“Fällypäivät”

Aloitetaan kirjoittaminen humpan sanoilla: ”Hei Karjalasta heilin minä löysin”... Muistikuvani mukaan tämä kappale oli jo 1950 luvun lopulla hittituote. Oli miten tahansa, niin humppa oli ainakin vauhdikas tanssikappale. Tanssilattialla sitä mentiin ikään kuin marssien, sekä pyörähdellen, vaihtoaskelin. Vanhempi tyyli on nykyisin harvinainen.

Lavatansseissa sitä viihdyttiin ja tanssin lomassa solmittiin seurustelusuhteita. Kuinka moni on saanut elämänkumppanin juuri tansseista. Miten sitä sanotaan: Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää. Oikeastaan se elämän laki, joka pätee molempiin sukupuoliin.

Sanotaan myös, ettei vanha kettu happamia marjoja syö - ei ainakaan toistamisiin. 😊 On toi luonto aikamoinen! Tässäkin… Luonto se on, joka pettää, ovelankin!

Hei “Karjalasta” Hellin minä löysin, löysin onneni ikuisen. Ystäväni ja tanhuparini häitä silloin vietettiin. Jenkat, valssit, foxit siinä tanssittiin ja treffit tehtiin sekä “untakin” uudesta ystävästä näin.

Tyttö, jota hääjuhlissa ahkerasti tanssitin, oli kutsuttu sulhasmiehen toimesta. Kaksi tyttöä istui rinnakkain ja molemmat olivat mielestäni “tyttölöi Karjalast”. Kotipitäjäni rajalla oli Vihtiin kuuluva Vanjärvi-kylä. Kylä asutettiin Heinjoelta Kopralan kylän evakkoon saapuneista asukkaista. Kylä oli aikaisemmin Vanjärven kartanon omistuksessa. Högforssin valimo (Pohjoismaiden suurin valimo) Kymiyhtiöön kuuluva, asutti Karkkilaan sijoitetut siirtolaiset. Kotikyläni sai myös uutta verta ja uusia tapoja, kyykkä ja piirakat ansaitsevat ensisijaisesti maininnan. Hevospeleissäkin oli ihmettelemistä. Oliko raviurheilua ennen karjalaisten tuloa vielä muotiakaan? Viikonloppuisin hevosilla kisattiin Pyhäjärven jäällä ja hevosmiehet iloitsivat Pohjanpirtillä tanssien merkeissä. Pullotkin niissä kierteli, se ei ollut ihan outoa aikaisemminkaan, ja kisan pokaalit jaettiin “tanssilois”.

Mukava ja lämminhenkinen suhde ensijäykkyyden mentyä oli yhteistoiminta karjalaisten ja paikallisten välinen suhde. Nuorilla oli omat touhunsa, kylillä oltiin yhdessä ja esim. “perspallo” (polttopallo) oli hauska liikunnallinen peli. Ikä ei rajoittanut pelin luistamista. Kuppikuntaisuutta ei mielestäni ollut. Toinen tyttö tanhupareistani oli Karjalast, Uusikylä taisi olla hänen syntymäkuntansa. Ikävää tunsin hänen poismenostaan.

Vällypäivät?

Joitakin voi ihmetyttää mitkä ihmeen vällypäivät! Määritelmä ei varmaankaan liene kovin yleisessä käytössä, mutta isälläni oli tapana ilmaista asiaa tällä tavalla. Mutta sen selitystä ennen vielä jotakin muuta löpinää…

1958 siinä kävi niin, että morsiameni halusi päättää kihlauksemme onnellisesti. Samaa mieltä olin minäkin, ei tästä tilanteesta ollut mihinkään. Tosiasia lähestyi nopeasti. Juhannusaattokin muutti jollakin tapaa kalenterinmukaista paikkaansa. Ei aattoa oltu vietetty kesäkuun 20 pv. aikaisemmin. (Aikaa on kulunut ja muistikin heikentynyt, mutta mielestäni aikaisemmin juhannus oli vähän myöhemmin - paitsi tämä vuosi taas... enää viikon päässä!)

Joka tapauksessa minusta tuli “vällypäivän” suorittaja. Kas kun morsiamesta tuli vaimoni ja minusta hänen puolisonsa. Molemmat vastasivat kysymykseen, että tahdotaan. Kuulemani mukaan kolmekymmentävuotissota alkaa siitä ja sen jälkeen vasta se rauhallinen rinnakkaiselo.

Tuli sitä muutama vällypäivä tehtyä. Asuimme myöhemmin aika lähellä vaimoni kotia. Silloin tuli autottomana kesälomatkin vietettyä Vanjärvellä eli anoppilassa.

Joka lauantai oli sauna- ja piirakkapäivä. Tottakai! Karjalanpiirakat, perunapiirakat, pullapitkot, limput, ne kaikki kuuluivat taitajan, anopin, työlistalle. Hiukan päälle viisikymppisenä hän rikkoi lonkkansa. Ladon eli suulin ylisiltä putoamisen seuraus oli kohtalokas. Kyynärsauvasta tuli apuväline kulkemiseen. Osa tyttäristä kävi urhoollisesti auttamassa. Yhtenä syksynä nostimme talon perunatkin maasta. Osa porukasta oli alkuun touhua vastaan. Kuka toimii “hevosmiehenä” sahran sarvissa?  Oli totuttu, että talon ohjakset ovat isännän hallussa. Epäily taidostani kyseenalaistettiin. Hevonen pysyi perunavaon päällä ja perunakuokat poimijoiden kourissa.

Ahkera ja aikaansaava porukka siirsi perunat sunnuntaipäivänä säkkeihin.  Isäntäväki tuli sukuloimasta kotiin. Appi oli hieman ihmeissään. Mahdollisesti hän epäili työn laatua. Hänen oli omin silmin tarkastettava, oliko homma suoritettu kunnolla. Muistakaahan nuoret miehet tehdä “vällypäivät” anoppilassa. Ovathan hekin kasvattanut puolisonne juuri teitä varten ja toivovat menestystä molemmille.

                                                  Niilo

Tiedätkö mitä on asahi?

Jos olet tutustunut japanilaiseen kieleen ja kulttuuriin, mieleen voi tulla vaikkapa auringonnousu, kamera tai olut. Japanissa on useampiakin asioita, jotka on nimetty tällä japanin kielessä auringonnousua tarkoittavalla sanalla. Täkäläisittäin asahi on suomalaisen terveysliikuntamuodon nimi.

Asahi syntyi neljän suomalaismiehen saatua ajatuksen liikuntamuodosta, jolla olisi terveydelle hyödyllisiä, palauttavia ja kuntouttavia vaikutuksia ilman riskitekijöitä. Kyseisiä miehiä yhdisti pitkän linjan karateharrastus, jossa vuosien varrella oli varmaankin koettu yhtä ja toista rajumpaakin osumaa. Kokemus itämaisista kamppailulajeista yhdistyi osaamiseen lääketieteestä, filosofiasta ja tavoitteellisesta urheilusta ja tältä vankalta perustalta versoi asahi.

Asahissa harjoitetaan rentoutta, niska-hartiaseudun lihaksistoa, alaraajojen ja selän voimaa sekä tasapainoa. Jos on mielikuva tai chi- tai qigong-harjoituksesta, asahista löytyy varmasti tutulta vaikuttavia liikkeitä, mutta helpommassa muodossa. Asahi sopii kaikille, eikä ensimmäisen liikesarjan oppimiseen mene useita vuosia. Toki liikesarjan hiomiseen kannattaa käyttää aikaa, ja sitä kautta vaikeustasoa voi alkuoppien jälkeen lisätä niin paljon kuin itselle sopii. Lisäksi kakkos- ja kolmossarjoissa mukaan tulee uusia sovelluksia tutuista liikkeistä. Asahiharjoitus tehdään perinteisesti seisten, mutta jos seisominen on hankalaa, liikkeet voi soveltaa myös istuma-asentoon. Tee se minkä pystyt!

Kun liikesarja alkaa sujua, liikkeet yhdistyvät sulavasti toisiinsa. Myös hengitys on mukana, ja virtaava liike on hidasta, tarkkaa ja samalla rentoa. Liikkeisiin keskittyessä ajatukset rauhoittuvat, ja vaikka harjoitus on fyysinen, samalla mieli lepää. Nyt ei ole kiire minnekään. Ja jos horjahdat, ei haittaa, taputa vain itseäsi olkapäälle ja sano “olinpa hyvä horjahtaja!”, asahin perustajanelikon jäsenen, Yrjö Mähösen, kannustavia sanoja lainaten.

Parhaillaan, kun ryhmäharjoitukset ovat tauolla (ehkä kesällä jo päästään ulos harjoittelemaan), asahia voi kokeilla turvallisesti internetin ihmeellisessä maailmassa. Nettiosoitteessa www.asahinordic.com on heti etusivulla “Tee asahia videoilla”, josta pääset valitsemaan sopivan videon. Jos olet naamakirjan käyttäjä, löydät meikäläisen vetämän asahipätkän: 

https://www.facebook.com/pernionfysika/videos/234463437753206/

Monia muitakin ohjeita löytyy mm. You Tubesta. Voit myös kokeilla tässä ja nyt, lukaise vielä eteenpäin! Ohjaan sinulle asahin perusasentoa ja hengitystä, niillä saat jo pientä virkistystä päivääsi. 

Tee siis näin:

Ota hartianlevyinen seisoma-asento. Anna painon jakautua tasaisesti molemmille jaloillesi.

Päästä polvet hieman pehmeiksi.

Ojenna alaselkää kevyesti.

Hartiat ovat rentoina keskiasennossa, yläraajat mukavasti vartalon vierellä.

Pää asettuu hyvään asentoon ja näkymätön vesilasi pysyy pääsi päällä.

Kun hengität, anna sisäänhengityksen virrata vatsaan saakka niin että vatsa pullistuu kevyesti. Hengitys on rauhallista ja soljuu omaan tahtiisi, ilman pakottamista.

Tee tässä asennossa seuraavasti:

Hengitä sisään, anna samalla käsien nousta sivukautta ylös kuin piirtäisit ison ympyrän, polvet ojentuvat hieman.

Kun uloshengitys alkaa, laske kädet vartalon edessä alas, samalla polvet koukistuvat kevyesti.

Sisäänhengityksellä, kädet alkavat jälleen nousta sivukautta. Muista oma, kiireetön rytmisi.

Toista muutamia kertoja, keskity pehmeään liikkeen virtaukseen. Ja voilá, olet tehnyt asahin ensimmäisen liikkeen!

Auringonnoususta uuteen päivään!

                                                                             Auli

JO JOUTUI ARMAS AIKA

Vain viikko sitten se soi kautta koko Suomen. Jälleen kerran. Niin kuin varmuudella, uskoisin, meidän kaikkien varhaisimmista lapsuuden koulumuistoistamme saakka. Nyt tosin todellakin esitystavaltaan erilaisena, poikkeusolosuhteista johtuen. Yhtä lailla komeana se kuitenkin kaikui ja kosketti kuulijoitaan, niin ulkoilmassa kuin verkkoversionakin.

Jo säveleltään tuttuna se palauttaa suurella osalla suomalaisista mieleen koulujen kevätjuhlat ja kesäloman alkamisen. Myötäelettävät sanat ovat ulkomuistista mukana ajatuksissamme, mutta mahtaakohan monikaan miettiä niitten alkuperää taikka mukanaoloa historian saatossa? Virren 571, jonka suomennos on uusittu vuonna 1937, tekstin alkuperän on arveltu perustuvan saksalaislähteisiin, kun taas ruotsinkielisen alkutekstin pohjana pidetään keskiaikaista maallista tai jopa eroottista runoutta 1200-luvulta. Kevätruno ”Tempus adest floridum” julkaistiin ruotsinkielisenä käännöksenä 1600-luvun alussa ja siinä on ”silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä Suvivirren kanssa”! Virren ruotsinkielisten sanojen kirjoittajasta ei ole täydellistä varmuutta, olettamuksena sen kynäilijänä pidetään Gotlannin superindententti Israel Kolmodin vuonna 1964 kesäisellä saarnamatkalla saamaa innostusta. Jo samana vuonna se sisältyi julkistettuun virsikirjaan, jonka painos kuitenkin sensuroitiin, koska ”nähtiin sen sisältävä väärää oppia, ja tämän virren väitettiin sekoittavan maallisen ja hengellisen ilon. Virsi julkaistiin kuitenkin 1965 painoksessa, ns. Karoliinisessa virsikirjassa, koska ei haluttu kirjoja jo toistamiseen ottaa pois yleisön saatavilta.”

Virsi suomennettiin ruotsinkielistä runon teksti uskollisesti seuraten 1700 ja otettiin mukaan vuoden 1701 virsikirjaan, jonka suomennokset on uudistettu 1867 ja 1937.

Virren säveltäjää ei tunneta, joten melodiaa pidetään ruotsalaisena kansansävelmänä, joka julkaistiin tämän virren sävelmänä 1967 koraalikirjassa.

Tuttuna virtenä laulamme sanoituksen ulkomuistista, miettimättä kuinka se jakautuu alkuun luonnonkuvauksella, toisen ja kolmannen säkeistön vahvistaessa opetusta kuinka luonto muistuttaa ihmistä Jumalan hyvyydestä. Lintujen laulun ollessa ihmisille esimerkkinä Hänen ylistämisestään. Vasta neljäs säkeistö sisältää virren hengellisen ytimen ja rukouksen. Viidennessä säkeistössä on vertauskuvia Saaronin liljaan, Siionin kasteeseen ja Libanonkin kevään kauneuteen. Virallisesti viimeisessä, kuudennessa säkeistössä, pyydetään siunausta maan sadolle. Tuo ”virallisesti” korostuu sillä, että virteen on kilpailun kautta lisätty vielä seitsemäs säkeistö, jota ei kuitenkaan, tämänhetkisen tiedon mukaan, tulla liittämään virsikirjan teksteihin.

Vantaankosken seurakunnan julistamasta kilpailusta, julkisuudessa aktiivisena esiintynyt, Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on ottanut myönteisesti kantaa sanoen, että tuo seitsemäs säkeistö ”tavoittaa hyvin alkuperäisen Suvivirren sanoman. Ajankuva oli karmea 1600-1700-luvun taitteessa, kun Suvivirttä suomennettiin. Kolmasosa suomalaisista oli kuollut nälkään, tauteihin ja kurjuuteen. Sen keskellä Suvivirsi heijastaa toivoa tulevasta ja luottamusta Jumalaan. Kilpailun voittajasäkeistö liittyy hyvin tähän ajatukseen.” – Tuo säkeistö kuuluu näin:

Vaik alkais kesät, talvet

toisiaan muistuttaa

tai valon aikaa päästäis

yhdes ei juhlimaan

Sä anna meidän, Luoja,

oppia luottamaan

ett kirkkauttas pysty

ei varjot voittamaan.

Vuonna 2014 apulaisoikeuskansleri kehotti Opetusministeriötä tarkistamaan kouluille antamaansa ohjeistustaan uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä. Tässä yhteydessä nousi kohun ja keskustelujen ”ykköseksi” kevätjuhlissa perinteisesti laulettu Suvivirsi. Kohina eli hetkensä ja vaimeni Perustuslakivaliokunnan päätökseen, että Suvivirsi sopii edelleenkin hyvin suomalaisten koulujen kevätjuhliin ja niinpä tänäkin keväänä se kaikui lähes Hangosta Petsamoon…

Suvivirsi myös kuuluu kesäiseen juhannukseemme ja se lauletaan kirkoissa yleensä juhannuspäivänä. Virsi on hyvin yleinen kesän häätilaisuuksissakin. Avioliiton solmimisosastoon on suvivirren melodiaan tehty toinenkin sanoitus ”Se tuntee onnen syvän”, joka löytyy virsikirjan jumalanpalvelusliitteestä, laulu n:o 822.

Ottamatta kantaa tuon edellä mainitun kohun taustoihin tai tarkoitusperiin, totean, että omalla kohdallani (peruspakananakin) Suvivirren kuuleminen on lähes yhtä varma kesän saapumisen merkki täällä Salossa, kuin Kurilan Torikahvion ilmestyminen jokirantaan (tosin näin poikkeuskesänä vasta pari päivää Suvivirren laulamislauantain jälkeen!) taikka parvekkeeni alla kukkiva tuomipensas! Niitten seuraamisten merkityksestä en luovu!

Pakko ottaa lopuksi vielä kantaa itäpuoleisen Suomen taustoillani siihen, että kaikkeen ja kaikkialle nokkansa pistämään ennättäneet savolaiset ovat tietenkin myös kantaneet kortensa kekoon tällaisin sanakääntein: ”Lumkinokset sulj poekkeen, ja tuassii tarkenoo. Nätisti kukat aakii ja vesj liplattelloo. Aarinko suapi paejat poes piältä…”! Eikä se ollut ainoa murteellisuus, joka on innostanut alueellista taiteellisuutta keväisiin kukintoihinsa. Ainakin siitä on kuultu versioita Turun murttel, pohojalaasittain ja stadiksi – enkä varmastikaan ole onnistunut kaikkia kuulemaan. Onpa ”Jo joutui armas aika ”-niminen elokuvakin olemassa, ruotsalaisten 1995 valmistamana. Se on yhä minulta näkemättä, joten en kommentoi…

Mutta huumoripohjaista ja positiivista ajattelua täytyy, meidän jäyhien ja vakavailmeisten kylmän Pohjolan asukkaiden, kaivaa esille kaiken ankeutemme keskelläkin. Ja antaa Suvivirren soitella kesäisyyttään myös tulevaisuudessa. Se herkistää vielä kymmenienkin kouluvuosien jälkeen!

Oppia ikä kaikki

Niinhän se vanha sananlasku sanoo ja on oikeassa. Tämän kevään aikana on tullut opittua monenlaisia tietoteknisiä taitoja. Koronatilannehan sen on aiheuttanut, mutta on siitä tulevaisuudessakin hyötyä.

Kun koronavirus astui maailmaamme, tyhjenivät ihmisten kalenterit yhtäkkiä ja totaalisesti. Jäi vain aikaa ja ikävä ihmisten luo.

Päivä päivän jälkeen tuli otettua enemmän ja enemmän kontaktia ihmisiin puhelimitse. Moni varmasti ajattelee, että sokealle on se ja sama, tapaako ihmisiä fyysisesti vai puhuuko heidän kanssaan vain puhelimessa. Voin kertoa, että ihan eri asia on tavata ihmisiä fyysisesti kuin keskustella puhelimessa.

No, puhelin kävi ajan myötä haasteelliseksi tavaksi olla yhteydessä toisiin, koska yleensä puhelut olivat kahdenkeskisiä. Kuvaan tuli mukaan erilaisia etäkokousalustoja.

Kaikille, niin näkeville kuin näkövammaisille, on jännittävää ottaa uusia välineitä ja kontaktoinnin tapoja käyttöön. Erityisesti sokeana se lisää tuskaa. Sinua ei voi yleensä auttaa ihminen, joka näkee, koska tapa käyttää etäyhteyksiä on erilainen apuvälineiden kanssa.

Viikko viikolta olen tullut taitavammaksi. Nyt onnistun osallistumaan kokouksiin ja juttutuokioihin monien eri kanavien kautta. Olen käyttänyt zoomia, teamsia, google meetiä, skypeä, whatsApp -puheluja ja ryhmäpuheluja. 

Ensimmäisinä kertoina jännittää aina, onnistuuko yhteys. Osaanko yhdistää itseni kokoukseen? Onko kamera päällä? Toimiiko mikrofoni? Kädet tärisevät ja sydän hakkaa, mutta voi sitä riemua, kun yhteys muodostuu!

Toiset alustat ovat toisia saavutettavampia. Edellä mainituista alustoista pystyn käyttämään kaikkia. Toisia käytän paremmin tietokoneella ja toisia puhelimella.

Olen oppinut paljon, vaikka olenkin alkuun jännittänyt ja ollut jopa kauhuissani. Yllättävän paljon etäyhteydenpito vie voimavaroja. Se on rankempaa kuin fyysinen läsnäolo.

Muutamia havaintoja olen tehnyt. Aikaa kokouksiin siirtymisiin menee huomattavasti vähemmän, kun kokous voi olla omalla kotisohvalla tai vaikka sängyllä. Ne ovat myös taloudellisesti hyvä ratkaisu, koska ei tule matkakuluja. Kokoukset ovat tehokkaampia, koska kukaan ei jaksa roikkua pitkään linjoilla. Persaus on kovilla varsinkin niinä päivinä, kun on useampi etäpalaveri. Mikrofonin voi mykistää ja kokouksen aikana voi vastailla ihmisille mikrofoni mykistettynä kaikenlaista… Kannattaa aina tarkistaa, että mikrofoni on mykistettynä, kun ryhtyy laukomaan totuuksia. Samanaikaisesti voi vaikka tyhjentää tiskikonetta, kun osallistuu asioiden puimiseen. 

Toivon, että etäyhteydet jäävät luontevaksi osaksi kanssakäymistä. Niiden avulla saadaan ihmisiä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja juttuihin, kun kotoa ei tarvitse lähteä. Voimme tarjota laadukasta yhdistystoimintaa myös etäyhteyksin. Tässä kohtaa on pakko mainita upea harrastukseni partio! Se tarjoaa tällä hetkellä partiolaisille mahdollisuuden osallistua Minecraftissa partioleirille. Huikeaa innovointia!

Kannustan kaikkia kokeilemaan rohkeasti! Ei haittaa, jos ei onnistu ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla. Sitkeys palkitaan lopulta!

Entä ellei ole videoyhteyksiä…

Kuinka siis olla yhteydessä ihmisiin, joilla ei ole tietokoneyhteyksiin perustuvia mahdollisuuksia etäyhteyksien käyttöön? Olisi kiva silti vaihtaa kuulumisia useamman ihmisen kanssa kerrallaan, kun ei voida kasvokkain tavata.

Mieleeni muistui vuosien takainen puhelinrinkiohjaajakoulutus, jonka kävin Eläkeliitossa. Silloin toimin ohjaajana sokeille odottaville äideille tai juuri synnyttäneille. Olin itse tuolloin raskaana ja kaipasin vertaistukea. Rinki oli silloin pelastukseni ja edelleen olemme yhteydessä satunnaisesti. Lapset kuitenkin kasvavat ja vertaistukea tarvitaan uusissa tilanteissa sokkovanhempana.

Tästä ajatuksesta tuli mieleeni, että mahtaakohan näinä tekniikan aikoina enää onnistuakaan tavallinen puhelu useamman ihmisen kanssa yhtä aikaa. WhatsAppissa onnistuu 8 hengen ryhmäpuhelu, mutta WhatsApp vaatii älypuhelimen.

Kuinka voikaan ihmisellä olla hyvä tuuri! Tuli nimittäin itselle mahdollisuus osallistua Näkövammaisten liiton ”Minun näköinen mieli” -hankkeen puhelinrinkiin. Ja sieltä löysin vastauksen pulmaani. 

Edelleen on mahdollista soittaa tavallinen ryhmäpuhelu. Upea juttu! Heti harjoittelemaan. Ei ollut ihan kamalan vaikeaa, mutta vaatii harjoitusta. Näkevältä sujuu rinkiin poimittavien jäsenten valinta huomattavasti sokkoa nopeammin. Ei se sokeallekaan mahdotonta ole, mutta rinkiläiset saattavat hermostua ylimääräisiin ääniin ja ärräpäihin. Periksi ei anneta kuitenkaan!

Mikäli sinua tai yhdistystäsi kiinnostaa järjestää puhelinrinkiä jäsenillesi, ota rohkeasti yhteyttä!

                             Päivi 

Valmiustila

Nyt se myrkyn lykkäsi. Vai miten pitäisi tähän tilanteeseen suhtautua. Muutama päivä minulla meni sisäistää, etten enää saa itse käydä kaupassa. Kun ikää on yli 70v., niin meitä varjellaan määräämällä meidät kotiin. Toistaiseksi saamme vielä ulkoilla, mutta jos emme tottele, niin sekin kielletään. Hämäläiset sukujuureni saivat vallan ja uhmasin kieltoa muutaman päivän. Kunnes sisäistin, että Sannaa (pääministeri Sanna Marin) täytyy uskoa ja pyytää apua. Miniäni sitten käy ostamassa tuoretuotteita kaupasta. Lämpimän ruuan tein ihan itse. Aikaa kun on niin tein saman tien kolmen viikon ruuat pakastimeen annosrasioihin. Nyt on mistä ottaa.

Mitähän muuta tekisin ylimääräisellä ajalla? Olisiko nyt aika luetteloida kirjahyllyn sisältö? Kävisinkö kaapit läpi ja siivoaisin pois ylimääräiset tavarat? Takapihalla riittää tekemistä, mutta vielä täytyy odottaa kesäkukkia. Mutta jos ja kun tilanne jatkuu, niin tulee ruohonkorret järjestettyä ihan uuteen uskoon alkukesän kuluessa.

Olen puhelimitse pitänyt yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin. Ja olen lukenut muutaman paksun kirjan. Melko painavaa tietoa kirjat sisälsivät, kun kädet ja niska kipuilivat. Siksi suosinkin pokkareita. Ne ovat kevyitä pidellä.

Hankin Celia-kirjaston tunnukset ihan syystä, kun en jaksa pidellä painavaa kirjaa kovin pitkää aikaa. Pientä totuttelua vaatii kuunnella, kun joku muu lukee kirjaa minun puolestani. Mutta voin samalla tehdä jotain muuta, kun kuulokkeet korvilla kuuntelen mieluisan kirjan tekstiä. 

Elämme poikkeusaikaa, uskotaan ja luotetaan, että meistä pidetään huolta. Kannustan jokaista kotona karanteenissa olevaa pitämään mielialan korkealla. Kyllä me tästä selvitään.

Eila

Maailman onnellisin kansa

(Tämä on kirjoitettu ennen koronakriisiä)

Suomi on valittu jo toisen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Mikä on, kun maailman onnellisin kansa ei totu tähän sietämättömän onnelliseen olotilaan? Jatkuvasti raportoidaan julkisuudessa nopeasti lisääntyvästä pahoinvoinnista, masennuksesta ja muista mielenterveyden häiriöistä.

Jotakuta harmittaa jo se, että ei tiedä tarkalleen, mikä harmittaa? Harmittaa sanan tilalla voisi olla v-alkuinen verbi. En sitä kuitenkaan tässä käytä. Kyllä Mielensäpahoittaja oli siinä oikeassa, että ennen oli kaikki paremmin. Puolikarkeat vehnäjauhotkin olivat puolikarkeampia.

Ketä nyt sitten harmittaa, vaikka kysyttäessä oltaisiinkin onnellisia? Työssäkäyvät stressaantuvat yhä pidemmälle digitalisoituneen työkulttuurin kiireessä. Sekin voi harmittaa, kun Työterveyslaitoksen asiantuntija kertoo TV:ssä, että Suomessa työelämää on onnistuttu uudistamaan ”työntekijän olosuhteiden parantaminen edellä ja siinä on onnistuttukin hyvin”. Näkis vaan, sanoo hän, jota harmittaa. Toinen ei pääse edes oravanpyörään, vaikka on lähettänyt jo 60 työpaikkahakemusta. Sekin harmittaa.

Peruskoulu ja PISA-tutkimukset saivat onnellisen kansan rinnan rottingille. Ei saa enää. Vallankin osa pojista putoaa kärryiltä. Heistä tulee syrjäytyneitä lisää. Toisekseen heillä ei ole ollut varaa merkkivaatteisiin ja/tai harrastuksiin. EVVK sanovat he kaikelle.

Kolmasosa miehistä ei pysty menemään armeijaan. Kyllähän se harmittaisi, kun kasarmin tuvassa olisi muitakin. Eikä olisi omaa vessaa ja suihkua. Aamullakin pitäisi nousta niin aikaisin. Vanikkakin on kovaa. Kyllä harmittaisi.

Syrjäytyneiden vanhempien lapsia otetaan huostaan kiihtyvällä vauhdilla. Eri tahoja kyllä harmittaa, kun kiireellisiä huostaanottoja on 4400 vuodessa ja kaikkiaan 18 000 lasta on huostaanotettuina. Onni on tästä kaukana.

Lapsia syntyy yhä vähemmän. Vanhemmiksi ei haluta ryhtyä, koska lapsi rajoittaa oikeata elämää? Ja täytyisi vielä tinkiä omista haaveista.

Opiskelijaa harmittaa tosi kovin heti, kun joutuu kasvokkain suorituspaineiden kanssa. Mielenterveys siinä järkkyy, kun kaikki ei menekään ihan putkeen. Harmittaa, kun pitää ottaa opintolainaa. Eikä ole edes lomaoikeutta eikä lomaltapaluurahaa.

Kun harmittaa oikein kunnolla, sortuu huumeisiin. Näitä narkkareita on yhä enemmän. Siitä on onnellisuus kaukana, kun euforia haihtuu. Monen mieli vinksahtaa lopullisesti.

Ei mene hyvin ”Kansanration” pienillä eläkkeillä sinnit-televilläkään. Ei tullut edes vappusatasta, joka luvattiin. Neljäsosalla väestöstä ei ole mitään varallisuutta. Jos sosiaalituki ei tule tilille määräpäivänä, on talous välittömästi kuralla. Suomessa on kotitalouksien rahaa nollakorkoisilla tileillä 87 000 000 000 €. Tosin velkaakin heillä on, mutta ei vielä onneksi säästöjen määrää. Osa kansasta siis pärjää jonkin aikaa ilman tuloja. Keskimäärin suomalaisella kotitaloudella on säästössä 5 000 €. Se ei ole paljon, eikä sinällään ole estänyt onnellisuutta. Se oli siis keskimäärin.

Mitähän tolkkua siinä on, että asumistukea maksetaan 850 000 saajalle vuodessa noin 2 200 000 000 €. Palkan ja eläkkeen ym. tulonhan pitäisi riittää elämiseen? Kyllä siinä onnellistakin harmittaa, kun ei ole sitä kansalaispalkkaa.

Someraivo kuvastaa sitä, että niin monia harmittaa pinnan alla. Saa raivota nimettömänä puskista. Kaiken huippuna on Carunan sähkönsiirtolaskun saaneet ja heidän harmituksensa. Se voittaa senkin, että vanhusväestö jää digiloikan jalkoihin ja asioiden hoito vaikeutuu aivan tolkuttomasti. Joutuu ihan jyrän alle. Harmittaa.

Moni mamma ja pappa asuvat vielä omakotitalossa metsän reunassa. Arvaa harmittaako, kun kiinteistövälittäjä sanoo, että kohta saatte maksaa sille, joka purkaa tämän rötiskön. Sinne meni kaupunkiasunnon ostoon talossa säästössä olleet rahat. Arvaa harmittaako?

                                  Eero

PS. Maaliskuussa Suomi valittiin kolmannen kerran maailman onnellisimmaksi maaksi. Valintahetkellä Koronaepidemia oli jo vauhdissa. Miten Onnellinen kansa siitä selviytyy? Se onkin jo ihan uuden jatkokertomuksen paikka. 

Omassa keittiössä

”Naamakirjassa” eli Facebookissa on paljon ihmisten jakamia ruoka-annosten kuvia. Tässäkin jutussa käsittelen ruokaa.

Yksin kun asuu, saa tehdä just niinku haluaa. Joko se on vanhaa lämmitettyä taikka sitten uutta.  Itse en suosi noita valmisruokia, joten se on tehtävä itse.  Sitten tietää ainakin mitä suuhunsa laittaa.

Kerran sunnuntaina tuli mieleen, että on hernesopan vuoro. Herneet säilyvät kaapissa, kun ovat kotimaisia ja hyvin kuivattuja. Eihän niitä montaa tuntia tarvinnut liottaa, kun olivat jo keittopehmeitä. Suurin osa varmaan käyttää lihana porsaan potkaa tai muuten possun lihaa. Ja purkkihernekeitoissa sitä on varmaan. Mulla on siinä vaan herneet, porkkanaa, 2 kasviskuutiota ja sitten paistan pieniä kokkareita naudan jauhelihasta, sitä hiukan maustan ja keiton joukkoon lopuksi.  Siinäpä ruokaa 2-3 päivää varten. Ei tarvitse joka päivä sitä ruokaa tehdä.

Syy, miksi on vaan jotain muuta kuin possua, johtuu vanhoista ajoista. Joskus oli porsaan jauhelihassa epämääräistä makua, joka ei sopinut mielestäni siihen.

Maistuivat kalalle silloin. Kertoivat, että syöttivät kalajauhoja possuille. Ja yksi neurologi sanoi yhdessä kuntoutuksessa, jos voitte olla ilman possua, niin aina parempi, ei se kiellettyä ole, mutta …  Olen siis ollut jo kohta 40 v ilman possua ja hyvin pärjännyt.

Joulukinkku ja monet voileipäkakut jääneet syömättä. Ja ne grillimakkarat. Ei monissakaan ole pelkkää nautaa tai kanaa. Mutta ei se minua ole haitannut. Muille siitä joskus tulee ongelmaa enempi. Mitä ”mä sulle nyt tarjoan”, jos kahville johonkin menen. Kahvi riittää loistavasti, eikä sitäkään välttämättä tarvitse, jos lenkillä olen ja piipahdan hetkeksi.

Muistin lokeroista kaivoin yhden muiston, kun söin yhden makkaran, silloin kun olin Salon Jukolassa myymässä makkaraa koko yön. Yksi pääsi hiukan tummumaan ja ajattelin, ettei sitä kuitenkaan kukaan enää halua ostaa. Siitäkin jo aikaa, v. 2006. Se on jo toinen tarina.

                                         Eiku syömään t. Sisko

Rasvaa! Rasvaa!

Siinäpä miltei “Pirkka”-niksi: Ikää kun karttuu, niin moni asia menee kauemmaksi. Minulla mm. on ongelmana varpaiden etääntyminen ulottumattomiin, kädet eivät tavoita kunnolla jalkaterää. Kuitenkin on hyvin tärkeää hoitaa niitä. 

Jalkojen rasvaus sujuu kohtalaisen hyvin seuraavalla tavalla. Tuubista rasvaa jalkaterien päälle. Siitä rasvan saa levitettyä toista jalkaa käyttäen. Kantapäähän ja koko jalkapohjaan saa rasvaa toisen jalkaterän päältä. Molemmat jalat vuoron perään toimivat kuin kädet. Rasva leviää näin myös sääriin. Jalan kovettumat ja kiusalliset halkeamat häipyvät. Jalat voivat paremmin. Tällä tavalla levitys sujuu joka ilta melko pienellä vaivalla. Hyvinvointi on tärkeää, vatsasta ja jaloista se alkaa - se parempi olotila.

Tähän postaukseen taisi tulla asiaakin. Kuivat menopelit vaativat rasvaa. Rasvaillaanhan sitä polkupyöriä, autoja, junan pyöriäkin (ainakin ennenvanhaan), Siis kaikkea, jossa kahden pinnan väliin ei saisi jäädä liiaksi kitkaa, jotta se pääsisi liikkumaan taikka pyörimään mahdollisimman vauhdikkaasti. 

Usko pois, rasvattava se on tätä oman kropankin koneistoa. Ja sen asian ympärillä on jo ja tullaan jatkossakin “taittamaan peistä” enempi kuin voimallisesti. Jo kauan vallinnut rasvakammo on alkanut pikkuhiljaa onneksi väistyä pois. Miksi onneksi? Lienee opittu ymmärtämään, että kudokset ja hormonitoiminta tarvitsevat rasvaa täydellä teholla pelatakseen. Unohtamatta aivojen hyvinvointia, lisääntymiskykyä, rasvojen vaikutusta mielialaan ja immuniteettiin…

Hyvälaatuiset rasvan lähteet, kuten eläinrasvat, kala, kuumentamattomat kasvirasvat, kuten avokado, oliivi, oliiviöljy, pähkinät, siemenet ja kookos. Nykyaikana niitä kaikkia saa ja niistä saa tietoa. Yhteiskuntakin ohjaa erilaisten terapeuttiensa kautta meitä “rasvaamaan” koneistoamme niin, että - kun elinajanodotekin on silminnähden kasvanut - saisimme elellä sen kokonaisuudessaan, jollei tyystin ilman, niin ainakin vähin hankaluuksin loppuun saakka. 

Mistäkö noin hienoja ajatuksia olen päähäni saanut? Käytännössä, melko pitkän elämän aikana nähtynä ja kuultuna. Tosin ennen, kun lähes kaikkien työt olivat fyysisesti raskaita, rasvaa tarvittiin ravinnossa myös polttoaineena jaksamisen lähteeksi. Taannoin sattui silmiini artikkeli, joka kiinnosti ja sain ajatuksen, että kirjoitanpa kerrankin tosi rasvaisen jutun: 

https://hidastaelamaa.fi/2014/02/rasvaa-kehosi/#4594db82

Lukekaa (vaikka kyseessä onkin informoiva mainos) ja muovatkaa oma mielipiteenne - minusta siinä oli asiaa. Kyllä Itte Minästä täytyy pitää huolta ja oikeanlainen ravinto lienee yksi tärkeä tukipilari omalle hyvinvoinnille. Ei tosin ainoa, mutta tällä kertaa se nousi päällimmäiseksi. Huolta pitävänä vaihteluna tämän poikkeusajan muuhun huolehtimiseen. Sovelletaan sitä nautintona – mukaan ottaen rasvaakin - kohtuudella.

                         Niilo

HISTORIAN SIIPIEN HAVINAA, FYSIOTERAPIA SUOMESSA

Minulta kysyttiin taannoin, josko voisin selvittää oman ammattini historiaa. Glups... ihan automaattisesti tarinaa ei alkanut virrata. Sen verran muistin, että ammattinimike on vuosien varrella vaihtunut ja työnkuvakin monella lailla, mutta mistä kaikki alkoi?

Kuuklesormet heilumaan, ja niin netin ihmeellinen maailma (luotettavana lähteenä Suomen Fysioterapeuttien kotisivu) kertoi, että Suomessa koulutus alkoi vuonna 1908 yliopistossa voimistelunopettajakoulutuksen yhteydessä (toisaalla mainittiin alkuajankohdaksi 1800-luvun loppu mutta olipa asia niin tai näin, voimme ajatella alkuvaiheiden sijoittuvan 1800-1900-luvun taitteeseen). Opetettava aine oli sairasvoimistelu ja nimikkeenä sairasvoimistelija (jossain myös lääkitys-voimistelija). Kuntoutuksen kohteena olivat nimen mukaisesti sairaat, 1940-50-luvulla etenkin sotavammoja saaneet sekä polioon sairastuneet. Invalidisäätiö aloitti koulutuksen vuonna 1943.

1960-luvulla koulutus siirtyi sairaanhoito-oppilaitoksiin ja tuolloin nimike oli lääkintävoimistelija. Tuli mahdollisuus opiskella myös erikoislääkintävoimistelijaksi. Työpaikkoina toimivat lähinnä sairaalat. Neurologiset potilaat olivat nyt yksi pääasiakasryhmistä.

1990-luvulla erityislääkintävoimistelijan koulutus lopetettiin, opetus siirtyi ammattikorkeakouluihin ja nimikkeeksi vakiintui fysioterapeutti. Myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen tuli pikkuhiljaa mahdolliseksi. Työtä ei tehty enää pelkästään sairaaloissa, vaan oli siirrytty myös terveyskeskuksiin (70-luvulla) ja yksityiselle sektorille (80-luvulla). Yksi suurimmista asiakasryhmistä 1980-luvulla oli tuki- ja liikuntaelinongelmista kärsivä väestö, ja 1990-luvulle tullessa elintapasairaudet ja niiden aiheuttamat vaivat alkoivat tavoitella kärkipaikkoja. Nyt 2020 fysioterapeuttien suoravastaan-ottotoiminta on yleistymässä, ja passiivinen potilas on muuttunut aktiiviseksi kuntoutujaksi, jonka rinnalla fysioterapeutti kulkee tasavertaisena ihmisenä ja ammattilaisena. Mitä "fyssarit" sitten töissä oikein tekevät, se onkin toinen tarina...

Fysioterapiassa pureudutaan liikkeeseen ja liikkumiseen sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen. Homma voisi mennä vaikka niin, että vastaanotolle tulee asiakas X, jolla on selkä kipeänä. Ensin haastatellaan ja selvitellään mistä selkäkipu voisi johtua ja minkälaisissa tilanteissa se haittaa, ja onko asiakas ehkä jo löytänyt helpottavia seikkoja. Tutkitaan liikkumista ja asentoja, pystyykö kipeän selän kanssa tekemään kaiken mitä haluaa vai haittaako se jopa nukkumista. Sitten mietitään millä keinoin toimitaan tässä tilanteessa. Mitkä harjoitteet hyödyttävät juuri tämän selkäkivun kanssa, onko joitain liikkeitä mitä ensi alkuun olisi vältettävä. Millaista kivun hoitoa, lihasten, kudosten tai nivelten käsittelyä voidaan käyttää tilannetta helpottamaan? Entä kokonaisuus, tarvitaanko jonkin muun ammattiryhmän apua? Todella tärkeää on sekin, mitä asiakas itse on valmis tekemään selkänsä kuntoutumiseksi, mihin motivaatio riittää tässä kohtaa. Jos jaksaa tehdä vain yhden harjoitteen päivässä, on vähän kohtuutonta, jos fyssari lätkäisee viisisivuisen ohjenivaskan käteen, eikä varmasti enää tänä päivänä lätkäisekään. Harva vaiva kuitenkaan ratkeaa pelkillä fysioterapeutin käsittelyillä, joten töitä jokainen pääsee tekemään, joko vastaanotolla tai itsekseen kotona, miten sitten sovitaankin.

Fysioterapeuttien tapa ratkoa erilaisia tilanteita riippuu saatavilla olevasta tutkimustiedosta, kokemuksista ja havainnoista työelämän varrella, persoonastakin, mutta myös koulutusvalinnoista. Samoihin hyviin lopputuloksiin voi päästä monia, monia eri reittejä. Joku hyödyntää enemmän “käsityötaitojaan”, toinen fysikaalisia laitehoitoja. Jollain on erityisen hyvä ohjaus- ja opetustyyli. Peruskoulutus on samantapainen kaikilla, toki kouluilla ja eri vuosikymmenillä on tehty erilaisia ratkaisuja. Mutta sitten ovat lyhyet ja pitkät jatkokoulutukset, joita fyssari lähtee kahlaamaan omien mieltymystensä, työpaikan suositusten tai jonkin muun johdatuksen mukaan. Joku erikoistuu lasten, joku vanhusten fysioterapiaan. On neurologista fysioterapiaa ja urheilufysioterapiaa. Lymfaterapiassa hoidetaan nestekiertoa turvotusten lievittämiseksi. Työfysioterapia saattaa olla monelle työperäisistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsiville tuttua, lantionpohjan fysioterapia taas vaikkapa synnyttäneille naisille. Viime vuosina on puhuttu yhä enemmän ihmisestä kokonaisuutena, ja tätä psykofyysinen fysioterapia on tuonut esiin jo pitkään. Kukaan ei ole vain nivel tai lihas, jota hoidetaan, vaan kaikilla meillä on myös sosiaalinen ja psyykkinen puolemme. Ilman niitä emme olisi ihmisiä, ja niillä on vaikutuksensa kivun ja vaivojen kokemiseen.

Terveyttä päivääsi! Jos kuitenkin kramppi tai kremppa iskee eikä kotikonstit riitä, ota rohkeasti yhteyttä fyssariin. Meitä on Salon seudullakin aikamoinen joukko, eri alojen osaamista löytyy ja kyselemällä löytyy “se oikea” 😊

                                            Auli