Kuten Simo Salmisen laulussa
"alle lujaa" ja tarina alkaa…
Pitkäjänteisen säästämisen
ja kurjuuden jälkeen sain vihdoin hankittua uuden pienen auton.
Auto pelasi hyvin ja palveli
minua muutaman vuoden, kunnes tuli kesäkuu 2020.
Kävin kesämökillämme
saunomassa ja pesemässä itseni, taisin syödäkin hieman. Takaisin tullessa autoni
suistui oikealle puolelle tietä, sillankaiteeseen ja siitä päin betonipylvästä,
joka on yksi sillan kantava osa. Auto pyörähti pari kertaa tiellä, päätyen vastaantulijoiden
kaistalle.
Onneksi ei ollut liikennettä,
muuten olisin "vihannes", enkä kirjoittaisi tätä.
Apu tuli melko pian
pelastuslaitoksen muodossa.
Minut puhallutettiin ja
tehtiin huumepikatesti - nollaa näyttivät kumpikin. Minä olin lievässä shokissa,
vaikka tajusin kaiken ja vastailin kysymyksiin.
Ambulanssilla minut vietiin
Turkuun TYKSiin, jossa kuvattiin päätä sekä muuta kehoa. Pää ”oli tyhjä”, mutta
oikean käden luita oli murtunut.
Käden kipsausta
odotellessani ajattelin käydä vessassa ja nousinkin seisomaan, jolloin heti
tuli sairaanhoitaja ja käski minut takaisin petiin, "koska" nilkka ei
kestä kävelyä. Ihmeteltyäni asiaa, ettei minulla nilkassa mitään vaivaa ole
vaan kädessä. Hoitaja tarkisti asian ja kertoi minun olevan oikeassa, jonka
jälkeen sain käydä vessassa. Huono puoli vain oli, etten saanut apua sinne.
Käsi kipsattiin ja tulin
kotiin. Taksikuski sanoi, ettei vielä ollut minun aikani, mitäpä sitä
kieltämään.
Muutaman päivän jälkeen
kävin katsomassa auton romua ja tyhjentämässä sen tavaroistani. Autoni oli lunastuskunnossa.
Arvaa harmittiko?
TARINA ON TOSI ja kertoja
elää!
JUPE Saarimaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti