Mustikkakiintiö

Hiipparoidessani keväällä metsässä, näytti siltä, ettei mustikoita tule lainkaan; oli märkä ja kylmä alkukesä sekä pölyttäjiä laiskasti liikkeellä.

Näköjään kannatti odottaa tänne elokuuhun, jotta näkee mitä on tulossa. Loppujen lopuksi mustikoita tuli paljon, joten minunkaan ei tarvinnut kerätä niistä lainkaan niitä pienimpiä.

En tiedä mistä olen saanut tänä syksynä innostuksen mustikoiden keräämiseen, nuorena se oli lähes vastenmielistä, johtuen edesmenneen äitini pakottamisesta kaverikseen metsään poimimaan marjoja.

Saattaa olla niinkin, että kun olen kuullut Suomeen tuotetun poimijoita ulkomailta, ajattelin sellaisten tapaamista metsässä ja saisin toimia vaikka oppaana.

Mustikkakiintiöni = yksi hunajapurkillinen. Aluksi keräsin vain kerralla syötävän määrän, sitten sain idean kerätä niitä myöskin pakkaseen. Nyt pakastin on jo täysi ja vielä on puolukkasato keräämättä.

Vieläkin käyn poimimassa päivittäin kiintiön syötäväkseni, vaikka se paras mustikoiden aika rupeaakin olemaan ohi.

Siinä lähellä asustaa ”pillipiipari”, joka luulee kai omistavansa kaikki metsät ja aluksi hän pelotteli minuakin puhallellen jonkinlaiseen hirvipilliin. Nyt hän on jo luopunut ko. touhusta minun kohdallani. On varmaan todennut ”tuohon ei tehoa mikään”. Joitakin poimijoita hän lienee saanut häädettyäkin, vaikka jokamiehen oikeus antaakin kaikille luvan marjojen poimintaan. Sitä täytyisi nyt itse kunkin hyödyntää – terveellisellä lisällä ruokavalioonsa.

Uskoo JuPe