdenkin ajoissa hoidetun ja ehkäistyn sydän- tai aivoinfarktin taloudellinen säästö? Eikö siihen verrattuna kannattaisi miettiä, vesitetäänkö koko kampanja valtion säästösyistä tehtyihin opiskelijoiden työharjoittelun maksuihin.


Järjestöt toimivat muutenkin minimiresursseilla. Järkevä järjestötoiminta tarvitsee hiukan rahaa, vaikka miten pienellä yrittäisi tulla toimeen. Toisaalta kolmannen sektorin tekemää ilmaista vapaaehtoistyötä ollaan kyllä valmiita hyödyntämään myös julkiselle sektorille kuuluvissa töissä. Pitäisikö jatkossa siirtää sekin laskutettavaksi työksi?

Tämän vuoden kampanja näytti menevän sivu suun, mutta muutkin toimijat pitävät asiaa niin tärkeänä, että yhteistyökuvioita alkaa rakentua. Olen viime päivinä saanut useita yhteistyö- ja avunantotarjouksia. Yksi apteekki lupasi hoitaa mittauspäivän oman henkilökuntansa voimin, ja Salon Sydänyhdistyskin taitaa ryhtyä yhteistyöhön vapaaehtoisten terveydenhuollon ammattilaisten voimin.

Lopulta asiat taitavat sittenkin järjestyä parhain päin. Kiitos jo etukäteen kaikille kortensa kekoon kantaville. Yhteistyö kantaa.

Riitta Laajasuo
sihteeri, Salon AVH-kerho
Korvaamaton kovalevy -vastuuhenkilö




keskiviikko 21. elokuuta 2019

Hemmottelulla hyvinvointia


Mikä sinulle on hemmottelua? Keskustelin kerran kaverini kanssa, kuinka ihanaa on käydä jalkahoidossa. Hänen mielestään siinä ei ole mitään ihanaa, koska hän ei voi sietää sitä, että hänen jalkojaan hoidetaan. Silloin havahduin siihen, että meistä jokainen on omanlaisensa myös hemmottelun suhteen.


Kuvassa hemmottelevaa jalkapohjan hierontaa
Itse rakastan jalkahoidossa käymistä. Silloin siis, kun se on nimenomaan kosmetologin suorittama hemmottelu-jalkahoito. Nautin varsinkin jalkapohjien hieromisesta. Siinä leviää hyvä olo koko kroppaan.

Hierominen sinänsä on myös hemmottelua, jos ja kun se tapahtuu niin, ettei minuun satu. Tyylejä on monenlaisia, eikä minua saisi maksamallakaan urheiluhierojalle. 

Kuvassa hemmottelevasta kiviterapiasta
Kuumakivihieronnasta nautin erityisesti. Myös intialainen päähieronta on minun makuuni, vaikka tiedän monien pitävän sitä ihan hömpötyksenä. Itse rentoudun hoidon aikana ja vilun väristysten saattelemana painun kotiin peiton alle ottamaan torkut. Siitä herättyäni olen kuin uusi nainen!

Kampaajalla käyminen on itselleni nautinnon lähde. On ihanaa, kun joku pesee tukkasi ja hipelöi sitä. Jos varaa olisi, kävisin kampaajalla vaikka joka viikko. 

Kuvassa hemmottelevan värikäs ateria-annos
Hemmottelua voi olla hyvä ruokakin. Herkullinen ateria hyvässä seurassa kruunaa päivän ja tuo hyvinvointia itsen lisäksi myös koko perheelle. Kun äitiä välillä hemmotellaan, jaksaa äitinäkin olla paremmin.
                  Päivi


lauantai 17. elokuuta 2019

Vielä hengissä!

Otsikko tarkoittaa sitä, että nuorena olisi voinut käydä köpelösti. 
Kuvassa tuuli nousee järvellä! Jutun lopussa olevien kuvien yhteydessä on Eeron itsensä laatimat, sisältöä selkeyttävät kuvatekstit .

Tämä on tarina itse rakentamastani kovalevyruuhesta, jolla seilasin yksin huonona uimarina. Jos ei ole eikä voi ostaa, pitää tehdä itse.

Vuosi on 1957 ja käyn keskikoulua. Kun isä teki maalarina pientä remonttia asiakkaille, hänellä oli kovalevyjä kotona siltä varalta, että jollakin työmaalla niitä heti tarvitaan. Levy oli jo silloin hyvälaatuista ja mitat 2,4 m x 1,2 m.

Tuostapa saisi hyvän ruuhen pohjan – ajattelin. Ei ollut mitään piirustuksia, vaan tekotapa oli heti selvillä ilman niitä. Ensin naapurissa olevalle Lehdon sahalle, missä valikoitiin mahdollisimman oksatonta suoraa kuusilautaa laidoiksi. Sitten laudat lähistöllä olevaan evakkoperheen perustamaan Henttosen puutyöverstaaseen. Siellä laudat höylättiin. Seuraavaksi rautakauppaan ostamaan viisi metriä vannerautaa. Kiehkura sitä polkupyörän telineellä serkun luo, jolla oli penkkiporakone. Hän porasi 10 sentin välein ruuvin reiät. Toiselta puolen reikä oli levitetty, että ruuvin kanta meni siihen tiiviisti.

Kaksi lautaa liimattiin laidaksi yhteen. Kovalevy kiinnitettiin lautaan niin, että vannerauta ruuvattiin ruuveilla tiiviisti kiinni liimaa välissä. Keula oli helppo muodoltaan, mutta takalaita oli hankalampi rakentaa. Se tehtiin ”ponttilaudasta” liimaa saumoissa. Pohjalla oli muutamia ruoteita poikittain ja niiden päällä ritilä, ettei astu pohjasta läpi. Istuintuhdot olivat takana ja keskellä kiinteästi. Laidan korkeus oli 34 cm ja ruuhen pohja sen kovalevyn kokoinen.

Airot veistettiin ”kakkosnelosesta” ja kylän seppä (Seppälä-niminen) teki pajassaan hankaimet. Seppä pudisteli päätään, kun hain valmiit hankaimet ja kerroin, että ruuhi on tehty kovalevystä.

Kun vielä isän vernissatynnyristä (pellavaöljyä) oli otettu kyllästysainetta ja sen kuivumisen jälkeen maalattu vihreä öljymaali sekä kahteen kertaan venelakka, oli ruuhi valmis vesille.

Kotoa oli noin kilometri Nihua-nimisen järven rantaan. Siellä oli kunnan uimaranta, jossa olimme aina käyneet uimassa. Siellä saattoi tällaista ruuhta säilyttää. Järvi on pitkä ja kapeahko. Sen itäpään kohdalla on Tampere-Jyväskylä maantie. Uimaranta on siis toisessa päässä. Yleisen rannan vieressä on/oli Asevarikko 6:n henkilökunnan saunaranta, korkean piikkilanka-aidan takana. Tämä ranta-alue on äkkijyrkkää ja siihen hukkui vähän aikaisemmin koulutoverini Ahosen perheestä.

Ennen kovalevyruuhta minulla oli kahdesta vernissatynnyristä ja kehikosta kyhätty lautta. Nyt siihen otsikkoon. Ruuhessa oli myös purje, jolla ohjailtiin menoa purjetta naruilla kääntämällä. Soudin kumparemaisen Siukosaaren rantaan tuulen suojassa. Tarkoitus oli tässä sopivassa tuulessa vähän kurvailla uimarannan läheisyydessä. Käänsin sitten paatin myötätuuleen keula kohti järven toista päätä. Olin yht`äkkiä aivan keskellä järveä ja tuuli yltyi. Vaahtopäiset laineet olivat ruuhen laitaa korkeampia. En voinut pysähtyä laskemalla purjeen, enkä kääntää sivutuuleen. Onneksi masto kesti ja ne ohjainnarut. Aika huikua mentiin järven toiseen päähän ja löysin itseni lopulta Jyväskyläntien sillan pielestä Venehjoen kaislikosta. Venehjoki virtaa Pitkäjärvelle päin. Jalmari Finne on kirjoittanut näytelmän ”Pitkäjärveläiset”. On siitä elokuvakin tehty. Minä taas menin ”pitkin järveä” Nihualla.

