Ainakin
maaseudulla, missä välimatkat olivat pitkiä, alkoivat moottoripyörät kiinnostaa
ajokortti-ikää lähestyviä nuorukaisia. Kun mopedi ei enää riittänyt, alettiin
haaveilla moottoripyörästä. Skootterit, esimerkiksi Vespa ja Lambretta, olivat
laulun mukaan ”lälläripyöriä”.
Meidän
perheessä kuume alkoi siitä, kun Nikkilän Topi ostaa päräytti uuden 125
kuutioisen Jawa-CZ-moottoripyörän. Topin jalat olivat niin lyhyet, että
ylettyäkseen polkimille, hänen oli otettava satula pois ja laitettava ohut
pehmuste tilalle. Tämä Jawa-CZ oli oikea joka pojan unelma.
Moottoripyöräharrastus
levisi nopeasti Orivedellä ja siellä järjestettiin jopa TT-ajot. Muistan mm.
seuraavat merkit: Ariel, Royal Enfield, BSA, AJS ja Triumph, joissa oli iso,
jopa 500 kuution nelitahtimoottori. Pienempiä menopelejä, useimmiten,
kaksitahtomoottorilla, olivat mm. Jawa, CZ, NSU, MZ, IC (Venäläinen), Gilera,
Ducati ja Zundapp. Uusi Jawa-CZ oli aivan liian kallis lukiolaiselle ja niin
ostin käytettynä CZ-pyörän.
Pärinäpojalla
piti tietenkin olla nahkarotsi
ja lätsä sekä huivi kaulassa.
ja lätsä sekä huivi kaulassa.
Tuure-veljeni,
joka oli isällä maalarintöissä, päätti vuonna 1958 hankkia
unkarilaisvalmisteisen Pannonia-merkkisen
pyörän. Se oli hieman oudompi merkki Suomen teillä.
Veljellä
myös nahkapusero, lätsä ja
huivi.
Kun
tämä pyörä oli aivan uusi ja rekisteröity, lähtivät veljeni koeajolle. Tuure
ajoi ja Tarmo istui takana. Ei kypärää, ei sen kummempia ajoasuja tai -saappaita. Noin 15 km:n päässä Juupajoen Korkeakoskella oli suora ja tasainen
soratie. Siinä sitten piti koettaa, miten hyvin Pannonia kulkee? Kiihdytyksen
jälkeen moottori ”leikkasi kiinni”. Se tarkoittaa, että mäntä juuttui sylinteriin
ja yhtäkkiä takapyörä ei enää pyörinyt. Äkkipysähdyksessä Tarmo lensi suoraan pää
edellä Tuuren yli sammalpohjaiseen kanervikkoon. Onneksi alusta oli pehmeä eikä
luita katkennut. Maantieihottumaa kyllä tuli.
Noin
kilometrin päässä oli tuttu autokorjaamon omistaja. Hän tuli hakemaan pyörän
verstaalle. Kun moottori oli jäähtynyt, sai ammattimies männän taas liikkumaan
ja veljekset ajoivat ”muina miehinä” kotipihaan. Äiti kyllä kiinnitti huomionsa
bensatankin kylkeen tulleisiin ruhjeisiin ja vääntyneeseen ohjaustankoon. Moottorin
sylinteri jouduttiin ”poraamaan” ja hankkimaan vastaavankokoinen mäntä. Sen
korjauksen jälkeen pyörä palveli monta vuotta.
Kun
vuonna 2004 olin matkalla Tsekinmaalla, poikkesimme porukalla kauppakeskukseen.
Ja kas, kauppakeskuksen parkkialueella oli aito Jawa-CZ. Olen kyllä täällä
Salossakin joskus nähnyt kyseisen pyörän torilla, kun on ollut museoajoneuvojen
kokoontumisajo.
Jawa-CZ Tsekinmaalla.
Joillakin
tämä moottoripyöräinnostus on jäänyt ”kesken” nuorena, kun sitten 60-vuotiaana
hankitaan oikea ”Harrikka” eli Harley-Davidsson. Auton hintaisella menopelillä
huristellaan sitten muutama reissu kesällä. Kun joku kysyy, että miksi ostit
pyörän?, on perusteluna se ”vapauden
tunne”, kun moottori mylvii ja kun nostaa kytkimen, niin huolet häipyy! On
se hyvä, että saa kierroksen umpeen ennen ”Harley-Rollaattoria”.
Eero
Kyllä meille rollaattori-ikäisille melko suuressa määrin kevään äänet palauttavat nuo sodan jälkeisten vuosien liikkumiset nuoruusmaisemissa. Tosin silloin ei vielä tunnistettu noita otsikon termejä, joita vasta 50-luku (monen muun vauhdikkaan uudissanan ohessa) toi ne kieleemme. Siitä huolimatta "syytän" veli-Eeroa harhaanjohtamisesta - otsikossa olleita surinasussaja ei sitten muusta tekstistä löytynytkään; saati muisteloina - vaikka vallan ymmärrettävää, kun ennen tuon sanan käyttöönottoa kyydittävänä oli useimmin kaveri, jolta vielä puuttui oma pärisevä. Se pärinä kun kiinnosti enemmän kuin "sussut" - vielä silloin...
VastaaPoistaJoka tapauksessa ajatuksiin palasivat ajat, jolloin kaikki oli paremmin! Eihän tää "RolleyHarrikka" edes pärise! :-)
IsoTimppa