perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vinkku. Jännitystä, etsintää

Aijon kertoa monelle oudosta lapsuuuteni aikaisesta piilosilla olo pelistä - leikistä. Sen historiaa en tiedä mitenkä leikki on kehittynyt ja kuka sen oli kekannut meidän kylän nuorten pelattavaksi. Sen kuitenkin sanon, että hämärän koittaessa peli muodostui jopa jännittäväksi. Piilopaikat paranivat ja etsintä vaikeutui.illan pimetessä. Toki valoisalla peli oli helpompaa, koska "vinkku - merkki" näkyi paremmin.
          Pelin kulku ja maasto.

Maastolta vaadittiin, että ainakin yhdellä suunalla oli pusikkoa mahdollisimman lähellä etsijän pesäpaikkaa. Maastoon piirettiin iso ympyrä kepillä ja tämä rinki toimi "vankilana" kiinnioetulle. Ympyrästä eli vankilasta sai paeta, mutta ei ilman vinkku - merkkiä. Vanki huusi, vinkkuu, vinkuu ja pusikosta saattoi saada "pelastajan" vinkkumerkin.
Tämä merkinantoväline oli lepän, pajun tai koivun ohut metrinen keppi. Sitä kun pusikossa heilutti, niin vanki voi karata uudelleen pusikkoon. Vanginvartija ei saanut nähdä tätä merkkiä, sillä se oli osoitus myös piilopaikasta. Tämän piilopaikan havaitseminen oli kohtalokasta piilossa olevalle. Vartia tietenkin meni katsomaan kuka piilossa oli ja löydetty ja myös tunnistettu vinkun antaja joutui ympyrään. Uusi vanki joutui huutamaan vinkkuu, vinkkuu jotta pääsisi karkuteille.
Pelissä täytyi toimia rehellisesti merkinannon suhteen. Ei voinut karata ilman merkkiä. Jos karkuri lähti pesästä niin, että vahti huomasi karkuyrityksen, joutui palaamaan takaisin. Löydetty pelaaja voi myöskin pelastautua jos hän ehti juosta ennen vartijaa ringin sisälle. Tästä pykälästä sovittiin etukäteen. Uusi pelastunut vanki sai mennä piiloon, kun vartija peitti silmänsä ja laski kymmeneen. Tämän laskenta-ajan aikana toisetkin vankitut pääsivät karkuteille, mutta vartia saattaa nähdä karkurit ennen piilopaikkaa, karkumatka nimen huudon jälkeen tyssäsi.
Peli päättyi kun viimeinen "vinkunantaja" oli löydetty. Me pelaajat olimme toisella kymmenellä olevia tyttöjä ja poikia. Koulut alkoivat Syyskuun alusta. Koulun alkamisen näki silloinkin siitä, että koululaiset kerääntyivät raitelle, pihoille pelipaikoille ulkoiluharrastuksiin. Sama meininki on nykyäänkin. isommat porukat "parveilevat" koulupäivän jälkeen.
Uusi pelirupeama aloitettiin yleensä, että ensiksi löydetty oli seuraava pesän vartija. Tämä laski  vaikka  sataan silmät peitettynä ja toiset piiloon. Tämä oli yksi leikki muistelujen saroilta. Kesät kuluivat työtä , ja kodin askareita tehdessä. Niinsanottua   " lapsityövoimaa" käytettiin hyväksi kesäaikaan, mutta oli siinä vapaa-aikaakin. Juurikas pellot harvennuksineen, siitä sai omaa rahaa. Joka mökissä viljeltiin perunaa. Perunan nosto osui aina sunnuntaille, Se oli kauniilla ilmalla hauskaa, mutta joku syksy oli märkä ja kylmä. Silloinkin sato korjattiin ja kaikki kynnelle kykenevät oli mukana.

         Niilo Henell



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Vanhoja kisailuleikkejä sekä pelejä

Mailma muuttuu, pelit ja leikit sen myötä. Varmaankin osa leikeistä, peleistä on säilynnyt lasten ja nuorten parissa. En aijo puuttua ns. urheilulajeihin, sillä niissä ei ole tapahtunut muuta muutosta kuin välineiden suhteen. Tosin skaala on muuttunut laajemmaksi urheilun suhteen. Myös erikoistuminen on muotia. Kilpailuhenkisyys korostuu minusta liian varhaisessa vaiheessa tapahtuvan erikoistumisen ansiosta.


Koetan muistella ja kertoa minun kotipitäjässäni harrastettuja kisailuleikkejä. Niistä paistoi selvästi halu viettää aikaa liikunnan ja yhdessäolon vuoksi.

Karkkilan murteella korro on sana joka ei kerro Salon seutukunnan asukkaille mitään. Tätä korroa kuitenkin harrastettaan, mikäli TV ja Tietokonepelit antavat myöten, vieläkin. Tiedostoista, perimätiedoissa sekä paikkakunnan puhekielessä tunnetaan nimi hippa, natu, varmasti.

Tämä on varmasti perinneleikki, kisailu, joka on nuorten mieleen.  Kisaajia voi olla hyvinkin monta henkilöä. Yksi joukosta on takaa-ajaja ja loput pakenijoita. Kiinni saatu natu on kiinniottaja, osat vaihtuvat.

Puukorro, natu, hippa.
Siinä käytetään pihapuustoa hyväksi. Määrätyt puut ovat suojapuita jossa pelaaja on suojattu, eikä joudu natuksi.  Vain etukäteen sovitut kohteet soveltuvat suojaksi. Pelaajien kuitenkin pitää vaihtaa pareittain suojapuuta. Tämä on tilaisuus natulle vallata puu suojakseen. Viimeksi tullut on natu, oli jompi kumpi tahansa.
Kanssa pelaajat voi myöskin takaapäin vallata puun. Yksi puu on vapaa. Tästä kilpailevat nämä kaksi jotka juoksevat myös samalle, vallatulle puulle.

Luistimilla hippaa.
Järven jäällä, kun lunta oli tullut, pelasimme auraamallamme alueella hippaa. Lumikasojen välissä puikkelehdimme, takaa-ajoimme toisiamme. Yleensä pienet pojat tai tytöt yrittivät ottaa isompia kiinni. Onnistui se niinkin, isompi saarettiin porukalla. Uusi natu oli meidän pienten apuna kiinniotossa. Kun viimeinen oli otettu kiinni, peli loppui.

Ehkä vähän oudompi polttopallo
Kotipihamme piiriin kuului talousrakennus. Saman katon alla oli puuvaja, heinäsuoja ja navetta, joten pituutta lappeella oli rittävästi pelata polttopalloa. Etuna oli myös, että rakennus oli matala, helppo heittää palloa.  Pihamaallemme  oli meidän kolmen veljeksen lisäksi tullut naapureista tuplasti nuoria, joten kisaajia oli kylliksi.
Tämä polttopallo oli samalla myös muistipeli, sillä poltetulle pelaajalle annettiin oman etunimen lisäksi jokin lisänimi, esimerkiksi Valto, molsku, vihtori, visapää, vinski. Poltettava Valto on joutunut viidesti kohteeksi, sen osoittavat annetut lisänimet  Tämä plitania piti muistaa, kun halusit Valtosta uuden polttajan.
Peli käynistyi siten, että ensimmäinen polttaja heitti pallon vierimään katolle ja samalla huusi nimen,  jonka piti saada pallo kiinni. Tämä kiinniottaja syöksyi pallon kimppuun ja toiset karkuun, ei kuitenkaan piiloon mihinkään. Polttaja pallon kiini saatuan huusi seis, jolloin karkureiden oli pysähdyttävä. He saivat kääntyä kohti polttajaa, mutta toisen jalan piti olla paikoillaan. Polttaja koetti osua pallolla poltettavaan, joka sai potkaista ja väistääkkin vartaloliikkeellä kohti tulevaa palloa. Poltettavan piti pysyä jalansijoillaan, muuten heitto katsottiin onnistuneeksi.  Jos heitto epäonnistui, eli tuli huti heitto, poltettavat saivat paeta ja polttaja hakemaan palloa. Uusi seis huuto ja uusi yritys. Onnistunut poltto ja lisänimen anto. Esim. etunimi Mikko - lisänimi Piukkapipo. Uusi nimi on Mikko Piukkapipo, tämä piti muistaa seuraavan polttajan, joka palloa heitti katolle kiinniotettavaksi. Mitä pitempi nimihirviö, sitä pidemmän kaaren katolle joutui polttaja heittämään, jotta ehti plitanian huutamaan. Unohduksesta sai uuden lisänimen ja polttajan työ jatkui.
Polttaja sai juonitella myös. Hän voi lähestyä poltettavia heittämällä lyhyen heiton sekä nopeasti ottamalla pallon haltuunsa - seis huuto. Tällä tavalla heittomatka saattoi lyhetä.

Näitä polttopalloja on monenlaisia. Rinkipolttis. Poltettavat ringin sisälle ja polttaja koettaa osua poltettavaan. Osuman saatuaan polttajat lisääntyvät.
Peffa-polttopallo on klassikko sarjassaan. Kaikissa näissä taito lisääntyy ja ennenkaikkea sosiaalinen, liikunnallinen kanssakäyminen on mukavan tuntuista. Niistä pystyy nauttimaan kaikki, ilman mitään taitovälineitä.
Nämä leikit tahtovat unohtua. Tilalle on tullut runsaasti "huipputaitoa" vaativia lajeja, joista on muodostunut kilpailulaji aina kansaiväliseen koitokseen asti.

Esittämäni leikit soveltuvat hyvin kouluihin, leireille ja tietenkin hauskanpitoon.


Niilo Henell 


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hypinlauta, Pääsiäisen ilo.

Silloin joskus,  seitsemänkymmenen vuoden takaa, kaikki oli toisin kun nyt. Ihan varmasti vanhat ihmisetkin olivat vanhempia kuin nyt, kysykää asiaa keltä hyvänsä. Tai olisiko tämä vain oma mielipiteeni , ehkä olen väärässä.

Nykyisin puhutaan, että vanhoja perinteitä täytyy kunnioittaa. Millä niille voidaan  antaa se kunnioitus ja arvonanto,  kun ei tiedetä niistä mitään. Taas olen väärässä. Onhan näitä asioita kerätty ja arkistoitu kautta aikojen kansien väliin, sieltä niitä löytyy vaikka minkälaiseen uusiokäyttöön.
Vuodet vaihtuu, kehitys kulkee eteenpäin ja ihmisten tavat siinä mukana. Tällainen muutos on ollut valtaisa minunkin  elinaikanani. Se näkyy parhaiten teknologian kehityksessä. Kun olin kakara, silloin tehtiin paljon, paljon enemmän käsin, ainakin maaseudulla. Koneita oli, mutta niidenkin käyttö saattoi perustua käsikäyttöön suurelta osin. Oliko se Nummisuutarin Eskossa, kun sanottiin, "niin maailma muuttuu Eskoseni".

Niin on maailma muuttunut, että harvan talon takapihalta löytyy lautatapulia, pinoa, josta voisi ottaa käyttöön tapulin jostakin välistä, tuollaisen 6 - 7 tuuman leveän ja 2,5 tuuman ja kuusi metriä pitkän lankun. Viedä sen Pääsiäisenä pälvipaikkaan ja tehdä siihen iloisen temmellyspaikan, jossa iloittiin kevättä ja Pääsiäistä. Kohteesta muodostui kohokohta kylän nuorisolle. Toki jotkut aikuisetkin tulivat mittelemään ja muistelemaan taitojaan.

Iso, paksu pölkky aluseksi poikittain ja sen päälle lankku, niin oli hypinlauta valmis "rajuihin" koitoksiin. Painoerot tasoitettiin lankun painopistettä muuttamalla, kevyempi sai enempi lankkua itseensä päin. Hyppelyn onnistumisen edellytys on, että kun molemmissa päissä on hyppääjä, niin lankku on tasapainossa.

Mitä paksumpi poikittainen aluspölkky, sitä korkeammat leiskaukset ylöspäin. Lankulta putoaja sai väistyä ja antaa tilaa toiselle yrittäjälle. 

