Mathildaan lenkille

Olimme ystävän kanssa suunnitelleet lähtevämme lenkille joskus hiukan pidemmälle kuin kaupungin kaduille. Onhan täälläkin Pahkavuorella, Tupurissa ja monessa muussakin paikassa näitä lenkkipolkuja, mutta joskus pitää lähteä hiukan ”merta edemmäs kalaan”, mutta kuitenkin kotimaassa, niin kuuluuhan Teijokin Saloon nykyään.

Se päivä oli sitten valittuna, katsoen ensin säätilaa, netistä tietysti, ei sinne sateella viitsi lähteä. Nyt oli ainakin loistavasti säätiedottajat onnistuneet valitsemaan meille sopivan ilman. Aurinko paistoi, pieni tuuli, joka kuivatti yöllä sataneen veden, ei sitä ollut tullut kuin 3 mm, joten äkkiä se kuivui.

Tarkkasilmäinen näkee sisiliskon

Teijolle päin sitten matkaa, sieltä hiukan vielä, eteenpäin, Mathildaan pitkospolulle. Parkkipaikalta lähdimme kävelemään ja tuli kyllä hiukan sellainen olo, kun ensimmäiset pitkospuut olivat edessä ja vetistä ympärillä, pitääkö mun todella mennä tuonne. Huh huh, mutta kyllä pitää, ystävä meni edellä, niin en voinut jättäytyä ”rannalle” ruikuttamaan. 

Tasapainon kanssa kun on ongelmia, MS-sairauden myötä tulleet, niin oli tekemistä noissa poluissa, kapeita ovat, parikymmentä senttiä kapeimmillaan olevat laudat, niitä pitkin piti eteenpäin mennä, kosteikkoa joka puolella, nokialaiset Kontiot pitäisi olla jalassa, jos kävellä meinaa kosteikkoa pitkin. Yhden kerran tasapaino petti, onneksi taaksepäin, pyllähdin laudan päälle istumaan, toinen jalka hiukan kastui. Matka kuitenkin jatkui, piti koko ajan katsoa eteensä, kun käveli, ei ollut harha-askelille sijaa.

Tuohon sitten pyllähdin

Mutta polkua pitkin menimme eteenpäin, ei siellä eksymään pääse, polku oli merkattu keltaisilla vinoneliöillä, joten hyvin pysyimme ”kartalla”.  Pitkospuita oli laitettu todella hienosti koko matkalla. Oli siellä sitten kalliotakin mitä pitkin käveltiin, oli nousua ja laskua. Linnut lauloi ja oli todellakin hieno kesäinen päivä, aivan toukokuun loppua.

Aamulla oli tullut kulovaroituskin, joten emme sitten uskaltaneet mihinkään ns. luvallisinkaan paikkoihin laittaa tulta. Evästä oli kuitenkin mukana ja kyllä se kahvi ja voileipä siellä maastossa maistui.

Tulimme ulos sieltä aivan tuon kuuluisan suklaaputiikin viereen ja ajattelin, että kerrankin kun täällä ollaan, niin käyn ostamassa, mutta se avautui vasta viikon päästä. No ne kalorit, jotka jäivät tuonne lenkkipolulle, niin ei tulleet takaisin, hyvä niin. Kävelimme lopulta Mathildan satamaan asti ja auto tuli meitä sieltä hakemaan.

Laamakin poseeraa

Pitänee harkita toistekin menoa sinnepäin, on siellä vaihtoehtoja eri poluissa ja matkan pituuksissa.

                                                     Sisko