keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee


Näin vanhassa laulussa sanotaan. Istuessani tässä taannoin eräänä iltana tulorekisterikoulutuksessa ajattelin, että juuri näin se on… Oma ajatukseni vain oli, että tieto tuli laulaen ja meni viheltäen… 

Niin paljon tuli asiaa niin lyhyessä ajassa, etten perässä pysynyt.

Siinä kotimatkalla makusteltuani tulorekisteriasiaa loihin lausumaan ääneen, että seuraavaksi varmaan tulee sitten menorekisteri käyttöön…

Tulorekisterihän on kaikkien tarvittavien tahojen käytössä ja maksaja ilmoittaa tiedot vain yhteen paikkaan. Maksajan kannalta kätevää ja ehkä myös saajan. Sitä en vielä tiedä, kun en ole tulorekisteriä käyttänyt.

Illan aikana heräsi keskustelua siitä, miksi pitää ilmoittaa myös verottomat tulot ja esimerkiksi matkakorvaukset tulorekisteriin. No, verovapaatahan se on 2000 euroon asti, mutta sen jälkeen alkaa verokarhu kaivella omiaan.

Nyt, kun kerran ilmoitetaan kaikki tulot maksajan taholta tulorekisteriin, voisi kehittää seuraavan asteen eli menorekisterin. Siihenkin olisi maksajan ilmoitettava kaikki menonsa. Sitten joku isoveli, joka valvoo, lähettäisi huomautuksen:

- Mieti seuraavalla kerralla tarkemmin, oliko ostoksesi välttämätön!

Jos jokaisesta ostosta pitäisi tehdä ilmoitus rekisteriin, olisi ihan varmaa, että velkaantuminen vähenisi. Tätä kannattaa nyt ryhtyä miettimään, ennen kuin se on totta…

Jos tulorekisteristä hyötyy yhteiskunta, sen monet instanssit kuten verohallinto ja KELA, menorekisteristä hyötyisi yksittäinen kansalainen.


Laitankin heti omassa arjessani exceliin menorekisterini. Jos se vaikka helpottaisi eurojen riittävyyden laskemista! Onkohan armas aviosiippa sitten se valvova isoveli, joka huomauttaa, että oliko ihan pakko ostaa tuollainen erityiskahvi, kun tavallinenkin kahvi olisi kelvannut… On vissiin parasta, ettei laita sitä menorekisteriä ihan heti yhteiselle pilvipalvelimelle…

                                                     Päivi









lauantai 25. toukokuuta 2019

Eleanor Suomessa 1946


Sodat maailmassa on varmaankin käyty. Ristiriidat ihmisten välillä saatu väkipakolla järjestykseen, ikuinen rauha on varmaankin saavutettu. Ei koskaan enää sotia, neuvottelemalla asiat ratkaistaan. Uskon, että tämäntapainen ajattelu vallitsi hyvinkin voimakkaasti tuolloin ihmisten mielessä.

Oltiin katkeria menneistä tapahtumista, mutta samalla tyytyväisiä, kun toinen maailmansota oli mennyttä aikaa ja tuhotyöt olivat loppuneet.

En tietenkään kaksitoista täyttäneenä noinkaan syvällisesti osannut asioita ajatella enkä ottaa kantaa asioihin. Tietenkin sain vaikutteita kuulemistani aikuisten kannanotoista. Päällimmäisenä asiana oltiin hyvillään sodan loppumisesta, mutta surullisin mielin oltiin menetyksistä, joita sota oli aiheuttanut.

Sisukkuudella ja kekseliäisyydellä pikkuhiljaa mentiin eteenpäin, kohti parempaa maailmaa. Piti saada uudet kodit eli asuinsijat ja työpaikat menetettyjen tilalle. Etusijalla oli poistaa puute ja kurjuus. Sodan aikana vallitsi elintarvikkeiden ja muidenkin hyödykkeiden säännöstely. Taisi olla tuo puute ainoa asia, joka ei ollut säännöstelyn alainen, sitä ei tarvinnut säännöstellä, sitä riitti. Kiemuraiset ja ruosteiset rautanaulatkin uusiokäytettiin hyvinkin tarkkaan. Niin sanottu korttiaika eli säännöstely jatkui vuoteen 1954. Tuona vuonna, säännöstelyjen viimeisenä, kahvi vapautui vapaille markkinoille.

Uusiokäyttö on saanut aivan uuden merkityksen nykyisin. Sodasta johtuva puute ja kurjuus laittoi ihmiset käyttämään vähänkin käyttöön soveltuvat tarvikkeet uudelleen. Nykyisin yritetään luonnon ja ilmaston takia kierrättää ja sitä kautta säästää myös luonnonvaroja, jotta maailma pelastuisi.

Pääsiäisen aikoihin USA:n presidentin puoliso Eleanor Roosevelt tutustui Suomen olosuhteisiin. Elettiin vuotta 1946. Vaimoni albumista löytyy valokuva, jossa arvostettu vieras tutustuu sotalesken perheeseen ja vasta rakennettuun taloon. Kuvassa leskiäiti, hänen lapset ja vieras ovat talon portailla. Tilaisuudessa esiintyi mm. Vihdin nuorisokuoro. Onneksi joku on ottanut Näpsä -merkkisellä kameralla tilannekuvan asevelitalon portailta.  Vaimoni oli ollut odistamassa tapahtumaa osallistumalla laulukuoroon, joka tilaisuudessa esiintyi vieraalle.


Uudisrakennuksen ovat rakentaneet aseveljet talkoilla. Monelle paikkakunnalle nousi niin sanottuja asevelitaloja. Leskiäidit saivat näin jonkinlaisen elämänlangan, jonka avulla sai otteen hieman parempaan tulevaisuuteen. Mitkä olivat kriteerit asevelitalon saannille? En tiedä olenko oikeassa kaikkien kohdalta, mutta sodassa kaatuneiden aseveljet olivat yhteisellä päätöksellä asiassa mukana.

Ulkomaita tulleelle vieraalle on tietenkin tapana tarjota kansallisia herkkuja. Kuvittelen, että vierailun aikana pöydästä löytyi myös mämmiä, tuota imellettyä, vedestä, ruisjauhoista ja ruismaltaista valmistettua ruskeaa sokerilla ja kermalla maustettua herkkua.  Joku koiranleuka keksi jutun Eleanooran sanomana, kun hän palasi kotimaahansa. ”Laita rakas mieheni nopeasti ruokalähetys sinne Suomeen, he syövät kahteen kertaan saman ruuan”.  Sanovat, ettei muualla maailmassa tunneta mämmiä.

Karkkilassa syntyneenä ja pusulalaisista vanhemmista lähtöisin olen lapsuuteni ajan syönyt vähän toisenlaista mämmiä. Renko mm. lukeutuu samaan ”kulttuuriin” syntymäalueeni kanssa.  Mämmimme erottuu raaka-aineen kohdalta perunan käytöllä.

Eli 10 litraa kuorittuja perunoita. Perunat keitetään kypsiksi. Keitinvesi otetaan talteen, perunat survotaan hienoksi.
2 kg    Ruisjauhoja, jotka sekoitettaan perunasurvoksen
            joukkoon
 vähitellen. Pääasia on, että massa pysyy
            lämpimänä. 
Lämmintä keitinvettä voi lisätä joukkoon.
1 kg     Mämmimallasta (tai ruismallasta. Uskon, ettei  silloin
            ennen 
muuta mallasta ollutkaan. Ehkä ohrasta
            valmistettua sahti 
maltaita kuitenkin.)
            Maltaat lisätään "tasatahtiin" ruis
jauhojen kera.    
3 tl      Suolaa. Lisätään jossakin vaiheessa.

Lämmintä keitinvettä lisätään vähitellen. Kotonani massa peitettiin vanhalla täkillä, se piti lämmön yli yön. Jos epäilet, ettei imeltyminen "fällyn" alla onnistu, niin vähän siirappia massaan ja tuote melko varmasti onnistuu.  Maistamalla massaa seuraavana päivänä voit todeta imelyyden. Roveisiin laitettaessa aineksen pitää levittäytyä itsestään.

Jos Sinulla on saatavissa oikeita tuohesta tehtyjä ropposia, niin anna niiden liota ja sisusta rove voipaperilla. Tuokkonen säilyy uusiokäyttöön seuraavana vuonna paremmin.

Kymppi-mämmi valmistaa myös "uutuutena" peruna-mämmiä. Hyvä kilpailija mallasmämmille. Imellytys varmaankin on toteutunut siirapin avulla.

Lapsuuden kotona kuoritut perunat jätettiin kylmään eteiseen. Perunat eivät jäätyneet, mutta pakkanen eli kylmä imellytti vähän perunoita. 

Useampi tunti siinä meni kun mämmi oli kypsää.  Kokki Kolmonen puhui perunamämmin puolesta. "Perunamämmi on perinteistä, ravinnerikasta hyvää syötävää". Siihen aikaan ei pelkkä mallas-ruisjauhomämmi ollut mistään kotoisin maunkaan suhteen.

Millä tavalla mämmiä on alettu valmistamaan eli sen valmistushistorian synty olisi mukava tietää. Minun ajatukseni mukaan tämä on pelkästään suomalainen herkku. Peruna raaka-aineena saattaa viitata perunalimpun tekoon. Jauhot on vain loppuneet kesken kaiken. Massaa ei ole haluttu hukkaan heittää. Se on laitettu astioihin ja paistettu uunissa. Tulos on ollut tyydyttävä ja hyväksi havaittu. Naimakauppojen myötä ohje on kulkeutunut nuorikon mukana aikojen saatossa. Ei suusta suuhun menetelmällä, mutta hyvinkin talosta taloon…

Pitäkäämme mämmit suomalaisten perinneherkkuna. Suomalainen ruoka pitää nauttijansa tiellä.
 Niilo










keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Äänettömien heinäsirkkojen lajivalikoima


Eräänä kesäpäivänä havahduin siihen, etteivät heinäsirkat enää sirittäneet. Ikä oli tehnyt tehtävänsä ja poistanut kuulostani heinäsirkkataajuuden. Koska heinäsirkkoja edelleen hyppi ruohikossa, tiesin ettei ilmastomuutos ja ihmisten toiminta ollut vielä tuhonnut koko kantaa.

Hyväksyin tuon kuulon muutoksen monta vuotta, mutta sitten kun huomasin kysyväni kymmenennen kerran samassa tilaisuudessa ”anteeksi mitä sanoit”, tiesin että nyt on syytä tehdä kuulolle jotain. Mainitsin sitten omalääkärille, että pitäisikö hänen mielestään asialle tehdä jotain. Niin yksinkertaisesti asiat eivät kuitenkaan sujuneet. Ensin piti käydä Läntisellä terveysasemalla kuulotestissä ja kun siinä todettiin muutoksia ylätaajuuksissa, sain lähetteen korvaklinikalle. Onnekseni meillä vielä on Salon Sairaalassa korvapoliklinikka. Sinne sitten aikanaan sain kutsun. Korvalääkäri tutki korvat, ettei ole mitään ulkoista vikaa korvassa ja tärykalvot ovat ehjät, puhtaat ja sileät. Sitten kotiin odottamaan kutsua kuulon mittaukseen. Kuulotutkimuksessa sitten todettiin, että ylätaajuudet ovat poissa. Vika todettiin kuitenkin sellaiseksi, että se on kuulokojeella korjattavissa. Ja sitten odoteltiin pari viikkoa kuulokojeen sovitukseen.

Vihdoin koitti se kaunis keväinen päivä, jolloin taas kiipesin sairaalan mäkeä. Tällä kertaa saisin osan kuulostani kojeella korjattuna takaisin.

Kuulontutkija siellä odotteli tietokoneensa kanssa. Hänellä oli ruudulla näkyvissä aiemmin tehdyn kuulotestini tulokset. Hän esitteli, minkälaisia kuulokojeita on nyt tarjolla ja yhdessä päädyimme kojemalliin, jossa kumpaankin korvaan tulee oma koje. Hän haki kojeet pöydälle, asensi niihin pikkiriikkiset paristot. Ajattelin siinä, että miten minun kömpelöillä sormillani mahtaa tuo homma sujua. Sitten hän laittoi kojeet korviini ja otti yhteyden tietokoneellaan kojeisiin sekä teki niihin esisäädöt. Sitten säädettiin vielä oman puheen kaikua pienemmäksi.

 Sitten kojeet otettiin pois korvista ja sain itse opetella laittamaan ne paikoilleen. Samalla opeteltiin mitä kojeesta kuuluvat piippaukset tarkoittavat. Kojeen päälle laitto antaa tietyn piippauksen ja pariston loppuminen taas toisenlaisen.


Sain mukaan muutaman varaparistoja, ohjeet silikonikuppien tilaamiseen, kotelot kojeille ja käyttöoppaan. Sain myös kehotuksen ilmoittaa vakuutusyhtiölle kotivakuutukseen tiedoksi kojeiden hinnan mahdollista katoamista ja vahingoittumista varten. Kojeet ovat minulla lainassa viiden vuoden ajan ja sitten tutkitaan kuulo uudelleen ja vaihdetaan laitteet. Jos jotain odottamatonta tapahtuu, voin ottaa yhteyden kuulotutkijaan puhelimella ma-to 12.30- 13.30 välisenä aikana.

Uteliaana uudesta äänimaailmasta lähdin sairaalasta kotimatkalle. Liikenteen ääni ei juuri kuulostanut voimakkaammalta. Mutta pikkulintujen laulu kuului voimakkaampana ja kuulin laulun eri vivahteet tarkemmin kuin ennen. Sitten muutaman päivän kuunneltuani uutta äänimaailmaa oli kuukauden toinen torstai ja Sytyssä laulettiin yhdessä Nicken säestyksellä. Tunne oli melko voimakas, kun vihdoin kuulin myös ylä-äänet. Nautin tästä laulutuokiosta vielä enemmän kuin aiemmilla kerroilla.


Kotona laitoin soimaan pari lempi CD:tä. Ensin Santanan Evil Ways, siinä ylä-äänet menivät välillä ulinaksi, kun olin säätänyt diskantit liian kovalle. Soittimen säätöä ja vihdoin äänet kuuluivat niin kuin niiden pitääkin. Toisena soitettavaksi päätyi Antti Sarpilan CD Swinging. Siinä sitten kuuntelin saksofonin ääniä silmät kiinni ja täydellisesti musiikista nauttien.

Heinäsirkkatakuuta en kuulokojeilleni saanut, mutta aion kuitenkin niityn viereen hakeutua siinä toivossa, että jospa kuitenkin…….
                                   Eila






lauantai 18. toukokuuta 2019

ELÄMYSAHNEUS


Kun joku television rahapelikilpailussa on lähellä voittaa tuhdin summan rahaa ja pelinjohtaja tiedustelee, mihin rahat menisivät, on vastaus lähes aina ”matkustamiseen”. Kohdekin on usein jo mielessä.

Matkailu avartaa, sanotaan! Matkailuala eli turismi lienee tällä hetkellä (vielä?) maailman suurin teollisuuden ala. Joka päivä tehdään 12.000.000 lentomatkaa. Luit ihan oikein, JOKA PÄIVÄ. Mutta mihin se johtaa, jos yhä useampi maapallon asukas noudattaa seuraavaa kaavaa?

Kun rahaa oli ensi kertaa suomalaisilla niin paljon, että pystyi lentämään seiväsmatkalle Rodokselle, Mallorcalle, Kreetalle ja Kanarian saarille, niin palatessa innostus ihan kuumotti poskia. Oli se niin ihanaa istua ulkona ravintolassa ystävällisten ihmisten palveltavana. Vaikka nämä ystävälliset ihmiset saattoivat sinisilmäiseltä varastaa käsilaukun tai lompakon alta aikayksikön, kun selkänsä käänsi. Niin ei hätää mitään, ollaan ensikerralla huolellisempia.



Elämysahneus vain kiihtyy. Ripulimaat ovat sittenkin aika lähellä. Siis seuraavaksi on nähtävä Egyptin pyramidit ja Tutankhamonin hauta. Sitten Marokkoon ja siellä Marrakeshiin. Uinti Kuolleessa meressä pitää kokea ja sitten kävely Petraan. Israel on lähellä, siis sinne.

Viikonvaihde riittää hyvin, kun piipahtaa Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä. Colosseum Roomassa ja Venetsiassa Markuksen tori ovat monelle tutumpia paikkoja kuin kotimaan kohteet. Joku käy jopa säännöllisesti ostoksilla Euroopan pääkaupungeissa.

Voi ei! Naapuri kertoi käyneensä Kiinassa muurilla ja Kielletyssä kaupungissa. Mutta meille on jo tilattu matka Intian kultaiseen kolmioon: Delhi-Agra (Taj Mahal)-Jaipur.

Virtaset lähettivät kortin Kuuban Havannasta. Tämä listalle seuraavaksi. Ei sitä kehtaa sanoa, etteikö ole Fidel Castron maassa käynyt! Sielläpäin ihmiset osaavat ottaa rennosti, eivät aina nipota, vaan relaavat. Ei se haittaa, että näiden relaajien maan talous on kuralla. Oli kyllä kiva katsella näitä ukulelea soittavia kaislahameita Rion Karnevaaleilla. Ai! Sehän oli Hawaiji, jossa niitä näki. Paremmin tanssivat, kuin Thaimaan tytöt viime talvilomalla.

Kuuban matkan jälkeen jäi kaivelemaan se, ettei hoksattu käydä Inkojen Machu Picchussa. Sinne tehdään seuraava pitkä matka sen Intian jälkeen. Japanin muurahaispesäkin on vuorossa joskus.

Kun aikanaan elämysähky ei tuo enää nautintoa kaikenlaisista vanhoista raunioista huolimatta, joita kierretään jättämällä aivan valtava hiilijalanjälki sinne, missä liikkuukin. Niin mistä vielä voisi saada elämysnautintoja? Niin mistä?

Onneksi ihmisellä on makuaisti! Kun kaikki on jo koettu matkailupuolella, alkaa ”makunautintoahneus”! Kun saavutaan jonnekin, niin heti otetaan selvää sen kohteen pökerryttävän hienoista makunautinnoista. Monilla paikkakunnilla on joku todella vanha resepti, jonka mukaan tehtyä syötävää tullaan kaukaa maistamaan. ”Delicious”! Hanhenmaksapallerot ovat kuin HK:n lihapullia muovipaketista. Aivan lällyä tryffelien ja alligaattorin sydämestä valmistetun kastikkeen rinnalla. Ai, että se oli taivaallista gnuantiloopin vasan grillatun sisäfileen päällä!! Herranjestas, sitä en unohda! Olisi tehnyt mieli hyppiä, kuin kengurubensiinillä tankattu auto!
                            Eero









keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Saavuttavatko verkkopalvelut kaikki?


Verkkopalveluihin on astunut voimaan saavutettavuuslaki 1.4.2019 alkaen. Oletko sinä miettinyt, mitä se tarkoittaa tai mitä se voisi tarkoittaa esimerkiksi yhdistysten koti- ja facebook-sivuilla? Laki koskee ensisijaisesti verkkopalveluja tarjoavia tahoja, kuten kaupunkeja, seurakuntia ja virastojen ja muiden sellaisten tahojen sivustoja.

Saavutettavuus on kuin esteettömyys fyysisessä ympäris-tössä. Saavutettavuus on esteettömyyttä verkkopalveluissa.

Verkkopalveluiden tarjoajan tulisi ottaa huomioon erilaiset käyttäjät. Kaikki verkkopalveluiden käyttäjät eivät ole samanlaisia. Joku ei kuule, joku ei pysty käyttämään hiirtä tai joku näkee huonosti.


Saavutettavilla sivuilla kaikkien on mahdollista toimia. Kokeilepa tehdä joku päivitys, vaikka omaan facebookiin, saavutettavassa muodossa. Silloin tulisi huomioida, että kuvissa on kuvailutulkkaus eli kuva on selitetty auki. Tekstin lisäksi tulisi olla kuva ja äänen lisäksi teksti. Facebook toimiikin jo melko hyvin esteettömästi, joten hiiren käyttö ei mitenkään ole välttämätöntä.

Sivujen rakenteen tulisi olla esteetön ja helppo. Näihin sivujen rakentamisiin löydät useastakin eri paikasta lisätietoja. Vuonna 2018 on perustettu saavutettavuustiimi, joka toimii ELY-keskuksen alaisuudessa. Siellä on hommissa sellaisia ihmisiä, jotka osaavat vastata kaikenlaisiin kysymyksiin saavutettavuuteen liittyen. Sieltä saa myös ohjeita ja ohjeistuksia saavutettavien verkkopalveluiden kehittämiseen ja rakentamiseen. Lisäksi saavutettavuustiimi seuraa saavutettavuuden noudattamista mm. pistokokein.
Saavutetaan toinen toisemme!
                                                         Päivi

PS.  Täältä lisäselvennystä sosiaalisen median 
        saavutettavuudesta:








lauantai 11. toukokuuta 2019

TAKATALVESTA ON SELVITTY…


…ja ilman isompia vaurioita, tosin turhamaisuuden vuoksi en kehdannutkaan pukea enää pitkiä kalsareita, vaikka tarpeen olisi ollut! Helppoahan se selviäminen meille ihmisille oli, kun telkkari, radio ja lehdet siitä jo ennalta antoivat vakavasävyisiä varoituksia. Mutta kuinkas ne monet muut, varoituksista tietämättömät luontokappaleet?

Varhaiskeväiset kukathan uhmaavat lämpötiloja ja lunta joka vuosi, joten niillä tuskin oli isompia ongelmia. Liiat lumet karisteltuaan ne voivat jälleen antaa aihetta ihmetyksille, että mistä ne tuon rohkeutensa ovat saaneet taikka perineet. Hiukan herkempien kukkien loistoa saattaa takatalvi siirtää muutaman päivän, mutta äitienpäiväksi vuokotkin ovat jo laajoiksi kentiksi koristautuneina.

Entäpä sitten paluumuuttajat lintumaailmasta? Olen antanut itselleni ymmärtää, että kullakin lajilla olisivat tunnustelijat tehneet tiedustelulentojaan Suomen suven alkutilanteesta lämpötiloineen ja vasta sen likimain kelvolliseksi tulkittuaan antaneet luvat pääjoukon tulla. Kiurujen ennakoimaa kuukautta kesän tuloon ei oikein sementticityssä havaitse, mutta puolen kuun peipposet virittelivät jo reviirivirsiään melkoisella volyymilla, ennen kuin… Nyt – vaikka lämpötilat ovat lähteneet plussan puolelle pilvisyyden ja sateitten varjeluksessa, myös öisin, ei juurikaan peippokoiraiden äänialaa pääse kuulemaan. Siitäkin se takatalven vaikutus heijastuu.

Varmaankin tuonne metsiin ja yleensä taajamien laitamille on jo muuttoaalto tuonut monia pesäpaikan valitsijoita, vaikka ihmetyttää mistä ne saavat kupuunsa täytettä. Talvehtivilla paikkalinnuilla on omat perinteensä ravinnon puolesta hengissä säilymiselle ja ihmisten rakentamia ruokintapaikkojakin löytyy, vaikka kerrostaloalueelle ei lintulautoja sallitakaan. Varmaankin häiritsisi ikäihmisten päivärytmiä, jos parvekkeelle tulisi iloisia lintuja katseltavaksi. Voisi jäädä ne suositellut pihalla köpöttelyt vieläkin harvemmiksi ja sehän lisäisi kansanterveyden kuluja!

Entäpä vähäistä odotusaikaa viestittävät västäräkit ja hyönteissyöjät yleensäkin? Ei lennä ”sääskipoika” juurikaan alle +7 asteisessa ilmanalassa. Siitä on omakohtaisia kokemuksia ja nimenomaan sellaisista lämpötiloista, ettei käsivarsien paljaita kohtia juurikaan erottunut itikkakuorrutuksen alta. Onneksi sellaista ei ”pääse” kokemaan kovinkaan eteläisissä osissa maamme kesäetuina. Mutta ei kyllä voi olla ihmettelemättä millä nämä hyönteissyöjät elävät, vai elävätkö, takatalvessa?

Eikä tuossa ollut kuin pari-kolme lajia, kun lintuharrastajien havainnoissa oli Vappuun mennessä Suomessa nähty jo parisensataa lajia saapujista. Ei oikein meinaa millään määrää uskoa, mutta fakta on numeroituna todennettu https://www.birdlife.fi/:n sivuilla. Mutta ei sieltäkään minulle selvinnyt niiden ravinnonsaantilähteet – takatalvettakaan. Ihmettelylle jää kyllä melkoisesti tilaa.

Kuinkas sitten horrostajat? Karhulla tuskin on hankaluuksia, vaikka olisi jo ennen takatalvea kömpinyt pesänsä lämmöstä, mutta vaikkapa siili. Varhainen lumen sulaminen pesän päältä ja sitä kautta lämmön lisääntyminen tunteena saattaa herätellä tämän tuhisijan turhankin varhaisessa vaiheessa. Takatalvi veisi piiloon ne viimeiset sille evääksi ”heränneet” toukat ja hyönteiset, ja kun talvi on kuluttanut vararavintorasvan, niin saattaapa kevään muuntuminen kesäksi ottaa koville. Mäyrien ja supikoirien horroksesta heräämisiin ei cityelossa saa tuntumaa. Lepakoista puhumattakaan.

Se, että omakohtaisesti selvisin takatalvesta (ja *)Vapusta) vaurioitta, ei ollut aiheenantajana tälle postaukselle, vaan sekä näkö-, että kuulohavainnot erilaisten muualla talvehtivien kaupunkilintujen ensimmäisten yksilöitten laulelujen lähes täydellinen vaikeneminen. Eikä se korjaantunut, vaikka vaihdoin kuulokojeeseeni uuden tehopatterinkin ja pehmeän pätkän muoviletkua yhdistämään äänet korvakäytävään. Mieltä jäi kaihertamaan monitasoinen kysymysmerkki, jota muistelen pohtineeni jo monena keväänä, vaikk’ei takatalvesta ole ollut tietoakaan. Ihmeellinen on luonto! Se ohittaa komeasti ne kuuluisat ”maailman 7 ihmettä” sekä määrältään, että sopeutta-miseltaan osaksi elollisuutta!

PS. *)Vapusta selviämiset yleensäkin saattavat olla ihan oma lukunsa, johon työläisillä vaikutti osalle se ensimmäinen vastaantuleva työpäivä. Opiskelijoiden kohdalla selviämisellä ei tietääkseni ole ajallista takarajaa, joskin ekonomiselta puolelta vaikuttajana saattaa olla pihi pappa taikka jo ”nautittu” opintolaina. Mutta haitanneenko tuo – nuorisossahan se on Suomen tulevaisuus; takatalvessakin!








keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Sotilasvala


Juhlallinen tilaisuus.    'Minä ## lupaan ja vannon...  Tahdon palvella maatani rehellisesti…'  Siinä yksi sana mikä tuntuu unohtuneen usein moneltakin. Minun ikäisiltä naisilta se voikin unohtua, hahhaa, emme päässeet silloin armeijaan, kun olimme ”oikean” ikäisiä. Emme siis ole ikinä vannoneet sellaisia valoja, mikä toisaalta mietityttää hiukan, mitä kaikkia muistoja jäimme vaille??  


