Mämmiä

Mämmillä on vitsailtu iät ajat suomalaisten kummallisista ruokatottumuksista. Talkkuna on toinen. Muistan jo koulupoikana kuulleeni sellaisen lauseen, joka on jäänyt mieleeni. Savolainen oli eksynyt Hämeeseen ja syönyt mämmiä. Aamulla hän sanoi: ”Millaist mämmii se on, kun illalla syö, niin aamulla on kurat repussa?” Näin voi käydä herkemmille.

Olen kotoisin siis Hämeestä. Kotipaikkakuntaani Orivettä kutsutaan myös ”Mämmiläksi”. Sen on tehnyt kuuluisaksi Tarmo Koivisto.

Hänen isänsä oli suutari, jonka luona olen nuorena 1950-luvulla korjauttanut monet kengät. Kun olin hänen suutarin verstaassaan Paltanmäen juurella, hän mieluusti uteli minun kotiasioistani. Syy oli se, että tämä suutari Kalle Koivisto oli politiikassa mukana ja minun isäni taas oli Oriveden kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Muistan oikein hyvin sen kerran, kun Kalle oli ensin udellut kaikenlaista, niin hän sitten esitteli Tarmon piirustusta minulle kehuen poikansa taitoja. Minun muistikuvani mukaan Tarmo oli piirtänyt voipaperille läpi kuvan jostakin Aku Ankka-lehden sivusta. Myöhemmin verstaan seinällä oli runsaasti Tarmon piirustuksia. Minua vähän nuorempi Tarmo on tehnyt sarjakuvakirjoja tästä ”Mämmilästä”. Tänään hän piirtää mm. pilakuvaa APU-lehteen, sivu 11. Toinen naapurin poika Mämmilästä, Hannu Parpola, oli aikoinaan APU-lehden päätoimittaja!

Minun kotitalooni oli ennen talvisotaa valmistunut laajennusosa. Siinä oli makuukamari ja verstashuone, jossa oli höyläpenkki ja puutyökalut. Nurkassa oli punaisista tiilistä muurattu leivinuuni.

Äitini osasi tehdä mämmiä oikeisiin tuohituokkosiin. En tiedä kuka ne oli tehnyt. Todennäköisesti Tuomen mummo Enon kunnasta, joka teki meille myös saunavihdat koko talveksi. Yksi sellainen tuokkonen on minulla vieläkin muistona. Jos mämmi oli uunissa tuohituokkosessa ilman voipaperia, oli sen puhdistaminen työlästä. Tuokkosia oli varmaankin paljon, koska niissä mämmi meillä oli yleensä ilman voipaperia. Olen aina syönyt mämmiä mielelläni – kävin juuri mämmi -välipalalla kesken tämän kirjoittamisen – ja jatkan uusin ajatuksin syötyäni ”Kymppi”-mämmiä ja Flora Vanillea.

Ennen vanhaan oli kermaa ja maitoa kyytipoikana. Tiedän, että moni ei voi sietää mämmiä ollenkaan. He ovat yleensä samoja, kuin talkkunanvastustajat. Nykyään kaupassa on monentyyppistä mämmiä. Ostan aina sitä samaa hyväksi havaittua, jota äsken söin.

Tyttäreni on työssä Frankfurtissa Deutsche Bankissa. Sen investointiosastolta oli hänen tuttava naishenkilö Helsingissä avaamassa pankinkin rahoittamaa kauppakeskusta. Se tapahtui pääsiäisen aikaan pari vuotta sitten. Joku suomalaisista isännistä oli houkutellut hänet maistamaan mämmiä! Aika harvinaista on, että joku ulkomaalainen edes maistaa. Seuraavan kerran, kun olimme lähdössä Saksaan ja tämä naishenkilö sai tietää matkasta, hän kysyi, voisinko tuoda hänelle mämmipakkauksen. No, hän sai sitä herkkua mukaansa heti lentokentältä, kun olivat vastassa meitä.

”Senkin mämmikoura” saatetaan sanoa, jos joku sohlaa kömpelyyttään jonkin asian. Se olisikin ihan oma juttunsa selvittää, mistä tuo sanonta sai alkunsa? Nyt vanhemmiten on alkanut käydä niin, että esineet putoavat tuon tuostakin kädestä. Mämmilän pojasta on alkanut tulla mämmikoura!

 Eero