Olen vieläkin huono uimari, eikä silloin ollut puhettakaan pelastusliiveistä. En muista kuinka kauan kesti, kun hinasin rantaa pitkin ruuhen takaisin toiseen päähän vastatuuleen. Ruuhi pysyi rannassa ehjänä muutaman kesän, mutta sitten joku teki ilkivaltaa ja astui kumollaan olevan ruuhen pohjaan kengän mentävän reiän.

Ruuhi on valmis ja Ritva-sisko ja Tuure-veli pääsevät
heti kokeilemaan sitä. Takana vasemmalla Siukosaari 
(ei varsinainen saari), mistä aina keväällä haettiin sinivuokkoja.


Mandi-äiti kokeiluvuorossa. Itse istun perätuhdolla
ja ohjeistan soutamista ja huopaamista.
Takana on Korppoon vuori.

Seuraavana kesänä asennettiin masto ja purje.
Järven itäpää häämöttää kaukaisuudessa.
Äitini koti sijaitsi 1900-luvun alussa järven takana suunnilleen kuvan keskikohdalla.

Purje ylhäällä olen kummityttöni kanssa vesillä. Aallot olivat myöhemmin aivan toisenlaiset, kun läksin Siukosaaren rannasta myteriin kovan tuulen riepoteltavaksi.


Vielä hengissä, kirjoitti

                                           Eero


keskiviikko 14. elokuuta 2019

Ihana kesä


Suomen kesä on aika monimuotoinen. Välillä aurinko paistaa pitkiäkin aikoja, välillä sataa rakeita. 
Kuvassa kesään liittyvää taivasta ukkosen alla
Mutta silti voisi laulaa Juha Watt Vainion laulua ilmaisten ”mutt minä nautin kesästä". Kiva kesäaamuisin istua rauhassa terassilla, juoda kahvia ja lukea ”päivän aviisi". Katsella lintujen lentoja, välillä käyvät juomassa ja uimassa pihalle laittamassani altaassa, tai pieni purkkihan se on, mutta naakka mahtuu hyvin siinä kylpemään. Naakkojahan täällä melkein pääasiassa on, mitä nyt joku ”pulu" eli kyyhkynen ja harakka, mutta lintuja ovat, koska lentävät.
Kuvassa jokivarren vihreyttä puissa

Luonnon vihreyttä ihastellen, vaikka vihreä nyt ei lempiväreihin kuulukaan, mutta luonnossa on sopiva väri. Kesäkukat tuovat omat väriläiskänsä ja tuoksunsa. Yksi tuoksuvista on kurttulehtiruusu, joka nyt on kuitenkin julistettu hävitettäväksii. On vieraslaji Suomen luonnossa. Vielä kun asuu hiukan keskustan ulkopuolella, pyykit saa hyvin kuivaksi ilman autojen pakokaasuja. Ja Suomen kesä on niin lyhyt ja jos nyt sattuu olemaan monta sadepäivänä, niin ei mukavalta tunnu. Silti tuntuu kuitenkin nämä neljä vuodenaikaa olevan hyvää vaihtelua.
Kuvassa heinäsirkka kuistin kalusteissa
Välillä voi heinäsirkkakin tupsahtaa pöydälle. 
Sisko

lauantai 10. elokuuta 2019

LÄMMÖLLÄ!


”MITÄ yhteistä on keskustan puoluekannatuksella ja maapallon keskilämpötilalla?”

”Porin SuomiAreenaan kesällä osallistunut keskustan kansan-edustaja esitti kysymyksen ja vastasi itse. ’Aina kun uusia lukuja julkistetaan, ne ovat mittaushistorian hälyttävimpiä’.”


Omakohtaisesti minkäänmoista mittaushistoriaa taikka yleensäkään historiatallenteita, kyseenalaista muistin-varaisuuttani lukuun ottamatta, en ole pidellyt, mutta myönnettävä on, että nämä pidempiaikaiset hellerajan ylittämiset pyrkivät jäämään muistiin. Ei niin kovinkaan kaukaa, mutta sitäkin ahistavampana. Mikä taas on suoraan verrannollista muistini heikkenemiseen ja rytmi-häiriöoireitteni vahvistumiseen. Joten lienee lupa asiaan paneutua, harmiksenne…
Kuvassa lämpömittari plus neljänkymmenen lukemissa!


