tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulupuita rakenneltu

Perimätieto kertoo, että Suomeen on rantautunut joulupuun eli joulukuusen käyttö 1860-luvulla Saksasta, ensin aateliskartanoihin ja sitten maatalojen keskuuteen. Porvaristo, eli kaupunkiväestö omaksui joulukuusen 1900-luvun alkupuolella. Pikkuhiljaa siitä tuli perinne koko maahan.
                    
Koristeet tehtiin itse kynttilöitä myöten. Kaunis ja aidon näköinen kuusesta tuli steariinikynttilöiden myötä. Sisälle tuotu kuusi jouluaaton puolenpäivän maissa, toi tuoksullaan sen hartaan tunnelman tupaan, josta alkoi jo joulupukin odottelu toden teolla.

Joulupukkia ennen kuitenkin oli puhdistauduttava. Puhtaan ihon sai parhaiten joulusaunassa, oikein vihdan kera. Ähinä ja puhina vain kävi, kun vihta, eli vasta, ajoi viikon rasitukset jäsenistä pois. Pienemmät eivät tietenkään sitä kovinta löylyä kestäneen, mutta heidät pikkuhiljaa totutettiin ”hossoamalla” saunan ihanuuteen. Vihta kastettiin usein pesuvadissa veteen. Vannassa, pesusoikossa, oli pienokaisen mukava pärskytellä vettä ympäriinsä.

                   
Tavat ja perinteet muuttuvat. Markkinoille tuli sähkökynttilät. Monen oli vaikea luopua niistä aidon valon tuovista kuusen kynttilöistä. Pikkuhiljaa vanha perinteinen sydänkynttilä, lepattavaliekkinen, väistyi muistojen joukkoon. ”Teollisuusvallankumous” vei voiton ja syrjäytti aidot kuusten kynttilät. Kynttiläteollisuus porskuttaa monenlaisine tuotteineen nykypäivänä. Nyt nautitaan lepattavista liekeistä mitä ihmeellisimmillä kynttilämuodostelmilla, pöydän päällä, takan reunustoilla palaa kynttilä tyttärineen.  Ei kuitenkaan sovi jättää niitä valvomatta palamaan. Siitä voi muodostua ankea joulu.

Ennen vanhaan joulusaunan jälkeen alkoi varsinainen mässäily. Joulupöytään oli katettu kinkku, lipeäkala (itse liotettu), puuro väskynäsoppineen, (sekahedelmäsoppa), juustot, laatikot jne.  Oli ne työtkin fyysisesti raskaampia, joten kulutus oli myös eri luokkaa. Ruokien valmistustapa oli suunnilleen samantapaista kuin nykyäänkin. Silloin oli isot leivinuunit ja puuhellat käytössä. Jääkaapit ja sähköhellat mikroineen puuttuivat.

Kinkku paistettiin ruistaikinakuoressa jälkilöylyssä, kypsyys oli aina kohdallaan, ilman mittareita. Kinkun rasvapitoisuus oli eri luokkaa. Nykyään syömme possunlihaa ja silloin joskus  sianlihaa. Joulun ”tuoksuun” kuului lipeäkalan valmistuksesta tuleva ”lemu”, joka ei niin herkullinen ollut, mutta tilanne korjaantui loppuliotuksen aikana. Nykyään lipeäkala on tuoksultaan miedonlaista, jopa makukin on tasaisempaa kuin silloin joskus.  Lipeäkala on itse asiassa mautonta, mutta ne muut tykötarpeet maun tuovat.  Kala on helposti sulavaa, joten suosittelen!

Joulupuu on varastettu…..

…tai mitenkä se vanha joululaulu menikään?  Kuitenkin silloin joskus oli maan tapa, ainakin maaseudulla, että joulukuusi haettiin ”omasta takametsästä”, luvalla tai luvatta.  Sen verran tuttujakin oltiin kylillä keskenämme, oli sitten talollinen tai mökkiläinen, niin tuota ”takametsää” oli kummallakin.  Jos nyt yhdestä kuusesta olisi riitaa tullut, niin se olisi närää aiheuttanut maaseudun ilmapiiriin.  No niistä ajoista on tavat muuttuneet, jokamiehen oikeuksia on, mutta se ei edellytä ”kuusivarkautta”, siitä on seurauksia huonossa lykyssä. Tarinoita kyllä riittää aika monella kuusenhakijalla. Kalliiksikin on tullut luvatta haetut kuuset. Isäntä kun siinä vaiheessa on niskan päällä – hinnoitus on sen mukainen.
                    
Itse olen ollut sellaisissa hommissa, että olen saanut kuusen kotiin tuotuna tai sitten minulla on ollut lupa hakea itse ”takametsästä”, aina ei rajat niin tarkkoja olleet kuusen haulle, saattoi ”rajaloukkauksiakin” tapahtuneen, tuskin siitä mitään hälyä olisi tullut.

Elettiin kuuttakymmentä lukua, puolenvälin vaiheita. Olin Järvenpäässä, lähellä Ainolaa, myymälänhoitajana osuuskaupassa. Myymäläkiinteistön omisti kenraali Talvela. Hänen metsänsä oli asutusalueen laidalla. Olin myöskin kenraalin kiinteistön hoitaja, työni ohessa. Kenraalin osoitetta en tiennyt, mutta ihan itse katsoin oikeudekseni hakea kuusen talonomistajan metsästä. Eli kysymyksessä varmaankin oli omankäden oikeus tässä tapauksessa.

Myymäläapulaisen miehen kanssa lähdimme kuusen hakuun. Luultavasti hän oli aikanaan kenraalin alaisuuteen kuulunut, jo siellä jossakin. Vapaaehtoisesti sotaan mennyt, mutta ohiammuttuna siviiliin tullut.  Ohiammutuiksi nuo haavoittuneet itseään kutsuvat.

Eka kuusi löytyi nopeasti. Sen laitoimme tiettyyn paikkaan, varmojen merkkien viereen.  Toinenkin kuusi löytyi suhteellisen nopeasti. Kuusia riitti, mutta ei sellaisista paikoista, josta olisimme voineet puun katkaista. Haimme tiheikköä, josta metsänhoidollisesti kuusen voi ottaa hyvällä omallatunnolla. Sinä sunnuntaina oli satanut hivenen lunta, jäljet näkyivät hyvin. Tultuamme minulle jo varatun kuusen paikan luo, siinä oli käynyt kato.  Lumeen oli ilmestynyt lisää jälkiä, jotka osoittivat kuusen häviämisen syyn. Tämä päähän haavoittunut Eki suuttui tulisesti, hän lähti juosten seuraamaan jälkiä. Uhkaukset oli aika kovaa kuultavaa, hänen vaimonsa oli kertonut Ekistä tulleen kiivasluontoisen haavoittumisen jälkeen.  ”Minä tapan sen, kun kiinni saan”! Siinä vaiheessa minullekin tuli hätä, niinpä lähdin myös juoksemaan Ekin  perään, ”Kuule Eki, ei se niin paha teko ole, jos kuusivarkailta kuusi viedään”, huutelin Ekin perään. Tämä rauhoitti hänet, me aloimme etsiä kolmatta kuusta, jonka löytämisessä oli tosi kova työ.

Taas kerran sain kotoakin käsin ”kehumiset”, olin ollut liian kauan kuusen hakureissulla, muutakin työtä olisi ollut – niin minunkin mielestäni, mutta minkäs teit.  Tämä ei jäänyt viimeiseksi kehumiseksi kuusenhaun tienoilta.  Myöhemmin minua huvitti kun kaksistaan lähdimme kuusta hakemaan. Nälkä siinä ehti tulemaan, mutta en senjälkeen saanut myöskään ylimääräisiä ”kehuja”. Paljon nopeammin ja helpommalla kuusen saa kuusimyyjiltä.  Jos kuusen hankkii, niin se pitää olla aito sellainen. Tietysti muovikuusetkin on aitoja joulukoristeita valot valmiina. Olen sen verran vanhanaikainen, että lamput eivät saa olla ”tivolin” värimainosten mukaisia. Kynttilän aito liekki olisi paras, mutta niin vaarallinen.

Olen esiintynyt joulupukin hahmossa useammankin kerran. Jo silloin joskus, kun nuttu oli nurin, joillakin pukeilla oli naamari parran tilalla. Siihen en ole syyllistynyt. Teimme parrat pellavasta hiuksineen, se oli kuitenkin elävän näköinen, huulet ja hampaat näkyvissä. Kerran istahdin talonväen jouluillalliselle, hyvin se kävi, parta vähän piimässä.  Mastik-liima piti viikset ja parran paikoillaan. Pyöräilevä, raitis pukki, jatkoi tienaamaan kolmea markkaa nuorisoseuran hyväksi. Siihen aikaan liikkui joulupukkeja ’liikuttuneessakin’ tilassa. En yhtään ihmettele sitä, niin olisi minulle käynyt, jos haluja olisi ollut. Meidänkin joukossa oli yksi ”langennut” pukki, jolta jäi keikka keskeneräiseksi. Harmittaa vieläkin.

Nuttu väärin päin, siihen oli ihan oma syynsä. Niin oli esimerkitkin pidemmältä ajalta. Punaisen kankaan saanti oli mahdottomuus, muunvärisistäkin oli vielä puutetta. Joku psykologi antoi telkussa neuvon. Lapsille ei tule suurta pettymystä kun kertoo, että tänä jouluna pukki tuo vain pehmeitä paketteja. Se on sitten yllätys jos kovempikin paketti sattumalta tulisi joukkoon. Silloin joskus paras ja mieluisa lahja oli sukset ja monot. Kaikki otettiin hyvillä mielin vastaan. Oli se niin mukavaa mennä kouluun uudessa villapuserossa, uusilla suksilla, jossa oli siteet. Lenkkisukset olivat mennyttä aikaa – niin kuin sukset tänä päivänä tahtoo olevan. Hyvä liikuntamuoto koulunkin puitteissa tahtoo olla mennyttä aikaa. Vaikka olisi luntakin, niin hiihtäjät etelässä harvenevat. Tällainen käsitys minulla asiasta on.

Toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!


Niilo

tiistai 1. joulukuuta 2015

Mitä? Häh?

Moni kanssakulkija törmää tämäntyyppisten kysymysten äärelle. Ei ole ihan kohteliasta vastata; ei mitään. Kysyjä itse tuntee olevansa hukassa, kun ei ole ymmärtänyt keskustelukumppanin puhetta.

Useimmiten ymmärtämättömyys johtuu heikentyneestä kuulosta.

Joskus 70-luvulla olin kyytimiehenä vaimoni mennessä korva- lääkärille. Asuimme silloin Honkilahdessa ja lähin erikoislääkäri otti vastaan Turussa.

Vaimoni sairastui korvatulehdukseen asuessamme lähellä Lahtea. Tulehdus oli kivulias. Paikallinen kunnanlääkäri ei saanut särkyä loppumaan.  Nyt oli syytä mennä erikoislääkärille apua saamaan. Ei auttanut monen monet lääkekuurit. Särky lievittyi, mutta ei kokonaan hellittänyt.  Joka on potenut korvasäryn, tietää mistä on kysymys.

Kun kipu ei hellittänyt kuukausien hoidon jälkeen hän viimein pyysi lähetettä HYKS:iin. Lääkäri hermostui tähän pyyntöön, mutta kirjoitti kuitenkin lähetteen saatesanoin.  ”Kyllä minä sen lähetteen kirjoitan, mutta olen aivan varma ettei siitä ole hyötyä”.  Yllättävän nopeasti kutsu kävi tarkastukseen ja vielä nopeammin hänet otettiin sisään operoitavaksi.

Korva operoitiin kuuloluun märkimisen vuoksi. Taltta auttoi säryn pois saamiseksi, mutta operaatio vei myös kuulon tästä korvasta, siinä meni myös korvakalvo. Yllättävän hyvin hän pärjäsi toispuolisella kuulolla loppu elämänsä. Ei monikaan huomannut tätä vajavaisuutta.

Nämä korvalääkärissä käynnit leikkauksen jälkeen oli paremminkin varatoimenpide. Kuurona oleminen ei ole mitään kovin viehättävää.

Vaimoni oli huomannut, että minullakin oli vaikeuksia kuulemisen suhteen. Niinpä hänen ansiostaan lääkäri otti minutlin tutkimuksen kohteeksi. Käteeni annettiin ”piippipainike”, jota oli paineltava aina äänen kuullessani. Alettiin tietenkin ns. matalista äänistä kohti ”alttoa”, eikös naiset hyvin usein käyttävät tätä äänialuetta.

Tutkimuksen jälkeen lääkäri kyseli koska olin viimeksi kuullut heinäsirkan äänen. Elettiin syyspuolta kesästä.  ”Kyllä minä menneenä kesänä heinäsirkan äänen kuulin”.   ”Se heinäsirkka on ollut epävireessä”, vastasi lääkäri. Korvakäytäviä tähystäessään kysyi, olenko uimari. Sinulla on rustottuneet, ahtaat korvakäytävät, niin kuin hyvin usein uimareillakin on. Uinut olen pienestä kakarasta asti, tai paremminkin sukeltanut pitkiä matkoja.

Lääkärin kertomana ja myöhemmin itse todenneena noiden korkeiden äänien kuuleminen on heikentynyt. Matkan varrella muotiin tuli rannekellot, jonka varustukseen kuuluu herätys. Minun puolestani se sai soida vaikka vuorokauden ympäri, minä poika en siihen herää. Vitsailin vaimolle, että nyt minulla on todistus lääkäriltä, sinun on turha nostaa ääntäsi, en kuitenkaan kuule sitä. Aikarasismi on tehnyt ”tepposet”.  Pahemmin kuuloni on heikentynyt korkeiden äänien kohdalla. Puheesta on vaikeampi saada selvää, varsinkin jos puhujalla on ns. korkeahko ääniala. Parhaiten kuulen matalat möreänpuoleiset puheäänet.

On tavattoman harmillista esimerkiksi teatterinäytöksissä, joissa vuorosanat ovat nopeasti puhuttuja ja lisäksi äänialan ollessa ”korkea”. Esim. tässä taannoin kesäteatterissa talon topakka emäntä vei osansa muuten hyvin, mutta äänen sävy oli kiihkeä, jolloin minun kohdaltani jäi ihmetykseksi, mille yleisö nauroi,  silloin koin oloni vähän syrjäytyneeksi. Isommassa porukassa tätä syrjäytymistä tapahtuu hyvin usein, kuulovammaiselle se on tosi vitsaus.

Hyvä kokemus oli tuonnoin H:gin Kansallisteatterissa, kun seurasimme ”Patriarkka”-esitystä. Tunnetut näyttelijät olivat muutenkin selväsanaisia, mutta nautintoa lisäsi tekstitys näyttämön alareunassa. Yleisö voi siitä seurata, niin kuin televisiota. Nykyisin vanhat suomalaiset elokuvat ovat myös tekstitetyt.

Kunpa tämä palvelu pelaisi useimmissa nykyesityksissä. Se olisi myös tarpeen kuulevien kannalta, sillä olen monen kuullut sanovan ettei puheesta tahdo saada selvää. Ehkä näyttelijät tavoittelevat luonnollisuutta tavallisella puhetyylillä, mutta hyvä esitys kärsii siitä. Näin olen kokenut monessa muussakin yleisötilaisuudessa. Jospa tämä kirjoituksen pätkä tavoittaisi teatterin/elokuvan tekijät, että kuulovammaisetkin, joita on paljon, voisivat nauttia esityksistä.

Minulla on kuulolaite, mutta kun väkeä on enempi, niin häiriötekijät ovat haitallisia. Laitteen hankintavaiheessa minulle kerrottiin, että minulla on sen laatuinen kuulovamma, että kuulokoje voi olla hankala. Siitä on apua jossakin tilanteessa, mutta useimmiten se ei saata auttaa.

Induktiosilmukka, vahvistimien kautta toimiva, T-merkillä ilmoitettava aputoiminto, on hyvä parannus kuurojen mukana pysymiselle. Tästä asiasta haluaisin, että tarjolla olisi runsaammin parempaa infoa, asiantuntemusta.

Mielestäni emme me huonokuuloiset kovinkaan suurena riesana kanssakulkijoillemme ole. Paljon meiltä jää ymmärtämättä asioita, kun aina ei viitsi sanoa, HÄH, MITÄ. Huutaa meille ei tarvitse. Monesti auttaa kun harventaa puhetapaa ja puhuu vähän painokkaammin. Usein näet äänen voimakkuuden lisääminen nostaa myös sen korkeutta ja korkeat äänet häipyvät monelta taivaan tuuliin. Riittää kun madaltaa ääntään. On se niin hauska katsella ja kuunnella, kun kuuleva ja huonokuuloinen puhuvat keskenään. Huonokuuloinenkin korottaa mahdollisimman lujaksi äänensä, meteliä riittää silloin vähintäänkin ihan omiksi tarpeiksi.

Huonokuuloinen: Kyllä minä kuulen, vaikken yhtä hyvin kuin kuuleva, mutta kyllä minä kuulen. Ai mitä sanoit? Vastapuoli huutaa äänensä käheäksi ja lopulta: ”EN MITÄÄN”!

Kun korvanne särkee – heti lääkäriin. Hyvät ihmiset, suojautukaa melulta, etenkin vauvojen korvat pitää suojella hyvin. Kova musiikkikin on vauvoille jo liikaa…


Niilo

maanantai 19. lokakuuta 2015

AVH, kirjainyhdiste?

Nykymaailma, kirjainlyhenteiden aikakausi!

Päivittäin tiedotusvälineitä seurannassa tulee väkisinkin ihmetelleeksi mitähän tuokin lyhenne mahtaa tarkoittaa. Kyllä ne vanhat lyhenteet mielessä pysyy, mutta kun niitä tulee päivittäin lisää joka tuutista - sekaisin siinä menee. Poliitikot rakentelevat komiteoitaan ja komiteoissaan uutta tuhka tiheään. Siinä putoaa kärryiltä heti kun ei ole kuullut selitystä siihen. Jossakin elämäntapakoulutuskirjassa oli ensin ohje ja sitten varmuuden vuoksi selitys kirjoitetulle tekstille. Mitä se on? Käskyjä ja ohjeita nykypäivänä annetaan, jopa kirjainyhdisteillä, mutta ei anneta minkäänlaista selitystä mitä tuo tarkoittaa. Tietysti löytyy kirjainyhdisteistä monenlaisiakin sovellutuksia, jopa eri merkityksiäkin. Tietysti lyhenteet helpottavat ja nopeuttavat asian ytimen selvitystä, mutta menee oma aikansa ennenkuin lyhenteet tulevat ymmärretyksi. Toiset oppivat sen heti ja joillakin siitä tulee pohdinnan kohde. Pääasia olisi, että ei jäisi ulkopuoliseksi asian ytimestä. 


AVH, kansantauti?

AVH, siinä yksi kansamme vitsaus. Tähän lyhenteeseen olisi jokaisen suomalaisen syytä tutustua. Tähän lyhenteeseen on tutustunut  Suomessa noin 82 000 elossa olevaa ihmistä konkreettisesti. (Joka vuosi aivoverenkiertohäiriöön sairastuu noin 25 000 ihmistä eli joka päivä sairastuu siis 68 ihmistä.) Kun siihen lisätään heidän läheisensä, ystävät, niin joukko on moninkertainen. Liian moni tutustuu siihen tahtomattaan, tietämättään. Sen sanon, että se on shokki niille jotka sen kokevat. Perheeseen se tulee useimmiten ns. puun takaa, yllättäen.

AVH on aivoverenkiertohäiriö. Kansanomaisemmin tauti tunnetaan aivohalvauksena. Aivot eivät voi halvaantua, raajamme halvaantuvat aivojen hapenpuutteen takia, käskyt eivät mene perille.

Aivothan ovat ne meidän kovalevymme, jotka ohjailevat kaikissa toiminnoissamme. Aivoja onkin verrattu tietokoneen kovalevyyn, joka tietyn komennon saatuaan paljastaa meille sen tiedon, jota etsimme ja jonka olemme sinne tallentaneet.

Aivoliitto jakelee AVH-yhdistysten ja tiedotusvälineiden kautta tietoa verenkiertohäiriöistä keskuuteemme. Täältä netistä löytyy melko kattava tieto- ja ohjepaketti osoitteella


Terveydestä huolehtiminen on tietysti kaikessa tärkeää. Tuutin täydeltä tulee tekstiä mitenkä pitäisi elää. Sillä voit sivuuttaa esim. verenkierto häiriöt. Älä anna ruuan maistua liian hyvältä. Ota lautaselle heti vähemmin, älä santsaa. Syö valkoista lihaa, kalaa,. Punaista ja vihreää salaattia käytä runsaammin.  Saavuta ja pidä ihannepaino. Vaikka sinulla olisi minkälaiset perimä- ja geenitekijät - älä lihota itseäsi. Rasva on myrkkyä, mutta useamman mielestä niin hyvää.  Tästä meille puhutaan - tottahan se on mutta kun…

Aivot eivät tykkää jos verisuonemme ovat ahtaat, myös sydän protestoi sitä vastaan. Sydän pääsee helpommalla kun veri kiertää pienellä vaivalla ja mitkään  "löntit" eivät tuki putkistoa. Aivot ovat ikionnellisia happirikkaasta verestä, joka esteittä kulkeutuu aivosolukoissamme.  Varjele luoja kun tukos estää tuon happilähetyksen saannin, silloin on kovalevymme tiukoilla. Aivojen toiminta lakkaa, se osa aivoista vaurioituu, joka ohjaa kykyämme liikkua ja/tai puhua. Jos näin käy, niin silloin on kiire päästä "putkimiehelle", joka avaa röörit toimintakuntoon - Hanakat (= putkifirma) ei tässä auta, mutta apua antaa näillä seuduilla TYKS. Siellä osataan "aukaista" tukos.  Ehkä pääset pienillä vaurioilla, jopa takaisin työelämään.

Verenpaine, paha vihollinen.

Kysymyksessä on tietenkin liian korkeat lukemat, hoitamaton verenpainetauti, siillä voi olla vakavat seuraukset, juuri tämä puheena oleva aivoverenkiertohäiriö. Hyvät verenpainearvot ovat 135/85, mieluimmin kuitenkin 120/70-80. Tietysti liian alhainen verenpaine on kiusallinen, se kuulemma paranee juoksemalla. Liikunta ja vähärasvainen ruokavalio on kaikessa hyväksi

AVH-salon kerho on järjestämässä Aivoliiton tukemana verenpainemittauksia Salon kaupungissa. Mittauspisteitä on apteekeissa Salossa, sekä Mehiläinen Salo ja Kuiron leipomokahvila Halikko, ajankohtana  28.-30.10. Myös SYTYn Hyvinvointipysäkillä Helsingintie 6:ssa suoritetaan maksuton paineen mittaus torstaina  29.10. klo 13 - 17. Mittauta verenpaineesi, siitä voi olla hyötyä!


Apua tarvitaan, jos tunnet tai huomaat, että...
- puhe on sekavaa
- poskilihakset ja suun pieli on vino
- raajasi eivät toimi, esineet eivät pysy kädessä,
  kahvikuppi esim. putoaa
- ihmettelet lehtesi tekstiä,
  venäjäksikö on alettu kirjoittamaan
- silmiesi eteen tulee harso, siinäkin saattaa olla kysymys verenkierrosta, myös silmäsairaus voi tietenkin tulla kysymykseen.

Taas laitoin puukstaaveja asiasta ja varsinkin sen vierestä. Olen kaksikymmentäviisi vuotta joutunut kokemaan niitä vaikeuksia jota yhteys "kovalevyyn" aiheuttaa. Aivoverenkiertohäiriö tulee tosiaankin puun takaa, se "halvaannuttaa" koko perheen.  Mitä teen? Mistä saa apua? Kysymyksiä tulee, mutta vastaukset ovat harvassa.  AVH-kerhomme antaa vertaistukea, ja neuvoja pyritään antamaan kykymme mukaan.

Niilo








sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lomamatkalla Bulgariassa 5

DOCTOR

Noin luki erään oviaukon mainoskyltissä. Pikkuisen aikaisemmin olimme kulkeneet paikallisen terveysaseman eli sairaalan ohi. Alhaalla katuosuudella paikkailtiin turistia, jonka otsassa oli verinaarmu. Siihen jalkakäytävän reunakivelle potilas jäi ensiavun jälkeen istuskelemaan. Mieleen tuli, että onko tässä jokin sellainen lääkäriasema, jossa parannetaan kaloja.  Tarkempi tutkailu osoitti, että juuri kalat ovat niitä doctoreja. Peremmällä olikin akvaarioita, jossa pienet sintit uiskentelivat. Uteliaisuus heräsi ja niinpä me istuimme topatulla tuolilla jalat akvaariossa. 

Heti kalat iskivätkin aterialle. Kutinan johdosta Kirsti oli tukehtua nauruun, onneksi hän pian kuitenkin hillitsi itsensä ja antoi kalojen nauttia ateriasta.  Kalat selvästi etsivät paikkaa, josta sai eniten irti orvaskettä. Halutuimmat paikat ensiksi olivat jalkapohjat ja varpaanvälit. 

Puolen tunnin aikana näiden kalalääkärien hoitokohteet vaihtelivat, mielenkiintoisia hoitokohteita löytyi myös sääristä, etenkin jos mäkäräiset oli purreet "kimpaleen" tuoretta lihaa ateriakseen, niin nämä kohteet kelpasivat kaloille hoitokohteeksi. Hoidettavaa löytyikin - mielestäni ainakin Kirstin jaloista.  "Tohtoreita" eivät estäneet edes laastarilaput, nekin irtoilivat kalojen käsittelyssä pois.  
                       
Suomeenkin on levinnyt tämä hoitomuoto. Sitä on esitelty joissakin artikkeleissa sekä TV:ssä. Kalojen toiminta edistää varmaankin ihon uusiutumista. Puhutaanhan ihon kuorinnasta, ehkä kysymys on samasta asiasta. Ei tämä jalkojen liottelu akvaariossa pahalta tuntunut, päinvastoin. Kovettumat jalkapohjissa, kalojen puhdistusoperaatio ja liotus vedessä "raskaan" päivätyön ohessa, oli oikein virkistäväkin tapahtuma. Suosittelen kokeilemaan, ainakin Bulgariassa se oli edullinen kokemus, 10 levaa eli noin 5 €.

Etäkatseltavaa riitti jos jonkinlaisista rihkamapuodeissakin. Suhteellisen rauhassa sai myöskin hypistellä tuotteita, myyjät eivät heti rynnänneet kauppoja tekemään. Heidän käyttäytyminen oli mielestäni hyvinkin korrektia. Jokunen myyjä ja "ravintoloitsija" eli ns. sisäänheittäjä oli varustettu kohtalaisen suurella suomenkielen sanavarastolla, ei kuitenkaan Rodoksen tyyliin. Meillä kun hotellin ranneke antoi myös juomaedun, niin eipä tullut liiemmin poikettua noissa baareissa, edullisia paikkoja kuitenkin kotimaan hintoihin nähden.

Reitin varrella olisi voinut kuvauttaa itsensä 1800-luvun asuissa. Näimme mitenkä yhtä perhettä puettiin juuri. Minusta herra esitti jotakin "kuvernööriä" ja puoliso vastaavanlaisesti peruukkeineen ja päivänvarjoineen oli hyvin edustavan näköinen. "Teidän Armonne Herra ja Rouva Kuvernööri".  Perheen kolmea lasta puettiin vastaavanlaisiin asuihin. Varmaan tuli ikimuistoisia valokuvia matkamuistoksi.

Yhden pienen "kulissikirkon" edessä mainostettiin morsiuspuvuin vihille pääsyä. Tai oliko kysymys paremminkin valokuvattavaksi pääsyä rekvisiittoineen. Sillä hetkellä ei näkynyt kuin tuo puvusto sitä toimitusta varten.  Morsiuspuku ja frakki. Kaiken tämän taustalla oli ilmeisesti joku rukoushuone tai seurakuntatalo, niin päätelimme kuitenkin.

Tottakai minä kuvautin Kirstillä itseni SEXI-myymälän edustalla. Oli se niin hupaisa tapahtuma, että sitä naureskeli eräs vanhempi herrasmieskin vaimoineen.  Mainoskylttitekstistä ymmärsin ainakin sen, että ainakin Viagraa oli tarjolla. Tuskin kuitenkaan aitoa tavaraa. Apuvälinemyymälä sekin, vaikkakaan siihenkään kohteeseen ei jonoa muodostunut.

Kauppaakin tuli tehtyä, tosin vähänlaisesti. Ostimme molemmat seksikkäät laudeliinat eräältä parikymppiseltä neitokaiselta. Neito oli hieman ihmeissään rohkeanlaisesta ostoksestamme, ehkä kieroutunut huumorintajumme oli hänelle vähän liikaa, mutta sijoituksemme ei ollut kuin kolme levaa (1,50 € kpl), eli 3 €/nokka. Kirsti selosti mihin käyttöön laudeliinat tulevat. Siinä selvisi keskustelun myötä, että tämä vapaa tyttö haluaisi Saksaan työhön. Hän tykkäsi saksalaisista, (niinkuin suomalaisistakin). Hän vähän moitti samalla omaa kansaansa, joka ajattelee pelkästään rahaa. Minä puolestani olen sitä mieltä, että toimeentulosta jokainen on huolissaan. Työttömyysastetta en tiedä, mutta on aivan selvä, että kun turistit lähtevät muille maille, niin toimeentulo kiristyy entisestään. Sitä ihmeteltiin moneen kertaan miksi turistikausi loppuu niin aikaisin. Esimerkiksi me tulimme takaisin viimeisellä lennolla sieltä, 13.9. 2015. Opas ei mahtunut siihen, vaan hän tuli jotakin toista reittiä Suomeen lomalle. Koko Tjäreborgin "Suomen toimisto" tyhjeni hänen lähtöönsä. Hän hoiteli hotellihuoneestaan käsin puhelimen välityksellä turistien huolet, tietysti tuli paikan päällekin käymään, mutta erillistä toimistoa matkatoimistolla ei ollut.

Tutustuimme yhteen valkovenäläiseen ihanan hurmaavaan neitokaiseen, ikää tällä neidolla oli 4 v. Lounaalla istuimme samassa pöydässä heidän kanssaan. Tyttö tuntui hyvin avoimelta, reippaalta, eikä ujostellut yhtään. Sormipelillä saimme iän tietoomme, tietenkin äidin avustuksella.  Tyttö selitti meille ilmeisesti kaiken ja oli vastauksiimme hyvin tyytyväinen, ymmärsimme täydellisesti toisiamme. Nyökytimme päätämme ja puhuimme hyvin ymmärrettävää suomea - ihan totta - niinpä onkin - aivan - jooko - ei uskoisi ja sitä rataa. Saimme varmaankin kuulla koko Belaruksen senaikaiset poliittiset tai jotkut muut tapahtumat.  Puhe ei tytöltä loppunut, hymy ja herttainen olemus valloittivat meidät.  Äiti vain hymyili tytön jutuille. Kaksitoista vuotias sisko oli paljon ujompi.

Lopuksi voin kertoa, että Hotelli Alba on luokiteltu neljällä tähdellä, ja vastasi odotuksiamme. Superior-huoneemme on viihtyisä, ilmastointi ja siisteydenpito pelasi. Tallelokero oli huoneessa 40 levan viikkovuokraa vastaan. Yhdistetty WC-kylpyhuone siisti. Vesi ei lillunut lavuaarin puoleisella lattialla. Puute oli bideen puuttumisesta, mutta se taitaa kuulua monen muunkin maan puutteeseen, ainakin lomakohteissa? Henkilökunta palvelualtista ja ahkeria. Pilke silmäkulmassa "viinureilla", tilasit vaikkapa soodavettä.  Lämpimistä liharuuista sanoisin, kun maistat yhtä lajia, kaikki muutkin maistuivat yhtä kuivilta. Meidän Sukula-kokkimme olisi laittanut kaikki takaisin keittiöön, ei huonoja, mutta mauttomia ja kuivia. Salaatit erittäin hyviä. Muutamiin paikkoihin jouduin pyöräkelkan nostelemaan muutaman rapun verran, onneksi ulos mentäessä yhdellä ovella on luiska.  Jos olisin nuorempi, saattaisin mennä toistekin. Bulgaria on vanha turistikohde, jo NL-aikoihin Mustanmeren rannat tulivat tutuiksi suomalaisille.

Kiitän kaikkia jotka ovat jaksaneet seurata tätä pitkää sepustustani. Kirjoittamiseni ohella elin nämä kaksi lomaviikkoa Bulgariassa uudelleen. Kiitos matkaseurasta!


Niilo

torstai 8. lokakuuta 2015

Lomamatkalla Bulgariassa 4

Bulgarialainen ilta

Ilmoittauduimme lomamme aikana pari kertaa bulkarialaiseen illanviettoon. Ohjelman mukaan tällainen ilta olisi maksanut muulloin kuin näillä sovituilla kerroilla 42 euroa. Siihen sisältyi ruuan ja juomien lisäksi kansantanssiesitys.


Seuraamme liittyi myös Orvokki ja Erkki. Saimme paikan aivan tanssiesityksen tuntumasta. Siinä oli hyvä seurata Kukeria, hyvän onnen ja hedelmällisyyden tanssia. Esiintyjät, kolme naista ja miestä, tulivat säkkipillit soiden estradille. Miehillä oli naamari päässään ja pitkät kepit kädessä. Naamarin nenä oli pitkä, mutta veltto, lerppu sanoisin. Vuoron perään miehet yksinään, säkkipillit soiden ja keppi apuna käyttäen, esitti rituaalitanssin. Naiset taustalla tahdittivat käsin esitystä. Rytmikästä oli meno hihkaisuineen. En huomannut, että lerppu nenä olisi mitenkään tanssin tahdissa kohonnut., taisi olla pelkkää reksiviittaa. Korkeat hypyt suoraan ilmaan ja jalan nostaminen kohti taivasta kuuluivat asiaan.

Kirsin video saattaisi näkyä tästä linkistä

Pieniä turistityttöjä, heitä oli mukava katsella, kun heidänkin jalkansa nousi koreasti tanssin tahdissa, kätöset selän takana, vartalon kierrot... kaikki heiltä sujui mallikkaasti .

Puinen, vähän 10 kg punnusta muistuttava esine kuului tanssin välineisiin. Tämän kanssa miehet esiintyivät erikseen, toisten lyödessä tahtia. "Punnus" nousi jaloilla maasta korkealle ja tasapaino säilyi. Esitys päättyi ryhmätanssiin.

Ruoka oli parempaa, maukkaampaa, mehevämpää ja bulgarialaisen keittiön mukaan tehtyä. Pieni porsas oli kypsennetty peruna- ja porkkanatäytteellä. Lautaselle sai haarukalla revittyä kinkkua, maalaismakkaraa ja niitä juureksia. Salaatit ja muut tykötarpeet sai noutopöydästä. Juomat vedestä rakiin. Viinit tekivät kauppansa. Maukasta oli. Jälkiruokana makeita kakkuja ja hedelmiä. Suuri Kiitos!

Tässäpä kuvaa myös Bulgarialaisen illan kattauksesta ja ihanista astioista.


Nessebar, Unescon suojelukohde

Tämä saari on ollut jo 500-luvulta tärkeä paikka alueelle. Nykypäivänä se huokuu historiaa. Rauniot, kivimuuri alueen ympärillä, puutalot, kirkot, vanhat käytössä säilyneet rakennukset, niitä Unesco suojelee. Alueelle ei pääse kuin kulkuluvan omistavat ajoneuvot, heille portti avautuu kortilla.

Uudet puurakenteiset talot on rakennettu 1800-luvun saneleman arkkitehtuurin mukaisesti. Uusi ja vanha kohtaavat, mutta muodot on säilytetty, siinä on myös onnistuttu. Sitä en huomannut katsoa onko kaduilla nimet. "Kortteerikaupungissamme" ei kadun nimiä ole. Hotellit ja ravintolat ovat maamerkkeinä.  Kartta oli satelliittikuvan mukainen, kuulemma jokseenkin tarkka. Mittasuhteet puuttuivat, mutta hiekkaranta on 7 km pituinen, senkun jakaa 7 osaan, niin tietää suunnilleen matkan pituudenkin. Outo juttu mielestäni.

Nessebar-saari on ollut ja on yhä tunnettu kalastajakylä. Näin paksua verkkoa jossakin seinällä. Vähän ihmettelin mitä sillä on pyydystetty, ei ainakaan noita 10 cm ahvenia, jollaisia minä olen viime aikoina onkinut. Pienveneliikenne toi vähä väliä saarelle turisteja. Meinasimme mennä sinne venekyydillä, mutta olisi varmaankin ollut hankalaa ottaa pyöräkelkkaani kyytiin.

Saarelle meno taxilla maksoi 25 levaa. (€ 12,5.) Nousimme ihmisvirran ohjaamina aina vain ylöspäin, nousu ei ollut jyrkkä, mutta mukulakivipäällyste antoi haastetta kuitenkin. Eräässä risteyspaikassa menimme Fantalle. Erittäin siisti taukopaikka jyrkän merinäkymän kohdalla. Rantakadulla ajeli jonkin verran autoja. Jyrkät hyväkuntoiset rappuset johtivat alas taxivene laiturille.

Ilmeisesti perheen vanhin, mustapukuinen nainen, tuli viettämään siestaa ravintolan tiloihin. Mummo, joka hän ilmeisesti oli ravintoloitsijalle, katseli pyöräkelkkakulkuneuvoani. Tarjosin tälle keppiä käyttävälle isoäidille kulkupeliäni kokeiltavaksi. Hän ei kuitenkaan rohjennut ottaa tarjoustani vastaan, mutta poika kyllä olisi lähtenyt matkantekoon, takaisinkin olisi tullut ehkä parin tunnin päästä. Sitten vasta mies innostui kelkkailusta, kun Kirsti halusi lähteä mukaan, senkin puuma!

Ravintolassa oli mukava istuskella ja nauttia maisemista. Sieltä muistui mieleeni "ruusumies", joka laittoi pöytiin ruusunkukan, ilman vartta pieneen lasiin. Bulgaria on tunnettu ruusuntuoksuisista saippuoistaan, hajuvesistään ja ruusulikööristä.

Yhdessä myyntikojussa Kirsti kävi seuraavanlaisen keskustelun. Kirsti: ”Hyvältä tämä tuoksuu, mutta tuoksu kestää vain kymmenen minuuttia.” Kauppias vastaa: ”Kyllä tuoksu kestää pidempään, ainakin viisitoista minuuttia".

Mustanmeren hiekkarannalla, joka on 7 km pituinen, kävi aikamoinen vilske. Auringonottotuoleja varjoineen oli vieri vieressä. Eräällä lapsiperheellä oli kätevä "telttasuoja" perheen pienemmälle. Siinä tämä veteli päiväunia kaikessa rauhassa, isosiskolla ja veljellä oli muut rantaleikit mielessä. Ranta on matala ja sen vuoksi aallokko löi melkoiset tyrskyt aivan rantaviivan tuntumaan. Tämä oli myös monen mieleen, juoksu päin tyrskyä oli hauskaa. Kovemmalla tuulella maisema oli kovinkin myrskyn tuntuista.  Itselläni  varmaankin olisi ollut tekemistä tasapainon pitelemisessä. Jos olisin halunnut uimaan, niin siinä olisi tarvittu hyvät apuvälineet pystyssä pysymiselle. 

Rantabaarissa maistui appelsiinijuomat nestetasapainon ylläpitämiseksi. Suosittelen paikkaa lapsiperheille. Kyllä siellä myös nähtiin aikamoisia taidonnäytteitä "Fantan" juomisessa. Kukapa se muu olisi keksinyt maailman pisimmän pillin, kuin Niilo.Kuvassa myös Riitta.


Reissun seuraavassa, viimeisessä jaksossa hoidellaan jalkoja ”erikoisella kala-aterialla” ja poiketaanpa SEXimaailman laitamillekin. Älä siis hoppuile – lisää on tulossa…


Niilo

maanantai 5. lokakuuta 2015

Lomamatkalla Bulgariassa 3

Altaalla
Päivän lämpötila ensimmäisellä viikolla oli 28-29 celsiuksen korvilla. Kun merivesi ei outona elementtinä houkutellut rohkaistumaan...
...ja kun hotellilla oli mielestäni siistit uima-altaat, niin. Tosin olin ihmeissäni kun lepotuolit olivat miltei kaikki varattuja, mutta allas melkeinpä loisti tyhjyyttään. Allas "täyttyi" nuorista miehistä siinä klo 15.00. Hotellin toimesta oli järjestetty vesipallo, eli "beisbool" ottelu. Kestoltaan noin puolisen tuntia. Siinä pallo lensi yli altaan reunan, välillä osuen auringonpalvojiinkin. Joukkueiden järjestäjäpoika oli ihastuksissaan kun sai pyydellä turistitytöltä anteeksi harhaheittoja. Anteeksi annettiin viehkeiden hymyjen saattelemana.
Altaan autius selvisi kun itse menin ’juoksemaan’ altaan pohjaa pitkin. Selkäni takia uinti ei maista. Vesijuoksuvöitä ei ollut, joten piti kehitellä oma tyyli - pohjassa juosten. Allas oli hieman liian matalakin. Eräs saksalaisturisti pudisteli vartaloaan ja päätään kun menin uimaan. Vesi oli miltei hanakylmää kun kastelin itseni. Sormia alkoi kivistää kylmyyden takia. Nivelrikko aiheuttaa arkuuden. Hiki siellä kuitenkin tuli kun miltei yksin painelin allasta päästä päähän. 

Jos olisi ollut mittari, jolla lämpötila selviäisi, niin tuskin se kuitenkaan alle kahdenkymmenen asteen oli - siinä paikkeilla kuitenkin. Ilman lämpötilan mukaan veden olisi luullut olevan paljon lämpimämpää.
Oli altaalla ikäänkuin allasjumppaakin. Hotellin kaunotar oli sitä vetämässä. Neito nykymusiikin mukaan siinä pyöritti käsiään niinkuin olisi "kissaa" uinut, kädet huojuivat ylhäällä ja samalla peppukin kierteli ja kaarteli kummasti tanssin askellusta jne. Näyttävän näköistä, mutta niin yksinäistä touhua. Tutun tuntuinen biisi, Kirsti varmaan tunnistikin sen. Pienelle turistitytölle kunnia aktiivisesta mukanaolosta, hänellä oli rytmi veressä.

Karaokeilta
Taitaa olla niin, että ei ole turistikylää jossa ei olisi suomalaista karaoke-iltaa. Pitihän sitä kokea tuokin kokea, jospa tuo kuuluisaksi tullut Ookke Kara tulisi vihdoinkin tutuksi. Vastaanottaja eli niin kutsuttu sisäänheittäjä oli tervehtimässä neljänkymmenen metrin päässä meidän seuruetta, johon kuului Riitta ja Antti Kuortaneelta. Kuortaneen Urheiluopisto lukioineen on Antin työpaikka, hän on höyläri ammatiltaan, ainakin esittelyn perusteella - jokapaikan höyläri tai selvyyden vuoksi hän edusti entisajan talkkaria. Toinen pariskunta Orvokki ja Erkki asustivat Joutsan kuntaa. Erkin käyntikortissa lukee Vasaramies. Sitä hän olikin. Sanotaan, että kyllä Siperia opettaa, mutta tämä vanha Erkki tiesi maailman asioista hyvinkin paljon. Muun muassa Siperiassa hän oli rakentamassa ikuisen roudan maassa kerrostaloja. Olin aikaisemmin saanut kuulla, että talot pystytetään pilarien päälle. Erkki kertoi mitenkä tämä tapahtuu. Polaris oli siihen aikaan hänen työnantajansa.

Molemmille pariskunnille kiitokset ja terveiset täältä Salon suunnalta. Olitte ihanat seuralaiset lomamme aikana.

Pientä vilppiäkin saatiin kokea
Karaoke ilta päättyi. Olimme tyytyväisiä illan antiin. Esiintyjiä oli mukavasti ja tasokin ihan hyvä. Sanotaan ja se on tosikin, että laulu ja musiikki on ihmiselle hyväksi. Se ehkäisee jopa aivosairauksia, pitää mielen virkeänä. Hyvänolon tunne on sinänsä palkitsevaa, huolet unohtuu edes hetkeksi.
Poislähdön aikaan opas tuli meitä saatille, hän oli tilannut taxin käyttöömme. Riitta ja Antti päätti haukata vähän iltaista happea, eli kävellen hotellille. Opas sanoi vielä hinnankin taxikyydille, 20 levaa, älkää maksako enempää. Auto lähti osin puistoalueen nurmikonkin yli. Hiljaa mentiin kohti ajoreittiä, pieni pudotuskaan reunakivetykseltä kadulle ei menoa haitannut. En saanut turvavyötä laitetuksi, mutta kuskin mielestä, ’nou bropleem, nou bropleem’, ei haitannut. Katu oli autio ja suojatiellä kulki henkilö, hänestäkään ei ollut haittaa, kuski väisti kulkijan takapuolen kautta - molemmille tie oli vapaa kulkea.
Hotellilla tuli maksun aika. Kirsti lupasi suorittaa tämän. Hänellä oli valmiina tuo vaadittu 20 levaa, jonka hän antoi valottomassa taxissa kuljettajalle.  Tämä väitti että seteli oli 2 levaa, ei riitä! Kirsti tiesi rahansa, oli ihmeissään tästä käänteestä. Kirsti pyysi kuljettajaa laittamaan valot autoon, kuski varmasti ymmärsi Kirstin englannin kielisen pyynnön - auto pysyi pimeänä, pieni taskulamppu kuskilla oli, sen valossa ei nähnyt juuri mitään. Toisinsanoen valon näki lampun linssissä, mutta siinä se olikin.
Seurueen rouvista Orvokki lykkäsi kuskille toisen 20 levaa ja taisi siinä mennä vielä maan tapojen mukaan 2 levaakin juomarahaksi. Valoon päästyään Kirsti laski rahansa ja totesi, että hän oli sitä 20 levaa köyhempi. Kuskilla oli kädessään 2 levaa, jota hän näytti, mutta se ei ollut Kirstin antama, parin levan seteli oli hämäysmielessä kuskin kädessä.
Ei se summan koko, vaan epärehellinen käytös, harmitti eniten.
Aikaisemmin käyttämämme taxi jutteli englanniksi Kirstin kanssa. Bulgaria on Euroopan kallein maa, sanoi taximies. Hänen ystävänsä on Suomessa. peräti naimisissa suomalaisen kanssa. Hän tiesi mitä polttonesteet maksavat Suomessa. Esim. diesel maksaa heillä 2,60 levaa ja meillä se 1,30 € pintaan. Palkkoihin nähden tosi kallista menovettä. Heidän palkka on kuukaudessa 150 - 350 euroa. Uskoisin, että tarjoilijapojat ja tytöt tienaavat kuukaudessa sen 150 euroa. Sanotaan, että nuoret asuvat kotonaan varsin pitkään. Eläminen tulee halvemmaksi, mutta asuminen on ahdasta. He pyrkivät asumaan omistusasunnoissa koska vuokrat ovat kalliita.
Seuraavaan jaksoon sovitellaan myös perinteinen Bulgarialainen ilta ja pienenpieniä kalojakin (doctoreita), että kannattaa kurkistella – ja tulla mukaan. Taas...
Niilo


