lauantai 31. lokakuuta 2020

Pääasiaa!

Elettyjä päiviä edellisestä syksyisestä ”Pääasiasta” on kulunut vuoden verran. Monenlaisia juttuja ja asioita on itse kukin joutunut ja saanut hoidella. Monet asiat menevä ns. rutiininomaisesti. Aikaa ei ole olevinaan, jotta ne kaikki ehtisi tekemään - huomenna sitten. Se huominen, se on kumma, kun se tuppaa siirtymään aina vaan huomiseen…

Kuluneen vuoden aikana Suomen asukkaista 25.000 henkeä siirtyy tahtomattaan kiireettömien joukkoon. Mukaan kuuluu iso ryhmä työikäisiäkin. Osa menehtyy, onneksi monet selviytyvät, mutta eivät pysty enää työskentelemään. On niitäkin, joilla on asiat paremmin, he pystyvät sairaalamatkan jälkeen palaamaan lähes entiseen. Kuntoutusta se on vaatinut. Ehkä siinä remontoidaan myös elämän kaikki tavat ja siinä sitä työtä riittääkin. Siinä tahtoa tarvitaan! Ja sisua, joka helposti tahtoo pettää! - Kokemusta on vaikka jaettavaksi.

Meillä kaksijalkaisilla on pari erikoisen tärkeää PÄÄASIAA, jotka tuppaavat jäämään huoltoa vaille. (Tämä ei ole minun huomioni, viisaat näin kertovat). 

Pää, joka heiluu kaikkein ylimpänä, sen sisäpuolelta sijaitsee aivot eli kovalevy (samannimistä rakennuslevyä mäiskittiin ennen vanhaan oikein urakalla tuvan seiniin). Nykyisin taitaa tuo kovalevy- nimitys johtua digiajasta, joka ei tahdo mennä näin kauemmin eläneen päänuppiin, sinne ns. kovalevylle.

Sydämettä tuo kovalevy, aivot, ei pitkään toimi. Siinä elin, joka löytyy joskus kuulemma kurkusta. On se aika vekkuli, kun sinne hyppii - ilo kuulemma sen aiheuttaa ja etenkin tuo parisuhteen etsintä. Lienevät huhuja vain, tällaiset havainnot. Sydän toimii pumppulaitoksena, joka siirtää ravintorikasta verta aivojen nautittavaksi. Aivojen pitää saada happea toimiakseen. Niin minä olen tämän ymmärtänyt.

Putket eivät saa mennä tukkoon. Verisuonten pitää olla joustavat sekä avoimet. Ei pumppu mahdottomiin suorituksiin pysty, varsinkaan jos putket tukkeutuvat. Valitettavasti joillakin hyviltä maistuvalta ravintoaineilla on todettu olevan negatiivinen vaikutus verisuoniin. Eläinrasvat ovat kuulemma pahasta. Nämä kuuluvat sarjaan kovat rasvat ja tekevät esteitä joustavalle verenkierrolle. Ei mikään pumppu ihan mahdottomia kestä. Näitä kovia rasvoja olisi vältettävä. Rasvojen käytössä suositellaan kasvirasvoja. Kummat tarttuvat astiankin pintaan kovemmin? Kasvi- vai eläinrasva? Minun mielestäni eläinrasvan poistoon tarvitaan työtä ja pesuainetta enemmän. Tosin ruuanlaitossa kasvirasvojen liikakäyttö ei ole suositeltavaa. Vihreät salaatit vaativat myös kasvirasvaa. Elimistömme kuulemma käyttää paremmin hyödyn salaatista saadut vitamiini ja hivenaineet.


Verenpainemittarin näyttö lukemineen.

Verenpaineen mittaus

Potilasjärjestöjen joukosta ainakin AIVOLIITTO, DIABETESLIITTO ja SYDÄNLIITTO tekevät yhteisvoimin tuloksellista työtä kovalevymme terveyden hyväksi. Näistä jokaisella on oma sektorinsa, josta valistus ja tutkimustyön tulokset lähtevät meidän tietoomme. Liitot palvelevat myös edunvalvojina.

Digitaalisia välineitä on vuosien saatossa tullut kaiken aikaa lisääntyvässä määrin käyttöömme. Yksi mittalaitteista on verenpainemittari. Mittari antaa lukemat verenpaineesta ja sykkeestä. Verenpaineen keskiarvon pitäisi olla 135 / 85 ja pulssi 50-105.

Kuulemani mukaan mittaaminen eli tarkkailu pitäisi aloittaa noin 30-vuotiaana. Ja jos verenpaine osoittaa nousua, on otettava yhteys lääkäriin. Jos pulssi osoittaa epätasaisuutta, kyseessä voi olla kammiovärinä, jota potilas ei huomaa, mutta joka voi johtaa rytmihäiriöön. Kammiovärinän oireet on syytä antaa lääkärin tutkia. Se on ymmärrykseni mukaan vaaraton, mutta lääkitys on tarpeen. Rytmihäiriö saattaa irrottaa verisuonista rasvahiutaleen ja seurauksena saattaa sydän- tai aivoinfarkti eli tukos.

Aivohalvauksesta ei lääketieteessä enää puhuta. Hapenpuute lakkauttaa aivosolun toiminnan ja niin joku osa aivoista on toimintakelvoton. Sen seuraukset ovat hyvin usein erittäin pahat. Jos potilas saadaan 2-3 tunnin kuluessa sairaalaan ja liuotushoitoon, se ratkaisee potilaan toipumisen. Aivojen hapensaanti alkaa pelata ja vauriot pienenevät.

