keskiviikko 29. elokuuta 2018

Filmitähdeksi


Paikallisessa valtalehdessä oli vähän aikaa sitten ilmoitus, että haetaan filmitähtiä! No ei ny senttäs, mut avustajia. Minäkin ajattelin että voisin koittaakin, uusi ammatti, heh. Näin eläkeläisenä olisi hyvää aikaa lähteä vaikka Hondurasiin avustajaksi.



Veturitallille siis matka kävi erää perjantain iltapäivällä. Olin ensimmäinen paikalla, toiset olivat katsomassa näyttelyä, joka siellä oli parhaillaan. Tai voi olla, et olivat sen verran ujompia etteivät kehdanneet tulla näytille. No siellä odottelin kahvion puolella yksinäni ja yritin saada aikani kulumaan. 

Sitten tuli kolme naista kannettavat tietokoneet käsissään. Laittoivat koneet kuntoon ja alkoivat ohjeiden antoon meille kolmelle, jotka olimme tulleet ensimmäisinä. Olin siis saanut pari naista seurakseni. Antoivat valkoiset laput, joihin piti kirjoittaa oma nimi, numeroa ei tarvinnut laittaa… sitten vuoron perään yksilökuvaukseen, ensin nimilapun kanssa ja sitten ilman ja kokovaratalokuvaa.

Vuoron perään sitten annettiin kannettava henkilölle ja kaavakkeen täyttöä.  Siinä ei ollut ongelmia, täyttämisessä. Lähettävät sitten vielä sähköpostiin varmennuksen ja voi muokata vielä kaavaketta.

Ihmisiä tuli koko ajan lisää. Onneksi tulin ajoissa, jos porukkaa olisi yhtä paljon ollut tullessani, olisin jättänyt homman siihen.

Avustajia haetaan aina valtakunnallisesti eri kaupungeissa, heidän tehtäviinsä kuuluu olla esim. yleisönä teatterissa tai istua jossain kahviossa tms.

Ja sitten jäätiin odottelemaan…

                                                   Uusia asioita kokeilevana  Sisko


















lauantai 25. elokuuta 2018

Tukka putkella


Suomalainen sanoo usein, että meidän rikkautemme on neljä vuodenaikaa. Sanoisin, että se on melkoinen rasite. Pitää olla esimerkiksi neljän vuodenajan vaatteet ja jalkineet. Jokainen vuodenaika kestää siis kolme kuukautta.
Näistä neljästä varsinaisesti eletään todella vain yksi kolmen kuukauden jakso. Se on kesä ja se eletäänkin sellaisella intensiteetillä, että tukka on putkella koko ajan. Ne muut vuodenajat ovat pelkkää oleilemista.

Se kesä alkaa ilmojen mukaan ja päättyy, kun koulut alkavat. Oy Suomi Ab on suljettuna tuon kesän, koska vuosilomalaki takaa loman työssäkäyville ja koulut ovat myös lomalla. Eläkkeellä oleville vanha lomanviettoaika on jäänyt päälle.

Kulunut kesä ja sen ennätyspitkä hellejakso laittoivat tukan suorastaan töttörölle. Normaalielämä menee ihan raiteiltaan, kun kesän aikana pitää pakonomaisesti elää koko vuoden edestä.

Ne, joilla on kesämökki ja niitä on Suomessa noin 500 000, menevät tietysti sinne – ainakin aluksi. On jopa kahden mökin loukussa olevia. Siis on peritty kesäpaikka sekä äidin että isän puolelta. Silloin on aikamoinen kiire, että ehtii molempia käyttää. Jos matkaa mökille on satoja kilometrejä, niin enpä kadehdi. Talven aikana käyttöä vaille jääneet huonekalut ja muut esineistö rahdataan mökille liiteriin kuivuneiden maalipurkkien seuraksi. Liiteri on täynnä jo aikaisemmin tuoduista, joten huvilan ja huussin omistajille nousee otsasuonet näkyviin. Miten ehtii se rempan tehdä, kun aikaa on niin vähän ja muutakin pitäisi tehdä?

Niin, miten ehtii, kun sukulaiset tuppaavat tulemaan kylään ja toisaalta itselläkin on kutsuja tuttavien grillille? Pitäisi ehtiä paikkakunnan kesäteatteriin, ettei sanota ettei kelpaa! Toskalan navetan vintin kesätaidenäyttelykin odottaa. Siellä vetonaulana on ainakin yksi pippeli- tai pimppimaalaus. Lapset/lapsenlapset haluavat seikkailupuistoon, mummo-lassakin on ehdittävä käydä jne. jne. Ne kirjat, jotka piti lukea rauhassa kesälaitumilla, odottavat yhä lukijaansa. Ehtiihän ne lukea talvella!

Nuoret eivät ole enää kovin innokkaita perinteiseen mökkeilyyn. Siis ei juoksevaa vettä, lämpimästä vedestä puhumattakaan. Ei tiskikonetta ja kaikki keittiöaskareet ajalta, kun isovanhemmat aloittivat ahtaassa saunamökissä. Kiitos ei. Älykännykkää voi räplätä missä vaan muualla. Mutta festareille pitää päästä, vaikka se olisi yhtä Tuskaa. Entäs koiranhoito? Jokaisella kunnon perheellä ja nuorellakin parilla tulee olla jonkinkokoinen piski.

”Kun sais olla hetken jouten, kun on kerran kesä”, saattaa joku huokaista. Ja vielä siunatuksi lopuksi: ”Kyllä on hyvä, kun loma loppuu, että pääsee töihin huilaamaan”!
 Eero

P.S. Juhannuksesta suomalaiset alkavat odottaa joulua,
        vai kuinka se oli?















keskiviikko 22. elokuuta 2018

MITÄ NÄET YMPÄRILLÄSI?


Huomioitko tapahtumia, kanssaihmisiäsi, arkielämää, ajanvietteitä, iloja ja murheita, myötäelämistä taikka ärsyttävyyttä ja haluaisitko antaa ”äänen ajatuksillesi”? Me tarjoamme parille noin elämäänsä kokevalle 

Pieni, mutta sitkeä, kynäilijäjoukkomme on ylläpitänyt tätä SYTYn ja SYTYläisten bloginkaltaisen sivuston sisältöä jo pian 5 vuotta. Nyt toivoisimme saavamme mukaan lisää uusia näkökulmia – ehkä juuri Sinulta. Et tarvitse olla yhdistysaktivisti taikka koulutettu kynän käyttäjä; riittää kun olet availlut joskus tämän
-julkaisumme ja tunnet, että tuonne olisi mielenkiintoista saada omiakin ajatuksiasi mukaan. Jo valmiita pöytälaatikosta taikka jotain ”silmiin sattunutta” tai sitten omakohtaisia kokemuksia ja muistoja, aina varhais-lapsuudesta tähän hetkeen. Kaikkea siltä väliltä, sillä me pyrimme tarjoamaan seuraajillemme (joita parhailla kerroilla on ollut yli 500 avausta blogilaskurissa) erilaisuutta – sanalla sanoen "suolaista ja makeaa..."
Älä vähättele ajatuksiasi tai kirjoitustaitojasi – kaikki hyvän tavan mukaiset tarinat julkaistaan ja kukin pääsee vuorollaan esille. Uusi postaushan ”näkee päivänvalon” viikoittain keskiviikkona ja lauantaina. Yritämme myös taata tietyn jatkuvuuden sekä kehittää kynäilyosaamista niin keske-nämme, kuin alan vinkkejä huomioiden, jos sellaiset kiinnostavat. Ja mikäli yhä epäröit, niin lueskele sieltä blogimme etusivun oikean reunan arkistosta vanhoja postauksia – ja tule mukaan yhdeksi SYTYläisyyden ylöskirjaajaksi. Allekirjoittanut on tällä hetkellä ns. ylläpitäjä, joka hoitaa teknisen osuuden julkaisuista ja yritän myös auttaa tietoteknisyydessäkin, mm. kuvien kanssa.

Nyt vain pistät minulle sähköpostia osoitteella


Otan vastayhteyden ja tuumitaan koska haluat aloittaa!

