lauantai 27. kesäkuuta 2020

Unelmasta tuli totta

Ihmisen unelmien ei tarvitse olla kovin kummoisia. Itselläni on ollut jo pitkään unelma omasta pionipuskasta pihassani. Isoäidilläni oli upeita, vaaleanpunaisia pioneita kotipihaan johtavan pihatien varressa rivissä. Rakastin niitä! 

Yksi ruusupuskistani oli ottanut nokkiinsa jostain syystä viime talvena ja se jouduttiin kaivamaan ylös kukkapenkistä. Tilaa jäi ja hiljaa haaveilin, että ehkä nyt olisi sen pionin aika. 

Pääsin ihan kahdestaan mieheni kanssa puutarhaliikkeeseen. Katselimme erilaisia pensaita ja varovasti kerroin omasta unelmastani, pionista. Rakkautta on, kun toinen ymmärtää pienten unelmien merkityksen. Asiasta ei tarvinnut käydä edes isoa keskustelua. 

Vaikka isoäidin pionit olivat vaaleanpunaisia, oma haaveeni kohdistui valkoiseen pioniin. Silloin, kun vielä näin, näin niitä harvoin. Valkoiset kukat ovat lempikukkiani ja siksi halusin nimenomaan valkoisen pionin pihalleni. 

Valkoinen kiinanpioni täydessä kukassaan. (Lähikuva).

Valkoinen pionini on Shirley Temple ja hän on kerrottu pioni. Hän on tuoksuva ja kaunis. Toivon hänen viihtyvän puutarhassani pitkään ja antavan minulle ja muille iloa kesiimme. Nyt hän kukkii ja on loistava, unelmastani tuli totta! 


Kesäistä pihaamme ja pioniani ihaillessa huomasin, että…

Raparperista on moneksi 

Kävipä tässä tuuri ja sain valtavat määrät raparperia ystävältä. Tuumasta toimeen ja erilaisia raparperimehuja kokeilemaan! 

Mehumaijassa keittelen myöhemmin syksyllä parhaaseen mansikka-aikaan pakastetuista mansikoista mehua. Ostan kilokaupalla mehumansikkaa ja lykkään ne puhtaisiin muovipusseihin ja pakastimeen. On sitten syksymmällä mukavampi keitellä niitä kuin kesäkuumalla. Myös raparperia pakastan pätkinä, jotta saan siitä kivan lisämausteen mansikkamehuun. On muuten hyvää! 

Nyt perustin oikein raparperimehutehtaan. Helpolla pääsi, kun käytti sitruunahappoa. 

Huuhtele raparperin varret, viipaloi kattilaan 2 litraa raparperia. Sitruunahappoa tarvitset 1 ruokalusikallisen 2 litraan. Lisää 5 dl sokeria. Kaada päälle 2 litraa kiehuvaa vettä ja anna seistä huoneen lämmössä vuorokausi. Siivilöi ja pullota. Tämä mehu säilyy jääkaapissa pari viikkoa, ellet ole juonut sitä loppuun jo ennen.

Lasillinen raikasta raparperimehua, jossa sitruunaviipaleita. Koristeena mintunlehtiä  ja pari ohutta raparperinvartta. Lasin edessä pari sitruunalohkoa.

Mehuun saa mukavaa vaihtelua, kun käyttää mausteita. Kivan säväyksen antaa sitruuna. Pese sitruuna hyvin, kuori keltainen kuori suikaleiksi kattilaan ja purista mehu joukkoon. Jos et pidä kovin sitruunaisesta mausta, voit laittaa vain puolikkaan sitruunan tai laimentaa perusmehun sitruunan makuisella kivennäisvedellä. 

Sitruunan sijaan voi käyttää muutakin. Itse kokeilin tuoretta minttua. Siitä tuli oikein raikasta. Lisäsin kattilaan noin puolet tuoreesta mintturuukusta. 

Yhteen satsiin laitoin mausteeksi sitruunaa ja kanelitankoja. Yksi kanelitanko antaa jo kivan maun, useampi antaa tietysti makua enemmän. Sekaan voi heittää myös raastettua inkivääriä tai sitruunamelissaa. 

Itse laimennusohjeena käytän 1 osa mehua ja 3 osaa vettä. Voit kokeilla, mikä sopii juuri sinun makuusi. Veden voi korvata kuplavedellä, joko maustamattomalla tai maustetulla. 

Ihanan raikkaan juhlajuoman kesähelteisiin tästä saa juurikin kuplavedellä tai sitruunalimonadilla. Eikä kukaan kiellä aikuisia lisäämästä kirkasta joukkoon! Raikas raparperimehu sopii loistavasti kesän boolijuomiin pirteyttä antamaan. 
                                                                                                               Päivi 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Ei ihan mennyt kuin Strömsössä


Minulla oli pulma, kun puserossa oli helmaa liikaa ja hihoja liian vähän. Mitäpä jos leikkaisin puseron helmasta pois ja lisäisin hihoihin. Ja koristellakin puseroa voisi samalla. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.


Sakset, neulatyynyssä nuppineuloja ja se pitsi.

Ensin piti kuitenkin löytää se pitsi, joka oli ostettu toiseen projektiin. Toinen projekti ei koskaan toteutunut, joten tähän sitä voisi käyttää. Siis jos se löytyisi. Leikkasin pätkän puseron helmasta. Leikkasin palasen kahteen osaan hihoja varten. Ompelin hihojen saumat. Pengoin kaappeja ja kumma kyllä pitsi olikin sitten pitsi- ja nauhalaatikossa. Sieltä en ollenkaan arvannut etsiä.

Päärmäsin leikkaamani helman sauman. Sain sen valmiiksi ja kas kummaa. Olinkin päärmännyt sen oikealle puolelle. Ei muuta kuin ratkomispuukko käteen ja pihatuoliin istumaan ja purkamaan vastatehty ommel. Taitoin tällä kertaa päärmeen ihan niin kuin sen alun perinkin piti tehdä. Ompelin sen ja tällä kertaa onnistui.

Sitten piti ommella pitsin saumat. Pitsi piti kiinnittää hihan jatkeeseen. Käytin ompeleena kolmiaskel siksakia. Vähän ennen loppua ompelukoneen neula katkesi. Tässä vaiheessa päätin pitää ruokatunnin.

Ruokatunnin jälkeen päätin vielä ottaa päiväunet. Uusin voimin istuin ompelukoneen viereen atulat mukanani. Ompelukoneen neula on niin ahtaassa paikassa, ettei kömpelöillä sormillani sitä saa paikalleen. Poika on joskus aiemmin ajanut Muurlasta ihan varta vasten laittamaan neulaa paikalleen. Häneltä kului toimenpiteeseen aikaa 15 sekuntia. Onneksi pääsin käymään toimintaterapeutilla ja sain sieltä tuomisina pitkävartiset atulat. Niiden avulla neula pujahti ilman ongelmia koloonsa ja kiristin sen paikoilleen. 

Mustavalkoisen puseron hiha - pitseineen.

Jatkoin pitsien kiinnitystä ilman ongelmia. Ja kiinnitin hihat puseroon. Ja sain puseron valmiiksi. Kun näette minulle mustavalkoisen puseron, jossa on hihassa pitsiä, Älkää katsooko kovin tarkkaa työnjälkeä. Se on ala-arvoista. Mutta onpahan yksi projekti saatu päätökseen.
        Eila


lauantai 20. kesäkuuta 2020

Tolkun kansa


Olen elämäni ehtoopuolella paljon ajatellut sitä, kuinka Suomen kansa on ollut kautta aikojen aivan loistava ajatuksissaan ja tekemisissään.

Tartuin kynään eräänä aamuna, kun aamu-TV:ssä oli jälleen kerran haastateltavana laulaja. Hän oli mennyt naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Tämä Tarja oli asunut Argentiinassa. Muutto Eurooppaan, mutta ei Suomeen, oli edessä. Mutta miksi?

Toimittaja kysyi: ”Millainen maa se Argentiina on?” Tarja vastasi, että Aivan ihana!”. Toimittaja: ”Miksi sitten muutatte sieltä johonkin Euroopan maahan?”. Tarja mietti hetken ja sanoi: ”No, kun siellä varastetaan jopa korut kaulasta kaupungilla tai kello ranteesta keskellä kirkasta päivää, eikä meidän tytärtä voi laskea silmistään sekunniksikaan. On se aika rasittavaa”. Jne. Myös esimerkiksi Argentiinan inflaatio on ollut sitä luokkaa, että rahan säästäminen jotakin hankintaa varten on ihan absurdia. Tällainen kansa elää ”kädestä suuhun”.

Opiskelutoverini oli asiantuntijatehtävissä eräässä ”ulkomaassa”. Kun hänelle oli löydetty omakotitalo sähköaidan sisäpuolelta vuokrattavaksi, oli ensimmäinen ohje: ”Jos joku vartioinnista huolimatta tunkeutuu sisään yöllä, niin ole vaan nukkuvinasi. Jos nouset istumaan, nouset viimeisen kerran”. Aika tylyä.

Piirros: karttapallon edessä tyypeittäin maapallomme eri lähtökohdilta olevia "ihmisiä", joista "pellavatukkaisen pohjoismaisen" tyypin kädessä liehuva suomenlippu.

Millaisessa maassa me sitten asumme? Hyvässä maassa. Me olemme mm. teknillisistä välineistä kiinnostunut kansa. Suomessa oli esimerkiksi lankapuhelinkaudella liittymiä eniten maailmassa. SentraaliSantra tiesi melkein reaaliajassa, milloin Niskavuoren Aarne hiihti koululle opettajattaren luo. Kirjoittajan isälläkin oli puhelin jo vuonna 1922. Nokian kännykkä on siitä yksi seuraus, että tekniikasta koettiin olevan apua monissa pulmissa. Nyt koronan aikana tapahtuu edelleen digiloikkaa yhä vain edemmäksi. Hauska muistikuva on vielä siitä, kun erään joulun alla lähes kaikkiin kotitalouksiin hankittiin mikroaaltouuni!


Entä terveysasiat? Nyt tulee vain luettelo: Rokotukset, terveyssisar, neuvola ja äitiyspakkaus, maailman pienin lapsikuolleisuus, kunnansairaala, aluesairaala ja vielä keskussairaala. Järjestelmä on köyhemmänkin kansalaisen palveluksessa. Kohta tulee uusi SOTE. Yleinen sairausvakuutus on ollut vuodesta 1964, kansaneläke 1937 ja työeläke 1962. Meillä on hyvin kattava sosiaaliturva.

Opettajan työtä on aina arvostettu. Siksi meillä lukutaito oli jo kauan sitten 100%. Kirjastolaitos on maksuton. Kaikki lapset menevät kouluun samaan luokkaan erottelematta perhetaustaa. Koulumatkatkin voi vieläkin tehdä ilman saattajaa. Kenestä tahansa saattoi ja saattaa tulla mitä tahansa: ydinfyysikko, betoniraudoittaja, sydänkirurgi, bussikuski jne. Meillä ei ole säätyjä ja muita järjestelmäesteitä, jotka estäisivät etenemisen. Yhteiskunta panostaa koulutukseen. Kouluateria järjestettiin sota-aikana 1943. Pisa-menestys on ollut seurausta näistä taustoista.

Vuoden 1918 opetus oli se, että ei kannata verissä päin taistella, jos siitä ei ole mitään hyötyä. Talvisodan opetus taas oli se, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Mutta yhteistuumin mahdotonkin voi onnistua. Sisua siinä tarvittiin. Itse pitää pärjätä omillansa. Se on hyvä periaate. Huoltovarmuuskeskus on ollut aina toiminnassa, vaikka ei niin näkyvänä. Yleinen asevelvollisuuskin on meillä vielä. Suomalainen luottaa poliisiin ja oikeuslaitokseen ja se luottamus on huippuluokkaa. Meillä vallitsee myös sananvapaus. En vertaile tässä maita keskenään, koska lukija tietää varsin hyvin muutenkin olosuhteista eri puolilla maailmaa.

Huono puoli (?) tällaisessa luottamuksessa on se, että me olemme niin rehellisiä, että sitä voi kutsua ”sinisilmäisyydeksi”. Ulkomaan huijarit kusettavat suomalaisia hyvin helposti. Me emme osaa olla varuillamme, koska täällä usein pelkkä kädenpuristus on enemmän, kuin kymmenen arkkia lakimiesten laatimaa sopimustekstiä. Mainitsematta yritysten nimiä, niin kyllä moni tunnettu yritys on ”erotettu rahoistaan” vallankin USA:ssa ja Saksassa. Oppi näissä asioissa tulee kantapään kautta – valitettavasti.

Moniin maihin verrattuna me olemme hiukka tyhmiä, koska täällä on kunnia-asia maksaa velkansa. Näitä ulkomaan kusettajia on runsaasti, joiden halu on, että joku muu maksaisi heidän velkansa!

Minä kieltämättä ärsyynnyn aina sellaisessa tilanteessa, kun joku sanoo, että ”Meillä tämä ja tämä asia on hoidettu huonommin, kuin muissa maissa! Minulla on tapana heti ehdottaa muutamaa ”muuta maata”. Ei siitä keskustelusta yleensä jatkossa kovin yksituumaista tule, se täytyy myöntää.


Pilvetöntä taivasta vasten rivi näkyviä ihmissilhuetteja ihailemassa nousevan auringon valoa...

Lopultakaan ei ole mikään ihme, että Suomi on kolmannen kerran peräkkäin maailman ”onnellisin kansa”. Onnellisuus on kylläkin miellettävä tyytyväisyydeksi vallitseviin oloihin. Jos tolkun kansalla on joitakin harmituksen aiheita, niin ”muilla mailla” on niitä vieläkin enemmän. Joillakin jopa tolkuttoman paljon.
              
Eero





keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Mathildaan lenkille


Olimme ystävän kanssa suunnitelleet lähtevämme lenkille joskus hiukan pidemmälle kuin kaupungin kaduille. Onhan täälläkin Pahkavuorella, Tupurissa ja monessa muussakin paikassa näitä lenkkipolkuja, mutta joskus pitää lähteä hiukan ”merta edemmäs kalaan”, mutta kuitenkin kotimaassa, niin kuuluuhan Teijokin Saloon nykyään.


Koosteena neljä kuvakulmaa retkeilymaaston poluista, valojen leikeistä ja rantamaisemastakin.

Se päivä oli sitten valittuna, katsoen ensin säätilaa, netistä tietysti, ei sinne sateella viitsi lähteä. Nyt oli ainakin loistavasti säätiedottajat onnistuneet valitsemaan meille sopivan ilman. Aurinko paistoi, pieni tuuli, joka kuivatti yöllä sataneen veden, ei sitä ollut tullut kuin 3 mm, joten äkkiä se kuivui.

Lähikuva maastosta, jossa risujen joukosta erottuu sisilisko.
Tarkkasilmäinen näkee sisiliskon

Teijolle päin sitten matkaa, sieltä hiukan vielä, eteenpäin, Mathildaan pitkospolulle. Parkkipaikalta lähdimme kävelemään ja tuli kyllä hiukan sellainen olo, kun ensimmäiset pitkospuut olivat edessä ja vetistä ympärillä, pitääkö mun todella mennä tuonne. Huh huh, mutta kyllä pitää, ystävä meni edellä, niin en voinut jättäytyä ”rannalle” ruikuttamaan. 

Koosteena kuvia rantamaisemasta, pitkospuilta ja vesimyllyn putoukselta.

Tasapainon kanssa kun on ongelmia, MS-sairauden myötä tulleet, niin oli tekemistä noissa poluissa, kapeita ovat, parikymmentä senttiä kapeimmillaan olevat laudat, niitä pitkin piti eteenpäin mennä, kosteikkoa joka puolella, nokialaiset Kontiot pitäisi olla jalassa, jos kävellä meinaa kosteikkoa pitkin. Yhden kerran tasapaino petti, onneksi taaksepäin, pyllähdin laudan päälle istumaan, toinen jalka hiukan kastui. Matka kuitenkin jatkui, piti koko ajan katsoa eteensä, kun käveli, ei ollut harha-askelille sijaa.

Liukas lankku pitkospolun mutkassa, jolta kirjoittaja putosi suomaastoon.
Tuohon sitten pyllähdin

Mutta polkua pitkin menimme eteenpäin, ei siellä eksymään pääse, polku oli merkattu keltaisilla vinoneliöillä, joten hyvin pysyimme ”kartalla”.  Pitkospuita oli laitettu todella hienosti koko matkalla. Oli siellä sitten kalliotakin mitä pitkin käveltiin, oli nousua ja laskua. Linnut lauloi ja oli todellakin hieno kesäinen päivä, aivan toukokuun loppua.

Aamulla oli tullut kulovaroituskin, joten emme sitten uskaltaneet mihinkään ns. luvallisinkaan paikkoihin laittaa tulta. Evästä oli kuitenkin mukana ja kyllä se kahvi ja voileipä siellä maastossa maistui.

PetriS Chocolate -kyltti.

Tulimme ulos sieltä aivan tuon kuuluisan suklaaputiikin viereen ja ajattelin, että kerrankin kun täällä ollaan, niin käyn ostamassa, mutta se avautui vasta viikon päästä. No ne kalorit, jotka jäivät tuonne lenkkipolulle, niin ei tulleet takaisin, hyvä niin. Kävelimme lopulta Mathildan satamaan asti ja auto tuli meitä sieltä hakemaan.

Kuin kuvattavaaksi tullut laama poseraamassa.
Laamakin poseeraa

Pitänee harkita toistekin menoa sinnepäin, on siellä vaihtoehtoja eri poluissa ja matkan pituuksissa.
                                                     Sisko







lauantai 13. kesäkuuta 2020

“Fällypäivät”


Aloitetaan kirjoittaminen humpan sanoilla: ”Hei Karjalasta heilin minä löysin”... Muistikuvani mukaan tämä kappale oli jo 1950 luvun lopulla hittituote. Oli miten tahansa, niin humppa oli ainakin vauhdikas tanssikappale. Tanssilattialla sitä mentiin ikään kuin marssien, sekä pyörähdellen, vaihtoaskelin. Vanhempi tyyli on nykyisin harvinainen.

Lavatansseissa sitä viihdyttiin ja tanssin lomassa solmittiin seurustelusuhteita. Kuinka moni on saanut elämänkumppanin juuri tansseista. Miten sitä sanotaan: Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää. Oikeastaan se elämän laki, joka pätee molempiin sukupuoliin.

Kettu tuijottelee korkealla olevaa pihlajanmarjaterttua.

Sanotaan myös, ettei vanha kettu happamia marjoja syö - ei ainakaan toistamisiin. 😊 On toi luonto aikamoinen! Tässäkin… Luonto se on, joka pettää, ovelankin!


Hei “Karjalasta” Hellin minä löysin, löysin onneni ikuisen. Ystäväni ja tanhuparini häitä silloin vietettiin. Jenkat, valssit, foxit siinä tanssittiin ja treffit tehtiin sekä “untakin” uudesta ystävästä näin.

Tyttö, jota hääjuhlissa ahkerasti tanssitin, oli kutsuttu sulhasmiehen toimesta. Kaksi tyttöä istui rinnakkain ja molemmat olivat mielestäni “tyttölöi Karjalast”. Kotipitäjäni rajalla oli Vihtiin kuuluva Vanjärvi-kylä. Kylä asutettiin Heinjoelta Kopralan kylän evakkoon saapuneista asukkaista. Kylä oli aikaisemmin Vanjärven kartanon omistuksessa. Högforssin valimo (Pohjoismaiden suurin valimo) Kymiyhtiöön kuuluva, asutti Karkkilaan sijoitetut siirtolaiset. Kotikyläni sai myös uutta verta ja uusia tapoja, kyykkä ja piirakat ansaitsevat ensisijaisesti maininnan. Hevospeleissäkin oli ihmettelemistä. Oliko raviurheilua ennen karjalaisten tuloa vielä muotiakaan? Viikonloppuisin hevosilla kisattiin Pyhäjärven jäällä ja hevosmiehet iloitsivat Pohjanpirtillä tanssien merkeissä. Pullotkin niissä kierteli, se ei ollut ihan outoa aikaisemminkaan, ja kisan pokaalit jaettiin “tanssilois”.

Mukava ja lämminhenkinen suhde ensijäykkyyden mentyä oli yhteistoiminta karjalaisten ja paikallisten välinen suhde. Nuorilla oli omat touhunsa, kylillä oltiin yhdessä ja esim. “perspallo” (polttopallo) oli hauska liikunnallinen peli. Ikä ei rajoittanut pelin luistamista. Kuppikuntaisuutta ei mielestäni ollut. Toinen tyttö tanhupareistani oli Karjalast, Uusikylä taisi olla hänen syntymäkuntansa. Ikävää tunsin hänen poismenostaan.

Vällypäivät?
Joitakin voi ihmetyttää mitkä ihmeen vällypäivät! Määritelmä ei varmaankaan liene kovin yleisessä käytössä, mutta isälläni oli tapana ilmaista asiaa tällä tavalla. Mutta sen selitystä ennen vielä jotakin muuta löpinää…

1958 siinä kävi niin, että morsiameni halusi päättää kihlauksemme onnellisesti. Samaa mieltä olin minäkin, ei tästä tilanteesta ollut mihinkään. Tosiasia lähestyi nopeasti. Juhannusaattokin muutti jollakin tapaa kalenterinmukaista paikkaansa. Ei aattoa oltu vietetty kesäkuun 20 pv. aikaisemmin. (Aikaa on kulunut ja muistikin heikentynyt, mutta mielestäni aikaisemmin juhannus oli vähän myöhemmin - paitsi tämä vuosi taas... enää viikon päässä!)

kukkivan omenapuun oksaan pujotettuna 2 sormusta.

Joka tapauksessa minusta tuli “vällypäivän” suorittaja. Kas kun morsiamesta tuli vaimoni ja minusta hänen puolisonsa. Molemmat vastasivat kysymykseen, että tahdotaan. Kuulemani mukaan kolmekymmentävuotissota alkaa siitä ja sen jälkeen vasta se rauhallinen rinnakkaiselo.

Tuli sitä muutama vällypäivä tehtyä. Asuimme myöhemmin aika lähellä vaimoni kotia. Silloin tuli autottomana kesälomatkin vietettyä Vanjärvellä eli anoppilassa.

Joka lauantai oli sauna- ja piirakkapäivä. Tottakai! Karjalanpiirakat, perunapiirakat, pullapitkot, limput, ne kaikki kuuluivat taitajan, anopin, työlistalle. Hiukan päälle viisikymppisenä hän rikkoi lonkkansa. Ladon eli suulin ylisiltä putoamisen seuraus oli kohtalokas. Kyynärsauvasta tuli apuväline kulkemiseen. Osa tyttäristä kävi urhoollisesti auttamassa. Yhtenä syksynä nostimme talon perunatkin maasta. Osa porukasta oli alkuun touhua vastaan. Kuka toimii “hevosmiehenä” sahran sarvissa?  Oli totuttu, että talon ohjakset ovat isännän hallussa. Epäily taidostani kyseenalaistettiin. Hevonen pysyi perunavaon päällä ja perunakuokat poimijoiden kourissa.

Ahkera ja aikaansaava porukka siirsi perunat sunnuntaipäivänä säkkeihin.  Isäntäväki tuli sukuloimasta kotiin. Appi oli hieman ihmeissään. Mahdollisesti hän epäili työn laatua. Hänen oli omin silmin tarkastettava, oliko homma suoritettu kunnolla. Muistakaahan nuoret miehet tehdä “vällypäivät” anoppilassa. Ovathan hekin kasvattanut puolisonne juuri teitä varten ja toivovat menestystä molemmille.
                                                  Niilo







keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Tiedätkö mitä on asahi?

Jos olet tutustunut japanilaiseen kieleen ja kulttuuriin, mieleen voi tulla vaikkapa auringonnousu, kamera tai olut. Japanissa on useampiakin asioita, jotka on nimetty tällä japanin kielessä auringonnousua tarkoittavalla sanalla. Täkäläisittäin asahi on suomalaisen terveysliikuntamuodon nimi.

Logo, jossa mustalla pohjalla punaiset, nousevan auringon säteet ja sana asahi valkoisin kirjaimin.

Asahi syntyi neljän suomalaismiehen saatua ajatuksen liikuntamuodosta, jolla olisi terveydelle hyödyllisiä, palauttavia ja kuntouttavia vaikutuksia ilman riskitekijöitä. Kyseisiä miehiä yhdisti pitkän linjan karateharrastus, jossa vuosien varrella oli varmaankin koettu yhtä ja toista rajumpaakin osumaa. Kokemus itämaisista kamppailulajeista yhdistyi osaamiseen lääketieteestä, filosofiasta ja tavoitteellisesta urheilusta ja tältä vankalta perustalta versoi asahi.


Asahissa harjoitetaan rentoutta, niska-hartiaseudun lihaksistoa, alaraajojen ja selän voimaa sekä tasapainoa. Jos on mielikuva tai chi- tai qigong-harjoituksesta, asahista löytyy varmasti tutulta vaikuttavia liikkeitä, mutta helpommassa muodossa. Asahi sopii kaikille, eikä ensimmäisen liikesarjan oppimiseen mene useita vuosia. Toki liikesarjan hiomiseen kannattaa käyttää aikaa, ja sitä kautta vaikeustasoa voi alkuoppien jälkeen lisätä niin paljon kuin itselle sopii. Lisäksi kakkos- ja kolmossarjoissa mukaan tulee uusia sovelluksia tutuista liikkeistä. Asahiharjoitus tehdään perinteisesti seisten, mutta jos seisominen on hankalaa, liikkeet voi soveltaa myös istuma-asentoon. Tee se minkä pystyt!

Kun liikesarja alkaa sujua, liikkeet yhdistyvät sulavasti toisiinsa. Myös hengitys on mukana, ja virtaava liike on hidasta, tarkkaa ja samalla rentoa. Liikkeisiin keskittyessä ajatukset rauhoittuvat, ja vaikka harjoitus on fyysinen, samalla mieli lepää. Nyt ei ole kiire minnekään. Ja jos horjahdat, ei haittaa, taputa vain itseäsi olkapäälle ja sano “olinpa hyvä horjahtaja!”, asahin perustajanelikon jäsenen, Yrjö Mähösen, kannustavia sanoja lainaten.

Parhaillaan, kun ryhmäharjoitukset ovat tauolla (ehkä kesällä jo päästään ulos harjoittelemaan), asahia voi kokeilla turvallisesti internetin ihmeellisessä maailmassa. Nettiosoitteessa www.asahinordic.com on heti etusivulla “Tee asahia videoilla”, josta pääset valitsemaan sopivan videon. Jos olet naamakirjan käyttäjä, löydät meikäläisen vetämän asahipätkän: 

https://www.facebook.com/pernionfysika/videos/234463437753206/


Facebookin videosta kohta, jossa kirjoittaja on suorittamassa harjoitusta ulkona luonnon keskellä.

Monia muitakin ohjeita löytyy mm. You Tubesta. Voit myös kokeilla tässä ja nyt, lukaise vielä eteenpäin! Ohjaan sinulle asahin perusasentoa ja hengitystä, niillä saat jo pientä virkistystä päivääsi. 

Tee siis näin:

Ota hartianlevyinen seisoma-asento. Anna painon jakautua tasaisesti molemmille jaloillesi.


Päästä polvet hieman pehmeiksi.


Ojenna alaselkää kevyesti.

Hartiat ovat rentoina keskiasennossa, yläraajat mukavasti vartalon vierellä.

Pää asettuu hyvään asentoon ja näkymätön vesilasi pysyy pääsi päällä.

Kun hengität, anna sisäänhengityksen virrata vatsaan saakka niin että vatsa pullistuu kevyesti. Hengitys on rauhallista ja soljuu omaan tahtiisi, ilman pakottamista.

Tee tässä asennossa seuraavasti:

Hengitä sisään, anna samalla käsien nousta sivukautta ylös kuin piirtäisit ison ympyrän, polvet ojentuvat hieman.

Kun uloshengitys alkaa, laske kädet vartalon edessä alas, samalla polvet koukistuvat kevyesti.

Sisäänhengityksellä, kädet alkavat jälleen nousta sivukautta. Muista oma, kiireetön rytmisi.

Toista muutamia kertoja, keskity pehmeään liikkeen virtaukseen. Ja voilá, olet tehnyt asahin ensimmäisen liikkeen!

Aurinkoa kohti istuva  piirroskuva naishahmosta, joka istuu tyypilliseksi oletetussa lootusasennossa.

Auringonnoususta uuteen päivään!
                                                                             Auli










lauantai 6. kesäkuuta 2020

JO JOUTUI ARMAS AIKA

Vain viikko sitten se soi kautta koko Suomen. Jälleen kerran. Niin kuin varmuudella, uskoisin, meidän kaikkien varhaisimmista lapsuuden koulumuistoistamme saakka. Nyt tosin todellakin esitystavaltaan erilaisena, poikkeusolosuhteista johtuen. Yhtä lailla komeana se kuitenkin kaikui ja kosketti kuulijoitaan, niin ulkoilmassa kuin verkkoversionakin.

Jo säveleltään tuttuna se palauttaa suurella osalla suomalaisista mieleen koulujen kevätjuhlat ja kesäloman alkamisen. Myötäelettävät sanat ovat ulkomuistista mukana ajatuksissamme, mutta mahtaakohan monikaan miettiä niitten alkuperää taikka mukanaoloa historian saatossa? Virren 571, jonka suomennos on uusittu vuonna 1937, tekstin alkuperän on arveltu perustuvan saksalaislähteisiin, kun taas ruotsinkielisen alkutekstin pohjana pidetään keskiaikaista maallista tai jopa eroottista runoutta 1200-luvulta. Kevätruno ”Tempus adest floridum” julkaistiin ruotsinkielisenä käännöksenä 1600-luvun alussa ja siinä on ”silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä Suvivirren kanssa”! Virren ruotsinkielisten sanojen kirjoittajasta ei ole täydellistä varmuutta, olettamuksena sen kynäilijänä pidetään Gotlannin superindententti Israel Kolmodin vuonna 1964 kesäisellä saarnamatkalla saamaa innostusta. Jo samana vuonna se sisältyi julkistettuun virsikirjaan, jonka painos kuitenkin sensuroitiin, koska ”nähtiin sen sisältävä väärää oppia, ja tämän virren väitettiin sekoittavan maallisen ja hengellisen ilon. Virsi julkaistiin kuitenkin 1965 painoksessa, ns. Karoliinisessa virsikirjassa, koska ei haluttu kirjoja jo toistamiseen ottaa pois yleisön saatavilta.”

Virsi suomennettiin ruotsinkielistä runon teksti uskollisesti seuraten 1700 ja otettiin mukaan vuoden 1701 virsikirjaan, jonka suomennokset on uudistettu 1867 ja 1937.

Virren säveltäjää ei tunneta, joten melodiaa pidetään ruotsalaisena kansansävelmänä, joka julkaistiin tämän virren sävelmänä 1967 koraalikirjassa.

Tuttuna virtenä laulamme sanoituksen ulkomuistista, miettimättä kuinka se jakautuu alkuun luonnonkuvauksella, toisen ja kolmannen säkeistön vahvistaessa opetusta kuinka luonto muistuttaa ihmistä Jumalan hyvyydestä. Lintujen laulun ollessa ihmisille esimerkkinä Hänen ylistämisestään. Vasta neljäs säkeistö sisältää virren hengellisen ytimen ja rukouksen. Viidennessä säkeistössä on vertauskuvia Saaronin liljaan, Siionin kasteeseen ja Libanonkin kevään kauneuteen. Virallisesti viimeisessä, kuudennessa säkeistössä, pyydetään siunausta maan sadolle. Tuo ”virallisesti” korostuu sillä, että virteen on kilpailun kautta lisätty vielä seitsemäs säkeistö, jota ei kuitenkaan, tämänhetkisen tiedon mukaan, tulla liittämään virsikirjan teksteihin.

Vantaankosken seurakunnan julistamasta kilpailusta, julkisuudessa aktiivisena esiintynyt, Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on ottanut myönteisesti kantaa sanoen, että tuo seitsemäs säkeistö ”tavoittaa hyvin alkuperäisen Suvivirren sanoman. Ajankuva oli karmea 1600-1700-luvun taitteessa, kun Suvivirttä suomennettiin. Kolmasosa suomalaisista oli kuollut nälkään, tauteihin ja kurjuuteen. Sen keskellä Suvivirsi heijastaa toivoa tulevasta ja luottamusta Jumalaan. Kilpailun voittajasäkeistö liittyy hyvin tähän ajatukseen.” – Tuo säkeistö kuuluu näin:

Vaik alkais kesät, talvet
toisiaan muistuttaa
tai valon aikaa päästäis
yhdes ei juhlimaan
Sä anna meidän, Luoja,
oppia luottamaan
ett kirkkauttas pysty
ei varjot voittamaan.

Vuonna 2014 apulaisoikeuskansleri kehotti Opetusministeriötä tarkistamaan kouluille antamaansa ohjeistustaan uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä. Tässä yhteydessä nousi kohun ja keskustelujen ”ykköseksi” kevätjuhlissa perinteisesti laulettu Suvivirsi. Kohina eli hetkensä ja vaimeni Perustuslakivaliokunnan päätökseen, että Suvivirsi sopii edelleenkin hyvin suomalaisten koulujen kevätjuhliin ja niinpä tänäkin keväänä se kaikui lähes Hangosta Petsamoon…

Suvivirsi myös kuuluu kesäiseen juhannukseemme ja se lauletaan kirkoissa yleensä juhannuspäivänä. Virsi on hyvin yleinen kesän häätilaisuuksissakin. Avioliiton solmimisosastoon on suvivirren melodiaan tehty toinenkin sanoitus ”Se tuntee onnen syvän”, joka löytyy virsikirjan jumalanpalvelusliitteestä, laulu n:o 822.

Ottamatta kantaa tuon edellä mainitun kohun taustoihin tai tarkoitusperiin, totean, että omalla kohdallani (peruspakananakin) Suvivirren kuuleminen on lähes yhtä varma kesän saapumisen merkki täällä Salossa, kuin Kurilan Torikahvion ilmestyminen jokirantaan (tosin näin poikkeuskesänä vasta pari päivää Suvivirren laulamislauantain jälkeen!) taikka parvekkeeni alla kukkiva tuomipensas! Niitten seuraamisten merkityksestä en luovu!

Tuomipensaan oksa täydessä kukassaan.

Pakko ottaa lopuksi vielä kantaa itäpuoleisen Suomen taustoillani siihen, että kaikkeen ja kaikkialle nokkansa pistämään ennättäneet savolaiset ovat tietenkin myös kantaneet kortensa kekoon tällaisin sanakääntein: ”Lumkinokset sulj poekkeen, ja tuassii tarkenoo. Nätisti kukat aakii ja vesj liplattelloo. Aarinko suapi paejat poes piältä…”! Eikä se ollut ainoa murteellisuus, joka on innostanut alueellista taiteellisuutta keväisiin kukintoihinsa. Ainakin siitä on kuultu versioita Turun murttel, pohojalaasittain ja stadiksi – enkä varmastikaan ole onnistunut kaikkia kuulemaan. Onpa ”Jo joutui armas aika ”-niminen elokuvakin olemassa, ruotsalaisten 1995 valmistamana. Se on yhä minulta näkemättä, joten en kommentoi…


Mutta huumoripohjaista ja positiivista ajattelua täytyy, meidän jäyhien ja vakavailmeisten kylmän Pohjolan asukkaiden, kaivaa esille kaiken ankeutemme keskelläkin. Ja antaa Suvivirren soitella kesäisyyttään myös tulevaisuudessa. Se herkistää vielä kymmenienkin kouluvuosien jälkeen!
IsoTimppa -logo.




keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Oppia ikä kaikki

Niinhän se vanha sananlasku sanoo ja on oikeassa. Tämän kevään aikana on tullut opittua monenlaisia tietoteknisiä taitoja. Koronatilannehan sen on aiheuttanut, mutta on siitä tulevaisuudessakin hyötyä.

Kun koronavirus astui maailmaamme, tyhjenivät ihmisten kalenterit yhtäkkiä ja totaalisesti. Jäi vain aikaa ja ikävä ihmisten luo.

Päivä päivän jälkeen tuli otettua enemmän ja enemmän kontaktia ihmisiin puhelimitse. Moni varmasti ajattelee, että sokealle on se ja sama, tapaako ihmisiä fyysisesti vai puhuuko heidän kanssaan vain puhelimessa. Voin kertoa, että ihan eri asia on tavata ihmisiä fyysisesti kuin keskustella puhelimessa.

No, puhelin kävi ajan myötä haasteelliseksi tavaksi olla yhteydessä toisiin, koska yleensä puhelut olivat kahdenkeskisiä. Kuvaan tuli mukaan erilaisia etäkokousalustoja.

