keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Pentin Pulmapalsta


Tänne esitettiin seuraava kysymys:
Mitkä ovat hyödyllisimmät näppäinkomennot Windows 10 käyttöjärjestelmässä?
Miten käytän esimerkiksi yhdistelmiä
CTRL+C, CRTL+X ja CTRL+V?
Windowsin ikkunoiden hallinta helpottuu ja nopeutuu jo muutamilla näppäinkomennoilla. Ehkä entinen käytettyjä ovat komennot:

CRTL+C kopioi valitun tekstin, kuvan tai muun objektin leikepöydälle (kopioi = alkuperäinen objekti jää paikalleen), 

CTRL+X leikkaa valitun tekstin, kuvan tai muun objektin leikepöydälle (leikkaa = alkuperäinen objekti poistetaan) ja

CRTL+V  liittää tiedot leikepöydältä. 

Kun samassa komennossa on kaksi näppäinkomentoa, kuten näissä, ensiksi painetaan CTRL-näppäin alas, sitä pidetään painettuna kun samalla näppäillään esimerkiksi C-näppäintä.

Kun kopioidaan valittu teksti, tiedosto, kuva, yms. komennot toki saadaan esiin myös avautuvasta valikosta, mutta helpoin tapa on käyttää näppäinkomentoa.

Yle on tehnyt hyvän yhdistelmän muutamista hyödyllisistä näppäinkomennoista: 
  • Digitreenit:
    Opettele ainakin nämä näppäinkomennot. Löytyy tästä!

Jos sinulla on kysyttävää tästä tai jostain muusta tietotekniikkaan liittyvästä, ota yhteyttä: 
pentti.laitala@hotmail.fi
Pentti













lauantai 26. toukokuuta 2018

Huutokaupassa


En muista tapahtumia selvästi ajalta ennen kansakoulun alkua. Kun olen muistavinani, niin muut ovat jostakin tapahtumasta kertoneet niin monta kertaa, että muistikuva tuntuu omalta.

En esimerkiksi itse muista sitä, kun kiehuva vesikattila kaatui oikean jalkateräni päälle ja se paloi pahoin. Vieläkin sen iho on kiiltävämpi kuin vasemmassa. Kylän terveyssisar osasi hoitaa sitä ja rasvata niin, että se parani. Kiitos hänelle!

Atomipommi pudotettiin Hiroshimaan 6.8.1945. Olin silloin kolme vuotta kolme ja kuukautta vanha. Olen juossut naapurina asuneen Kaupin aidalle ja huutanut ”atomipommi”! Kotiväkeni oli kuullut radiosta tämän uutisen ja olivat kauhuissaan. Taas ole muistavinani, että menin ja huusin.

Ensimmäinen ja varmasti aito oma muistikuva on kouluun meno 1.9.1948. Äiti saattoi minua, mutta puolivälissä sanoin, että osaan tästä jo itsekin!

Loppukesällä 1949 olin vanhempieni kanssa Oriveden Kansanopiston juhlasalissa. Siellä esiintyi maineikas Nekalan tyttökuoro Tampereelta. Yli 60 laulajaa oli näyttämön leveydeltä portailla riveittäin. Muistan lopun ikääni sen, miten upeasti tämä kuoro lauloi ”Kesäillan valssin”. Kun kuulen tuon sävelmän, on assosiaatio sinne saliin alle sekunnin päässä. ”Oi pais-ta  päi-vä  läm-pöi-nen, suo lah-jo-jas maan  lap-sil-len” jne.  Olin 2.5.2018 Sinisessä talossa Hoiturit-kuoron Vappujuhlassa. He lauloivat Kesäillan valssin viimeisenä, kuten lauloi Nekalan tyttökuorokin. Oli tulla tippa silmään.

Juuri näihin aikoihin ennen koulun alkua olin saanut ”paperirahaa” poimimalla ahkerasti punaisia viinimarjoja ja myymällä niitä paikalliseen osuuskauppaan, Kauppakunta Kotipohjaan. Sinä syksynä marjasato oli niin runsas, että kaikkea ei ehditty itse säilöä.

Tällaista paperirahaa se oli!


Äitini luki Oriveden Sanomista sopivasti huutokauppa-ilmoituksen. Oriveden asemalla (pikajunat pysähtyivät) on Mattssonin talossa huutokauppa. Talo oli tunnettu varallisuudestaan. Matkaa sinne meiltä oli noin 5 km.

Lähdin liikkeelle hyvissä ajoin ehtiäkseni heti huutokaupan alkuun. Väkeä oli tungokseen asti. Lyhyenä piti soluttautua eturiviin, että näki, mitä myytiin. Paperiraha poltteli taskussa.

Pieni kirjahylly tuli kohta huudettavaksi. Se oli noin 80 cm korkea ja 40 cm leveä. Saatoin sellaisen pyörällä viedä, jos saan huudettua. Huusin 2 markkaa! Joku nosti kolmeen, minä neljään. Tämä joku aikoi kai huutaa viisi, kun hänen vierustoveri sanoi: ”Anna pojalle!” Minä sain hyllyn neljällä markalla.

Sitten meklari otti esille kultasormuksia, sellaisia paksuja vihkisormuksia, jotka oli pujotettu lankaan. Niitä oli kymmenkunta ja ne myytiin kaikki kerralla. En muista millaisia huudot olivat, mutta se muistan kuin eilisen päivän, kun mustassa liivipuvussa, kellonperät vatsan yli kiiltäen, tummaihoinen ja mustatukkainen mies (romani?) huusi nämä sormukset. Hän otti povitaskustaan niin paksun setelinipun, että lähellä olleet ihmiset huokailivat äänekkäästi. Oli siinä minullakin ihmettelemistä, kun hänellä oli ruskeita 1000 markan seteleitä. Maksettuaan huutonsa, hän otti taskustaan pienet hohtimet ja katkaisi sillä kaksi sormusta ja sanoi: ”Umpikultaa ne onneksi ovat!”

Huudettavaksi tuli tavallinen herätyskello. Sellainen kiiltäväkuorinen, jolla oli päällä soittokello. Huusin sen ja nyt meni 10 markkaa.

Tämän kirjoituksen varsinainen aihe on seuraava esine. Meklari nosti pahvilaatikosta ”Kuninkaallisten vaunut”. Materiaali oli vaneri, joka oli taidolla sahattu ja sitten ruskealla petsattu ja lakattu. Ajattelin, että nyt minun puuhevoseni saa arvoisensa kärryt, jos hinta ei nouse liian korkeaksi. Lelu oli sen verran erikoinen, että olin ainoa huutaja, 2 markkaa.

Tapahtumia huutokaupan jälkeen:

Pieni kirjahylly oli vielä vuonna 2000 asumattomaksi jääneen kotitaloni kuistilla. Sitten talo purettiin ja hylly meni purkujätteen mukaan.

Herätyskello. Kotonani oli verstashuone, jossa oli höyläpenkki ja puutöitä varten työkalut. Puutarhan takareunalla oli isän kaivama monttu (5m x 15m), josta oli otettu täytemaata puutarhan tasoittamiseen. Keväällä ja syksyllä se oli usein täynnä vettä. Sen nimi oli ”Kurarunni”. Talvella luistelimme siellä kynttilänvalossa ”Nurmiksilla” eli kengän alle kiinnitetyillä terillä. Vuonna 1953 tein puusta kovertamalla veneen. Mistä moottori? Nyt herätyskello sai luvan luovuttaa koneistonsa veneen moottoriksi. Koneisto irti kellosta, heiluri pois päältä ja polkupyörän pinnasta tehty potkurin akseli kiinni sekuntiosoittimen akseliin ja veto täysille. Kyllä vene jonkin matkaa aina yhdellä vedolla liikkui! On otettu oikein valokuvakin siitä.
"Moottorivene" Kurarunnilla


Kuninkaallisten vaunut. Ennen kännyköiden räpläämistä lasten piti keksiä leikkinsä itse. Niinpä isäni tekemä puuhevonen sai huutokaupasta kärryt. Sain sen puuhevosen jouluna 1946. Se on yhä minulla muistona kotoa. Tein myöhemmin hevoselle länget ja muut valjaat sekä aisat vaunuihin. Ne eivät ole tallessa. Samana jouluna sain koivulankusta tehdyn jakkaran, joka myös on minulla vielä käytössä. Sodan päätyttyä isä oli ehtinyt jo tehdä puutöitä.
Puuhevonen

Kuninkaanvaunut olivat vinttikamarissa hyllyn päällä ja joskus vuoden 1980 paikkeilla osui silmäni niihin kotitalossa käydessäni. Otin ne Saloon mukaani ja ne olivat erään yläkaapin lasioven takana vuoteen 2010 asti, jolloin muutimme omakotitalosta kerrostaloon.

Muutto pienempään asuntoon vaatii luopumista osasta tavaraa. Niinpä laitoin Tori.fi sivuille tavaroita myytäväksi. Joukossa oli myös kuninkaanvaunut. Rouva Turun suunnalta otti yhteyttä ja toimitin vaunut hänelle vuodenvaihteessa 2012-2013.

Tämän huutokauppa-aiheisen jutun ydinasia olivat juuri nuo kuninkaanvaunut. 
Etsin kuumeisesti valokuvaa näistä vaunuista – turhaan! Onneksi minulla oli tuon ostajan nimi muistissa vihkossa. Ei muuta kuin Fonecta etsimään. Löysin nimen ja lähetin kirjeen, jossa kohteliaasti kysyin: ”Oletteko sama henkilö, joka osti minulta kuninkaanvaunut ja jos, niin onko vaunut vielä Teillä? Ja jos on, niin voisitteko ystävällisesti lähettää vaikka sähköpostin liitteenä niistä kuvat?”. Sitten jännittävää odotusta, jota ei kauan kestänyt! Kuva tulivat sähköpostissa ja se on nyt tässä.
Kuninkaallisten vaunut

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mihin tarkoitukseen ne on tehty. Onko se ruotsalainen tai englantilainen esine? Onko se ehkä wiskipullon teline? Arvelen, että leluksi sitä ei ole tehty. Pyörätkään eivät pyöri!
                                              Eero























keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Puistojen päivä Kotkassa


Lähes kaikkien kesälomat ja kesäiset matkat häämöttävät vielä edessäpäin, joten onkin oivallinen aika antaa yksi vinkki suunnittelun avuksi.  


Monina kesinä lomamatkamme on kulkenut kotihorisontista katsottuna tuonne vähän itäisemmälle suunnalle, Taipalsaaren Solkeisiin, ja niin tehtiin viime vuonnakin. Kortteerasimme vaunuinemme muutaman päivän ystävien riesoina heidän pihallaan. Olimme jo etukäteen suunnitelleet, että näistä päivistä yhden vietämme puistoteemalla Kotkassa.


Kaupungissa on viheralueita yhteensä noin 1 400 hehtaaria, joista rakennettuja puistoja noin 170 hehtaaria. Kotkan kaupungin puistotoimi on 2001 sertifioinut koko toimintansa ainoana julkisen sektorin viherorganisaationa Suomessa ja panostus puistorakentamiseen on tuonut monia valtakunnallisia tunnustuspalkintoja.


Ensimmäisenä kohteena oli Sapokan Vesipuisto. Sapokka on pienvenesataman lisäksi vanha merenpohjukka, joka on kunnostettu aivan upeaksi puistoksi. Vallitsevat elementit ovat runsas kasvillisuus, kivi, valaistus ja tietysti vesi, joka merialueen lisäksi virtaa pienissä puroissa ja lammikoissa sekä puiston etelärinteellä kohisevassa, lähes 20 metriä korkeassa putouksessa. Putouksen päältä löytyy myös hieno kotimaisen kiven näyttelyalue. 


Istutusalueet ovat valtavan reheviä, kasvilajistoltaan monipuolisia ja mielenkiintoisia. Yllättävistä paikoista löytyy kutkuttavia oivalluksia erilaisten pienten patsaiden ym. muodossa. Myös kiven käytössä ja käytön ideoissa ei ole säästelty. Kulkuväylät ovat helppokulkuisia, mutta jos haluaa ja kunto kestää, niin sivupolkuja portaineen ja mäkineen löytyy myös. Esimerkiksi putouksen päältä on hienot näkymät. Penkkejä ja muita istuinpaikkoja löytyi myös matkan varrelta ihan kiitettävästi. 


Katariinan Meripuisto oli toinen päivän puistokohteista. Se on 1700-luvun Ruotsinsalmen linnoitusraunioiden keskelle rakennettu 20 hehtaarin upea koko perheen ulkoilualue. Siellä on mahdollisuuksia monenlaiseen puuhailuun, koska paikalta löytyy mm. virikkeellinen leikkipuisto, monenlaisia pelipaikkoja, frisbee-koreja, onkipaikkoja ja kiveen upotettu ksylofoni.                


Puistosta löytyy myös hienoja kivipöytiä penkkeineen ja grilleineen, joten eväskori kannattaa ehdottomasti varata mukaan. Aivan meren rannasta löytyy jopa 50 hengen joukolle todella mahtava kivipöytä piknikhetkeä varten.


Puiston niemen kärjestä, sillan päässä olevalta kivisaarelta löytyy pieni hiljentymispaikka, jos haluaa välillä viettää hetken omien ajatustensa kanssa.            



Sinne on rakennettu myös 24 metriä halkaisijaltaan oleva labyrintti keskiaikaisen Chartresin katedraalin mallia mukaille. Reittiä pitkin matkaa keskipisteeseen kertyy 525 metriä. Piknikin jälkeen voi vaikka hetkeksi oikaista itsensä riippumaton syleilyyn ihailemaan ohi lipuvia pilvenhattaroita.


Maastoltaan puisto on aika mukava. On tasaisia ja helppokulkuisia polkuja ja alueita, mutta myös mahdollisuuksia kulkea hiekkarannoilla ja kallioilla. Mitään jyrkkiä kiipeämisiä ei juurikaan ole. Upeita istutuksia löytyi tästäkin puistosta, mutta suurin osa alueesta oli luonnontilaista, luonnon kasveineen, kallioineen ja hiekkoineen.


Viime kesän retkipäivämme viimeisenä kohteena oli Sapokan puiston vieressä oleva Maretarium, joka on myös käymisen arvoinen paikka, vallankin jos suomalainen vesiluonto kiinnostaa. Siellä on mahdollisuus nähdä niitä jo tuttuja sekä tutustua moniin vähän oudompiinkin vesiemme eväkkäisiin.


Kotkasta löytyy näiden kahden lisäksi upeita puistoja lisääkin ja suuntaamme sinne varmasti vielä toistekin ihan vaan puistopäivälle. 


Lisätietoja suunnittelun avuksi löytyy:

sekä


                                      Eija-Riitta



















lauantai 19. toukokuuta 2018

HILJAINEN KYLÄTIE


Toivo Kärki, Reino Helismaa, Metro-tytöt ja 50-luku tulivat yllättäen mieleeni, kun aamuna muutamana torikahville lähdettyäni huomasin hiljaa mielessäni hyräileväni Hiljaista kylätietä. Spontaanisti, kuten niin monesti meikäläisellä on tapana joutua muistoissa joihinkin tunnelmiin niitä uudelleen eläen. Onneksi on mitä muistella. Eikä nytkään mieleen kohonneet vain ja ainoastaan nuoruusajan lava- tai latotanssit grammarimusiikkeineen. Kaikki alkoi kun…

Hiukan ihmettelin liikenteen hiljaisuutta, alkukesä ja alkuaamu, töihin menoruuhka-aika ohitettu, OK! Valo-ohjatussa risteyksessä kuulostelin tuota ”turvallista ylitystä” ilmoittavaa ääniefektiä ja silloin tajusin. Kuulokoje, jonka yöksi jätän tietsikan viereen työpöydälle, on jäänyt sinne. Joskus aamuisin ”lepuutan” korvaani – sitä ainoaa kuulevaa – seuraillen aamuTV:n lähetykset vain kohottamalla vastaanottimen volyymia ja vasta lähtiessäni liikenteeseen ”vyöttäydyn” nykytekniikkaani – yhden korvan kuulokoje ja kannettava induktiosilmukka puhelinyhteyttä helpottamaan. Nyt ne molemmat puuttuivat ja ”kylätie on hiljainen, niin hiljainen”!

Kun on vuosikausia ”kuunnellut” vain vasemmalta tullutta äänimaailmaa, vuosikymmenien aikana enemmän ja enemmän sille puolelle painottuneena, kun oikean korvan kuuloaisti lakkasi samanaikaisesti tyystin hoitamasta hommiaan. Tällaiseen tilanteeseen ei 360 asteen Oticon Opn’eista ole hyötyä, mutta alkuvuosien jälkeen tällä ”yhden korvan erikoisella” kuulee kaiken sen, jota tarvitaan mm. turvallisesti liikenteeseen osallistumisessa. Ainakin jalankulkijana, joskin volyymin jäädessä hiljentämättä, säikkyy takaa tulevia autoja. Ja taas silloin autoiluaikoina tuppasi jo moottorin ja renkaitten äänet jättämään apumiehen puolelta tarjotut navigointiohjeet omaan arvoonsa. Tuohon viimemainittuun liittyy ehkä sekin, että miesten ”valikoiva” kuulo ei läheskään aina ole luulottelua taikka tarkoituksellista – miesten kuulon tiedetään heikentyvän naisten kuuloa enemmässä määrin. Mikä taas puolestaan ei liene ainoastaan huono asia, sen verran perhe-elämästä vielä muistan minäkin.

Mutta tuo kuulokoje. Siihen hiljaiseen kylätiehen sisältyy mieletön määrä havaittavaa taikka havaitsematta jäävää, ellei… Näin alkukesästä lintujen lauluista saa mahtavia ilmaiskonsertteja jo pihapiiristään. Omakohtaisesti mustarastas lienee ainoa, jonka ”sävelkorkeus” tavoittaa avoimesta parvekkeen ovesta saapuessaan jo havaittavan tason ilman kuuloapuakin – se, kuten kaikki meteliä vivahdekkaampi, paranee tuntuvasti, kun saan Phonakin paikoilleen. 
Kaikessa arkisuudessaan ei juurikaan huomaa, ettei tule enää  kyseltyä, että ”mitä”. Sitä on vain aivan kuten muutkin ihmiset – ulospäin. Pienessäkin hälinässä tai kilinässä, kahviossa taikka neuvottelupöydän ympärillä, olisikin vallan usein syytä tuo ”mitä” ottaa käyttöön, siis jos haluaisi olla varma keskustelun vivahteista, sovitusta ajasta tai paikasta, vitsin kliimaksin aihealueesta jne. Kuitenkin sitä useimmiten kuittaa kuulemattomuutensa nyökytellen ja hymyillen, toivoen kanssaihmisten olettavan tulleensa ymmärretyksi. Siksikin sekä muistin pätkimisen vuoksi, pyydän ainakin aikaa ja paikkaa koskevat määreet pikaviestimeni näytölle, josta ne siirtyvät kalenteriin useimmiten ihan oikeisiin kohtiin. Joku siinä ”mitä”-sanassa kovin usein toistuvana alkaa nolottaa ja jää luontevasti pois. Ei kai saisi, mutta selitä nyt taas kavereille, että kun te ette kuuntele hiljaa, niin minä kuulen kaiken kakofoniana, joka nielaisee jonkun kaikkien kuultavaksi tarkoitetun viestin asiasisällön. Tosin ilman kuulokojettahan en saisi siltikään siitä asiasisällöstä osaani, vaikkei sitä kaikkien muitten äänien kaaosta olisikaan aistittavissa.

Mutta mitä tällä hiljaisen kylätien johdattelulla halusin julkituoda? Enemmältikin tuon havainnon kohdallani kuulokojeen tärkeydestä sekä sen, että jos/kun kerrot jotain tärkeää ja havaitset minun nyökäten hymyilevän, niin – mikäli hiukankin epäilet – kysyisitkö, että kuulinko asiasi; varsinkin jos meitä on useita ja/tai olemme hälyäänisessä ympäristössä. Joskus tietenkin kannattaisi kysyä myös, että YMMÄRSITKÖ?

