Aloitin syksyllä uuden harrastuksen,
irlantilaisen tanssin eli tuttavallisemmin irkkutanssin. Eksyin kokeilemaan
sattumalta, kaverin houkuttelemana. Vanha tuttu lavisryhmä oli täyttynyt ennen
kuin ehdin ilmoittautua, ja hyvä niin, koska muuten en tietäisi irkkutanssista
edelleenkään mitään. Oikein toimiva tapa muuten aloittaa uusia juttuja näin
vahingossa, olen ennenkin löytänyt hauskoja harrastuksia ilmoitustaululta tai
tutun vinkkaamana!
Minulle Euroviisujen
Riverdance-esitys vuonna 1994 ei jättänyt pysyvää muistijälkeä. Varmaan
nukahdin telkkarin ääreen, jos edes seurasin koko viisuja. Rivitanssia taas
pääsin kokeilemaan serkkuni syntymäpäivillä, ei siis kokemuspohjaa siitäkään.
On ollut hauska huomata miten iloisesti nämä kaksi lajia menevät sekaisin. Riverdance muistuttaa suomalaisen korvissa niin paljon rivitanssia, että
erehtymisiä on odotettavissa. Ja saattaahan molemmissa alkuasetelma olla
rivimäinen, mutta muuten eroja on aika paljon.
Asut, askeleet, musiikki... itse olen tutustunut
vasta alkeisiin, mutta varpaisillaan on tullut oltua enemmän kuin missään
muussa liikunnassa. Lonkkien ulkokiertoa harjoitellaan ja kädet viuhuvat missä
sattuu, kun ne “oikeilla tanssijoilla” pysyvät alhaalla, vaikka taivas
putoaisi.
Irlantilaisen tanssin synnystä on erilaisia
tarinoita, ja yksi kertomus on, että kun kansaa kiellettiin tanssimasta,
pidettiin ylävartalo paikallaan, jottei tanssi näkyisi ikkunasta... olipa
tarina totta tai tarua, tanssiasennon kuten liikkumisenkin tulisi näyttää
vaivattomalta ja kevyeltä. Siinä onkin hyviä tavoitteita seuraavalle
vuosikymmenelle. Ihan sinne Michael Flatleyn tasolle tulen tuskin yltämään,
mutta olisihan sekin jo jotain, että saisi jalat liikkumaan musiikin tahtiin!
Tanssiterkuin, Auli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti