Minulta kysyttiin taannoin, josko voisin
selvittää oman ammattini historiaa. Glups... ihan automaattisesti tarinaa ei
alkanut virrata. Sen verran muistin, että ammattinimike on vuosien varrella vaihtunut
ja työnkuvakin monella lailla, mutta mistä kaikki alkoi?
Kuuklesormet heilumaan, ja niin netin ihmeellinen
maailma (luotettavana lähteenä Suomen Fysioterapeuttien kotisivu) kertoi, että
Suomessa koulutus alkoi vuonna 1908 yliopistossa voimistelunopettajakoulutuksen
yhteydessä (toisaalla mainittiin alkuajankohdaksi 1800-luvun loppu mutta olipa
asia niin tai näin, voimme ajatella alkuvaiheiden sijoittuvan 1800-1900-luvun
taitteeseen). Opetettava aine oli sairasvoimistelu ja nimikkeenä sairasvoimistelija
(jossain myös lääkitys-voimistelija). Kuntoutuksen kohteena olivat nimen
mukaisesti sairaat, 1940-50-luvulla etenkin sotavammoja saaneet sekä polioon
sairastuneet. Invalidisäätiö aloitti koulutuksen vuonna 1943.
1960-luvulla koulutus siirtyi sairaanhoito-oppilaitoksiin
ja tuolloin nimike oli lääkintävoimistelija. Tuli mahdollisuus opiskella myös
erikoislääkintävoimistelijaksi. Työpaikkoina toimivat lähinnä sairaalat.
Neurologiset potilaat olivat nyt yksi pääasiakasryhmistä.
1990-luvulla erityislääkintävoimistelijan
koulutus lopetettiin, opetus siirtyi ammattikorkeakouluihin ja nimikkeeksi
vakiintui fysioterapeutti. Myös ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon
suorittaminen tuli pikkuhiljaa mahdolliseksi. Työtä ei tehty enää pelkästään
sairaaloissa, vaan oli siirrytty myös terveyskeskuksiin (70-luvulla) ja
yksityiselle sektorille (80-luvulla). Yksi suurimmista asiakasryhmistä
1980-luvulla oli tuki- ja liikuntaelinongelmista kärsivä väestö, ja
1990-luvulle tullessa elintapasairaudet ja niiden aiheuttamat vaivat alkoivat
tavoitella kärkipaikkoja. Nyt 2020 fysioterapeuttien suoravastaan-ottotoiminta
on yleistymässä, ja passiivinen potilas on muuttunut aktiiviseksi
kuntoutujaksi, jonka rinnalla fysioterapeutti kulkee tasavertaisena ihmisenä ja
ammattilaisena. Mitä "fyssarit" sitten töissä oikein tekevät, se
onkin toinen tarina...
Fysioterapiassa pureudutaan liikkeeseen ja
liikkumiseen sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen. Homma voisi mennä
vaikka niin, että vastaanotolle tulee asiakas X, jolla on selkä kipeänä. Ensin
haastatellaan ja selvitellään mistä selkäkipu voisi johtua ja minkälaisissa
tilanteissa se haittaa, ja onko asiakas ehkä jo löytänyt helpottavia seikkoja.
Tutkitaan liikkumista ja asentoja, pystyykö kipeän selän kanssa tekemään kaiken
mitä haluaa vai haittaako se jopa nukkumista. Sitten mietitään millä keinoin
toimitaan tässä tilanteessa. Mitkä harjoitteet hyödyttävät juuri tämän
selkäkivun kanssa, onko joitain liikkeitä mitä ensi alkuun olisi vältettävä.
Millaista kivun hoitoa, lihasten, kudosten tai nivelten käsittelyä voidaan
käyttää tilannetta helpottamaan? Entä kokonaisuus, tarvitaanko jonkin muun
ammattiryhmän apua? Todella tärkeää on sekin, mitä asiakas itse on valmis
tekemään selkänsä kuntoutumiseksi, mihin motivaatio riittää tässä kohtaa. Jos
jaksaa tehdä vain yhden harjoitteen päivässä, on vähän kohtuutonta, jos fyssari
lätkäisee viisisivuisen ohjenivaskan käteen, eikä varmasti enää tänä päivänä
lätkäisekään. Harva vaiva kuitenkaan ratkeaa pelkillä fysioterapeutin
käsittelyillä, joten töitä jokainen pääsee tekemään, joko vastaanotolla tai
itsekseen kotona, miten sitten sovitaankin.
Fysioterapeuttien tapa ratkoa erilaisia
tilanteita riippuu saatavilla olevasta tutkimustiedosta, kokemuksista ja
havainnoista työelämän varrella, persoonastakin, mutta myös
koulutusvalinnoista. Samoihin hyviin lopputuloksiin voi päästä monia, monia eri
reittejä. Joku hyödyntää enemmän “käsityötaitojaan”, toinen fysikaalisia
laitehoitoja. Jollain on erityisen hyvä ohjaus- ja opetustyyli. Peruskoulutus
on samantapainen kaikilla, toki kouluilla ja eri vuosikymmenillä on tehty
erilaisia ratkaisuja. Mutta sitten ovat lyhyet ja pitkät jatkokoulutukset,
joita fyssari lähtee kahlaamaan omien mieltymystensä, työpaikan suositusten tai
jonkin muun johdatuksen mukaan. Joku erikoistuu lasten, joku vanhusten
fysioterapiaan. On neurologista fysioterapiaa ja urheilufysioterapiaa.
Lymfaterapiassa hoidetaan nestekiertoa turvotusten lievittämiseksi.
Työfysioterapia saattaa olla monelle työperäisistä tuki- ja liikuntaelinvaivoista
kärsiville tuttua, lantionpohjan fysioterapia taas vaikkapa synnyttäneille
naisille. Viime vuosina on puhuttu yhä enemmän ihmisestä kokonaisuutena, ja
tätä psykofyysinen fysioterapia on tuonut esiin jo pitkään. Kukaan ei ole vain
nivel tai lihas, jota hoidetaan, vaan kaikilla meillä on myös sosiaalinen ja
psyykkinen puolemme. Ilman niitä emme olisi ihmisiä, ja niillä on vaikutuksensa
kivun ja vaivojen kokemiseen.
Terveyttä päivääsi! Jos kuitenkin kramppi tai
kremppa iskee eikä kotikonstit riitä, ota rohkeasti yhteyttä fyssariin. Meitä
on Salon seudullakin aikamoinen joukko, eri alojen osaamista löytyy ja
kyselemällä löytyy “se oikea” 😊
Auli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti