lauantai 30. kesäkuuta 2018

Tie minne vie…


Olipa kerran uudistuva matkapalvelulaki. Olipa myös Salon SYTY, joka on jäsenyhdistystensä edunvalvoja. SYTY järjesti uudistuvasta laista infotilaisuuden, jossa oli hämmästyttävän vähän yhdistysten väkeä. En oikein tiedä, mitä ajatella… Käytävillä kuhistiin ja laki puhututti paljon ja hartaasti. Kun sitten olisi ollut kolmen tunnin sessio asiasta, oli läsnä noin 15 henkeä.

Niin kuin isoisäni jo aikanaan sanoi, on myöhäistä parkua, kun paska on jo housuissa. Niinpä ajattelin olla erityisen avulias kanssakulkija ja yhdistää 1.7.2018 uudistuvan matkapalvelulain ja 25.5.2018 voimaan astuneen tietosuoja-asetuksen. Tässäpä sinulle, mahdollinen virkistys- tai retkivastaava yhdistyksessä, tietopaketti asiasta. Ole hyvä! Ja mahdolliset virheet ovat omiani ja johtuvat siitä, etten ole ymmärtänyt asiaa oikein. Sekään ei ole mitenkään mahdotonta, kun en kerran juristi ole. Ja matkapalvelulaista ja tietosuoja-asetuksesta on kuulunut ja kuuluu vielä pitkään monenmoista. Vuoden kuluttua olemme kaikki taatusti viisaampia asioiden suhteen!

Kannattaa muistaa, että ennen 1.7.2018 varatut ja järjestetyt matkat hoituvat vanhaan tapaan eli laki ei koske niitä. Jos matka varataan 1.7. jälkeen, on otettava huomioon uusi matkapalvelulaki.

Tärkein anti iltapäivän uudistuvasta matkapalvelulaista kertovassa tilaisuudessa oli se, että jatkossa kannattaa aina ottaa rekisteröitynyt matkanjärjestäjä, kun ja jos kyseessä on yli yön kestävä matka. Ulkomaille suuntautuvien reissujen järjestämisessä on ehdottoman välttämätöntä käyttää rekisteröitynyttä matkanjärjestäjää tai matkatoimistoa.

Päiväreissuja (alle 24 tuntia, ei yöpymistä) voidaan edelleen järjestää yhdistyksen taholta. Silloin täytyy muistaa, että matka on vain jäsenille. Asioita helpottaa sekin, että yhdistyksen säännöissä mainitaan, että yhdistyksen tarkoituksena on järjestää virkistystä jäsenilleen esimerkiksi retkiä ja matkoja. Lisäksi matkasta ei saa tulla voittoa yhdistykselle eikä matkojen järjestäminen saa olla liiketoimintaa eli varainhankintaa yhdistykselle. Matkojen on oltava satunnaisia.

Sitten päästäänkin taas siihen, mikä on satunnainen… Tästä lakimiehet vielä kiistelevät, että onko satunnaista matkojen järjestämistä se, että yhdistys järjestää matkan 1-3 kertaa vuodessa vai kerran kolmessa vuodessa. Tällä välillä liikutaan tulkinnoissa juuri nyt.

Yhdistyksen on lupa markkinoida jäsenmatkojaan vain niissä kanavissa, joissa yhdistys muutoinkin ilmoittaa toiminnastaan. Jäsenmatkojen markkinointi on tehtävä kohderyhmälle, matka ei saa olla avoin kaikille.

Näiden neljän ehdon on täytyttävä yhtä aikaa. Muistakaa siis, että 1. markkinointi ja myynti on rajattua, 2. matkat ovat satunnaisia ja 3. matkoissa ei saa olla taloudellisen hyödyn tavoittelua eikä 4. matkailu saa vaikuttaa liiketoiminnalta.

Harrastelijat halutaan pois järjestelemästä matkoja! Siksi on todennäköisesti tiedossa hintojen nousua reissuissa. Kuluttajan kannalta on tietysti ikävää, että hinta nousee. Samalla kuitenkin kuluttajan oikeudet vahvistuvat. Uusi matkapakettilaki säätelee matkailualaa, joten sekä kuluttajan että järjestäjän oikeudet ja velvollisuudet muuttuvat.

Matkanjärjestäjän vakuutusjärjestelmä (koottu hinta) on ilmoitettava ennen matkaa. Tiedonantovastuu käsittää mm. sen, että tarkemmat tiedot on annettava varatessa. Tämä laki uudistaa peruutus- ja korvausehtoja. Uusi laki samalla myös lisää rekisteröityjen matkanjärjestäjien uskottavuutta, mutta lisää samalla myös näiden kuluja.

Virheiden korjaustilanteet kuuluvat uuden lain vakuutuksen piiriin. Näin ollen matkaajalla on oikeus korvaukseen henkilö-, esine- ja varallisuusvahingoista. Uutta on se, että myös lomanautinnon menetyksestä voi hakea korvausta (mielipahakorvaus). Välitön palaute on silloin annettava jo kohteessa. Jollei tule korjausta matkanjärjestäjän taholta jo kohteessa, on matkaajalla oikeus korjata tilanne itse.

Kriisitilanteissa paluukuljetukset on jatkossa turvattu. Silloin matkantilaaja saa täysimääräisen korvauksen matkan peruuntuessa esimerkiksi matkatoimiston konkurssin vuoksi.

Matkustajan peruutusehdot muuttuvat. Peruutuksessa ei ole jatkossa aikarajaa, mutta peruutusmaksut tulevat normaaliksi käytännöksi. Maksuton peruutusoikeus lääkärintodistuksella poistuu kokonaan! Samalla matkavakuutuksen merkitys kasvaa.

Yhdistys voi koota itse matkaohjelman, hinnoitella ja rahastaa. Mikäli matka järjestetään yhteistyönä useamman yhdistyksen kesken, jokainen voi markkinoida jäsenmatkaa omalle kohderyhmälleen. Ilmoittautumiset tehdään omaan yhdistykseen, jossa ollaan jäsenenä. Myös maksu suoritetaan omaan jäsenyhdistykseen. Kotimaan matkoja voi tehdä turvallisesti myös ilman rekisteröitynyttä matkanjärjestäjää. Yhdistys kantaa silloin itse vastuun matkasta.

Uusi matkapalvelulaki siis korostaa jäsenyyttä. Sehän on hyvä asia yhdistykselle, eikö sjuu? Matkat on tarkoitettu vain jäsenille eli se luetaan jäseneduksi. Varsinaisilla ja kannatusjäsenillä voi jatkossakin olla eri hinta. Matkat on nähtävä osana yhdistystoimintaa, joten säännöissä kannattaa olla maininta virkistystoiminnasta esimerkiksi matkojen ja retkien muodossa.

Tärkeää on huomata, että matka ei saa tuottaa kenellekään jäsenelle taloudellista hyötyä!

Ennakkotietoa on jaettava entistä enemmän matkoista, varaus- ja peruutusehdoista ja matkan eri osien toteuttajien vastuista. Tämä koskee erityisesti rekisteröityneitä matkanjärjestäjiä, mutta muuttaa myös kuluttajien odotuksia.

Ennakkotiedotettavia asioita on korostettu uudessa laissa. Ennen reissua on kerrottava selkeästi matkan kesto, kohteet, majoitustyyppi, kuljetukset, palvelut yms. Kokonaishinta on kerrottava ja samalla on avattava se, mitä hintaan sisältyy (mahdolliset lisämaksut ja maksuehdot). Mainostettaessa on huomioitava osallistujien vähimmäismäärä ja ilmoittautumisen määräaika.

Kun sitten yhdessä matkataan yhdistyksen järjestämälle päiväretkelle, ei nimenhuutoa enää saa suorittaa bussissa. Jonkun on vain tiedettävä, keitä matkassa on mukana. Matkalle lähtevä saa ilmoittaa toki nimensä, mutta matkanjohtaja ei saa enää huudella bussissa kaikkien kuullen lähtijöiden nimiä.

Retken jälkeen on tehtävä selkoa kuluista ja tuloista. Tuloja reissusta ei yhdistykselle saa tulla. Jos nyt muutama kymppi jää yli, kannattaa retken kohdalle kuluihin laskea myös kirjanpitokulut ja esimerkiksi puhelinkulut, joita on aiheutunut matkan järjestämisestä. Mikäli voittoa tulee, verottaja iskee kiinni!

Ennen laitettiin nimilista kirjanpitoon. Tietosuoja-asetus asettaa tähänkin omat rajoituksensa. On kuulunut kahdenlaista neuvoa eli edelleen voi laittaa nimilistan kirjanpitoon tai sitten voi kirjanpitoon tehdä yhteenvedon mukana olleista retkeläisistä. Itse noudattaisin yhteenvetoa, jossa todetaan, että matkalla oli mukana 14 varsinaista jäsentä, 10 kannatusjäsentä ja 4 avustajaa. Mikäli laitat jatkossakin nimilistan kirjanpitoon, pitää listasta poistaa kaikki henkilötiedot nimeä lukuun ottamatta. Henkilötieto on mikä tahansa merkintä, josta henkilö voidaan tunnistaa tai perheenjäsen/samaan talouteen kuuluva.

Tulipa melkoinen vuodatus! No, kestihän luento lähes kolme tuntia. Jos jotain jäi vielä epäselväksi, lisää tietoa löydät täältä:


sekä kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta:


Päivi




PS. Tämä 1.7.2018 on päivämääränä siis tärkeä muistettava meille yksittäisillekin SYTYläisille - sen jälkeen kun muuttuu mm. Kela-taksin tilaaminenkin. Siitäkin voit lukea täältä:


















keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Suomen lippu

Sinivalkoinen lippumme virallistettiin vasta vuonna 1918, vaikka itsenäistyimme v. 1917. Olihan lippuja ollut jo montakin vuodesta 1581 suuriruhtinaanmaassa ja ollessamme Ruotsin vallan alaisuudessa.

Vasta päästyämme 1800 luvulle alkoi keskustelut omasta kansallislipusta. Ehdotuksia oli laidasta laitaan. Punapohjaisia, keltaisin ristein, sinistä väriä reunustamassa. Alku aina hankalaa on vanha sananlasku. Mutta lopussa kiitos seisoo, on sananlaskun loppu. Näin oli myös lippumme alkumetreillä.  Vasta vuonna 1917 itsenäisyytemme jo ollessa voimassa, lippu oli punainen ja leijona keskellä, kullanvärisenä...

Julistettiin taiteilijoille kilpailu lipun suunnittelusta. Taiteilijat olivat varmaan täystyöllistettyjä silloin, kun ehdotuksia ei vaan tullut, ainakaan runsain mitoin, kuten valtiovalta ajatteli.  No, Suomen lippuna käytettiin kahta samankokoista kankaankappaletta, toinen sininen ja toinen valkoinen. 