Kaikille, niin näkeville kuin näkövammaisille, on jännittävää ottaa uusia välineitä ja kontaktoinnin tapoja käyttöön. Erityisesti sokeana se lisää tuskaa. Sinua ei voi yleensä auttaa ihminen, joka näkee, koska tapa käyttää etäyhteyksiä on erilainen apuvälineiden kanssa.

Viikko viikolta olen tullut taitavammaksi. Nyt onnistun osallistumaan kokouksiin ja juttutuokioihin monien eri kanavien kautta. Olen käyttänyt zoomia, teamsia, google meetiä, skypeä, whatsApp -puheluja ja ryhmäpuheluja. 

Verkosta löytyvien videokeskustelualustojen logoja, joitten nimet on mainittu tekstissä kuvan yläpuolella.


Ensimmäisinä kertoina jännittää aina, onnistuuko yhteys. Osaanko yhdistää itseni kokoukseen? Onko kamera päällä? Toimiiko mikrofoni? Kädet tärisevät ja sydän hakkaa, mutta voi sitä riemua, kun yhteys muodostuu!

Toiset alustat ovat toisia saavutettavampia. Edellä mainituista alustoista pystyn käyttämään kaikkia. Toisia käytän paremmin tietokoneella ja toisia puhelimella.

Olen oppinut paljon, vaikka olenkin alkuun jännittänyt ja ollut jopa kauhuissani. Yllättävän paljon etäyhteydenpito vie voimavaroja. Se on rankempaa kuin fyysinen läsnäolo.

Muutamia havaintoja olen tehnyt. Aikaa kokouksiin siirtymisiin menee huomattavasti vähemmän, kun kokous voi olla omalla kotisohvalla tai vaikka sängyllä. Ne ovat myös taloudellisesti hyvä ratkaisu, koska ei tule matkakuluja. Kokoukset ovat tehokkaampia, koska kukaan ei jaksa roikkua pitkään linjoilla. Persaus on kovilla varsinkin niinä päivinä, kun on useampi etäpalaveri. Mikrofonin voi mykistää ja kokouksen aikana voi vastailla ihmisille mikrofoni mykistettynä kaikenlaista… Kannattaa aina tarkistaa, että mikrofoni on mykistettynä, kun ryhtyy laukomaan totuuksia. Samanaikaisesti voi vaikka tyhjentää tiskikonetta, kun osallistuu asioiden puimiseen. 

Kuvitteelliset keskustelukumppanit ruutunäkymässä niinkuin ne näkyvät käytännössä mukanaolijoiden kameroiden kautta.

Toivon, että etäyhteydet jäävät luontevaksi osaksi kanssakäymistä. Niiden avulla saadaan ihmisiä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja juttuihin, kun kotoa ei tarvitse lähteä. Voimme tarjota laadukasta yhdistystoimintaa myös etäyhteyksin. Tässä kohtaa on pakko mainita upea harrastukseni partio! Se tarjoaa tällä hetkellä partiolaisille mahdollisuuden osallistua Minecraftissa partioleirille. Huikeaa innovointia!

Kannustan kaikkia kokeilemaan rohkeasti! Ei haittaa, jos ei onnistu ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla. Sitkeys palkitaan lopulta!

Entä ellei ole videoyhteyksiä…

Kuinka siis olla yhteydessä ihmisiin, joilla ei ole tietokoneyhteyksiin perustuvia mahdollisuuksia etäyhteyksien käyttöön? Olisi kiva silti vaihtaa kuulumisia useamman ihmisen kanssa kerrallaan, kun ei voida kasvokkain tavata.

Mieleeni muistui vuosien takainen puhelinrinkiohjaajakoulutus, jonka kävin Eläkeliitossa. Silloin toimin ohjaajana sokeille odottaville äideille tai juuri synnyttäneille. Olin itse tuolloin raskaana ja kaipasin vertaistukea. Rinki oli silloin pelastukseni ja edelleen olemme yhteydessä satunnaisesti. Lapset kuitenkin kasvavat ja vertaistukea tarvitaan uusissa tilanteissa sokkovanhempana.

Tästä ajatuksesta tuli mieleeni, että mahtaakohan näinä tekniikan aikoina enää onnistuakaan tavallinen puhelu useamman ihmisen kanssa yhtä aikaa. WhatsAppissa onnistuu 8 hengen ryhmäpuhelu, mutta WhatsApp vaatii älypuhelimen.

Kuinka voikaan ihmisellä olla hyvä tuuri! Tuli nimittäin itselle mahdollisuus osallistua Näkövammaisten liiton ”Minun näköinen mieli” -hankkeen puhelinrinkiin. Ja sieltä löysin vastauksen pulmaani. 

Puhelinrinki, jossa lankapuhelin on piirroksena keskellä ja kaverit asetettu valintakiekon numeroita vastaaville kohdille. Alimmaisena sana SOITELLAAN!

Edelleen on mahdollista soittaa tavallinen ryhmäpuhelu. Upea juttu! Heti harjoittelemaan. Ei ollut ihan kamalan vaikeaa, mutta vaatii harjoitusta. Näkevältä sujuu rinkiin poimittavien jäsenten valinta huomattavasti sokkoa nopeammin. Ei se sokeallekaan mahdotonta ole, mutta rinkiläiset saattavat hermostua ylimääräisiin ääniin ja ärräpäihin. Periksi ei anneta kuitenkaan!

Mikäli sinua tai yhdistystäsi kiinnostaa järjestää puhelinrinkiä jäsenillesi, ota rohkeasti yhteyttä!
                             Päivi