lauantai 3. lokakuuta 2015

Lomamatkalla Bulgariaan 2

Viime kerralla lupasin kertoa näkemyksiäni Bulgarian matkasta.  Invakuljetus molemmilla kentillä sujui oikein loistavalla tavalla. Varsinkin Vantaan kentällä matka tuntui äärettömän pitkältä pyörätuolissa istuen, tosin pääsin kuin koira veräjästä, lähtöselvityksestä lähtöportille.
Saapuessamme hotelli Alballe ensimmäinen työ oli koota pyöräkelkka, joka oli kahdessa osassa. Tallaosat toisiinsa liitettynä yhdellä pultilla ja tämä "tallapaketti" isoon urheilukassiin suljettuna. (Viime kerralla paketin tein ilmastoteippiä käyttäen, ei hyvä homma). Nyt osat tulivat kätevästi, niin lentokoneessa kuin bussissakin. Tallapyörät paikoilleen ja senkun "kelkkailemaan". Kelkan päällä olivat lastina matkatavarani. Onneksi otin apuvälineen mukaani, rollaattorilla olisin ollut ihmeissäni. Nyt pääsin "kurvailemaan" käytävillä. Hissi tosin oli vähän lyhyt, mutta kulmittain kelkkani siihen sopisi. Viereiseen, pienempään hissiin ei ollut asiaa. Suosittelen ottamaan tämänkaltaisen apuvälineen mukaan, sillä pärjää kummasti. Pikkusen ihmetystä ja ihailuakin vehje herätti hotellin käytävillä kuin kadullakin.
Pieni varoituksen sana. Minulle oli käydä hullusti kun menimme ostamaan tuloiltana pullovettä jääkappiimme. Melko hämärässä en huomannut tiilellä rajatun nurmikon reunaa. Törmättyäni siihen lensin miltei kelkan yli. Sain kuitenkin ilmalennon torjuttua. Keskivartaloni oli kelkan penkin päällä aika tiukkaan ohjaustankojen välissä. Mustelmia siitä tuli lonkan seutuville, molemmin puolin. Olihan opetus siitä, ettei pidä olla liiaksi utelias - täytyy katsella myös eteensä.
Ensimmäisenä lomapäivänä lähistöllä olevassa hotellissa oli oppaalla puheenvuoro. Melko suuri joukko kuunteli hartaasti oppaan selvitystä Bulgarian nähtävyyksistä ja retkistäkin. Retket olivat tarkoitettu pääasiassa nuorille. Niitä lomakohteessa riitti. Paljon oli pariskuntia, joilla oli lapset mukana, moni äiti antoi pienokaiselleen rintaa kadun penkillä. Vauvan kanssa on helppo matkustella kun ruoka on hyvin pakattua ja tuoretta.
Poikamiehet lukekaa tämä tarkkaan jos/kun tapaatte Bulgarialaisen kaunottaren, niitä sielä riittää, kaunottaria meinaan. Bulgarialainen merkkikieli on ihan päinvastainen kun olemme tottuneet. Jos tyttö nyökyttää päätään, silloin te pojanvintiöt, olette hukassa, nimittäin jos olette ymmärtänyt nyökkäyksen myöntymisen merkiksi. Korvat punaisina saatte lähteä, edes valtakunnan sovittelijakaan ei pysty tätä tapausta ratkaisemaan. Tyttö kun on kieltänyt teitä vintiöitä toteuttamasta halujanne. Mutta jos neito kaunoinen onkin ravistanut päätään, silloin olette onnenne kukkuloilla. Voi olla, että joudutte myös tulevan anoppinne suosioon.
Kadun, varsinkin kävelykadun, liikenteessä mukana olivat edellisen kertomuksen mukaiset sähkömopot. Kuskit niissä oli nuoria miehiä ja jokunen kaunotarkin näkyi niillä "huristavan" tai paremminkin kiitävän äänettömästi. Tällaisia "mopovarikkoja" oli monen monta. Jos oikein ymmärsin, niin varsin kallista huvia. Viidentoista minuutin huvi maksoi 10 levaa eli viisi euroa. Minusta ne olivat liian kevytrakenteisia. Nopeus oli melkoista haipakkaa ja kuskit liian rohkeita. Melkein kyynärpäätuntumassa niillä huristettiin ja peräkkäin, jonossa iltahämärässä - valoitta kaiken lisäksi. Ani harvalla oli tiedossa nappula josta valon sai laitettua, torvella kylläkin varoittelivat. Täältä tullaan!
Kunhan hetki on hengähdetty, niin jatkan kertomisiani – ’pysy siis kanavalla’ ja käy kurkistamassa...!


Niilo

perjantai 18. syyskuuta 2015

LOMAKAUPUNKI BULGARIASSA


Joskus helmikuun paikkeilla Kirsti selaili Cooglesta tarjolla olevia lomakohteita Tjäreborgin sivustoilta. Mielestämme Bulgaria oli kukkarollemme sopivin kohde. Niinpä kohteemme siellä olikin Sunny Beasch:ssa Alba niminen hotelli, joka sijaitsee 7 kilometriä pitkällä hiekkarannalla Mustalla merellä. 

Tilaamalla All inclusive-edulla säästämme melkoisesti ravintolamenoissa. Sininen ranneke takaa täysylläpidon ko. hotellissa. Teimmekin sen havainnon paikanpäällä, että eräskin seurue ei paljoakaan liikkunut kuin pöydän ja baarimestarin antimien välillä. Vikkelät tarjoilijapojat noutivat käytetyt astiat nopeasti pois, mutta muuten täytyi olla valmis noutamaan esim. juomat itse.  Jotakin rajoitetta tämäkin seurue kuitenkin sai matkaoppaan toimesta.

Kirsti tilasi matkan invakuljetuksen merkeissä. Niinpä lähtöselvitykseen veimme laukkujemme lisäksi myös pyöräkelkkani, joka ei aiheuta ylimääräistä maksua. Tähän maksuttomaan luokkaan kuuluvat myös pyörätuolit ja sähkö mopot. Ilman kulkuneuvoani paikanpäällä olisin ollut todella avuton. Sopu antoi tilaa mm. ruokasalissa. Käytin kelkkaani myös sisätiloissa. 

Kentän pyörätuolikuljetus sujui molemmissa päissä loistavasti. Ohitimme kaikki jonot, joten olimme monella luukulla ekoja. Niin se pitääkin mennä koska pyörätuolin kuskilla oli muitakin työkohteita. Passintarkastuksessa "kuski" joutuu joka kerta todistamaan henkilöisyytensä, joten siinäkään kohdassa ei lipsuta. Pelkkä morjestaminen ei riitä vaikka ko. henkilö kulkee moneen kertaan tarkastuskohteen ohi. Molemmat varmasti tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Myös metalliesineet on laitettava kaukaloon. Turvallisuudesta tunnutaan pidettävän huolta.


LOMAKOHDE

Ensivaikutelma hotellin tasosta ja sijainnista oli myönteinen. Negatiivinen vaikutelma kuitenkin tuli tuosta esteettömästä liikkumisesta. 

Pääoven kohdalla oli korkeahkot raput, varsinkin kun oli taakatkin liikkumisen esteenä. Minua auttoi hotellissa asuva turisti taakkojen nostelemisessa. Pyöräkelkka piti saada kasattua, jotta liikkuminen helpottuisi. Kirsti jonotti sillä aikaa avaimia huoneeseen. Hissi kuudenteen kerrokseen osoittautui kulkuneuvolleni hieman ahtaaksi. Asettamalla sen nurkasta nurkkaan, eli vähän poikittain, nousu onnistui. Vieressä oli toinen, pienempi hissi, johon minulla ei ollut asiaa kelkkoineni. Kuudennessa kerroksessa oli pitkähkö käytävä jossa kelkkani pääsi oikeuksiinsa. Klo oli 22;45 kun menimme nauttimaan meille luvatun kylmän illallisen. Myöhäisillallinen oli runsas leipineen, leikkeleineen, hedelmineen. Juomia sai automaateista; kahvista ja kaakaosta Fantaan ja muihin juomiin asti. Väsyneinä matkan rasitteista vaivuimme uneen pari tuntia yli puolenyön.  Matkanteko oli alkanut 30.8 klo 12;00.  Ensimmäinen positiivinen havainto oli, että elämän ja loman melu jäi parvekkeen ulkopuolelle kun ovi sinne sulkeutui.  

Aamulla kahdeksan paikkeilla uudelleen kylpyhuoneeseen nauttimaan lämpimästä suihkusta. Kylpyhuone oli jaettu kahteen osaan fleksi- tai oliko peräti lasiseinämällä. Seinämä antoi edun sille, ettei WC-pytyn puolella tarvinnut luututa vettä lattialta pois. Tämä ongelma esiintyy varsin usein monessakin hotellissa. Puutteena oli kylläkin pidée eli alapääsuihku vessan pytyllä. Siitä miinuspiste.

Aamiainen oli todella runsas ja kansainvälisellä tarjonnalla.  Murot, pekoni, nakit, munakas, jogurtit, blinit ja muutkin paistokset leikkeleineen ja leipineen odottivat syöjiänsä.  Kahviautomaatti valikoimineen oli käytössä. Ei voi sanoa muuta kuin että siitä se lihotus alkaa. Ahneus myös pääsee huomaamattaan valloilleen.

Ensimmäisinä päivinä huomiomme kiinnittyi meistä hyvin outoon ilmiöön. Minussa ja Kirstistä se herätti voimakasta pahennusta. Melkeinpä mieli teki mennä huomauttamaan asiasta asianosaisille.  Emme ’murteesta’ saanut selville mistä turistit olivat.  Päättelimme, että he voivat olla paikallisia henkilöitä.  Kun kerroimme oppaalle asiasta, turistit olivat venäjältä.

Pahennusta meissä herätti ne suuret ruokaröykkiöt, minkä he jättivät syömättä.  Olimme tottuneet: sen syöt minkä otat. Nämä turistit haalivat ruokapöydästä isot lautaselliset erilaisia ruokia. Siitä sitten otettiin omalle lautaselle syötävää lisää ja myöskin jätettiin mikä ei maittanut. Niinpä närsityt ja syödyt ruuat yhdistettiin niihin lautasiin, jossa oli nämä "puhtaat" tuotteet.  Se oli todella iso määrä mitä nämä pöytäkunnat tuottivat sian ruuaksi.

Oppaan mukaan menetelmä johtunee pelosta, että tarjottava loppuu kesken. Tämä menetelmä päti kaikissa ruokailuhetkissä. Kuinka nämä fiksuilta näyttävät ihmiset voivat käsitellä ruokaa siten, ilman mitään kunnioitusta.

Jospa kirjoittelen seuraavalla kerralla vaikkapa vähän ympäristöstä ja muutenkin Bulgarian elämänmenosta. 

Niilo Henell

torstai 17. syyskuuta 2015

PUUKASA

Kesän alussa kävin joitakin kertoja palstallani, jossa on toistakymmentä puunrunkoa kaadettuna, aikomuksenani tehdä niille jotain. Kävi kuitenkin niin että nuotio ja makkaranpaisto voitti kaiken muun, joten alkukesä meni suunnittelussa sekä paikkojen tutkimisessa.


Sitten kun olin päättänyt että valmistan puunrungoista jonkinlaisen ”laavuntapaisen” ja paikkakin oli katsottu valmiiksi, niin ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Minulla ei ole minkäänlaista kiinnekohtaa rakentamiseen joten rakentaminen on väärä sana, oikeampi taitaisi olla askarteleminen lähinnä siitä syystä koska paikalla kävi alan asiantuntija, hän sanoi että tuosta ei tule mitään. Osittain on ollut oikeassa, vielä ei ole tullut juuri mitään näkyvää, ainoastaan pari kertaa olen jäänyt puiden alle, onneksi en loukannut itseäni pahemmin.

Tässä välillä on ollut kauniita ilmoja jolloin on käyty mustikkaa noukkimassa ja tietysti vietetty aikaa nuotiolla, jos syksy on kaunis puukasalla alkaa tapahtumaan, jollei puolukan poimiminen häiritse askartelua.

Tämä nyt on sellainen iäisyysprojekti, jonka aikana tulee suunniteltua kaikenlaista, seuraavaksi täytyy siirtää nuotiopaikka toiseen paikkaan, koska nykyinen ei ole tasaisella maalla ja hieman pienikin.



Minulla on siellä myös työkaluvarasto, kuten kaikilla rakentajilla. Siellä vain kävi joku, ja vei minulle tarpeellisia työvälineitä, koska osa kuitenkin jäi, rakensin uuden suojan toiseen paikkaan. Nyt ovat työkalut pysyneet, vielä luotan ihmisten rehellisyyteen ja paikka ei ole lukittu.



Olin jo suunnittelemassa harjakaisia, niin eikös Herra Murphy puuttunut asiaan, ja koko komeus kaatui päälleni. Tänä syksynä ei askarrella enää, parempi pysytellä suunnitteluosastolla.


jupe

tiistai 25. elokuuta 2015

Mustikkakiintiö

Hiipparoidessani keväällä metsässä, näytti siltä, ettei mustikoita tule lainkaan; oli märkä ja kylmä alkukesä sekä pölyttäjiä laiskasti liikkeellä.

Näköjään kannatti odottaa tänne elokuuhun, jotta näkee mitä on tulossa. Loppujen lopuksi mustikoita tuli paljon, joten minunkaan ei tarvinnut kerätä niistä lainkaan niitä pienimpiä.

En tiedä mistä olen saanut tänä syksynä innostuksen mustikoiden keräämiseen, nuorena se oli lähes vastenmielistä, johtuen edesmenneen äitini pakottamisesta kaverikseen metsään poimimaan marjoja.

Saattaa olla niinkin, että kun olen kuullut Suomeen tuotetun poimijoita ulkomailta, ajattelin sellaisten tapaamista metsässä ja saisin toimia vaikka oppaana.

Mustikkakiintiöni = yksi hunajapurkillinen. Aluksi keräsin vain kerralla syötävän määrän, sitten sain idean kerätä niitä myöskin pakkaseen. Nyt pakastin on jo täysi ja vielä on puolukkasato keräämättä.

Vieläkin käyn poimimassa päivittäin kiintiön syötäväkseni, vaikka se paras mustikoiden aika rupeaakin olemaan ohi.

Siinä lähellä asustaa ”pillipiipari”, joka luulee kai omistavansa kaikki metsät ja aluksi hän pelotteli minuakin puhallellen jonkinlaiseen hirvipilliin. Nyt hän on jo luopunut ko. touhusta minun kohdallani. On varmaan todennut ”tuohon ei tehoa mikään”. Joitakin poimijoita hän lienee saanut häädettyäkin, vaikka jokamiehen oikeus antaakin kaikille luvan marjojen poimintaan. Sitä täytyisi nyt itse kunkin hyödyntää – terveellisellä lisällä ruokavalioonsa.

Uskoo JuPe

perjantai 21. elokuuta 2015

Kirjahylly

Kesän aikana toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani isommasta kirjahyllystä. Pitkään harkittuani ja nettiä selailtuani päädyin naapurimaan huonekalujätin hyllystöön. Ratkaisuun auttoi lopulta hyllyjen hinta. Täytyyhän rahaa jäädä myös kirjoihin.Myös hyllyjen siirreltävyys ja lisähyllyjen saatavuus auttoi päätöksenteossa.



Etsin ko. kaupan sivuilta hyllyt, klikkasin ostoslistaan ja lisäsin määrät. Klikkasin myös nappia, josta ostoslistaan saa lisättyä varastohyllyjen numerot ja tarvittavien pakettien koodit. Sitten printtasin listan ja kävin hakemassa pankkiautomaatista rahat. Itse en kauppaan lähtenyt, vaan ostokset  suoritti poikani vaimonsa kanssa. Eivät he Raisioon minun hyllyjeni takia lähteneet. Heillä oli jotain omiin harrastuksiin liittyvää siinä kaupan lähellä.

Seuraavana päivänä kotiini kannettiin 6 parimetristä pakettia, joissa yksi hylly/paketti. Myös kuitit tuotiin minulle, ostajat olivat sitten ostaneet jäätelöt palkaksi itselleen. Sen heille mielihyvin soin, koska paketit olivat painavia ja niitä joutui sovittelemaan autoon.

 Koska olen aiemminkin harrastanut saman yrityksen hyllyjen kasaamista, en epäröinyt tarttua toimeen. Pahvipakkaus avataan, rakennustarvikkeet tarkastetaan, nostetaan sivuosat lattialle. Tässä vaiheessa hoitokoirani Vikke 8v. siirtyi keittiön pöydän alle torkkumaan. Taas tuli todistettua koirien älykkyys.

Luin kokoonpano-ohjeet, hain kuvien mukaiset työkalut esille, kaivoin muovipussista ruuvit, puutapit ym. kiinnikkeet sohvapöydälle jonoon. Ohjeiden mukaan ladoin tappeja paikoilleen, kiinteät hyllyt kiinni, hyllyjen kiinnikkeet paikoilleen ja pyöräytys ruuvimeisselillä.  Tässä kohtaa ohjeeksi kaikille hyllyjen kasaajille; jos jokin ei mene suosiolla kohdalleen, älä käytä vasaraa vaan tarkista, mikä kohta kasausohjeesta ei ole toteutunut. Vasaraa käyttämällä jotain menee rikki. Nimim. kokemusta on.

Takalevyyn piti kaivertaa reikä, jotta poppikoneen ja kaiuttimien johdot saa aseteltua hyllyjen taakse. Aikaa tässä hyllyjen kasaustouhussa sain kulumaan runsaan viikon. Prosessi eteni seuraavasti; tyhjennä matala hylly kirjoista muuttolaatikkoon, siirrä vanha hylly pois edestä eteiseen, nosta valmiiksi kasattu korkea hylly paikoilleen. Järjestele kirjat muuttolaatikosta uuteen hyllyyn. Soita hakijalle, että matala hylly on noudettavissa pois. Aloita jälleen kohdasta tyhjennä matala hylly kirjoista ja jatka prosessi loppuun.

Vihdoin korkeat hyllyt olivat valmiit, osa kirjoista oli hyllyssä ja sain hakea kymmenen vuotta varastossa olleet kirjalaatikot kotiin. Aloin käymään läpi varastoituja kirjojani. Voi miten mukava tunne, kun vastaan tulee mieleinen kirja. Kuin tapaisi hyvän ystävän vuosien jälkeen. Osa kirjoista lähti sitten kierrätykseen, osa päätyi hyllyyn. Hoitokoira säilyi ehjänä. Itsellä on hyvä mieli, kun homma on valmis ja kirjat taas vuosien jälkeen saatavilla. Mukavia lukuhetkiä odotettavissa tulevana talvena. 

Eila