Altaalla
Päivän lämpötila
ensimmäisellä viikolla oli 28-29 celsiuksen korvilla. Kun merivesi ei outona elementtinä houkutellut rohkaistumaan...
...ja kun hotellilla oli mielestäni
siistit uima-altaat, niin. Tosin olin ihmeissäni kun lepotuolit olivat miltei kaikki
varattuja, mutta allas melkeinpä loisti tyhjyyttään. Allas "täyttyi"
nuorista miehistä siinä klo 15.00. Hotellin toimesta oli järjestetty vesipallo,
eli "beisbool" ottelu. Kestoltaan noin puolisen tuntia. Siinä pallo lensi
yli altaan reunan, välillä osuen auringonpalvojiinkin. Joukkueiden
järjestäjäpoika oli ihastuksissaan kun sai pyydellä turistitytöltä anteeksi
harhaheittoja. Anteeksi annettiin viehkeiden hymyjen saattelemana.
Altaan autius selvisi kun
itse menin ’juoksemaan’ altaan pohjaa pitkin. Selkäni takia uinti ei maista.
Vesijuoksuvöitä ei ollut, joten piti kehitellä oma tyyli - pohjassa juosten.
Allas oli hieman liian matalakin. Eräs saksalaisturisti pudisteli vartaloaan ja
päätään kun menin uimaan. Vesi oli miltei hanakylmää kun kastelin itseni.
Sormia alkoi kivistää kylmyyden takia. Nivelrikko aiheuttaa arkuuden. Hiki
siellä kuitenkin tuli kun miltei yksin painelin allasta päästä päähän.
Jos olisi ollut mittari, jolla lämpötila selviäisi, niin tuskin se kuitenkaan alle kahdenkymmenen asteen oli - siinä paikkeilla kuitenkin. Ilman lämpötilan mukaan veden olisi luullut olevan paljon lämpimämpää.
Jos olisi ollut mittari, jolla lämpötila selviäisi, niin tuskin se kuitenkaan alle kahdenkymmenen asteen oli - siinä paikkeilla kuitenkin. Ilman lämpötilan mukaan veden olisi luullut olevan paljon lämpimämpää.
Oli altaalla ikäänkuin
allasjumppaakin. Hotellin kaunotar oli sitä vetämässä. Neito nykymusiikin
mukaan siinä pyöritti käsiään niinkuin olisi "kissaa" uinut, kädet
huojuivat ylhäällä ja samalla peppukin kierteli ja kaarteli kummasti tanssin
askellusta jne. Näyttävän näköistä, mutta niin yksinäistä touhua. Tutun
tuntuinen biisi, Kirsti varmaan tunnistikin sen. Pienelle turistitytölle kunnia
aktiivisesta mukanaolosta, hänellä oli rytmi veressä.
Karaokeilta
Taitaa olla niin, että ei
ole turistikylää jossa ei olisi suomalaista karaoke-iltaa. Pitihän sitä kokea
tuokin kokea, jospa tuo kuuluisaksi tullut Ookke Kara tulisi vihdoinkin
tutuksi. Vastaanottaja eli niin kutsuttu sisäänheittäjä oli tervehtimässä
neljänkymmenen metrin päässä meidän seuruetta, johon kuului Riitta ja Antti
Kuortaneelta. Kuortaneen Urheiluopisto lukioineen on Antin työpaikka, hän on
höyläri ammatiltaan, ainakin esittelyn perusteella - jokapaikan höyläri tai
selvyyden vuoksi hän edusti entisajan talkkaria. Toinen pariskunta Orvokki ja
Erkki asustivat Joutsan kuntaa. Erkin käyntikortissa lukee Vasaramies. Sitä hän
olikin. Sanotaan, että kyllä Siperia opettaa, mutta tämä vanha Erkki tiesi
maailman asioista hyvinkin paljon. Muun muassa Siperiassa hän oli rakentamassa
ikuisen roudan maassa kerrostaloja. Olin aikaisemmin saanut kuulla, että talot
pystytetään pilarien päälle. Erkki kertoi mitenkä tämä tapahtuu. Polaris oli
siihen aikaan hänen työnantajansa.
Molemmille pariskunnille
kiitokset ja terveiset täältä Salon suunnalta. Olitte ihanat seuralaiset
lomamme aikana.
Pientä vilppiäkin saatiin
kokea
Karaoke ilta päättyi.
Olimme tyytyväisiä illan antiin. Esiintyjiä oli mukavasti ja tasokin ihan hyvä.
Sanotaan ja se on tosikin, että laulu ja musiikki on ihmiselle hyväksi. Se
ehkäisee jopa aivosairauksia, pitää mielen virkeänä. Hyvänolon tunne on sinänsä
palkitsevaa, huolet unohtuu edes hetkeksi.
Poislähdön aikaan opas
tuli meitä saatille, hän oli tilannut taxin käyttöömme. Riitta ja Antti päätti
haukata vähän iltaista happea, eli kävellen hotellille. Opas sanoi vielä
hinnankin taxikyydille, 20 levaa, älkää maksako enempää. Auto lähti osin
puistoalueen nurmikonkin yli. Hiljaa mentiin kohti ajoreittiä, pieni
pudotuskaan reunakivetykseltä kadulle ei menoa haitannut. En saanut turvavyötä
laitetuksi, mutta kuskin mielestä, ’nou bropleem, nou bropleem’, ei haitannut.
Katu oli autio ja suojatiellä kulki henkilö, hänestäkään ei ollut haittaa,
kuski väisti kulkijan takapuolen kautta - molemmille tie oli vapaa kulkea.
Hotellilla tuli maksun
aika. Kirsti lupasi suorittaa tämän. Hänellä oli valmiina tuo vaadittu 20
levaa, jonka hän antoi valottomassa taxissa kuljettajalle. Tämä väitti että seteli oli 2 levaa, ei
riitä! Kirsti tiesi rahansa, oli ihmeissään tästä käänteestä. Kirsti pyysi
kuljettajaa laittamaan valot autoon, kuski varmasti ymmärsi Kirstin englannin
kielisen pyynnön - auto pysyi pimeänä, pieni taskulamppu kuskilla oli, sen
valossa ei nähnyt juuri mitään. Toisinsanoen valon näki lampun linssissä, mutta
siinä se olikin.
Seurueen rouvista Orvokki
lykkäsi kuskille toisen 20 levaa ja taisi siinä mennä vielä maan tapojen mukaan
2 levaakin juomarahaksi. Valoon päästyään Kirsti laski rahansa ja totesi, että
hän oli sitä 20 levaa köyhempi. Kuskilla oli kädessään 2 levaa, jota hän
näytti, mutta se ei ollut Kirstin antama, parin levan seteli oli hämäysmielessä
kuskin kädessä.
Ei se summan koko, vaan
epärehellinen käytös, harmitti eniten.
Aikaisemmin käyttämämme
taxi jutteli englanniksi Kirstin kanssa. Bulgaria on Euroopan kallein maa,
sanoi taximies. Hänen ystävänsä on Suomessa. peräti naimisissa suomalaisen
kanssa. Hän tiesi mitä polttonesteet maksavat Suomessa. Esim. diesel maksaa
heillä 2,60 levaa ja meillä se 1,30 € pintaan. Palkkoihin nähden tosi kallista
menovettä. Heidän palkka on kuukaudessa 150 - 350 euroa. Uskoisin, että
tarjoilijapojat ja tytöt tienaavat kuukaudessa sen 150 euroa. Sanotaan, että
nuoret asuvat kotonaan varsin pitkään. Eläminen tulee halvemmaksi, mutta
asuminen on ahdasta. He pyrkivät asumaan omistusasunnoissa koska vuokrat ovat
kalliita.
Seuraavaan jaksoon
sovitellaan myös perinteinen Bulgarialainen ilta ja pienenpieniä kalojakin (doctoreita), että kannattaa kurkistella –
ja tulla mukaan. Taas...
Niilo
Oli hauska tilanne kun Niilo "hiihteli"altaalla. Ravintolan terassilla istui äiti pienen poikansa ja tyttärensä kanssa. Poppi paukkui ja tyttö (n.3-vuotias) alkoi tanssimaan/jumppaamaa terassilla. Niilo alkoi matkimaan samoja liikkeitä, jolloin tyttö todella innostui.Hän oli varsinainen esitanssija välillä ryömien maassa.Niilokin pärjäsi aika hyvin ,,paitsi,,eipä mennyt allasjumppaaja konttaamaan pohjaan.Kaikilla "rannallaruikuttajilla" oli ainakin hauskaa ja tytön äidilläkään ei pokka pitänyt. Ikävä kyllä tyttö ei näy kuvassa. Meno oli niin kovaa,että se ottamani kuva oli aivan epäselvä,,,no,,,Niilosta ei nyt selvää kuvaa saanutkaan koko reissun aikana...vitsivitsivitsi..
VastaaPoista