Muistuu mieleen, kun ahmimalla tuli luettua matka- ja seikkailukirjoja,
jotka veivät nuoren miehen kertomuksen pyörteisiin. Haaveilla saa ja pitääkin.
Kirjailija on onnistunut, jos saa lukijan samaistumaan tarinaan ja sen
sankareihin. Kyllä läksyt siinä sai jäädä toissijaiseksi, "vanhat"
läksyt tuppasivat olemaan liian usein framilla. Matkailu kirjojen kautta, ei
ole kaduttanut, mutta ne läksyt tehtävineen, siitä en kehtaa edes kertoa. Ihailin
kuitenkin, miten todentuntuisia nuo sohvamatkat olivat!
Nopeasti tuo aika vanhentaa ja samalla tekniikka kehittyy. Sen myötä
välimatkatkin on ikäänkuin lyhentyneet. Matkatoimistojen seuramatkat tulivat
muotiin. Tarjonta lisääntyi ja hinnat kohteisiin alenivat. "Kauko Kaipuu" alkoi
kaivertamaan suomalaisten sydämiä. Matkatoimistojen katalogit lisäsivät
menohaluja. Matkalle piti päästä, vaikka siemenperunat jäisi hankkimatta.
Kiihkoa lisäsi työnantajien palkitsemismatkat.
Rodos, Kreikan saari oli kohde, minne pyrittiin. Elämäntyyli viehätti
meitä rehellisiä suomalaisia. Kehuttiin ennen kaikkea kreikkalaista
rehellisyyttä ja ystävällisyyttä. Kos joku varastaa, niin tällainen henkilö ei
sen jälkeen pystynyt asumaan yhteisössään. Oppaat kertoivat, että varas
ajettiin vuoristoon asumaan. Siihen uskottiin ja ilmeisesti väite piti
paikkansakin. Verotuksen suhteen sielläkin oli konstinsa. Opas kertoi, että
siksi moni talo näytti keskeneräisiltä. Harjateräksen tyngät ylimmän kerroksen
tasanteella oli merkki keskeneräisyydestä ja sillä siirretään talonomistajan
omaisuusveron astumista voimaan.
Rodoksen elämäntyyliin pääsin tutustumaan noin 1975. Oli
elämys ensikertaa tutustua saaren lämpimään henkäykseen. Eikä mikään ihme.
Sillä miltei karvahattu päässä olimme nousseet lentokoneeseen. Lämpö suorastaan
löi meikäläisen ällikällä. Kotimaassa järvet olivat jäässä, metsissä oli vielä
täysi talvi ja pelloilla oli vasta pälvipaikkoja. Vappu oli seuraavalla
viikolla.
Oli aikamoinen elämys syödä mustekala-ateria, Varsinkin ensimmäiset
suupalat vähän arvelutti. Porukassa oli niitäkin, jotka tätä herkkua eivät edes
maistaneet. Kreikkalainen salaatti, siitä tuli fetajuustoineen oikea
"tuonti"nautinto. Oliivit, niihinkin tuli jonkinlainen himo. Souvláki
kréas, lihavarras kelpaa vieläkin. Kebabit, niitä oli saatava joka ilta
välipalaksi. Siellä tämä tuote on täyttä karitsan lihaa. Pystyvartaaseen
ladotaan liha maustettuna ja se kypsennettiin vastusten kuumentamana eli
kypsyttämänä. Terävällä veitsellä liha vuoltiin siivuksi ja käärittiin
"ohrarieskan" sisälle sipulisalaatin ja saslikin kera. Edullista ja
hyvää syötävää.
Pääsin näkemään uimarannalla, kuinka mustekalasta (luultavasti) poistettiin
veri, tai jotakin muuta ei-toivottua ainesta. Mies paiskoi kalaa kallion
pintaan koko voimallaan. Toimenpide kesti melko kauan. Pyydystysvälineet,
atrain ja snorkkeli oli hänen vierellään.
Vanha kaupunki tuli tutuksi sinä viikkona. Tavernat hyvine ruokineen ja
juomineen samoin. Ensiaskeleetkin kansantanssin merkeissä opittiin.
Muihinkin palveluihin tuli tutustuttua. Sanontaan, että pitkätukkaista
jymäytetään - vanha sanonta. Niinpä minun oli syy lyhentää hiukseni pituutta.
Vanhan kaupungin aukiolla menin parturin ovesta sisään, Pyöreän pöydän
tuntumassa savuketta imien istui kaksi miestä, eläkeiän aikoja sitten saavuttaneita.
Ulkonäöltään herrat olivat kuin kaksi marjaa (vanha vertauskuva). Molemmilla
hienot viikset ja valkoinen, puhdas takki yllään. Vahva harmaa tukka koristi
heidän olemustaan. Molemmat mallikuvia kreikkalaisesta vanhasta uroosta.
Herrat tervehtivät ja toinen heistä opasti minut parturin tuoliin.
Puhdas liina harteille ja sitten työvälineet, kampa ja sakset käteen. Naps,
niks, niks, naps, alkoivat sakset naputtaa, niksuttaa. Eli sakset toimivat ikäänkuin
motoroituna. Kampa ja sakset olivat työkalut, jotka mestari hallitsi. Vanha
leikkaustyyli säilyi, mutta hiukset lyhenivät. Varsinaista leikkuukonetta ei
käytetty ja rajaus kävi partaveitsellä. Nenä- ja korvakarvat saivat kyytiä
pikku saksilla. Työ viimeisteltiin raikkaan tuntuisella hiusvedellä ja lopuksi
rentouttava hieronta ja kampaaminen.
Palvelutaso oli huippua. Useimmat liikkeet ja sen henkilökunta
käsitykseni mukaan on suvun omistuksessa. Työn merkeissä opitaan tekemään ja
varsinainen muotoseikkoihin paneutuminen jää oman opin varaan. Miten sitä
meillä tuo tarjoilusääntö olikaan: "Anna aina oikealta, tarjoo aina
vasemmalta".
Rodos oli siihen aikaan ja myöhemminkin oiva paikka pyöräilylle. Tosin
muistuu mieleeni, kun menin koskettamaan pyörän kapan lämpöä: todennäköisesti
se oli kuuma, koska sormenpää paloi. Suosittelen käsijarrujen käyttöä, jos
pyörässä on kappaveto. Esim. torpedokappa.
Kyllä matkailu kannattaa. Se avartaa lompakkoa, mutta myös kokemuksia.
Hyvä kulkuväline liikuntaesteiselle on pyöräkelkka. Kokemusta kolmesta
valtiosta. Tosin väline aiheutti ihmetystä, mutta sillä pystyin tosi hyvin kulkemaan. Siitä ei mene ylimääräistä maksua
lentokoneessa. Palvelu pelasi lennolla. Avustajan sai linja-autoon asti. Myöskin
pyörätuolilla liikkujille löytyi erittäin hyvä palvelu.
Yhdeltä matkaltaan muisteluterveisin Niilo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti