Huutokaupassa

En muista tapahtumia selvästi ajalta ennen kansakoulun alkua. Kun olen muistavinani, niin muut ovat jostakin tapahtumasta kertoneet niin monta kertaa, että muistikuva tuntuu omalta.

En esimerkiksi itse muista sitä, kun kiehuva vesikattila kaatui oikean jalkateräni päälle ja se paloi pahoin. Vieläkin sen iho on kiiltävämpi kuin vasemmassa. Kylän terveyssisar osasi hoitaa sitä ja rasvata niin, että se parani. Kiitos hänelle!

Atomipommi pudotettiin Hiroshimaan 6.8.1945. Olin silloin kolme vuotta kolme ja kuukautta vanha. Olen juossut naapurina asuneen Kaupin aidalle ja huutanut ”atomipommi”! Kotiväkeni oli kuullut radiosta tämän uutisen ja olivat kauhuissaan. Taas ole muistavinani, että menin ja huusin.

Ensimmäinen ja varmasti aito oma muistikuva on kouluun meno 1.9.1948. Äiti saattoi minua, mutta puolivälissä sanoin, että osaan tästä jo itsekin!

Loppukesällä 1949 olin vanhempieni kanssa Oriveden Kansanopiston juhlasalissa. Siellä esiintyi maineikas Nekalan tyttökuoro Tampereelta. Yli 60 laulajaa oli näyttämön leveydeltä portailla riveittäin. Muistan lopun ikääni sen, miten upeasti tämä kuoro lauloi ”Kesäillan valssin”. Kun kuulen tuon sävelmän, on assosiaatio sinne saliin alle sekunnin päässä. ”Oi pais-ta  päi-vä  läm-pöi-nen, suo lah-jo-jas maan  lap-sil-len” jne.  Olin 2.5.2018 Sinisessä talossa Hoiturit-kuoron Vappujuhlassa. He lauloivat Kesäillan valssin viimeisenä, kuten lauloi Nekalan tyttökuorokin. Oli tulla tippa silmään.

Juuri näihin aikoihin ennen koulun alkua olin saanut ”paperirahaa” poimimalla ahkerasti punaisia viinimarjoja ja myymällä niitä paikalliseen osuuskauppaan, Kauppakunta Kotipohjaan. Sinä syksynä marjasato oli niin runsas, että kaikkea ei ehditty itse säilöä.

Tällaista paperirahaa se oli!

Äitini luki Oriveden Sanomista sopivasti huutokauppa-ilmoituksen. Oriveden asemalla (pikajunat pysähtyivät) on Mattssonin talossa huutokauppa. Talo oli tunnettu varallisuudestaan. Matkaa sinne meiltä oli noin 5 km.

Lähdin liikkeelle hyvissä ajoin ehtiäkseni heti huutokaupan alkuun. Väkeä oli tungokseen asti. Lyhyenä piti soluttautua eturiviin, että näki, mitä myytiin. Paperiraha poltteli taskussa.

Pieni kirjahylly tuli kohta huudettavaksi. Se oli noin 80 cm korkea ja 40 cm leveä. Saatoin sellaisen pyörällä viedä, jos saan huudettua. Huusin 2 markkaa! Joku nosti kolmeen, minä neljään. Tämä joku aikoi kai huutaa viisi, kun hänen vierustoveri sanoi: ”Anna pojalle!” Minä sain hyllyn neljällä markalla.

Sitten meklari otti esille kultasormuksia, sellaisia paksuja vihkisormuksia, jotka oli pujotettu lankaan. Niitä oli kymmenkunta ja ne myytiin kaikki kerralla. En muista millaisia huudot olivat, mutta se muistan kuin eilisen päivän, kun mustassa liivipuvussa, kellonperät vatsan yli kiiltäen, tummaihoinen ja mustatukkainen mies (romani?) huusi nämä sormukset. Hän otti povitaskustaan niin paksun setelinipun, että lähellä olleet ihmiset huokailivat äänekkäästi. Oli siinä minullakin ihmettelemistä, kun hänellä oli ruskeita 1000 markan seteleitä. Maksettuaan huutonsa, hän otti taskustaan pienet hohtimet ja katkaisi sillä kaksi sormusta ja sanoi: ”Umpikultaa ne onneksi ovat!”

Huudettavaksi tuli tavallinen herätyskello. Sellainen kiiltäväkuorinen, jolla oli päällä soittokello. Huusin sen ja nyt meni 10 markkaa.

Tämän kirjoituksen varsinainen aihe on seuraava esine. Meklari nosti pahvilaatikosta ”Kuninkaallisten vaunut”. Materiaali oli vaneri, joka oli taidolla sahattu ja sitten ruskealla petsattu ja lakattu. Ajattelin, että nyt minun puuhevoseni saa arvoisensa kärryt, jos hinta ei nouse liian korkeaksi. Lelu oli sen verran erikoinen, että olin ainoa huutaja, 2 markkaa.

Tapahtumia huutokaupan jälkeen:

Pieni kirjahylly oli vielä vuonna 2000 asumattomaksi jääneen kotitaloni kuistilla. Sitten talo purettiin ja hylly meni purkujätteen mukaan.

Herätyskello. Kotonani oli verstashuone, jossa oli höyläpenkki ja puutöitä varten työkalut. Puutarhan takareunalla oli isän kaivama monttu (5m x 15m), josta oli otettu täytemaata puutarhan tasoittamiseen. Keväällä ja syksyllä se oli usein täynnä vettä. Sen nimi oli ”Kurarunni”. Talvella luistelimme siellä kynttilänvalossa ”Nurmiksilla” eli kengän alle kiinnitetyillä terillä. Vuonna 1953 tein puusta kovertamalla veneen. Mistä moottori? Nyt herätyskello sai luvan luovuttaa koneistonsa veneen moottoriksi. Koneisto irti kellosta, heiluri pois päältä ja polkupyörän pinnasta tehty potkurin akseli kiinni sekuntiosoittimen akseliin ja veto täysille. Kyllä vene jonkin matkaa aina yhdellä vedolla liikkui! On otettu oikein valokuvakin siitä.

"Moottorivene" Kurarunnilla

Kuninkaallisten vaunut. Ennen kännyköiden räpläämistä lasten piti keksiä leikkinsä itse. Niinpä isäni tekemä puuhevonen sai huutokaupasta kärryt. Sain sen puuhevosen jouluna 1946. Se on yhä minulla muistona kotoa. Tein myöhemmin hevoselle länget ja muut valjaat sekä aisat vaunuihin. Ne eivät ole tallessa. Samana jouluna sain koivulankusta tehdyn jakkaran, joka myös on minulla vielä käytössä. Sodan päätyttyä isä oli ehtinyt jo tehdä puutöitä.

Puuhevonen

Kuninkaanvaunut olivat vinttikamarissa hyllyn päällä ja joskus vuoden 1980 paikkeilla osui silmäni niihin kotitalossa käydessäni. Otin ne Saloon mukaani ja ne olivat erään yläkaapin lasioven takana vuoteen 2010 asti, jolloin muutimme omakotitalosta kerrostaloon.

Muutto pienempään asuntoon vaatii luopumista osasta tavaraa. Niinpä laitoin Tori.fi sivuille tavaroita myytäväksi. Joukossa oli myös kuninkaanvaunut. Rouva Turun suunnalta otti yhteyttä ja toimitin vaunut hänelle vuodenvaihteessa 2012-2013.

Tämän huutokauppa-aiheisen jutun ydinasia olivat juuri nuo kuninkaanvaunut. 

Etsin kuumeisesti valokuvaa näistä vaunuista – turhaan! Onneksi minulla oli tuon ostajan nimi muistissa vihkossa. Ei muuta kuin Fonecta etsimään. Löysin nimen ja lähetin kirjeen, jossa kohteliaasti kysyin: ”Oletteko sama henkilö, joka osti minulta kuninkaanvaunut ja jos, niin onko vaunut vielä Teillä? Ja jos on, niin voisitteko ystävällisesti lähettää vaikka sähköpostin liitteenä niistä kuvat?”. Sitten jännittävää odotusta, jota ei kauan kestänyt! Kuva tulivat sähköpostissa ja se on nyt tässä.

Kuninkaallisten vaunut

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mihin tarkoitukseen ne on tehty. Onko se ruotsalainen tai englantilainen esine? Onko se ehkä wiskipullon teline? Arvelen, että leluksi sitä ei ole tehty. Pyörätkään eivät pyöri!

                                              Eero