Tolkun kansa

Olen elämäni ehtoopuolella paljon ajatellut sitä, kuinka Suomen kansa on ollut kautta aikojen aivan loistava ajatuksissaan ja tekemisissään.

Tartuin kynään eräänä aamuna, kun aamu-TV:ssä oli jälleen kerran haastateltavana laulaja. Hän oli mennyt naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Tämä Tarja oli asunut Argentiinassa. Muutto Eurooppaan, mutta ei Suomeen, oli edessä. Mutta miksi?

Toimittaja kysyi: ”Millainen maa se Argentiina on?” Tarja vastasi, että ”Aivan ihana!”. Toimittaja: ”Miksi sitten muutatte sieltä johonkin Euroopan maahan?”. Tarja mietti hetken ja sanoi: ”No, kun siellä varastetaan jopa korut kaulasta kaupungilla tai kello ranteesta keskellä kirkasta päivää, eikä meidän tytärtä voi laskea silmistään sekunniksikaan. On se aika rasittavaa”. Jne. Myös esimerkiksi Argentiinan inflaatio on ollut sitä luokkaa, että rahan säästäminen jotakin hankintaa varten on ihan absurdia. Tällainen kansa elää ”kädestä suuhun”.

Opiskelutoverini oli asiantuntijatehtävissä eräässä ”ulkomaassa”. Kun hänelle oli löydetty omakotitalo sähköaidan sisäpuolelta vuokrattavaksi, oli ensimmäinen ohje: ”Jos joku vartioinnista huolimatta tunkeutuu sisään yöllä, niin ole vaan nukkuvinasi. Jos nouset istumaan, nouset viimeisen kerran”. Aika tylyä.

Millaisessa maassa me sitten asumme? Hyvässä maassa. Me olemme mm. teknillisistä välineistä kiinnostunut kansa. Suomessa oli esimerkiksi lankapuhelinkaudella liittymiä eniten maailmassa. SentraaliSantra tiesi melkein reaaliajassa, milloin Niskavuoren Aarne hiihti koululle opettajattaren luo. Kirjoittajan isälläkin oli puhelin jo vuonna 1922. Nokian kännykkä on siitä yksi seuraus, että tekniikasta koettiin olevan apua monissa pulmissa. Nyt koronan aikana tapahtuu edelleen digiloikkaa yhä vain edemmäksi. Hauska muistikuva on vielä siitä, kun erään joulun alla lähes kaikkiin kotitalouksiin hankittiin mikroaaltouuni!

Entä terveysasiat? Nyt tulee vain luettelo: Rokotukset, terveyssisar, neuvola ja äitiyspakkaus, maailman pienin lapsikuolleisuus, kunnansairaala, aluesairaala ja vielä keskussairaala. Järjestelmä on köyhemmänkin kansalaisen palveluksessa. Kohta tulee uusi SOTE. Yleinen sairausvakuutus on ollut vuodesta 1964, kansaneläke 1937 ja työeläke 1962. Meillä on hyvin kattava sosiaaliturva.

Opettajan työtä on aina arvostettu. Siksi meillä lukutaito oli jo kauan sitten 100%. Kirjastolaitos on maksuton. Kaikki lapset menevät kouluun samaan luokkaan erottelematta perhetaustaa. Koulumatkatkin voi vieläkin tehdä ilman saattajaa. Kenestä tahansa saattoi ja saattaa tulla mitä tahansa: ydinfyysikko, betoniraudoittaja, sydänkirurgi, bussikuski jne. Meillä ei ole säätyjä ja muita järjestelmäesteitä, jotka estäisivät etenemisen. Yhteiskunta panostaa koulutukseen. Kouluateria järjestettiin sota-aikana 1943. Pisa-menestys on ollut seurausta näistä taustoista.

Vuoden 1918 opetus oli se, että ei kannata verissä päin taistella, jos siitä ei ole mitään hyötyä. Talvisodan opetus taas oli se, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Mutta yhteistuumin mahdotonkin voi onnistua. Sisua siinä tarvittiin. Itse pitää pärjätä omillansa. Se on hyvä periaate. Huoltovarmuuskeskus on ollut aina toiminnassa, vaikka ei niin näkyvänä. Yleinen asevelvollisuuskin on meillä vielä. Suomalainen luottaa poliisiin ja oikeuslaitokseen ja se luottamus on huippuluokkaa. Meillä vallitsee myös sananvapaus. En vertaile tässä maita keskenään, koska lukija tietää varsin hyvin muutenkin olosuhteista eri puolilla maailmaa.

Huono puoli (?) tällaisessa luottamuksessa on se, että me olemme niin rehellisiä, että sitä voi kutsua ”sinisilmäisyydeksi”. Ulkomaan huijarit kusettavat suomalaisia hyvin helposti. Me emme osaa olla varuillamme, koska täällä usein pelkkä kädenpuristus on enemmän, kuin kymmenen arkkia lakimiesten laatimaa sopimustekstiä. Mainitsematta yritysten nimiä, niin kyllä moni tunnettu yritys on ”erotettu rahoistaan” vallankin USA:ssa ja Saksassa. Oppi näissä asioissa tulee kantapään kautta – valitettavasti.

Moniin maihin verrattuna me olemme hiukka tyhmiä, koska täällä on kunnia-asia maksaa velkansa. Näitä ulkomaan kusettajia on runsaasti, joiden halu on, että joku muu maksaisi heidän velkansa!

Minä kieltämättä ärsyynnyn aina sellaisessa tilanteessa, kun joku sanoo, että ”Meillä tämä ja tämä asia on hoidettu huonommin, kuin muissa maissa!” Minulla on tapana heti ehdottaa muutamaa ”muuta maata”. Ei siitä keskustelusta yleensä jatkossa kovin yksituumaista tule, se täytyy myöntää.

Lopultakaan ei ole mikään ihme, että Suomi on kolmannen kerran peräkkäin maailman ”onnellisin kansa”. Onnellisuus on kylläkin miellettävä tyytyväisyydeksi vallitseviin oloihin. Jos tolkun kansalla on joitakin harmituksen aiheita, niin ”muilla mailla” on niitä vieläkin enemmän. Joillakin jopa tolkuttoman paljon.
              Eero