Minun
mielestäni uskonnot ovat se asia, joka kylvää todella paljon eripuraa ja jopa
sovittamattomia ristiriitoja ihmisten ja kansojen välille. Toinen eripuran
aiheuttaja on politiikka ja puolueet.
Miten
suvaitsevaisuus puoluekannasta riippumatta saa aikaan vain hyviä seuraamuksia.
Siitä on omaa tietoa.
Isäni
(s.1893) jäi 14-vuotiaana torpan poikana vähän heikoille, kun äiti kuoli ja isä
lähti lesken luo. Pojat, isä nuorimpana, saivat selviytyä tästä eteenpäin. Isä
meni maalarinoppiin ja liittyi 1.10.1910 Oriveden Työväenyhdistykseen
jäsenkirjanumerolla 11. Hänestä tuli Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen. Hän
oli tästä lähin työväenluokan mies. Naimisiin hän meni vuonna 1922 ja he saivat
ensin neljä tyttöä ja sitten vielä kolme ”maalaripoikaa”, tämän kirjoittaja on heistä
nuorin (s.1941).
Kun
sodat (siis talvi- ja jatkosota) olivat juuri päättyneet ja paikkakunnan
urheiluseuroilla oli Uudenvuoden vastaanottojuhlat 31.12.1944, oli juhliin
pyydetty isääni, kansanhuollon johtajaa, juhlapuhujaksi. On aika erikoista,
että isäni piti saman puheen sekä Oriveden Ponnistuksen juhlassa
Suojeluskuntatalolla, että Oriveden Toverien juhlassa Työväentalolla. Täytyy
olla kova luottamus tasapuolisuuteen puhujaksi pyytäneiltä.
Kun
isä oli perustanut maalausliikkeen ja toiminut yrittäjänä tarpeeksi kauan, hän
siirtyi Kokoomuspuolueeseen. Kunnallisvaaleissa hänen saamansa äänimäärä ei
kuitenkaan vähentynyt ja hän oli yhdenjaksoisesti kunnanvaltuustossa 40 vuotta.
Minun tietääkseni kukaan ei ole ylittänyt tätä vuosimäärää.
Kirjoittajalla
on isän kaikkien puheiden käsikirjoitukset. Uudenvuodenpuhe on kaksi liuskaa
pitkä. Tässä siitä pari kohtaa näytteeksi: ”Urheilun tunnuslauseena on: terve
sielu terveessä ruumiissa. Ne seurat, joitten nimiin olemme tänään
kokoontuneet, ovat paikkakunnallamme jo yli kolmen vuosikymmenen ajan pyrkineet
toiminnassaan siihen, että kehitys kulkisi kohti tätä tunnusta. Sinä nuori
nainen ja mies, nämä orivesiläiset seurat kutsuvat sinua riveihinsä aktiiviseen
ja kurinalaiseen työskentelyyn. Ne esteet, jotka joitain aikoja sitten vielä
olivat olemassa, ovat nyt ainakin suureksi osaksi poistuneet. Nuoriso näkee
aina tulevaisuuden edessään ihanana, rusohohteisena. Ellei näin ole, on se
vanhuuden merkki! Historia osoittaa, että kansat, jotka eivät ole omistaneet
tuollaista mielikuvituksen voimaa, eivät mitään merkittävää ole tuoneet
yhteiseen kulttuuriperintöön.”
Vuonna
1947 kesäkuussa pidettiin Helsingissä SVUL:n Suurkisat. SVUL (Suomen
Voimistelu- ja Urheiluliitto) on ns. porvarillinen urheiluliitto. Kaikki neljä
sisartani olivat liittyneet Oriveden Ponnistukseen. Isäni oli jopa voittanut v.
1911 OrPo:n rintamerkin suunnittelukilpailun. OrPo pelaa nykyisin joskus
Salossakin naisten lentopalloa. Ei isällä ollut mitään sitä vastaan, että neljä
tyttöä oli tuossa urheiluseurassa harjoittelemassa keilojen kanssa suurta
yhteisvoimistelutapahtumaa varten. He kaikki myös olivat Suurkisoissa. Heillä
oli ruskea pahvinen matkalaukku ja siinä oli heidän kotiin palattuaan noin 13
cm läpimittainen tarra, Suomen Suurkisat. Pyöreän tarran kuvana oli
keihään-heittäjähahmo ja keihäässä teksti Suomen Suurkisat 1947.
Me
pojat olimme nuorempia ja liityimme sitten TUL-seuraan (TUL on Työväen
Urheiluliitto) Oriveden Toverit (OrTo), joka siis oli vasemmalla puolella
puoluekarttaa. Miksi siihen?
Syy
oli yksinkertainen. 1940-luvun lopulla jo Orivedellä alettiin pelata
jääkiekkoa. Jo toimivassa, SVUL:n, OrPon joukkueessa oli paljon vanhempia hyviä pelaajia ja se pelasi myöhemmin
jopa ”Suomi-sarjassa”. Me emme olisi mahtuneet edustusjoukkueeseen ja niin me
pelasimme jääkiekkoa OrTon joukkueessa. En muista minkäänlaista kitkaa olleen
siitä, että saman perheen lapset olivat eri leireissä. Minulla on tallessa
lehtileike, jossa eräs kolumnisti 1970-luvulla kosketteli tätä aihetta. Hän
kertoi nuorten liittymisen jompaankumpaan urheiluseuraan riippuneen
asuinpaikasta kylän eri puolilla. Naapuruston nuoret liittyivät samaan seuraan.
Näin se meni! Ei 10-vuotias paljon politiikasta perusta, kun ei edes tiedä mitä
se on!
Isä
oli urheilemiseen todella myötämielinen, vaikka ei itse urheillut. Esimerkiksi,
kun hän oli kunnanvaltuustossa ja kunnan hallituksessa, oli hän puoltamassa
jääkiekkoradan laitojen, pukukopin ja valaistuksen rakentamista kunnan laskuun.
Molemmat urheiluseurat yhteisillä talkoilla tekivät radan jäädyttäminen ja
lumityöt. En muista mitään kahnauksia näissäkään asioissa.

Juhannuksena
vuonna 1954 oli TUL:n IV Liittojuhla Helsingissä. Me pojat harjoittelimme koko
talven kansakoulun salissa yhteisvoimisteluohjelmaa. ”Urheilu ja työ, kättä
lyö” oli se kisojen iskulause. Minulla on vielä tallessa postikortti, joka on etukäteen
joukkovoimistelun harjoituksista kuvattu Olympiastadionin tornista. Olen sen
lähettänyt isälleni ja siinä on leima.
Tulimme
Helsinkiin erikoisjunalla ja kortteeri oli Kaisaniemen kansakoululla. Marssimme
mahtavan pitkässä letkassa Kaisaniemestä Olympiastadionille. Poikien voimisteluesitys tapahtui pallokentällä.
Pojilla oli yhtenäinen asu punaraitaista pipoa myöten.
Meillä
oli myös Helsingissä mukana se ruskea matkalaukku. Siihen liimattiin TUL:n pyöreä
tarra sen SVUL-tarran viereen. Tämä yhdistelmä on kirvoittanut joskus jonkun
tarkkanäköisen kysymään, miksi ne ovat samassa laukussa? Vastaus oli, että ihan
vaan käytännön syistä käytännön syistä.
Laukkuun
liimattiin vielä myöhemmin tarra ”Vierumäen Urheiluopisto”, jossa Eila-siskoni
oli jollakin liikuntakurssilla. Valitettavasti laukku on myyty keräilijälle!
Eero (80-v.)