Juuri päättyvän lokakuun viimeinen viikko oli perinteinen Kansainvälinen KORVAAMATON KOVALEVY -viikko. Sen aikana on aiemmin eri päivinä järjestetty pisteitä, joissa verenpaineen mittauksia on suoritettu. Esim. Salon AVH-kerho, jonka emoyhdistys on Turussa, oli näissä tempauksessa itsenäisesti mukana. Nykyisen terveystilanteen vuoksi tuo toiminta siirtyi verkkoon ja mediaopastamiseen. Aiemmin Salon kerho on saanut terveysalan ammattilaisiakin mukaan tapahtumaan. Mittaajilla on ollut ammattipätevyys kertoa VEREN-KIERTOHÄIRIÖISTÄ, joiden johdosta elämä saattaa suistua raiteiltaan.

25.000 kanssaihmistämme sairastuu vuosittain verenkiertohäiriöön. Sen vaikutuspiiriin on laskettava myös potilaan lähiomaiset, puoliso, lapset, jne. Miten selvitä... Kysymyksiä on paljon, mutta vastauksia saa hakea. Tukihenkilö on silloin tarpeeseen. AVH-kerhosta sellaisia löytyy. Nytkin, vaikka korona peijooni esti tuon perinnetapahtuman eli verenpainemittauksen järjestämisen.


Sykkeen tunnustelu ranteesta; kaksi sormea suonen päälle kevyesti ja tuntuvan sykkeen laskeminen onnistuu.

Hyödyllinen taito ja tapa on myös oman sykkeen tarkkailu. Ellei käytössäsi ole nykyteknistä laitetta pulssin seurantaan, sen voi tehdä manuaalisestikin. Tartu toisen käden sormilla ranteessa kevyesti kohtaan, jossa pulssi eli sydämen lyönnit tuntuvat. Katso sekuntikellosta aika, lasket 30 sek. lyönnit ja kerrot sen 2:lla. Tämä on kuulemma tullut oikein tavaksi. Jos lyönnit ovat epätasaisia, eivätkä ehkä tunnu sormenpäässä, on syytä ottaa yhteyttä vaikkapa terveyskeskukseen. Tällaista juttua kannattaa omissa piireissä levittää tiedoksi - vaikkapa ompeluseurassa.

Reilusti tuli tekstiä, ehkä vähänlaisesti varsinaista asiaa, kun jäi kertomatta suurin osa. Olisi mukava tietää antoiko kirjoitus minkäänlaista ajattelemisen aihetta - kommentoikaa; kiitos!

Niilo





keskiviikko 28. lokakuuta 2020

TUKEA TARVITAAN

Tarvitaan – monesti jokapäiväiseen pärjäämiseen yleensäkin, mutta erityisesti pystyssä pysymiseen! Ainakin meillä ikäihmisillä, joiden näkö- ja/tai koordinointikyky havainnosta toiminnaksi ei ole säilynyt siellä parhaiden vuosiemme suoritustasolla. Tosin, jos uskoo kuulemaansa, niin olemme pian taas koko maan alueella siirtymässä siihen vuodenaikaan, jolloin melko moni menettää tasapainonsa jalan alle yllättäen ilmaantuneen liukkauden siivittämänä. Tuo ”siivittämänä” tuntui oivalliselta ilmaisulta, sillä ei siinä paljoa ole tehtävissä, tuskin ajatuksiaankaan saa kohdalleen, että mitä pitäisi… ja olet jo maan syleilyssä. Toivoa vain sopii, että jälkitilannettasi tutkiessasi ei ole havaittavissa vahinkoja fyysisen hyvinvointisi puolella; henkiset kolhuthan jaksaa kyllä kestää, jos kohta nekin harmittavat, kun varoittavia sanoja on kuullut ja nähnyt ympärillään vuosikaudet aina vähintäänkin syksyisin. Tietoa on – osaaminen onkin sitten jo itsestä kiinni.

Terveyden- ja vanhustenhoitohenkilöstön taholta pyritään selvittämään, onko ikääntyneillä lisääntynyttä alttiutta kaatumisille, vaikka hän ei olisi vielä kaatunutkaan. Kysytään ”oletteko kaatunut viimeisen 12 kuukauden aikana?”. Tuohon ei odoteta vastausta liukkauden ”siivittämistä” pyllähdyksistä; ei ainakaan pääasiallisesti. Sen tarkoituksena on löytää lähtökohta yksilöllisen kaatumisvaaran arvioinnin perustaksi. THL on laatinut IKINÄ-mallin, jota lähdetään seuraamaan saadun vastauksen perusteella.

Kaaviokuva lainattu THL:n sivuilta:

https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/turvallisuuden-edistaminen/tapaturmien-ehkaisy/ikaantyneiden-tapaturmat/kaatumisten-ehkaisy/kaatumisvaaran-arviointi

THL:n kehittämä kaavio, jossa kyselyn perusteella lähdetään koettamaan korjata yksilön tarvitseman avun pystyssä pysymiseksi. Kuvan yläpuolella olevasta linkistä pääsee sivuille, jossa asia selviää tarkemmin.

Melko monella tiedän – itseni lisäksi – olevan sekä tasapaino-, että kävelyongelmia, joista johtuen epävarmuus on vähentänyt liikkumista ja jopa kiinnostusta siihen. Aina olisi oltava asiaa, pelkkä päämäärätön kulkeminen kun ei tunnu mielekkäälle, ainakaan minusta, jolta on yli koko 80-vuotisen elämän ajan puuttunut innostus liikunnallisuuteen. Sen merkitykset ja hyödyt kyllä ymmärrän, mutta…

Omalla kohdallani, kun tunnustin tasapainottoman tilanteeni, oli terapeutin ensimmäinen ohje, että matot pois! Jonkun aikaa eriössä tuntui kaikuvan omituisesti ja öiset pakolliset poikkeilut pois vuoteelta, villaisissa yösukissa, hiukan hirvittivät laminaattilattian liukkauden huomattuani. Kaikkeen tottuu, sisäkengän kärkikään ei enää tartu maton kulmaan, eikä siis aiheuta pelkotilaa taikka toteutuvaa kaatumistilannetta. Mutta mistä tasopainon heikkeneminen johtuu? Jo muutoinkin moniongelmaisena en ole halunnut tehdä siitä sen isompaa numeroa vuosikontrolleissa kohtaamilleni lääkäreille. Pärjäillessäni kerran vuodessa treffaamisella ja parilla-kolmella diab. hoitajan kontrollilla sekä lähes ikäisilleni asetetuissa painon ja pitkänsokerin lukemissa, tuntuu, että näin on hyvä. Mainittuani asiasta joskus ikään kuin sivulauseessa, on hiukan päätä käännelty ja asiaa tarkemmin seliteltyäni puhuttu sekä kierto-, että asentohuimauksesta ja joskus jopa lääkkeillä turvallisena pidetystä verenpaineestakin. Yleensä käännän keskustelut ja kyselyt muualle, sillä jo olevan tilanteen ylläpidossa pillereineen, insuliineineen, hiilihydraatteineen ja kotiseurannan mittauksineen etc. tuntuu olevan aivan riittävästi sisältöä elämääni – lääketieteellisessä mielessä. Kun en enää tuntunut pärjäävän kepin tuella, sain nelipyöräisen kävelytelineen, rollaattorin, jolla tällä voinnilla pärjään kaikessa asunnon ulkopuolisessa maailmassa; sisällehän en sitä saa, eikä se tänne mahtuisikaan. Mutta yhä elän sekä sisällä eriössä, että kosketuksissa ympäröivään maailmaan ja suhteessa jokapäivyyden mukanaolossa omasta mielestä tyydyttävää – tai ainakin itseäni tyydyttävää elämää, harrastuksineen ja ystävineen – turvaväleistä sekä henk.koht. hygieniastakin huolehtien.

Miksi tämä kirjoitus? Jos vaikka olisi joku, jolle ikä taikka joku muu osatekijä on tuonut elämään tasapainottomuutta näissä fyysisissä merkeissä, niin tiedoksi, että tukea on saatavissa. Ja ellei tuota IKINÄ-mallin kysymystä ole osunut kohdalle, niin asiantilan voi ja kannattaa ottaa puheeksi jonkun asian vuoksi terveydenhoitohenkilöstöä tavatessaan. Uskoisin, että tuon kaavion mukaisesti edeten saattaisi tulevaisuuden liikkumisiin löytyä vakaampi askellus, ilman kaatumisen pelkoa! THL ohjeistaa: ”Ole aktiivinen, kysy neuvoja!”

IsoTimppa-logo

PS. Ja lupaan, että vielä joskus rohkaistun kertomaan myös oman tilanteeni sen verran korostetummin, että joku sillä kertaa hoitovastuuseen arvotuista lääkäreistä saa ihmeteltäväkseen, että kuinka pelkästään jo se, että joudun katsomaan alas kengänkärkiini, kun yritän tartuntapihdeillä saada tarranauhat riittävän tiukalle – ja samalla tunnen lähteväni kaatumaan nenän osoittamaan suuntaan. Olen havainnut, että aamuina, jolloin onnistun olemaan liiemmälti luomatta silmäystäkään alaviistoon, kaikelle liikehtimiselleni ikään kuin tuntuisi olevan tukevampi lähtökohta. Ulos mennessä tosin ekana vastassa on 8 porrasta ja… Onneksi heti niiden jälkeen saan tukevan otteen rollaattorin kahvoista. Kadun ylityksessä myös liikenteen tarkistus sivuilta – ellen käännä koko ylävartaloa – heilauttaa kyllä ottamaan tiukemmin tukea kävelytuesta ennen matkan jatkamista. Kaikki tuo on tiedossa – ja kyllä sen vielä tutkittavaksikin tunnustan. Joskus! - SIT’KU…

lauantai 24. lokakuuta 2020

Pienestä kiinni

Olemme asuneet nykyisessä talossamme yli 15 vuotta. Muutimme suoraan sisään ja olemme hiljalleen remontoineet kodin omannäköiseksi. Kun vuosia kertyy ja lapsiakin on kaksi, pitää välillä päivittää kodinkin ilmettä. 

Aikanaan säästimme keittiöremontissa valitsemalla kalvopinnoitteiset ovet. Jälkiviisaana muistelen isoäitini sanontaa: köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Tämän kun olisin ottanut tosissani keittiöremonttia tehdessä, ei olisi vielä tarvinnut uusia ovia. Jälkikäteen on nimittäin selvinnyt, että kalvopinnoitteissa käytettiin erittäin heikkolaatuista liimaa juuri siihen aikaan, kun mekin valintamme teimme.

Koronakeväänä olimme paljon kotona ja tuijotimme tietysti myös keittiön kaappien ovia. Itse pyyhin niitä usein ja aloin todella ärsyyntyä rikkinäisiin oviin. Tuumasta toimeen!

Uuden keittiön näkymässä kaapinoveta ja liesi.

Hankimme uudet ovet ja etulevyt sekä uusimme erittäin epäkäytännöllisen korkean kaapin lankakorit kunnollisiksi laatikoiksi. Vanhat vetimet saivat kelvata. Keittiötasotkin jäivät entiselleen. Mutta ne ovet ja etupaneelit uusittiin. Ja ennen kaikkea se korkea kaappi.

Itse tehden säästettiin eli appiukko ja isäntä huseerasivat keittiössä uudet ovet paikoilleen. Eihän siinä mennyt kuin 20 tuntia, että paikallaan oli 10 laatikkoa ja 10 kaappia, maustekaappi ja se korkea kaappi sekä sen sisällä 4 laatikkoa. Kiroilua kuultiin kyllä ja naapurin isännän ammattitaitoakin tarvittiin hieman. Mutta homma tuli valmiiksi, isä ja poika ovat edelleen väleissä ja me onnellisesti naimisissa, edelleen. 

Sen jutussa mainitun "pitkän kaapin" avoimesta ovesta näkyy hyllyjen uusi järjestys.

Kaikkein onnellisin olen sen korkean kaapin sisällön uusimisesta. Nyt, kun sisällä on 4 tilavaa laatikkoa ja pohjalle jäi vielä korkeahko hylly sekä ylimmän laatikon yläpuolelle puolikas hylly, on kaappi tilava ja toimiva. Nyt on emännän tavarat järjestyksessä ja kaapeissa sisällä luettelot, mitä löytyy mistäkin hyllystä ja laatikosta. Onnellinen on hän, jonka keittiön kaapit näyttävät hyvältä niin ulkoa kuin sisältä!

Onnellisuus on katoavaa, sanotaan. Keittiöönsä tyytyväinen emäntä alkaa hiljalleen nähdä muutoksen tarpeita myös muualla kodissaan. Kun keittiö oli saanut uuden ilmeen uusien ovien ansiosta, piti ruokailutilaan vaihtaa pöytä ja tuolit. Ne onneksi löytyivät kaverilta ja näin saatiin meille uusi pöytäryhmä. Ruokailuhuoneessa on ollut suuri ja kaunis, täysipuinen astiakaappi. Se on vienyt tilaa ja tehnyt ruokailutilasta vähän ahtaan.

No, kävipä niin, että oli huonekalukaupassa sohvien alennusmyynti. Tämä pariskunta marssi liikkeeseen ja koeistui sohvan. Hyväksi todettiin, mutta pitihän se vielä vuoteeksi avata, jotta sekin voitiin testata. Oli siinä hyvä maatakin. Näin hankittiin uusi sohva ja toinenkin.

Se uusi sohva omassa ympäristössään ja upean ikkunanäkymän äärellä.

Vanhat sohvat saivat uudet kodit facebookin kautta ja uudet sohvat saivat meiltä uuden kodin. No, eihän se olohuone enää samalta näyttänyt, kun kolme sohvaa vaihdettiin kahteen.

Piti vähän mööpelivalssata. Suuri senkki siirtyi ruokailutilasta olohuoneeseen, isän opiskeluaikaiset nojatuolit nostettiin paraatipaikalle olohuoneeseen ja vähän muutenkin muokattiin huonekalujen paikkaa.

Ruokailutila kirjahyllyineen.

Sitten jäi ruokailuhuoneeseen iso tila. Pitihän siihen jotain laittaa. Hankittiin kirjahylly, johon voitiin latoa kaikki emännän ja isännän keittokirjat.

Kun kerran vauhtiin päästiin, meni kuopuksen huonekin uuteen uskoon. Nyt on pojalla ison pojan huone ja siitäkin tuli avaramman näköinen, vaikkei mitään uutta ostettu.

Koko huushollista on nyt käyty yläkerta läpi ja jokaisessa huoneessa on tehty pientä viilausta. Vessakin sai uuden maton. Tuulikaappiin asennettiin korit lasten sormikkaille ja pipoille. Pieniä asioita, suuria muutoksia.

Koti näyttää nyt ihan erilaiselta, vaikkei ole ostettu muuta uutta kuin pieni kirjahylly ja kaksi sohvaa. Uudet paikat ovat tuoneet uuden, raikkaamman ilmeen. Oma koti kullan kallis!

Päivi 


 





keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kastemato eli kasteliero (Lumbricus terrestris)

Tällainen tuli mieleeni, kun pihalta ”krapsuttelin” noita vihreitä pois. Meillä joku vuosi sitten laitettiin soraa pihalle, otettiin kaikki vihreä pois ja kukkaset. Meillä on iso puistikko sillä puolen taloa, joten ei harmittanut, vaikka näin teimme. Mutta kuitenkin jostain niitä vihreitä tulee.  Mutta oli siellä muutakin; monta kastematoa hiekan joukossa. Eläviä olivat kaikki. Kannoin nurmikolle, jos vaikka paremmat elintilat, on ainakin elintilaa, tekevät samalla hyvää, möyhentävät maata.

Pihanurmikon heinien joukosta selkeästi erottuva kastemato.
Vielä hiekkainen.

Mielenkiinnosta aloin netistä hiukan tarkistamaan, kun kouluajoista on jo aikaa. Sen muistin, että ovat syntyessään kaksineuvoisia. Kaikilla on sekä uroksen, että naaraan sukupuolielimet. Tätä en muistanut, että parittelun jälkeen naaraan osaa toimittanut muuttuu pelkästään urokseksi. Tiedä sitten onko hyvä vai huono?

