POISSA HYVÄ - KOTONA PARAS!

"Kun Mäntyharjun pojat lähti reissulle,
niin Mäntyharjun pojat lähti reissulle..."

lauleltiin ennen, mutta nyt reissulle lähtivät

Nyt lähtivät KamariHerrat reissulle

ja kerralla ihan Helsinkiin saakka!

Ajatus syntyi jostain sellaisesta havainnosta, etteivät poijjat puoletkaan olleet kuuna päivänä kulkeneet nykymodernilla InterCity-junalla, joku myönsi ettei ollut sellaista nähnyt kuin kuvissa, joten… Logistiikkataidoistaan tunnettu persoona otti urakakseen lippuvaraukset ja meillehän ne löytyivätkin oikein kahdella pyörätuolipaikalla varustetusta vaunusta. Hyvissä ajoin aurinkoisessa aamussa olimme asemalaiturilla, josta liikuntaesteisetkin pääsivät vaikeuksitta vaunuun.

Salo–Helsinki rataosalla ei juuri ihmeempiä nähtävyyksiä ole, mutta melkoisella vauhdilla kiitävä sähköhepo kiskoi nopeasti meitä pääkaupunkia kohti. Alle puolentoista tunnin seisoskeltiin Stadin asemalla, joka kyllä oli noin 30 vuodessa muuttanut ulkoista olemustaan, eikä sisätiloissakaan tuntunut tutulta. Perinteisen Eliel-ravintolan tilallakin joku helkkarin Burger King! Mutta kun oli päätetty käydä asemaravintolassa, niin sinne. Peräseinällä sentään oli paikoillaan Järnefeltin Eeron Pielisen maisemat; helpotti hiukan. Kuin myös se, että jonotusten jälkeen saimme eväitä eteemme…

…jälkeemme jäi melkoinen kasa lisäyksenä jäteongelmaan.

Kotijoukoille ja kaikille muillekin sopivaksi katsotuille tutuillehan piti tietenkin ilmoitella ja siinä olivat Lumiat ja Dorot hyvänä apuna. Olipa joku lähettämässä postikorttejakin reissulla oloaan kehuskellessaan. 

Etukäteistarkoituksenamme ei tosin ollut tehdä mitään Helsinki- sightseeing’iä, mutta kiersimme sentään puolet asemarakennuksesta ja sen Mannerheimintien puolella pysähdyimme todistusaineistoksi tarkoitettuun ryhmäkuvaan sekä ihmettelemään, että mihin ja miksi kaikilla muilla liikkujilla näytti olevan aivan hillitön kiire ja vauhti! 

Yhden rauhallisen, ’virka-asuisen’ ryhmän sentään näimme kulkevan järjestäytyneenä aseman uumeniin.

Siinäpä se sitten oli. Raiteelle 12, jossa Turun juna jo odotteli. Ja aivan ajallaanmatkaan. Kyllä helpotti astua sisään Salon Kahvila Aseman tiskin ääreen ja todeta, että parasta Helsingissä oli se, että sieltä pääsee pian ja helposti pois!

Ja kun kaiken aikaa matkanjärjestelijä tarkkaili tätä porukkaamme, eikä yhtään miestä menetetty reissussa, niin kaikki ON taas OK!

Maailmanmatkalla Islannissa osa 1

Pääsiäisen aikoihin minulla oli mahdollisuus osallistua lukijamatkalle Islantiin, tulen ja jään maahan.

   

Kuten niin usein, minun kommellukseni alkoivat taas jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, palaan niihin siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä takaisin Suomeen.

Saavuttuamme Islantiin Keflaviikin lentokentälle, ja enkös minä jo mennyt toiseen paikkaan kuin toiset ryhmäläiset, puolen tunnin odottelun jälkeen ryhmämme oli taas kasassa.

Matkalla hotelliin poikkesimme Sinisellä laguunilla ”lämmin-vesiuimalassa”, se on myös paikallisten suosiossa, joten porukkaa oli.

Hotellimme sijaitsi Reykjavikin ensimmäisen asukkaan asunnon päällä, historiallisen asunnon kivijalka ja muoto oli kaivettu esiin, ja siitä oli tehty museo. Hotellin nimi oli, kuinkas muuten, ”Reykjavik”, se oli remontoitu täysin nykyaikaiseksi, kuten koko Reykjavikin keskusta.

                      

Hintataso oli Suomen tasoa, joten yli varojen elämisestä oli päästy.

Tarina jatkuu viikon, parin päästä.

JUPE

Pikavuoron viimeinen matka

Maailmanmatkalla  Aasiassa osa 9

Yli neljä vuotta, 38 maata ja 90 000 kilometriä...

Pikavuoron viimeinen matka alkoi Turkista kohden Saloa Pääsiäisen aikaan, minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta osallistua tähän, mutta pääsin kuitenkin osallistumaan viimeiselle osuudelle Helsinki - Salon tori.

Olin Kipparia sekä matkalaisia vastassa Länsisatamassa, väärinkäsityksen vuoksi olin paikalla hyvissä ajoin, katselin siinä matkustajia, joilla oli tuomisina Tallinnasta suuret määrät olutta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Tallinnan laivan ja matkalaisten piti saapua  13.30, siinä ei kuitenkaan tullut tuttuja, onneksi jäin kuitenkin odottamaan seuraavaa laivaa, sillähän he tulivat, tämäkin kuuluu pikavuoroon.

Tapaaminen pitkästä aikaa, hieno nähdä tuttuja, oli mieleenpainuva kokemus.

 Eestin puolella ei oltu vietetty vappua, joten pikainen auton koristelu, ja vappujuhlat voivat alkaa, vain vähässä määrin, koska torillekin piti päästä.

Lähes joka matkalla viihdepäälikkönä toiminut Pöke arvio, jos torille tulee 5-7 henkilöä tavoite on saavutettu, yllätys oli sitä suurempi kun tori olikin täysi.

Paluu torille oli sovittu klo 18.00, joten ennen sitä ei saanut olla, tapoimmekin aikaamme Kivihovilla lähellä Saloa, kippari osasikin ajoittaa kaiken juuri oikein, sillä olimme torilla tasan 18.00.

Torilla meitä oli vastassa yleisö, punainen matto, torvisoittokunta ja pientä ohjelmaa. Kotiinpaluu oli todella hieno kokemus. Me mukaan päässeet matkalaiset kokoonnuimme muistelemaan ja vertailemaan kokemuksiamme, minun kylläkin piti liueta hyvästä seurasta jo puolenyön aikaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan pikavuoroauto museoidaan, paikka tosin ei vielä ole varma, kippari lupasi hoitaa sen asian, kunnianosoituksena Ajokki Royalille.

...ja jonkun katselijan kommenttina "Onneksi meillä on Suomessa mahtavalla tavalla hulluja ihmisiä. Aina on ollut ja aina pitää olla. Lönnrot oli yksi heistä."

JUPE

JATKOA LÄÄKÄRISSÄ…

SUSANNAN TAPAAMINEN

Tämä Susanna on minun henkilökohtain "treenerini" noissa "mässäily"hommissa. Alkukeskustelun pohjalta hän kehotti minua pitämän ruokapäiväkirjaa. Siinä istunnossa hän kehotti myös tiivistämään ruokailukertoja. Siihen minä totesin sen olevan aika vaikeaa koska syön vain kerran päivässä. No siihen sain kehotuksen syödä useammin, kyllä kerran päivässä syöminen on liian vähän, silloin tulee syödyksi liian paljon kerralla. Samaa mieltä minäkin olin. Kyllä siinä maha pysyy niin täynnä, ettei edes nälkä ehdi yllättämään. Kun aamulla aloittaa ja iltamyöhään lopettaa, niin ei nälkä yllätä.

No en ollut kuitenkaan ihan tosissani sitä kertoessani. Puoli totuutena oli kuitenkin, että en pitänyt kellon mukaisia ruokailuaikoja. Vatsa kuulemma tottuu erilaisiin syömistapoihin. Oikea rytmi siinäkin tarvitsee kuulemma olla. Hän antoi luettavaksi Itämeren ruokailuoppaan.

Aamiainen on hyvin tärkeä päivän avaus. Sen jälkeen lounas ja päivällinen. Näitten väliin sitten niitä välipaloja. Ennen nukkumaan menoa jotakin kevyttä – auttaa unen saantiin.

Vähän ihmettelin sitä lounaan syömistä. Siinä mene yksi ilmansuunta tykkänään pois – tämä kun pitkään jatkuu, niin lounainen ilmansuunta on pelkkää tyhjyyttä, mitä merenkulkija ja suunnistajat siitä tuumivat. Ei todellakaan ole ilo pudota johonkin tyhjiöön – mustaan aukkoon. No nyt sain sen sanotuksi, vihdoinkin!

Sain myös kehotuksen seurata juomistani. Kyllä minulla VIINA säilyy kaapissa aika hyvin. Olkoon tämä huomautuksena näin ohi mennen. Veden juomista Susanna kylläkin tarkoitti, mutta kun meitä isomahaisia hyvin helposti kutsutaan kaljamahoiksi. Itse mielestäni en kuulu siihen joukkoon vaikka vyötärömittani olikin 141 sm siihen aikaan. 

Kreikassa minua on kutsuttu kaljamahan lisäksi HERRA JUMALAKSI selvällä suomen kielellä. Joten pyydän asennoitumaan sen mukaisesti. Ei meinannut löytyä tarpeeksi pitkää vyötä.

Aika pitkään olen ollut kasvuiässä eli kasvatuslaitoksessa – nyt taas kerran olen katkaisuhoidossa, joka on hiukan jo tehonnutkin.

Juonnilla tarkoitettiin kuitenkin 2 - 3 l veden nauttimista. Siinäkään minulla ei ole ongelmia. Vatsani toimii liiankin hyvin. Ruokavaliooni on kuulunut ja kuuluu niin sanotut rehut, marjat ja hedelmät. Tultiin siihen tulokseen, että ruokailuaikojen ja annoskokojen  suhteen on korjaamista.

KONTROLLI

29.3.2015 olin Susannan kanssa niin sanotussa elämäntapamuutos-kontrollissa. Lähtöpainoni oli helmikuussa 135,5 kg, nakuna ”kotidikitaalilla” mitattuna.

Erään miehen vaimo sanoi syntymäpäivän lähestyessä: "Autotallissa on silloin oltava peli, joka kiihtyy 0 - 100 seitsemässä sekunnissa". Mies oivalsi, että hän ostaakin pelin jonka viisari heilahtaa silmänräpäytyksessä 0 - 120.  No ei se juttu kuitenkaan loppujen lopuksi hyvin mennyt. Juhla-aamunaan vaimo löysi pienen paketin autotallin edestä. Hän avasi sen ja siellä oli upouusi henkilövaaka. Vaimo ei sanonut sanaakaan kolmeen viikkoon, mutta sitten...

Kuitenkin olen sitä mieltä, että tasa-arvo on säilytettävä tässä maassa! Ei naiset saa tunkea miesten töihin. Miehistä tulee liian osaavia yksilöitä.

Susanna oli selvästi iloissaan minun puolestani. Olin löytänyt jonkinlaisen rytmin ruokailutottumuksissani. Paino oli laskenut yli kymmenen kiloa. Jalkojeni turvotus oli laskenut ja polvien särkyyn auttoi kortisoni piikki. Lääkärin ohjeistamana otan vain yhden nesteenpoistolääkkeen aamuisin.  Näitä lääkkeitä meni aiemmin 2 + 2, joten nykytilanne on hyvä.

"Mitenkä tunnet elämäntapamuutoksen”, kysyi Susanna. 

Vyötärönmitta oli pudonnut ja siinä samassa ulottuvuuteni on parantunut huomattavasti. Tukisukat, niiden pukeminen on helpompaa ja ylettyvyys WC-paperin käytössä on erinomainen.

Maanantaina 27.4. on treffit "Personatreenerini" kanssa. Olen elänyt pysähtyneistä aikaa, siihen pitää saada parannusta. Muuten olen sitä mieltä, että kenenkään ei kannata varsinaisesti käydä laihdutuskuurille, mutta ELÄMÄNTAPAMUUTOS kannattaa. Näilläkin treffeillä kuuntelen ohjeita tarkkana kuin porkkana.

Niilo Henell

MITÄ KUULUU?

HUR MÅR DU?

HOW ARE YOU? 

KUIDAS LÄHEB?

Yleismaailmallinen kysymys, johon tuskin koskaan saamme täydellistä tai edes rehellistä vastausta – paitsi nyt:

Kiitos kysymästä. HYVIN KUULUU!

Sain tänään Phonak Solana SP korvaantauskuulokojeen. Tarve juontaa jo 60-luvulle, jonka voimakkaiden äänien jatkuvasta meluvammasta saatu ulkoinen trauma vei jo reilut 20 vuotta sitten kuulon toisesta korvastani. Lähes täysin, ilmoitettiin silloin. Eikä säästösyistä yritettykään kuulolaiteapuja, kun toisella korvalla sentään kuuli. Ja kaikkeen tottuu, myös siihen ettei heinäsirkan äänten puuttuminen ollut ainoa, jota ei kuullut. Lähipiirikin lienee tottunut siihen, että vuosi vuodelta useammin he kuulivat ’mitä’-kysymykseni jotain sanottuaan. Osan niistä tietenkin arvasi, mutta… ja toisaalta, ei läheskään kaiken aina kuuleminen liene mikään välttämättömyys.

Ryhmien kanssa tuhtaillessani kauempaa vastanneet joutuivat myös tuon retorisen kysymykseni kohteiksi, eikä lieviäkään hälyääniä voinut suodattaa häiritsemättömiksi. Mutta nyt, nyt avautui kuin uusi maailma. Sellainen, jonka totutteluun täytyy keskittyä, kun kuulemma aivoille tuottaa alussa vaikeuksia se kuullun ymmärtäminen, jonka tuo tekninen laite välittää. Kaverin puheen lisäksi myös omasta äänestä. Ja aivan kaikesta ympäriltä. Sananmukaisesti!

Lähes äänettöminä pitämieni nykyautojen osalta tuli ensimmäinen yllätys, kun uudehkolla Kelataksilla palasin kuulonhuoltajan vastaanotolta. Silloin en ymmärtänyt, että laitteen hienouksiin liitetyn ’Puhe hälyssä’-asento olisi ollut hyväksi avuksi. Vasta kotona sekin selvisi ja melkoisen määrän ympäristöstä sainkin vaimennettua, vaikka ensimmäinen vessanvedon ääniefekti pisti tarkistamaan, että putosiko koko kylppärin lattia pois. Samoin keittokomeron vesikraanan ei uskoisi pauhaavan sellaisella koskivoimalla äänen tasolla. Uskon kuitenkin näihin kaikkiin sopeutuvani – saamiani selkeitä ohjeita noudattamalla. Ei lipastonlaatikkoon, eikä yöksi vesilasiin… Ehkäpä siis nuokin ’mitä’-kyselyt harvenisivat ja pääsisimme ryhmäkavereiden kanssa enempi normaalin keskustelun tasolle. Se, että tiedät minun nyt kuulevan aiempaa paremmin, ei tosin takaa, että se olisi parantanut myös kuullun ymmärtämistä. Ja sehän onkin sitten jo vallan toinen juttu!

Toivottavasti myös Sinulle kuuluu hyvin hyvää!

IsoTimppa

Lääkärissä... jatkuu

Päättäväisyyttä - ja täsmällisyyttä

Siinä kaksi sanaa jotka ratkaisevat niin monen asian toteutumisen. Elämäntavan muutoksessa tarvitaan nimenomaan päättäväisyyttä. Täytyy olla suoraan sanottuna aikamoinen jukuripää, kun taistelee itseään vastaan, se ei ole helppoa. Vastakkain on kaksi kovaa, molemmat tahtovat päästä voitolle, molemmat osaavat mairitella.  "Periksi en anna", on olevinaan se oikea kovis. "Ei siitä mitään haittaa ole, tämän kerran vain, huomenna sitten"... on se niin lempeä, mairitteleva osapuoli.  On se vaan niin kummaa mitenkä helposti tämä viimeksimainittu "lempeä" voittaa koitoksessa.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että kiusauksia on monenlaisia. Ne tuppaavat olemaan tuon "lempeän" oikeita lempilapsia. Miten helppoa on murtaa vakavat "jukuripään" päätökset. Tällä kertaa puolellani oli miltei tyhjä jääkaappi joten kun tein ostoslistan hankintoja varten karsin siinä "paheet" minimiin. Toisaalta olin totuttautunut aika pitkälti niin sanottuihin terveellisiin lajikkeisiin. Esimerkiksi makeat tuotteet, pullat ja sensellaiset eivät ole kuuluneet ostoslistaani vuosikausiin. Rasvaa on tullut nautittua purkki-, että piilorasvamuodossa. Rasvoja ei pidä kuulemani mukaan julistaa pannaan. Kovat rasvat kylläkin – ne kolesterolin kohottajat. Ehkä en raskitte luopua kuitenkaan esimerkiksi possun kaslerista, se vaan on niin makoisaa raaka-ainetta ruuanlaitossa. Kerrassaan "mehevää", niinkuin meikäläinen sanoo, varsinkin grillattuna. 

Rasvaton maito, HYLA, sellainen on kuulunut valikoimiini ruuan laitossa, samoin vähärasvaiset ruokakermat.  Voi ja Oivariini muuttuivat Beceliin, eli margariiniin, annostelukin väheni melkeinpä sellaiseen kuuman naskalin tasoon.  Sanovat, ettei kuumalla naskalilla voita kerry juuri nimeksikään leivälle. Voi, voi sentään kun voista jouduin luopumaan, myös paistamisessa.  Raejuusto, rahka, smetanaa kastikkeena joskus, rasvaton piimä, Aamupala 5% juusto,  näitä olen muutenkin käyttänyt.

Perunan käyttö on ollut aika vähäistä, mutta niitä pitää olla kuitenkin jääkaapissa saatavilla. Pitää sitä joskus olla tuppiperinoita tarjolla. Keitot, kuten kala- ja lihakeitot, ovat makuuni. Leikkeleistä palviliha on suosikkini. Saatavana on edullista ja vain 3 % palapalvia, joka on hyvää leivällä kuten "rokkasopassakin". Viimeksimainittu kuuluu olla minun sanastossani, ei hernekeitto; rokka, se on minun "äirinkieltäni". Ikäni olen nauttinut kuivatusta, halkaistusta ruisleivästä, Se ei saa olla tuoretta, pehmeää liisteriä. Tällainen tuoreena syöty ruisleipä vie kyllä nälän, muta kyllä se kuuluu perästäkin, yhtenä paukkeena.

Värikkäät, vihreät ja punaiset vihannekset kuuluvat jääkaappiini. Tosin on sääntöjen vastaista säilyttää tomaattia ja kurkkua jääkaapissa, niissä on omat kaasunsa, joita kylmä ei suosi. Nämä kaksi tuotetta ei myöskään tykkää säilyvyyden kannalta toisistaan, vihoittelevat mokomat kaasua erittämällä – pilaantuvat helpommin. Juomana kuluu noin kolme litraa omatekoista "vischyä” vuorokaudessa, myös yöllä…

Keskustelu "personal trainerin" eli Susannan kanssa.

Lääkärissä käyntini johti myös käyntiin Susannan luokse. Hänen ja lääkärin toteamukseen liikakiloistani sekä noiden alaraajojen rasitusalttiuteen, siinä olin aivan samaa mieltä heidän kanssaan. Ei kukaan kestä jaloillaan tällaista 135,5 kg painoa. Syön tosiaan vain "kerran" päivässä, aamusta iltaan. Speden vitsejä Ruonansuun kanssa. Luulisi, että minulla on aina ruoka mielessä. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Harvoin minulla on varsinaista nälän tunnetta, mutta kun syön niin sitä tulee syötyä aivan liian paljon kerrallaan. Pitäisi oppia täsmällisiin ruoka-aikoihin ja pieniin kerta-annoksiin. Pitäisi elää kellon mukaan, mutta kun ei, niin ei…

Tässä asiassa on paljolti kysymys tottumuksesta. Työikäisenä ja yrittäjänä nuo ruoka-ajat olivat mitä olivat. Tosin päivällinen ja aamiainenkin olivat säännöllisiä, aamiainen herättyä ja päivällinen kotiin tultua.

Susannan kanssa tein sopimuksen, että hän katsoo ruokapäiväkirjani sovittuina aikoina. Yhdessä pohdimme tilannetta siitä eteenpäin. Hänen mukaansa minun pitää syödä vähintään 5-6 kertaa päivässä ja pienentää annoskokoa.  Ruuan koostumuksessa hänen mielestään ei ole suurempaa korjaamista. Tässä ikäänkuin muistin pakasteessa olevat mustikat ja mansikat, niitä pitää lisätä ruokavaliooni. Noista mustikoista ja puolukoista saan kiittää velimiestäni. Hänen harrastuksensa on kesäaikaan marjojen keruu. Hän ei ole marjatta minään vuodenaikana. Hän käyttää metsänantimet marjojen merkeissä hyväkseen. Lisäksi hänen puolisonsa nimi on Marjatta, joten marjatta hän ei ole päivääkään.

Taas tämäkin päivä eteni iltaan. Minun kymmensormijärjestelmäni on siksi hidas, joten aikaa ilman leipää tahtoo näinkin mennä. Venyi tuo ruokailu ainakin kolmella tunnilla kohti iltaa.

Noin viikon päästä yritän valaista minkälaisiin tuloksiin olen tässä ajassa päässyt. Mukavaa puuhaa tämänkaltainen itsetunnon ja motivaation kohentaminen. Onko jollakulla asiasta kiinnostuneella antaa minulle puhtia tähän projektiini, joka toivoni mukaan kestäisi pysyvään painonpudotukseen asti. Kommentteja voi kirjoitella, myös neuvoa antavia...

Niilo Henell

Maailmanmatkalla Aasiassa 8

Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös minun Aasian seikkailuni, Hong Kongiin. ”Joku” olisi varmaan sanonut ”paska reissu mutta tulipa tehtyä”, minä puolestani en ole samaa mieltä.

Matka koulutti minua ainakin henkisesti, opin olemaan kärsivällinen ja murehtimatta turhia, aasialainen elämäntapa kun oli kiireetöntä, ja asiat hoituivat hitaasti.

Kertomukseni alussa sanoin lähteneeni ”soitellen sotaan”, tarkoitin tällä sitä että matkalaukkuni paino oli lentokentän punnituksessa 7 kg, ihmeellisintä on  kun palasin, matkalaukkuni painoi ”vain”  6,8 kg, jotenka myös se oli laihtunut matkalla.

Linja-auto on palaamassa maailmanympärimatkaltaan Suomeen vapuksi 2015.

(http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/2015/01/23/euroopan-pikavuoro-istanbulista-suomeen-5-4-1-5-15-tervetuloa-mukaan/
"...Tallinnassa ollaan Vapunaattona. Auto on tarkoitus laivata Helsinkiin ja ajaa lopulta takaisin Salon torille Vapunpäivänä, sillä sieltähän tämä maailmankiertäminen tammikuun yhdeksäntenä vuonna 2011 alkoi. Ympyrä sulkeutuu. Ehkä torilla voidaan vihdoin ja viimein vakavalla naamalla julistaa: Pikavuoro on päättynyt.")

Olen ilmoittautunut viimeiselle osuudelle Helsinki-Salon tori, joten saan vielä muistella vanhoja.

Lukijaporukalle sekä kommentoijille kiitokset matkaseurasta!

JUPE

Lääkärissä... jatko-osa

Ruokapäiväkirjan pito, siitäkö apu...

Edellisessä tarinassani lupauduin ja tavallaan sitouduinkin kertomaan mitenkä onnistun ja selviydyn elämäntapamuutoksissani. En edes ryhdy arvioimaan kuinka mones kerta tällainen on elämänvaiheitteni aikana lähtenyt käyntiin kerta toisensa jälkeen. Sen kyllä voin sanoa, että kaikki muutkin projektini tämän asian vaiheilta ovat olleet lupaavia, tulosta on tullut, mutta kaikki ovat päättyneet aivan liian aikaisessa vaiheessa. Positiivisessa mielessä kaikki projektini kilot ovat antaneet hyvinkin paljon tietoa mitenkä pitäisi toimia tulosten saavuttamiseksi.

Ikäni puolesta minun ei tarvitsisi olla niinkään huolissani tuosta painostani ja juuri niistä ikävistä vaa`an näyttämistä loppupään numeroista, joita myös ylipainoksi kutsutaan. Kyllä nekin mukanani kulkisivat, mutta kun nuo polvet eivät tahdo sitä kuormaa kestää. Vaatteetkin kyllä vielä jotenkin suojaavat tomumajaani, joten ei se ole siitäkään kiinni jotta laihtua pitäisi. 

Ovat nuo nivelet olleet jo pitkään huonoina. Aikaisemmin raajojeni särky on pysynyt kuvioista poissa, nyt särytkin ovat alentamassa elämäni laatua. Jopa niin paljon, että aktiivinen osallistuminen päivittäisiin rientoihin on kyseenalaista. Joku voisi sanoa sitä masennuksen tunnusmerkiksi. No haluttomuutta tarttua asioihin on olemassa. Myönnetään. Tämä haluttomuus omasta mielestäni johtunee kuitenkin tuosta säryn ja kivun aiheuttajasta. Risat, kivuliaat raajat, ei tee mieli lähteä taapertamaan jotakin päivän askareista tekemään. Aivan pakolliset kuviot saan hoidettua rollaattoriin tukeutuen. Tämä etenemismuoto on muuten hyvä, mutta se rasittaa erittäin paljon käsiä, koko hartianseutua sattuu, kulje ja puuhastele siinä sitten.

Kauan se kesti ennekuin sain tilattua lääkärin Halikon terveyskeskuksesta. Olin särkylääkkeitä kylläkin harvakseltaan ottanut, mutta kun niistä ei ollut helpotusta tullut, niin olin mieluimmin sohvaperunana ilman särkyä. Ilman kaveriapua olisi lääkäri vieläkin jäänyt tilaamatta. Kaveri oli seurannut tilannettani voivotuksineen. Hän oli tekijä joka toi alkuhelpotuksen vaivaani. En oikein uskonut, että tabletista olisi hyötyä vaivaani ja vielä 100 mg:n xxxxxx -sellaisesta. Saatesanojensa mukaan "se on kolme varttia kun se helpottaa". Niin siinä myös kävi, särky oli poissa ja kiputilakin oli lievempi. Seuraavan yön sain nukutuksi hyvin, kiitos kaverille!

Kiitos myös lääkärille, joka antoi samaiselle lääkkeelle reseptin, antoi vielä kortisonipiikin polveeni, ohjeisti minut labraan sekä röntgeniin, sääteli lääkitystäni muutoinkin sekä ohjasi lopuksi hoitajan luokse keskustelemaan elintavoistani.  Siitä kaikesta alkoi sitten ruokapäiväkirjan pito ja seuranta mitenkä paljon laitan tuohon monttuun sapuskaa, siitä kaikki on kiinni, määrästä. Tietenkin laatukin merkitsee, mutta määrä on kuitenkin se suurin tekijä. Luulen, että olen pysäyttänyt "kasvukauteni", ainakin toistaiseksi. Tavoitteena on keventää nivelten päältä painoa.

Tämä tarina jatkuu.  Alku näyttää lupaavalta, jospa ensi kerralla pääsen kertomaan, että olen jo hiukan pääsyt asiassanikin eteenkinpäin. Pitäkäähän peukkua…

Niilo Henell

LÄÄKÄRISSÄ

Jalat ne jalat...

Nuori ihminen kun näkee tosi ylipainoisen taapertajan ajattelee mielessään: onpa siinä tosi läskikasa, tuollaiseksi en haluaa tulla. Tämän tiedän omasta kokemuksesta, läskiä on kertynyt vuosien varrella. Painoindeksi on noussut näillä iäkkäimmillä päivillä sairauslukemiin asti. Viisari osoittaa sairaalloisen lihavaa henkilöä. Haluja olisi painonpudotukseen, mutta vastusta löytyy ja kaikenlisäksi hyvinkin läheltä. Kaikkein kavalin vastus löytyy oman pääkopan sisältä, luonnetta ei löydy vaikka järki myöntää tapahtuman, seuraukset ovat tiedossa, ikävät sellaiset.

Nivelet ovat kovilla liikapainon alla!

Jos painonpudotus olisi helpon työn takana, niin meitä ylipainoisia olisi hyvin vähän. Lihavuutta voi verrata tupakanpolttoon. Molemmista on hyvin vaikeaa irtaantua. Molemmissa tapauksissa vaaditaan sitä jotakin, päättäväisyyttä ja sitkeyttä asian toteuttamiselle. Aina löytyy kompastuskiviä, mihinkä halut tyssäävät ja hanke kaatuu siihen.

Vuosien varrella olen tehnyt monta yritystä kilojeni poisajamiseksi. Onnistumisia oli silloin kun olin niin sanotusti kunnossa liikkumaan, hikoilemaan. Elämäntilanteet vaihtelivat ja niin myöskin painonpudotukset haihtuivat taivaan tuuliin. Kymmenen kilon pudotukset vaihtuivat yhdentoista kilon nousuun. Monta jojoa olen kokenut. Viimeiset neljä vuotta on ollut pelkkää painon nousua. On se niin vaikeaa, uskotteko?  Lihominen on lisäksi tuonut tullessaan muitakin remppoja. Ehkä vaikein on nivelten kuluminen särkyineen.

Motivaatio

Innostus toteuttaa itseään, siinä monen haaveen avainkysymys. Ellei ole sitä punaista lankaa, joka vie haaveen perille, silloin juttu on väkinäistä ja on helposti syrjään jäävä. Vastoinkäymisiä tulee vastaan hyvin helposti. Jos on valmis torjumaan kompastuskivet niin asia ja tavoite on saavutettavissa.

Saa nähdä onnistunko tällä kertaa kilojeni suhteen. Epäonnistumisen vaara on suuri, mutta nyt minulla on "persoonatreeneri", jonka tuella pyrin pääsemään tuloksiin. Olkoon tämän tukihenkilön nimimerkki vaikkapa Sanna. Hän lupautui kommentoimaan tulevia bloggauksiani tällä sivustoilla.

Toivottavasti Sanna pystyy antamaan minulle laihduttamisen motivaation. Yhdessä me ensi kuun loppupuolella nokatusten keskustelemme tuloksista. Jään rohkean innostuneen luottavaisena odottamaan Sannan kommentteja tästä ja tulevasta. Toivottavasti "piiskani" toimii. Koetan kertoa ensi kerralla mitkä ovat keinoni tuloksen saamiseen.

Myös tällaisesta riesasta on pakko mainita:

Jalkaruusu, sen kanssa ei leikitä!

Pikkuvaivasta riesaksi asti.

Koetan tässä kertoa vaivasta, josta olin kuullut, mutta en osanut ottaa sitä vakavasti. Pidin sitä alkuun paremminkin jonkinlaisena haittatekijänä. Taudin kehittyessä ja tiedon lisääntyessä, huomasin, että kysymys on jostakin hieman vakavammasta asiasta. Tosin muistin nuoruuden ystävän ja tanhupartnerin kertomuksen hänen miehensä sairastuttua jalkaruusuun, josta en ollut aikaisemmin kuulutkaan.  Ystäväni miehelle tauti päättyi ikävällä tavalla. Hänet oli määrä kotiuttaa sairaalasta viikonlopun jälkeen maanantaina.  Sairaalasta soitettiin: "Miehenne on menehtynyt viime yönä".  Lauantaina kaikki näytti valoisalta, mutta äkillinen käänne huonompaan suuntaan oli varmasti yllätys sairaalan henkilökunnalle sekä omaisille.

Kerroin tänän siksi, että tauti on otettava vakavasti. Jalkaruusua (oikeastaan pelkkä ruusu - erysipelas) ei pidä sekoittaa niin monen sairastamaan hyvin kiusalliseen vyöruusuun (herpes zoster). Tämäkin tauti saa potilaan hyppimään pahimmillaan "seinille". Se osaa kiusata moninaisesti. Se saa potilaan tuskaiseksi, kärsimättömäksi, hermostuneeksi. Tietääkseni vaiva kohdistuu vyötärön alueelle pääasiassa. Myös päälaki saattaa olla kohteena. Päässä se kohdistuu vain toiselle puolelle, kuin myös vyötärölläkin. Päänahka rikkoontuu ja kutiaa vasemman korvan puolelta, otsasta niskaan asti. Onneksi vain toinen puoli saa tämän vaivan.

KOKEMUKSENI  JALKARUUSUSTA

Oireet alkavat vilun väreillä. Muuten on ihan hyväntuntuinen olo. Ei ole päänsärkyä tai muuta vastaavaa. Hampaat kalisevat, juot lämmintä, apua ei siitäkään saa. Peitteet eivät riitä lämmittämään. Lämpömittari kainaloon, vähän lämpö osoittaa nousemisen merkkejä. Kyllä se siitä kehittyy, vähän kerrassaan. Lämpö nousee ja nyt tarkenee ilman ylimääräisiä peitteitä. Tämä olotila on varsin lyhytkestoinen, taas paleltaa. Lämmön vaihtelut on hyvin sahaavia. Välillä on hiki päässä ja seuraavassa hetkessä viluttaa. Korkea 40 C-asteen kuume - laskee hetkessä  37 -37,5 asteeseen. Joskus minulla on ollut flunssa 39,5 asteen kuume. Silloin olen kulkenut ns. seiniin tukeutuen. Tämän taudin aikana pysyin jalollani kohtalaisen hyvin.

Seuraava vaihe oli jalkapöydän turpoaminen. Turvotus nousi nilkan yli miltei pohkeeseen. Jalan väri alkoi sinertämään ja iho oli kosketusarka. Monelle on seurauksena korkea särkytila, mutta minä säästyin pienempään särkytilaan. Sääreen tuli turvotuksesta ja kuumeesta johtuen vesikelloja jotka rikkoontuivat.

Varpaan väli oli kahdesta kohtaa haavaumalla. Näistä rikkinäisistä varpaan väleistä oli vereen kulkeutunut pasilli. Lääkäri selosti ehkä hieman karrikoiden. "Jokaisella ihmisellä on ämpärillinen pasilleja jaloissaan, älä ole siitä huolissasi, että olet saanut tartunnan. Tämä ei ole myöskään tarttuva tauti".

Tulehduskipuarvot olivat alkuun 180 luokkaa, tätä pidetään korkeana. Suurimmillan arvot kohosivat 544. Sairaala reisu sitä tuli molemmilla kerroilla. Lääkehoito tiputuksessa tehosi kuitenkin kummallakin kerralla. Hoitojakso jatkui kotisairaanhoidon merkeissä. 

Jalat olivat niin turvoksissa, että oli pakko kehittää sandaaleista talvimalli. Sandaalien hihnoja oli jatkettava ennekuin ne olivat käyttökelpoiset. Turvotus laski pikku hiljaa. Kuumeilu oli poissa ja mieskin järjissään. Olin tyttären mukaan vähän hourailut, mutta eihän sitä terveenoloisena muuten passausta saa.

VARPAANVÄLIT?

Olin tutustumassa myöhemmin Maskun kuntoutuslaitokseen. Porukan vetäjä-opas. puhui varpaanväleistä. Hän vähän morkkasi meitä miehiä. Emme kuulemma pese jalkojamme riittävän hyvin ja usein. Hyvä kun vain kastelemme jalkamme. Ehkä se näin on, mutta kaikkein tärkein asia on kylvyn jälkihoito. Siihen jälkihoitoon kuuluu ehdottomasti jalkojen hyvä kuivaus. Eritoten varpaanvälien kuivaukseen kannattaa paneutua. Talouspaperi tässä on hyvä juttu.  Jalat hautuvat ja kosteus saa myöskin pakteerit jylläämään. Kannattaa käyttää talkkia sekä lampaanvillaa imemään kosteuden pois. Lampaanvillaa saa ainakin Halikon Desing Hillistä. Liike on Auratien ja moottoritien risteyskohdan lähellä.

Mainittakoon, että vyöruusu on  virusperäinen ja jalkaruusu on bakteerin aiheuttama. Jälkimmäiseen voi menehtyä verenmyrkytyksen seurauksena. Itse olin tehohoidossa Salon alusairaalassa. Seuraan mielestäni varpaanvälejäni hyvin. Koskaan ei tiedä milloinka sitä joutuu "tehohoitoon", sillä kuulemani mukaan veressäni muhii tämä pöpö.

Kirjoitin tämän tarinan kaikille lukijoille opiksi ja varoitukseksi. ja itselleni muistutukseksi. Ole sinäkin Niilo, varovainen ja kuivaa jalkasi hyvin...

Niilo Henell

Maailmanmatkalla Aasiassa 7

                      Hong Kong

Ennen Hong Kongin saarelle pääsyä, saimme odotella lähtösatamassa muutaman tunnin taivasalla, jona aikana linja-auto ja matkatavaramme tarkastettiin todella tarkkaan, muutama paperikassi jossa kuljetimme villapaitoja, oli revitty kuin jotain etsien.

Laivaan meno tapahtui kapeita portaita ylös kannelle. Matka kesti n. 2,5 tuntia. Suomalaiset saivat ihmetteleviä katseita.

Kovin olivat kiinalaispojat kiinnostuneet suomalaistyttöjen kortinpeluusta, eivätköhän kiinalaistytöt pelaa korttia, koska niin tuo pelaaminen kiinnosti.

Perille päästyämme, väärinkäsityksen vuoksi, minä ja eräs toinen matkalainen yövyimme todella kalliissa hotellissa, lopunaikaa vietimmekin sitten retkeilymajassa.

Paikallista porukkaa oli todella paljon, näin salolaisia katuja tallomaan tottuneena, suuri ihmetykseni oli, miten he tulevat toimeen suuremmitta rähinöittä.

Ainakin minä sain asiallista kohtelua, niissä paikoissa joihin nokkani työnsin.

Koska Hong Kong oli pitkään vapaakauppa-alueena, englanninkielellä pärjäsi, saattoivat osata parempaa Lontoon kieltä kuin minä.

Minä jouduin tekemään itselleni ikävän päätöksen, olin pakotettu jättämään matkan kesken.

Olin jo matkan puolivälistä saakka kärsinyt lihasten jumiutumisesta linja-autossa istumisesta, välipäiviä kuitenkin oli tasaisin välein, joten palautuminen onnistui. Kuitenkin Kiinan kuljetusvälineet olivat minullekin liikaa, enkä tullut enää lepopäivien aikana, siihen kuntoon että jatkaminen olisi mielekästä.

Sain apua lentolippujen hankinnassa, lensin aluksi Hong Kong - Peking välin Airbus 380 kyydissä, eikö sellainen pudonnut juuri Jaavan mereen.

Pekingissä odottelin pari tuntia, koneen lähtöä Zürichiin, siinäkin koneessa taisin olla ainut eurooppalainen.

Vierustoverikseni sain kiinalaisen nuoren naisen, jostain kumman syystä hän luuli minua saksalaiseksi, ja ymmärtäähän sen, kun hän koetti mongertaa minulle saksaksi jotain, eihän siitä mitään tullut. Matka kesti 11 tuntia, joten repikää siitä.

Zürichistä oli jatkolento Helsinkiin, ja eikö minun tuurillani, matkalaukkuni hävisi sinne jonnekin.

Velimies oli minua vastassa, mutta ei minun autollani, kertoi kotimatkalla, siihen tulleen jotain vikaa (se on toinen tarina).

   JUPE

Viimeisessä kirjoituksessani teen yhteenvedon matkastani.

Maailmanmatkalla Aasiassa osa 6

KIINA

Laosin puolella rajaa oli pieni rakennus, joka toimi passien tarkastuspisteenä. Sinnekään ei päässyt sisään, piti vain jonottaa vuoroaan pienen ikkunan edessä.

Meitä jo odotti kiinalainen reittivuorolla oleva linja-auto, kun omaa linja-autoamme ei päästetty Kiinaan. Kiinalainen kuljettaja jo hieman hermostui meihin suomalaisiin, aikataulu pettää, eikä ehditä Kiinan raja-asemalle ennenkuin sulkevat sen.
        

Pääsimme kuitenkin Kiinan rajalle, viimeisinä asiakkaina, siellä tuli kaksi sotilashenkilöä tarkastamaan kaikkien matkatavarat, olimme jonossa vierekkäin matkalaukut edessämme ja laukkujen kannet auk. Siinä sitten alempiarvoisempi sotilashenkilö tutki kaikkien laukut, jonka jälkeen saimme mennä sisälle passintarkastukseen. Kun laukkumme vielä läpivalaistiin, niin sen jälkeen raja-aseman ovet sulkeutuivat siltä päivältä.

Kiinalaiset kuljettajat (2) - toinen oli ilmestynyt jostakin - olivat hoputtamassa meitä autoon, ja sitten alkoi 11 tuntinen matkanteko.

Tiet Kiinan puolella olivat hyvässä kunnossa, jos vertauskohtana pidetään edellisiä maita. Auton jousitus taas oli nähnyt jo parhaat päivänsä, eikä muutenkaan ollut mukavaa matkustaa niin pitkään. Siellä kyllä näkyi ihan huippuautojakin, en ymmärrä miksi meidän kohdalle tuli se huonoin, no, seikkailun kannaltahan sekin oli riittävä.

Aikataulu taisi olla tiukka, taukoja ei olisi tullut, jollei meitä olisi pysäytetty kolme kertaa. Ainakin minulle jäi epäselväksi mitä etsittiin. Kaksi kertaa pysäytti poliisi, kerran sotilaspukuiset miehet ja auton ikkunasta näin, että joitakin laukkuja pengottiin, myös omaani.

Nanningissa vietimme eurooppalaista uutta vuotta, Kiinassa uusivuosi tulee myöhemmin.

Kalle, joka asuu osan vuotta Kiinassa, päästi ystävällisesti meidät matkalaiset asuntoonsa, jossa vietimme illan, ja mikä parasta, saimme KAHVIA.

Päivällä muutamat kävivät ruokamarkkinoilla. Siellä olivat käärmeet, koirat ja apinat vierekkäin omissa häkeissään. Siitä sitten plokattiin asiakkaan haluama eläin, joka teurastettiin, joten varmasti oli tuoretta.

Pankkikorttini meinasi jäädä automaattiin sisälle, kun en ymmärtänyt kieltä, jolla selvästi sanottiin automaatin olevan pois käytöstä. Avukseni riensi aseistettu vartija, hän paineli parista nappulasta, ja taas pankkikortti oli minulla.

Tämä paikka sijaitsee korkealla, joten yöt olivat kylmät, vaateostoksillakin piti käydä, jos halusi pysyä lämpimänä. Asusteet olivat halpoja, mutta en halunnut tuoda niitä mukanani Suomeen, joten reisuni lopuksi lahjoitin ne Pekingin lentokentällä pois.

Seuraavaan kohteeseen lähdimme taas reittibussilla, matka kesti 15 tuntia, kuskeja oli kaksi, jotka vaihtoivat ajovuorojaan vauhdissa, ja vauhti oli hurja. Totuus kyllä on, että minä pelkäsin hieman.

Hostelli Humpissa yövyimme retkeilymajoituksessa. Seinällä olevien kuvien perusteella oletimme sen olleen aikanaan amerikkalaisten lentäjien majoituspaikka 50-luvulla.

Kiinalaisten lomakohde, Hainan, erikoinen lomasaari

Hotellissa, jossa yövyimme, oli kyllä mainostekstit englanniksi, henkilökunta sitä vastoin ei osannut englantia. En tiedä miksi, huoneeseeni tuli virkailija, ja penkoi laukut, sängyn ja patjanalustan. Tiedusteltuani miksi, hän toisti vain ’wifi, wifi’ vieläkin on epäselvää mitä haettiin.

Seuraavaksi koostan pienen pätkän Hongkongista, jossa jouduin tekemään päätöksen matkani lopettamisesta, vaikka olisi tarjolla ollut mahdollisuus jatkaa Etelä-Korean Busaniin.

JuPe

Kuume ja sen "vanhanajan" lääkitys

Kuumepotilaan hoito, silloin joskus...

Sanotaan vanhassa sananlaskussa: joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Minäpä tähän: vanhoja muistelen ajankulukseni ja herättääkseni jonkinlaista mielenkiintoa menneistä ajoista.

Me kauemmin elänneet helposti kehumme noita nuoruuden aikoja. "Kyllä silloin oli kaikki paremmin"! Voin itsekin todeta, että niin oli, se pitää paikkansa. Vaikkei ollut sitä eikä tätä, mutta ainakaan kolotuksia ei ollut. Askelkin oli kevyt, kepeä. Juosten, kävellen tai polkupyörällä matka sujui nopsasti. Nykyään pääsee autolla sujuvasti kauppareisulle, pidemmällekin silloin tällöin, mutta tuo postilaatikolla käynti tahtoo rasittaa liiaksi. Kyllä silloin joskus........

Samat mukavuudetkin asumisen suhteen oli kuin nykyäänkin. Vesi meni ja tuli oikein juosten joka huusholliin. Käyttövesi tuli kaivolta sinkkiämpärissä, juosten, ja käytetty vesi lähti "juosten" pihan prälle, eri sinkkiämpärissä kylläkin. Samassa likaämpärissä kulkeutui myös lasten pissat ulos.  Aika monta juoksuaskelta siinä sai ottaa, jotta kaikki asiat ennätti päivän mittaan tekemään. Iltakyläänkin piti vielä ehtimään tai ainakin ottamaan vieraita vastaan. Tai oliko nuo sitten vieraita. Naapureita sitä oltiin ja maailmaa paranneltiin. Nyt samat asiat näkee ja kuulee TV:stä, naapureita harvemmin.

Nyt poikkesin vähän niinkuin muille maille varsinaisesta asiasta, mutta kun silloin ennenvanhaan hoidettiin lasten sairaudetkin melkein kotikonstein.  Pitää sitä kertoa näille "uusavuttomille", että mitenkä sitä ennen asuttiin ja toimittiin. Perheetkin olivat silloin pääluvultaan keskimäärin kuudesta kahdeksaan henkeen. Äideillä riitti hommia myös sairaiden kakatroiden hoitamisessa. Taitaa tuo "uusavuton" nuori kansa olla eri mieltä tuosta avuttomuudestaan. "Eiväthän nuo kääppänät osaa laskujaankaan maksaa, aina pitää meiltä kysyä neuvoa. Tietokoneen peruskäytöstä puhumattakaan..."

Maruna kaffee

Siinä vastaisku kuumetauteihin. Siihen aikaan kerättiin ja kuivatettiin tuota lääkekasvia, jonka nimi oli maruna. Muistan, että se oli pujoa muistuttava kasvi, mutta ei läheskään niin yleinen. Kirjanoppineet kuitenkin ovat luetteloineet marunan lääkekasviksi. Tiedän myös, että se on tunnettu myöskin täällä Halikon suunnassa kuumepotilaiden hoitokeinona. Tämä ilmeni minulle, kun juttelin kymmenkunta vuotta itseäni nuoremman naisen kanssa asiasta. Hän vielä oikaisi minua siinä, kun epäilin onko pujo ja maruna sama kasvi. Ei ole, ne vain muistuttavat toisiaan. Ehkä siksi, että maruna on pujon sukuinen kasvi.

Äitini tuon marunan keräämisen aina suoritti. Myöskään pujoa en muista lapsuuden kodin läheisyydessä olleen.

Itse sairastuin yhtenä talvena kovaan kuumeeseen. Oli yskää, kuumetta ja muutenkin oksentelin, mikä lie epidemia silloin niillä nurkilla kaatamassa kakaroita sänkypotilaaksi. Sen muistan, että vaikeaa oli elon tie. Olin mielestäni tarpeeksi kipeä.

Pitäjässä oli kyllä lääkäri ja pieni sairaalakin, mutta ei kakaroita kuumeen takia lääkäriin viety, kotona heidät hoidettiin aivan yleisesti. Olisiko yksi lääkäri pärjännytkään, jos "pikkuvikojen" takia vastaanotolle olisi menty. Aikansa kun sairasti, eikä mustaherukkamehu auttanut, siirryttiin vähän rankempiin hoitimuotoihin. Tämän lääkityksen aloittaminen oli kylläkin potilaasta itsestään kiinni - ainakin minä olen niin ajatellut - kun ko. lääke oli senverran vastenmielistä nautittavaksi, että siinä vaaditaan luonteen lujuutta sen juomiseen.

Maruna haudutettiin kaffeessa aikansa. Kun juoma oli valmista, niin se piti myös saada menemään alas lämpimänä. En muista laitettiinko siihen mitään makeutus ainetta. Tuskinpa, sokeri kun oli kortilla. Muistan kun olin saanut annoksen eli mukillisen, vajaan sellaisen,  juotua oli vuorossa peittojen alla oleminen. Hetken päästä oli kova hiki, paita ja housut hiestä märkiä. Seuraavaa vaihetta olin kuullut ylenannaksi nimitetyn. Siinä tuli kiire kumartua pesuvadin kanssa kyykkyyn, eikä aikaakaan, kun potilas seurusteli kyökkäämällä oksennuksen sakanssa. Oi sinä autuas "Ylen Anna", kun helpotuksen toit. Tunne oli suuremmoinen.

Saman päivän illansuusta teki mieleni jo ulkoilemaan. Ulkoiluvaatteet päälle ja raittiiseen pakkasilmaan hengittelemään. Olisinko ollut pihalla kymmenisen minuuttia kun tulin jo sisälle. Kuume oli vienyt voimat, mutta kun ruoka alkoi maittamaan ja siitähän se olo koheni. Tauti tipotiessään ja kakara taas kunnossa.

Olisiko kellään kerrottavaa samoista aiheista? Sehän nähdään kommenteista. Ehkä!

Niilo Henell

Maailmanmatkalla Aasiassa osa 5

Kampodza

Rajamuodollisuudet hoituivat ripeästi, heti kun aseman päällikkö, tuli päiväuniltaan, ja rupesi antamaan alaisilleen toimintaohjeita. Kampodza on tullut kuuluisaksi, hirmuhallinnasta (punakhmerit), joka siellä vallitsi paljon ennen meidän tuloa.

Ensimmäinen kohteemme oli Angor Wat, temppelialue, jonka temppelit kuitenkin olivat hajotettu, hirmuhallinnon jälkiä näkyi heti maahan tultua.

Sihanoukville siellä yövyimme, koska autosta hajosi iskunvaimentimen kiinnike. Kippari sai jostain järjestettyä paikallisen autoinsinöörin hitsaamaan rikkoutunutta kohtaa, jälkeenpäin totesimme, että meistä jokainen olisi pystynyt samaan tulokseen, niillä työkaluilla.

     

Minulla on tapana, uuteen ryhmään tutustuakseni, testata myöskin rehellisyyttä, tämä ryhmä sai kokeilussani todellakin huonon arvosanan.                                                     

Jätin pöydälle 5riel (KHR) rahan (5 senttiä) ja menin käymään vessassa, raha oli hävinnyt, eikä kukaan ollut tietävinään mitään, joten se siitä ryhmähengestä.

Kävimme myöskin paikallisilla markkinoilla, siellä olivat työkalut, vaatteet ja sianpäät sulassa sovussa 30c lämpötilassa, mitähän se liha mahtoi olla iltapäivällä?

Pääkaupunki Phnom Penh oli kaupunki, joka aikanaan tyhjennettiin, ja asukkaat joko tapettiin tai lähetettiin keskitysleirille. (Minä en voinut mennä katsomaan keskitysleiriä, olen sellaisen kokenut Puolassa, natsien Auschwitz leirin, täällä oli kuulemma vielä epäinhimillisempää.)

Kippari järjesti meille ohjelmaa, saimme vartioida linja-autoa, koska viimeksi siitä vietiin akut 10 minuutissa. Nyt ei viety, vaikka ympärillämme pyöri enemmän ja vähemmän kauniita houkutuslintuja.

Ennen poistumistamme Kampodzasta linja-auto hyytyi maaseudulla pienen kylän eteen, syynä tukkeutunut suodatin, heille taisi alkaa uusi ajanlasku vierailustamme, senverran outoa porukkaa olimme.

Kampodzan ja Laosin raja oli kuin markkinapaikka, porukkaa tuli ja meni eikä rajamuodollisuuksilla tuntunut olevan niin väliä, me kyllä jouduimme tullijonoon, siitäkin selvittiin, aikaa kyllä kului.

JUPE

JK. seuraavaksi palataan Thaimaan ja Kiinan rajalle, jos haluaisitte tietää miksi emme menneet rajan yli Laosista, teidän pitäisi ottaa yhteys auton kippariin.