Melko lyhyt aika sitten selvisimme, tai ainakin sen niin henkilökohtaisesti koin, helleaallosta. jos kohta sitä seuranneista ”ryssän helvetinkin kaltaisista lämpötiloistakin”. Omaan muistiini nuo viimemainitun kaltaiset eivät jää, kun eivät vähääkään ahista, mutta vähäisemmälläkään lämmöllä en jaksa muistella eriöni sisätiloihinkin tunkevia ulkolämpötiloja, joiden numeeriset Celsiuksen mittapuun mukaiset lukemat ylittävät 25 asteen rajan. Kolmenkympin päälle kivunneista enää sanaakaan sanomatta!
En, vaikka suomalaisuudessa on luotu sukupolvelta toiselle siirrettyä perinnettä suhtautumisessa lämpöön ja lämpötiloihin, ja vaikka ilmastonmuutoksen vaikutuksiin maapalloa ympäröivän ilman lämpenemisessä ne eivät taidakaan liittyä, taikka olla edes ”läheltä pitäen” koskettaa, huolestumisesta puhumattakaan.
Näinhän me nämä lämmöt koemme täällä Pohjan perukoilla:
Kuvassa pilapiirros, jossa kirotaan päivällä hellettä, mutta illalla pidetään löylykilpailut saunassa

Pystymme siis yhä, herkkähipiäisimpien ja asioista huolestuneitten sekä tietävien ”uhkailuista” huolimatta, laskemaan leikkiä ilmastonmuutokseen liittyvän lämmön suhteen. Ehkä sekin on yksi keino, jollei pelastua, niin ainakin helpottaa stressiä katastrofin mahdollisuudesta. Tuskin turhaan on näytetty kuvia napa-alueen jäätiköitten sulamisista taikka esitelty tilastoja, että mitä vaikuttaa, jos keskilämpö kohoaa 1 asteella ja kohottaako se merenpinnan tasoa! Ja jos, niin koska se yltää Suurkirkon portaille? Entä omalle kirkonmäellemme? Ja sitäköhän ennakoiden useimmat kirkon ovat saaneet sijoituspaikakseen korkeat mäet – paitsi Pohjanmaalla, jossa silti sielläkin näkee seitsemän kirkon tornit kerralla. Mutta sehän onkin ”laakeeta aakeeta”!

Itse kukin lienee tutustunut noihin uhkakuviin, joten en – huolimatta siitä, että keräsin asialliseksi taustaksi tähän juttuuni toistakymmentä asiantuntija-artikkelia googlaamalla hakusanat ”ilmastonmuutos uhat”! Tarjolla olisi ollut ”Noin 131 000 tulosta (0,27 sekuntia)”, mutta tyydyin poimimaan vain nuo 10, joista sitten kuitenkaan en lainaa kuin osaa siitä ensimmäisestä: ”Ilmaston lämpeneminen ihmisen toiminnan seurauksena on yksi suurimmista maailmanlaajuisista kriiseistämme. Se vaikuttaa kielteisesti ihmisiin ja luontoon ympäri maailmaa jo nyt, myös meillä Suomessa. Voimme kuitenkin edelleen hillitä ilmastonmuutosta, ja myös sinä voit auttaa.” Kun jo siinäkin kolkuteltiin omatuntoa, että ”myös sinä voit auttaa”! Ja tottahan se onkin, mutta…
Kuka meistä jaksaisi lukea – edes plaraamalla – läpi vaikkapa nuo Googlen tarjoamat satakolmekymmentäyksituhatta artikkelia asiasta. Enkä usko edes niitten olevan ainoita! Ainakin jo edesmenneellä Römpän Ukolla oletan olleen oma, vakaa kantansa; kuten yleensä kaikkeen muuhunkin viisauteen, joka Karin kynästä valistukseksemme suotiin. Entä sitten omamme? Itse kullakin kun tuppaa olemaan aivan selkeä näkemys kaikesta ja kaikkeen – ja jota useimmat meistä tuppaavat tunkemaan ainoa oikeana tietona niin laajalle kuin mitä äänensä kantaa. Jotkut jopa lisäämällä sitä ns. tiedonvälityksen kautta vielä sitäkin laajemmalle.
Entä voisimmeko sittenkään auttaa? Meille – suomalaisille nyt ainakin – kun on iskostettu ihan uskoksi asti ajatus, että eihän sinusta ole mihinkään! Eikä (ja tämä on puhtaasti henk.koht. mielipiteeni) ole satavarmaa näyttöä, että vaikka kaikkien (teoriassa mahdollisten) kansojen proletaarit iskisivät päänsä yhteen, mitä sillä olisi aikaansaatu. Ja eikös senkin porukan määrä ole huventunut idean alkuajoista, tai ainakin saanut myös vastustusta, aina barrikadeille saakka? Joten vertailuakaan ei voine suorittaa…
Mutta nyt huomasin luistaneeni jo asiallisen asian käsittelystä pitkin pellonaidan reunaa ties minne asiattomuuksiin saakka, joten taitaa olla asiallisinta, etten ala lämmittämään pääni sisällä vellovien mielipiteitteni eripuraa, vaan jätän ilmastonmuutoksen uhkineen teille viisaammille. Ja varsinkin, kun virallinen Kärkän mittausaseman lämpömittari näyttää ulkoilmalämmöksi 14,6 Celsiusastetta ja ennakkoina arvailee sen kohoavan korkeimmillaan tänään +19 asteeseen. ja kun on vielä toripäiväkin ja marja-aika parhaimmillaan, niin… sallinette! Ja kun henk.koht. ajatuksissani on jo kauan ollut tavoite, jossa takuulla itse voin olla avuksi. Sekin kun  olisi yksi ilmanlämmön muutosten tulos – aiemmilla kuin vielä nykyiselläkin vuodenkierrollaan:
Kuvassa marjamaitolautasellinen mustikoita...
IsoTimppa -logo
PS. Ja anteeksipyynnön paikka lienee siinäkin, etten vielä täällä jutun lopussakaan ymmärrä, miksi tuonne aivan alkuun on pitänyt tunkea vitsiksi jotain politiikkaa? Kun en siitäkään ymmärrä sen enempää kuin ilmaston-muutoksestakaan!






keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kassi, reppu, laukku, vyölaukku ym.


Uusin hankintani erilaisten tavaroiden mukana kuljettamiseksi on vyölaukku. Kyseessä on joustavasta kankaasta valmistettu, kaksi-lokeroinen, vetoketjulla suljettava, vyötärölle lukittava tavaroiden kuljetusväline. Se piti ihan vartavasten käydä Halikossa sijaitsevasta isosta tavaratalosta ostamassa. Siinä tarvittavat avaimet, puhelin ja nenäliina kulkee mukana iltakävelyllä tai torikahvilla.

Olin harkinnut vyölaukun hankkimista siitä lähtien, kun viime vuoden keväällä olimme Eduskuntataloon tutustumassa ja meidän oppaalla oli kaunis valkoinen vyölaukku. Ajattelin silloin, että jos valtakunnan ykköspaikalla voi kulkea sellaisen kanssa, niin miksei Salossakin. Ajattelin ihan itse tehdä sellaisen. Hankin jo soljetkin Puuilon avajaisista. Mutta sitten ystäväni esitteli omansa ja hinnan kuultuani en enää suunnitellut itse tekeväni.
Kuvassa Vyölaukku lastattuna puhelimella, avaimella  ja pikkurahakukkarolla
(Vyölaukku lastattuna puhelimella, avaimella
ja pikkurahakukkarolla)


Tavallisesti kaikenlaiset tavarat kulkevat mukanani toisessa kahdesta repustani. Ruokaostoksille suuntaan varustettuna isommalla punaisen kirjavalla repulla. Muuten minulla on mukanani 20-vuotias musta nahkahihnoilla varustettu reppu. Näillä apuvälineillä tavarat kulkevat mukana vaivattomasti ja olkapäät pysyvät tasapainossa.