Ja sitten se tärkeä kevennys! (Sellainen kuuluu; kuulemma; kaikkiin teksteihin yhtä luontaisena osana kuin oikeaoppiseen ratsastamiseenkin – jos tiedät mitä tarkoitan 😊) Noilla(kin) torikahvioreissuillani olen tehnyt kuulohavaintojen lisäksi myös gallupia katseen avulla – kun näet muistelen menneinä aikoina suvisäitten saapumisen merkinneen myös vaatetuksen kevenemistä noiden meidän ”miesten silmänilojen” vartaloilla. Eipä juuri näy hameita, mekkoja, leninkejä –piturit ehkä ovat talvea ohuemmasta kankaasta ja joku tyylittelee muoti- ja muotovirroissaan legginseissä, mutta patellavyötä taikka kesätuulen kevyttä kellohelman heilahdusta ei vaan näy. Kyllä niin on kylätie hiljainen – mutta eipähän tule ”me too”-moitteita!
                                                                           




PS. Meneillään olevan Kuuloliiton Esteettömän teemavuoden kantavana ajatuksena on "Oikeus yhdenvertaiseen tiedonsaantiin!" - Tiedonsaantiahan on kaiken meitä ympäröivän aistimisen mahdollisuus myös tuon kuulomme kautta; vaikkapa vain nykytekniikalla avustaen vahvistettuna. Jokaisen olisi se saatava haltuunsa. Yksityisesti ja paikallisten yhdistysten kuulonhuollon, opastuksen ja avustamisen lisäksi kaipaisimme tuntuvasti lisää julkiseen asiointiin avuksi induktiotekniikkaa, jolla ympäristöä häiritsemättä saadaan asiointipuhe kohdennettua asiakkaan kuulokojeeseen. Tekniikkaa kyllä on, ymmärrystä tarvittaisiin!















keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kun kimppuun käytiin!


Kun ikää lisääntyy, niin kokemukset karttuu. Joskus olen kuullut lausahduksen – oppia ikä kaikki. Jotenkin siihen tapaan sen sanonnan muistan. Tavallaan se pitää paikkansa, mutta vain tavallaan. Joistakin kokemuksista tulee sitä viisautta, mutta on monta kokemusta, kun viimekertainen on mennyt sinne sivistyksen piiriin. Olen kuullut sellaisenkin ajatuksen, että sivistystä on kaikki mitä on unohtanut. Jos tämä pitää paikkansa, niin johan tuota sivistystä löytyy, ainakin minun kohdaltani. Takuulla olen unohtanut asioita enemmän kuin mitä on tallentunut niin sanottuun kovalevylle. Tuo kovalevy juttu minua huvittaa. Olen ihan takuulla käsitellyt kovalevyjä omiksi, sekä kanssaihmisten tarpeisiin aika suuren määrän. Jos kovalevy kohdaltani olisi tallentanut asioita yhtä runsaasti, niin voi poijjaat, mikä tietomäärä siihen sisältyisi.

On tietysti luku erikseen, jos tämä nykyinen kovalevy onkin niin paljon parempilaatuista, kuin se entinen. Sen tilanteen  jotenkuten ymmärrän, mutta siinä jaossa olen jäänyt taka-alalle pahasti. - Tuosta pahasti-sanasta muistuu mieleeni yksi kaveri tuolta Perniön puolelta. Hän tapasi kertoa vaimostaan seuraavaa. “En ole koskaan sanonut vaimolle pahasti, mutta eipä vaimokaan ole sanonut hyvästi”. – Mielestäni tässä lauseessa on sitä jotakin. Tämä viisaus olisi hyvä muistaa jokapäiväisessä kanssakäymisessä, mutta kun sekin tahtoo unohtua.

Ei taida kuitenkaan tuo kuulemani väite sivistyksen määritelmässä olla kohdallaan, nyt heräsi suuri epäilys asiaa kohtaan. Jospa sivistys koostuu asioista, jotka on jäänyt tuonne muisti lokeroihin. Voi harmi, voi peijooni, voi itku, minä kun muistan asioita ja varsinkin lukemalla koettuja asioita murusen verran, tosi vähän suoraan sanottuna.

Katselen TV:tä tosi paljon. Aika usein tämä vehje on suljettu, mutta silti sitä katselen. Toisaalta on pakko, kun se nyt on sijoitettu tuolini eteen, pakosta se silloin näkyy. Tosin asiaa lievittää se seikka, että olen nukahtanut siihen tuoliin. On hyvä juttu, kun siinä aparaatissa on automaattinen sammutus. Eli virta sammuu ja TV hiljenee. Hiljenemiseen ei auta vaikka tämä legenda Olavi Virta laulaisi kuinka kovaa hyvänsä. Kaksi virtaa vastakkain, siitä huolimatta näkymätön virta vie voiton.

Koko ikäni olen saanut neuvoja monelta taholta. Niitä neuvoja itse kukin tarvitsee, luulisin.  Neuvot muuttuvat iän myötä aika huomattavasti, mutta niin muuttuvat neuvon saajatkin. Ihan hyviä nämä neuvot jokapäiväisen elämän suhteen ovat, en niitä kuvitteellisia herneitä nenääni vedä, en ota nokkiini. Mistä tuokin sanonta on alkunsa saanut?

Lapset kokeilevat monenmoisia juttuja. Ei ole leikin asia kun pieni lapsi vetää esineen nenäänsä se voi olla vaikkapa herne. Ensiaputaitoja siinä tilanteessa tarvitaan, onko palleaote paikallaan? Luulisin! (Tosin Heimlichin-otetta käytetään silloin, kun jotain takertuu kurkkuun ja tukkii hengitystiet. – Ylläpitäjän huomautus.)

Ikä tuo monenlaisia varoittelun aiheita. Varovaisuus on tarpeeseen, vaikka onkin oppinut liiankin hyvin tuon hiljakseen kävelytyylin, tukea käyttäen.  Erilaiset rempat on hyviä opettajia hitaasti kävelylle. Reitin pitää olla esteetön. Jopa lattiamatot saattavat olla kohtalokkaat kulkijalle. Esteettömyyttä tutkitaan ja sen eteen on tehty työtä hyvinkin paljon. On hyvä asia, että vammaisjärjestöt pyrkivät kiinnittämään huomion näihin asioihin. Kohteita riittää runsaasti niin kodeissa kuin sen ulkopuolella.

Viime vuoden puolella menin erään tunnetun laitoksen eli hoivakodin vessaan. Minua oikein nauratti, kun meinasin siinä käyntini loppupuolella käyttää pidee-pesujohtoa. Kyseinen mukavuus oli asiallisesti asennettu kohteeseen, ellei ota lukuun sitä, että kyseisen letkun vesihana oli pytyltä katsottuna täysin ulottumattomissa. Hauskaksi sen teki vielä sekin, kun letkukin oli noin kolmekymmentä senttiä liian lyhyt. Asentaja varmaankin on ajatellut vedenpaineen riittävän peseytymisen tarpeeseen. Lattiakaivo oli lavuaarin alapuolella. Olisi housuni varmasti kuivaneet kesähelteessä. Annoin kuitenkin toimenpiteen olla suorittamatta. 

Mukavaa tämä elontie on kuitenkin ollut, mutta alun perin oli tarkoitukseni kuvailla tapausta, joka sattui tässä Helatorstain aattona. Kyseisenä torstainahan me AVH-kerholaiset kokoonnuimme perinteiseen ongintakisaan. Tarkoitus oli syöttää ahvenia ja ravita itseämme pik-nik-aterialla. Grilli oli kuumana koko päivän. Turkulaiset kutsuttiin perinteiseen tapaan kaloja narraamaan.



Keskiviikkona, kun pakkasin tarvikkeita autooni, silloin joku aivan tuntematon yritti kampata minut. Tunsin selvästi kuinka iso kenkä sijoittui kenkäni kärkipäähän, kaksi “goljattia” tavoitti toisensa.

Siinä ehdin miettimään joko tuo hittolainen paljastuu. Saanko tämän ilveilijän vihdoinkin kiinni kepposten teosta. Ei ole montaakaan sadepäivää mennyt siitä kun tämä samainen kaveri on tehnyt tepposiaan huushollissani. Nyt minä tämän löylytän niin, että varmasti muistaa jättää minut rauhaan. Olen vieläkin kiukkuinen tälle kiusantekijälle. Kiusantekoa se on, kun piilottelee autoni avaimia ja joskus kännykkäni on myös viety tielle tietämättömälle.

Tämän ottelun takuulla tulen voittamaan – periksi en anna. Nämä ajatukset mielessäni laitoin hanttiin kaikin voimin. Kamppailun tiimellyksessä huomasin, että meillä on saman malliset jalkineet ja varmasti kokokin kohtalaisen varmuudella samaa kokoa, 47 on minun kokoni eikä tämä veikko varmaankaan talsi sen pienemmällä kengillä.

Periksi minun oli kuitenkin annettava. Vastaan panin, mutta ei aikaakaan kun makasin rähmälläni autotallin edessä. Selvä kampitus. En ehtinyt havaita kuka minut pihamaalle kamppasi. Ei ihan puhtaat otteet, mutta siinä sitä makasin pitkin pituuttani. 
Siinä sitä sitten olin. Hengissä kuitenkin, koska tunsin kipua kämmenessä ja vasemmassa kankussa. Pakko oli ottaa “miettimismyssy” ja ryhtyä fundeeraamaan miten nyt pärjään. Kankkua sattui, mutta luita ei ollut poikki. Lähistöllä ei näkynyt naapureita eikä muita ohikulkijoita. Mietin, miten pääsen omin voimin ylös. Kännykkä oli kuitenkin siinä pääni kohdalla, ylettyvilläni nurmikolla. Apua olisin voinut soitella, mutta koetan ensiksi omia konsteja. Rollaattorikin oli käden ylettyvillä, jospa siitä saisi jonkinlaisen tuen. Ei ylösnousu kovin helppoa ollut. Nuo varpaatkin ovat sen verran kipeät, että haittasi jalkojen otteen saamista. Kyllä siinä miettimismyssyä tarvittiin, jotta pääsin omille jaloilleni taapertelemaan. Taaperokärry, se pyörillä varustettu potkukelkkani, olisi nyt ollut tosi tarpeeseen.