Minä jään odottamaan!















lauantai 18. elokuuta 2018

Pääskyset



Nuoruudessani näin hyvinkin paljon pääskysten elämää. Kotini oli koivikon suojassa. Ilmeisesti tämä aiheutti sen, ettei pääskyset pesineet kotini räystäiden alla. Sen sijaan rajanaapurin räystään aluset oli pesiä täynnä. Pesän rakentamista auttoi hyvinkin paljon rapattu rakennelma. Siihen tarttui hyvin materiaali, jota lintu käytti pesän rakentamiseen. Pitääkö paikkansa, että ainekset koostuvat syljestä ja savesta. Pesän väri ainakin viittaa siihen ja viisaammat ovat niin kertoneet.

Päivät pitkät linnut keräsivät ruokaa itselleen ja poikasille. Ruokaa riitti ”pilvin pimein”, ainakin ihmisten mittapuun mukaan. Pääskynen kuuluu pelkästään lihansyöjiin, tarjolla on ”fileitä” kärpäsistä ja muista siivekkäistä hyönteisistä. Minä en ainakaan ole nähnyt pääskysten aterioineen maassa tai puissa. Itse saalistaja ei montaa grammaa paina ja saalistettavat vielä vähemmän. (Sellaiset ötökät kun mäkäräiset ilmeisesti painavat ”hirviän” paljon, ainakin siltä tuntuu, kun ne vievät kimpaleen käsivarresta ruokailupaikalleen. Tunne ainakin on sellainen.)

Pääskysille voi tehdä johonkin ladon seinään rivitalon. Mutta lentoaukko pitää olla kulmikas ja sitä ei saa laittaa yksiön keskelle vaan ihan yläkulmaan. Pääskysellä on omat vaatimuksensa rakennuksen suhteen. 
(BirdLife Suomi ehdottaa myös tällaista avustamista: 
"Räystäspääskyn pesänrakennusta voi auttaa kiinnittämällä ylös seinään höyläämättömän laudan, jonka päälle pääsky voi rakentaa pesänsä. Lisäksi pihapiiriin avoimelle paikalle voi tuoda pesänrakennusaineeksi savea, joka pidetään kosteana.")

Ehkä sitä tuli ihmeteltyä miksi jonain päivänä pääskyset leijailivat ja syöksyivät hyvinkin matalalla. Yläilmoilla ei ollut saalista. Matalapaineen alla hyönteiset laskeutuvat alailmoille ja pääskyset niiden perässä.

Tänä vuonna en ole nähnyt yhtäkään pääskystä, en ainakaan tunnusta nähneeni. Ei pääskyt täällä korvessa viihdy, mutta on tuossa lähistöllä lampi, jonka yläpuolella muutama pääskynen on liidellyt. Pesät ilmeisesti on rakennettu hiekkakuopan koloon?


Pääskysten joukkokuolema!

Tällaisen kuoleman yhdeksi todistajaksi tulin joskus 1957– 58. Olin silloin Helsingin kaupungin liikuntatoimen huoltopuolella töissä. Työporukka rakensi ja huolsi liikuntapaikkoja. Esim. pallokentän katsomo tehtiin silloin. Sain tehtäväksi kaivaa vedenottopaikan eli kaivon eräälle uimarannalle, jonka nimeä en muista. Santahaminan suunnalla meren rannalla ko. paikka sijaitsi. Epäilin suuresti tulevan veden laatua, minusta vesi tulisi maistumaan suolaiselta. Kaivon kohdan paikansi uimarannan valvoja. Rannan tuntumassa hänen vihkisormuksensa aloitti narun nokassa tekemään pyörivää rinkiä. Siihen kaivo väkisin kaivettiin ja renkaat asennettiin. Se oli todella väkisin kaivamista. Varsin nopeasti vesi tuli esille ja sen myötä lapioitavaa. Olisiko pumpun nimi ollut Ratko, jonka avulla työ lopulta onnistui. Makeaa juomakelpoista vettä saatiin muutama metri merestä. Sinä vuonna oli varsin kelpo kesä. Elettiin elokuun loppu puolta, uimareita kävi harvakseen. Haarapääskyset olivat ottaneet rannan omakseen. Pesien paikasta ei ollut aavistustakaan, mutta ilmeisesti linnut saivat mahansa täyteen. Tietenkin poikaset olivat isoja ja varmasti olivat saaneet voimia muuttaakseen maille kaukaisille. Ilmeisesti lähdön hetki olisi aivan lähituntumassa, lämmintä tuntui piisaavan, mutta uimavedet olivat jo viileät. Muistan sen siitä kun kävin uimalla hakemassa uimaponttoonit rantaan. Sain lauantaipäivän vapaaksi siitä työstä. Kuorma-auton ei tarvinnut lähteä hakemaan varikolta venettä.

Yöllä oli ollut halla yö. Aamulla kun tultiin viimeistelemään kaivon ympäristöä näin katastrofin pääskysten muodossa. Ensi vaikutelma oli, että pääskyset olivat tuupertuneet horroksissa hiekkarannalle. Elottomia ne kuitenkin olivat.

Tietenkin alkoi arvelu mikä ne oli tappanut? Olisiko saaneet jotakin myrkkyä? Rannan vahti, opettaja ammatiltaan, varmaankin kuolinsyyn keksi. Ensimmäisestä pakkas- eli hallayöstä joukkokuolema johtui. Hyönteiset olivat loppuneet ilmasta ja sen myötä saapui nälänhätä. Pääskysten voimat kuluivat tyhjän perään lentäessään ja nälkäkuolema oli seurauksena. Tämä oli maalikkojen päätelmä, joka tuntui loogiselta. Opettaja otti ja lähetti lintuja tutkittavaksi. Lopullista selvitystä en saanut nähdäkseni.

Kovan kohtalon olivat lintuparat joutuneet kokemaan.
 Niilo















keskiviikko 15. elokuuta 2018

Nämä runot haluaisin jakaa kanssanne


Tämä runo on Jenni Haukion kirjasta
Sinä kuulet sen soiton:

Pysäkillä puristaa vanhus kädessään rottinkikoria.
Vehnäsämpylät kääritty voipaperiin,
omenat paloiteltu muovikääreeseen,
lasipullossa viinimarjamehua, pakasterasiassa karviaisia.
Hoitokodissa istuu puoliso huoneessaan pyhäpaita päällä
ei enää tunnista perhettään, odottaa jotakuta tulevaksi,
tuijottaa ikkunasta lentäviä mehiläisiä kuin katsoisi merelle,
vaistoaisi tuulen nousevan idästä, tummuvien saarten yltä
vastarinnatta hiipivän myrskyn.
sokeat istuvat veneisiin tyyninä ja pelottomina
näkevät vaeltavat rannoilla kiiltomatojen valoja seuraillen -

Tässä runossa minua koskettaa tuo huolenpito puolisosta. Vaimo vie miehelleen tuttuja makuja kotoa. Jo lapsuudessaan mies on maistanut näitä kotoisia ruokia äitinsä laittamana. Tuoko maut miehelle mieleen lapsuuden vai aikuisuuden muistot? Olettaisin viemisien maistuvan, vaikkei mitään muistikuvaa mieleen enää nousisikaan. Vaimo haluaa vielä tuoda mielihyvää puolisolleen, vaikka itsekin on jo iäkäs ja matka hoitokotiin on raskas kulkea. Silti hän kulkee tuon matkan säännöllisin väliajoin. Viemisinään hänellä on vuodenaikojen ja satokausien mukaan tuttuja makuja.


Toinen runo on samasta kirjasta:


NOCTURNO
On ilta, nainen ja mies laskevat ahvenverkkoja
merilokki hautoo laiturin tukipuiden alla
kitukasvuiset koivut nyökkäilevät tuulen puuskittaisille kysymyksille
lahdella kaartelee yksinäinen pilkkasiipi.
Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan
tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä
lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,
ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi
nainen vetää saappaat miehen jalasta
rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento –

Tämä runo tuo mieleeni Särkisalossa asuneen tätini ja hänen miehensä. He tosin laskivat silakkaverkkoja eikä heillä ollut koirakaan. Mutta tuo saunan tuoksu, lokin pesiminen, sudenkorento. Tuo rasvatyyni meri saa minut kaipaamaan tädin seuraa ja viisaita ajatuksiaan. Noita viisauksia ei nuorena kovin paljon arvostanut. Muista kesäiset sunnuntait, kun ajettiin puuveneellä saareen päiväkahville. Täti paistoi munkkeja pakastimeen ja niitä otettiin evääksi. Välillä tehtiin rantakalaa uusista perunoista ja menomatkalla pyydystetystä kalasta. Siihen mausteeksi haettiin rannassa kasvavaa luonnonlaukkaa ja suolaheinää. 



