Aloitetaan kirjoittaminen humpan sanoilla:
”Hei Karjalasta heilin minä löysin”... Muistikuvani mukaan tämä kappale
oli jo 1950 luvun lopulla hittituote. Oli miten tahansa, niin humppa oli
ainakin vauhdikas tanssikappale. Tanssilattialla sitä mentiin ikään kuin
marssien, sekä pyörähdellen, vaihtoaskelin. Vanhempi tyyli on nykyisin
harvinainen.
Lavatansseissa sitä viihdyttiin ja tanssin
lomassa solmittiin seurustelusuhteita. Kuinka moni on saanut elämänkumppanin
juuri tansseista. Miten sitä sanotaan: Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää.
Oikeastaan se elämän laki, joka pätee molempiin sukupuoliin.
Sanotaan myös, ettei vanha kettu happamia
marjoja syö - ei ainakaan toistamisiin. 😊 On toi luonto aikamoinen! Tässäkin… Luonto se on,
joka pettää, ovelankin!
Hei “Karjalasta” Hellin minä löysin,
löysin onneni ikuisen. Ystäväni ja tanhuparini häitä silloin vietettiin.
Jenkat, valssit, foxit siinä tanssittiin ja treffit tehtiin sekä “untakin” uudesta
ystävästä näin.
Tyttö, jota hääjuhlissa ahkerasti
tanssitin, oli kutsuttu sulhasmiehen toimesta. Kaksi tyttöä istui rinnakkain ja
molemmat olivat mielestäni “tyttölöi Karjalast”. Kotipitäjäni rajalla oli
Vihtiin kuuluva Vanjärvi-kylä. Kylä asutettiin Heinjoelta Kopralan kylän evakkoon
saapuneista asukkaista. Kylä oli aikaisemmin Vanjärven kartanon omistuksessa. Högforssin
valimo (Pohjoismaiden suurin valimo) Kymiyhtiöön kuuluva, asutti Karkkilaan
sijoitetut siirtolaiset. Kotikyläni sai myös uutta verta ja uusia tapoja,
kyykkä ja piirakat ansaitsevat ensisijaisesti maininnan. Hevospeleissäkin oli
ihmettelemistä. Oliko raviurheilua ennen karjalaisten tuloa vielä muotiakaan?
Viikonloppuisin hevosilla kisattiin Pyhäjärven jäällä ja hevosmiehet iloitsivat
Pohjanpirtillä tanssien merkeissä. Pullotkin niissä kierteli, se ei ollut ihan
outoa aikaisemminkaan, ja kisan pokaalit jaettiin “tanssilois”.
Mukava ja lämminhenkinen suhde
ensijäykkyyden mentyä oli yhteistoiminta karjalaisten ja paikallisten välinen
suhde. Nuorilla oli omat touhunsa, kylillä oltiin yhdessä ja esim. “perspallo”
(polttopallo) oli hauska liikunnallinen peli. Ikä ei rajoittanut pelin
luistamista. Kuppikuntaisuutta ei mielestäni ollut. Toinen tyttö tanhupareistani
oli Karjalast, Uusikylä taisi olla hänen syntymäkuntansa. Ikävää tunsin hänen
poismenostaan.
Vällypäivät?
Joitakin voi ihmetyttää mitkä ihmeen
vällypäivät! Määritelmä ei varmaankaan liene kovin yleisessä käytössä, mutta isälläni oli
tapana ilmaista asiaa tällä tavalla. Mutta sen selitystä ennen vielä jotakin
muuta löpinää…
1958 siinä kävi niin, että morsiameni
halusi päättää kihlauksemme onnellisesti. Samaa mieltä olin minäkin, ei tästä tilanteesta
ollut mihinkään. Tosiasia lähestyi nopeasti. Juhannusaattokin muutti jollakin
tapaa kalenterinmukaista paikkaansa. Ei aattoa oltu vietetty kesäkuun 20 pv.
aikaisemmin. (Aikaa on kulunut ja muistikin heikentynyt, mutta mielestäni
aikaisemmin juhannus oli vähän myöhemmin - paitsi tämä vuosi taas... enää viikon päässä!)
Joka tapauksessa minusta tuli
“vällypäivän” suorittaja. Kas kun morsiamesta tuli vaimoni ja minusta hänen
puolisonsa. Molemmat vastasivat kysymykseen, että tahdotaan. Kuulemani mukaan
kolmekymmentävuotissota alkaa siitä ja sen jälkeen vasta se rauhallinen
rinnakkaiselo.
Tuli sitä muutama vällypäivä tehtyä.
Asuimme myöhemmin aika lähellä vaimoni kotia. Silloin tuli autottomana kesälomatkin vietettyä Vanjärvellä eli anoppilassa.
Joka lauantai oli sauna- ja piirakkapäivä.
Tottakai! Karjalanpiirakat, perunapiirakat, pullapitkot, limput, ne kaikki kuuluivat
taitajan, anopin, työlistalle. Hiukan päälle viisikymppisenä hän rikkoi lonkkansa.
Ladon eli suulin ylisiltä putoamisen seuraus oli kohtalokas. Kyynärsauvasta
tuli apuväline kulkemiseen. Osa tyttäristä kävi urhoollisesti auttamassa.
Yhtenä syksynä nostimme talon perunatkin maasta. Osa porukasta oli alkuun
touhua vastaan. Kuka toimii “hevosmiehenä” sahran sarvissa? Oli totuttu,
että talon ohjakset ovat isännän hallussa. Epäily taidostani
kyseenalaistettiin. Hevonen pysyi perunavaon päällä ja perunakuokat poimijoiden
kourissa.
Ahkera ja aikaansaava porukka siirsi
perunat sunnuntaipäivänä säkkeihin. Isäntäväki tuli sukuloimasta kotiin.
Appi oli hieman ihmeissään. Mahdollisesti hän epäili työn laatua. Hänen oli
omin silmin tarkastettava, oliko homma suoritettu kunnolla. Muistakaahan nuoret
miehet tehdä “vällypäivät” anoppilassa. Ovathan hekin kasvattanut puolisonne
juuri teitä varten ja toivovat menestystä molemmille.
Niilo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti