Ruokapäiväkirjan pito, siitäkö apu...
Edellisessä tarinassani lupauduin ja tavallaan sitouduinkin kertomaan mitenkä onnistun
ja selviydyn elämäntapamuutoksissani. En edes ryhdy arvioimaan kuinka mones
kerta tällainen on elämänvaiheitteni aikana lähtenyt käyntiin kerta toisensa
jälkeen. Sen kyllä voin sanoa, että kaikki muutkin projektini tämän asian
vaiheilta ovat olleet lupaavia, tulosta on tullut, mutta kaikki ovat päättyneet
aivan liian aikaisessa vaiheessa. Positiivisessa mielessä kaikki projektini
kilot ovat antaneet hyvinkin paljon tietoa mitenkä pitäisi toimia tulosten
saavuttamiseksi.
Ikäni puolesta minun ei tarvitsisi olla
niinkään huolissani tuosta painostani ja juuri niistä ikävistä vaa`an
näyttämistä loppupään numeroista, joita myös ylipainoksi kutsutaan. Kyllä nekin
mukanani kulkisivat, mutta kun nuo polvet eivät tahdo sitä kuormaa kestää.
Vaatteetkin kyllä vielä jotenkin suojaavat tomumajaani, joten ei se ole
siitäkään kiinni jotta laihtua pitäisi.
Ovat nuo nivelet olleet jo pitkään huonoina.
Aikaisemmin raajojeni särky on pysynyt kuvioista poissa, nyt särytkin ovat
alentamassa elämäni laatua. Jopa niin paljon, että aktiivinen osallistuminen
päivittäisiin rientoihin on kyseenalaista. Joku voisi sanoa sitä masennuksen
tunnusmerkiksi. No haluttomuutta tarttua asioihin on olemassa. Myönnetään. Tämä
haluttomuus omasta mielestäni johtunee kuitenkin tuosta säryn ja kivun
aiheuttajasta. Risat, kivuliaat raajat, ei tee mieli lähteä taapertamaan jotakin
päivän askareista tekemään. Aivan pakolliset kuviot saan hoidettua
rollaattoriin tukeutuen. Tämä etenemismuoto on muuten hyvä, mutta se rasittaa
erittäin paljon käsiä, koko hartianseutua sattuu, kulje ja puuhastele siinä
sitten.
Kauan se kesti ennekuin sain tilattua
lääkärin Halikon terveyskeskuksesta. Olin särkylääkkeitä kylläkin harvakseltaan
ottanut, mutta kun niistä ei ollut helpotusta tullut, niin olin mieluimmin
sohvaperunana ilman särkyä. Ilman kaveriapua olisi lääkäri vieläkin jäänyt
tilaamatta. Kaveri oli seurannut tilannettani voivotuksineen. Hän oli tekijä
joka toi alkuhelpotuksen vaivaani. En oikein uskonut, että tabletista olisi
hyötyä vaivaani ja vielä 100 mg:n xxxxxx -sellaisesta. Saatesanojensa mukaan "se on kolme varttia kun se
helpottaa". Niin siinä myös kävi, särky oli poissa ja kiputilakin oli
lievempi. Seuraavan yön sain nukutuksi hyvin, kiitos kaverille!
Kiitos myös lääkärille, joka antoi
samaiselle lääkkeelle reseptin, antoi vielä kortisonipiikin polveeni, ohjeisti
minut labraan sekä röntgeniin, sääteli lääkitystäni muutoinkin sekä ohjasi lopuksi
hoitajan luokse keskustelemaan elintavoistani. Siitä kaikesta alkoi
sitten ruokapäiväkirjan pito ja seuranta mitenkä paljon laitan tuohon monttuun
sapuskaa, siitä kaikki on kiinni, määrästä. Tietenkin laatukin merkitsee, mutta
määrä on kuitenkin se suurin tekijä. Luulen, että olen pysäyttänyt
"kasvukauteni", ainakin toistaiseksi. Tavoitteena on keventää
nivelten päältä painoa.
Tämä tarina jatkuu. Alku näyttää lupaavalta, jospa ensi kerralla pääsen kertomaan, että olen jo hiukan pääsyt asiassanikin eteenkinpäin. Pitäkäähän peukkua…
Niilo Henell
"Pieni päätös/muutos" päivässä" ja muutokset tapahtuvat miltei huomaamatta...
VastaaPoistaNäitä kommetteja kaipaan useammaltakinn taholta. Niistä saa sitä "uskoinvahvistusta", halua yrittää edelleenkin.
PoistaNiilo