Kolmas runo on Heli Laaksosen kirjasta Raparperisyrän:

METTÄELÄVÄN TYÄPÄIV
Semsen paivä mää teen ittellen
ko mettäelävä tekke.
Mene maate ko nukutta
syän ko o nälk
juan ko o jano
istun keinus ja luve
fletkuttelen kintui
kilju välil ko kunnavaivane varpune:
Pysykkä pois!
Häipykkä helkkari!
Tää o mu oma piirikuntta!

Tässä on ihminen sovussa itsensä kanssa. Ei häntä ahdista olla yksin, ei kaipaa seuraa. Hänellä on hyvä kirja ja puutarhassa pihakeinu. Hänellä voi olla huono hiuspäivä, eikä hän siksi halua seuraa. Hän haluaa uppoutua kirjan tapahtumiin, heilutella jalkojaan, pitää keinun pienessä liikkeessä. Jos joku tulisi kylään, pitäisi hänen mennä keittämään kahvia, vaikkei itse haluaisi kahvia juuri nyt juodakaan. Pitäisi seurustella ja puhua viisaita. Joskus vaan on hyvä olla yksikseen omien ajatusten kanssa. Mutta liika on siinäkin liikaa. Jos monta päivää on, ettei yhtään pääse puhumaan kenenkään kanssa, niin ei sekään ole hyvä. Sopivissa määrin yksinoloa ja joutenoloa ja sitten taas hakeudutaan toisten seuraan tai kutsutaan vieraita.
Eila


















lauantai 11. elokuuta 2018

Saattaen avustettu


Saattaen avustettu

En tiedä, häiritseekö ketään muuta apua tarvitsevaa nämä nykyään käytössä olevat termit. Itse aina pohdin, kumpaa sanaa toivoisin käytettävän omalla kohdallani. Onko minun tarvitsemani auttaja nimitykseltään avustaja vai saattaja? Riippuu siitä, mitä palvelua käytän ja kuka palvelun tarjoaa.

Henkilökohtaisesti inhoan sanaa saattaja. Minulla on aina silloin olo, että olen avun kohde, objekti. Minut tulee saattaa tilanteeseen tai minua tulee saattaa asiassa. Tämä on häiritsevää ja loukkaa itsemääräämistäni. En halua tulla saatetuksi.

Lisäksi joissain palveluissa puhutaan saattajapalvelusta. Jätän näissä tilanteissa ottamatta vastaan avun. Ei ole mukavaa tilata itselleen saattajaa. On kuin lähtisi viimeiselle matkalleen ja haluaisi sille mukaan saattajan. Taidan olla niin vanhanaikainen, että minulle sanasta saattaja tulee mieleen nimenomaan hautajaisissa saattajat, jotka saattavat vainajan viimeiselle matkalleen.

Ihan totta, moni puhuu esimerkiksi VR:n saattopalvelusta. Tilaisitko itse apua kyseisestä numerosta?! VR:n ollessa kyseessä voi tietysti ollakin viimeinen matka lähellä, mutta en haluaisi kuitenkaan junamatkalle lähtiessä miettiä sitä.

Avustaja on henkilö, joka avustaa minua tarvittaessa esimerkiksi liikkumisessa, kommunikaatiossa tai asioimisessa. Silloin olen itse osallinen ja teen itse päätökset. Itse olen tekevänä osapuolena, subjektina.

Toivoisin, että käyttäisimme yleisimmin sanaa avustaja kuin saattaja. Onhan se mukavampaa, että avustetaan saattamaan kuin saatetaan avustamaan.

Saattaja-sana on käytössä varsinkin KELAlla, mutta siihen lienee pitkät perinteet. Yleensä saattajaa tarvitaan silloin, kun asianomainen ei kykene huolehtimaan itsenäisesti asioistaan. Näin on esimerkiksi silloin, kun kyseessä on vaikka lapsipotilas. Silloinkin voitaisiin mielestäni käyttää sanaa avustaja, joka on neutraali ja avustaa tarvittaessa, antaa minun itse osallistua.