”Elisabeth Rehn, naiseni on kapiainen” laulettiin joskus. Näitä juttuja, joita isämme ja isoisämme kertoivat, jos kertoivat. Heillä ei varmaan jäänyt kovin mukavaa kuvaa armeija-ajasta. Se oli sota-aikaa. Sitä ei kukaan varmaan halua enää.  Vanhemmilta veljiltä ehkä jotkut ovat kuulleet. Miten silloin eivät päässeet ensimmäisille lomilleenkaan kuin vasta 5-7 palvelusviikon jälkeen.  Silloin taisi ”Sotkussa” olla vain hyvät munkit, kuten on onneksi nykyäänkin. Ja tarkoitan tässä niitä pullamunkkeja, ettei kellään jää väärää käsitystä, hahaa. Nykyisin tuntuu, että on liiankin kanssa sitä tarjontaa.

Jos minä olisin päässyt armeijaan, silloin aikanaan, olisin varmasti mennyt. Nyt olisi kiva muistella niitä armeija-aikoja. Tai tiedä sitten olisiko mukavia muistoja. Miten marssittiin pitkiä matkoja, painavat rinkat selässä jossain maastossa, lämmitetään jotain keittoa tai teetä iltanuotiolla, käytiin sotkussa iltakahvilla ja -munkilla. Olisi mukavaa ollut käydä tuollakin tutustumassa, muutakin kuin Sotkun kahvilla silloin tällöin.

Nyt voi vaan tehdä mielikuvitusjuttuja, mitä siellä ”olisi voinut tehdä”. No tietysti minusta olisi tullut joku ärtyisä korpraali ja sitten kapiainen, joka pitää ne alokkaat ”kurissa ja herran nuhteessa” hehheee. En todellakaan tiedä mikä siellä on marssijärjestys ja miten kuria pidetään, eikä sitä varmaan Uuno Turhapuron mallillakaan mennä, meillä on ylin päätösvalta tasavallan presidentillä, joten korkealla taholla on määräysvalta tosipaikan tullen.

Onneksi nykyään naisilla on vapaus mennä armeijaan, jos haluavat armeijassa: jokainen on sitten alokas Virtanen tai kapteeni Virtanen. Ei etunimiä, sukunimillä vaan. Ja jäähän sieltä monelle hyviä ystäviä,  joita ei ilman armeijaa olisi nähnyt.
                     
Lepo vaan!     t.  Sisko
___________________________

PS. Meillä Suomessa naiset aloittivat vapaaehtoisen asepalveluksen 1995 ja palvelukseen hakeutuvien määrä on tasaisessa kasvussa. Tänä vuonna hakijoita oli 1265, viime vuonna peräti ennätykselliset 1516. Ja sotilasuran ammatikseen valinneissakin heitä löytyy jo melkoinen määrä. Tähän mennessä meillä korkeimpaan sotilasarvoon ylennetty nainen on everstiluutnantti. Kehotuksestani kirjoittaja koetti saada mukaan mielipidettä joltain asepalveluksen suorittaneelta naiselta, mutta halukkaita – nimettömänäkään – ei ilmaantunut. Valitettavasti. Jos Sinä naisena olet suorittanut asepalveluksen, taikka kirjoitus muuten puhutteli omia ajatuksiasi, niin voisitko valaista meille mielipiteitäsi tuon vielä niin vähän tunnetun maanpuolustuksellisen osa-alueen jättämistä tunteista, tunnelmista ja muistoista. Joko kommentoimalla tuonne loppuun tai peräti kertomalla sen ihan omana juttunaan.
Yhteystiedot löytyvät avaussivulta.
IsoTimppa, sivuston ylläpitäjä








lauantai 4. toukokuuta 2019

Tosi jännitystä… jatkuu!


Varsinkin varttuneempi väki muistaa  Kalle Kustaa Korkin ja prinssi Pekka Lipposen seikkailut. Se oli sellaista aikaa kun ”Raadiota” ei vielä ollut joka huushollissa. Markus-setäkin taisi olla voimissaan. Kaikkialla ei ollut sähkövaloja. Lukuhetket iltaisin vietettiin öljylampun ja petromaxin valossa. Vaihtoehtona oli ns. karbiinilamppu, joka soveltui myös polkupyörän valaisimeksi. Kalle Kustaa Korkin seikkailuja esitettiin radiossa puolilta päivin aina viiden minuutin ajan.

Kansa kuunteli milteipä vaarista vauvaan. Jännää oli ja innolla varrottiin seuraavaa päivää. Kun kuunnelmajakso päättyi aina Jalmari Rinteen
 persoonallisella äänellään luomaan JATKUU HUOMENNA ilmoitukseen!

Otsikko Tosi jännitystä… jatkuu! johtuu siitä, että nyt aion kertoa tositarinan murtovarkaasta, joka jäi kiinni ns. rysän päältä. Se ensimmäinen osa ”Tosi jännitystä” postattiin jo ennen pääsiäistä – nyt sille tarinalle saadaan jatkoa. Tällä ”jatkuu huomenna”-sanonnalla on ollut muitakin merkityksiä, mutta tämä nyt kertomukseen liittyvä kaveri oli varkaissa ja tuli kiinni otetuksi. Sellainenhan jatkuu… Sitä tosin en tiedä minkälaisen kakun sai, mutta ilmeisesti kuitenkin leipä oli turvattu vähäksi aikaa.
Noin viittä vuotta myöhemmin edellisestä tapahtumasta kävi seuraavanlainen tapahtuma.  Tänä aikana olin opiskellut uuden ammatin itselleni. Olin käynyt nelivuotisen Konepajakoulun joka alkoi 1950. Koulutus keskittyi kohdallani valimolinjaa. Siinä työskenneltiin valumuottien aikaansaamiseksi. Ammattinimike oli käsin kaavaaja. Ihan mukavaa tekemistä, mutta olosuhteet eivät olleet mitään kovin mukavia. Valukaasut aiheuttivat minulle mm. päänsärkyä. Myös valimotyöt muuttuivat koneelliseen suuntaan. Siinä kone saneli työvauhdin ja selkä joutui koville. Lisäksi olin päässyt puotipuksun vaihtelevan työn makuun. Myymälänhoitajan työ kiinnosti. Tiesimme, että pariskunnat kaupan alalla saivat myymälöitä hoitaakseen.


Ensimmäinen myymälämme oli Ristinummella, muutaman kivenheiton päässä Ainolasta. Sieltä Ainolasta muistuu mieleeni nuohoojamestarin juttu, kun hän meni nuohoamaan Ainolan savuhormit. Sibeliuksella oli tapana tutustua henkilöihin, jotka tekivät heillä jotakin työtä. Nuohooja kutsuttiin säveltäjämestarin luokse.  Sibelius oli sanonut, että ”antaisin oikein käsipäivää, mutta taitaa olla käsi vähän musta”.  Nuohooja: ”Niin on mullakin ja lykkäsi kätensä Sibeliukselle”. Näin mestarit kohtasivat toisensa ja käsipäivät tuli annettua!

Tapahtumapäivä tälle jatko-osalle oli hyvinkin tuulinen. Korjasin pyykit narulta silitettäväksi tai paremminkin kaulittavaksi. Vaimoni oli lakanapyykillä naapurin saunalla. Pulsaattorikone oli tehnyt tehtävänsä ja pyykit saivat kuivua takapihalle levitetyn pyykkinarun päällä. Oli sunnuntaipäivä ja samalla pyykkipäivä. Kiinteistössä ei ollut muita mukavuuksia kuin vesi tuli ja viemäri vei. Lapsen peppu pestiin vannassa keittiön tiloissa.

Pyykit korjattuani toin ne sisälle. Pyykkinarun jätin paikoilleen. Se oli vedetty varastorakennuksen nurkalta kaupan nurkalle. Pitkä riuku varmisti, etteivät pyykit viiltäneet maata.

Kauppa sijaitsi aivan rautatien tuntumassa. Alue oli öiseen aikaan hyvin valaistu. Höyryjunan puksutukset kuuluivat selkeästi sisälle, varsinkin kun juna lähti asemalta. Ristinummi ei ollut pelkkä pysäkki. Asemarakennus, lipunmyynti ja junan lähettäminen kuului asiaan. Myös ruohikkopalot olivat kesäisin miltei jokaviikkoisia.

Keravan nuorisovankilasta ilmaantuivat siviiliasuiset miehet valvomaan silloin tällöin ympäristön tilannetta. Kun näki oudon miehen odottavan jotakin, niin melko varmasti nuorisovankilasta oli joku karannut. Valvonnalla saatettiin saada karkuri kiinni. Tämän tiedon kertoi asiakkaamme, joka oli ko. laitoksessa vartijana.

Tapanamme oli mennä nukkumaan iltauutisten jälkeen. Hyvin nukutti, junat kulki aikataulujen mukaan. Yhtään junaa en ”lähettänyt” matkaan. Toisin sanoen niiden tulot ja lähdöt eivät vieneet yöuniamme. Yhden jälkeen havahduin, kun vaimoni herätteli minua. Ensimmäinen tajuaman ääniefekti oli tuuli ja naps, naps, naps,-tuuli heilutti paikoilleen jättämääni pyykkinarun irrallaan oleva pätkä. Tämä pätkä kuului naputtavan vasten rakennuksen nurkkaa.

”Siellä on varkaita”, kuiskasi vaimoni Helli!  ”Eikä ole, pyykkinarun pätkä hakkaa seinää”.  ”Kyllä on, kuulin selvän murtautumisen äänen. Ne menevät varaston ikkunasta sisään”.

Hiljaa jäin kuuntelemaan, josko minäkin kuulisin jotain. No nyt kuului aivan selvästi, ikkunaa yritettiin saada pois paikoiltaan. Siinä vaiheessa hiivin soittamaan poliisille. Varoin ettei lattia päästänyt narahduksia. Pohdin siinä mikä oli poliisin puhelinnumero. Katalogi eli puhelinluettelo oli ullakon puolella. Samalla kun hain luetteloa otin kaksipiippuisen varastosta. Se oli osina omassa pussissaan, samoin panosvyö. Näillä eväin hiivin ikkunan eteen. En sytyttänyt valoja vaan poliisin numeron etsin katuvalaistuksen turvin.

Onnistuin saamaan heti Järvenpään poliisilaitokselle. Sieltä vastattiin, ettei yhtään partiota ollut paikalla, ne ovat hälytysajossa. Voi hitsiläinen mikä tuuri!

Samassa valaistuksessa aloin koota kättä pidempää turvakseni. ”Et kyllä mene yksinään alas” - ”Kyllä sinne on pakko mennä, poliisit ovat jahtaamassa jotakin muuta tapausta. Ei tiedä koska ne tulevat”.  Jos lähdet alas, niin alan kopistamaan ja varkaat lähtevät pois”.  Siinä kun neuvottelimme näin ratasuoralla auton valot.  Sanoin poliisien olevan tulossa radanvarsi tietä. Samalla minäkin läksin hiipimään rappuja alas. Panoksia en aikonut ladata aseeseen. enkä niitä laittanutkaan piippuun. Pari paukkua pitelin nyrkissäni varmuuden vuoksi.

