perjantai 27. elokuuta 2021

Venekuume





Turkuun muuton jälkeen on kaupunki tullut jo tutuksi ja mieli halajaa tutkimaan saaristoa. Autolla on kyllä kruisailtu siellä ja täällä, mutta vesille tekee mieli.

Niinpä päätimme vuokrata veneen päiväksi ja lähteä katsomaan, olisiko se meidän kahden ikiliikkujan juttu. Netti auki ja tsekkaamaan, mitä on ns. tarjolla.

Pientä venettä haimme nyt ensi alkuun. Kokkilan kalastusreissuista on vierähtänyt puolisollani vuosi jos toinen, kun viimeksi on busterin ratissa ollut. Viime aikoina olemme olleet veneilemässä vain vävypojan tai kavereiden kyydissä. Vävypoika kyllä on meille fiksuna ihmisenä kertonut, että ”kaverin vene on paras vene” (no, fiksuja me ei olla kai koskaan oltukaan :) ) Veneitä on vuokrattavana joka lähtöön soutupaatista luxusjahteihin.

Sellainen meille sopiva vene päivägruisinkiin löytyikin helposti ja ei kun vuokraamaan. Sitten jännättiin, että tuleeko sade juuri perjantaina, kun on meidän päivämme päästä merelle.

Meille venettä vuokrasi ja opasti valloittava nuorimies, joka kurvaili paikalle valkoisella mopoautolla. Nuorimies oli työllistänyt itsenä kesäksi vuokraamalla perheen venettä, kun he eivät sitä itse tarvinneet. Arvostan nuoren miehen yrittelijäisyyttä ja sitä, että perhe on antanut tähän mahdollisuuden.

Niin alkoi meidän veneretki puolipilvisessä säässä ja fiilis oli katossa.

Lapsena meidän isällä oli vanha meriläinen, jonka kanssa kesällä iskäviikonloppuisin käytiin veneilemässä kiertäen Turun saariston vesiä. Lempipaikkana Maisaari Turun kaupungin leirintäalue. Siellä tuli vietettyä viikonloppu jos toinenkin.

Tällä vuokraveneretkellä meillä ei ollut merikarttaa ja veneen blotteri oli niin pieni, että siitä ei paljoa apuja ollut. Samoin kännykän näytön lukeminen auringonpaisteessa oli hankalaa, joten maamerkkien avulla suunnistettiin ja hyvin pysyttiin kartalla.

Monta kohdetta löydettiin. Muun muassa Naantalissa pyörähdettäessä huomattiin, että oli meidän pressakin kotosalla, mutta emme käyneet häntä nyt moikkaamassa ;). Sitten Rymättylän kautta Paraisille, jossa käväistiin pikapikaa ystävän rannassa ja tankkaamassa. Paluumatkalla ihasteltiin saariston upeita rantoja ja hulppeita huviloita, joita tuntui olevan todella paljon lähellä rantaa.

Päivä oli niin hauska ja mieli lepäsi ihanissa maisemissa. Olotila oli todella rentoutunut ja ei tämä reissu ainakaan yhtään helpottanut ”venekuumetta”. Pisti vain miettimään, että millainen vene olisi meidän tarpeisiimme paras.




Venekuume 2.

Sitä venekuumetta ei tosiaankaan tuo vuokravene gruisailu auttanut yhtään – päinvastoin. Sen seurauksena surffattiin koko viikonloppu nettivenesivustoja ja puntaroitiin, millainen se meidän tuleva vene voisi olla.

Markkinoilla on kyllä veneitä, mutta meidän haluamia tai arvostamia merkkejä ei sitten niin ollutkaan tarjolla tai ne menivät ns. nenänedestä. Eli taisi olla myyjän markkinat. Muutama kiva meitä kiinnostava löytyi ja ei kun sopimaan näyttöaikoja.

Yamarin venettä ajateltiin ensin, mutta sitten käytiin Bellaa katsomassa ja siitä tehtiin kaupat. 13.7 oltiin sitten onnellisia veneen omistajia. Bellassa on kyllä blotteri/karttaohjelma, mutta minun ensimmäinen hankintani oli paperinen karttakirja. Tuli jotenkin nostalginen olo, kun kävelin karttakirjan kanssa kirjakaupasta ulos.

Seuraavaksi hankkimaan meille liivit. Itselleni valitsin ns. Paukkuliivit ja meidän perheemme Dani-koiralle lemmikkien pelastusliivit.

Ilmat suosivat kyllä tänä kesänä veneilijöitä. Tuulet ovat olleet kohtuullisia ja aurinkoa on riittänyt. Raikas meri-ilma hivelee hipiää ja rentouttaa mielen.

Retkistä sitten enemmän seuraavalla kerralla.


Minna




perjantai 20. elokuuta 2021

Ajo-opettelua



Lasten kasvaessa eteen tulee aina jotain uutta. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että esikoinen saa alkaa harjoittelemaan autolla ajamista. Nykypykälien mukaan ajamaan opettelun olisi saanut aloittaa jo 16-vuotiaana, mutta kaksi vuotta tuntui pitkältä ajalta. Nyt harjoitteluaikaa tulee vajaa vuosi. Esikoinen toivoi minun opettavan. Sulattelin asiaa melko pitkään, mutta lopulta ajattelin, että kokeillaan.

Vanhemman tai muun läheisen ajo-opetusluvan saaminen on nykyään melkein läpihuutojuttu. Ajokokemusta opetusta vastaavalla ajokortilla tulee olla vähintään viideltä vuodelta, ikää vähintään 25-vuotta ja taustaltaan tulee olla opetukseen sopiva, eli ei ajokieltoja tai muita suurempia liikennerikkomuksia tai rikollisuutta. Opetuslupaa hakevan ei enää tarvitse suorittaa opetuslupa-opettajan koetta, eikä ajoneuvoa tarvitse muutoskatsastaa. Itse on huolehdittava, että opetuspoljin ja lisäpeilit on asennettu turvallisesti ja kolmio on näkyvissä auton peräpäässä. Vaikea sanoa, onko hyvä, että asiat on tehty näin helpoiksi. Itse en varmaan olisi hommaan alkanut, jos olisi menty vanhan kaavan mukaan.

Opetuslupaa haettiin Ajovarman toimipisteen kautta, joka on Traficomin palveluntuottaja. Luvan saaminen kesti noin kuukauden. Siinä vaiheessa perheessä olikin kasautuneita auto-ongelmia, jonka vuoksi piti järjestellä ja korjailla ja sitten saada se poljin asennettua, joten kesää meni ajamisen kannalta paljon haaskuun...mutkien kautta opetusautoksi valikoitui sama kärry, joka ostettiin perheeseen juuri ennen esikoisen syntymää. Katsotaan päästäänkö sen kanssa niin pitkälle, että ajokortti on suoritettuna!

Ajo-oppilas suoritti alkuteoriaosuuden netin välityksellä, ja sitä kautta käydään läpi teoriaoppeja kokeisiin saakka. Ensimmäisiä ajoharjoituksia tehtiin isolla, tyhjällä parkkipaikalla. Kun ainoat kulkupelit ennen tätä ovat olleet polkupyörä ja satunnaisesti potkulauta tai vastaava, olikin aika tekeminen saada auto liikkeelle. Puhumattakaan siitä huvista, kun ohjauspyörää täytyy todella veivata kurvaillakseen parkkipaikkaa ristiin rastiin, eikä vain kevyesti kallistella pyörän ohjaustangon lailla. Ja ne polkimet...nyt kaikki alkaa pikkuhiljaa sujua, ja onneksi aikaa on reilusti niin ehditään harjoittelemaan paljon.

Omilta autokouluajoiltani en tarkkoja tuntimääriä muista, mutta sen verran kuitenkin, että teoriatunteja istuttiin autokoululla reilusti useampia. Autokoulu aloitettiin noin kuukautta, kahta, ennen suunniteltua ”inssiajoa”. Teoriaa ja ajamista oli tiiviisti muutaman viikon ajan. Minun autokouluni oli Trexo Karjaalla, ja opettajat olivat osaavia ja hauskoja tyyppejä. Ajo-openi sai kyllä monet kerrat pyöritellä silmiään, kun laitoin vilkun päälle väärään suuntaan tai möhläilin muuten vaan. Kerran, kun meni “aika läheltä”, kuulin että jos esteen ja auton väliin laittaa sanomalehden ja muste tuhraantuu, sitten tietää olevansa turhan lähellä! Inssiajossa en onneksi joutunut suorittamaan pelkäämääni taskuparkkeerausta hankalan pieneen väliin ja läpi pääsin, vaikka mäkilähdössä muistaakseni auto sammuikin. Vaikein osuus tuli vasta inssin jälkeen, kun kukaan ei enää vieressä neuvonut, tai ainakaan ollut valmiina painamaan jarrua, jos oikein pieleen olisi mennyt. Onneksi auton takaikkunasta löytyi 80-lätkä, josta muut tielläliikkujat pystyivät päättelemään, ettei edellä kiemurtelevalla kuskilla ole vielä paljoa ajokokemusta plakkarissa. Kun ajokortti oli ollut jonkin aikaa (vuoden?), käytiin vielä suorittamassa liukkaan kelin ajot, hiukan teoriaa ja ehkä jotain muutakin ajoa, ja sitten sai vakituisen ajokortin sekä luvan ajaa ilman lätkää.

Enpä silloin olisi uskonut itse istuvani pelkääjän paikalla moisessa hommassa, tuskin ajo-opekaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Turvallisia kilometrejä kaikille!

Toivottaa Auli

perjantai 13. elokuuta 2021

SILLOIN, HYVÄÄN AIKAAN


Vartuin työläisperheen kolmantena lapsena. Äitini hoiti viisihenkistä perhettään taloudellisesti ja rakkaudella. Hänen elämänsä tulolähde oli pieni navetta, tällä “tuotantolaitoksella” hän sai isäni kotiin tuoman tilipussin riittämään ja jopa hiukan pankkitilinkin karttumaan. Täytyy pakosta mainita, että suurin pahe isälläni oli hyvinkin raskas - työnteko. Tuota työntekoaan helpotti Wiisaan Miehen Linimentti. Tätä lihaksia hoitavaa lääkettä toimitti Hyvinkään Apteekki. Isäni tilasi laatikollisen kerrallaan ja sisältöä jakamaan osallistui pari muuta työkaveria.


Hyvin paljon myöhemmin veljeni tytär sai ihmeen kaupalla haltuunsa linjamentin valmistusohjeet. Siinä selvisi Imatran Apteekin valmistaneen sitä myyntiin ympäri Suomea. Veljeni tytär on alan yrittäjä ja tuon tiedon sisältäneen kirjan hän sai kollegaltaan.

Silloiset nuoret ihmiset olivat joistakin asioista kovinkin yksimielisiä. Emme ainakaan vanhuuttamme aio viettää kotona elämällä, kunnalliskotiin me menemme passattavaksi, syömme valmiiksi kokkailtuja aterioita – ja keinutuolissa kiikutellaan. Se on sitä hyvää elämää! Ehkä vähän vanhemmat kunnan päättäjät hakivat rauhallista tonttia uudelle, modernille kunnalliskodille. Ja joka pitäjästä yleensä sellainen löytyi hyvinkin helposti. Oikein sellainen hiljaisuuden tyyssija, jonka ainoat häiriötekijät saattoivat olla pihapuiden räkättirastaat. Tällainen kunnalliskotiajatus oli ns. hyvän ajan “tavoite”: sinne sitten kun eläkeaika koittaa.

Tämän “hyvän ajan” nuorison elämä oli tosi helppoa ja yksinkertaista jatkokoulutustakin ajatellen. Tosin monien ajatukset jäivät vain haaveilu asteelle. Syynä oli yksinkertaisesti raha ja sen puuttuminen. Vanhemmilla ei ollut varaa kouluttaa lapsiaan, joita monelle oli siunaantunut useampi kuin kaksi. Oppikoulut olivat maksullisia. Vanhemmat saattoivat ajatella, kun ei ole varaa kouluttaa, niin menkööt johonkin töihin.


Töihin sitä mentiin, mutta tarjolla tuppasi olemaan vain sellaisia, joissa suurin osa sai työvälineeksi lapioon verrattavan työkalun. Tällaisen voimia vaativan välineen saanti työvälineeksi johtui maamme teknisestä kehityksestä. Sodan jälkeinen kehitys on ollut valtava, verrattuna siihen hyvään vanhaan aikaan. Sotakorvauksista selviämiseksi tulosta tarvittiin enemmän ja nopeammin, kuin mihin käsityöperinteellä oli totuttu; tarvittiin koneita! Eivätkä ne tarvinneet kaikkia työikäisiä yhteistyöhön kanssaan.

Oli siitä ajasta myös jotain hyvääkin sanottavaa. Nimittäin Suomen naisten sietokyvystä, sitä riitti. Sehän oltiin nähty jo sotien aikana, kun kotirintaman miesten työt jäivät lähes kokonaan naisille. Synnytyksen jälkeinen loma oli peräti kolme viikkoa, jonka jälkeen oli taas ryhdyttävä työntekoon.

Elämä myös terveydenhoidon kannalta oli yksinkertaisempaa. Kun tarvitsit lääkäriä, menit virka aikana kävellen tai pyörällä vastaanotolle, odotushuoneeseen tullessasi katsoit tarkasti, keitä siellä istui ennestään, siitä näit vuorosi. Olitko 9. vai 19. jonottaja. Siinä odottaessa tulit varmasti sairaammaksi. Siitä piti huolen jo odotushuoneen täyteen ahdattu ja tuulettamaton tila. Haukotteleva, väsynyt lääkäri tuli ovelle ja sano: “seuraava”! Ja seuraava löytyi ongelmitta, ilman vuoronumerolappuja. Niin se oli silloin joskus! Maksoit kolme markkaa käynnistä ja se oli siinä - lääkemääräys taskuun ja apteekkiin.

Kyllä silloin ennen oli ihan kaikki paremmin. Minäkin olin silloin paljon reippaampi. Mikään muu ei siitä ajasta jäänyt harmittamaan, että miks’en tehnyt… Mikähän asia se nyt olikaan?

                                            Miettii yhä



perjantai 6. elokuuta 2021

MINNE PILVET KARKAAVAT?

 

Jostain menneisyydestä on mielikuviini jäänyt tuokio, jossa mummolan kesäisellä nurmikolla loikoillen katselen pilvien liikehtimisiä ja niiden kaiken aikaa hienokseltaan muuttuvia muotoja. En usko silloin edes miettineeni, mistä ne tulevat taikka mihin ovat matkalla. Kun tässä äskettäin kuuntelin Rauli Badding Somerjoen pilvien kauas karkaamisesta kertovaa iskelmää, sain pieneen mieleeni tuuman pohtia, että kuinkakohan kauas ja minne?


No, tietokoneriippuvaisena läksin ensimmäiseksi googlettamaan pilviä ja Somerjokea. Pilvistä löytyy kyllä runsaasti aineistoa, mutta Somerjokea vain kaksi – hakuehdoillani. Eikä Somerjoki ollut Someroa lähelläkään, vaikka paikkakuntana se mainitaan aina tämän kappaleen ja hänen nimensä yhteydessä, ei. Maanmittauslaitoksen Karttapaikka löytää sillä nimellä kyllä 2 kohdetta, toisen Heinävedeltä ja toinen kuljettaa Julman-Ölkyn vesiä eteenpäin Suomussalmella. Joten päätin keskittyä vain pilviin.

Käsittelemättä sen enempää pilvien olemusta taikka rakennettakaan, totean vain Wikipedian tarkennuksena, että ”Vesihöyry on tärkeä osa ilmakehän lämmöntasausjärjestelmää: vesi haihtuu lämpimillä alueilla, kulkee vesihöyrynä lähemmäs napoja ja tiivistyy siellä, ja samalla vapauttaa siihen haihtumisessa sitoutuneen höyrystymislämmön. Tuollaisen tiivistymisen voimme nähdä pilvenä, jossa kaasumuotoinen vesi on jo tiivistynyt pienenpieniksi pisaroiksi, samoiksi, joista sumu muodostuu. Pilvet eivät siis fyysikoiden ammattikielellä ilmaistuna ole vesihöyryä, vaan nesteaerosolia, ts. hyvin pieniä vesipisaroita leijumassa kaasussa.” Eli vaikka tuon käsittäisinkin, en ymmärtäisi pilvistä enempää kuin ennenkään…

Mutta se pilvien ”karkailu”! Eiköpä siihenkin löytyne ns. luonnollinen selitys eli tuuli, joka on ilmakehässä liikkuva maanpinnan suuntainen ilmavirtaus, jonka mukana pilvet liikkuvat. Monasti eri ilmakehän kerroksissa tuulet puhaltavat usein eri suuntiin ja kuljettavat eri korkeudella olevia pilviäkin siksi eri suuntiin…

Kun tämänhetkinen havaintopaikkani on Salossa, niin googletin senkin. Ellen olisi joskus 80-luvulla tänne muuttaessani paikantanut itseäni silloin Suomen kartalle, niin nyt olisi ilmaantunut ongelma. Karttahaku tarjosi Salolle 277 kohdetta. En ala niitä nyt mitenkään kartalle asettelemaan, riittää kun suhteutan tämän kotipaikkani siihen aiemmin mainittuun Someroon, naapurikaupunkiimme. Miksikö? No kun mielestäni täältä hyvin usein pilvet kulkeutuvat Someron suunnalle…

Se lienee jotenkin usein suosiossa olevan lounaistuulen ansiota, sekä maastonmuodostuksessa Salosta jo ammoin rakentuneen ”Piilaakson” kaikille puolille jääneitten harjujen luontaista pilvien ohjailevuuteen vaikuttamista.

Tuulethan muodostuvat siitä, kun ”eri seuduilla vallitseva erilainen lämpötila saa aikaan eroja ilmanpaineessa, jolloin ilma alkaa virrata korkeamman paineen alueelta matalamman alueelle päin. Jos paine on alueella vakio, siellä on myös tyyntä. Tuuli siis myös ylläpitää olemassa olevia paine-eroja.” Jälleen turhaa teoriaa. Riittää kun ymmärtää, että tuuli kuljettaa pilviä ja jos kerran maaston muodotkin – laaksot ja kukkulat sekä varsinkin vesistöt, joista haihtuva kosteus ylläpitää pilvien olemassaoloa – jos siis ne vaikuttavat tuuliin, niin Katri-Helenan ohjeella ”selkä vastatuuleen” näkee, minne tuuli pilviä kuljettaa.

Täällä Salossa noin karkeasti ottaen riittää, että kääntyy vain suunnilleen kohti karttapohjoista eli likimain Someron suuntaan ja jos vallitseva tuuli puhaltelee niskahiuksiisi, niin voit pienellä ilkikurisuudella vahingoniloisesti ajatella, että taas saavat somerolaiset etsiskellä sateenvarjonsa esille.


Kas kun pilvillä on tapana silloin tällöin myös luovuttaa sitä niihin tiivistynyttä kosteuttaan ja pudottaa se pisaroina taikka vielä sulamattomina lumikiteinä alas maan pinnalle.

Pisaroitten taikka sateiden olomuotoihin sen enempää puuttumatta totean, että eiköpähän sitä olla saatu tuota ’taivaallista kosteutta’ riittämiin tänne meillekin, joten nämä nyt näkemämme karkaavat pilvet saavat esteettä jatkaa matkaansa kohti Someroa. - M.O.T.


PS. Myönnän kyllä huomanneeni pilvien kulkeutuvan myös muihin ilmansuuntiin tästä seurantapaikastani, mutta eivät nekään vallan usein asettaudu luovuttamaan kosteuttaan kesäkaupunkimme kiusaksi.

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kynttiläillallisen dramaattinen päätös



Jonkin aikaa seurusteltuani erään daamin kanssa hän alkoi kitistä, että kaikki MUUT miehet vievät seurustelukumppaninsa kynttiläillalliselle. Tämä on seurausta liiasta amerikkalaisten tv-sarjojen katselusta, jossa daami viedään kynttiläillalliselle.

No, joka tapauksessa nöyränä poikana päätin toteuttaa vihjailut viimeisen päälle. Ilta päättyi kuitenkin daamin kohdalla sairaalan teho-osastolle. Arvatkaa vaan, jatkuiko seurustelu.

Sitten asiaan. Järjestin siis meille pöydän viimeisen päälle hienossa ja kalliissa paikassa kynttilöineen kaikkineen. Pukeuduimme kauniisti kuten kuuluu ja tarkoituksena oli syödä maukasta illallista.



Jostain käsittämättömästä syystä daami otti suuren riskin eikä kertonut minulle, että hänellä on tuoksuallergia. Kynttilän, ruusun ja partaveden tuoksu on varma yhdistelmä kohtaukselle.

Jonkin aikaa alussa meni hyvin keskustellessa niitä näitä ja ruokaa odotellessa.

Sitten yhtäkkiä alkoi ko. daamin hengitys käydä vaikeaksi. Onneksi henkilökunnassa oli henkilö, joka tiesi mitä on tapahtumassa ja hälytti apua.

Kuten laulussakin sanotaan: ilta oli pilalla.

Pääpiirteittäin loppu hyvin kaikki hyvin.

 

JUPE                                       

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Kesäloma

 


Kesäloma on sana, jonka suloiset soinnut ovat hunajaa korville.

Mennyt vuosi on ollut henkisesti raskas. Työ, josta olen nauttinut ja rakastanut on käynyt haasteelliseksi toteuttaa kaikkien rajoituksien rokottaessa toimintaa.

Olen ihmisenä sellainen, joka on parhaimmillaan, kun on paljon elämää, haasteita ja tekemistä ympärillä. Tämä ns. laakereilla olo ei ole minun juttuni, toiminta on niin pientä ja kaikki suunnitelmat kaatuvat kuin korttitalo yksi kerrallaan epidemian jatkuessa. Toivon että syksyllä päästään aloittamaan loman jälkeen työt entiseen malliin.

Olemme mieheni kanssa rakastaneet reissata aina kesällä ulkomailla, mökillä sekä kutsua vieraita ja käydä itse kyläilemässä ystävien luona. Kotona makoilu ei ole lomallakaan minun juttuni.

Tänä vuonna työnantajani antoi mahdollisuuden vaihtaa osan lomarahoja vapaaksi ja tartuin syöttiin heti. Arvostan tätä elettä suunnattomasti. Eli tänä kesänä kirmaan kesälaitumilla pidempään kuin normaalisti ja pyrin tekemään kaikkea kivaa ilman suunnitelmia.

Pyöräily, meri, pitkät kävelylenkit, terassit ja kahvilat tulevat mökkeilyn lisäksi varmasti kuulumaan kesäpäiviini koko loman ajan.

Lapsena sitä oli lomalla ”helkahuoleton”. Ei stressiä, kaikki oli kivaa ja parasta oli viettää sitä aikaa vaan touhuamalla kavereiden kesken. Maalle mentiin kesäksi ja palattiin, kun koulut alkoivat.

Tavoitteena on löytää tämä sisäinen lapseni ja nauttia kesästä oli sadepäivä tai paistaa aurinko. Sää on vain pukeutumiskysymys.

Syksyllä sitten palataan asiaan, miten onnistuin tavoitteessani ja miten sain lomani kulumaan ilman suunnitelmia ja tekemättä mitään ihmeellistä.

Nautinnollista kesää kaikille!

T: Minna

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Nojatuolimatka pihan perälle


 

Hei siellä ruudun takana! Tämä on Allun Aurinkotuolin järjestämä nojatuolimatka ihan pihalle. Avaa siis ylin paidannappi, kääri hihat ja heitä kengät jalasta. Sitten voitkin nojata sopivasti taaksepäin ja heittäytyä matkaan.

Ensiksi laskeudutaan rappuset alas. Hieman ovat kuluneet nämä portaat, joten varotaan ettei tehdä turhia sivuttaisliikkeitä. Piikki jalkapohjassa voisi olla kohtalokas tähän aikaan päivästä. No niin, turvallisesti hiekalla! Tuossa oikealla näkyy pihan suurin ja kaunein kukkapenkki. Niin, kyllä, hyvä herra ja rouva siellä, se todellakin on myös ainoa kukkapenkki. Kuunliljaa etualalla, sitten korkeampia liljoja. Puutarhuri on tainnut olla hieman huolimaton, kun tuo punainen tuolla ei suinkaan ole kukintoa vaan liljakukko. Onneksi ylväät pionit tuossa vieressä peittävät suuremmat epäkohdat. Muutama pionituki ei kyllä olisi pahitteeksi, kun nuo kukat aukeavat. Jaaha, eteenpäin! Penkissä näkyy olevan myös jotain syötävää, nimittäin persiljaa. Liljat jatkuvat, ja sitten siellä näkyy suopayrttiä. Sen juurakoista voi innokas matkaaja tehdä vaikka saippuaa, kuten nimikin vinkkaa. Suopayrtin armoille ovat joutuneet akileija ja särkynytsydän, mutta sieltä silti heristellään reippaasti kukintoa naapurille eikä anneta periksi.

Kivien reunustamaa polkua eteenpäin. Kivilläkin saa kävellä, mutta nilkkojen muljauttaminen on kielletty! Vasemmalla on penkki, jos joku jo haluaa levähtää. Siitä vierestä voi napsaista vähän sitruunamelissan lehteä suuhun ja jos pää alkaa painua käsien varaan, alaviistossa voi silmäillä suloista kissankäpälää, jonka lehdet ovat kuin samettia. Tuossa olisi metsämansikoitakin! Luulenpa että heinänkorsia löytyy kohta, niin halukkaat voivat sitten myöhemmin palata keräämään itselleen oman mansikkaheinän.

Tässä on nyt jokin muinaismuisto. Kertovat, että muutama talvi sitten lunta oli paljon, ja kun yllättäen tuli suojakeli, ei talonväki ollutkaan muistanut luoda lunta kasvihuoneen katolta. Se oli entinen kasvihuone sitten se. No kyllä tämä todella muistuttaa kasvihuoneen pohjaa. Mutta mutta, kaikesta purkurimasta ja roinasta huolimatta tuolla kasvaa jotakin? Kyllä! Siellähän on pitkää kurkkua ja avomaankurkkua! Rikkaruohot näyttävät viihtyvän myös mainiosti, ja tuo pitkä taitaa olla rakuunaa. Makuanalyytikkomme matkassa arvelee, että se on venäläistä rakuunaa, hienostunut ranskalainen ei ehkä näin villeissä olosuhteissa viihtyisi. Onpa tässä sievästi tarjottu koti myös muurahaisille, joilla riittää tekemistä kurkuntaimien häiritsemisessä. Hus hus, eipäs kiipeillä varpaille! Nyt äkkiä seuraavaan kohteeseen...





Marjasato täällä Allun Aurinkotuolin kohteessa tulee tänäkin vuonna olemaan hillitön. Kuulemma joskus on tilattu vuotta, jolloin ei tulisi kuin sen verran minkä heti saa syötyä, mutta eipä sellaista vuotta vielä ole näkynyt. Ainakin punainen ja musta viinimarja viihtyvät, valkoistakin tuolla kurkistaa. Otetaanpas maistiaiset! Mmmm...eikun hyi! Onko joku matkaseuralaisista päästellyt pahoja henkiä? Ahaa, vedetään syytökset takaisin ja otetaan suurennuslasit takataskusta. Tuossahan on lude. Näyttää närkästyneeltä, joku taisi työntää näppinsä vähän liian lähelle. Ei ihme, että ilmoille pöllähti kunnon hajupilvi. Peräännytään varovasti, ja jatketaan matkaa eteenpäin muina miehinä.

Viimeiseksi voitaisiin vielä käydä lammella. Matkanjohtaja suosittelee nyt pukemaan kumisaappaat jalkaan ja heittämään sadeviitan harteille, viimeinen osuus tulee olemaan hikinen ja polttava. Auts, auts! Unohtiko joku varusteet? Juurihan varoitettiin, että tulee olemaan polttavaa. Tässä lammen lähettyvillä on nimittäin nokkosviljelmä, josta alkukesällä kerätään pieniä maukkaita nokkosia pannulle ja pataan. Nyt on päässyt viljelmä jo miehen mittaan, ja polttelee ärhäkkäästi varomattomia ohikulkijoita. Siinä on paikallinen puutarhuri säännöllisin väliajoin polttanut omaa nahkaansa otsaa myöten, kun on mennyt työntämään nokkansa toisten, eli nokkosten, asioihin. En ole kyllä ihan varma oliko järkevää pulahtaa sinne lampeen vilvoittelemaan, nyt on poltteen lisäksi hipiällä kauniin samea väritys...

Olipa reissu! Näin kuuman ja hikisen retken jälkeen matkanjohtaja suosittelee kunnon nesteytystä raikkaalla limonaatilla ja jäätelöllä. Tavataan ensi kerralla!

Terveisin Allu alias Auli omasta aurinkotuolistaan


perjantai 9. heinäkuuta 2021

Naapurituki!



Koronaepidemia on täyttänyt vuoden jo aikoja sitten. Ihmiset syyttelevät toisiaan ja eivätkä sitten itsekään usko annettuihin koronan torjuntaohjeisiin. Ei uskota virustartunnan todelliseen sairastumistehoon. Pahimmassa tapauksessa potilaan loppu on kuulemma jopa erittäin kivulias.

Olen sen ikäinen, että jo muutenkin kuntoni on laskusuunnassa. Siksikin koetan mahdollisuuksieni mukaan noudattaa annettuja torjuntaohjeita. Maski on varmasti hyvässä käytössä niin kuin käsien pesukin. Pesutoimitus vaatii huolellisuutta, saippuaa ja lämmintä vettä sekä aikaa; alussa neuvottiin, että niin kauan täytyy niitä pestä, että ennättää kahdesti laulamaan ”jänis istui maassa…”!

Olen kuullut, ettei virus itsestään liiku, mutta ihmiset kuljettavat sitä paikasta toiseen mukanaan. Kuinka nopeasti tämä tapahtuu, siihen en ole kuullut vastausta. Oma itämisaika sillä kuitenkin on.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei missään nimessä ole opettavassa, eikä neuvomassa mielessä tehty. Jospa kuitenkin tämä aiheuttaisi jonkinlaista mielenkiintoa lukijalle.


Naapuriapu ja tämä koko maailman vitsaus


Vuodesta 1980 lähtien olen asunut Halikon Märynummella. Ensiksi vuokralla 1983 omakotitalossa. Muistan, miten tuttavani kertoivat tietävänsä, kuinka “sisäänpäin lämpiävä” Märynummi on. Tähän päivään itse en ole tällaista huomannut. Tosin alueella moni on saanut elantonsa hoitoalalta, eli suu supussa kun “vieras” keskustelua kuuntelee. Me “vieraat” kun tahdomme olla hieman uteliaita. Maailma ja käytäntö on hoitoalallakin muuttunut ja siinä samalla sairaalat tavallaan supistuneet, kun erikoistutaan. Ei sellaista kunnansairaalatyyppistä liene enää missään, eri nimikkeillä vuodeosastoja ja erikoissairaaloita; jopa yliopistollisten yhteydessä.

Tyytyväisyys kotiseutuun on vain vahvistunut. Täällä on miltei kaikki tarpeellinen. Hyvät mahdollisuudet harrastaa liikuntaa uiden tai poluilla. Salon alue on kokonaisuudessa pihi lumen suhteen.



Ja naapuriapua saa tarpeittensa mukaan – pihasiivouksesta tietokoneongelmiin ja ostosten noutoapuun. Kyllä meidän kelpaa nykyisin elellä ja rajoittaa kaikki tarpeettomat kontaktit kanssaihmisiin, että pääsisimme mahdollisimman pian taas takaisin totuttuun ja enemmän vapauksia tarjoavaan päiväjärjestykseen.

Niilo



perjantai 2. heinäkuuta 2021

KUINKA SAIN UNIAPNEADIAGNOOSIN - JA MITÄ KAIKKEA SITTEN…


Taikka tietenkin lienee viisainta katsella ensin esitietoja, sellaisiahan lääkintäalan henkilöstökin aina kerää haastattelemalla potilaan tilanteen pohjaksi:

Jo reilusti yli 10 vuotta sitten silloinen lääkärini totesi olevansa valmis kirjoittamaan lähetteen yöksi Paimion sairaalaan, jossa tehtiin unirekisteröintiä TYKSin alueen ’kuorsaajille’. En ollut juurikaan innostunut, vaikka luonani yökylässä ollut siskoni kertoi valvoneensa lähes koko yön, jännittäessään, että jatkuuko hengitykseni, kun se ihan selvästi katkeili – usein ja äänekkäästi!
Ja niinpä se silloin jäi…

Viimeisen vuoden, parin aikana kuitenkin alkoi ’normaalin’ TV:n iltakatselun aikaisen ’pilkkimisen’ lisäksi väsymys ottaa lisääntyvässä määrin aikaa pois vuorokaudestani niin, että päiväunista saattoi muodostua jopa kolmituntiset, eikä oikeastaan pirteän olotilan hetkiä pystynyt lainkaan huomaamaan. Kun vielä kuulin, että sen rekisteröintiyön voi hoidella omasta sängystään käsin, niin avauduin asiasta vuosikontrollissa nykyiselle terveyskeskuslääkärille. Ja siitä se sitten lähti… lähete.

Sen perusteella sain kutsun TK:n aikuisneuvolaan, jossa esiteltiin ja opastettiin käyttööni annettava laitteisto suppeaa yöpolygrafiaa varten. Asianmukaisesti salkkuun pakattu laitteisto oli selkeästi käyttöön otettavissa ja ’päälle puettavissa’ seuraavan yöni tapahtumien seurantaan: nukkuma-asennot, kääntyilyt, kuorsaamiset, heräilyt, hengityskatkot ja ties mitä kaikkea tuo laite tallensi muistikortille. Aamulla kaikki pakattiin takaisin salkkuun ja palautettiin TK:seen, jossa muistikortin tiedot purettiin ja lähetettiin Helsinkiin kliinisen neurologian erikoislääkärille asiantuntijalausunnon saamiseksi. (”Tässä rekisteröinnissä todetut löydökset sopivat vaikeaan uniapneaan – AHI 47… Suositellaan keuhkosairauksien erikoislääkärin konsultaatiota.) Ja sitten TYKSin Salon sairaalan keuhkosairauksien osaston kutsulla jatkosyyniin, jonka jälkeen odottelemaan mitä tuleman pitää. Tiedossa oli, että hengityslaitehoito olisi se, josta oletetaan olevan apua. Eikä aikaakaan, kun TYKS lähestyi kutsukirjeellä saapua Turkuun CPAP-laitehoidon aloitusta varten!

Jälleen asiansa osaava hoitaja opasti käyttööni luovutettavan ResMed AirSense 10 AutoSet-laitteen ja mittailujen tuloksena siihen liitettävän ResMed AirFit F30i-kokomaskin käyttöön. Myös paljon tietoa käytiin lävitse hoidon toimivuuden edellytyksistä, josta kaikesta sain mukaani vielä melkoiset pumaskat painettua sanaa.


Kun luontaisesti kaikki tekniset härpäkkeet ovat kuuluneet kokeiluihini ja kiinnostukseni kohteiksi, ei tämänkään kotona pakkauksistaan purkamisen jälkeen kauaa teorioita ihmetelty, vaan oltiin heti käytännön kokeiluissa. Olin ennakkoon jo melko reilun ajanjakson ollut SoMessa mukana Uniapneetikot (G47.3 Uniapnea) -vertaisryhmässä, jossa saaduista kokemuksista lukemani kertomiset olivat tehneet asiaa huomattavasti tutummaksi, myös lähipiirissä useamman tällaisten laitteitten kanssa elävien tuttavien vertaistuesta olin myöskin päässyt nauttimaan. Mielestäni noilla ohjeilla ja oikealla, ennakkoluulottomalla asenteella tuntui, että olimme lähes vanhoja tuttuja – minä ja maski. Yhden päivällä toteutetun ’koemakaamisen’ jälkeen olen tätä kirjoittaessani jo jokusen yön nautiskellut CPAP-laitteen automatiikan avusta hengityskatkoksien poistamiseksi.

Laitteen valmistaja/maahantuoja tarjoaa myös tietoteknistä seurantaa, josta pääsee itsekin näkemään, kuinka hoito edistyy – ainakin laitteen kirjaamien tietojen valossa. Nuo samat tiedot laite toimittaa langattomasti myös TYKSille, joista siellä pysytään tilanteen tasalla laitehoidon toteutumisesta sekä laitteen käyttötunneista ja kunkin yön arvoista. Mobiililaitteella taikka tietokoneella pääsee liittymään myair.resmed.eu -sivuston seurantaan, josta saa viimeisimmän yön tiedot katseluunsa, sekä keskiarvot eripituisista jaksoista sen laitteen käytöstä kirjattuna.

Ensimmäinen yöni näytti tällaiselta:



Tiedän aika monen tuskailevan kuorsauksiensa ja väsymyksiensä kanssa ja siksi ajattelin pistää tällaisen referoinnin juuri heille, ettei kannata turhaan jäädä pohtimaan – helppo homma, josta hyvinkin monelle on löytynyt apu, pienellä vaivalla. Myös heille, jotka ovat hengityslaitehoidon aloituksessa kokeneet totuttelussa ongelmia: kiirehtimättä, mutta päättäväisesti – kaikkeen uuteen sopeutuminen tarvitsee oman aikansa ja kun alkaa tajuamaan kaiken sen hyödyn, jonka ylenmääräisestä väsymyksestä eroon pääseminen tarjoaa (puhumattakaan monen muun sairauden riskien selkeästä vähentymisestä), huomaa jopa pienen vaivannäön kannattaneen…

Kun nyt sydänkesällä tämä on luettavissasi, tiedän meidän ResMed- kaveruutemme olevan jo rutinoitunutta ja vaikka sen, jopa avioliittoakin tukevammin, oletetaan kestävä sinne ’kunnes kuolema meidät erottaa’ saakka, uskon myös olevani onnellisempi tässä suhteessani, aiempiin verratessani.



perjantai 25. kesäkuuta 2021

Harjukset suuria - puheet vielä suurempia

 

Tulevan kalastuskauden alkuun valmistaudutaan Lapissa koukkuja teroittelemalla ja uusia sekä vanhoja erä- ja kalastuskirjoja lueskelemalla. Menneen kesän saaliita ja saaliitta jäämisiä muistellaan ja monen moisia sankaritarinoita kerrotaan varsinkin silloin, jos joku sattui saamaan kalan heti ensimmäisellä heitolla. Poikani Matti, innokas perhomies pistää paremmaksi, ja vakuuttaa saaneensa viime kesänä Naruskajoesta elämänsä suurimman harjuksen jo ennen ensimmäistä heittoaan… juttu pitää paikkansa, sillä olin yksi paikalla olleista kateellisista kalamiehistä.

Mutta pistämättömimmän kalajutun luin äskettäin Yrjö Kortelaisen kirjasta Entistä Enontekiötä.

Tässä huikeassa kirjassa vuonna 1948 Enontekiölle saapunut opettaja Yrjö Kortelainen kertoo 1900-luvun alkupuolella eläneistä persoonallisuuksista, muun muassa Mäntyvaaran Oskarista, joka tunnettiin pitäjän luotettavimpana miehenä. Oskari oli nuorena yrittänyt opetella valehtelemaan, mutta kun Enontekiöltä ei löytynyt pätevää opettajaa, oli Oskarin pakko luopua aikeestaan.

Armas Niemelä oli edistyksellinen poro- ja kalamies. Hän hankki kylään ensimmäisen traktorin, jonka moottorissa oli yksi pytty ja hevosvoimia vähän. Televisionkin hän hankki jo paljon ennen, kuin Näkkälään oli saatu sähköt ja katseli sitä akun virralla. Armas oli myös aktiivinen politikoitsija, puoluekokouksissakin käynyt.

”Niemelän Armaan poistuttua elävien kirjoista, ei kukaan ollut enää tuvassa makoilemassa sohvan kannella ja tuhraamassa piippunsa kanssa. Vähitellen talo autioitui, ja polut ja pihat umpeutuivat. Tuntuu kummalliselta, miten niin pienikokoinen mies voi jättää poistuessaan niin suuren ja avaralta tuntuvan aukon sydämeen”, totesi Kortelainen läheisestä ja pitkäaikaisesta ystävästään.

Kortelainen tutustui Hetan ja myös muiden kylien poromiehiin, koskenlaskijoihin sekä kalamiehiin, ja muistelee hänelle kerrottuja tarinoita, höystämällä niitä sydämellisellä huumorillaan, sekä varsin vauhdikkailla ja retevillä tilannekuvauksillaan.

Yrjö Kortelainen kertoo Laakson Simonin ja Hetan-Aleksen tuulastusreissusta, joka lienee tapahtunut 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana Ounasjoen Haarakoskella:


Laakson Simonin lohi


”Simoni Laakso lienee aikanaan ollut Enontekiön paras venemies. Sanottiin, että hänellä oli ”hyvä jokisilmä”. Hän näki veden pinnan liikkeistä, missä väylä kulkee. Simonilla oli salaman nopea reaktiokyky, rajaton itseluottamus ja sopivasti rohkeutta.

Nykyisin tällaisia miehiä ei taideta enää tehdä, eikä venemiehiä edes tarvita, kun linja-autoilla pääsee jokaiseen kylään”, oli Hetta-Ales todennut Yrjö Kortelaiselle.

Siihen aikaan nousi lohi vielä Ounasjokeen, ja Simonista oli hauska pyytää niitä. Haarakoskessa Simoni oli tehnyt nuorena miehenä sellaisen tempun, johon kukaan muu ei olisi pystynyt. Silloin lohenpyynti ei ollut sellaista turhan tuntuista edestakaista soutua ja uistimella naaraamista, kuin nykyisten urheilukalastajien. Meno oli reipasta ja saaliit sen mukaisia.


Veneen keulassa atraimen varressa oleva Simoni oli tiiraillut alla soljuvaa pohjaa, eikä ollut uskoa silmiään, kun valopiiriin ilmestyi melkein miehen mittainen kojama. Polvet pyrkivät tutisemaan jännityksestä, kun vene lipui hiljaa lähemmäksi. Simoni viittoi suuntaohjeita sauvovalle Alekselle, ja kohotti sitten atraimensa iskuun. Vesi roiskahti korkealle, kun hän ätkäisi atraimen kohti kojaman niskaa!

Kun kojama tunsi atraimen piikit selässään, se heilautti valtavaa pyrstöään ja tempaisi atraimen ja miehen mukaansa. Taas roiskahti vesi, mutta paljon korkeammalle, kun Simon suistui veneestä lohen perään. Onnettomuutta pahensi vielä se, että Simonin jalka potkaisi parilan jokeen ja samassa tuli säkkipimeää.

Simonille ei tullut mieleenkään hellittää atraimen varresta, vaan puristi sitä yhä lujemmin ja sai lopulta toisen jalkansa heitettyä lohen selän yli ja pääsi istumaan sen selkään. Atrain törrötti pystyssä kuin masto ja Simoni piteli sitä kaksin käsin rystyset valkeina. Samalla hän koetti puristaa polvillaan kalan kupeita, ettei putoaisi liukkaasta selästä, ja vesi halkesi kohisten Simonin yläruumiin keikkuessa pinnan yläpuolella.

Nyt oli aikaa syljeskellä liiat vedet suusta ja huutaa venemiehelle: ”Tule hopusti, ennen kuin kastun”. Ei tainnut apu ennen kastumista paikalle ehtiä, mutta samaan veneeseen nousivat kotvasen kuluttua sekä Simon että lohi.

Simonin leuat tärisivät kylmästä vielä pitkän aikaa, kun oli päästy rantaan ja saatu tulet palamaan. Joessa kalan selässä ei Simonilla ollut ollut aikaa tuntea veden kylmyyttä”, muisteli Hetta-Ales Yrjö Kortelaiselle.


Jos olivat kalat suuria, mahtava oli myös kalamiesten nälkä, jonka suuruus ilmenee alla olevasta reseptistä ja ateriointiohjeista:

TAURO KUUDELLE HENGELLE

Otetaan 12 kiloa juuri pyydystettyä siikaa, perataan ja paloitellaan tulitikun mittaisiksi muruiksi. Isohkon kattilan pohjalle pannaan kilo perunoita, jotka kiehuessaan puhdistuvat. Näiden päälle ladotaan kalat, sitten vettä niin paljon, että ape peittyy, sekä pari kourallista karkeaa suolaa.

Keitellään puolisen tuntia ja kootaan liemen pinnalle nouseva moska pois. Kypsyneen ruoan liemi kaadetaan pihanurmelle, josta kalapalat nostellaan pesuvatiin, joka kannetaan pöytään. Aterioitsijat ottavat yhden murun kerrallaan sormiinsa ja nauttivat sen hyvällä halulla, ja jatketaan, kunnes vati on kaloista tyhjä.


(Perunoista, jotka unohtuivat vadin pohjalle, ei välitetä, sillä ylläkuvatun siikamäärän tultua syödyksi, ei kukaan halua kuulla mitään niistä perunoista, eikä liiemmälti muustakaan syötävästä).






Yrjö Kortelaisen kirja Entistä Enontekiötä sisältää useita vertaansa vailla olevia kuvauksia Enontekiön erämaiden originelleista vaeltajista niiltä ajoilta, jolloin kehitys ei ollut vielä ehtinyt turmella erämaita, järviä ja jokien kalakantoja.

Kuin yhdestä suusta Simoni Laakso ja Hetta-Ales totesivat kirjailija Yrjö Kortelaiselle: ”Ettei elämä silloin entiseenkään aikaan aina helppoa ja hauskaa ollut, mutta Enontekiön joille, järville ja tuntureille väärtit sanoivat yhä ikämiehinäkin kaipaavansa”.

Muisteli lukemaansa kirjaa

Jussi Malminen


perjantai 18. kesäkuuta 2021

Kesämekko

 




Mistä tietää katukuvassa, että kesä on tullut?

Naiset kaivavat kaapin uumenista mitä ihanimpia kesämekkoja. On lyhyttä, puolipitkää, pitkää, miniä ja Maxi-mekkoa. Kesä tuo mukanaan hulmuavat helmat, raikkaat värit ja kuosit sekä kevyet tuulessa liehuvat kankaat.

Sellaista vartalotyyppiä ei ole tehtykään, johon mekko ei sovi. Jokainen löytää oman suosikkinsa ja luottomekkonsa kesän menoihin. Mekot tuovat naisellisuuden esiin samalla tavalla kuin vanhankansan sanonta ”puku miehen tekee”.

Omasta kaapistakin löytyy mekkoa joka lähtöön, vaikka niiden käyttö on vielä harjoitteluasteella.

Lapsena rakastin vaaleanpunaista rimpsuhelmaista valkoisilla pilkuilla koristeltua kesämekkoani. Vuodet vierivät ja mekko kulki aina mukana. En halunnut luopua siitä ennen kuin se käytännössä muuttui paidaksi. Silloin eronhetki oli pakollinen.

Sen mekon kanssa oltiin juhlissa, kotosalla, kavereiden kassa kirmaamassa pihalla, marjametsässä, pellolla, navetassa, kiipeilemässä puissa ja välillä taisin helmoistani jäädä puunoksiin kiinni. Taitava mammani korjasi jokaisen repeämän rakkaudella. Mekko näki kaikenlaista ja oli todellakin ns. luottomekko.

Aikuisena mekot ovat olleet pääsääntöisesti vain minulla juhlissa päällä, mutta tänä kesänä ajattelin opetella pitämään mekkoja ns. arkivaatteenakin. Miksi niiden pitäisi roikkua henkarilla vaatekaapissa eikä päästä ulkoilemaan työvaatteeksi tai kahvila- ja terassiretkille?

Eli kesällä laitetaan helmat hulmuten ja nautitaan auringosta!

Kesäkelejä odotellessa😊

Minna

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Arvoituksia





Meillä oli taannoin pienimuotoiset kekkerit. Ennen kemuja mietittiin, mitä kaikkea tekemistä voisi keksiä. Itselleni tuli mieleen arvoitukset, joita viime joulun alla ratkottiin työkavereitten kanssa. Arvoituksia ja kaikenlaisia kompakysymyksiä löytyykin nykyään paljon, kun maailma aukeaa tietokoneen tai muun älylaitteen ruudulle. Jo kotimaisessa kansanperinteessä on paljon pähkäiltävää. Lopulta arvoitukset eivät päätyneet kekkerikäyttöön tällä kertaa, mutta tänne blogiin ne nyt päätyvät. Alla siis arvoituksia ja lähteet, joista olen ne löytänyt (kirjastoa en tällä kertaa käyttänyt, kun se oli kirjoittelun aikana suljettuna) jos haluat etsiä lisää. Vastaukset löytyvät tekstin lopusta.

Ensin muutama vanha suomalainen:

1) Mikä on neulassa, ovessa ja ihmisen päässä?

2) Kulkee samaa tietä joka päivä, mutta et koskaan näe sitä paluumatkalla. Mikä se on?

3) Menee alastomana kuoppaan, mutta tulee kuopasta kauniissa vaatteissa. Mikä se on?

4) Menee kauaksi, mutta ei liikahda paikaltaan. Mikä se on?

5) Mikä pysyy paikoillaan nurkassa ja silti matkustaa ympäri maailman?

Nämä viisi ensimmäistä ovat sivulta

https://www.vahvike.fi/sites/default/files/perussivu-pdf/Suomalaisia_arvoituksia_0.pdf

Sinne jäi vielä yli sata arvoitusta ratkottavaksi, jos sait tästä kipinän! Sitten muutama vähän erilainen aivopähkinä mietittäväksi...

6) Ennen kuin Mount Everest löydettiin, mikä oli maailman korkein vuori?

7) Olet mukana juoksukisassa. Ohitat toisena olevan henkilön. Mille sijalle pääsit?

Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeasti-haastavia-aivopahkinoita-osaatko-ratkaista-nama-arvoitukset/6768486

8) Kaksi ihmistä ovat matkalla autossa. Nuorin matkustaja on vanhimman matkustajan tytär, mutta vanhin matkustaja ei ole hänen isänsä. Kuka on kyseessä?

9) Nainen ostaa papukaijan eläinkaupasta, ja myyjä lupaa, että eläin pystyy toistamaan kaiken, minkä se kuulee. Nainen palauttaa linnun viikkoa myöhemmin, sillä se ei ole päästänyt yhtäkään ääntä, vaikka nainen on puhunut sille jatkuvasti.

Myyjä ei kuitenkaan ole ollut epärehellinen väitteessään. Mitä tässä on tapahtunut?

Lähde: https://askelterveyteen.com/10-arvoitusta-jotka-haastavat-mielesi/

Ja ei kun loruttelemaan lisää! Näillä saa hauskaa jutun juurta monenlaisiin kohtaamisiin, ja voi myös tuntea itsensä tosi fiksuksi tai tyhmäksi pulmasta riippuen, niin ainakin minulle kävi!

Alkukesän terveisin,

Auli

PS. Tässä vastaukset numerojärjestyksessä:

1) Silmä

2) Aurinko

3) Siemen

4) Tie

5) Postimerkki

6) Mount Everest. Se oli olemassa, vaikkei ihminen ollut vielä löytänyt sitä.

7) Toiselle. Jotta pääsisit ensimmäiseksi, sinun pitäisi ohittaa ensimmäisenä ollut juoksija.

8) Hänen äitinsä

9) Papukaija on kuuro.

perjantai 4. kesäkuuta 2021

Maailman paras pannukakku!

Tilanteet joskus vain menevät siihen suuntaan, että herkullista pannukakku-sanaa käytetään hyvin herkästi kielteisessä merkityksessä. “Siitä tullut mitään, koko homma meni pannukakuksi”.

On tietenkin sivistyneempää ilmaista asia tällä tavalla. Harmiahan tietenkin puretaan monella tavalla. Tällainen ilmaus, varsinkin lasten kuullen, on aivan erinomainen tunteen purkaus. Huomattavasti parempi kuin voi per’…jantai, jonka suullinen esitystaito on monelle tullut tavaksi. Jopa niin, että miltei joka lauseeseen muodostuu jonkinmoinen voimasana. Niitä käytetään monasti ’välimerkkeinä’, jopa kiitos-sanan tilalla.

Olin pieni poika, kun meillä oli naapurin setä kylässä. Vuosi oli ehkä 1938 kesällä. Mitä lie sedällä ollut asiaa, mutta kahvit siinä äitini vieraalle tarjosi ja minä pyörittelin hyrrää hellan läheisyydessä, lattialla. Kait siinä suomalaiseen tapaan ilmoista juttelivat ja muutakin yhtä tärkeää. Setä siinä sanaili totisena jutun, joka jäi mieleeni aika pysyvästi. Olen kuullut tämän aikuisiässä vitsinä, mutta silloin tämä tapahtui todellisuudessa.

Setä (Karkkilan murteella): “Mää en paljoo kiroille, mut meirän muija kiroilee niin perkeleesti”.

Äitini oli sillä hetkellä minun luonani - olisiko kahvipannua hakenut hellanperältä - ja minä, kun kuulin tämän lausahduksen, kuiskasin äidille sedän kiroilemisesta. Äitini, hymynväre huulillaan, antoi minulle merkin olla visusti hiljaa.

Asiathan menevät hyvin usein hyvin, mutta ajoittain saatetaan päätyä pannukakkuunkin asti. Aivan käytännössä, sillä pannukakku hillolla kahvin tai maidon kera maistuu aina. Pannari jälkiruokana tai välipalana on hyvää ja helppotekoista.

Kiitos eräälle Marita-rouvalle, jolta sain reseptin joskus 1980-90 -luvun vaihteessa. Valmistusohje on ollut käytössäni monen monta kertaa. Nyt tuli mieleeni, että annetaan hyvän ohjeen levitä. Jospa kokeilevia kokkeja kiinnostaisi.




MAAILMAN PARAS PANNUKAKKU (ainekset):

1 l       Maitoa

5 dl     Vehnäjauhoja

1 dl     Sokeria

2 rlk    Vaniljasokeria taikka Vanilliinia

1 tl      suolaa 

4 kpl   Kananmunaa

100 g  Voita    
          joka sulatetaan ja kaadetaan leivinpaperille,
          mikä on levitetty uunipellin päälle.
          Pelti on hyvä lämmittää ensin uunissa.

 



Paisto 250 C-asteessa 10 min, jatko 200 C-asteessa 20 min.
Yhteensä siis 30 min.

Itse en tarvitse hilloja pannarin kyytipojaksi. Tee tai kahvi riittää hyvin – mutta jos syöjien sokerit ovat tasapainossa muun painon kanssa, niin…

Kiitän myös ystävääni, joka oli saanut omalta ystävältään saman reseptin. Hän oli oikein hyvillään ja onnellinen kerrassaan hyvästä ohjeesta. - Kiitän tätä ystävääni siksi, että hän “muistutti” ja herätti henkiin jonkin aikaa unohduksissa olleen herkkuohjeen. Samalla sain jutun juurta tähän blogikirjoitteluuni!

        Niilo

perjantai 28. toukokuuta 2021

Erään älypuhelimen tarina

Marjojen kypsyttyä käyn usein poimimassa mustikoita sekä puolukoita. Mallin tähän olen saanut äidiltäni, joka oli himonoukkija, mutta hän ei huolinut minua kaverikseen. Jääköön syy mainitsematta. Hän saattoi viipyä tunteja marjastamassa ja marjoja myös tuli paljon.




Otan yleensä puhelimen mukaani, kun lähden metsään marjaan. Näin tein myös eräällä tietyllä marjastusretkelläni, josta tämän älypuhelimen tarina sai alkunsa. Laskin puhelimeni kannon nokkaan, jatkoin marjojen poimimista ja saatuani urakan valmiiksi otin tietysti puhelimen mukaani. Mutta mitä ihmettä, puhelin ei suostunutkaan enää toimimaan!

Onnekseni takuu oli voimassa, joten menin puhelimen kanssa liikkeeseen, josta sen hankin. Näytin myyjälle, ettei laitteeni enää toiminut. Varsin nenäkäs nuorimies rupesi tällöin neuvomaan minua kertoen, että siinä puhelimen sivussa on sellainen nappula, josta saa virran päälle. Aikansa tuota nappulaa paineltuaan ja ravisteltuaan puhelinta, hän meni takahuoneeseen. Noin vartin kuluttua hän tuli takaisin ilmoittamaan minulle, että puhelin ei enää toimi.

En malttanut olla sanomatta, että “niinhän minä juuri kerroin!”

Liikkeessä yritettiin saada puhelinta vielä kuntoon, mutta tuloksetta. Sain takuuna uuden puhelimen.

Uusi älypuhelin palveli minun tarpeitani ihan riittävästi, kunnes tuli aika luopua siitäkin. Nykyään minulla on sellainen riisuttu versio älypuhelimesta. Mielestäni älypuhelin ei saa maksaa juuri 100 euroa enempää ja hankin mielelläni luotettavan ja laadukkaan laitteen. Tiedonhankintaan ja harrastustoimintaan käytössäni on nykyisin tietokone.

Olen kertonut tarinani ystävilleni, jotka ovat hymyilleet seikkailuilleni marjametsässä ja tavastani saada uusi älypuhelin käyttööni takuuajan puitteissa. Tapansa kullakin. Tämä kyseinen älypuhelin ei ilmeisesti viihtynyt marjastusretkellä tai ei ainakaan olisi halunnut tulla hylätyksi kannon päälle.


JUPE

perjantai 21. toukokuuta 2021

MELKOINEN KUUKAUSI

 

Joku aika sitten, katsellessani vauhdilla, joskin melkoisesti keikkuen, tulossa olevaa kevättä ikkunani takaa, yritin ennakkoon luoda oikein ”omakohtaisen näkemykseni” tämän vuoden, 2021, toukokuuksi. Silloin sattui olemaan hiukan harmaampi päivä, joten ei sieltä ”klasin takaa” mitään alkanut avautumaan. Siksipä klikkasin itseni läppärin kalenteriin ja sen kuukausinäkymään:

Kalenteri, jossa toukokuun juhla- ja pyhäpäiviä



Siinäpä niitä oli tulollaan, wanhan kansan merkkipäiviä, uudempiakin, joista joitakin vielä yritetään ylläpitää entisaikain uskomusten ja ennusteitten selville saamiseksi. Kansanperinteen nimissä, olettaisin.

Tuolle oletukselle perustuen, päätin selvittää itselleni hiukan niiden taustoja ja avata käsitystäni, mistä on ollut kyse silloin, kun noille päiville on oikein allakkaan päätetty pistää merkintä. Virallisesti. Niin kuin juhannukselle taikka joululle; kai tunnetuimmat merkintöinä kalentereihimme kohdistetut, vaikka pienillä alkukirjaimilla kirjoitetaankin! Että ei se aina ole koosta kiinni – paitsi CityMarketissa!

Vappupäivä! Se voidaan kohdistaa nimipäivän lisäksi myös laskennallisesti vuodenkiertoommekin – kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen puoleenväliin – silloin juhlitaan kesän alkamista! Agraariyhteiskuntana elellessämme myös karjalle viimeistäänkin silloin avautuivat veräjät kesälaitumille, mutta yleisesti ottaen se lienee aina ja kaikkialla ollut enemmänkin työväen, ja yhä enenevässä määrin myös opiskelijoille ja nuorisolle yksi hyvä syy pistää pystyyn jonkinlaiset bakkanaalit. Ympäristön tai yhteiskunnan myötämielisyydellä tai rajoituksista huolimatta!

Eri puolilla Eurooppaa – otetaan nyt niitäkin perinteitä mukaan, kun kerran EU:ssa ollaan – on tähän päivään liitetty monenmoista taikuuttakin, hyvässä ja pahassa. Kelttiläisten Beltane tarkoitti ”hyvää tuulta” ja hyvää tuultahan me kantasuomalaisetkin koetamme löytää jo vappupäivän aattoyöstä ja jo kauan säilynein perinteisin menetelmin.

Noita suomalaisia perinteitä tuskin tarvinnee alkaa tarkentelemaan, kun tarkoitusperät olivat ja ovat edelleen täällä sekä ympäristömaissa ja maisemissa samansuuntaiset, niin otetaanpa esille yksi amerikkalaisten saman ajankohdan juhla. Moving day – muuttopäivä!

Tuskin nekään nyt ihan jokaisen toukokuun ekana aamuna lastannevat muuttokuormaansa. Nykyään! Mutta aikoinaan 1800-luvulla, ainakin New Yorkin osavaltiossa oli säädetty laki, että ellei vuokrasopimuksessa erikseen oltu muuta mainittu, kaikki sopimukset olivat voimassa vapusta vappuun – ellei se osu sunnuntaiksi, jolloin määräpäivä on 2. toukokuuta! Joten kyllä riitti vuokrasopimuksien allekirjoittajia – ja kaikki karnevaalihengessä. Juhlittiin näet sitä aikoinaan siirtolaisiksi saapumista…


Käsi täyttää hakemusta


Äitienpäivä on kaikille äideille ja heidän lapsilleen niin merkityksellisen vahvasti tunnelatautunut, etten aio ottaa sitä sen enempää esille, etten tule ajattelemattomuuksissani ajattelemaan jotakin jotakin loukkaavaa…

Entäpä EU:n päivä, toukokuun 9. – Vuonna 1992 allekirjoitetun Maastrichtin sopimuksella perustetun Euroopan yhteisön, nimensä Euroopan unioniksi muuttaneen, tavoitteita juhlistetaan silloin: ”Yhtenäinen ja vauras Eurooppa, jossa vallitsee rauha”. Sinnehän meidätkin vietiin 1995, joten juhlitaan.

EU:n ’mottona’ on ”Moninaisuudessaan yhtenäinen” ja sille on valittu 5 symbolia, mutta kuinkakohan moni (googlettamatta) ne pystyisi kertomaan. Minulta jäi rahan ja lipun lisäksi ne 3 muuta ’netistä tarkistettaviksi’.

J.V. Snellmanin – toiseksi markan isäksikin mainitun – muistan kuulopuheina ja kuvina ”pitkästä vitosesta”, ”Snellusta”, 5000 mk:n setelistä, jossa hänen kuvansa komeili. Jopa 10000 mk rahaan hän ennätti kivuta kuvineen, ennen kuin seteleitten leikkaus sota-aikana taikka 1963 turhien nollien poistaminen muutoinkin muokkasivat markkamme arvoa ja lopulta kelluttivat sen €urovaluutan pohjattomaan rahasäkkiin…

Helatorstainkin onnistuimme saamaan tänä keväänä toukokuulla, sitä kun vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen – ja pääsiäistä taas puolestaan vietetään vuoden kiertoja tasoitettaessa matemaattisesti Caussin menetelmän mukaan ”maaliskuun 22+d+e tai huhtikuun d+e-9” -kaavalla 😊! Maallisemmin tämän kirkollisen juhlapäivän ajankohdan määrittää taivaallinen kuu, eli pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Mutta ei suinkaan kaikkien kirkkokuntien allakoissa, noista laskukaavoista johtuen…

Kaatuneitten muistopäivä on kuulunut perinteisiimme vuodesta 1940 ja vaikka se on paljolti myös kirkollinen, niin toukokuun kolmatta sunnuntaita vietetään laajasti ’yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäivänä’, jolle tämä nykyinen nimi vahvistettiin 1947. Liputuspäiväksi se kelpuutettiin 1977 ja ’suruliputuksen perinteistä’ luovuttiin ”toisen maailmansodan 50-vuotispäivää kunnioittaen 1995, jonka jälkeen on liputettu normaaliin tapaan koko päivän kokotangossa” (kertoo Wikipedia).

Helluntaita vietetään seitsemän viikon kuluttua pääsiäisestä ja 10 päivää helatorstain jälkeen. Päivä on ollut kirkollisuutensa lisäksi myös kansanperinteellisesti merkityksellinen ja siihen liittyvien monien sanontojen paikkansapitävyyttä voi jokainen kokemuksineen vertailla.

’Ellei heilaa helluntaina, niin…” - Joku sanonta olettaa, ettei koko kesänä; toinen taas, ettei jonoa juhannuksena ja väittääpä joku, ettei muitakaan murheita koko sinä suvena! Mene ja tiedä. Joka tapauksessa nuo aviolliset (ja epäilen, että myös esiaviolliset) asiathan ovat aina kovasti esillä perinteessä, eikä vähiten vuoden alkupuolen arvailuissa…

Pyhän Kolminaisuuden päivä – aiemmin kolminaisuudenpäivä – ei saa edes Wikipediassa kummoistakaan jalansijaa. Ei, vaikka sen alku on jo 1000-luvulla. Kai siksikin, että hyvin monet muutkin juhlapäiväluettelossamme ovat kristillisistä lähtökohdista, eivätkä toimi yhdistettyinä taikka korvaavina vanhojen kansanperinteitten pakanallisten juhlimisten kanssa. Noista viimeksi mainituista taas puolestaan tunnutaan oltavan ottamassa jälleen uudelleen kiinni ja havaittavissa on selvää arvostavaa kiinnostusta menneisyyden uskomuksiin ja tapoihin.

Nainen uskonnollisissa menoissa/riitissä


Mielenkiintoinen alue käydä googlettamaan, mutta jätetään se tulevaisuudessa käytettävien aiheiden varastoon. Nyt tuijottelin vain ulos ikkunasta ja allakan tälle kuukaudelle keräämiin merkittäviin päivämääriin. Teki hyvää kerrata itsensä kanssa, mitä tuollaisetkin merkinnät almanakassa pitävät sisällään. Ja tätä luettaessa vertailla, kuinka niitä tulikaan juhlistetuksi…




perjantai 14. toukokuuta 2021

Ruuanlaiton vaikeudesta

Mitä tänään syötäisiin? Tämän kysymyksen kuulee usein ja monilta. On vaikea miettiä, miten ruokahuolto parhaiten toimisi. Itse olen ratkaissut asian tekemällä erilaisia ruokalistoja useamman kappaleen.


Muistilista: mitä tänään syötäisiin? valittuna lounas, välipala ja päivällinen


Minulla on olemassa ruokalista, jossa on lounas, välipala ja päivällinen. Minulla on sellainenkin lista, jossa on vain lounas ja päivällinen sekä vielä yksi lista yhdelle ruoalle. Tuota yhden ruoan listaa käytän yleensä kesäaikana.

Koulun ruokalista pyörii kuuden viikon välein. Niin olen yrittänyt omanikin ajoittaa. Ensin on tarkistettava, mitä koulun lista tarjoaa, ettei kotona ole samalla viikolla samaa ruokaa, ainakaan samana päivänä.

Olen yrittänyt tehdä ruokalistoja moneen makuun. Sieltä löytyy kaikkien herkkuruokia sekä myös niitä, jotka eivät ihan jokaiselle yhtä hyvin maistu. Tärkeää on kuitenkin oppia syömään erilaista ruokaa. Aina ei voi saada herkkuruokaansa ja toistenkin pitää saada omaa herkkuruokaansa.

Olen laittanut listalle niin kanaa, kalaa, lihaa kuin kasvisruokiakin. Meillä syödään paljon keittoja ja laatikoita. Ne ovat edullista ruokaa, jota on helppo tehdä.

Olisipa kiva, että sinä jakaisit oman perheesi suosikkiruoan! Siitä saisi helposti jokainen tämän ruokahuollon ongelman kanssa painiva uusia ajatuksia. Mitä helppoa arkiruokaa teillä tehdään?

Jos aihe kiinnostaa, voisin jopa julkaista muutaman hyvän vinkin jossain tulevassa postauksessa. Nyt se on teistä, lukijat, kiinni!


Igorin kana



 Tämä on ohje, joka on kiertänyt jo vuosia internetissä. Se on saanut     suuren suosion, eikä ihme! Ruoka on erittäin riittoisa, helppo tehdä ja     edullinen. Eri ikäiset syöjät pitävät siitä.

Tarvitset Igorin kanaan 800 g kanan fileitä, 1 punaisen ja 1 keltaisen paprikan suikaloituna, 2 isoa sipulia kuutioituna, 3 valkosipulin kynttä pilkottuna, 70 g tomaattipyreetä, 1 rkl sokeria, 2 tl suolaa, mustapippuria myllystä, 2 dl kanalientä, 350 g smetanaa ja kourallisen persiljaa revittynä. Puolet persiljasta laitetaan ennen uuniin laittoa ja loput koristeeksi. Halutessasi voit lisätä 1 kuutioidun maustekurkun. Ripottele se juuri ennen uuniin menoa koko komeuden päälle.


Lautasellinen Igorin kanaa



Kuullota pannussa paprikat ja sipulit. Lisää joukkoon tomaattipyree, suola, sokeri, pippuri, persilja ja kanaliemi. Lisää smetana joukkoon ja sekoita. Anna kastikkeen saostua muutama minuutti. Paista kanan fileet nopeasti kuumalla pannulla niin, että pinta saa kauniin värin. Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike fileiden päälle niin, että ne peittyvät. Ripottele maustekurkku sekä persilja. Laita uuniin 175 asteeseen, noin 30 minuutiksi. Maistuu niin pastan, perunan kuin riisinkin kaverina.

Hyvää ruokahalua!

Päivi

perjantai 7. toukokuuta 2021

Pakko AVAUTUA!


Koska olen AIVAN RAIVONA!! 😡

Menin erääseen Cittariin hakeakseni muutamia asioita, joita tarvitsin. Odotan kassalla ja pudotan kaksikymppisen maahan (omaa tyhmyyttä, yritin pitää ostokset sylissä, koska en halunnut ottaa kaikkien koskettamaa koria). Edessäni seisova nainen nosti sen ylös. Kiitin häntä ojentaen käteni, ja tämä siististi pukeutunut rouvasihminen toteaa että ”löytäjä saa pitää kun maasta löytää” ja käänsi selkänsä. 😡 Siis WTF!!!

Sitten paloi pinna! Katsoin takanani seisovaa tyyppiä, joka oli yhtä hämmentynyt kuin minä. Siis tämä ei voi olla todellista, oikeesti?!

Vetäisin henkeä ja käännyin katsomaan tätä muijaa, varasta tai miksi häntä voi kutsua, ja koputin olkapäälle, että hän kääntyisi - ja korotin ääntäni ja sanoin, että ”luuletko että olen sillä tuulella, että jaksan leikkiä? Ole ystävällinen ja anna mun raha takaisin.”

Tämä nainen totaalisesti ignoorasi minut, ja lähti kävelemään ulos. No tottakai jätin ostokseni ja lähdin perään parkkipaikalle, samalla kun koetin huutaa turvamiehelle, että tule apuun. No sekin seisoi tumput suorana täysin hoo-moilasena, varmaan ajatellen, ettei kuulu sen työnkuvaan. (Mieli teki jo potkaista sitäkin sukukalleuksiinsa, mutta oli liian kaukana...)

Tässä vaiheessa tämä naikkonen menee jo korot kolisten autolleen minua pakoon, mikä varmaan oli järkevin asia, mitä hän tässä tapauksessa teki 😅.

Kun rouva pääsi autolleen, laittoi hän ostoskassinsa maahan yrittäessään saada auton ovea äkkiä auki. Mulla kiehui jo sen verran tässä vaiheessa, että päätin, että kun kohtalon iva antaa minulle mahdollisuuden opettavaiseen tilaisuuteen, niin…






nappasin rouvasimmeisen ostoskassit maasta ja juoksin omalle autolleni ja huusin sille ”löytäjä saa pitää kun maasta löytää”!

Hyppäsin autooni ja läksin ajamaan, samalla kun rouvashenkilö heilutteli hajareisin käsiään pysähtymisen merkiksi. Käyttäydyin lapsellisen huonosti, myönnän, mutta niin hänkin. Olin niin raivona, että olisin voinut vaikka motata sitä, mutta samalla nauroin itsekseni vetoani.

Tulin kotiin ja katsoin kasseihin. Mitä löysin?

Pari kiloa sisäfileetä, ison lohen, hyvän juustovalikoiman kera ja toisesta kassista pullon Möet:iä! En voi muuta sanoa kuin, ettei hullummat ostokset kahdellakympillä 🤣😂🤣

Kaikella kunnioituksella - vaikk’ei enää elellä aprillipäivän tunnelmissa, jolloin tuo hauska tarina osui silmiini - niin tämä oli vain vitsi kaiken tämän Koronan aiheuttaman synkkyyden keskellä. Ja oli kiva, kun jaksoit lukea loppuun saakka. Toivottavasti sait hyvät naurut 😂



 

 



Hyvä ystävä, tuon edellä olevan postauksen alla on täällä Yhdistävässä tekijässä uusi nimi. Saanen esitellä itseni!

Eli kukas minä sitten olen: viimevuonna tuli mittariin pyöreät 5 ja 0, perheeseeni kuuluu mies, kolme aikuista lasta sekä koira. Yksi lapsenlapsi, joka on elämämme suola ja aurinko, josta saa ammennettua voimaa. Iloksemme toinen lapsenlapsi on jo lähtökuopissa. Työssäni viihdyn todella hyvin ja saan tehdä arvostettua työtä ikäihmisten parissa.

Korona-aika on ollut itselleni haasteellinen, kun olen niin sosiaalinen ja rakastan ihmisiä. Työssäni Majakan vartijana (kuten ystäväni on minut joskus nimennyt) edellinen vuosi oli sydäntä särkevän kivulias ja tämä tuntuu jatkuvan edelleen.

Nyt kaivataan sitä kärsivällisyyttä, joka ei todellakaan ole vahvin luonteenpiirteeni. Melkein joka päivä ottaa suorastaan pannuun, kun rajoitukset rajoittaa elämää niin työsaralla ja yksityisestikin. Myönnän, että tekisi mieli heittäytyä maahan ja ottaa kunnon itkupotkuraivarit. Kuitenkin kuulen, kuinka edesmennyt äärettömän rakas pappani olisi sanonut taas, että ei ole syntiä tunteitaan näyttää ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

Osaan viihdyttää itseäni puikkojen ja lankojen kanssa, ja niiden parissa saan aikani kulumaan siivillä sekä syntyy jotain hyödyllistäkin samalla, kun istuu nojatuolissa. Olen vaan ihmisenä sellainen, etten osaa olla tekemättä mitään. Näillä tuotoksillani sitten ilahdutan rakkaita lähimmäisiä.

Ulkoilu on myös elämässäni tällä hetkellä suuressa roolissa. Kävely reiteillä bongailen milloin viimeksi sähkökaappeja, jotka ovat saaneet ihania taiteellisia juhlapukuja päälleen. Luontoa on kiva seurata ja miten se näyttäytyy ihan Turun keskustassa jokirannassa. Auran jokiranta on vaan kaunis vuodenajasta riippumatta ja tällaiselle sosiaaliselle ihmiselle se, että lenkkipolulla tulee vastaan ihmisiä, on terapeuttista. Liikunnasta on tullut meidän yhteinen juttu ukkokullan kanssa ja meidän personal treinerinä toimii karvainen iltatähtemme pomerania poika Dani. Ulkoilureittejä on vaikka, kuinka ja paljon mutta huomaan että tuo jokiranta vetää aina puoleensa ja sieltä löydän itseni joko itsekseen tai sitten Villen ja Danin kanssa.

Nykyisin korostuu elämässä se, että kodista on tullut äärettömän rakas paikka. Tämä on outoa, kun voin sanoa, että viihdyn uudessa kodissamme Turun keskustassa. Olemme olleet aika ikiliikkujia ja paikallaan pysyminen ei ole todellakaan ollut meidän perheen juttu vaan se että matkustaminen avartaa maailmaa ja liikkeellä kun pysyy ei ns. mummoudu liian aikaisin. Mökki on ollut todella rakas paikka ja sieltä saa sitten hyvää tasapainoa, kun rupeaa asvaltit ahdistamaan.

Tällä hetkellä arjessa pienien ilojen huomaaminen on sitä elämän parasta antia, joka unohtuu, kun on liikaa tekemistä.

Joten vaikka rajoitukset ovat mitä ovat niin elämä on kuitenkin ihmisen parasta-aikaa ja arjen sisältö ihan itsestä kiinni.

Pidetään kuitenkin itsestämme ja rakkaistamme huolta sekä pysytään terveinä ja tavataan – ainakin – täällä Yhdistävässä tekijässä.

Aurinkoisin kevätterveisin


Minna Lähdemaa

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Omatoimikirjastossa

 

Olen ehkä joskus maininnut, että olen suuri kirjastojen ystävä. Jos minulta kysyttäisiin, kirjastoja olisi joka maan- ja maailmankolkassa, aamusta iltaan avoinna, asiantuntevalla ja ystävällisellä henkilökunnalla höystettynä. Aineistoksi kelpaisi elämää reilustikin nähnyt paperituotos, ja uutuuksia tulisi tasaiseen tahtiin vanhojen rinnalle. Levyjä, äänikirjoja ja sähköistä aineistoa olisi tarjolla sitä janoaville, eiväthän kaikki enää tänä päivänä jaksa tai halua kanniskella perinteistä kirjaa mukanaan. Olisin valmis maksamaan kohtuullisen kirjastomaksunkin vuosittain, ettei kirjastoverkkoamme enää yhtään harvennettaisi tai pidettäisi enempää suljettuna.

Palataanpas haavemaailmasta tähän päivään. Korona kovistelee vielä kokoontumispaikkojamme, kirjastot mukaan lukien. Varattuja kirjoja saa onneksi käydä noutamassa, mikä on sentään iso plussa viime kevääseen verrattuna, jolloin ovet pysyivät pitkään lukossa. Ja juuri varausjonoa katsellessa tajusin, että omatoimikirjastossa saa käydä kuka vaan näinäkin aikoina!

Maaliskuussa olisin halunnut lainata erään kirjan, mutta varausjono oli niin pitkä, että kirjan olisi saanut mahdollisesti jouluun mennessä. Siinä selaillessa huomasin, että kirja on kuitenkin Muurlassa paikan päällä jokerina, eli uutuuskirjana, jota ei voi varata. Muurlan kirjasto on yksi omatoimikirjastoista. Sinne siis! Lähdimme esikoisen kanssa ilta-ajelulle kirjastoon, ja kirjasto ylitti kaikki odotuksemme.


Muurlan kirjasto alkukevään iltahämärissä

Muurlan kirjasto alkukevään iltahämärissä



Kirjastossa ei ollut muita samaan aikaan. Tilassa saa toistaiseksi olla enintään kymmenen henkilöä yhtä aikaa, ja kävijät huolehtivat itse, ettei määrä ylity. Valot syttyivät osastoille automaattisesti, kun liikuskelimme tiloissa. Kirjasto oli pieni ja kodikas, hyllyt pullollaan mielenkiintoista tutkittavaa. Koska olimme tulleet paikalle melko lähellä omatoimiajan loppumista, säännölliset kuulutukset pitivät meidät ajan tasalla kirjaston sulkeutumisesta. Oli mukava kulkea hyllyjen välissä ja vain katsella kirjojen selkämyksiä. Pienemmässä kirjastossa kirjat tulevat paremmin esiin, ja myös eri aihealueet ovat lähempänä. Saattaa löytää sellaistakin luettavaa, mitä ei olisi edes tiennyt tarvitsevansa! Sylillinen luettavaa, myös se himottu uutuus, löytyi. Jännittäviäkin hetkiä koettiin...lainaaminen jäi niin viime minuuteille, että kuulutus kirjaston sulkemisesta tuli toistuvasti noin minuutin välein ja alkoi jo tuntua, kuin olisimme ratkaisemassa mahdotonta tehtävää. Ehdittiin kuitenkin ajoissa ulos!

Nyt kirjastossa on käyty jo toistamiseen, ja luulen että omatoimikirjastossa vierailu jää satunnaiseksi käytännöksi tulevaisuudessakin, vaikka kirjastot toivottavasti jo piakkoin saavat avata ovensa kävijöille vapaammin. Jos lähistölläsi on omatoimikirjasto, suosittelen kokeilemaan!

Kirjat odottavat lukijaansa kirjastossa.
Kirjat odottavat lukijaansa


Kirjastoon päästäkseen tarvitset kirjastokortin ja siihen liitetyn tunnusluvun. Jos tunnuslukua ei ole, sen saa mistä tahansa paikalliskirjastosta, tarvitset mukaan kirjastokortin ja henkilöpaperit tunnuksen luomista varten.

Korttia näytetään oven vieressä olevaan kortinlukijaan ja näppäillään tunnusluku. Lukko surahtaa auki ja sitten vain sisälle. Tiskiltä löytyy käsidesiä, jota on hyvä laittaa, kun kirjoja tekee kuitenkin mieli hypistellä ja lehteillä. Jos tilassa on muita, kannattaa laskea, ettei henkilömäärä ylity.

Jos lainaat tai palautat, seuraa lainauslaitteen ohjeita. Ohjeet ovat helpot, ja rauhallisesti toimimalla selviät varmasti!

Tarkista ennen vierailua, mikä on kyseisen omatoimikirjaston aukioloaika, ettei sinulle käy niin kuin meille ja saat asioida rauhassa!

Kannattaa vielä ennen kirjastolle menoa selvittää, onko kirjasto esteetön, jos sinulla on apuväline etkä ole käynyt nimenomaisessa kirjastossa aiemmin.

Muurlan kirjasto ei ollut esteetön. Ovelle johti portaita eikä ovi avautunut itse vaan se piti vetää, joten erilaisten kulkupelien kanssa liikkuessa avustaja on siellä tarpeen. Sisätiloissa sähköpyörätuolin kanssa olisi varmasti tullut ahdasta. Rollaattorin ja keppien kanssa pärjäisi hyvin, ja pyörätuolikin tilaan mielestäni mahtuisi. Rappusten nousu tosin olisi hankalaa ja oviaukko on melko ahdas.

Kevätauringon paistetta ja hyviä lukuhetkiä!

Toivottaa

Lukutoukka-Auli