Pohdipa itse, kumpaa sanaa käyttäisit. Vai oletko löytänyt jonkun ihan toisen sanan, jolla kuvata avustamista? Sehän vasta hienoa olisikin.
                                        Päivi












keskiviikko 8. elokuuta 2018

VPK


Vapaaehtoinen Palokunta. En edes tiedä mitä kaikkea joutuvat tekemään. Tässä päivänä muutamana kuitenkin katselin, kun naapurin pihakuusi kaatui. Tuli nosturiauto pihalle, hetken siinä jotain tekivät, 2 miestä.

Omalta pihalta katselin vaan, kun saivat alhaalla hommat tehtyä, kaikki suojavarusteet päällä, kypärät, muut vaatteet ja suojakoriin, vielä kettingillä molemmat miehet kiinni koriin ja alkoi moottorisaha pärisemään.  Ensin sahattiin alempia oksia, toinen sahasi ja toinen ohjaili koria.  Olihan kuusi aivan talon vieressä, piti katsoa, ettei osu korilla talon seinään. Pikkuhiljaa ylöspäin vaan. Ja kohta oltiin jo latvassa, oli kuusi päässyt oksistaan. Hiukan oli huonokuntoinen yläosastaan, kaksihaarainen vielä. Samoin meillä oli talon pihalla vanha kaksihaarainen, yläosastaan jo siinäkin hiukan lahon elkeitä. 
Se kuusi meidän pihalta, joka kaadettiin metsurin toimesta.

Siihen tilasimme metsurin tässä joku aika sitten. Nykyään, kun on näitä aika kovia tuulia, aina ajattelee, että siinä on kahden vanhan, vahvan taistelua, tuuli ja kuusi. Tarpeeksi kauan kun sitä katsois, tietää, että tuuli vie voiton. Luonnonvoimat ovat niin mahtavia, niitä vastaan on turha taistella, paree antaa moottorisahalle töitä ennen kuin on talon päällä. Näissäkin kuusissa ikää ainakin 40 vuotta, hiukan ylikin.

Mutta palomiesten toiminnasta piti vielä kehua, eipä ole  korkeanpaikan kammoisen tai kuten olen itse, ahtaanpaikankammoisen,  paikka   Aina pitää olla valmiina, vaikka mitä olisi vastassa. On sitten palava talo tai metsä. 

Tämä talo, joka poltettiin opetus- ja  harjoitusmielessä jo
vuosia sitten, oli niin tuhottu, ettei saatu museokahvilaa.

Monta kertaa vuodessa lehdessä on otsikoita ja tosikertomuksia,  kuinka on metsää palanut taikka jokin asunto, karjasuoja. He joutuvat ryömimään ahtaissa kattorakennelmissa, ullakoilla.

Ovat kuitenkin myös avustushommissa, kuten edellä mainittiin. Tottakai jonkun maksun ottavat siitä, mutta onpa kuusi kaadettu turvallisesti. Ja aina siitä kalliimpaa tulee jos talon päälle menee.

Hyvä VPK!
                          Sisko













lauantai 4. elokuuta 2018

Leluaarre


Kun seuraa nettimyyntipalstoja, huomaa varsin nopeasti, että vanhat ”peltilelut” ovat haluttua keräilytavaraa. Miten on mahdollista, että näitä lasten yli 60 vuotta sitten saamia leluja on yleensä vielä ehjänä olemassa?

Tässä yksi tarina. Allekirjoittaneella on neljä vanhempaa siskoa. He kaikki menivät naimisiin kohta sodan päätyttyä rintamalta palanneiden miesten kanssa. Toiseksi vanhin sisko – Elli – meni naimisiin kesällä 1946 Matin kanssa. Matti oli hiihtänyt eversti Majewskin hiihtojoukoissa Mai Cubaan ja takaisin sodan päivinä. (Katso Googlesta, jos kiinnostaa). Siis myös takaisin! He saivat kolme poikaa, jotka kuuluivat varsinaisesti niihin ”suuriin ikäluokkiin”, joista usein puhutaan. Jaakko s. 1947, Jorma s.1948 ja Jyri s. 1950. Vielä syntyi Riitta vuonna 1958.

Isä-Matti oli kenkätehtaan myyntipäällikkö. 1950-luvun alkupuolella oli pulaa vähän kaikenlaisista tavaroista, mutta oli rauha ja tulevaisuus odotti vain hyviä ratkaisuja ja työntekoa. Myös kengistä oli pulaa. Kun tuotantoa alkoi olla tarpeeksi, niin piti alkaa huomioida myöskin ”muoti”!

Matka Keski-Eurooppaan

Helmikuussa vuonna 1954 kenkätehtaalta lähti kolmimiehinen ryhmä tutkailemaan kenkämaailman ihmeitä keski-Eurooppaan. Myyntipäällikkö Matti, tuotantojohtaja Pentti ja mallimestari Kauko oli se tutkimusryhmä.

Länsi-Saksassa talousihme eli ”Wirtschaftswunder” oli jo tuottanut kelpo tulosta. Ahkera kansa ja Marshall-apu Amerikasta oli hyvä yhdistelmä. Saksalaiset lapset leikkivät jo Märklin-sähköjunilla ja sähköautoilla, kun meillä olivat Juho Jussilan puujunat ja autot.

Jouluna 1952 isä leikkii poikansa kanssa


Kenkiä lähdettiin Katsomaan Länsi-Saksaan, Belgiaan, Hollantiin, Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan. Matka kesti neljä viikkoa. Välillä oli niin kylmä, että Matti nukkui jossakin paikassa päällystakki päällä. Matkan yksi tulos oli se, että Saksasta palkattiin mallimestari Christian Dieter tehtaalle. Hän perusti myöhemmin oman tehtaan ja valmisti huippulaatuisia naisten kenkiä.

Seuraavassa kuvassa kenkätehtaan johtajan Mercedes Benz odottaa Turun satamassa laivaan nostamista. Se tapahtui laidan yli ”liinoilla”. Kuvassa Matti sytyttää punaista norttia ja Pentti seuraa. Kauko puuttuu kuvasta. Laiva on BORE.


Laivaan nousua odotellessa

Matkan tulokset

Ensiksikin tehtaalla alettiin valmista ”Cavallo”-merkkisiä miesten pitkäkärkisiä ja korkeakorkoisia mustia kenkiä. Allekirjoittaneellakin oli tietysti selllaiset. Ne kävivät kaupaksi kuin ”häkä”. Tansseissa oli hieman haittaa pitkistä kärjistä. Tähän asti on ollut puhe vaan kengistä. Mutta...

Toiseksi tuloksia oli paluumatkalta. Ne olivat pojille ”tuliaisia”. Pojista vanhin Jaakko sai Schuco-sähköauton, Jorma auton, jonka katosta oli sellainen puikko, jolla autoa ohjattiin. Jyrin autoa en muista.

Kun Jaakko syntyi, oli allekirjoittanut kuuden vanha. Minua alettiin kutsua Eero-enoksi. Kysyin hädissäni, että jääkö Antero nyt nimestä pois, kun eno on tullut tilalle? Jaakon auto on edelleen laatikossa ehjänä ja käyttökuntoisena. Veljien autot on leikitty loppuun. Jaakko sai myös punaisen Volkswagenin. Syy oli se, että isä piti takanaan sähköautoa silloin, kun sillä ei leikitty. Hän antoi sen pojalle vasta 12-vuotiaana omaan hoitoon.  

Jaakon sähköauto tallella vuonna 2018

Matti muisti minuakin. Sain samanlaisen punaisen Volkkarin, jossa oli vauhtipyörä sisällä. Pojat ja minä saimme vielä pienen vieterikäyttöisen Jeepin. USA:n armeijan Willys. Minulla oli sekä Volkkari että Jeeppi tallella vuonna 2010, kuun muutimme. Silloin vein Jaakolle omat autoni Buickin seuraksi. Olihan hänen isänsä ne aikanaan tuonut Saksasta.  


Eeron Volkkari ja Jeeppi


Nämä lelut olivat tosi hienoja vuonna 1954, kun niitä vertasi silloin täällä myytäviin.

Tällaisilla leluilla on vahva tunnearvo, että ne tulevat myyntiin usein vasta kuolinpesistä.

Eero

P.S. Tapasin veljeksistä nuorimman, Jyrin, ja otin puheeksi ne Saksasta tuodut autot. Hän sanoi, että tietää, missä muuttolaatikossa hänen autonsa on. Sain seuraavana päivänä puhelimeeni kuvia "Buickista". Ei se hänelläkään ollut loppuun leikitty!