En
muista tapahtumia selvästi ajalta ennen kansakoulun alkua. Kun olen muistavinani,
niin muut ovat jostakin tapahtumasta kertoneet niin monta kertaa, että
muistikuva tuntuu omalta.
En
esimerkiksi itse muista sitä, kun kiehuva vesikattila kaatui oikean jalkateräni
päälle ja se paloi pahoin. Vieläkin sen iho on kiiltävämpi kuin vasemmassa.
Kylän terveyssisar osasi hoitaa sitä ja rasvata niin, että se parani. Kiitos
hänelle!
Atomipommi
pudotettiin Hiroshimaan 6.8.1945. Olin silloin kolme vuotta kolme ja kuukautta
vanha. Olen juossut naapurina asuneen Kaupin aidalle ja huutanut ”atomipommi”!
Kotiväkeni oli kuullut radiosta tämän uutisen ja olivat kauhuissaan. Taas ole
muistavinani, että menin ja huusin.
Ensimmäinen
ja varmasti aito oma muistikuva on kouluun meno 1.9.1948. Äiti saattoi minua,
mutta puolivälissä sanoin, että osaan tästä jo itsekin!
Loppukesällä
1949 olin vanhempieni kanssa Oriveden Kansanopiston juhlasalissa. Siellä
esiintyi maineikas Nekalan tyttökuoro Tampereelta. Yli 60 laulajaa oli
näyttämön leveydeltä portailla riveittäin. Muistan lopun ikääni sen, miten
upeasti tämä kuoro lauloi ”Kesäillan valssin”. Kun kuulen tuon sävelmän, on
assosiaatio sinne saliin alle sekunnin päässä. ”Oi pais-ta päi-vä
läm-pöi-nen, suo lah-jo-jas maan
lap-sil-len” jne. Olin 2.5.2018
Sinisessä talossa Hoiturit-kuoron Vappujuhlassa. He lauloivat Kesäillan valssin
viimeisenä, kuten lauloi Nekalan tyttökuorokin. Oli tulla tippa silmään.
Juuri
näihin aikoihin ennen koulun alkua olin saanut ”paperirahaa” poimimalla
ahkerasti punaisia viinimarjoja ja myymällä niitä paikalliseen osuuskauppaan,
Kauppakunta Kotipohjaan. Sinä syksynä marjasato oli niin runsas, että kaikkea
ei ehditty itse säilöä.
Tällaista paperirahaa se oli!
Äitini
luki Oriveden Sanomista sopivasti huutokauppa-ilmoituksen. Oriveden asemalla
(pikajunat pysähtyivät) on Mattssonin talossa huutokauppa. Talo oli tunnettu
varallisuudestaan. Matkaa sinne meiltä oli noin 5 km.
Lähdin
liikkeelle hyvissä ajoin ehtiäkseni heti huutokaupan alkuun. Väkeä oli
tungokseen asti. Lyhyenä piti soluttautua eturiviin, että näki, mitä myytiin. Paperiraha
poltteli taskussa.
Pieni
kirjahylly tuli kohta huudettavaksi. Se oli noin 80 cm korkea ja 40 cm leveä.
Saatoin sellaisen pyörällä viedä, jos saan huudettua. Huusin 2 markkaa! Joku
nosti kolmeen, minä neljään. Tämä joku aikoi kai huutaa viisi, kun hänen
vierustoveri sanoi: ”Anna pojalle!” Minä sain hyllyn neljällä markalla.
Sitten
meklari otti esille kultasormuksia, sellaisia paksuja vihkisormuksia, jotka oli
pujotettu lankaan. Niitä oli kymmenkunta ja ne myytiin kaikki kerralla. En
muista millaisia huudot olivat, mutta se muistan kuin eilisen päivän, kun
mustassa liivipuvussa, kellonperät vatsan yli kiiltäen, tummaihoinen ja mustatukkainen
mies (romani?) huusi nämä sormukset. Hän otti povitaskustaan niin paksun
setelinipun, että lähellä olleet ihmiset huokailivat äänekkäästi. Oli siinä
minullakin ihmettelemistä, kun hänellä oli ruskeita 1000 markan seteleitä.
Maksettuaan huutonsa, hän otti taskustaan pienet hohtimet ja katkaisi sillä kaksi
sormusta ja sanoi: ”Umpikultaa ne onneksi ovat!”
Huudettavaksi
tuli tavallinen herätyskello. Sellainen kiiltäväkuorinen, jolla oli päällä
soittokello. Huusin sen ja nyt meni 10 markkaa.
Tämän
kirjoituksen varsinainen aihe on seuraava esine. Meklari nosti pahvilaatikosta
”Kuninkaallisten vaunut”. Materiaali oli vaneri, joka oli taidolla sahattu ja
sitten ruskealla petsattu ja lakattu. Ajattelin, että nyt minun puuhevoseni saa
arvoisensa kärryt, jos hinta ei nouse liian korkeaksi. Lelu oli sen verran
erikoinen, että olin ainoa huutaja, 2 markkaa.
Tapahtumia
huutokaupan jälkeen:
Pieni
kirjahylly oli vielä vuonna 2000 asumattomaksi jääneen kotitaloni kuistilla.
Sitten talo purettiin ja hylly meni purkujätteen mukaan.
Herätyskello.
Kotonani oli verstashuone, jossa oli höyläpenkki ja puutöitä varten työkalut.
Puutarhan takareunalla oli isän kaivama monttu (5m x 15m), josta oli otettu
täytemaata puutarhan tasoittamiseen. Keväällä ja syksyllä se oli usein täynnä
vettä. Sen nimi oli ”Kurarunni”. Talvella luistelimme siellä kynttilänvalossa
”Nurmiksilla” eli kengän alle kiinnitetyillä terillä. Vuonna 1953 tein puusta
kovertamalla veneen. Mistä moottori? Nyt herätyskello sai luvan luovuttaa
koneistonsa veneen moottoriksi. Koneisto irti kellosta, heiluri pois päältä ja
polkupyörän pinnasta tehty potkurin akseli kiinni sekuntiosoittimen akseliin ja
veto täysille. Kyllä vene jonkin matkaa aina yhdellä vedolla liikkui! On otettu
oikein valokuvakin siitä.
"Moottorivene" Kurarunnilla
Kuninkaallisten
vaunut. Ennen kännyköiden räpläämistä lasten piti keksiä leikkinsä itse. Niinpä
isäni tekemä puuhevonen sai huutokaupasta kärryt. Sain sen puuhevosen jouluna
1946. Se on yhä minulla muistona kotoa. Tein myöhemmin hevoselle länget ja muut
valjaat sekä aisat vaunuihin. Ne eivät ole tallessa. Samana jouluna sain
koivulankusta tehdyn jakkaran, joka myös on minulla vielä käytössä. Sodan
päätyttyä isä oli ehtinyt jo tehdä puutöitä.
Puuhevonen
Kuninkaanvaunut
olivat vinttikamarissa hyllyn päällä ja joskus vuoden 1980 paikkeilla osui
silmäni niihin kotitalossa käydessäni. Otin ne Saloon mukaani ja ne olivat
erään yläkaapin lasioven takana vuoteen 2010 asti, jolloin muutimme
omakotitalosta kerrostaloon.
Muutto
pienempään asuntoon vaatii luopumista osasta tavaraa. Niinpä laitoin Tori.fi
sivuille tavaroita myytäväksi. Joukossa oli myös kuninkaanvaunut. Rouva Turun
suunnalta otti yhteyttä ja toimitin vaunut hänelle vuodenvaihteessa 2012-2013.
Tämän
huutokauppa-aiheisen jutun ydinasia olivat juuri nuo kuninkaanvaunut.
Etsin
kuumeisesti valokuvaa näistä vaunuista – turhaan! Onneksi minulla oli tuon
ostajan nimi muistissa vihkossa. Ei muuta kuin Fonecta etsimään. Löysin nimen
ja lähetin kirjeen, jossa kohteliaasti kysyin: ”Oletteko sama henkilö, joka
osti minulta kuninkaanvaunut ja jos, niin onko vaunut vielä Teillä? Ja jos on,
niin voisitteko ystävällisesti lähettää vaikka sähköpostin liitteenä niistä
kuvat?”. Sitten jännittävää odotusta, jota ei kauan kestänyt! Kuva tulivat
sähköpostissa ja se on nyt tässä.
Kuninkaallisten
vaunut
Minulla
ei ole aavistustakaan siitä, mihin tarkoitukseen ne on tehty. Onko se
ruotsalainen tai englantilainen esine? Onko se ehkä wiskipullon teline?
Arvelen, että leluksi sitä ei ole tehty. Pyörätkään eivät pyöri!
Eero
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti