perjantai 23. tammikuuta 2015

Kuume ja sen "vanhanajan" lääkitys

Kuumepotilaan hoito, silloin joskus...

Sanotaan vanhassa sananlaskussa: joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Minäpä tähän: vanhoja muistelen ajankulukseni ja herättääkseni jonkinlaista mielenkiintoa menneistä ajoista.

Me kauemmin elänneet helposti kehumme noita nuoruuden aikoja. "Kyllä silloin oli kaikki paremmin"! Voin itsekin todeta, että niin oli, se pitää paikkansa. Vaikkei ollut sitä eikä tätä, mutta ainakaan kolotuksia ei ollut. Askelkin oli kevyt, kepeä. Juosten, kävellen tai polkupyörällä matka sujui nopsasti. Nykyään pääsee autolla sujuvasti kauppareisulle, pidemmällekin silloin tällöin, mutta tuo postilaatikolla käynti tahtoo rasittaa liiaksi. Kyllä silloin joskus........

Samat mukavuudetkin asumisen suhteen oli kuin nykyäänkin. Vesi meni ja tuli oikein juosten joka huusholliin. Käyttövesi tuli kaivolta sinkkiämpärissä, juosten, ja käytetty vesi lähti "juosten" pihan prälle, eri sinkkiämpärissä kylläkin. Samassa likaämpärissä kulkeutui myös lasten pissat ulos.  Aika monta juoksuaskelta siinä sai ottaa, jotta kaikki asiat ennätti päivän mittaan tekemään. Iltakyläänkin piti vielä ehtimään tai ainakin ottamaan vieraita vastaan. Tai oliko nuo sitten vieraita. Naapureita sitä oltiin ja maailmaa paranneltiin. Nyt samat asiat näkee ja kuulee TV:stä, naapureita harvemmin.

Nyt poikkesin vähän niinkuin muille maille varsinaisesta asiasta, mutta kun silloin ennenvanhaan hoidettiin lasten sairaudetkin melkein kotikonstein.  Pitää sitä kertoa näille "uusavuttomille", että mitenkä sitä ennen asuttiin ja toimittiin. Perheetkin olivat silloin pääluvultaan keskimäärin kuudesta kahdeksaan henkeen. Äideillä riitti hommia myös sairaiden kakatroiden hoitamisessa. Taitaa tuo "uusavuton" nuori kansa olla eri mieltä tuosta avuttomuudestaan. "Eiväthän nuo kääppänät osaa laskujaankaan maksaa, aina pitää meiltä kysyä neuvoa. Tietokoneen peruskäytöstä puhumattakaan..."

Maruna kaffee

Siinä vastaisku kuumetauteihin. Siihen aikaan kerättiin ja kuivatettiin tuota lääkekasvia, jonka nimi oli maruna. Muistan, että se oli pujoa muistuttava kasvi, mutta ei läheskään niin yleinen. Kirjanoppineet kuitenkin ovat luetteloineet marunan lääkekasviksi. Tiedän myös, että se on tunnettu myöskin täällä Halikon suunnassa kuumepotilaiden hoitokeinona. Tämä ilmeni minulle, kun juttelin kymmenkunta vuotta itseäni nuoremman naisen kanssa asiasta. Hän vielä oikaisi minua siinä, kun epäilin onko pujo ja maruna sama kasvi. Ei ole, ne vain muistuttavat toisiaan. Ehkä siksi, että maruna on pujon sukuinen kasvi.

Äitini tuon marunan keräämisen aina suoritti. Myöskään pujoa en muista lapsuuden kodin läheisyydessä olleen.

Itse sairastuin yhtenä talvena kovaan kuumeeseen. Oli yskää, kuumetta ja muutenkin oksentelin, mikä lie epidemia silloin niillä nurkilla kaatamassa kakaroita sänkypotilaaksi. Sen muistan, että vaikeaa oli elon tie. Olin mielestäni tarpeeksi kipeä.

Pitäjässä oli kyllä lääkäri ja pieni sairaalakin, mutta ei kakaroita kuumeen takia lääkäriin viety, kotona heidät hoidettiin aivan yleisesti. Olisiko yksi lääkäri pärjännytkään, jos "pikkuvikojen" takia vastaanotolle olisi menty. Aikansa kun sairasti, eikä mustaherukkamehu auttanut, siirryttiin vähän rankempiin hoitimuotoihin. Tämän lääkityksen aloittaminen oli kylläkin potilaasta itsestään kiinni - ainakin minä olen niin ajatellut - kun ko. lääke oli senverran vastenmielistä nautittavaksi, että siinä vaaditaan luonteen lujuutta sen juomiseen.

Maruna haudutettiin kaffeessa aikansa. Kun juoma oli valmista, niin se piti myös saada menemään alas lämpimänä. En muista laitettiinko siihen mitään makeutus ainetta. Tuskinpa, sokeri kun oli kortilla. Muistan kun olin saanut annoksen eli mukillisen, vajaan sellaisen,  juotua oli vuorossa peittojen alla oleminen. Hetken päästä oli kova hiki, paita ja housut hiestä märkiä. Seuraavaa vaihetta olin kuullut ylenannaksi nimitetyn. Siinä tuli kiire kumartua pesuvadin kanssa kyykkyyn, eikä aikaakaan, kun potilas seurusteli kyökkäämällä oksennuksen sakanssa. Oi sinä autuas "Ylen Anna", kun helpotuksen toit. Tunne oli suuremmoinen.

Saman päivän illansuusta teki mieleni jo ulkoilemaan. Ulkoiluvaatteet päälle ja raittiiseen pakkasilmaan hengittelemään. Olisinko ollut pihalla kymmenisen minuuttia kun tulin jo sisälle. Kuume oli vienyt voimat, mutta kun ruoka alkoi maittamaan ja siitähän se olo koheni. Tauti tipotiessään ja kakara taas kunnossa.

Olisiko kellään kerrottavaa samoista aiheista? Sehän nähdään kommenteista. Ehkä!

Niilo Henell

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti