23. syyskuuta 2019 kello 10:50

Tarkka aika tapahtumalle täällä koti-Suomen ajan-seurannassa – tämänvuotinen Syyspäiväntasaus!

Tapahtuma, jossa yön ja päivän pituus tasapainotetaan maailmankaikkeuden kellottoman ajanlaskun kanssa ja joka ei enää nykyisin tunnu meistä ketään heilauttavan. No, uutisissa se mainitaan ja kaiketi kaikissa kalentereissa, mutta sellaista entisaikaisuuden vuodenkierron merkkipaalun tavoittamisen arvostusta sillä ei enää ole.

Kesä on virallisesti loppu ja syksy pimeyksineen sai virallisen luvan alkaa, nyt kun auringon oleskelu päiväntasaajalla ajoitti päivän ja yön samanmittaisiksi. Syyspäivän tasaus oli vielä viime vuosisadalla sadonkorjuun aikaa ja samalla se aktivoi uuden kasvukauden alkua. Jos malttaisimme pysähtyä tuollaiseen vuodenaikojen vaihtumisen omaehtoisuuteen, saattaisimme löytää myös henkilökohtaisia yhtäläisyyksiä omiinkin sisäisen luontomme rytmeihin. Näihin siirtymäkohtiin on panostettu aikoinaan erilaisia siirtymäriittejä: päästetään irti yhdestä elämän vaiheesta ja siirrymme seuraavaan – luovumme, mutta alamme rakentaa uutta. Useimpien uskontojen painostuksesta noista kaikista riiteistä on luovuttu lähes kokonaan.

Syyspäiväntasauksessa pitäisi koota sadon lisäksi myös ajatuksia kaikesta siitä, mitä kesän kasvukausi on meille antanut. Samalla on syytä pohtia, mistä kaikesta olemme valmiita luopumaan ja kuinka tehokkaasti aloittamaan valmistelevat työt uudelle kasvukaudelle. Vanhan agraariuden aikana lajien kylvökausikin keskittyi syksyn alkuun. Sanotaan myös, että kun alkavaa – synkeäksikin todettavaa – pimeää syksyä osaa oikein eläen rauhallisena kuulostella, sieltä saattaa avautua ajatusten polku johonkin uuteen ja suurempaan oivallukseen. On vain kiirehtimättä kuunneltava omaa itseään ja otettava mallia ympäröivästä hiljaisuudesta, jollaista valon väheneminen tuottaa myös luontoon. Sytytetyn kynttilän liekkiin tuijottamaan pysähtyessään saattaa kokea todellisen kiireettömyyden ytimen ja voi avata ajatuksiaan tulevan suunnittelulle… Hiljaisuus on ihmeellinen apu voimavarojemme esille löytämiselle!

Joskus, kun noita vuodenaikojen vaihtumisten siirtymäriittejä pidettiin luonnollisena osana jokapäiväistä elämää – metsästäjä-keräilijä-perinteen vielä vaikuttaessa arkisuudessamme – niihin liitettiin usein myös taikuutta (noituutta ja magiaa), jotka maatalouskulttuuriin siirtyminen ja viimeistään kaupunkilaistuminen on karsinut suurimmalta osaltaan, uskontojen kieltäessä loputkin. Ehkä lähelle tätä Syyspäivän tasausta asettuva Kekri (Köyri, Keyri), joka liukuvana sijoittuu ajankohtaan Mikkelinpäivästä ja jatkuu Pyhäinmiestenpäivään (vai oliko se vain Pyhäin päivä), lienee edelleen se merkittävin sadonkorjuun päättymistä juhlistamaan säilytetty perinne – varsinkin itäisemmässä Suomessa sillä on yhä jopa uudelleen synnytettyä arvoa, eikä maamme muutkaan kulmakunnat ole sitä täysin jättäneet unholaan.

Vaikka nykyisin ei enää siihen liittyviä Pestuumarkkinoita ylläpidetä palkollisten kontrahtien uudistamiselle taikka uusien palkkaamiseksi, on isomman osan (ainakin aikuisväestöstä) kokemusperäisyydessä perinteitä, joilla kesän annin talteen saamisen onnistumista kannattaa juhlistaa. Sellaista menneen ajan ”Römppäviikkoa”, piianpullineen ja muinekin ”makusteluineen”, ei enää sellaisenaan vietetä, on monin paikoin sovitettu sille jopa menestyviä kulttuuritapahtumia perinteisinä. Eikä vain meillä, vaan myös maailmallakin, ainakin Euroopassa. Mahdutetaanhan siihen jopa Ranskassa New Beaujolais-festivaali marraskuun kolmantena torstaina, jolloin viininvalmistelu päättyy ja viini voidaan myydä. Tiedän monien suomalaistenkin odottavan tuon viinin tuloa markkinoille täälläkin. – Sadonkorjuun juhlintaa sekin!   

Kuinka itse kukin tämän vuodenajasta toiseen siirtymisen on kokenut taikka antanut sen luisua luontevasti ohitseen, niin ainakin varmana Syksyn merkkinä Salossa eteen avautuva Syysmarkkinaviikonloppu takaa sen, että nyt mennään syksyn mukana – väellä ja voimalla; monenmoisia tarjouskasseja kanniskellen!