lauantai 27. helmikuuta 2021

Musiikilla merkitystä

Kun katsomme televisiota tai olemme elokuvissa, niissä on aina musiikkia. Välillä liian kovaakin, kuulemma.  Mutta jos ei sitä taustamusiikkia olisi, voisivat ohjelmat olla tylsempiä katsottavia. Jo mykkäelokuvien aikana oli musiikilla iso merkitys, ehkäpä suurempi mitä nykyään.

Olen katsonut varsinkin luontokuvia. Niissä on oivallisesti saatu musiikki luomaan tunnelmaa aina eri kohdissa. On sitten jokin eläimen juoksu tai kävely kyseessä, tai ihan vaan luontoa.  Suomessa tai jossain muualla tehdyt luontokuvatkin olisivat aivan toisenlaisia ilman taustamusiikkia. Katsoessaan elokuvaa jokainen voi vaan kuvitella musiikin voimistuessa, että jotain alkaa tapahtumaan. Musiikki taustalla luo tunnelmaa, on se sitten jännitystä tai hempeyttä tai jotain muuta. Toisinaan musiikki jää soimaan ”korvamadoksi” ja toisinaan elokuvamusiikit jäävät ns. ikivihreiksi. Siinä on aikamoinen hakeminen, että löytää sopivan musiikin elokuvakohtauksen taustalle. Esimerkiksi tappelu- tai tappokohtauksen taustalle ei sovi mikään romanttinen musiikki.

Radiosta on tullut aina musiikkia. Hyvä niin, ei tarvitse olla tupa täynnä erilaisia musiikkilaitteita. Nykyisin radiokanaviakin on lukuisia ja jokaiselle varmasti löytyy jotakin.

 

Mitä olisikaan maailma ilman musiikkia.                               

 

Nuotisto: Beethovenin jousikvartetto nro 4 op. 18.
Nykyaikaista nuottikirjoitusta: Ludwig van Beethovenin jousikvartetto nro 4 op. 18.

                                                       Kuulemisiin, Sisko

lauantai 20. helmikuuta 2021

Villaa ylle!

Tossut ja päällimmäisiksi tulevat villasukat
Tossut ja päällimmäisiksi tulevat villasukat



Tulihan se talvi sieltä. Kyllä jossain vaiheessa jo hirvitti, onko tämäkin vuosi samanlaista pitkää pimeää syksyä, mutta nyt ei voi valittaa. Lunta on riittävästi, pakkasta välillä yli oman tarpeen ja joinakin päivinä aurinkokin on antanut itsestään merkkejä. Hyvältä tuntuu!

Meillä ei olla mitään himoliikkujia, mutta jonkin verran on tullut luisteltua, hiihdettyä ja pulkkailtua. Lasten jalat kasvavat, ja huushollista löytyvät sukset ja monot eivät menneet ihan järkevästi yhteen – suoraan sanottuna, eivät menneet yhteen ollenkaan. SNS-side ja NNN-mono tai toisin päin, ei toimi. Kuopus, neljäsluokkalainen, hiihti koulun liikuntatunnilla suksilla, jotka on keskimmäiselle hankittu kuusivuotiaana, koska hänen mononsa sattuivat sopimaan vain niihin tai 180-senttisiin. Onneksi yhdet vanhat monot löytyivät lainasta ja itse kokeilin miehen suksia, joilla voin hiihtää ihan hyvin ne kerrat, kun (jos!) saan kaikki lapset kerralla ladulle. Mies kun ei tänä vuonna aio hiihtää. Omat sukset menevät esikoiselle tai keskimmäiselle mainiosti. Nuo miehen sukset ovat luistelusukset, tai pitäisikö virallisesti sanoa vapaan tyylin, ja se olikin hauskaa menoa, kun kävin kokeilemassa. Tosin aika raskasta tottumattomalle, kyllä tuli läähätettyä parikin kertaa kesken ylämäen, kun ei vaan enää riittänyt potkua! Jos siellä ruudun takana joku nyt on hankkimassa suksia, niin minä en osaa antaa minkäänlaisia suosituksia, mutta juttua olen kuullut, että ainakin karvapohjasukset ovat aika vaivattomat.

Sukkakenkien kanssa lumessa.
Lunta sukassa :)



Jossain liukkaan kelin vinkissä, olisiko ollut ihan mielipidepalstalla, mainittiin jonkun ihmetelleen vanhemman väen tyyliä käyttää villasukkia kenkien päällä. Siitä en vielä innostunut, vaikka sukka varmasti pakkaskelillä toimiikin liukuesteenä ja lämmikkeenä. Sitten tuli uudestaan vastaan villasukkauutinen. Siinä mentiin villasukissa lenkille. Näytti niin hauskalta menolta, että sitä piti kokeilla. Suositeltiin kahta tai kolmea villasukkaa päällekkäin. Minulla kun on nuo Feelmaxit, paljasjalkajalkineet, jotka muistuttavat sukkaa ja ainakin keväästä syksyyn tuntuvat jalassa tosi lämpimiltä, päätin laittaa ne väliin. Eli villasukka alle, tossu keskikerrokseen ja vielä yksi villasukka siihen tossun päälle. Oli muuten hankala valita nuo päällimmäiset sukat. Tykkään villasukista yli kaiken ja käytän niitä läpi vuoden, joskus helleaikoina korkeintaan pidän taukoa. Kun saan uudet, käytän niitä säästellen, pelkästään kotona “parempina sukkina”. Eihän tuommoiseen kulutuskäyttöön siis voi valita mitään uutta sukkaparia vaan täytyy ottaa sieltä arkikäytön parsitummasta laidasta. Onneksi olin hiljattain parsinut yksiä kivoja, vihreitä makkaravartisia sukkia, ja ne nappasin kokeiluun. Siis sukkaa ja tossua päällekkäin ja pihalle! En tehnyt pitkää lenkkiä, mutta hieno tuntuma tuli metsänpohjaan ja polkuun, kun kirjaimellisesti sukkasillaan pääsi kirmailemaan. Kengänpohja hävittää kaikki paakut ja pahkurat, juurakot ja kivet, ja vaikka kengillekin on tärkeä paikkansa niin mikä tunne-elämys jalkapohjille ja koko jalkojen päällä hoipparoivalle täti-ihmiselle. Sanoisin että mahtavaa menoa metsässä, vapautetaan villit varpaat! Pienellä lenkillä jalat eivät ehtineet paleltua. Pakkanen oli jossain –12 C paikkeilla, tyyni keli. Tuommoisille noin kilometrin happihyppelyille reiluissa sukkakerroksissa uskaltaa siis varmasti lähteä kokeilemaan, ja kun kirmaa kodin lähellä sinne tänne, voi tulla takaisin ennen kuin paleltaa.

Kun vaan muistaa pukea riittävän monta kerrosta villaa ja/tai muuta sopivaa lämmikettä päälle ylipäätään muuallekin kuin jalkoihin, talvikeleistä voi nauttia todella monella tapaa. Pihalla sen aikaa kun itse tarkenee, ja sitten sisälle ja lämmin kaakao tai muuta höyryävää nenän eteen ja parempiin suihin!

Aamuinen talvimaisema
Talvinen aamuhetki



Muistaako kukaan muuten tätä alla olevaa talvilaulua? Sen alku putkahti yhtäkkiä itselle mieleen, ja kuukkeloin sanat tähän. Säveltä en enää muista, mutta luulisin että laulua laulettiin joko kerhossa tai ekaluokkalaisina aikoinaan.



Talvilaulu

- sanat Z. Topelius

Kas, talvella muistaa taas lapsoset luistaa ja suksilla suistaa

nyt sievästi näin. Ja hanki se nauskaa, ja jäänraot rauskaa,

ja kulku on hauskaa, hei vaan, edespäin!

Nyt lumet ne vilkkaa ja kulkuset kilkaa ja riemua silkkaa

on aikamme vaan! Nyt etehen korjan tuon varsani norjan

ja siskoni sorjan vien ajelemaan.

Maan talvi kun hyytää ja pyryjä pyytää se silmihin syytää,

niin hauskapa on. Kun joutuvi joulu ja loppuvi koulu,

soi riemu ja laulu taas lopumaton



Hienoja talvipäiviä kaikille, liukasta laskiaista ja ystävällisiä ajatuksia!

T: Auli

lauantai 13. helmikuuta 2021

Tikulla silmään ken vanhoja muistelee!


Siinä yksi erittäin vanha hokema, joka tarkoittaa, että jos on ollut erimielisyyksiä asiasta, joka on jo puitu ja sovinto saatu aikaiseksi. Ja silti!





Meillä ihmisillä on paha tapa, tai ominaisuus, kuljettaa pahaa mieltä takaraivossa sovinnon teosta huolimatta. Mistä tällainen ajatus nyt kohosi “takaraivoon”, sitä en osaa sanoa, mutta noita vanhoja asioita kyllä putkahtaa herkästi mieleen. Vastapainoksi voin todeta, että uusien asioiden muistaminen on tosi vaikeaa. Onko se sitä ’rementtiaa’ vai jotakin muuta? On vissiinkin!

Joka tapauksessa monen rakastama ja vähintään yhtä monen inhoama valkosipuli saa sananvaihtoa aikaiseksi. En aio olla erotuomari tässä kiistassa, vaan yritykseni on lisätä valkosipulin käyttöä. Tämä kun on jäänyt ikään kuin unholaan. Senkin pistän ikääntymisen ja sen rementtiani piikkiin.

Näin korona-aikaan on muistettava, miten tärkeää osaa ravinto näyttelee muutenkin ja nimenomaan hyvinvoinnin kannalta.

Luin erään naisen tarinan. Hän oli opiskellut lääkäriksi. Ns. valkoihoinen farmin omistaja Afrikassa. Elämäntyönään hän auttoi maan heimoja selviytymään. Puhtaus ja puhdas vesi kuuluivat siihen. Tartuntataudit raivosivat heimojen keskuudessa. Puhdas vesi ja sen saanti oli lääkärin mukaan elinehto.

Samainen lääkäri virui toisen maailmansodan aikaan keskitysleirissä. Hän kertoo, että siitä koettelemuksesta hän selvisi VALKOSIPULIN avulla. Aiheesta on tehty myös elokuva. Hänellä oli oma lentokone ja lupakirja sen kuljettamiseen. Hän menehtyi 80-vuotiaana lupakirjan uusinnan yhteydessä.

Valkosipulin on todettu alentavan kolesterolia. On muitakin kolesterolia alentavia ravintoaineita: mm. päärynät kuorineen, saksanpähkinät. Näin pimeänä aikoina vitamiinien saanti on rajallisempaa kuin Suomen kesän monituntisten aurinkopäivien aikana.

Keripukki, tuo entisajan merimiesten vitsaus, johtui C-vitamiinin puutteesta. Asia korjaantui, kun huomattiin, miten tärkeä suoja saadaan ravinnon tuoretuotteista. Oliko Suomen merimiehillä varattuna keittiöön hapankaalia, tuota “ryssien” (ketä ne lienevät) rakastamaa vitamiinipitoista terveysruokaa. Onhan näitä sapuskoja, joita on inhottu ja halveksittu, ihan vain ennakkoluulojen vuoksi.

Aiheesta olen jotakin kuullut jostakin ja jonkinlaiseen tietoisuuteni osan omaksunut. Sanotaan, ettei makuasioista voi kiistellä, mutta totuttautumalla uusiin makuihin, laajentaa makuelämyksiään monesti nautinnoiksi asti. Siinä samalla saattaa jopa löytyä se terveellinen ruokailutottumus.

Itse sain jonkinlaisen “herätyksen” ruokatottumuksieni suhteen, että pitääpä ottaa itseäni niskasta kiinni ja antaa tilaa enemmän noille ns. tuoretuotteille.

Siihen aikaan kaupoissa oli vain palvelusysteemi ja automarkettitavaratalot eivät olleet ihmisten rasitteena; silloin kaupan täti tai setä tiesi mitä asiakas haluaa ostaa. Varmaankin ei olisi paljoakaan pieleen mennyt, jos olisi etukäteen laittanut tavarat valmiiksi kassiin ja antanut laskun maksettavaksi käteisellä taikka pankkisiirtona tilille. Eivät nuo valikoimat kaupoissa silloin niin hirveän laajat olleet. Silti riittivät tyydyttävän elintason ylläpitämiseen.

Muistelen jopa, että väki vanheni silloin, vanhaan hyvään aikaan, paljon nopeammin kuin nykyisin, viisikymppinen oli ihan ikäloppu. Ainakin pari-kolmekymppisen silmissä. Johtuiko ”vanhan näköisyys” vain ravinnosta vai lapiotyön aloittamisesta tavattoman paljon nuorempana. Rippikouluiässä sitä mentiin tai päästiin käsitöihin - koneita ei pahemmin ollut. Jos olikin, niin selän päälle niittenkin käyttäminen kävi.

Tällä kertaa näissä mietteissä yritän tuota nukkumista harrastaa vaivojeni kera. Joka tapauksessa olisi mielestäni syytä miettiä, minkälaista ravintoa sitä kuljettaa tuota ääntä kohden. Mahtaisiko ravinnon laadulla olla merkitystä vastustuskyvyn hankkimisessa tämän koronan suhteen? Ainakin hivenaineitten ja vitamiinien saanti tulee ravinnon kautta turvatuksi. D-vitamiinin nauttiminen purkista kuulemani mukaan on tähän vuodenaikaan enemmänkin kuin suositeltavaa.

Vanhoja asioita tulee muisteltua, kun noita uudempia ei tuppaa tulemaan mieleen. Joutenoloahan kyllä tuppaa olemaan, aikaa ajatuksille, mutta aikansa kutakin…

Niilo

 

lauantai 6. helmikuuta 2021

Pitäisikö uskaltautua pois mukavuusalueeltaan

 

Mukavuusalue? Oletko miettinyt mitä se tarkoittaa?


Melko usein kuulee tuon sanan mainittavan, mutta pitäisikö sen pysäyttää ajattelemaan jotain omakohtaisestikin?


Ajattelitko ehkä laillani, että mukavuusalue koostuu vain niistä kaikista miellyttävistä tilanteista, jotka meitä ympäröivät ja tuovat nautintoa elämäämme? Kyllä ei! Mukavuusalueemmehan on kaikkea sitä, johon olemme tottuneet ja jotka kuuluvat rutiineihimme; eikä se tarjoa edes mahdollisuuksia kehittyvämpään suuntaan. Se on kuin kupla, joka pitää kaiken ennallaan. Johtuisikohan siitä tuon ’ennen oli kaikki paremmin’ -ajattelutavankin vallalla pysyminen?


Violetti sydän joka ääriviivoituu sisäänpäin, kunnes on jäljellä pienempi sydän

Uskaltaisitko siis kurkistaa, mitä mukavuusalueesi ulkopuoliset mahdollisuudet voisivat tarjota? Mitä saisitkaan selville itsestäsi, kun uskaltaisit tehdä jotain ihan eri lailla kuin ennen, pois vanhoista tavoista. Ottaa tavoite, jollaisen mahdollisuuksiin et olisi aiemmin edes uskonut? Meistä jokaisella on kykyjä, jotka vain odottavat tilaisuuttaan päästä näkyville – usko pois!

Oletettavasti jo melko pian huomaisit, että kyseessä on ollut vain päättäväisyyden puute, ja että todellisuudessa selviät paljonkin suuremmista vaatimuksista, mitä itsekään uskoit. Entä uskoivatko toiset? Tuskin, sillä epävarmuutesi on estänyt sinua osoittamasta mihin kykenet.

Oman luovuutemme rajaton mahdollisuuksien tarjonta odottaa vain päätöstämme astua ulos sieltä mukavuusalueeltamme. Emme välttämättä tarvitse edes ulkopuolista ohjausta, sillä kun annamme sisäiselle minällemme luvan ajatella yli vanhojen rutiinien ja omien pelkojemme raja-aitojen – kun löydämme sen uuden alueen, josta koemme saavamme innostusta uusiin harrastuksiin, oppimisiin, toteuttamisiin – niin kaikkeen kyllä löytyy nykyisin helposti oppia ja opastusta; etänäkin, kuten tällä hetkellä vielä joudumme pitämään tarpeellisena.

Nyt, kun vielä jonkin aikaa rajoitukset ovat osana arkeamme, kannattaisi katsella kaiken uuden ja erilaisen tarjontaa ja harkita, kuinka paljon voisimmekaan saada uutta sisältöä elämäämme – ei jos, vaan kun – rohkeasti hankkisimme uuden kiinnostuksen kohteen ja hakeutuisimme eri keinoilla etsimään tietoa sen kanssa tarvittavista toimista. Kun alkaisimme ilman ennakkoasenteita kuljettamaan itseämme sen mukaan… Huomataksemme, että meistähän on löytynyt aivan uusi, rohkeampi minä, ja mukavuusalueemmekin on laajentunut niin, ettei sekään enää rajoita oivalluksiemme siirtämistä toteutuksiksi.

Yksi varteenotettava ja hyödyllinen foorumi löytyy SYTYn tiedotteiden seuraamisen kautta avautuvasta digiosaamisen tarjonnasta. Olimmepa minkä ikäisiä tahansa, jokapäiväinen elomme vaatii kaiken aikaa enemmän juuri tuota osaamista – ja se helpottaa arkea kaiken aikaa enenevässä määrin. Ja sehän olisi jo hiukan vanhastaankin tuttua, niin sijaintinsa, yhteyksien kuin henkilöstönkin puolesta.

Sen mukavuusalueen rajojen ylittäminen voisi olla juuri tätä kautta helpompaakin kuin… Mutta älä tee kohdealueen valinnasta kynnyskysymystä, kysy Googlelta, mitä juuri Sinua kiinnostavilta elämänalueilta se etsii tarjolle puolestasi!

                                                                          Iso Timpan allekirjoitus