Samalla kun olin ulkona, päätien suunasta tuli jo toinen poliisi auto. Poliisi varmisti parilla nurkalla karkuun lähtöyritykset. Avasin kaupan sivuoven. Poliisi varmisti kellariin menevän rapun.

Murtomies löytyi lihatukin taakse kyyristyneenä. Sain heti sen tuntuman, että kaveri oli etsimässä elantoaan. Näytti olemukseltaan ns..laitapulen kulkijalta -ressukka.

Paikallislehden numerossa oli suurella otsikolla:           MYYMÄLÄNHOITAJAN NEUVOKKAAN TOIMINNAN          ANSIOSTA SAATIIN MURTOVARAS KIINNI.

Uutisen luettuani, mietin, kuka oli kirjoituksen laatinut. Joku lehdestä, mutta aivan selvästi uutinen oli tarkoitettu alan miehille: Sinne ei kannata mennä jos ei halua jäädä kiinni.

Hellille ja minulle yön tapahtumat vei yöunet tyystin. Kolmivuotias poikamme onneksi nukkui rauhallisesti koko yön. Ihmiset luulevat, että vakuutukset korvaavat aineelliset vahingot. Harva kuitenkaan ottaa murtovakuutuksen sen kalleuden johdosta. Kaiken kaikkiaan olen saanut harmitella murtovarkaan tekosia muutaman kerran. On katkaistu puhelinjohdot ennen murtoa. Sisään on tultu läpi ovilasin, verinen tossunjälki jäi kaupan lattialla. On ruuvattu kapea ikkunalasi paikoltaan pois. Poliisi sai tekijät kiinni. Myrsky-yönä lukollinen tupakkavarasto tyhjennetty, KENT-tupakat eivät kelvanneet. Tuuriakin on ollut. Murtovaras ilmeisesti oli kaupan puolelle menossa. Väärä ovi johti hänet tyhjillään olleeseen pankin tiloihin. Eräs kundi näytteli kylällä uskoon tullutta. Kuitenkin hän alaikäisten avustamana teki murron. Onneksi poliisit epäilivät kundia heti. Löysivät tupakkakätkön.

Poliisin mukaan hänellä oli lusittavana tuomio, jota hän oli menemässä kärsimään.                                         Niilo










keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Mökkimuistoja 3: Ötökät


”Tulis kesä ja kärpäset, niin köyhälläkin olis ystäviä”. Suomenkielestä löytyy sananlasku joka asiaan.  Mökkiympäristössä törmää erilaisiin ötököihin kuin kaupunkiympäristössä. Jokakesäinen riesa oli ampiaiset. Ne sitkeästi rakensivat pesiä milloin huussiin, milloin aitan oven pieleen. Routamatto oli varastossa kesän ajan koskematta ja sieltä löytyi iso pesä. Reagoin hitaasti hyökkääviin pörriäisiin ja kaksi pääsi pistämään vasempaan käteen. Laitoin kortisonisalvaa iholle ja ruiskutin Raidia pesään.

Mökin ympäristön hoitoon kuuluu kaislojen niittäminen. Teroitin viikatteen ja lähdin rantaan. Otin puhelimen mukaan jogurttiämpärissä kaiken varalta. Ajattelin, että jos jotain sattuu, enkä pääse ylös mökille hälyttämään apua. Niitin kaisloja ja sitten tapahtui. En huomannut ampiaispesää, joka oli rakennettu kaislojen ympärille. Sieltä hyökättiin monen ampiaisen voimalla ja minä sain jalat alleni. Jogurttiämpärin sieppasin vauhdissa mukaan. Sillä kertaa sain kolme pistosta, kaksi päähän korvan taakse ja kolmas jo turvoksissa olleeseen vasempaan käteen. Nyt en lisännyt enää kortisonivoidetta, vaan nielin lääkekaapista kyypakkauksen kaikki tabletit kerralla. Soitin kaverille, että hälyttää apua, jos ei minusta mitään kuulu kuuden tunnin välein.
Avattu ampiaispesä

Tontilla oli kaadettu isoja kuusia ja niiden oksat oli haketettu isoon kasaan. Tuota haketta sitten kottikärryillä siirsin istutettujen perennoiden juurelle. Hakekasassa oli maa-ampiaisten pesä, mutta niistä ampiaisista en pistoja saanut. Sen sijaan löysin jotain sellaista, mitä en ensin edes todeksi uskonut. Oranssin värinen, iso, ötökän muodot selvästi näkyvissä. Mikä se on? Otin ötökän käteeni, se ulottui yli kämmenen leveyden. Onneksi oli hanskat kädessä. Rakennusmiehet olivat vajaa rakentamassa ja ihmeissäni menin heiltä kysymään, mitä olin löytänyt. Yhtä ihmeissään olivat hekin. Toinen otti puhelimen taskustaan ja soitti jollekin. Ja saimme vastauksen: Sarvikuonokas, kotelovaiheessa.



Onneksi en missään vaiheessa törmännyt lentävään sarvikuonokkaaseen. Siinä vaiheessa minulla olisi ollut vielä enemmän kiire kuin ampiaisia pakoon juostessa.

Nykyään voi ampiaisen pesänrakennusta torjua ihan kotikonstilla. Joku on oivaltanut, etteivät ampiaiset tule toisten ampiaisten varaamalle reviirille. Siispä viime vuosien suuri innovaatio on ollut valeampiaispesät.

Harmaasta villalangasta virkataan styroksipallon päälle kerros. Tämä harmaa pallo ripustetaan sinne, minne ampiaisia ei haluta. Ampiaiset toteavat reviirin vallatuksi, eivätkä ala siihen kohtaan pesää rakentamaan. Jokainen voi kokeilla toimiiko. 
                                   Eila