Kastemato voi kasvaa jopa 30 senttiseksi ja elää jopa 10 vuotta. Ne elävät yleensä mullan alla, mutta sateella nousevat maan pinnalle. Niitä ei elä ihan joka puolella Suomea, vaikka on savimaata. On tutkittu, että mm. maan happamuudella on jotain tekemistä asian kanssa.

Kesäaikaan, kun on kuivaa, niitä ei tahdo pienellä kaivamisellakaan löytää, voivat olla jopa puolen metrin syvyydessä. Lierot liikkuvat maan alla lihaskouristuksista tulevien aaltojen avulla.

Muistan lapsuudessa, kun asuttiin joen lähellä, piti onkimaan päästä. Kastematoja koukkuun ja onkimaan, kissamme sai kalaa. Ei siitä joesta mitään ihmissyötävää ongittu. Taisi siellä katiska jossain vaiheessa olla, sieltä saimme ruokapöytäänkin kalaa.

Silloin vielä pystyin itse madonkin koukkuun laittamaan, ei enää. Nyt niitä nostelen kyllä nurmikolle, mielellään jonkin tikun nokassa, mutta ellei ole mitään, niin paljain sorminkin asia hoituu.

Yhdistetty kahden kuvan näkymistä: synkeän pilvisenä ja kirkkaan sinisenä.
Toisella puolen aika synkkää ja kun käänsin pään, 
niin oli näin kirkas taivas…

Oli mukava päivä, vaikka hiukan alkoi satamaankin. Sain hommani kuitenkin tehtyä. Ukkonenkin jyrähteli muutaman kerran.  Oli mielenkiintoista, kun oli synkkää ja kirkasta samaan aikaan, kuten kuvista näkyy.
                                              Sisko






lauantai 17. lokakuuta 2020

SYKSY JA SADONKORJUU!

Me suomalaiset, olemme hyvin pieni kansa ja kaiken lisäksi vielä hyvin vaatimatonta olemukselta. No mitäpä sitä nyt itseään kehumaan, turhaa suun pieksentää, mutta kehut, ai ai kun ne kutkuttaa somasti sisimmässämme. Taisin mennä omaan sisimpääni tällä ajatuksen tyngällä. 

 

Ahkeria ollaan myös niin työssä kuin laiskottelussa. Tuo viimeinen sana on toteamus itsestäni ja ehkä joku muukin voi sen omia. Sanotaan, että ahkeruus on ilomme ja laiskuus intohimomme.

 

Menneinä aikoina, eli Jussin aikoihin; suo kuokka ja Jussi, oli yhdistelmä, jolloin työt tuppasivat olemaan voimille käypiä. Siihen aikaan tehtiin ns. ruumiillista työtä väsymykseen asti. Varmaa oli unesta kiinni saaminen. Ei tunnettu yöasua ja peseytyminen oli pesuvadin varassa. Lauantainen sauna se oli poikaa. Oikeastaan nyt kerron nuoruuteni ajoista.

 

Muistuu mieleeni, että työntekoa ja leikkejä, niistä aineksista kesäpäivät silloin koostuivat. Sodan ja sen jälkeinen vaihe näkyi tehdaspaikkakunnalla kansanvaelluksena. Vaelluksen suuntana oli hyvät puolukkamaisemat. Ukkonen oli aikoinaan tehnyt tuhojaan palon muodossa ja justeerilla oli männikkö vedetty aukeaksi. Mäntymetsä on puolukalle oiva maaperä ja oikein rynnäköllä niitä otettiin talteen. Sunnuntaisin meikäläinenkin joutui kohdistamaan sinne kumitossunsa (sen ajan lenkkarit). 


Puolukanvarpuja marjoineen.

Isäni tekemään melko suureen saaviin puolukat survottiin. Seuraavaan kevääseen asti niitä riitti puolukkapuuroon ja marjamämmiin.  Mustikat ja sienet kerättiin korpimaisemista. Jostakin syystä sieniä ei meillä käytetty, mutta myyntiin kuitenkin. Kiertävä yleisostomies ne putsatut ja parhaat sienet haki.

 

Pakastin on nykyaikaa ja sinne niitä tarpeita kerätään talven käyttöä varten. Nykyisin syksyn satoa on korjaamassa paljon ulkomaiden ihmiset, ainakin matkustusrajoittamattomina syksyinä. Sanovat, että tekevät oikein vuoden tilin sillä toiminnalla.

 

Intouduin tässä muistellessani tekemään unohduksissa ollutta kurkkusalaattia. Reseptiä kirjoitettuna ei ollut, joten ihan muistini varaisesti tein. Noin litran lasipurkki tuli siitä täyteen. Reseptiin, täysimääräiseen tulee: 

 

3 kg avomaankurkkuja. Veitsellä tai ns. mandoliinilla muokkaat kurkut siivuiksi tai ranskalaisten muotoon

 

1kg keltasipulia - siivuta nämäkin

 

Noin 500 g hienosokeria. Laita kurkut ja sipuli lasipurkkiin ja päällimmäiseksi sokeri. Älä sekoita!


Viipaloituja kurkkuja lasipurkissa, jonka edessä valkosipuli sekä mausteita ja taustalta näkyy kirsikkatomaattejakin.

1,5 dl etikkaa -sokerin päälle. Älä sekoita. Sokeri sulaa.

 

Lisää liemeen mausteet: sinappijauhe 2 tl, suolaa 2 tl, pippuriseosta vähän. Suola on makua antava tuote miltei kaurapuurolle(kin). Ainakin vihreälle salaatille ja liharuualle.

 

Tein myös toisenkin liemen reseptini mukaiseen versioon:

Kattilan pohjalle hiukan vettä kiehumaan. Siihen etikkaa, sokeria, valkopippuria, suolaa, vaikkapa hienoa tilliä. Lisätään suippopaprikaa ja sipulia. Anna hautua rauhassa, levystä voi sulkea virran. Purkita ja maistele - lisää aineksia, jos tuntuu, että tarvitsee. Lopuksi lisäsin purkkiin kokonaisia kirsikkatomaatteja.  Soveltamalla sävellät itsellesi herkkuja – uskoo

                Niilo

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

RUSKA EI SYNNY PAKKASESTA

 …mutta talvea odotellaan – kuka innokkaammin ja ketkä taas toivoen mahdollisimman pitkälle kesää jatkavaa syksyä. Ja kaikilla on omat lähtökohtansa odotukseen. Ihmisten lisäksi on talvea alkanut odottaa myös ympäröivä luonto. Yli 50 vuoden seurannalla terminen talvi alkaa Salon seudulla keskimäärin 30. marraskuuta ja pysyvä lumipeite tulee usein vasta vuodenvaihteessa. Jo nyt kuitenkin puut alkavat valmistautumaan siihen mitä tuleman pitää. Parhaiten huomaamme sen ruskana, joka alkaa olla jo poissiirttymässä siitä, kun näkymät olivat komeimmillaan.

Värikkäitä syksyn lehtiä maahan pudonneena.

Näin aivan kivitalojen keskelläkin asustaen sen jopa kuulee! Talojen huoltoyhtiöitten aamuvirkut lehtipuhaltajapersoonat kasaavat pihanurmikolle pudonneita lehtiä aitauksen yhteen kulmaan toivoen, ettei tuuli ennätä ennen kuin siirtolava tuodaan niitä poisviemään.

Mutta mitä ruska oikein on ja mikä saa luonnon siirtymään siihen tilaan. Olemme oppineet joskus, että ruska on Lapin erikoisuus, jota matkustetaan ihmettelemään täältä ”Lannanmaalta” kymmenien bussien ja useiden eri järjestöjen voimin. Sieltähän se yleensä alkaa, pohjoisimmasta Suomesta. Mutta säistä ja ilmanaloista huolimatta se kyllä siirtyy noin 200-350 km viikossa kohti etelää. Ensin on maaruska, jossa varvut ja korret siirtävät hajoavan klorofyllin (lehtivihreän) kasvin runkoon ja juuriin odottamaan seuraavaa kasvukautta. Lehtivihreän hävitessä muut väriaineet – jotka ovat olleet, mutta eivät näkyneet klorofyllin voimakkaan vihreyden peittäminä – pääsevät nyt ihmissilminkin erotettaviksi. Eikä kauaakaan, kun sama maaruskan ilmiö on siirtynyt puihin ja niiden lehdet alkavat esiintyä silmiähivelevän värikkäinä. On nimittäin niin, että useiden puiden lehtien väri on ”normaalisti” se, mitä se on ruskan aikana. Lehtivihreä on siis vain lehden suojaväri, joka syksyllä karistessaan paljastaa lehden todellisen värin. Viileä ja aurinkoinen sää on otollisin ruskan leviämiselle, jolloin se on myös näyttävämpi. Metsäkokonaisuus elää loisteliaana, vaikka ”tietääkin ’marraksen’ saapuvaksi”, elämisen asettumista vain olemaan ja odottamaan.

Voimakkaat ruskan värit metsässä - keltaista ja punaista isoina alueina.

Ruskan merkitys ei ole täysin tiedossa, vaikka sen talveen valmistautuminen tuntuu selittävän siitä paljon, vaikk’ei kaikkea. Myöskään sen alulle saamat, laukaisevat tekijät ovat eri teorioissa hieman arvailuilta kuulostavia. Joittenkin mielestä se olisi kasvien tapa hämätä hyönteisiä ja ”näytellä” kuolevaa, jonkun toisen mukaan lehdet vain kuolevat ja putoavat, joittenkin käsityksissä lehti kuolee vasta maassa ja siirtää elinvoimaansa alustaansa yhdistyessään. Pakkasen merkityksestä on oltu sekä varmoja, että eri mieltä, mutta tämänhetkisen käsityksen mukaan ruskan esillesaattamiseen ei pakkasyötä tarvita.

Ruskan etenemiseen kyllä vaikuttavat kylmenevät ja lyhenevät yöt. Siihen, kuinka värikkääksi syksy muodostuu, puolestaan liittyy menneen kesän sää. –Kuivan kesän jälkeen ruska jää laimeaksi, kun taas lämpimän ja sopivan sateisen kesän jälkeen voidaan kokea hyvinkin värikäs ruska.

Myös ruskan kesto vaihtelee maantieteellisestä asemasta riippuvien kasvien määrästä. Etelän runsaampien puulajien hieman eriaikaisuudet pidentävät katseluaikaa verrattuna Lapin tunnetusti lyhyisiin loistoihin, niin kasvuihmeen, kukinnan, kuin tämän ruskankin suhteen.

Omasta ikkunastanikin näen muutaman värikkään puun – kellertävän vaahteran, johon joltain nurkalta alkaa ilmaantua myös punertavia sävyjä, punertavan pihlajan sekä koivuja, joiden lehdissä ei keltainen enää ilmene kovinkaan kauniina, enempikin jo hieman ruskehtavana. – Suurin osa lehdistä näyttäisi vielä olevan puissa. Kun sain tilaisuuden katsella tätä lähimaisemaa ”kotiseutuajelulla” muutamana aurinkoisena päivänä, niin tuolla ympäröivien vilja-aittapeltojemme reunamilla hehkui todellinen väriloisto, jota ei voi olla ihailematta. Jonkun verran maisemaa kuvanneena oli taas todettava, että millään tallennusmenetelmällä sitä kokonaisuutta ei pysty toistamaan. Näköhavainnon lisäksi sitä kun on katseen ulottumattomissa ja kaikkea ympäröivänä tunteena. Tuskin kukaan taidemaalari pystyisi sekoittamaan paletillaan niin useita keltaisen sävyjä, joita puustomme toistaa aurinkoisessa maisemassa. Yhtä lailla harmonisesti ja niin, ettei teos näyttäisi ylimakealta.

Väriskaalana vaahteran lehden muodomuutoksesta vihreästä ruskan loistoon.


Tulipa talvi sitten koska tahansa ja ihan millaisena hyvänsä, nyt elettävää vuodenaikaa kannattaa oikein pysähtyä ihmetellen katselemaan. Kesän kukkineen jäädessä muistoihin, jatkaa ympäröivä luonto upeitten näkymien jakamisen ruskana. Nautitaan siitä!

IsoTimppa -logo









lauantai 10. lokakuuta 2020

Mist mää tiärä?

Onko sinulle opetettu kotona, kuinka valita kaupassa oikeat vihannekset ostoskoriisi?

Koostettuna vihanneksia kollaasiksi: porkkanoita, kukkakaalia, perunoita ja punasipulia.

Taannoin tuli puheeksi mieheni kanssa, miksi haluan aina ostaa ohuita kurkkuja. Hän ei ollut kuulemma ikinä kuullutkaan, että kasvihuonekurkuista valitaan kotiin vietäväksi ne ohuimmat, koska ne ovat maukkaimmat kurkut.

Mistä voi tietää, jos kukaan ei opeta? Äidiksi tultuani ja lasten kasvettua olen alkanut miettiä, kuinka paljon onkaan asioita, joita lapsille pitää opettaa. Sellaisia asioita, joita ei koulussa opeteta ja joita tänä päivänä ei ehkä enää arvostetakaan samalla tavalla kuin ennen. Se on sitä hiljaista tietoa.

Kun meillä ostetaan perunoita irtomyynnistä, ei koskaan valita niitä päällimmäisiä. Ne ovat aina alttiina valolle ja voivat siksi olla vihreitä. Perunoita kaivellaan laarin sivuilta ja takaa, sieltä alta tietysti.

Tomaattien tulee olla napakoita, mutta ei liian kovia eikä liian pehmeitä. Kurkuista valitaan tosiaan ne ohuet, ei paksukaisia. Kesän mittaan ainakin huomaa, että paksummat kurkut eivät myöskään säily yhtä kauan kuin ne ohuemmat.

Pöydälle alassuin asetettu ananas.

Grillikauden aikana meillä syödään myös tuoretta ananasta. Sen valitsemisessa on tärkeää, että ananaksen lehdet irtoavat nykäisemällä. Jos näin ei ole hankintavaiheessa, ananaksen voi laittaa kotona työtasolle lehtitupsunsa päälle kypsymään. Se siis asetetaan työpöydälle nurinpäin.

On monen monta asiaa, joita pitää tarkkailla, kun haluaa itselleen laadukkaita vihanneksia, hedelmiä ja elintarvikkeita. Lapsille yritän opettaa, että parasta ennen ei tarkoita, ettei kyseistä tuotetta voisi enää päiväyksen jälkeen käyttää. Se tarkoittaa, ettei se enää päiväyksen jälkeen ole priimaa.

Parasta ennen / Bäest före -lappu ilman päiväystä.

Sokeana on se hyöty puolellaan, ettei näe päiväyksiä. Nokka toimii ja se kertoo, mitkä tuotteista voi turvallisesti vielä käyttää.

Valitse viisaasti!

                             Päivi 


 


 



keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Virastovisiitti

MIELIPIDE-logo.

Vaikka tänä päivänä kaikenlainen asiointi hoituu näppärästi verkossa, niin joskus joutuu menemään oikein tiskille asioidensa kanssa. Tällainen asia osui kohdalleni tässä taannoin ja käyntini kohde oli verotoimisto.

VERO - SKATT -Verottajan tunnus leimoineen.

Näin kun harvakseltaan tuollaisissa paikoissa asioi, niin ei tule seurailtua niiden toiminnoissa tapahtuvia muutoksia. Aukioloaika piti tietysti tarkistaa. Ma ja ti 9-12. Aika vähäksi on asiointiaika kutistunut. No, rukkaamaan omaa aikataulua tuon mukaan. Päädyin tuohon maanantaihin ja olin paikalla klo 9.20.

Siihen en älynnyt varautua, että jonotus alkaisi jo heti ulko-oven jälkeen. Toimistotiloissa sai olla vain 10 asiakasta kerrallaan ja loput jonottivat rappukäytävässä. Jonoa oli koko kerrosväli. Hyvähän se on, että huomioidaan näin korona-aikana, ettei samassa tilassa ole liikaa väkeä. Ovella oli järjestyksenvalvoja koko ”virka-arsenaalissaan” päästämässä ihmisiä ulos ja sisään sekä laskemassa välillä, ettei sisällä olevien asiakkaiden määrä ollut hänen huomaamattaan päässyt lisääntymään yli määräysten. Aikanaan tuli minunkin vuoroni päästä ovesta sisään. Käsidesiä oli hyvin tarjolla ja odotustuoleja oli aiemmasta vähennetty. Siinä sitä sitten istuttiin ja odoteltiin pitkin aulaa omaa vuoroa numerolapun kera. Huomasin vetäisseeni aamulla jonkun piukan pipon päähäni!!

Lähimpänä minua istui samaa seuruetta oleva nainen ja mies. Miehen puhelin soi ja hän kaivoi sen taskustaan ja vastasi. Muuten hyvä, mutta puhelimessa oli kaiutin päällä ja kaikki saimme kuunnella keskustelua, jossa soittajalla oli aika henkilökohtaista asiaa miehelle ja keskusteltiin myös vastaajan aikeista antaa mailleen metsästyslupaa sekä liittymisestä metsästysseuraan. Nimiltä mainittiin useita henkilöitä ja reippaalla äänellä puhuttiin kummassakin päässä. Sain jotenkin kerättyä itsehillintäni, etten puhelun loputtua kommentoinut tilannetta ääneen. Mutta siis eikö ihmiset AJATTELE MITÄÄN!

Siinä istuessa tuli myös seurailtua asiakaspalvelun edistymistä ja sitä myöden ihmettelin tällaisten toimistojen, kuten myös monien pankkien, sisustusratkaisuja. Tässä toimistossa asiakaspalvelupisteet ovat odottajiin päin aukeavia avonaisia ”looseja” eli asiakas istuu odottajiin nähden selin ja virkailija odottajiin päin ja nyt näiden kahden välissä pleksiseinäke. Tässä toimistossa näitä pisteitä oli kaksi ihan vierekkäin ja lisäksi asiakaspalvelua oli yhdessä toimistohuoneessa, jonka ovi oli auki ja aulan puolella oli oven kummallakin puolella tuoli vuoroaan odottaville. Ei todellakaan jäänyt epäselväksi mitä asiaa kullakin tiskin äärellä oli. Ihan normaali, asiointiääninen puhe kantautui hyvin kaikkien kuultavaksi. Puhumattakaan siinä tilanteessa, kun asiakkaalla oli pientä ongelmaa kuulon kanssa ja hänen oli hankala kuulla virkailijan pleksin takaista puhetta. Sekä asiakas että virkailija puhuivat kovempaa. Siis EI MINKÄÄNLAISTA YKSITYISYYDEN SUOJAA asioidensa kanssa. Toimivampiakin ratkaisuja on nähty ja ovat olleet suhteellisen yksinkertaisiakin.

Pankeissa tulee itse vähemmän nykyisin asioitua paikan päällä, mutta olen kuullut, että joissakin niistäkin on sama ongelma, että koko jonottajien joukko kuulee hyvinkin tarkasti koko asioinnin.

Yksityisyyden suojasta ja sen toteutumisesta puhutaan paljon ja monessa kohtaa siihen vedotaan hyvinkin pienissä asioissa. Kuitenkin törmää näihin tilanteisiin, joissa tällainen asia on unohtunut tai sitä ei pidetä tärkeänä. Ennenkin asioitiin tiskillä ja seuraava asiakas oli heti selän takana. Aika on kuitenkin nyt toinen. Arvomaailma on muuttunut ja harva meistä haluaa henkilökohtaisia asioitaan kaikille odotusaulassa oleville tiedoksi.

               Eija-Riitta Hilska




lauantai 3. lokakuuta 2020

Syksyä pukkaa

Sen aistii monin eri tavoin. Ensimmäinen havainto alkaa jo juhannuksen jälkeen. Pikkulinnut eivät enää laula. Sitten alkaa olla mustia / sinisiä länttejä kaduilla. Tietää, että mustikat alkavat kypsymään. Ja pikkuhiljaa kaikki marjat, omenat, vihannekset. Kukin omaan tahtiinsa. Keväällä juureksia kasvatetaan muovien alla, mutta kun aurinko alkaa paistamaan hiukan korkeammalta, niin saavat vauhtia kasvuunsa.

Koosteessa kantarelleja korissa, tatteja paistinpannulla sekä mustikoita ja pensasmustikoista puhdistettuija puolukoita varvuissaan.

Metsissämme on oikein vitamiinien kirjo. Sieniä on jo keväällä ja niitä löytyy vaikka kuinka paljon, jos vaan tunnistaa kaikki. Varsinkin syötävät sienet. Kun vaan osaisimme itsekin arvostaa näitä. On mustikkaa, puolukkaa, vadelmia, joita voi käydä noukkimassa ns. jokamiehen oikeudella. Kunhan nyt muistaa, ettei ihan pihapiiriin mene. Monet ovatkin ottaneet tästä pienen lisäansion. Ja mikä ettei sitä jollekin maksa, kun ei itse pysty enää. Ei sillä rahalla nyt kuitenkaan mitään palatsia rakenneta. Jokainen voi vaan koittaa kuinka kauan menee ämpärillisessä esim. mustikoita noukkiessa. Ja vielä kun siellä on niitä pahuksen hirvikärpäsiä. Hyi.

Mutta se väriloisto joka puolella. Ei voi en kuin ihastella Suomen luontoa. Joka syksy se on, mutta aina yhtä upea. On hienoa, että ennen syksyn pimeyttä saamme ihastella eri värejä eri puiden lehdissä.  Sitten tietysti, kun alkaa tuulemaan kovin on haravoinnin vuoro.

Syysvärikkäitä lehtiä puunjuurella ja puuhun nojaava lehtiharava.

Yhtä täällä Salossa jää kaipaamaan, joka toi sen syksyn tuoksun, eli sokeritehtaan haju.

                          Marjastamisiin Sisko