Tuli siihen naapurikin auttamaan. Apu olikin tarpeeseen, jotta sain auton lastattua. Langennut mies olen. Poden lonkkaani ja polvea. Eräs veteraani sanoi: “Täytyy antaa saman koiran karvoja, jotta kipeät paikat paranevat”.  Ei oikein ole ollut varaa antaa samoja karvoja. Paremminkin lepoa. Tämä veteraani tarkoitti sanonnalla, että jos työstä paikat kipeytyvät niin sen parantaa työ, josta rasitus on tullutkin.

Jälleen kerran en onnistunut huomaamaan kuka minut kaatoi. Ilman muuta sama henkilö joka piilottelee minun tavaroitanikin, vaikka takuuvarmasti muistan, että olen sijoittanut ne ihan omille määräpaikoilleen. Onneksi tämä piilottaja on niin reilu, että hän palauttaa viemänsä tavarat. Siinä jää pulmaksi, miten hän pääsee sisälle, kun ovet ovat varmasti olleet lukossa, mutta sisälle ne aina palautuvat – ei tosin määräpaikoilleen!
                                              Niilo















lauantai 12. toukokuuta 2018

Pärjäätkös kotonas?

Tuolla otsikolla oli eräs palveluiden tuottaja kertomassa toiminnastaan Salon Reumayhdistyksen HyväOlo-kerhossa. Tuo kysymys on entistä tärkeämpi jokaisen meistä kysyä itseltään Pärjäänkös kotona? Pärjäänkö kaikissa arjen askareissa ja toiminnoissa? Onko jokin asia mikä aiheuttaa terveyshaittaa ja suorastaan riskin sairastua pahemmin? 

Omalla kohdallani tuli eteen tilanne, että aina imuroinnin ja pölyjen pyyhkimisen jälkeen krooninen nuha paheni ja spraytä ja muita aineita piti käyttää nenää avaamaan. Yöllä heräsin paniikissa, kun näin unta hukkumisesta. Aloitin uuden allergialääkkeen entisen nuhalääkkeen lisäksi. Kun kaikenlaiset konstit ovat jo käytössä, niin pitää miettiä mitä sitten seuraavaksi. Jos en imuroi, niin villakoirat valtaavat kodin. Ne ovat kyllä hiljaisia, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin siivottava. Jos imurointien väli on pitkä, niin entistä enemmän on pölyä ilmassa.

Olen jo muutama vuosi sitten hank-kinut robotti-imurin. Se on ihan hyvä, mutta se ei siivoa nurkista ja isommat pölypallot se jättää maton reunoihin. 

Sillä on myös van-hemmiten alkanut muistihäiriöt. Se ei osaa enää mennä itse lataukseen. Sitten se valittaa keskellä lattiaa ja pyytää lataamista.


Päätin sitten hankkia apua. Kartoitin eri siivousyrityksiä. Tarjolla on jos jonkinsorttista firmaa. Mistä niistä tietää, mikä olisi hyvä ja halpa? Vai pitääkö ottaa kaksi; se hyvä ja se halpa? Koska pärjään vielä muissa toimissa melko hyvin, niin päätin turvautua Marttojen Arkiapuun. Heillä on tarjolla yli 70-vuotiaille kevyttä siivousta (ei viedä mattoja ulos, ei ikkunanpesua), kaupassa käynnin avustamista, ruuanlaittoa tai leipomista, kukkien hoitoa, ulkoiluapua, ym. Siivous on imurointia ja pölyjen pyyhkimistä sekä vessan siivous. He ovat kaksi tuntia kerrallaan, toinen tunti siivousta, toinen jotain muuta puuhaa. Tämä hintaan 19€ /kerta. Tuosta summasta ei saa kotitalousvähennystä. Soitin siis sinne. Sovittiin päivä, jolloin apua olisi tulossa. Nyt on luonani käyty kaksi kertaa ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Villakoiria ei enää lymyile kaapin alla ja yllähyllyillä ei ole pölyä. Minun on helpompi hengittää.

Muutakin apua on saatavissa. Salon kaupunki tarjoaa Palveluliikenteen. Kauppareissulle pääsee Salon keskustasta keskiviikkoisin ja perjantaisin. Keskustan kauppakeskuksiin pääsen vielä omin jaloin, mutta Prismaan piti ennen kerjätä pojalta kyyti. Nyt käyn siellä tarvittaessa Palveluliikenteen mukana. Kyyti tilataan viimeistään edellisenä päivänä kaupungin palvelupuhelimesta. Auto hakee kotipihasta ja vie Plazan ja Citymarketin kautta Prismaan. Kaksi tuntia on ostosaikaa. Siinä ajassa ehtii apteekkiin, kauppaan tai vaikkapa kahville. Tämä lysti hintaan 6.60€ edestakaisin. Lisää tietoa löytyy kaupungin nettisivuilta otsikolla Palveluliikenne.


Erilaisia apuvälineitä kodin askareisiin löytyy kaupoista. 

Kaupungilla on välinelainaamo, mutta sinne en vielä ole katsonut tarpeelliseksi poiketa. Kaiken- laista apuneuvoa on kotiin kertynyt. Hyvä apu on kunnolliset tikkaat, kun täytyy korkeammalle ylettyä. Tuolille vielä pääsen, mutta keittiötikkaat osoittautui kiikkeräksi. Joten hankin kunnon alumiinitikkaat, joiden avulla palovaroittimen patterikin vaihtuu kätevästi. Tikkaissa on kunnon askelmat ja ylätasolle mahtuu molemmat jalat. 

Turvakaaren lokeroon saa mukaan tarpeellista tavaraa, ettei tarvitse edestakaisin kiipeillä.

Näillä avuilla pärjään kotonani paremmin ja turvallisemmin. Miten sinä pärjäät?

Eila




















keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Vapaus valita


Ihan tässä alkaa itseäkin jännittää, miten käy soteuudistuksen. Näillä näkymin lakiuudistusta valinnanvapaudesta pitäisi käsitellä eduskunnassa kesäkuussa, viimeistään heinäkuun alussa. No, kunhan siihen asti eletään, tiedetään, kuinka meidän käy.

Mikäli valinnanvapaus toteutuu nyt kaavailulla tavalla, ei muutoksia ns. terveen ihmisen elämään juurikaan tule. Meille pitkäaikaissairaille ja vammaisille, paljon sosiaali- ja terveyspalveluja käyttäville, muutos on huomattavampi.

Minua ei pelota valinnanvapaus, odotan sitä innokkaasti. Toivon sen jopa helpottavan useita asioita. Varsinkin niillä, joilla tällä hetkellä on asiakassuhde useaan eri paikkaan, valinnanvapaus tuo helpotusta palveluiden hankintaan.


Kun soteuudistus astuu voimaan vuoden 2020 alussa, asiakkaan mahdollisuus valita laajenee. Asiakas voi siis itse valita, mistä hakee sosiaali- ja terveyspalvelut. Järjestäminen on jatkossa uusien maakuntien vastuulla. Tulevaisuudessa asioidaan terveyskeskuksen sijaan sotekeskuksessa, jonka asiakas voi itse valita valtakunnallisessa omakanta-verkkopalvelussa. Kirjautumalla omakantaan pääsee selaamaan omia tietojaan ja näkee samalla, mitkä valinnat ovat mahdollisia. Omakannassa esitellään myös valittavissa olevat sotekeskukset. Valinnan voi tehdä myös paperilomakkeella maakunnalle tai yksityiselle palvelutuottajalle. Jos valintaa ei tee, sotekeskus määräytyy automaattisesti. Sotekeskuksia voi ylläpitää sekä yksityinen että julkinen taho.

Tapaturman sattuessa tarvitaan yleensä erikoissairaanhoidon palveluja. Soteuudistuksen jälkeen asiakas voi saada liikelaitokselta asiakassetelin, jolla palvelun voi ostaa yksityiseltä palvelutuottajalta. Maakuntien päätettäväksi jää, millaisiin palveluihin maakunta myöntää asiakasseteleitä. Seteliä voidaan tyypillisesti käyttää esimerkiksi kotipalveluissa tai hammasproteesien hoidossa. Valittavaksi eivät tule kaikki mahdolliset palvelun tarjoajat, vaan ne, jotka maakunta on hyväksynyt.

Henkilökohtainen budjetti laaditaan niille asiakkaille, jotka käyttävät paljon sosiaali- ja terveyspalveluja, kuten kotihoitoa ja kuntoutusta. Yksityisiltä palvelun tuottajilta voi hankkia määrätyllä summalla tarvittavat palvelut. Halutessaan palvelua voi hakea jopa oman kunnan tai maakunnan ulkopuolelta. Valinnanvapaus lisääntyy, mutta siitä ei tule silti rajatonta. Asiakas voi saada julkisilla eli siis jatkossa maakunnan rahoilla vain niitä palveluja, joita asiakas maakunnan mielestä tarvitsee.

Tavallisen tallaajan lompakossa ei soteuudistus juurikaan näy. Asiakasmaksuista ei ole vielä tehty päätöksiä, sillä maakunta saa määritellä ne itse. Maksujen ylärajat pysynevät ennallaan. Yksityisen lääkärikäynnin joutuisi maksamaan puhtaasti omasta pussistaan. Yksityisen sairaanhoidon korvauksista on suunniteltu luovuttavan kokonaan. KELAkorvaus poistuisi käytännössä. KELAn tavoitteena on sujuvoittaa myös korvausten hakemista soteuudistuksen jälkeen. Tavoitteena on, että jos asiakas on oikeutettu johonkin KELAkorvaukseen, hän voisi uudistuksen jälkeen hakea korvausta sotekeskuksissa esimerkiksi asiakassuunnitelman laatimisen yhteydessä. Tällöin suunnitelman laatimisessa olisi mukana myös KELAn edustaja.
                  Päivi