perjantai 21. elokuuta 2015

Kirjahylly

Kesän aikana toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani isommasta kirjahyllystä. Pitkään harkittuani ja nettiä selailtuani päädyin naapurimaan huonekalujätin hyllystöön. Ratkaisuun auttoi lopulta hyllyjen hinta. Täytyyhän rahaa jäädä myös kirjoihin.Myös hyllyjen siirreltävyys ja lisähyllyjen saatavuus auttoi päätöksenteossa.



Etsin ko. kaupan sivuilta hyllyt, klikkasin ostoslistaan ja lisäsin määrät. Klikkasin myös nappia, josta ostoslistaan saa lisättyä varastohyllyjen numerot ja tarvittavien pakettien koodit. Sitten printtasin listan ja kävin hakemassa pankkiautomaatista rahat. Itse en kauppaan lähtenyt, vaan ostokset  suoritti poikani vaimonsa kanssa. Eivät he Raisioon minun hyllyjeni takia lähteneet. Heillä oli jotain omiin harrastuksiin liittyvää siinä kaupan lähellä.

Seuraavana päivänä kotiini kannettiin 6 parimetristä pakettia, joissa yksi hylly/paketti. Myös kuitit tuotiin minulle, ostajat olivat sitten ostaneet jäätelöt palkaksi itselleen. Sen heille mielihyvin soin, koska paketit olivat painavia ja niitä joutui sovittelemaan autoon.

 Koska olen aiemminkin harrastanut saman yrityksen hyllyjen kasaamista, en epäröinyt tarttua toimeen. Pahvipakkaus avataan, rakennustarvikkeet tarkastetaan, nostetaan sivuosat lattialle. Tässä vaiheessa hoitokoirani Vikke 8v. siirtyi keittiön pöydän alle torkkumaan. Taas tuli todistettua koirien älykkyys.

Luin kokoonpano-ohjeet, hain kuvien mukaiset työkalut esille, kaivoin muovipussista ruuvit, puutapit ym. kiinnikkeet sohvapöydälle jonoon. Ohjeiden mukaan ladoin tappeja paikoilleen, kiinteät hyllyt kiinni, hyllyjen kiinnikkeet paikoilleen ja pyöräytys ruuvimeisselillä.  Tässä kohtaa ohjeeksi kaikille hyllyjen kasaajille; jos jokin ei mene suosiolla kohdalleen, älä käytä vasaraa vaan tarkista, mikä kohta kasausohjeesta ei ole toteutunut. Vasaraa käyttämällä jotain menee rikki. Nimim. kokemusta on.

Takalevyyn piti kaivertaa reikä, jotta poppikoneen ja kaiuttimien johdot saa aseteltua hyllyjen taakse. Aikaa tässä hyllyjen kasaustouhussa sain kulumaan runsaan viikon. Prosessi eteni seuraavasti; tyhjennä matala hylly kirjoista muuttolaatikkoon, siirrä vanha hylly pois edestä eteiseen, nosta valmiiksi kasattu korkea hylly paikoilleen. Järjestele kirjat muuttolaatikosta uuteen hyllyyn. Soita hakijalle, että matala hylly on noudettavissa pois. Aloita jälleen kohdasta tyhjennä matala hylly kirjoista ja jatka prosessi loppuun.

Vihdoin korkeat hyllyt olivat valmiit, osa kirjoista oli hyllyssä ja sain hakea kymmenen vuotta varastossa olleet kirjalaatikot kotiin. Aloin käymään läpi varastoituja kirjojani. Voi miten mukava tunne, kun vastaan tulee mieleinen kirja. Kuin tapaisi hyvän ystävän vuosien jälkeen. Osa kirjoista lähti sitten kierrätykseen, osa päätyi hyllyyn. Hoitokoira säilyi ehjänä. Itsellä on hyvä mieli, kun homma on valmis ja kirjat taas vuosien jälkeen saatavilla. Mukavia lukuhetkiä odotettavissa tulevana talvena. 

Eila

3 kommenttia:

  1. vieläkö kirjahyllysi on kasassa, minulle kävi ko.yritykseltä ostamalleni kirjahyllylle siten että kirjojen painosta se eräänä yönä "levisi kuin jokisen eväät".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on kasassa. Ainoa suunta minne se voi levitä, on suoraan eteenpäin. Hyllyt on kiinnitetty yläosasta seinään, ettei pääse kaatumaan.

      Poista
  2. Kiva Eila "kuulla" Sinunkin äänesi. Kyllä kirjat ovat tärkeä osa elämäämme. Toivottavasti sellaista aikaa ei tule jolloin vain pelkästään kuuntelemme äänitteitä. Siinä menee puhetaitokin, luulisin.
    Kirjeiden kirjoittaminen on mennyttä aikaa. Tosin näillä nykyajan vempaimilla voi myös kirjoitella toisillemme - jopa isommallekin joukolle.
    On se vain mukavaa, kun saa kirjan käteen ja voi lukea mielenkiintoisen kirjan ja kokea, elää, sen hengessä mukana.
    Itse olen lukennut viime- ja tämän vuoden aikana hyllyssä olevia "lukemattomia" kirjojani. Kolmenkymmenen vuoden takaiset kirjat ovat kuin uusia,. Kerronta palautuu mieleen lukemisen edistyessä. Kuitenkin on tunne, että kyllä kannatti tutustua niihin uudelleen.
    Seitsemän veljestä, yksi parhaita teoksia,oli mukavaa luettavaa - kolmannen kerran.
    Sen tapahtumat oli mielessä sisällöllisesti, mutta aina siinä on jotakin, mikä puhutte-lee kiinostavalla tavalla. Kuinka kirjailija voi tuoda elämän niin lähelle ja niin koskettavasti. Aivakuin tapahtumat olisivat nyt elettyjä.
    Nyt on meneillään Veikko Huovisen kertomus Pietari Suuren ajoilta - tietysti Veikon tapaan hystettynä. Tiettävästi historian tapahtumien mukaisesti.
    Toivotan Sinulle mielenkiintoisia lukuhetkiä.

    Niilo

    VastaaPoista