Olipa kerran
aviomies, joka piti ruoanlaittamisesta. Hänellä oli ihana perhe, varsinkin
vaimo. Isännän syntymäpäivälahjaksi emäntä osti kaasusavustimen rakkaalleen.
Ajattelihan rouva toki tässä niin itseään kuin koko perhettäänkin.
Eräänä huhtikuun
perjantaina, joka sattui vieläpä olemaan pitkäperjantai, oli aika koota
isännän syntymäpäivälahjaksi saatu kaasusavustin. Kymmenen jälkeen aamulla oli
isäntä poikineen jo pihamaalla avaamassa isoa pahvilaatikkoa.
Tovi jos
toinenkin siinä meni kootessa tätä kauan kaivattua kaasusavustinta. Lähes
loppuvaiheessa huomattiin, että savustimen mukana oli tullut vahingossa kaksi
samanlaista osaa. Toisessa seinässä olisi pitänyt olla reikä, toisessa ei.
Tämän paketin mukana tulleissa seinissä ei kummassakaan ollut kyseistä reikää.
Nälkä alkoi jo olla, joten todettiin, että mennään ehjilä seinillä.
Savustin kasassa,
joten kaasupulloa hakemaan huoltoasemalta. Kaasuletkun asennus ja yhdistäminen
savustimeen tuotti pettymyksen: letku oli liian lyhyt. Ei auttanut grillistä
otettu kaasuletkukaan asiaa, sekin oli liian lyhyt.
Nälästä
kiukkuisina lähtivät isä ja pojat ostoksille. Hankittiin uusi, pidempi
kaasuletku ja tulihan siinä paljon muutakin mukana…
Lopultakin
saatiin savustin toimintaan. Emäntä suolasi kalan ja liotti leppälastut. Mutta
voi, savustimen piti olla ensin tyhjänä ja täysillä 30 minuuttia, jotta kaikki
ylimääräiset pöpöt saivat kyytiä.
Nälkä oli jo
niin, että näköä haittasi, muidenkin kuin emännän näköä. Lopultakin
iltakuudelta tuli lämmin, savustettu kala ulos savustimesta.
Oi sitä onnen
määrää, kun kokonainen iso kalafilee hävisi nälkäisiin suihin huokausten
siivittämänä. Herkkua oli! Ja siitä pitkäperjantaista tuli kirjaimellisesti
nimensä mukainen. Niin pitkään ei koskaan ole ruokaa odotettu, eikä se koskaan
ole niin hyvältä maistunut! Ja koko kesä edessä tuon ihanuuden kanssa! Mitä
kaikkia herkkuja vielä saadaankaan…
Päivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti