…ja ilman isompia vaurioita, tosin
turhamaisuuden vuoksi en kehdannutkaan pukea enää pitkiä kalsareita, vaikka
tarpeen olisi ollut! Helppoahan se selviäminen meille ihmisille oli, kun
telkkari, radio ja lehdet siitä jo ennalta antoivat vakavasävyisiä varoituksia.
Mutta kuinkas ne monet muut, varoituksista tietämättömät luontokappaleet?
Varhaiskeväiset kukathan uhmaavat
lämpötiloja ja lunta joka vuosi, joten niillä tuskin oli isompia ongelmia.
Liiat lumet karisteltuaan ne voivat jälleen antaa aihetta ihmetyksille, että
mistä ne tuon rohkeutensa ovat saaneet taikka perineet. Hiukan herkempien
kukkien loistoa saattaa takatalvi siirtää muutaman päivän, mutta äitienpäiväksi
vuokotkin ovat jo laajoiksi kentiksi koristautuneina.
Entäpä sitten paluumuuttajat
lintumaailmasta? Olen antanut itselleni ymmärtää, että kullakin lajilla olisivat
tunnustelijat tehneet tiedustelulentojaan Suomen suven alkutilanteesta
lämpötiloineen ja vasta sen likimain kelvolliseksi tulkittuaan antaneet luvat
pääjoukon tulla. Kiurujen ennakoimaa kuukautta kesän tuloon ei oikein
sementticityssä havaitse, mutta puolen kuun peipposet virittelivät jo
reviirivirsiään melkoisella volyymilla, ennen kuin… Nyt – vaikka lämpötilat
ovat lähteneet plussan puolelle pilvisyyden ja sateitten varjeluksessa, myös
öisin, ei juurikaan peippokoiraiden äänialaa pääse kuulemaan. Siitäkin se
takatalven vaikutus heijastuu.
Varmaankin tuonne metsiin ja
yleensä taajamien laitamille on jo muuttoaalto tuonut monia pesäpaikan
valitsijoita, vaikka ihmetyttää mistä ne saavat kupuunsa täytettä. Talvehtivilla
paikkalinnuilla on omat perinteensä ravinnon puolesta hengissä säilymiselle ja
ihmisten rakentamia ruokintapaikkojakin löytyy, vaikka kerrostaloalueelle ei
lintulautoja sallitakaan. Varmaankin häiritsisi ikäihmisten päivärytmiä, jos
parvekkeelle tulisi iloisia lintuja katseltavaksi. Voisi jäädä ne suositellut
pihalla köpöttelyt vieläkin harvemmiksi ja sehän lisäisi kansanterveyden
kuluja!
Entäpä vähäistä odotusaikaa
viestittävät västäräkit ja hyönteissyöjät yleensäkin? Ei lennä ”sääskipoika” juurikaan
alle +7 asteisessa ilmanalassa. Siitä on omakohtaisia kokemuksia ja nimenomaan
sellaisista lämpötiloista, ettei käsivarsien paljaita kohtia juurikaan
erottunut itikkakuorrutuksen alta. Onneksi sellaista ei ”pääse” kokemaan
kovinkaan eteläisissä osissa maamme kesäetuina. Mutta ei kyllä voi olla
ihmettelemättä millä nämä hyönteissyöjät elävät, vai elävätkö, takatalvessa?
Eikä tuossa ollut kuin pari-kolme
lajia, kun lintuharrastajien havainnoissa oli Vappuun mennessä Suomessa nähty
jo parisensataa lajia saapujista. Ei oikein meinaa millään määrää uskoa, mutta
fakta on numeroituna todennettu https://www.birdlife.fi/:n sivuilla. Mutta ei sieltäkään
minulle selvinnyt niiden ravinnonsaantilähteet – takatalvettakaan. Ihmettelylle
jää kyllä melkoisesti tilaa.
Kuinkas sitten horrostajat?
Karhulla tuskin on hankaluuksia, vaikka olisi jo ennen takatalvea kömpinyt
pesänsä lämmöstä, mutta vaikkapa siili. Varhainen lumen sulaminen pesän päältä
ja sitä kautta lämmön lisääntyminen tunteena saattaa herätellä tämän tuhisijan turhankin
varhaisessa vaiheessa. Takatalvi veisi piiloon ne viimeiset sille evääksi
”heränneet” toukat ja hyönteiset, ja kun talvi on kuluttanut vararavintorasvan,
niin saattaapa kevään muuntuminen kesäksi ottaa koville. Mäyrien ja supikoirien
horroksesta heräämisiin ei cityelossa saa tuntumaa. Lepakoista puhumattakaan.
Se, että omakohtaisesti selvisin
takatalvesta (ja *)Vapusta) vaurioitta, ei ollut
aiheenantajana tälle postaukselle, vaan sekä näkö-, että kuulohavainnot
erilaisten muualla talvehtivien kaupunkilintujen ensimmäisten yksilöitten
laulelujen lähes täydellinen vaikeneminen. Eikä se korjaantunut, vaikka
vaihdoin kuulokojeeseeni uuden tehopatterinkin ja pehmeän pätkän muoviletkua
yhdistämään äänet korvakäytävään. Mieltä jäi kaihertamaan monitasoinen
kysymysmerkki, jota muistelen pohtineeni jo monena keväänä, vaikk’ei
takatalvesta ole ollut tietoakaan. Ihmeellinen on luonto! Se ohittaa komeasti
ne kuuluisat ”maailman 7 ihmettä” sekä määrältään, että sopeutta-miseltaan
osaksi elollisuutta!
PS. *)Vapusta
selviämiset yleensäkin saattavat olla ihan oma lukunsa, johon työläisillä
vaikutti osalle se ensimmäinen vastaantuleva työpäivä. Opiskelijoiden kohdalla
selviämisellä ei tietääkseni ole ajallista takarajaa, joskin ekonomiselta
puolelta vaikuttajana saattaa olla pihi pappa taikka jo ”nautittu” opintolaina.
Mutta haitanneenko tuo – nuorisossahan se on Suomen tulevaisuus;
takatalvessakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti