LAKIIN PERUSTUVAT KULJETUSPALVELUT 2

Tapaturman, sairauden taikka vamman niin vaatiessa, on Suomen lakeihin määritelty erilaisia kuljetuspalveluita liikkumista helpottamaan. Kenelle sellaisia myönnetään, kuinka niitä voi hakea ja miten toimitaan niitä hyödynnettäessä? Yhdistävä tekijä selkeyttää niistä kolmea pääasiallisinta, kolmessa perättäisessä postauksessaan ja niiden jokaisen lopussa on linkki, josta tiivisteltelmän saa tulostettavakseen. Koosteet on kerännyt ja päivittänyt Päivi.

  Nyt vuorossa on

  VPL eli Vammaispalvelulain 

  mukainen kuljetuspalvelu

Kunnan on järjestettävä vaikeavammaisille henkilöille kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen. Kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena henkilönä pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Kuljetuspalvelua voi käyttää asiointi- ja virkistysmatkoihin Salon kaupungin ja lähikuntien alueilla. Näitä lähikuntia ovat Kemiönsaari, Koski Tl, Lohja, Marttila, Paimio, Raasepori, Sauvo ja Somero.

Kuljetuspalvelumatkat myönnetään kuukausikohtaisesti eikä niitä voi siirtää seuraavalle kuukaudelle. Matkat myönnetään yhdensuuntaisina ja niitä on myönnettävä vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

Taksia tilattaessa tulee ilmoittaa, että matka tehdään Likuma-taksikortilla. Matkalle lähdettäessä kuljettaja tarkistaa kortinlukijasta etukäteen, että kortti on voimassa ja kelpaa maksuvälineeksi. Maksu suoritetaan Likuma -kortilla, joka on henkilökohtainen. Kuljettajalla on oikeus tarkistaa asiakkaan henkilöllisyys. Likuma -korttia ei saa luovuttaa toiselle henkilölle, eikä se saa jäädä taksinkuljettajalle.

Likuma -kortilla ei saa maksaa taksin suorittamaa asiointia, eikä ennakkotilausmaksua. VPL matkoista ei saa periä ennakkotilausmaksua. Mikäli odotus tulee halvemmaksi asiointikohteessa kuin toisen auton tilaaminen paikalle, voidaan maksu odotuksesta sisällyttää matkan hintaan. Tästä ylimenevä odotusmaksu tulee asiakkaan maksettavaksi.

Salon kaupungin maksamat matkat tulee ajaa kaikin tavoin edullisinta vaihtoehtoa (reitti, auton tilaaminen yms.) käyttäen. Likuma-kortilla saattaja matkustaa mukana maksutta.

Ryhmäkuljetuksissa (useampi taksikortin käyttäjä samassa kyydissä) matka veloitetaan vain yhdeltä Likuma-kortilta ja jokaiselta kyyditettävältä peritään omavastuuosuus saattajia lukuunottamatta. Omavastuuosuudet vähennetään kaupungin maksamasta loppusummasta. Asiakkaan ja saattajan mukana matkustavalta opiskelijalta ei peritä omavastuuosuutta.

Mikäli kuljetukseen osallistuu muita matkustajia, taksin kuljettaja perii jokaiselta tämän osuuden matkan kustannuksista.

Korvattava matka on aina yhdensuuntainen matka. Yhdensuuntainen matka ajetaan aina suorinta reittiä asiointikohteeseen. Pyydettyyn kohteeseen saavuttaessa matka maksetaan välittömästi kuljettajalle. Paluu kotiin tai muuhun asiointikohteeseen on oma erillinen matkansa.

Taksamittari ilmoittaa matkan omavastuuosuuden / omavastuuosuuksien euromäärän ja taksi laskuttaa loppuosan matkan hinnasta Salon kaupungilta. Matkan omavastuuosuus maksetaan taksissa. Asiakkaan omavastuuna käytetään kertalipputaksaa, kun matka tapahtuu Salon sisällä. Silloin omavastuun osuus on 3.30 euroa yhdensuuntaiselta matkalta. Kun matkustetaan lähikuntien alueella, omavastuu määräytyy kilometriperusteisesti. Opiskelu- ja työmatkojen omavastuu määräytyy tapauskohtaisesti.

Kuljettaja antaa aina asiakkaalle matkasta kuitin.

Jos Likuma-kortti on viallinen, eikä maksua voi suorittaa sillä, tulee asiakkaan ottaa mahdollisimman pian yhteyttä Salon kaupungin vammaispalveluiden toimistosihteeriin.

Vammaispalveluilla on velvollisuus seurata ajetuista matkoista aiheutuneita kustannuksia. Mikäli ohjeiden vastaista käyttöä todetaan, tästä aiheutuneet kustannukset peritään takaisin vammaispalveluiden asiakkaalta. Likuma -kortin ohjeiden vastainen käyttö johtaa kortin pois ottamiseen. Asiakkailta voidaan kieltää vakiotaksin käyttö, jos laskutuksissa ilmenee väärinkäytöksiä ajomatkaan tai laskutukseen liittyen.  Tällöin kaupunki ryhtyy laillisiin toimenpiteisiin ko. autoilijaa kohtaan.

Likuma -kortti on palautettava kaupungin vammaispalveluihin, kun sen käyttöoikeus päättyy. Käyttöoikeus päättyy, jos asiakas muuttaa toiselle paikkakunnalle, kuolee tai päätöksen voimassaolo lakkaa. Jos Likuma -kortti katoaa tai se vioittuu, pyydetään asiakasta ottamaan yhteyttä Salon kaupungin vammaispalveluiden toimistosihteeriin. Likuma -korttia on säilytettävä aina huolellisesti.

Lisätietoja vammaispalvelulain mukaisista 
kuljetuspalveluista saat vammaispalveluiden 
toimistosihteeri Ria Vaaralta 
p. 02 778 3109, ma-pe klo 9-11.

Vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja haetaan samalla lomakkeella kuin sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuspalveluja.

Toimi näin:

1.     Täytä hakemuskaavake, jonka saa vaikka Salon kaupungin infosta, kaupungin kotisivulta

https://www.salo.fi/attachements/2019-01-28T13-39-3794.pdf

tai osoitteesta ria.vaara@salo.fi

Saat apua myös SYTYn toimistolta!

2.   Hanki lääkärintodistus, joka sisältää selvityksen vammasta/ sairaudesta, jonka perusteella kuljetuspalvelua haetaan.

3.    Ota yhteys toimistosihteeriin, jos tarvitset apua. Voit soittaa Ria Vaaralle p. 02 778 3109, ma-pe klo 9-11.

4.   Palauta hakemus osoitteella:

Salon kaupunki/vammaispalvelut/kuljetuspalvelu

Tehdaskatu 2, 24100 Salo

PS. Tulostettavan tiedoston saat tästä linkistä:

bit.ly/VPL-kuljetukset

LAKIIN PERUSTUVAT KULJETUSPALVELUT 1

Tapaturman, sairauden taikka vamman niin vaatiessa, on Suomen lakeihin määritelty erilaisia kuljetuspalveluita liikkumista helpottamaan. Kenelle sellaisia myönnetään, kuinka niitä voi hakea ja miten toimitaan niitä hyödynnettäessä? Yhdistävä tekijä selkeyttää niistä kolmea pääasiallisinta, kolmessa perättäisessä postauksessaan ja niiden jokaisen lopussa on linkki, josta tiivisteltelmän saa tulostettavakseen. Koosteet on kerännyt ja päivittänyt Päivi.

 Ensimmäisenä on

   KANSANELÄKELAITOKSEN eli
   KELAN KULJETUKSET 

"Voit saada korvauksen taksimatkasta, kun tilaat sen alueellisesta tilausnumerosta

• terveydentilasi tai
• puutteellisten liikenneolosuhteiden vuoksi.

Jos joudut käyttämään taksia terveydentilasi vuoksi, tarvitset siitä terveydenhuollon antaman todistuksen (Todistus matkakorvausta varten, SV 67). Säilytä todistus itselläsi 6 kuukauden ajan.

Jos olet toimittanut Kelaan terveydenhuollon antaman todistuksen pitkäaikaisesta oikeudesta taksin käyttöön (Todistus matkakorvausta varten, SV 67), et tarvitse uutta todistusta, kun matkustat julkiseen terveydenhuoltoon. Kun tilaat taksin, kerro puhelun yhteydessä, että sinulla on todistus.

Jotta voit saada korvauksen yksityiseen terveydenhuoltoon tehdyistä matkoista, tarvitset aina terveydenhuollon antaman todistuksen (Todistus matkakorvausta varten, SV 67). Siitä pitää ilmetä, onko tehty tutkimus tai annettu hoito sellaista, josta Kela maksaa korvauksen.

Jos terveydenhuollon edustaja tilaa alueellisesta taksien tilausvälityskeskuksesta paluumatkan terveydentilasi perusteella, todistusta ei tarvita."

Kelan kuljetuksia tulee käyttää silloin, kun kyseessä on terveydenhuollon palvelu. Jos siis olet menossa lääkäriin, laboratorioon, sairaalaan tai kuntoutukseen, sinun tulee käyttää Kela-kyytiä. Kela-taksi on sellainen taksi, joka on tehnyt sopimuksen Kansaneläkelaitoksen kanssa. 

Kela-kyyti tulee Varsinais-Suomessa 
tilata numerosta 0800 130001.

Tilatessa on sanottava oma nimi ja henkilötunnus. Sinun on kerrottava, milloin on oltava ja missä. Jos osaat itse arvioida lähtöajan, senkin voi kertoa. Kela-keskus voi kuitenkin itse arvioida ajan. On hyvä kertoa myös, että on näkövammainen tai käyttää esimerkiksi rollaattoria ja toivoo, että kuljettaja hakee sisältä. Mikäli otat mukaasi saattajan, siitä on kerrottava kyytiä tilatessa. On parempi pelata varman päälle ja sanoa keskukselle, että esimerkiksi lääkäri on 15 minuuttia oikeaa aikaa aikaisempi. Näin varmistat sen, että kuljettajalla on aikaa noutaa sinut sisältä ja tarvittaessa saattaa myös lääkäriin.

Kela-kuljetuksen omavastuu on 25 euroa/suunta. Omavastuun katto on 300 euroa. 

Kun katto on täynnä, saat Kelasta kortin, jolla pääset maksutta loppuvuoden kyydit. Jos lääkärireissuja on usein, voit joutua maksamaan omavastuun muutaman ylimääräisen kerran. Kela kuitenkin palauttaa ylimääräiset omavastuut tilillesi ilman erillistä hakemusta.

Ota aina Kela-kyyti, vaikkei matkan hinta ylittäisikään 25 euroa. Omavastuun alittavat matkat maksetaan kokonaan itse, mutta ne kasvattavat omavastuun kertymistä. Jos matka maksaa esimerkiksi 11.20 euroa, omavastuu kasvaa sen verran. Et joudu maksamaan 11.20 euroa maksavasta kyydistä 25 euroa, ainoastaan tuon 11.20 euroa.

Kelasta voi hakea Omataksi-oikeutta. Siihen vaaditaan tiettyjä perusteita. Ensisijaisesti on hankittava lääkäriltä todistus Omataksi-oikeutta varten. Mikäli sinulla on Omataksi-oikeus, saat soittaa tutulle kuljettajalle, joka huolehtii Kela-taksin tilaamisesta. Tällöin saat matkustaa yksin, muita ei samaan kyytiin yleensä tule.

Mikäli sinulle jäi Kela-taksiasiassa jotain epäselvää, 
löytyy nettitietoutta mm. osoitteesta
https://www.kela.fi/nain-tilaat-taksin

PS. Tulostettavan tiedoston saat tästä linkistä:

bit.ly/Kela-kuljetukset

Apuvälineitä nämäkin

Muistan lapsuudestani, kun tätini tulivat käymään silloisen hulavanteen kanssa. Se oli kevyt ja riemun kirjava vanne, jota piti lantiolla pyörittää. Muistan, että siitä tapeltiin, kenen vuoro milloinkin on pitää vannetta hallussaan.

Nyt keväällä tai alkukesästä oli uutinen, jossa kerrottiin tutkimuksesta, jossa hulavanteen pyörittäminen 15 min. vastaa 10000 askelta kävelyä. https://yle.fi/uutiset/3-10824293

Tuon uutisen jälkeen etsin tavarataloista ja urheilukaupoista hulavannetta, mutta kaikki myivät eioota. Päätin sitten etsiä nettikaupoista ja sieltä löytyi:

Hulavanne 1.2 kg, Fitnord, on lisäpainoilla varustettu hularengas, joka sopii hyvin päivittäiseen vannetreeniin. Tilasin ja odottelin pari viikkoa. Sitten sain tekstiviestin, jossa kerrottiin vanteen olevan noudettavissa K-market Enolan Smart-postissa. Kengät jalkaan ja avain mukaan ja eikun menoksi. Itellan auto oli vielä kaupan edessä, kun pääsin sinne. Paketti lokerosta ja paluu kotiin. Paketti auki ja vanne kasaan. Se oli paketissa kuutena palana. Kokosin vanteen ja nuoruuden muistoista nousi rytmi pyöritykseen. Ensin sain vain muutaman kerran vanteen pysymään ylhäällä, mutta pian alkoi tekniikka löytymään ja vanne pyörimään.

Ajan kuluessa on tullut hankittua kotiin erilasia kunnon ylläpitoon tarkoitettuja apuvälineitä. Joitain niistä käytän päivittäin, jotkut keräävät pölyä huoneen nurkassa. 6 kg kahvakuula ja vatsarulla ovat käytössä jatkuvasti. Nyt hulavanne uutuuttaan pyörii useamman kerran päivässä.

Hulavanne, selätin, tasapainolauta, vatsarulla, 1 kg käsipainot, kuminauha, 4 ja 6 kg kahvakuulat, tennispallo. Kuvasta puuttuu keppi.

Miksi kuvassa on tennispallo? Silloin, kun selkää kolottaa oikein kovin, niin otetaan tennispallo ja mennään seinän viereen. Tennispallo selän ja seinän väliin ja polvista joustamalla hierotaan kipukohtaa.

Kahvakuulan jumppaohjeita löytyy Youtubesta runsain mitoin. Samoin siellä on ohjeita selättimeen. Kaupunki lähetti joka kotiin vihkosen, josta löytyy ohjattua liikuntaa jokaiselle, jos kotijumppa ei kiinnosta.

Pääasia, että jokainen meistä liikkuu omalla tavallaan, mikä hyvältä itsestä tuntuu.

                                                Eila

Ärtynyt Homenokka

Nyt ei ole kysymys lääkäripalstan selityksistä, vaan ukkometsosta, joka äityi tulemaan kimppuun metsässä. En ole ennen nähnyt metsoa luonnossa. Tuttu on sensijaan Ferdinand von Wrigtin maalaama taulu: ”Taistelevat metsot”.

Mistä ne sitten taistelevat? No, koppeloista tietenkin! Se on luonnon laki. Kerran vuodessa, keväällä, ukot lähtevät soitimelle. Soidinmenoissa ne ovat lähes sokeita ja ennenkaikkea kuuroja. Vahvin vie kauneimman, niin kuin Korsuorkesterikin laulaa.

Minulla oli yhteiskoulussa biologian opettajana Itä-Suomesta tullut poikamiestyttö. Kysyimme usein tunnin alussa: ”Että miten ne metson soidinmenot taas tapahtuivatkaan siellä Pielisen takana?” Hän alkoi näyttää niitä pyörien luokan edessä kumarassa kädet takaviistossa. Hän osasi matkia metson ääntelyä eli naksutusta. Siinä meni helposti puolet oppitunnista, mikä oli tarkoituskin.

Opiskeluaikoina Turussa asuin Sallasta kotoisin olleen Veikon kanssa. Hän sai monta kertaa kotoaan postipaketin, jossa oli mm. suolattu ja savustettu metso! Siinä oli syömistä tosi paljon.

Nyt asiaan. Olin Kiikalan Johannislundissa viime elokuussa, kun naapurini tuli metsästä ja sanoi nähneensä ukkometson, joka käyttäytyi hieman uhkaavasti. Heti pihaan tultuaan hän kertoi, missä hän sen oli nähnyt. Nyt toinen naapurini, Allan Sjöberg sanoi, että hypätkää autoon, niin hän ajaa sinne havaintopaikalle. Paikalle tultuamme vaimoni näki jo kaukaa metson tien reunassa.

Minulla oli kamera taskussa ja otin zoomaten kaukaa kuvan siltä varalta, että kohde lentää tiehensä. (Kuvastakin on nähtävillä, että hiukan kaukaa on koetettu saada varmuus ”saaliista”…)

Edessä oli mäen nyppylä ja metso siellä ylempänä. Allan lähti tietä pitkin mäkeä ylöspäin naksuttaen metsoa matkivaa ääntä. Minä lähdin vasemmalle mäen reunaa polkua pitkin koko ajan naksuttaen. Metso lähti myös laskeutumaan mäkeä minua kohti Allan perässään. Vaimoni otti kuvia siitä, kun minä olen kameran kanssa jo aika lähellä metsoa.

Olin suoraan sanottuna hieman varomaton tämän Homenokan kanssa. Se tulee kuin ohjus kohti.

Minä astun taaksepäin pakoon lähteäkseni, mutta pyllähdän paksussa sammalikossa selälleni. Homenokka on jo ihan kengässä kiinni, eikä keppiä ole käden ulottuvilla. Allan pelastaa tilanteen houkuttamalla sen hieman kauemmaksi, että minä pääsen pystyyn pienen männyn rungosta apua ottaen. Hän on ehtinyt ottaa kuvan, kun metso on jo kengissä kiinni.

Lähdemme autolle välittömästi ja autoon istumaan. Metso tulee auton viereen, joten ikkunasta saa hienoja luontokuvia. Tässä yksi malliksi.

Liekö tämä yksilö jäänyt ilman koppeloa jossakin vaiheessa? Mekin olisimme ilmeisesti kelvanneet ja mikä ihmeellisintä autokin olisi ollut kelvollinen. Ainakin se kopautteli renkaita. Piti istua autossa jonkin aikaa, että pulssi tasaantui.

Eero

23. syyskuuta 2019 kello 10:50

Tarkka aika tapahtumalle täällä koti-Suomen ajan-seurannassa – tämänvuotinen Syyspäiväntasaus!

Tapahtuma, jossa yön ja päivän pituus tasapainotetaan maailmankaikkeuden kellottoman ajanlaskun kanssa ja joka ei enää nykyisin tunnu meistä ketään heilauttavan. No, uutisissa se mainitaan ja kaiketi kaikissa kalentereissa, mutta sellaista entisaikaisuuden vuodenkierron merkkipaalun tavoittamisen arvostusta sillä ei enää ole.

Kesä on virallisesti loppu ja syksy pimeyksineen sai virallisen luvan alkaa, nyt kun auringon oleskelu päiväntasaajalla ajoitti päivän ja yön samanmittaisiksi. Syyspäivän tasaus oli vielä viime vuosisadalla sadonkorjuun aikaa ja samalla se aktivoi uuden kasvukauden alkua. Jos malttaisimme pysähtyä tuollaiseen vuodenaikojen vaihtumisen omaehtoisuuteen, saattaisimme löytää myös henkilökohtaisia yhtäläisyyksiä omiinkin sisäisen luontomme rytmeihin. Näihin siirtymäkohtiin on panostettu aikoinaan erilaisia siirtymäriittejä: päästetään irti yhdestä elämän vaiheesta ja siirrymme seuraavaan – luovumme, mutta alamme rakentaa uutta. Useimpien uskontojen painostuksesta noista kaikista riiteistä on luovuttu lähes kokonaan.

Syyspäiväntasauksessa pitäisi koota sadon lisäksi myös ajatuksia kaikesta siitä, mitä kesän kasvukausi on meille antanut. Samalla on syytä pohtia, mistä kaikesta olemme valmiita luopumaan ja kuinka tehokkaasti aloittamaan valmistelevat työt uudelle kasvukaudelle. Vanhan agraariuden aikana lajien kylvökausikin keskittyi syksyn alkuun. Sanotaan myös, että kun alkavaa – synkeäksikin todettavaa – pimeää syksyä osaa oikein eläen rauhallisena kuulostella, sieltä saattaa avautua ajatusten polku johonkin uuteen ja suurempaan oivallukseen. On vain kiirehtimättä kuunneltava omaa itseään ja otettava mallia ympäröivästä hiljaisuudesta, jollaista valon väheneminen tuottaa myös luontoon. Sytytetyn kynttilän liekkiin tuijottamaan pysähtyessään saattaa kokea todellisen kiireettömyyden ytimen ja voi avata ajatuksiaan tulevan suunnittelulle… Hiljaisuus on ihmeellinen apu voimavarojemme esille löytämiselle!

Joskus, kun noita vuodenaikojen vaihtumisten siirtymäriittejä pidettiin luonnollisena osana jokapäiväistä elämää – metsästäjä-keräilijä-perinteen vielä vaikuttaessa arkisuudessamme – niihin liitettiin usein myös taikuutta (noituutta ja magiaa), jotka maatalouskulttuuriin siirtyminen ja viimeistään kaupunkilaistuminen on karsinut suurimmalta osaltaan, uskontojen kieltäessä loputkin. Ehkä lähelle tätä Syyspäivän tasausta asettuva Kekri (Köyri, Keyri), joka liukuvana sijoittuu ajankohtaan Mikkelinpäivästä ja jatkuu Pyhäinmiestenpäivään (vai oliko se vain Pyhäin päivä), lienee edelleen se merkittävin sadonkorjuun päättymistä juhlistamaan säilytetty perinne – varsinkin itäisemmässä Suomessa sillä on yhä jopa uudelleen synnytettyä arvoa, eikä maamme muutkaan kulmakunnat ole sitä täysin jättäneet unholaan.

Vaikka nykyisin ei enää siihen liittyviä Pestuumarkkinoita ylläpidetä palkollisten kontrahtien uudistamiselle taikka uusien palkkaamiseksi, on isomman osan (ainakin aikuisväestöstä) kokemusperäisyydessä perinteitä, joilla kesän annin talteen saamisen onnistumista kannattaa juhlistaa. Sellaista menneen ajan ”Römppäviikkoa”, piianpullineen ja muinekin ”makusteluineen”, ei enää sellaisenaan vietetä, on monin paikoin sovitettu sille jopa menestyviä kulttuuritapahtumia perinteisinä. Eikä vain meillä, vaan myös maailmallakin, ainakin Euroopassa. Mahdutetaanhan siihen jopa Ranskassa New Beaujolais-festivaali marraskuun kolmantena torstaina, jolloin viininvalmistelu päättyy ja viini voidaan myydä. Tiedän monien suomalaistenkin odottavan tuon viinin tuloa markkinoille täälläkin. – Sadonkorjuun juhlintaa sekin!   

Kuinka itse kukin tämän vuodenajasta toiseen siirtymisen on kokenut taikka antanut sen luisua luontevasti ohitseen, niin ainakin varmana Syksyn merkkinä Salossa eteen avautuva Syysmarkkinaviikonloppu takaa sen, että nyt mennään syksyn mukana – väellä ja voimalla; monenmoisia tarjouskasseja kanniskellen!

                                                                           

 

Kesän lentävät

Suomen kesä alkaa olla lopuillaan, mutta kuvat säilyvät, ainakin jonkin aikaa.

Kameran pitäisi kyllä olla hiukan parempi, kuvattava kohde kun aika usein lähtee lentoon, kun huomaa liikettä.  Joskus pääsee tarpeeksi lähelle, saa aika mukavia kuvia, vaikka kännykkäkameralla. Se vaan pitäisi olla aina valmiina, kun nuo lentävät todella lentävät. ”Tuolla on taas yksi, no, meni jo” Kiire siinä jossain tulee, mutta muutamat paikallaan olevat voivat jäädä mukavasti kuvaan.

Perhoset ovat kauniita, mutta hankalia kuvattavia. Liikkeelle lähtevät äkkiä, kun vähän viereen menee. Perhosen elämä on lyhyt, ehkä kuukauden, pisimmillään seuraavaan vuoteen.

Oi jospa olisi se hyvä kamera. No, niitä luontokuvaajia kyllä on, enkä loppujen lopuksi tiedä mihin niitä kuvia laittaisi. Tässä muutama otos tältä kesältä. Pari on otettu vuosia takaperin.

En ole mikään lintubongari tai perhostutkija, mutta kiva niitä seurata ja kun nätin lentävän näen, niin aina siitä yrittää kuvan ottaa. 

Tämäkin lentää, ainakin elokuvissa.

    Sisko

Hölkyn kölkyn!

Jokainen on varmasti kuullut hölskytyskurkuista. Joillakin kurkut on nimetty isoäidin kurkuiksi, joillakuilla etikkakurkuiksi, joku taas kutsuu niitä tillikurkuiksi. Sama asia kuitenkin!

Menneen kesän alussa törmäsin hölskytysperunoihin! Ja kyllä, kokeilin heti. Aivan mainio maku ja helppo valmistaa, äänestin jatkoon.

Hölskytysperunoihin tarvitaan uusia perunoita. Sellaisia löytynee yhä toriltakin, jollei pihapellollasi ole perunapenkkejä. Valitse pienehköjä ja kun niitä ei ole vielä ”nostettu”, niin niissä vielä on ohut kuori. Ne keitetään ihan normaalisti suolavedessä. Perunat saavat tulla jopa ylikypsiksi, se ei haittaa. Kun olet kaatanut kypsistä perunoista keittoveden pois, lisää kattilaan voita. Sekoita ranskankermaan suolaa, tilliä ja ruohosipulia tai sipulinvarsia silputtuna. Kaada maustettu ranskankerma perunoiden päälle ja hölskytä. Perunat saavat rikkoutua rauhassa. Kannattaa siirtää perunat hölskytystä varten tiiviiseen purkkiin, jotta niitä voi hölskyttää kunnolla. Itselläni oli ensimmäisellä kerralla lommoinen kattilan kansi, jolloin ranskankermaa pääsi myös karkuteille…

Aivan loistava perunavalinta vaikka grillatulle kanalle tai loimulohen kaveriksi. Jos loimuloheen päädyt, voit lisätä hölskytysperunoihin myös sitruunamehua. Nautinnollisia hetkiä!

                          Päivi

”Ettei sanotuksi saa…”

Tuollaisen otsikossa mainitun mainoslauseen muistanee moni, mutta tulkinneekohan kukaan muu sitä laillani? Sen tarkoitushan on mainostaa kyseisen tuotteen erinomaisuutta, jonka vuoksi ei edes pysty ilmaisemaan mitään ääneen. Itseminäni on joutunut sen kuitenkin kääntämään tulkinnaksi, ettei kerran sanomaansa enää saa sanomattomaksi! Siis ”kääntäen verrannolliseksi”, mutta miksi?

Maailmalla liikkuu, niin suupuheissa kuin jopa uutisissakin, tunnettujenkin merkkihenkilöiden pu-heeseen lipsahtaneita ”sammakoita” – sanoja tai asioita, joita ei ehkä ollut tarkoitettu ääneen ilmaistaviksi, ei ainakaan oltu osattu odottaa sellaisia kuultavan. Usein jopa sellaisiakin, joita puhuja joutuu jopa heti taikka jälkikäteen pyytelemään anteeksi. Mutta miksi niitä sanotaan ”sammakoiksi”?

En edes googlaamalla löytänyt läheskään varmaa faktaa sanonnan alkuperästä, mutta monenmonta selitystä siitä, että lipsauttaa puheeseensa jotain, jonka haluaisi heti saada sanomattomaksi! Taikka näin: ”Sammakothan loikkii sinne sun tänne ja niinhän ne joskus sanatkin suorastaan loikkaavat suusta niin, ettei oikein ajatella ehdi.” Tuon viimemainitun tunnen ja tunnustan lähinnä omakseni. Te, jotka minut lähemmin tunnette ja tiedätte savo-karjalaisuustaustani, tiedätte myös mitä tarkoitan. Kas kun monilla meillä itäisen lähtösuunnan ihmisillä on tapana toimia ajatustakin nopeammin (paitsi ehkä tekemisissämme 😊) ja kun ajatuksemmekin ovat usein kanssaihmisten puheista jo askeleen pari edellä – tai siis oletamme niin – ja kun vielä äidinmaidonkorvikkeen puuttuessa sota-ajan lapsuudestamme, olemme ”imeneet itseemme” savolaista ”viäräleukahuumoriijjaen” (joka omasta mielestämme on hauskaa), jollaisen sitten kiekai-semme ääneen ja ilmoille… toivoen monasti heti, että ”jospa saisi tuon sanomansa ’hännästä kiinni’ ja palautettua”, sillä niin kovin usein se on lipsahtanut suuntaan, jota kanssaihmiset eivät osaa huumoriksi kuitata. Siis aina muuallakaan, kuin täällä länsipuolella Suomea! Ja kun se vielä usein kuitataan keljuiluksi, ellei peräti loukkaukseksi. Tuskin se noille poliitikkojen sammakoillekaan vähääkään häviäisi! Eikä sitä pehmentäisi edes toteamus, että ”otan täyden vastuun”, niin kuin olen kuullut jopa ministeritasolla asioita taikka sanomisia kuittailtavan…

Omalta kohdaltani annan täyden tunnustuksen myös tuon ominaisuuden opettamisesta; isäni kaaduttua, hänen paikkansa monessa ottaneelle enolleni. Sellainen persjalkainen, matala ja aitosavolainen metsätyömies, savottajätkä, joka monessa muussakin, kuin vain puheissaan, edusti juuri sellaista sukupolvea, joka löysi ja osasi heittää jonkun kommentin likimain aina ja kaikkeen – kääntäen totisempiakin tilanteita huumorin suuntaan. Siis siellä maan itäpuolella! Työvelvollisena oli varsinaisen sodan aikana jo palannut Syväriltä linnoitustalkoista, joten herkimmässä vastaanottoiässäni ei noistakaan opeista tarvinnut jäädä laiskanläksyille! Kertoilipa sitten muistojaan sieltä taikka savotoista, joissa yhä kierteli naapurinsa, päätä pidemmän metsätyömiehen kanssa ja justeeriparina. Vuosikausien yhdessä liikkumisestaan huolimatta enovanha sai jopa kaverinsa vihat joskus kiehahtamaan sanomisiensa lisäksi myös koiruuksillaan (joita sanojen lisäksi savolaisuudessa ovat pienet hyväntuuliset kepposet vielä aikuisiälläkin). 

Mummolassani, jota eno isännöi, eleli isovanhempien kuoleman jälkeen myös tätini ja heidän tyttärensä, serkkuni. Eikä ollut ainutkertaista, että talon naiset ”vilttiytyivät” isännän sotkeutumisista huushol-linpitoon sanoin taikka koiruuksineen ”osallistumalla” ja kun molemmat olivat jo päätä pidempiä matalahkosta enostani, ”kyöräsivät” tämän porstuan läpi pihamaalle, joskus talvella hankeen asti. Monet kerrat muistan katselleeni naurusuisen enoni mukautumista kyyditykseen ja naureskelevan vielä rapuneduskinoksessakin. Hän näet osasi myös suhtautua leikinpitoon, jonka oli sanailuillaan aikaansaanut.

Että tällainen sammakkomainen aihe, jolla kai yritän ikään kuin vaivihkaa selitellä joskus (ja joskus useinkin) heittämäni herjan taustojen leikkiverisyyttä, kun monesti pysähdyn epäilemään jonkun jossakin yhteydessä ”pyrjähtäneen” (Kalle Päätalon sanastoa lainaten) ja pahoittaneen mielensä suustani karanneen sammakon vuoksi. Että anteeksi nyt vaan!

Kesän kohokohtia

Kesäteatterit ovat ehdottomasti kesän kohokohtia. Kun tilaa liput, niin sitten on jotain mitä odottaa. Tänä kesänä olen käynyt kolmessa kesäteatterissa ja yhdessä konsertissa. Jos ei kukaan tuttavista tai perheenjäsenistä ole kesäteatterin ystävä, niin eri yhdistykset ja järjestöt järjestävät teatterimatkoja. Ei muuta kuin ilmoittautuu rohkeasti mukaan.

Ensimmäinen kesäteatteri oli Jokioisissa Teatteri Tuntematon. Esitys oli nimeltään Tähdet, tähdet. Se sisälsi eri kotimaisten elokuvien musiikkia Ansan ja Taunon ajoista Oma maa ja Raid- elokuvien sävelmiin. Silloin oli kuuma päivä. Esitys oli ladossa, jossa tunnelma oli suorastaan kuuma. Tämän retken järjesti Salon Reumayhdistys jäsenilleen.

Teatteri Kirakassa Perniössä näyteltiin aina niin ihanaa Vaahteramäen Eemeliä. Tämä näytelmä oli ihan erityinen, kun tuttu nuori mies näytteli Eemeliä. Esitys oli mukaansatempaava ja toisen näytöksen aikainen sadekuurokaan ei latistanut tunnelmaa. 

Kirakan kesäteatterin lavasteet, Eemelin koti

Kolmantena tapahtumana oli ikimuistoinen konsertti Kiskon kirkossa, Matti ja tytöt. Tässä tyttöinä esiintyivät Lilli Paasikivi ja Mari Palo. Salon Seudun Sanomien kriitikko oli sitä mieltä, ettei lajivalinta ollut kohdallaan. Tarkoitti ilmeisesti, ettei oopperalaulajien pidä laulaa kevyempää musiikkia. Minua ei kuitenkaan häirinnyt millään lailla, kun Mari Palo lauloi Heijastuksen tai Matti Salminen lauloi Satumaan. Minulle koko konsertti oli hyvin mieluista kuultavaa ja jäi muistoihin yhtenä elämän kohokohtana. 

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä, oli kesäteatteriesitys Vuohensaaressa. Viime marraskuussa luin uutisen, että Vuohensaaressa esitetään Myrskyluodon Maija - musikaali, jossa Jannea esittää Roope Pelo. Silloin päätin, että tuo esitys on nähtävä. Ystäväni oli menossa erään yhdistyksen mukana ja kysyi tulenko samalla. Niinhän kyyti järjestyi ja katsoimme esityksen. Välillä esityksen aikana ei tiennyt, tulevatko näytelmän myrskyn tehosteet luonnosta vai kovaäänisestä, kun ukkosmyrsky meni Salon yli. Sadetta tuli Karjaskylässä, mutta Vuohensaari pysyi kuivana. Esitys ylitti odotukset. 

Tänä kesänä sain järjestettyä neljä eri teatteri- ja konserttitapahtumaa itselleni. Jään odottelemaan, mitä kivaa ensi kesä tuo tullessaan. 

             Eila

Sota-ajan seteli

Kaikentyyppisen ”kansanradion” valittamisen kuuntelemisen keskellä ajattelen yhä useammin sitä, että olen saanut elää pisimmän rauhan ajan, mikä Suomessa on ollut. Sodan aikana syntyneenä en niistä ajoista mitään muista. Nyt on rauhanaikaa eletty runsaat 70 vuotta.

Sotaveteraanien rivit harvenevat kovaa vauhtia. Heidän kunnioittamisensa kumpuaa nyt sisimmästäni jollakin tavalla yhä useammin. Tiedostan kirkkaasti, että olen sillä tavalla etuoikeutetussa asemassa, että sain elää tämän kotimaani huikean menestystarinan, joka hakee vertaistaan maapallolla.

Neljä sisartani menivät naimisiin sodasta palanneiden nuorukaisten kanssa. Olisi pitänyt heidän eläessään haastatella heitä C-kasettinauhurin kanssa. Oma-aloitteisesti he eivät mitään sodasta puhuneet. Näin olisi pitänyt haastatella mm. Penttiä, joka lähti tavisodan jälkeen ylioppilaana hakemaan Saksasta sotilaskoulutusta, koska koki talvisodan Suomelle niin epäoikeudenmukaisena. Hän oli ”Panttipataljoonassa”, josta tänään taas puhutaan. Hän joutui yllättäen Wiking-divisioonan miehenä Barbarossa-operaatioon mukaan aina Kaukasukselle asti.

Palasi Saksasta ja kouluttautui Kauhavalla pommikoneen tähystäjäksi. Lensi 40 sotalentoa Bristol Blenheim-pommikoneilla, viimeiseksi Tali-Ihantalan yllä. Olisi pitänyt haastatella rohkeaa miestä, joka avioitui Eila-sisareni kanssa vuonna 1952.

Aivan selvä taitekohta Suomessa oli tuo vuosi 1952. Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Näin Armin ja Gil Hilarion Oriveden asemalla junassa, kun he kiersivät Suomea. Kesällä järjestettiin Helsingissä Olympialaiset. Soihtu kulki myös kotipaikkani Oriveden keskus-urheilukentän kautta kohti Helsinkiä. Tulevaisuuden-usko vahvistui kansan keskuudessa.

Kotini keittiön ikkunasta näkyivät puolen kilometrin päässä Työväentalo, Keskuskansakoulu ja vähän lähempänä Yhteiskoulu. Isäni oli kunnallispoliitikko. Hän oli jo tehnyt aloitteen uuden keskuskoulun rakentamiseksi. Kävin sitä yhden vuoden, ennenkuin pääsin Yhteiskouluun eli oppikouluun. Isäni oli Yhteiskoulun Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja.

Koska koulu oli Kannatusyhdistyksen, niin lukukausimaksu oli näin jälkeenpäin ajatellen korkea. Muistan aivan hyvin sen, kun ensimmäisen kerran isokokoinen rehtori, ”Jätkä” eli Venni Koskela, astui luokkaan nahkasalkun kanssa.

Isä oli aamulla antanut minulle lukukausimaksua varten setelin. Se oli suurikokoinen ”Snellmanni” eli 5000 markkaa.

”Snellmanni” 5/1940  -  16.2.1946  - Litt.A
-painatuksella 1955 asti. Tämä seteli on
kerran valittu maailman kauneimmaksi.

Menimme aakkosjärjestyksessä opettajapöydän luo, missä opettaja ruksasi listaan maksun ja Jätkä laittoi setelin pinon päälle. Koska sukunimeni T-kirjain on loppupuolella aakkosia, oli pino jo aika korkea.

Vielä lukiossakin rehtori keräsi maksut samalla tavalla. Kerääjä oli tuolloin sotaveteraani Paavo Virta. Kun hän lähti luokasta paksu salkku kainalossaan, oli hymy niin leveä, että kultahammas välähti!

                                           Eero 

… ja hevosella pääsee!

Kyllä nyt Salossakin pääsee ainakin jostain ja johonkin, Paikulla. Hinta on varsin edullinen. Kausilipusta ollaankin sitten jo kuultu monenmoista juttua. Onko se halpa vai ei, miten kukin sen näkee.

Kesällä kulki kesäaikataulun mukaiset autot, edullisesti nekin. Vaan kuinka kulki vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut? Kulkivat kyllä, hinta vain oli käyttäjälle suolaisempi kuin kesäliikennettä käyttävälle. Onneksi maailma muuttuu joskus myös oikeudenmukaisemmaksi ja paremmaksi, ainakin pienessä mittakaavassa!

Paikun eli Salon kaupungin liikenteen kertalippu bussissa maksaa aikuiselta 3.30 euroa. Olen enemmän kuin onnellinen, että 1.9. alkaen myös vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden (VPL) omavastuu on 3.30 euroa Salon sisäisessä liikenteessä. Onhan se nyt ihan eri asia päästä Perniöstä Saloon ja takaisin lähes samalla hinnalla kuin elokuun loppuun asti vain Perniöstä Saloon. Nyt edestakainen matka maksaa 6.60 euroa, kun se elokuun loppuun asti oli vain toiseen suuntaan eli Perniön ja Salon välillä 6.10 euroa.

Kilometriperusteinen omavastuu on edelleen voimassa Salon rajojen ulkopuolella, kun ajellaan lähikuntien alueella. Tärkeää on, että vammaiset saavat yhdenvertaisen maksun ns. terveisiin nähden. Nyt jää ehkä vähän enemmän käyttörahaa vammaisen henkilön lompakkoon käytettäväksi johonkin muuhun. Kiitos tästä, Salon kaupungin vammaispalvelut!

                                  Päivi

PS. Myös Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden (SHL) omavastuu Salon kaupungin alueella on Paikku-matkan hintainen eli 3,30, ilman kilometrirajoitusta.