lauantai 25. helmikuuta 2017

Omakohtaista kokemusta

Lymen tauti eli Borrelioosi

Alkusyksystä minua alkoi vaivata monenlaiset oireet: unettomuus, ruokahalu katosi, verenpaineen suuret vaihtelut, kaksoiskuvat, pahoinvointi ja tasapainohäiriöt.

Omalääkäri määräsi lääkettä unettomuuteen. Kun vasempaan silmään tuli kaksoiskuvat, menin aluesairaalan päivystykseen. Tutkimuksen jälkeen lääkäri sanoi, konsultoituaan TYKSin neurologin kanssa, ettei vaiva ole neurologinen, vaan se johtuu silmistä. Hän neuvoi menemään silmälääkäriin, yksityiselle, koska sinne pääsee nopeammin. Sainkin ajan seuraavalle päivälle, silmälääkäri antoi lähetteen TYKSin silmäpoliklinikalle.

Soitin silmäpoliklinikalle useampaankin kertaan, koska silmäongelmat pahenivat ja vasen silmä alkoi karsastaa. Vastauksena sain, että ehkä kuukauden päästä tulee kutsu. Oloni huononi, tuli pahoinvointia ja kävelykin kävi ”työlääksi”. Minut vietiin ambulanssilla TYKSiin. Tehtyjen tutkimuksen jälkeen minut lähetettiin aamuyöstä kelataksilla kotiin. Ongelma ei ole kuulemma ollut aivoperäinen.

Hematologi oli kiirehtinyt asiaa, kutsu tulikin tämän jälkeen kohtuullisen pian silmäpoliklinikalle. Silmälääkäri tutki silmät tarkasti ja sanoi, että ongelmat ovat neurologisia, ei silmistä johtuvia. Hän lähetti minut suoraan neuropoliklinikalle, jossa hänen ohjeidensa mukaan minulta tulisi ottaa pään magneettikuva ja selkäydinnäyte. Menin neuropoliklinikalle, jotain tutkimuksia tehtiin, mutta ei tehty silmälääkärin määräämiä tutkimuksia, koska ei saamani tiedon mukaan voitu tehdä päivystyksessä. Minut lähetettiin kotiin odottamaan kutsua magneettikuvaukseen. Oloni heikkeni niin, että jouduin vuodeosastolle ja sieltä parin päivän päästä takaisin TYKSin neuropoliklinikalle. Nyt siellä jostain syystä voitiinkin suorittaa pään viipalekuvaus ja magneettikuvaus sekä ottaa selkäydinnäyte.

Kuntoni heikkeni ja tulostenkin perusteella minut siirrettiin neurologiselle osastolle, jossa otettiin lukuisia verikokeita ja taasen useita selkäydinnäytteitä. Varalta aloitettiin antibiootin antaminen suoneen neljän tunnin välein. Lopulta oireiden syy selvisi, borrelioosi. Nyt voitiin aloittaa täsmälääkitys suoneen kerran päivässä. Olin osastolla hieman toista viikkoa. Minut siirrettiin aluesairaalan sisätautiosastolle Saloon. Kolmen päivän päästä pääsikin kotiin.

Kotisairaalasta käytiin kymmenenä päivänä tiputtamassa antibiootit suoneen. Selkäydinnäytteen oton jälkeen lääkäri päättyi siihen, että tiputusta on jatkettava vielä 14 päivää. Nämä antibiootit kävin ottamassa aluesairaalan lääkepolilla. Tämän jälkeen otetun selkäydinnäytteen perusteella lääkäri päätti, että borrelioosi on hoidettu, seurantakaan ei tarvita.

TYKSin osastolla ollessa tarvitsin vessaan mennessä apua. Kun kunto koheni, apuvälineenä oli rollaattori ja keppi. Nyt en tarvitse liikkumiseen apuvälineitä.

Fysioterapeutti lähetti minut tasapainoryhmään. Siellä tapasin mieshenkilön, joka oli sairastunut borrelioosiin 15 vuotta sitten. Tuohon aikaan sairautta ei osattu diagnosoida, hänen sairauttaan oli hoidettu nivelreumana. Kunto oli heikentynyt niin paljon, että hän oli joutunut pyörätuoliin. Nyt kun hän on saanut asianmukaista hoitoa, hän pystyy kävelemään normaalisti.

Mistä olen saanut borrelioosin? Punkkejahan löytyy nykyään kaikkialta Suomesta. Eniten kuitenkin saaristosta. Kävin kesällä Örön saarella. Siellä sanotaan olevan runsaasti borrelioosia kantavia punkkeja. En huomannut ihollani punkin puremajälkiä saati sitten punkkejakaan. Osalle ihmistä ei puremajälkiä tule.

Mikä on Lymen tauti eli borrelioosi?

Lymen tauti on borrelioosi, jonka aiheuttaa Borrelia burgdorferi -niminen bakteeri. Tartunnan saa puutiaisen eli Ixodes ricinus-punkin puremasta. 

Nimi tulee amerikkalaisen Lymen kaupungin nimestä. Tautia alettiin tutkia siellä 1970-luvulla, koska etenkin lastenreumaksi tulkittua sairautta esiintyi paikallisesti melko runsaasti.

Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta. Kansankielellä puhutaan punkkirokotteesta eli TBE-rokoteesta, mutta se suojaa kuitenkin ainoastaan puutiaisaivotulehdukselta - ei borrelioosilta. Punkin puremia vastaan voi suojautua vaatetuksella ja punkkitarkastuksella sekä poistamalla iholle tulleet punkit heti ne huomattuaan.

Jos borrelia jää varhaisvaiheessa hoitamatta, voi borrelia levitä ihosta muualle elimistöön. Oireita voi ilmetä yhdessä tai useammassa elimessä viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien jälkeen.

Taudin suosimia paikkoja ovat aivot, hermot, nivelet, sydän ja iho. Niveloireita esiintyy jopa puolella potilaista, mutta selvää niveltä turvottavaa tulehdusta eli artriittia ei kehity kuin viidennekselle potilaista.

Tyypillisiä borrelian aiheuttamille niveloireille on oireettomien ja oireellisten kausien vaihtelu. Oireisto voi muistuttaa reumaa. Tyypillisimmillään vain muutama iso nivel, kuten polvi tai nilkka, sairastuu. Borrelioosi on siis vakava sairaus.

Pentti















keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Susi tappoi miehen

Otsikon tapahtumasta on kulunut jo jonkin aikaa. Nimittäin Suomen Sodan aikana liikkuivat aliupseereiden Roth´n ja Spoofin partiot Virtain ja Tampereen välillä (Näsijärvi!) tuhoten venäläisten varastoja. Tällaisen partion sotilas oli talvella 1809 hiihtänyt Ruovedellä Hanhonkylän ja Väärinmajan suunnasta jäätä pitkin kohti Ruoveden kirkonkylää. Hän huomaa yhtäkkiä, että Pääskyniemen metsästä ilmestyy kaksi sutta jäälle ja lähtevät kohti hiihtäjää. Sotilas ottaa sukset irti jaloistaan ja valmistautuu kohtaamaan sudet. Aseena hänellä on miekka. Hän onnistuu surmaamaan molemmat sudet. Sitten hän työntää verisen miekan tuppeen ja jatkaa hiihtämistä kohti kirkonkylää.
Lieneekö surmattujen susien veren tuoksu levinnyt ilmavirran mukana laajemmalle, kun susilauma oli ilmestynyt jäälle. Sotilas oli valmistautunut samalla tavoin taisteluun, kuin äskenkin. Nyt vain hänen epäonnekseen miekka oli jäätynyt tuppeen, eikä millään irronnut tupesta. Susilauma teki selvää hyvin nopeasti tästä miehestä. Tämä on kautta aikojen ainoa kerta, kun susi on tappanut ihmisen Ruovedellä.

Tämä on perinnetietoa ja aina voi epäillä onko tottakaan? Kirjoittajan serkku Ruovedeltä, pelimanni ja viulunrakentaja Jalo Törmä (silloin 90 v) kertoi tämän joulukuussa 2007 Pelimannipäivillä Perniön Lehmirannassa. Tapahtumapaikka on keskellä isoa vesialuetta niin, että jos katsoo Akseli Gallen-Kalelan ateljeen, Kalelan, rantakalliolta yli vesialueen vastarannalle Pääskyniemeen, niin voi kuvitella mielessään tapahtumapaikan.

Tämän lisän susikeskusteluun kirjoitti
Eero Törmä, kamariherra











lauantai 18. helmikuuta 2017

NÄKEMÄESTE

Tiehallinnon ”Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä” määrittelee mm., että: Liikennemerkin sijoituspaikkaa valittaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin: …Merkki voidaan kiinnittää myös valaisinpylvääseen, jos merkin näkyvyys ei siitä kärsi. Liikennemerkin sijoituspaikkaa valittaessa otetaan huomioon liikenneministeriön päätös ja nämä ohjeet. Merkki sijoitetaan siten, että sen näkyvyys on hyvä, mutta se ei ole näkemäeste.

Mutta mitä olette mieltä esimerkiksi tästä
kun – ainakin citySalon alueella – useissa paikoissa on näiden katujen suojateiden puolivälikorokkeille, autoilijoille liikenteen jakajaksi tarkoitettu liikennemerkki asetettu niin, ettei normaalikokoinen aikuinen näe lähestyvää ajoneuvo-liikennettä kurkistelematta. Ja kun tiedetään, että nuo muutamat metrit auto etenee lähes silmänräpäyksessä, niin… ellei sen kuljettajakaan huomaisi suojatielle pyrkijää!

…ja KUN ohjeistuksesta löytyy myös tällainenkin:

Kysynpä vaan, että kun ajoradan reunoilla olevat liikennemerkit ovat hiukan korkeamman varren nokassa ja silti oletetaan autoilijan ne huomaavan ja huomioivan, niin miks’helkkarissa näiden merkkien sijoituskorkeus ei voisi olla sama? Tuskin vaarantaisi liikenne-turvallisuutta ja jalankulkijakin näkisi kurkkimatta rohkeneeko suojatielle mennä. Tarttis varmaan tehrä jotain! Mutta kenen? Kertokaa te, joilla on tietoa – ja vaikutusmahdollisuus.

PS. Liikenneasioissakin myös tämän olettaisin olevan oivallinen kanava kysyä tai kertoa omaa mieltä vaivanneista asioista – tai jos joku muu asia on mielenpäällä taikka kiitoksen ansainnut, niin sekin voisi tavoittaa kohteensa Yhdistävän tekijän kautta. Uskoo                                                                                                              











keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ateria päivässä pitää nuoren tyytyväisenä/tyytymättömänä

Paljon on vuosien aikana puhuttu suomalaisesta kouluruokailusta. Törmäsin tässä sosiaalisessa mediassa taas keskusteluun kouluruokailusta. Se on kyllä niin tunteita herättävä keskustelunaihe, että pakko siihen on omakin lusikka laittaa.

Suomessa tarjotaan jokaiselle peruskoululaiselle lämmin ateria päivässä. Se on harvinaisen hyvää palvelua, sanon minä. Tuon aterian on suunnitellut asiantuntija, joka on koonnut noin yhden euron arvoisen lounaan terveellisesti ja monipuolisesti.

Aikojen alussa Suomessakin piti olla eväät mukana koulussa. Sitten taas oltiin kateellisia, miksi toisella oli voipaperiin kääritty voileipä oikein voilla ja sianlihalla päällystettynä ja toisella vain kuiva, ehkä vähän homeinenkin, leivänkannikka. Nykyään tarjotaan ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle kotioloista riippumatta samanlainen ateria. Se on näin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ollessa muotisanoja hieno asia.

Kouluruokaa ei voida maustaa voimakkaasti, koska ruokaa syö päivittäin Salossakin tuhansia ihmisiä. Makuja on erilaisia, joten on helpompaa tehdä miedosti maustettua ruokaa, johon voi lisätä tarvittaessa mausteita. Kuinka moni meistä muistaa tai tietää, miltä porkkana maistuu? Onko se huono asia, jos kouluruoassa maistuu raaka-aineen oma maku? Mausteita on aina helpompi lisätä kuin ottaa pois.

Omilta kouluvuosiltani 30 vuoden takaa muistan, miten ihanaa ruoka oli. Silloin se tehtiin omassa koulun keittiössä, ihan siinä vieressä. Ruokatunnilla haettiin kauppakorilla keittolasta vihreät tai oranssit muovilautaset ja peltimukit. Toisessa korissa ruokajärjestäjä toi maitoa ja näkkileipää. Pulpetissa säilytettiin ensimmäisellä koululuokalla vohvelikankaasta itse tehtyä ruokaliinaa, joka asetettiin pulpetille. Alustaan oli tehty lautaselle, mukille ja aterimille omat paikat. Oli se upea!

Tähän vohvelikankaisen alustan päälle asetettiin sitten se muovilautanen, johon oli haettu keittäjän keittiöstä kantamaa ruokaa. Ruoka oli hyvää! Parhaiten muistan sen ihanan tillilihan, jota en kotona onnistu yrityksistäni huolimatta tekemään. Samoin oli se ihanan limainen kanaviillokki, jonka kanssa sai maukasta mustaherukkahyytelöä. Ihanaa oli myös uunimakkaran seurana tarjottu porkkanalaatikko, laukkamakkara ja maksakastike. Voi niitä aikoja!

Nykyisin kouluruoka on entistä edullisempaa, se tehdään isommissa yksiköissä ja usein se kuljetetaan kaukaakin. Se on silti koululaiselle maksuton ja usealle peruskoululaiselle päivän ainoa lämmin ateria.

Ruokalista vaihtuu kuuden viikon välein, joten ei se aina sitä yhtä ja samaa ole. Keittoja on nykyään paljon, mutta on se sentään eri kuin 1950-luvulla koululounaana tarjottu velli tai puuro.

Itse arvostan suuresti sitä, että suomalainen yhteiskunta tarjoaa maksuttoman, lämpimän lounaan jokaiselle koululaiselleen. Aina ei voi olla kaikille maistuvaa ruokaa, mutta syödä pitää, että nättinä pysyy!

Eihän se naapurin rouvan ruokakaan samalta maistu kuin oma tekemä. Onko tänä päivänä niin totuttu syömään teollisesti valmistettua ruokaa ja pikaruokaa, ettei tavallinen, maukas kotiruoka enää kelpaa?

Päivi















lauantai 11. helmikuuta 2017

Huh, kauhistusten kauhistus!

Minä olen jollakin tapaa ”allerginen” noita sivistyssanoja kohtaan. Niissä on aina jotakin vierasta, ellei muuta niin niiden kirjaimet tuppaavat olemaan minun kielenkäytössäni vieraantuntuisia. Esimerkkinä voin sanoa, että minulle on tuottanut vaikeuksia tuo tree-kirjain (d), sitä piti ja oikeastaan vieläkin pitää harjoitella, vielä pahempi on tuo ng-äänne. 
Nämä vierasperäiset sanat, joissa tuollaisia käytetään, tahtovat muutenkin kauhistuttaa minua, ihan vain senkin takia, kun ne eivät tahdo jäädä mieleen, ei niin millään.

On siinä sekin syynä, kun niitä ulkomaan sanoja ei lausuta niin kuin kirjoitettaan, meinaa sekin oudoksuttaa minua, tyhmää.

Seuraan mielelläni esim. eduskunnan kyselytunteja. Kiinnostukseni tällaista TV-ohjelmaa kohtaan on niin luja, että pysyn usein hereillä lähes koko lähetyksen ajan. Siitä olen harmissani, kun en omista sivistyssanakirjaa, jota voisin käyttää tulkkina. Tosin lukutaitoni ei riitä siihen nopeuteen mitä puhujien kielenkäyttö vaatisi. On minulla jonkinlainen kuullun ymmärtämisen taju, että suunnilleen tiedän mitä puhuja kulloinkin tarkoittaa. Tiedän myös etten ole ainoa tässä ymmärtämättömyydessä.

Paljon olisi kansanedustajillakin oppimista, ainakin selkokielen käytön suhteen. Uutisia tulen tällä selkokielellä silloin tällöin lukeneeksi. Siinä ei ns. sivistyssanoja viljellä. Meitä kirjanoppimattomia on vielä aikamoinen joukko. On tietenkin siitäkin joukosta paljon sitä väestöä, joka pärjää hyvin ”ulkomaan” kielienkin kanssa. Siitä heille kiitos seisokoot, saavat olla ylpeitä taidoistaan, minä olen luku erikseen. Kuvittelen mielessäni, että seuralaisia löytyy myös meikäläiselle.

On minullakin yksi melkein sivistyssana tiedossani. Tämä sana tuli mieleeni, kun yön hiljaisena hetkenä muistelin niitä näitä. Kuuluisa Uni-Matti oli lähtenyt niin sanotusti lipettiin. Sen tarkemmin en osaa selittää missä sellainen paikka on kuin lipetti, kaiketi tällainen paikkakunta on olemassa jossakin, ainakin usein kuulen siitä mainittavan.

Tarkoitukseni ei ollut pohtia lipetin sijaintia, vaan tuoda julki sana, joka minusta sopisi vallan hyvin käytettäväksi sivistyssanan kaltaisena. Sana on kuitenkin niin sanotusti murteellinen. Sitä todistaa sekin, että tällä Salon alueella sitä ei tunneta. En itsekkään ole sitä käyttänyt pitkään aikaan, mutta vanha kansakoulukaverini tunsi sen oikein hyvin. Hän myös sanoi, että sana on hänelläkin paremminkin muistojen joukossa. Se sana on ANKELEITISTI.
Siinä tuo monia asioita selventävä sana on.

Ankeleitisti sana ilmaisee mitenkä tarpeellinen jokin juttu on, kuinka jokin asia tai teko on aivan välttämätön jonkin tehtävän suorittamisessa. On siis aivan välttämätöntä suorittaa ja tehdä ensiksi se ja se. Tehdään kaikki aivan turhaan, jollei ensiksi tehdä niin ja niin. Moni työ voidaan suorittaa, mutta sitä ennen on tehtävä alustava työ onnistuneen tuloksen saamiseksi.

Koetan ottaa jonkinlaisen esimerkin. Hometalot ovat tätä päivää. Ankeleitisti olisi rakennusvaiheen aikana kiinnitettävä huomio kunnolliseen kohteen ilmastointiin. Sen ei ole annettu kuivua tarpeeksi pitkään tai siitä on tehty liian umpinainen. Ankeleitisti olisi suunnitteluvaihe pitänyt hoitaa paremmin. Niin kuin tämä juttukin olisi ollut parempi olla kirjoittamatta, tuhlata nyt aikaa pelkkään sananhelinään.

Monia asioita olisi tehtävä ja vielä saatettava juttu loppuun asti, mutta kun niin moni hyvä päätös toteutetaan vain puoliksi.

Torsoksi tämäkin juttu jää, mutta kun kerran unissani muistui paljon kuulemani sana mieleeni, siitä sain asiantynkää jostakin menneisyyden ajoilta. Sieltä luurankokaapista voi löytyä lukijalle samantyyppisiä unohdettuja murresanoja, jotka ovat melkein kuin sivistyssanoja.
                                     Niilo











keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Digi – digi – digikittää…

Sana, johon ei voi olla törmäämättä! On pelkkää digitaalisuutta [siis numeroilla ilmaistua, analogisen (järjenmukaisen) vastakohtaa], digitalisoitua, digitalisaatiota ja ties mitä digittävää, mutta mitä hyötyä niistä meille on?

Joku aika sitten Päivi kuvasi täällä näkövammaisen suhdetta digitalisaation jokapäiväistymiseen. Se ei sitten vähääkään kuulostanut hyödylliseltä. Hänen kanssaan keskustellessani päädyimme yhdessä tahoillamme alkaa hiukan selvittämään erilaisia etuja ja/tai hyötyjä, mitä tuo vauhdilla uudistuva digitekniikka on tuonut ja tuo ihmisille. Sisällyttäen tuohon tekniikkaan myös robotiikan hyötyjä. (Ja myös minkämoisia ”turhakkeitakin” sieltä tulee joskus markkinoille.) Loppuosassa tätä postausta voit lukea Päivin digilöytöjä iloksi sokeillekin.

Ensimmäisiä henkilökohtaisia ”kohtaamisiani” muistan jo 70-luvulta viisarikellojen vaihtumiselle kohdallani analogisuudesta digitaalisiksi numeronäytöiksi. Ja pattereilla toimiviksi. Jonkinlainen kellohullu olin ollut jo aivan polvihousuiästä, kun kellotasku täytyi niihinkin ommella, isän peruja jääneen teräskuorisen taskukellon mukana kuljettelua varten. Ajan kuluminenhan ei merkinnyt juurikaan, mutta aikamerkki piti osua viisareitten kanssa yksiin – tai siis viisareiden oli osuttava kohdalleen. Ja siinä se tuli ensimmäinen tenkkapåå! Ostin seitkytluvun alussa hiukan kalliimman ajannäyttäjän ranteeseeni. Oli vesitiiviskin. Eikä se ollut kerta tai kaksi, uimahallin saunassa, kun lauteilla joku aina näytti rannettaan, että sulle jäi kel… Joo – kymmenen yli kuusi on, pääsin toteamaan! Eikä sitä riisuttu missään tilanteessa, ennen kuin! Joku kaunis päivä – sellaisia oli ennen, uskokaa pois – istuin jossain palaverissa radion aikamerkin aikoina. Kello lyö 12, sanottiin. Ja löihän se – ääniaaltojen pienellä viiveellä – mutta minun kelloni numeronäytössä oli esillä 11:59:59! Ei siis ensimmäistäkään kohdallaan ollutta numeroa!

En muuten ole sen jälkeen kelloja mukanani kuljettanut. Kellona. Kännykästä näkee ajan ja liikekannalla aikaa ilmaisevia laitteita osuu silmiin ihan riittävästi. Kelloradion yönäytön vihreistä numeroista tiedän, ettei taaskaan yöunta tullut riittävästi; aikaa olisi, unta ei! Ja se digitaalisista kelloista!

Digi sanana lienee lainaa latinasta, ”digitus” = sormi, mutta kuinka se siitä on kääntynyt numeroiksi, ei tietoa. Digitaalisuus käsitetään tätänykyä useimmiten sähköiseksi datan syöttämiseksi. Digitaalinen on sitä numeroihin perustuvaa ja digitalisaatio digitaalisen teknologian yleistymistä, joka lienee alkanut voimallisesti 1980-luvulla ja jatkaa maailmanvalloitustaan.

Esitettyihin hyötyihin luetellaan kuuluvan ainakin työn tuottavuuden lisääntyminen, uusien tuotteiden ja ammattienkin syntyminen, liikenneturvallisuuden ja pelastustoimien parantuminen etc., siis kiistatta huomionarvoisia muutoksia. Määrällisesti ja listattuna niitä saataisiin esiin kuvainnollisesti lukematon määrä, mutta mikä on niiden vastavaikutus. Ollut ja tulee olemaan. Kun kuitenkin kyseessä on sopeuttaminen – uuden edun tai hyödyn käyttöönotto useimmiten myös poistaa jotain. Viekö se työpaikan, toimeentulon, ammatin tai jopa terveyden? Kaikella on hintansa, mutta…

Olemmeko jo tottumassa siihen, että raha on pelkästään numeroita tiliotteissa ja maksupäätekuitissa? Sitäkinhän siirrellään jo kännykällä!
Tietoa ei juurikaan opeteta, neuvotaan kuinka sitä pystyy etsimään – sähköisten tietoverkkojen kautta. Käden taitoja ei ole enää viimeisten sukupolvien aikana siirretty nuoremmille, missä niitä käytettäisiinkään. Kirvesvarren vuoleskelua ei osata, mutta verkkokaupasta voi ostaa haluamansa mittaisen varavarren, jollei raaski kokonaan uutta kirvestä hankkia. Ja lähetyskulut sisältyvät (on siis lisätty jo ennalta) hintaan. Pakettia kuljettava taho, joskus ehkä myös Postikin, soittaa, että oletkos kotosalla, tulossa ollaan. Hyötynähän kaikki tuo voidaan nähdä ja kokea.

Erilaiset elämäntilanteita ja jopa terveydentilaamme seuraavat laitteet mittaavat ja tallentavat tietoa, siirtäen sen joko lähetyslupamme jälkeen taikka isommin lupiamme kyselemättä jonnekin. Ehkäpä pilvisyys on viime aikoina lisääntynyt juuri siksi, että – ainakin niin väitetään – kaikki tallentuu pilveen. Usein meillä itsellämmekin on mahdollisuus käydä niitä sieltä kurkistelemassa, mutta taatusti kukaan ei tiedä kaikkea, mitä sinne on itsestään tallennettu. Eikä pääse näkemäänkään. Yksityisyytemme on digitalisoitu. Liikkumisemmekin. Joku laite, ostos, kuitti tai tilaus kuljettaa merkinnän mitä-missä-milloin sille digitalisoidulle tunnukselle, joka vastaa syntymähetkellä meihin yhdistettyä dataa.

Takuuvarmasti on paljon hyödyllisiä keksintöjä ja laitteita, joihin digitaalisuus (ja robotiikka digitaalisella ohjelmointiohjauksella) antaa aiempaa parempia etuja elämäämme. Itse kukin kirjatkoon niitä ympäriltään – kyllä mainonta ja markkinointi on niitä jokaisen ulottuville jo tuonut. Hyviäkin, joista ei enää raaskisi luopua. Enkä niitä ”turhakkeitakaan” ala pitkällä listalla esittelemään; melko monet meistä on sellaisiakin hankittuaan osasta jo onnistunut luopumaankin. Kierrätyskeskukset ja kirpputorit auttavat, ellei sitten suoraan ongelmajätelaitosta tarvita. Yhden viimeisimmistä uutisoinnista kuulokojeeni avulla hoksaamistani oli koiran liikunnan lisäämisen avuksi myytävä pallonheittolaite! Että silleen…


Minkälaisia hyviä puolia digitaalisuus lienee Sinun eloosi tuonut ja/tai onko kohdallesi osunut ”turhakkeeksi” luokiteltavissa olevia innovaatioita? Kerro! Hiukan matkaa tätä alaspäin skrollaten, löytyy kohta, josta saat kommenttinasi tuoda julki omia kokemuksiasi – vaikka nimettömänä (anonyyminä), ellet halua vartavasten luoda naapurikateutta jollakin upealla laiteuutuudella, jonka juuri olet kotiisi hankkinut!

Toivottavasti tämä ainakin saisi aikaan keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa – koskettaahan tämä meistä jokaista!


…ja luontevana jatkona
Päivin näkemyksiä siitä mikä on

Iloksi ihmiselle, sokeallekin

Tuossa taannoin kirjoittelin digitalisaation arkipäiväistymisen mukanaan tuomista haasteista. Koska IsoTimpan kanssa keskusteltuani hän päätti palata aiheeseen omasta näkökulmastaan, piti minunkin laittaa lusikkani vielä digitalisaation soppaan.

Kaikki ei aina ole hyvästä, mutta ei huonostakaan. Asioilla tuppaa olemaan kaksi puolta, hyvä ja huono. Onhan digitalisaatio tuonut näkövammaisille paljon helpottavia apuvälineitä, joista ei monikaan enää luopuisi.

Ennen vanhaan kaikki piti aina kirjoittaa pistekirjoituksella, nykyään sitä tarvitaan entistä vähemmän. Tämä siksi, että esimerkiksi puhelinnumeroiden tallentaminen on nykyään älyttömän helppoa matka- tai älypuhelimeen. Ennen muinoin myös kalenterimerkinnät piti tehdä pistekirjoituksella omaan paperiin ja lisätä paperi sitten omaan kohtaansa pieneen kansioon. Näin pysyivät menot järjestyksessä. Ja mitä tehdään tänään? Kirjoitetaan kalenterimerkinnät puhelimeen, joka kulkee aina mukana. Niin on kalenterikin sitten aina mukana, eikä vie enemmän tilaa kuin näkevälläkään.

Matka- ja älypuhelimien puheohjelmat ovat valtavasti helpottaneet näkövammaisten muuntumista nykyaikaisiksi. On ihanaa olla samalla tasolla muiden kansalaisten kanssa ja käyttää matka- ja älypuhelinta. Se mahdollistaa myös tiedonsaannin joskus jopa tietokonetta paremmin.

Tietokoneen jo mainitsinkin, on hienoa, että sitäkin voi hyödyntää. On olemassa jos jonkinlaisia suurennusohjelmia ja ruudunlukuohjelmia, jotka muuntavat tekstin ja näytöllä olevat asiat puheeksi, jonka mikropuhe sitten tuottaa ääneksi. Upeaa! Ja helpottaa paljon elämää.

Älypuhelimeen saa sitten kaikenlaisia sovelluksia, joista on sokolle apua. Äänikirjojen kuuntelukin on nykyään mahdollista älypuhelimella. Käyt vaan CELIAn sivuilla lainaamassa kirjan, jonka sitten toistat älypuhelimesi äänikirjan lukusovelluksella. Helppoa ja kirja on aina mukana! Eikä vie tilaa yhtä paljon kuin erillinen kirjojen lukulaite.

Onhan niitä sitten kaikenlaisia muitakin sovelluksia, joita täällä maalla en niinkään ole käyttänyt. Näistä voisivat arvoisat sokkoystäväni isolla kirkolla vähän kertoilla kommenttiosiossa. Tarkoitan Blind squarea, joka on jonkinlainen paikannussovellus. Lisäksi on kehitetty peli, jota näkevät voivat pelata ja samalla auttavat näkövammaisia (Be My Eyes). Puhelimen kameralla otat kuvan, jonka kyseisen pelin pelaajat sitten kuvailutulkkaavat sinulle. Pelaaja saa pisteitä ja näkövammainen apua juuri oikealla hetkellä.

On olemassa värintunnistuslaite, nestepinnan ilmaisin ja vaikka mitä! Kyllä digitalisaatio ja robotiikka näissä asioissa ovat avuksikin, mutta edelleen olen sitä mieltä, että asiointi on vaikeutunut näkövammaisella digitalisaation lisääntyessä arjen tilanteissa.

                               Päivi














lauantai 4. helmikuuta 2017

Moottoripyörä on moottoripyörä

Otsikko lähti siitä, että moottoripyörä on moottoripyörä ja siinä on moottoripyörän ääni. Tässä päivänä muutamana törmäsin taas itseäni ärsyttävään asiaan.

Isäntä istui sohvalla ja katseli televisiota. Minä keräsin lasten seuraavan päivän tavaroita kasaan. Yhtäkkiä kuuluu sellainen piipitys, kun televisiosta kuuluu silloin, kun on joku yleinen hätä. Enpä tuohon kiinnittänyt huomiota sen enemmän, koska isäntä ei mitenkään asiaa kommentoinut.

Siinä sitten keräilin niitä tavaroita, kuljin edestakaisin huushollissa ja taas kuului se ärsyttävä piipitys.

Kysäisin mieheltäni, että missä nyt palaa vai onko taas karhu nähty jossain. Ei, kyseessä olikin moottoripyörämessujen mainos. Se ei kyllä minusta ollut hyvä mainos, se.

Siitä tulikin mieleeni, että olen joskus vuosia sitten ollut yhteydessä yleisradioon, että mitenkäs nuo yleiset hätäasiat on ajateltu hoitaa niin, että sokeatkin tietäisivät, pitääkö paeta kellariin vai eikö ole oikeaa hätää minulla juuri tässä. Silloin muistelin saaneeni vastaukseksi, että asiaa selvitetään ja muutoksia siihen on tulossa. Vuosia on kulunut, eikä käsittääkseni parannuksia ole tehty.

Kun Ilomantsissa liikkuu karhu, minä Perniössä saan kuulla piipityksen televisiosta ja pakenen kaasunaamariin pukeutuneena vesipullon ja makuupussin kanssa kellariin. En voi jäädä sohvalle makoilemaan, koska en tiedä, mistä on kyse.

On se vaan kumma, ettei asiaan saada parannusta. Onhan meillä alueuutisetkin. Uudenmaan uutiset nähdään pääsääntöisesti Uudellamaalla. Miksei siis voida näitä hätäilmoituksia lähettää samaa reittiä pitkin kuin lähetetään alueuutisetkin? Yleensä hätä koskee vain yhtä maakuntaa. Ja onko ihan mahdotonta lisätä ilmoitukseen ääni, jolloin sokeakin ymmärtäisi, pitääkö paeta vai voiko jäädä sohvalle löhöämään?

Tämä taitaa taas olla sitä korkeampaa matematiikkaa, jota ei kaupunkilaistunut maalainen tajua. Olisi se silti hienoa, jos tällaisena hienon tekniikan aikana saataisiin tällainenkin parannus tiedottamiseen. Se on sitä tiedonsaannin esteettömyyttä parhaimmillaan.

Ja ei, en ole menossa moottoripyörämessuille, koska heillä on ärsyttävä mainos. Okei, mainoksen tarkoituksena on herättää tunteita ja tämä mainos kohdallani onnistui odotuksiaan paremmin. Silti tulosta ei synny, koska nämä messut skippaan vaikka vain ärsyttävän mainoksen vuoksi.
Päivi












keskiviikko 1. helmikuuta 2017

APTEEKIN LOGO ALLA




Farmasian alan ammattilaiseksi?

Farmasiaa voi opiskella kolmella eri paikkakunnalla Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa. Helsingin ja Kuopion yliopistoissa voi opiskella sekä farmaseutiksi että proviisoriksi. Åbo Akademissa Turussa on vain ruotsinkielinen farmaseutin koulutus. Farmaseutin koulutusohjelman eli alemman korkeakoulututkinnon voi suorittaa kolmessa vuodessa. Opintoihin kuuluu kaksi kolmen kuukauden mittaista palkallista apteekki-harjoittelujaksoa sekä lopputyö, joka on kandidaatin tutkielma. Proviisorin eli ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot alkavat farmaseutin tutkinnon jälkeen, mikäli opiskelija on tullut valituksi proviisorin koulutusohjelmaan. Opinnot voi suorittaa kahdessa vuodessa ja niiden aikana tehdään Pro Gradu -tutkielma. Farmasian opinnot aloittaa vuosittain noin 400 uutta opiskelijaa. 

Itse aloitin farmasian opinnot syksyllä 2014 Helsingin yliopistossa, joten kerron tässä kirjoituksessa farmasian opinnoista Helsingissä. Opinnot kestävät kaiken kaikkiaan kolme vuotta, jonka pääteeksi saa farmaseutin ammattioikeudet. Opinnot ovat tiivis kokonaisuus, sillä opittavaa on paljon, ja aika kuluu yllättävän nopeasti. Niihin kuuluu kaikille pakollisia perusopintoja sekä valinnaisia opintoja, jotka opiskelija saa valita vapaasti. Farmaseutin koulutukseen kuuluu muun muassa neljä laboratoriotyökurssia, joiden aikana opetellaan laboratoriotöiden perusteet kemiasta, mikrobiologiasta ja lääkevalmistuksesta. Kursseilla olemme muun muassa kasvattaneet ja tunnistaneet bakteereja sekä valmistaneet voiteita ja tabletteja.

Muita farmaseutin tutkintoon kuuluvia kursseja ovat muun muassa farmakologia eli lääkeaineoppi, jonka aikana opiskellaan eri lääkeaineiden käyttöä, vaikutuksia ja vaiheita elimistössä; tautioppi, jossa opiskellaan, miten sairauksia hoidetaan; kemian opinnot, jotka pitävät sisällään lääkelaskut sekä molekyylien tuntemuksen. Lisäksi opintoihin muun muassa kuuluu ruotsin ja englannin kurssit sekä lääkeneuvonnan, mikrobiologian ja lainsäädännön opiskelua.

Opintoihin kuuluu myös yhteensä puolen vuoden mittainen apteekkiharjoittelu, joka suoritetaan kahdessa osassa. Ensimmäinen kolmen kuukauden harjoittelujakso ajoittuu toisen opiskeluvuoden keväälle, toinen jakso taas kolmannen vuoden syksylle. Jokainen opiskelija hankkii itselleen harjoittelupaikat. Harjoittelut voi suorittaa joko sairaala-apteekissa tai tavallisessa apteekissa.

Olen itse tällä hetkellä harjoittelussa Kuninkaantien apteekissa. Tätä blogia kirjoittaessani minulla on alkanut viimeinen harjoitteluviikko. Aloitin harjoittelun marraskuun alusta, ja aika on mennyt todella nopeasti. Tämä harjoittelu on minun toinen, sillä suoritin ensimmäisen harjoitteluni Meilahden sairaala-apteekissa. Harjoittelu on mennyt pitkälti uutta oppiessa, sillä minulla ei ole aikaisempaa kokomusta apteekissa työskentelystä. Olen viihtynyt täällä ja saanut arvokasta oppia apteekkityöskentelystä.

Harjoitteluihin kuuluu myös työkirjan tehtävien suorittaminen. Tehtävät liittyvät apteekkityöhön kuuluviin osa-alueisiin. Esimerkiksi harjoitteluuni sisältyy lääkehoidon arviointi tehtävä, jossa olen arvioinut apteekkimme asiakkaan lääkitystä yhdessä apteekkarin kanssa. Tehtävän suorittamiseksi arvioin asiakkaan lääkityksestä muun muassa päällekkäisiä lääkkeitä, yhteisvaikutuksia sekä annokseen ja ottoajankohtiin liittyviä asioita. Arvion lopuksi keskustelimme yhdessä asiakkaan kanssa esille tulleista huomioista. Tehtävä on ollut erittäin opettavainen ja hyvä harjoitus tulevaa varten.

Itse olen pitänyt farmasian opinnoista. Opinnot ovat olleet sopivasti haastavia, mutta samalla erittäin mielenkiintoisia. Tällä hetkellä tuntuu, että olen oikealla alalla. Tavoitteenani on valmistua farmaseutiksi alkukesästä, jonka jälkeen opiskelijaelämä jää taakse ja on aika astua työelämään. Opiskeluaika on ollut mukavaa, sillä opinnot ovat olleet monipuolisia ja kiinnostavia. Opintoihin on kuulunut paljon muutakin kuin pelkkää kirjojen lukua. Lääkeyritykset ovat pitäneet meille teemailtoja ja kertoneet tuotteista, alasta sekä työskentelystä lääketeollisuudessa. Lisäksi meille on järjestetty vierailuja lääkealan yrityksiin, muita opiskelijoiden illanviettoja unohtamatta. Suosittelen opintoja kaikille farmasiasta, lääkkeistä tai alasta kiinnostuneille. Lisätietoa opinnoista saa Farmasian tiedekunnan sivuilta osoitteesta 
www.helsinki.fi/farmasia ja yleisesti apteekki alasta apteekki.fi -sivustolta http://www.apteekki.fi/tietoa-apteekeista.html.

Mukavaa kevään odotusta!
                                                Johanna


Kirjoittaja on 3. vuoden farmasian opiskelija Salosta.
Hän on ollut viimeiset 3 kuukautta harjoittelussa
Kuninkaantien apteekissa.