Ehdotus ei ollut kuitenkaan eduskunnan mieleen ja tuli myös sisällisota (v1918) sotkemaan Suomen kuvioita. Sodan päätyttyä aloitettiin lipun suunnittelu toden teolla.

Tehtävä annettiin lopulta sotilaspukukomitean piirustus-toimiston taiteilijoille, Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Valkoinen pohja sinisellä ristillä, jossa oli ristin keskuksessa Suomen vaakuna, tämä oli siis valtion lippu ja merenkulku- ja kauppalippu oli muuten samanlainen, mutta siitä otettiin pois vaakuna. 

 

Toukokuun 28.5. 1918 eduskunta sitten hyväksyi nämä liput ja ne ovat edelleen valtiomme kauniit liput.

Vuonna 1920 poistettiin kruunu, joka oli vaakunan päällä.

Suomessa on 6 virallista liputuspäivää ja lisäksi suositellut liputuspäivät joita on 13, ja jos on vaaleja, niin varsinainen vaalipäivä sekä presidentin virkaanastumispäivä ovat myös virallisia liputuspäiviä. Sitten on vielä päivät, joita sisäministeriö suosittelee. Ahvenanmaalla on omat liputuspäivänsä, kuin myös saamelaisilla. 


                                                      Hyviä liputuksia t: Sisko














lauantai 23. kesäkuuta 2018

Pentin Pulmapalsta


Mikä on palautuspiste?

Olen koonnut tähän tietoa palautuspisteestä. Tämä vaihtoehto palauttaa tietokoneesi aikaisempaan ajankohtaan, jota kutsutaan siis palautuspisteeksi. Palautuspisteet luodaan, kun asennat uuden sovelluksen, ohjaimen tai Windows-päivityksen ja kun luot palautuspisteen manuaalisesti itse. Palauttaminen ei vaikuta henkilökohtaisiin tiedostoihisi, mutta se poistaa palautuspisteen luomishetken jälkeen asennetut sovellukset, ohjaimet ja päivitykset.

Näin luot itse järjestelmän palautuspisteen

·      Kirjoita tehtäväpalkin hakuruutuun Luo palautuspiste
·      ja valitse se tulosluettelosta

·      Valitse Järjestelmän suojaus -välilehdessä Järjestelmän ominaisuudet ja sitten Luo.


·      Kirjoita palautuspisteen kuvaus ja valitse Luo > OK. Tässä luodaan palautuspiste ennen Gimp-sovelluksen asennusta.




Muutamat kovalevyn eheyttäjät poistavat Windowsin palautuspisteet, ja samalla saattaa myös palautuspisteiden luonti loppua kokonaan! Joten jos eheytät kovalevyäsi (nykyaikaisille koneille/levyille varsin turhaa työtä) jollain muulla kuin Windowsin omalla eheyttäjällä, muista eheytyksen jälkeen tarvittaessa ottaa palautuspisteiden luonti käyttöön ja luoda ensimmäinen palautuspiste manuaalisesti.

Voit optimoida kovalevyn Microsoftin omalla sovelluksella (automaattinen toiminto on käytössä, ellei siihen ole tehty muutoksia), joten edellä mainittua ongelmaa ei synny:
Optimoimalla asemat tietokone voi toimia entistä paremmin ja käynnistyä nopeammin.  Voit optimoida ne seuraavasti:

  • Valitse tehtäväpalkista hakupalkki ja kirjoita eheytä.
  • Valitse Eheytä ja optimoi asema

SSD-levy

SSD-levy on tietokoneen massamuisti, jossa ei ole liikkuvia osia ja jossa tieto säilyy laitteen ollessa virrattomana.

Myös ssd-kiintolevyn eheytys lukeutuu tarpeettomiin toimenpiteisiin, koska tiedon hajaantumisella ympäri levyä ei ole vaikutusta suorituskykyyn.  Ssd:n eheytys vain työllistää levyä ilman syytä.

Viimeisimpien Windowsin ja MacOS:n versioiden pitäisi osata tunnistaa, millainen levy on käytössä ja kytkeä automaattinen eheytys pois päältä.

Halutessasi voi tutustua tarkemmin Microsoftin palauttamista koskeviin ohjeisiin, niihin pääset tästä. Myös neptunet.net tietotekniikkasivustolta löytyy hyvää tietoa palautuspisteestä, pääset siihen tästä.
                                            Pentti













keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Ruutana


Radion luonto-ohjelmien tekijä Juha Laaksonen kertoi äskettäin ruutanoista. Ohjelmaa kuunnellessani tuli heti mieleeni 1950-luvulla koulupoikana tehdyt kalaretket metsäjärville.


Ruutana on särjen näköinen, mutta kullanruskea väriltään. Mekin nimitimme niitä ”kultakaloiksi”. Hän kertoi, että ruutana säilyy hengissä talven yli matalissakin lammikoissa, koska se pystyy erittämään alkoholia lämpimikseen. Enpä tiennyt sitä ennen.

Ruutana on sitkeähenkinen ja voi elää pienissäkin lammikoissa. Koska se on sitkeä, se on hyvä syöttikala hauenkoukkuun. Orivedellä on kirkonkylän kohdalla Haapamäen radan asema ”Oripohja”, jossa aikoinaan pysähtyivät paikallisjunat ja tavarajunat. Kun Haapamäen rataa on rakennettu, on aseman pohjoispuolella pitkää ja loivaa ”Kellomäkeä” jouduttu madaltamaan ja tietysti suoristamaan ratapenkka. Näiden töiden jäljiltä radan vieressä ovat ”Hullu-Jussin” montut. Isoa kaivinkonetta kutsuttiin Hullu-Jussiksi.

Näissä montuissa oli aina vettä. Joku kalastusta harrastanut on tuonut ruutanoita noihin monttuihin. Ne menestyivät niissä oikein hyvin. Saimme selville, että ruutanoita on ja että ne ovat erinomaisia syöttikaloja. Pysyvät virkeinä jopa yön yli hauen pyydystämiseen tarkoitetussa koukussa.

Ruutanoiden pyydystäminen tapahtui aika helposti. Otettiin perunakoppa, sellainen päreestä tehty ja peitettiin säkkikankaalla päältä. Naru ympärille, että kangas pysyy paikoillaan. Keskelle noin 10 cm läpimittainen reikä. Kopan pohjalle leivänkannikoita verkkopussiin ja kivi painoksi. Naru sankaan ja sitten pyydys veden alle. Ei tarvinnut kauan odottaa, kun kopassa oli kymmeniä noin 7 cm mittaisia kultakaloja. Juuri sopivan kokoisia. Liian isot ja liian pienet heitettiin takaisin lampeen.

Itse kalastaminen

Iltapäivällä varustauduttiin noin 7 km päässä oleville metsäjärville. Ruutanat vesikanisterissa. Evästä repussa senverran, että vasta aamulla tullaan takaisin. Ensin etsitään pitkiä koivun tai lepän runkoja, jotka karsitaan. Riuun pää rannalla tuetaan kiviin ja se kaartuu veden päälle. Toisessa päässä on kelalla siimaa ja kelasta siima veteen. Siiman päässä on kruunukoukku ja yksi väkänen on painettu ruutanan selkään. Nyt syöttikala voi uida pientä rinkiä vedessä.

Luonnonsuojelijat olisivat nykyisin kauhuissaan, jos joku käyttäisi tätä kalastustapaa. Joillakin aikuisilla oli siihen aikaan myös iskukoukkuja, jotka tiettävästi ovat nykyään kiellettyjä.

Pitkin rantaa oli ehkä kymmenen riukua sopivissa paikoissa. Kun kaikki oli valmista, sytytettiin nuotio kalliolla, josta oli sammalet kaavittu pois. Siis toisen metsään? Aina oli makkaraa käristettäväksi ja voileipiä sekä limpparia. Tunnin parin jälkeen alkoi kierros pyydyksillä. Jo kaukaa näki, jos kela riu’un päässä oli lauennut? Yleensä siima oli kohti rantaa. Jos hauki oli vielä tukevasti kiinni, se oli helppo vetää rannalle.

Eräällä reissulla minun koukkuihini ei illalla osunut yhtään haukea. Nukuimme nuotion vieressä viltin alla aamuun. Ja kas, viimeisessä koukussa oli aamulla kovaa tutinaa. Kun sain sen hauen vedettyä kaislikosta kuivalle maalle, oli se mielestäni aika jötkäle. Kun se kotona punnittiin, painoa oli 2,5 kg. Äiti teki siitä sekä uunihaukea että kalakeittoa.  

Tällaista oli jokamiehen oikeus siihen aikaan. Polkupyörällä liikuttiin ja itse keksittiin konstit ja tekeminen. Eivätkä vanhemmat kotona edes tienneet, jos samalla reissulla kiivettiin korkeaan mäntyyn ilman apuvälineitä tuulihaukan pesälle!
                   Eero

















lauantai 16. kesäkuuta 2018

PALVELU(S)KOIRIA


”Susi on todennäköisesti se nisäkäs, joka aloitti ensimmäisenä yhteiselämän ihmisen kanssa. Nykyisin tunnemme tämän suden koirana. ~ Siitä, miten susi päätyi ihmisen seuraan, on keskusteltu paljon ja esitetty erilaisia teorioita. Pitkään on vallinnut käsitys, jonka mukaan ihminen on noukkinut susien pesistä pentuja, ja niistä on sitten kehittynyt koira. Uusin teoria sanoo, että susi itse asiassa kesytti itse itsensä. Jotkut yksilöt vain hakeutuivat ihmisasutuksen liepeille ruuan toivossa, ja siirtyivät siitä sitten, tai niiden jälkeläiset siirtyivät, erilaisten vaiheiden kautta pysyvästi ihmisen seuraan. ~ Jääkauden vuoksi tuon ajan jälkeen seurasi kylmiä kausia, jolloin jäätikön reunat siirtyilivät, ja ihmiset joutuivat liikkumaan saalistamiensa eläinten perässä. Tässä jatkuvassa muuttoliikkeessä eivät koirat, taikka koiranlaiset eläimet pysyneet perässä, vaan jäivät asteittain pois ihmisen seurasta. 19 000 vuotta sitten alkoi uusi yritys suden taipaleella koiraksi. Jotkut näistäkin yrityksistä epäonnistuivat ja katkesivat, jotkut jatkuivat - aina tähän päivään saakka…”

TARKENNETAANPA OTSIKKOA HIUKAN:

”PalveluSkoira, EI palvelukoira. Ne ovat myös eri juttu kuin opaskoirat tai poliisikoirat. Opaskoira on avustajakoira ja poliisikoira on virkakoira. Avustajakoira on fyysisesti toimintarajoitteisen henkilön apuväline…”
Kun – sen myönnän, ihme kyllä 😉 – en juurikaan hallitse koirien elämän asenteita, lievähköstä allergisesta altistumisesta johtuvana, eikä minulla ole ollut tilaisuutta tehdä lähempää tuttavuutta tuohonkaan otsikkoaiheeseen. Kuullut ja lukenut olen, kuinka viime vuosina on kehitetty useita käteviä, ihmistä helpottavia ja turvallisuutta lisääviä toimintoja koirien avustamana tapahtuvaksi. Koko laajaa palveluskoirakirjoa eivät edes teoreettiset tavoitteeni yritäkään tavoittaa, vain lähinnä omakohtaisuuksina olevat. Ja kun en ole itse ollut tekemisissä sellaistenkaan kanssa, katsoin aiheelliseksi kysellä viisaammiltani. Diabeetikkojen hypokoirien osalta liittomme tiedottaja otti asian omakseen. Juteltuaan näistä koira-asioista liitossa niitä hoitelevan järjestösuunnittelijan kanssa, sain asiasta tiivistelmän – mitäpä sitä hyvää ja valmista tekstiä muuntelemaan, joten ole hyvä:
”Hypokoira on nimitys, jota saa käyttää vain Hypokoira ry:n koulutuksen läpäissyt koira. Muutakin koulutusta verensokeria tunnistavalle koiralle on olemassa. Tällaista koiraa voi kutsua vaikkapa diabeteskoiraksi. Hypokoirilla tai diabeteskoirilla ei ole virallista avustajakoiran asemaa.

Liian alhaisen (ja liian korkean) verensokerin ilmoittava koira on joillekin diabeetikoille mainio apu diabeteksen hoidossa.

Koira ei tietenkään koskaan korvaa hyvää diabeteksen hoitoa eikä hoitovälineitä. Esimerkiksi nykyaikainen kudossokerin sensorointi auttaa monia merkittävästi diabeteksen päivittäisessä hoidossa. On tärkeää saada diabeteksen hoito kuntoon niin, että toimintakykyä uhkaavat hypoglykemiat vähenevät tai loppuvat.

Tekniikan kehityksestä huolimatta koulutettu koira voi olla mieluisa ja toimiva apu elämässä diabeteksen kanssa.

Diabeteskoira on yksi mahdollinen omahoidon tuki niille, joiden elämään koira muutenkin sopii. Koira voi tuoda mukanaan paljon muutakin mukavaa kuin tukea diabeteksen hoitoon: se vie ihmisen lenkille, kuuntelee murheet, ei tuomitse eikä moiti. Etenkin lapselle ja nuorelle voi olla tärkeää, että diabeteksesta seuraa kerrankin jotakin tosi ihanaa: (melkein) oma koira!     
                                                                                       Terveisin Johanna.”

Sota- ja opaskoiria olen nähnyt jopa luonnossa, monia muitakin – kuvissa, mutta nyt ”satuin” omakohtaisesti salolaiseen liikekeskukseen, jossa kuuloyhdistyksemme järjesti toukokuun alussa Kansainvälisen esteettömyyspäivän informaatiotilaisuuden ja siellä oli mukana myös Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n koulutuksessa oleva kuulokoira:
Vielä kesken olevasta koulutuksestaan huolimatta se esitteli oivallisia palvelustaitojaan kuulovammaisten avuksi: sen on osattava ilmaista kolme eri ääntä kolmessa eri ympäristössä. Ja saimme todistaa kaikkien noiden sille opetettujen osaamisien toteutumista tavaratalon hälinästä huolimatta! ”Omistajan” puhelimen soittoääni erottui muiden samanaikaisesti pirahtaneitten joukosta. (Tosin toivotaan, ettei kuulokoiran omistajan puhelimessa olisi se paljon käytetty NokiaTune tai muodissa oleva Säkkijärven polkka, jotka luonnollisesti sekoittaisivat.) Myöskään isompikaan ihmisjoukko ei pistänyt koiran päätä pyörälle ja se jäi sitä huomioimatta rauhallisesti odottelemaan makuualustalleen emäntäänsä ruoka-annoksen noutojonosta. Lienee arvannut, että sellainen toimiminen kyllä palkitaan. Ja palkitsemisen kauttahan tuo kouluttautuminen etenee kaikessa. Noihin tunnistettaviin ääniin kuuluvat myös ovi- ja herätyskello sekä palohälytin. Tietenkin joitakin erityiskohteitakin on mahdollisuus opettaa tunnistamaan – ja joitakin lienee jo perimässäkin, ruokakupin kalahdus nyt kuitenkin!
Kuulo- ja tukikoirat, joista suurin osa on diabeetikkojen tai jonkin muun pitkäaikaissairauden oireiden ilmaisun, mm. epileptikoiden, apuna, ovat saaneet myöskin tällaisen statuksen: Näkövammaisen henkilön opaskoiran, kuulovammaisen henkilön kuulokoiran, fyysisesti vammaisen henkilön avustajakoiran ja muun vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä avustavan koiran kuten tuki- ja hypokoiran saa tuoda elintarvikehuoneiston asiakastiloihin…”
Edellä mainittu yhdistys auttaa kuulo- tai tukikoirasta hyötyviä ihmisiä kouluttamaan omasta koirastaan itselleen henkilökohtaisen hyötykoiran. Koirien roduille ei ole suuria rajoitteita, tärkeämpiä ovat asiakkaan motivaatio ja koiran luonne. Koiran tulisi olla rohkea ja itsevarma, liian suojelevat koirat eivät sovellu koulutukseen. Ja mikäli kiinnostut asiasta, niin – muodin mukaisesti – netistä löytyy paljon asiaa ja neuvoja. Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n sivut lienevät ensimmäinen oikea askel tällä tiellä etenemiseen.

Mitä oma- ja henkilökohtaisiin kokemuksiin, näkemyksiin ja ajatuksiin tulee, niin monen sorttisiin koiruuksiin olen elonpolulla törmännyt; palveluskoiriinkin, kaikista positiivisia muistikuvia koostaneena. Varsinkin kuulokoirasta, josta tuolla oli jo juttua. Pohdinkin tässä, että lähinnä seurallisena perheenjäsenenä tuttavillani oleva Italian vesikoira, Lagotto-rotuinen, on oikeastaan myös palveluskoira, vaikk’ei siitä ihan ensivilkaisulla uskoisikaan. Kelvollinen yksilö ja rotukin, mutta sen suuremmitta tavoitteitta kouluttamaton. Että minkälaisia palveluksia? Kouluttamattomana! – No, ainakin sellaiseksi minä laskisin sen, että vapaa-ajanongelmille vaihtoehdoksi se on tuonut vapaaehtoisen pakon ulkoiluun. Tyypillisesti aktiivisena rotuna se tarvitsee liikkumista ja kun kaupunkioloissa siihen ei ole muita vaihtoehtoja kuin remmin päässä eteneminen, paikoillaanolon paineita poistamaan, henkisten ja fyysisten taipumustenkin ruodussa pitämiseksi, niin eiköpähän samoja vaikutuksia hyväksikäyttäne myös isäntäväki. Palveluksina!
















keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Nuoruuden patakukko

Kevät kai on aikaa, jolloin kaikennäköiset jutut tulevat mieleen. Ajankulun vuoksi ja muutenkin kun tykkään jollakin tapaa laittaa ajatuksiani paperille, päätin tehdä näistäkin aatoksista kirjallisen esityksen.
Moni kanssakävijä varmaankin on hieman kyllästynyt harvasanaisuuteeni, joutuu odottelemaan mistä yritän jutella. Tyttärelläni varsinkin on tapana lausua sivuhuomautuksia tuosta “harvasanaisuudestani”.  “Ja jatkuu sitten; hän huomauttaa”. No jatkan minä, kun olen päässyt asian “piälle”.   

Yksi kavereistani, ammattimies alallaan, hän oli Karjalan poikii. Jos hän ei heti ymmärtänyt asiaa, niin hän sanoi. ”Ootahan ku piäsen asian piälle.” Siitäkin kaverit letkauttivat leikillisesti, sanoisiko hän friiuureisullakin samoin.  Sitä en ymmärtänyt, miten tämä friiaamiseen liittyy. 😊

Piti vain kertomaan tämän kirjallisen esitystavan antavan paremman taidon kohdaltani esittää asiani. Tuo puheen tuottaminen kun on paljon vaikeampaa, kuin tämä kirjoittaminen. Tällä tavalla uusia sanoja pukkaa nopeammin ja usein vähän liikaakin.

Nuoruudessamme me pari veljestä ostimme puolivalmiin kalamökin tuolta kotiseutuni Karkkilan puolelta. Veljeksistä nuorin, myös hän oli laillani innokas mökkeilijä.  Siihen aikaan oli vielä sellainen pitäjä kun Uudenmaanläänin Pyhäjärvi. Karkkilan kauppala on lohkottu Ul. Pyhäjärvestä 1933. Olemme siis yhtä vanhoja, molemmat olemme laajentuneet, minä vyötärön kohdalta ja kotikuntani on sulautunut Ul. Pyhäjärven kanssa.  Seurakunta taitaa kulkea vanhalla nimikkeellä, Ul. Pyhäjärvi. Sen voinee tarkistaa vaikkapa netistä.

Muslammen rantaan, soistuvan heinäpellon kohdalle, rakensimme me mökkimme.  Rannan ruoppasin lapiopelillä pohjamudasta melko puhtaaksi. Esille tuli melkoisen hieno hiekkaranta. Siinä lumpeenkukan juurakot saivat kyytiä, kun meikäpoika antoi lapion heilua. Laiturin päähän oli viitisen metriä. Ei tarvinnut mudassa vaeltaa, sen kun hyppäsi pää edellä nauttimaan lämpimästä vedestä. Lampi on kapea, mutta 1,5 km pitkä.

Veljeni teki suusanallisen 50 v. vuokrasopimuksen maan-omistajan kanssa. Ennen vuokrasopimuksen umpeutumista perillinen otti alueen mökin haltuunsa. Kävin kolme vuotta sitten muistelemassa alueella. Jopa niin, että isäni veistämän saunarakennuksen nurkilla olin. Joskus olin auttamassa veljeni poikia laiturin teossa. Sama laituri oli vieläkin pystyssä ja ajoi asiansa.

Nostalgiaa, niitä hyviä muistoja, tällaiset paikat nostattavat mieliin. Polkupyörillä kuljettiin, jopa pientä kilpailua matkanteossa harrastettiin, saunominen, onkiminen, verkkopyynti, marjastus nehän siinä oli mökkeilyn virkistys puoli.

Aika monena loppiaisena hiihtäen mentiin mökille. Tuli silloin kaivettua uusia perunoita siitä entisestä heinäpellosta. Lumi oli peittänyt ja säilönyt syöntikelpoisena nuo perunat, nehän oli oikeita  sen vuoden uutta perunaa – ihka kotimaisia.

Tässä muistuu mieleeni juttu eräästä miehestä, jonka persoonan moni tuntee. Töllöttimen välityksellä minä olen mieheen jollakin tapaa tutustunut. Kunnioitusta häntä kohtaan olen tuntenut.  Mikä ”leuka” se olikaan, kun tämän jutun on laittanut liikkeelle.   “Kuinka Vesa Keskinen on päässyt naimisiin?  No, Tuurin kaupalla tietenkin”.
 
Mökkimuistoihin ehdottomasti kuuluu nuo nuoruudessa merkittävät, sanotaanko tyttöasiat. Kieltämättä mökkeily oli mukava asia kaikin puolin, milloinkas sen mukavampaa ajankohtaa on saada tyttö kainaloonsa kun parikymppisinä. Maailman sanotaan olevan edessä päin. Samoin tulevaisuus, haaveet ovat valloillaan. Surut kuuluu ehdottomasti myös kuvioon, mutta ne ovat pääasiassa niitä sydänsuruja, joista ammennetaan elämänkokemusta. No joo, se siitä.

Olin jo leskimies kun viimeksi olin valokuvaamassa mökki miljöössä. Siellä sitä päätettiin tulevan ”morsiaimeni” kanssa alkaa yhteinen taival. Kihlamarkkinoille Helsinkiin lähdettiin 27.7.1957. Iltapäivällä tuli anoppila tutuksi. Sisarusparvi oli kokoontunut pöydän viereen. Appivanhemmat mukaan lukien 12 henkeä yhteensä. Siitä alkoi Karjalan kielen opiskelu.
Jos vain suinkin oli mahdollista, niin mökillä kalastelu toi minulle idean valmistaa patakukko. Koskaan en ollut kalakukkoa syönyt tai edes maistanut. Tuolle Savon puolellahan niitä lentoon opetettiin. On siinä opettamista, kun kaksi miltei lentotaidotonta jalostetaan yhteen. Ei se kukko sen parempi lentäjä ole kuin kana. Savolaisten tarvitsee olla sitkeitä opettamaan, mahtaako siitä Lentävä Kalakukko-laulusta olla apua niissä hommissa.

Mökissä oli pieni Högforsin tehtaan valmistama ja sieltä ostettu pienoisliesi: Siro. Pesään mahtui vain 20 senttisiksi pilkotut klapit. Puita pesään ja leivinuunia lämmittämään. Aikaa piti olla runsaasti ja tietenkin kärsivällisyyttä. Ei ahvenen ruoto nopeasti pehmene. Uuniin mahtui pissapottaa vähän pienempi ruukku- eli saviastia. Minulla ei ollut minkäänlaista reseptiä kukon tekoon. Ahvenia ja särkiä oli saatavilla. Pääasiassa saaliit saatiin ongella, mutta pyydyskalastamistakin harjoitettiin. Haukia ja muita kaloja ei juurikaan saatu. Kalan tuoksussa pysyttiin, mutta mitään Pietarin saaliita ei saatu.

Ruukkupotti voideltiin voilla, pohjalle possun rasvaisemmat kylkisiivut. Olin tietäväni, että ainekset ladotaan kerroksittain pottiin. Suola ja maustepippuri oli ainoat mausteet siihen aikaan. Varmuuden välttämiseksi ripottelin aivan vähän myös vehnäjauhoja. Mistä tämä tuli mieleeni, mutta näin tehtiin. Nestettä veden muodossa jonkin verran ja tietenkin voita melko runsaasti makua parantamaan. Mittana toimi hyvin tuollainen mutu-tuntuma.  Potin suuaukko oli tuollaista supistuvaa mallia. Ruistaikinakansi, veteen tehtynä, ilman mitään nostatetta, oli aivan hyvä “umpio”ratkaisu, muutama voinokare tasoittamaan kuoren kypsymistä  oli myös varmaankin paikallaan.

Nuorempi veljeni Kouvolasta soitteli tässä viikolla. Puhe meni tietenkin keväisiin kalansaaliisiin. Hän kertoi ahvenia tulleen mukavasti, pieniä sellaisia. Kalanperkuuta on riitänyt ja patakukolla herkuteltu. Naapurin kanssa heillä on yhteistoimintaa. Sovittuun aikaan mennään kokemaan pyydykset eli katiskat. Saalis jaetaan siten, että naapuri saa haue t(niitä ei tosin ole montaa kpl) ja velimies pikkukalat, ahvenet ja särjet. Naapuri fileeraa kalansa ja tuo perkuujätteet eli hauen päät ja ruodot sopankeittoa varten veljelleni. Maukas keitto niistä aineksista lähteekin.

Vesi kielellä muistelen niitä menneitä aikoja, jolloin patakukkoa kalamökillä väännettiin. Mielihyvällä ajattelen, että Muslammen mökillä alkunsa saanut,  kuulopuheiden mukaan kehittelemäni ja kopioimani resepti ,on elänyt veljeni toimesta näihin päiviin asti. On siinä oma työnsä, mutta sanotaan, että työ tekijäänsä kiittelee. Onko “perikunnasta” reseptille jatkajaa, toivottavasti, ohje ei varmasti ole salaisuus. Varmaankin eri versioita liikkuu. Maukasta murkinaa niillä kaikilla taatusti tulee, kun malttaa hauduttaa…
                               Niilo




























lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kevätretkellä Eduskuntatalossa


Minulle muistui mieleen kouluajan keväiset luokkaretket, kun odottelin lähtöä Reumayhdistyksen päiväkerhojen retkelle Helsinkiin. Se samanlainen odottava tunne, kun on tulossa jotain jännittävää ja ennenkokematonta. Salon Tilausmatkojen sininen bussi jo odottikin torin pysäkillä. Ritva keräsi matkarahat bussiin noustessa. Ja sitten matkaan.

Eduskuntatalon portailla ihmettelin toiselle puolen katua nousevaa rakennusta. Siihen tulee mielenkiintoinen ulkoasu. Illalla uutisissa mainittiin rakennukseen tulevan Kansalliskirjasto. Uutisissa kerrottiin rakennuksen juhlivan harjakaisia.

Perillä jonotimme turvatarkastukseen, mutta meidät sitten passitettiin toiseen päähän taloa B-ovelle. Siellä saimme vierailijakyltit ja menimme turvatarkastuksen kautta peremmälle, jossa meitä odotti Antti Kotti ja naishenkilö Eduskunnan tiedotustoimistosta. He kertoivat rakennuksesta ja valmistuneesta remontista. Antti lähti jatkamaan muita töitään ja jatkoimme oppaamme johdolla kipuamalla marmoriportaita pienoismalli-huoneeseen. Siinä tutustuimme Eduskuntaan kuuluviin rakennuksiin. Taas kiivettiin marmoriportaita ja ihmeteltiin noita televisiosta tuttuja Pater-Noster-hissejä. Siinä portaikossa kohdattiin ensimmäiset kansanedustajat, Mikko Alatalon tunnistin hyvin, parin muun nimeä arvuuttelin mielessäni.

Jatkoimme valtiosaliin, siellä ihmettelin, miksi vain viisi presidenttiä on saanut pystin sinne. Sekin arvoitus selvisi, siellä ovat ne presidentit, jotka ovat olleet myös Eduskunnan puhemiehinä. Seuraavaksi sinne tullaan lisäämään Sauli Niinistön rintakuva.

 


Kansanedustajien työhuoneiden ohi kävelimme kaikkein pyhimpään – istuntosalin lehtereille. Salissa ei ollut ketään, joten oli hyvä mahdollisuus tarkastella, miltä siellä näyttää. Patsaat olivat tuttuja kuvista. Opas kertoi meille, että patsaat ovat kullattuja kipsipatsaita Väinö Aaltosen museosta Turusta. Ennen istuntosalissa olleet pronssipatsaat oli sijoitettu portaikkoon, josta olimme juuri tulleet.

Seurasimme, miten kansanedustajat alkoivat kokoontua istuntosaliin täysistuntoa varten. Hyvin olivat TV;stä tuttuja, nimet vain olivat hakusessa joidenkin kohdalla. Sinne tuli myös vierailumme emäntä Katja Taimela omalle paikalleen. Vähän klo 14 jälkeen Eduskunnan puhemies Paula Risikko tuli korokkeelleen mukanaan varapuheenjohtajat. Nuijan kopautuksella hän avasi Eduskunnan täysistunnon. Ensimmäinen kysymys koski fossiilisen energian valtiontukea. Siihen vastasi joku edustaja, joka olisi halunnut lopettaa tuulivoimaloiden tuen. 


Puheenvuorot jatkuivat, mutta emme jääneet niitä seuraamaan. Siirryimme Katja Taimelan ja Antti Kotin seurassa SDP;n ryhmäkokoushuoneeseen. Katja oli tuonut mukanaan Salosta aamulla munkit meille kahvin kera nautittavaksi. Onhan mukava nauttia tutuista mauista vierailulla ollessa. Katjan ja Antin lisäksi seurassamme olivat myös kaksi nuorta. Sanna oli harjoittelemassa eduskunnassa vielä kuukauden verran ja Johannes oli päässyt edustaja Heinäluoman avustajaksi suorittamaan TET-harjoittelua.

Katja kertoi meille eduskunnassa vireillä olevista lakihankkeista sekä Soten tilanteesta. Kuten olemme uutisista saaneet kuulla, on Sote jyrännyt kaikki muut lakihankkeet alleen, kun sitä väkisin hirveällä kiireellä runnotaan eteenpäin. Hän myös kertoi meille eduskuntaryhmän työstä. Meistä jokainen istui ryhmähuoneessa jonkun edustajan paikalla, minulle oli osunut Timo Harakan tuoli. Meiltä kysyttiin, näyttääkö mikään muuttuneen remontissa. Itse huomasin ainakin tekniikkaa lisätyn, ryhmähuoneen seinällä oli tukiasema ja pöydällä uudennäköiset mikrofoni/kaiuttimet.

Saimme myös lähettää yhden postikortin. Lähetin kortin perheenjäsenille ja pyydän sen itselleni, ettei se päädy takansytykkeeksi. Yhteiskuvaan ryhmityimme marmoriportaikkoon ennen vierailun päättymistä.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen vierailu kansakunnan tärkeimmässä päätöksentekopaikassa. Televisioitavia täysistuntoja ja kyselytunteja seuraa erilaisella mielenkiinnolla, kun on itse nähnyt puitteet omilla silmillään. Kiitos Ritva Jokiselle, joka meille oli järjestänyt vierailun.
                          Eila