Sotilasvala

Juhlallinen tilaisuus.    'Minä ## lupaan ja vannon...  Tahdon palvella maatani rehellisesti…'  Siinä yksi sana mikä tuntuu unohtuneen usein moneltakin. Minun ikäisiltä naisilta se voikin unohtua, hahhaa, emme päässeet silloin armeijaan, kun olimme ”oikean” ikäisiä. Emme siis ole ikinä vannoneet sellaisia valoja, mikä toisaalta mietityttää hiukan, mitä kaikkia muistoja jäimme vaille??  

”Elisabeth Rehn, naiseni on kapiainen” laulettiin joskus. Näitä juttuja, joita isämme ja isoisämme kertoivat, jos kertoivat. Heillä ei varmaan jäänyt kovin mukavaa kuvaa armeija-ajasta. Se oli sota-aikaa. Sitä ei kukaan varmaan halua enää.  Vanhemmilta veljiltä ehkä jotkut ovat kuulleet. Miten silloin eivät päässeet ensimmäisille lomilleenkaan kuin vasta 5-7 palvelusviikon jälkeen.  Silloin taisi ”Sotkussa” olla vain hyvät munkit, kuten on onneksi nykyäänkin. Ja tarkoitan tässä niitä pullamunkkeja, ettei kellään jää väärää käsitystä, hahaa. Nykyisin tuntuu, että on liiankin kanssa sitä tarjontaa.

Jos minä olisin päässyt armeijaan, silloin aikanaan, olisin varmasti mennyt. Nyt olisi kiva muistella niitä armeija-aikoja. Tai tiedä sitten olisiko mukavia muistoja. Miten marssittiin pitkiä matkoja, painavat rinkat selässä jossain maastossa, lämmitetään jotain keittoa tai teetä iltanuotiolla, käytiin sotkussa iltakahvilla ja -munkilla. Olisi mukavaa ollut käydä tuollakin tutustumassa, muutakin kuin Sotkun kahvilla silloin tällöin.

Nyt voi vaan tehdä mielikuvitusjuttuja, mitä siellä ”olisi voinut tehdä”. No tietysti minusta olisi tullut joku ärtyisä korpraali ja sitten kapiainen, joka pitää ne alokkaat ”kurissa ja herran nuhteessa” hehheee. En todellakaan tiedä mikä siellä on marssijärjestys ja miten kuria pidetään, eikä sitä varmaan Uuno Turhapuron mallillakaan mennä, meillä on ylin päätösvalta tasavallan presidentillä, joten korkealla taholla on määräysvalta tosipaikan tullen.

Onneksi nykyään naisilla on vapaus mennä armeijaan, jos haluavat armeijassa: jokainen on sitten alokas Virtanen tai kapteeni Virtanen. Ei etunimiä, sukunimillä vaan. Ja jäähän sieltä monelle hyviä ystäviä,  joita ei ilman armeijaa olisi nähnyt.

                     

Lepo vaan!     t.  Sisko

___________________________

PS. Meillä Suomessa naiset aloittivat vapaaehtoisen asepalveluksen 1995 ja palvelukseen hakeutuvien määrä on tasaisessa kasvussa. Tänä vuonna hakijoita oli 1265, viime vuonna peräti ennätykselliset 1516. Ja sotilasuran ammatikseen valinneissakin heitä löytyy jo melkoinen määrä. Tähän mennessä meillä korkeimpaan sotilasarvoon ylennetty nainen on everstiluutnantti. Kehotuksestani kirjoittaja koetti saada mukaan mielipidettä joltain asepalveluksen suorittaneelta naiselta, mutta halukkaita – nimettömänäkään – ei ilmaantunut. Valitettavasti. Jos Sinä naisena olet suorittanut asepalveluksen, taikka kirjoitus muuten puhutteli omia ajatuksiasi, niin voisitko valaista meille mielipiteitäsi tuon vielä niin vähän tunnetun maanpuolustuksellisen osa-alueen jättämistä tunteista, tunnelmista ja muistoista. Joko kommentoimalla tuonne loppuun tai peräti kertomalla sen ihan omana juttunaan.
Yhteystiedot löytyvät avaussivulta.

IsoTimppa, sivuston ylläpitäjä