Posket hehkuen tätä jatkettiin koko pääsiäisen aika. Toki nautittiin Pääsiäisherkuistakin, peruna-mämmistä ja kananmunista. Pääsiäisämmät, trullit, tulivat karjalaisten mukaan kuvioihin virpomisineen.

Perunamämmi ei ole monessakaan maakunnassa tuttu pääsiäisen herkku. Minun lapsuuteeni se kuului ehdottomasti. Se on paras tuntemani mämmi. Ohjeet voi googlata netistä.
Lampaanviulu, lammaspaisti, siitä on mielestäni tullut koko kansan herkku myöhemmin.
Pasha, tämä on varmaankin venäjän emikranttien tuoma tuote. Tätä sain maistaa ensi kerran joskus 1950 - 1952. 

Aika nopeasti tämä HYPINLAUTA pääsiäisperinne hyytyi. Siihen oli varmasti suuri osuus lankkujen saanti. Kotitarvike lautapinot loppuivat ja niiden ainesten hintatason  arvonnousu, oli varmaankin suurin syy tämän harrastuksen loppumiseen.
Nykyisin leikkipuistoissa ja päiväkotien pihoilla on keinulautoja, jotka vähän muistuttavat entisajan hypinlautaa. 
Paljon on harrastusvälineet muuttuneet niiltä ajoilta, suksista lähtien ja paljon on tullut aivan käsittämättömiä muita temppuvälineitä, joiden käytössä nuoret on älyttömän taitavia. Niissä tarvitaan voimaa, notkeutta, nopeutta. Se kuuluu nykykulttuuriin. 

Niilo Henell

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Salaisena pysynyt tuotekehittely paljastuu vihdoin!

Olin saannut kutsun 50 v. juhliin. Nautimme siellä erittäin hyvästä, maukkaasta ruasta. Päivänsankari oli panostanut pitokokkien avustuksella todella viimeisen päälle  juhlien onnistumiseksi. Kiitos siitä tätäkin kautta!

Siinä nauttiessamme talon antimista ja jutellessamme niitä näitä, eräs napurini, ja entinen asiakkaani aloitti puhumalla kauniita. Ai-ai kun oikein tunsin mitenkä mielihyvä nousi päällimmäiseksi tunnetilaani. Tuo mies ei ollut ainakaan mielensä pahoittaja, kylläei ollut.
Hän muisteli valmistamiani Nipan pihvejäni, niitä hän on kaipaillut. Hänen mukaansa pihvit olivat suun mukaisia, hyviä. Tunnetilani nostalginenkin puoli kohosi huomattavasti.

Olihan siitä miltei yhdeksäntoista vuotta kun viimeksi olin Nipan pihvejä valmistanut asiakaskunnalleni. Silloin joskus, kun valmistin näitä "pihvejäni", sanoin asiakkailleni, että mausteseos on niin pitkäaikaisen tuotekehittelyn tulosta, etten anna kellekään sen valmistusohjeita. Miksi olisin antanut? Siinä olisi samalla mennyt myyntivaltti, jolla saimme asiakkaita hakemaan toistuvasti tarjottavaa perheelleen viikonloppuna. Moni tilasi etukäteen, aika isojakin määriä juhlia varten.

Pihvien leivittäminen poikkesi opetetusta tekotavasta, se oli suoraviivaisempaa maustamisen kannalta. Siinä leike, eli pihvini, kananmuna"kylvyn" jälkeen leivitettiin suoraan korppu-vehnäjauho-mausteseoksessa.

Innostuin julkaisemaan tämän ohjeen ja tekotavan siksi, kun silloin tällöin olen saanut kiitosta vielä tämän yhdeksäntoista vuotisen eläkekauteni aikana.

Nipan Pihvi- eli leike:

Laakeapohjaiseen astiaan, purkkiin, jossa leivitys käy näppärästi - käännellen ja taputtaen leikkelettä. Siihen laitat:
  • 3   dl     korppujauhoja
  • 1   dl     vehnäjauhoja
  • 1   dl     grillimaustetta
  • 0,5 dl    paprikajauhetta
  • 1    tl     chilimaustejauho tai valkopippuri (voi jättää pois)
1  kpl kananmuna ja n. 0,5 dl vettä - vispaa leikkeen kastelua varten. Mausteseos kiinnittyy paremmin.

Voit maistaa seosta ja myös laimentaa lisäämällä siihen 0,5 - 1 dl vehnäjauhoja. Tämä mausteseos riittää 10 -12 porsaanleikkeelle. Puolita nämä likimääräiset mitat pienemmälle määrälle. Jos haluat säästää seosta, älä leivitä samassa laatikossa - säilyvyys huononee.

Nuiji porsaan ulkofilepihvit ohuiksi. Nämä juhliin! Kaslerleikkeet sopivat myös arkikäyttöön.

Paista kohtalaisen kuumalla pannulla noin 2 - 3 min molemmilta puolin runsaan rypsiöljyn/voin kanssa.

Erinomainen kastike tulee sienistä. Suppilovahvero. Kantarelli + sipuli, kerma. Ranskanperunat ei vaadi kastiketta. Muista salaatti! Ja jokin makea, kuten ananas - jopa sitruunaviipale antaa makua.

Hyvää ruokahalua toivottaa

Niilo Henell     

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Huolehdi ennenkuin joudut huolestumaan…

Puhun nyt aivoterveydestä, ellet otsikosta sen jo arvannutkin. “Aivojen käyttäminen ja harjoittaminen kannattaa.  Mitä enemmän käytät aivojasi sitä vastustuskykyisemmät ne ovat vaaratekijöille.” Aivoterveyttä ylläpitävänä ja ennaltaehkäisevänä neuvotaan harrastamaan kaikenlaisia ‘päätä vaivaavia’ tehtäviä. Tällaisen aktivoimiseksi SYTYssä kokoonnutaan joka kuukauden ensimmäinen torstai puoliltapäivin pelituokioon.

Maaliskuun 1. torstai oli saanut liikkeelle jo viitisentoista ‘rohkeaa’, joitten mielestä kaikkea kuuluu kokeilla  – ainakin kerran (paitsi sanomalehden ravivihjeitä ja… mikä kumma se mahtoi olla se toinen… kun ei aina kaikkea muista). Ja juuri tuosta(kin) syystä sinne pelituokioon mukaantulo kannattaa. Eikä viimekertaisista luultavasti kukaan jätä tulematta myös huhtikuun kolmas. Mielenkiintoisten pelien ja peliseuran kanssa parituntinen pyörähtää todella nopeasti. 

Esillä olevien kirjain-, sana- ja korttipelien lisäksi voit itse ehdotella/tuoda oman suosikkisi aivotoimintaa virkistämään. Jos vielä olet innokas neuvomaan sen hyödyntämistä myös kanssaihmisille, niin ilo ja hyöty on molemminpuolista! Voit myös kerätä kavereistasi porukan ja ‘valloittaa’ pöydän keskinäiselle peliturnauksellenne tai haastaa jonkun toisen yhdistyksen jäsenet leikkimieliseen koitokseen aivopärkinöitten särkemisessä. (Fundeeraajien ja KamariHerrojen keskenhän onkin jo ensimmäinen MuistiMittelö toimeenpantu Musta Kuulan puitteissa – ketkä mahtavat olla ne seuraavat rohkeat haastajat.) Nuo kuukauden ensimmäisen torstain pelituokiot ovat oivallinen harjoittelupaikka! Ja samalla saa uusia(kin) kavereita yhdistystoiminnan ympärille.


Tule mukaan!

IsoTimppa




keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Turkinkyyhky




Viime vuonna oli lehdessä juttu, jossa kerrottiin turkinkyyhkyn pesivän Enolan alueella. Kiinnostuin silloin moisesta ulkomaan pulusta. En ollut aiemmin edes tiennyt turkinkyyhkyjä olevan olemassakaan. Useana kevätiltana kävelin Enolan katuja ja kujia ja tähyilin ympärilleni. Mitään kyyhkyjä en löytänyt vaikka kuinka katselin pusikkoihin. Siirryin sitten Moision alueelle kävelemään ja kurkistelemaan ihmisten pihapuita.

Olin jo luopunut toivosta nähdä uutta lintulajia, kunnes eräänä lauantai-iltapäivänä kävelin Inkerinkadulla. Näin kaksi herraa kiikaroimassa kerrostalon katolle. Pysähdyin siihen paikkaan ja kysyin onko siellä nyt niitä kyyhkyjä. Herrat olivat kovin innoissaan kyyhkyjen näkemisestä ja lainasivat minulle kiikarin. Ja siellähän se ulkomaan pulu oli antennin päällä. Tunnistin selvästi tumman kaularenkaan ja kauniit vaalean ruskeat höyhenet. Kooltaan se oli meidän kotoisia pulujamme pienempi. Kujerrus oli kovin vieno, selvästi pulun kujerrusta muistuttava, mutta huilumaisempi. Hyvin iloisena lähdin kävelemään kotiinpäin. Olinhan vihdoin kuukausien odotuksen jälkeen nähnyt etsimäni.

Tänä keväänä olen ollut onnekkaampi tai sitten havaintokykyni on terävöitynyt, sillä olen nähnyt ja kuullut Turkinkyyhkyjen kujerrusta jo useamman kerran. Varmimmin ne tapaa Inkerinkadun joenpuoleisessa päässä. Pysähdy ja kuuntele, siellä ne ulkomaan pulut kujertavat.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kyllä minä niin mieleni pahoitin…

 ...kun jouduin taas kerran katselemaan ja kuuntelemaan ulkopuolisena sitä minkälainen olen muitten silmissä. Kyllä ei naurattanut. Paitsi se Tuomas Kyrön teksti, minkä kautta itseäni katselin. Tekstejä tulkitsi Suomisen teatterisuvun nuorempi poika, Hannes, eikä huonosti tulkinnutkaan. Reilun tunnin monologi pysyi hanskassa ja nauratti katsomoa. Sanoilla. Elämänkokemuksen puuttuminen tosin hiukan sitä terävintä kärkeä tylsytti. Ja kun ne kaikki kolme Mielensäpahoittaja-kirjaa on tullut luetuksi, niin suuresti ihmetyttää se kirjailijan kyky nelikymppisenä elää niin vahvasti meikäläisen ikäkauden mielen sisällä. Ei kyllä ole kaukana realismista se! Oman karvalakkini alta.

Jotenkin mielenpäälle kävi senkin asian huomaaminen, että elävä esitys on kyllä jotain aivan muuta kuin tässä eriössä televisioruudun kautta saatu ‘kyldyyrikylpy’. Sehän tempaa mukaansa. Eikä siitä pääse välillä jääkaapille kurkistelemaan, että kestäisivätköhän sokerit vielä pikkasen santsata. Kahvikupilliselle sentään oli varattu oikein erityinen aika.  Tuosta mukaansa tempaamisesta jäi elämään sellainenkin ajatus, että olisikohan ostettava Mielensäpahoittaja Antti Litjan äänikirjana ja otettava se tukevaksi  ohjenuoraksi elämäänsä. Ei silti, etteikö sitä ihan ite osaa arvostellen asennoitua kaikkeen. Kaverit kyllä tietävät, mitä käsite ‘vastustan’ kohdallani merkitsee. Lähes kaikkea, myönnän, mikä liittyy lauluun, leikkiin ja urheiluun. Mutta ehkä sen kuunteleminen tukisi oivaltamaan ajatuksiani elämästä ja olemisesta. Itsekin!


Suurella mielenkiinnolla jään odottamaan myös tekeillä olevan Mielensäpahoittaja ja miniä -elokuvan saamista katseluetäisyydelle. Se lienee levityksessä vasta kesän jälkeen, mutta hyväähän kannattaa odotella. Kyllä en sitäkään ole oppinut ymmärtämään. Mitä hyvää muka odottelussa on. Paitsi perjantain osalta, kun pääsee taas maailmaa parantamaan UkkoKööriKavereittensa kanssa. Olivat kavereina tosin teatterissakin. Ei kyllä siellä mitään menty parantelemaan. Onneksi. Oli se Hannes sen verran hyvin hommansa osaava! Suosittelen!

IsoTimppa