Kouluaikana oli hienouden huippu, kun sai ihan olkalaukun vihreän kuluneen kangasrepun tilalle. Sitä olkalaukkua sitten kannettiin kouluaika, vaikka reppu olisi ollut käytännön kannalta kätevämpi.

Repun historiasta löytyy esivaihe eli tuohikontti, jonka sivistyssanakirja määrittelee näin; Koivun kuoren pintakerroksesta eli tuohesta valmistettu reppu.

Tuohikontissa entisajan ”reppumiehet” kuljettivat tavaroitaan mukanaan tilapäistöitä etsiessään. Nykyajan reppumiehet ovat vakituisen väen rinnalla työskenteleviä toisen firman palveluksessa olevia ammattimiehiä. 
Kuvassa Reppuja
(Reppuja)

Nykyään on saatavissa useampaan tarkoitukseen tarkoitettuja kasseja, laukkuja, reppuja, vyölaukkuja jne. Itse en kerää laukkua joka tarkoitukseen tai vain siksi, että laukku olisi muotiväline. Kaapista kuitenkin löytyy suurimpiin juhliin tarkoitettu hopeankiiltävä pussukka, jossa juhlan aikana tarvittava rekvisiitta kulkee mukana. 
Kuvassa valkoinen laukku
(Juhlassa mukana)

Retkellä repussa kulkevat kätevästi termospullo, retkieväät, vesipullo, hyttyskarkote tai mitä nyt itsekukin retkellä ollessa kuljettaa mukanaan. Sangen käteviä ja tarpeellisia kuljetusvälineitä kuitenkin.
 Eila





lauantai 3. elokuuta 2019

Kun oikein katsotaan!


Olen nyt viihtynyt OrCamin kaverina muutaman kuukauden ja olen nähnyt enemmän kuin aikoihin. Maailmani on avartunut valtavasti. Itsenäisyyteni on lisääntynyt.


(Päivi ja se uusi OrCam)

Tässä eräänä päivänä luin pikku miehelle satukirjaakin. Olihan se hurjan jännittävää meille molemmille. Huomasin tosin, että hankalaa oli vastata kysymyksiin, joita lukuystäväni esitti kirjan kuvista. Seuraavaksi OrCam voisikin kehittää kuvien tulkitsemista. Tässä huomaa, että nälkä kasvaa syödessä…

On se vaan hurjaa, kun nykyään voi ihan itse avata postinkin! Tietää ensimmäisenä, kuinka suuren laskun posti on taas laatikkoon kuljettanut.

Ruokaa tehdessä voi ottaa ruokareseptin vaikka uusimmasta Maku-lehdestä ja lukea ihan itse, mitä siihen uuteen ruokaan tulee. Ja mikä hienointa, voi ihan itse lukea niistä monista pusseista ja purkeista, missä se etsimäni mauste tai jauho on. Ihan huikeaa! Enää ei tarvitse jokaista pussukkaa ja nyssykkää tyhjentää purkkeihin, jotka sitten merkataan pistekirjoituksella.

Jääkaapistakin löytää helposti niin kevytmaidon, tuoremehun, jogurtin kuin piimänkin. Ei enää haistelua ja maistelua, vaan lukemista! Tosin, en viitsi kameraa käynnistää vain tarkistaakseni, onko kädessäni maito vai piimä. Edelleen haistan ja maistan tämän. Mutta, jos kamera sattuu olemaan jo päällä, ei kauan kestä lukea purkin kyljestä, mikä tuote kädessäni on.

OrCamin huono puoli on se, että sen käynnistäminen kestää 2 minuuttia ja akku ei kauan kestä jatkuvaa käyttöä. Kyllä se silti helpottaa monta asiaa!

Lapset ihmettelivät tässä taannoin, miksei äidillä ole silmälaseja päässä. Äidin vastaus oli, etten jaksa katsella teitä… Mikä parasta, voin itse päättää, haluanko katsoa vai olla katsomatta!
                                   Päivi