LOMAKAUPUNKI BULGARIASSA

Joskus helmikuun paikkeilla Kirsti selaili Cooglesta tarjolla olevia lomakohteita Tjäreborgin sivustoilta. Mielestämme Bulgaria oli kukkarollemme sopivin kohde. Niinpä kohteemme siellä olikin Sunny Beasch:ssa Alba niminen hotelli, joka sijaitsee 7 kilometriä pitkällä hiekkarannalla Mustalla merellä. 

Tilaamalla All inclusive-edulla säästämme melkoisesti ravintolamenoissa. Sininen ranneke takaa täysylläpidon ko. hotellissa. Teimmekin sen havainnon paikanpäällä, että eräskin seurue ei paljoakaan liikkunut kuin pöydän ja baarimestarin antimien välillä. Vikkelät tarjoilijapojat noutivat käytetyt astiat nopeasti pois, mutta muuten täytyi olla valmis noutamaan esim. juomat itse.  Jotakin rajoitetta tämäkin seurue kuitenkin sai matkaoppaan toimesta.

Kirsti tilasi matkan invakuljetuksen merkeissä. Niinpä lähtöselvitykseen veimme laukkujemme lisäksi myös pyöräkelkkani, joka ei aiheuta ylimääräistä maksua. Tähän maksuttomaan luokkaan kuuluvat myös pyörätuolit ja sähkö mopot. Ilman kulkuneuvoani paikanpäällä olisin ollut todella avuton. Sopu antoi tilaa mm. ruokasalissa. Käytin kelkkaani myös sisätiloissa. 

Kentän pyörätuolikuljetus sujui molemmissa päissä loistavasti. Ohitimme kaikki jonot, joten olimme monella luukulla ekoja. Niin se pitääkin mennä koska pyörätuolin kuskilla oli muitakin työkohteita. Passintarkastuksessa "kuski" joutuu joka kerta todistamaan henkilöisyytensä, joten siinäkään kohdassa ei lipsuta. Pelkkä morjestaminen ei riitä vaikka ko. henkilö kulkee moneen kertaan tarkastuskohteen ohi. Molemmat varmasti tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Myös metalliesineet on laitettava kaukaloon. Turvallisuudesta tunnutaan pidettävän huolta.

LOMAKOHDE

Ensivaikutelma hotellin tasosta ja sijainnista oli myönteinen. Negatiivinen vaikutelma kuitenkin tuli tuosta esteettömästä liikkumisesta. 

Pääoven kohdalla oli korkeahkot raput, varsinkin kun oli taakatkin liikkumisen esteenä. Minua auttoi hotellissa asuva turisti taakkojen nostelemisessa. Pyöräkelkka piti saada kasattua, jotta liikkuminen helpottuisi. Kirsti jonotti sillä aikaa avaimia huoneeseen. Hissi kuudenteen kerrokseen osoittautui kulkuneuvolleni hieman ahtaaksi. Asettamalla sen nurkasta nurkkaan, eli vähän poikittain, nousu onnistui. Vieressä oli toinen, pienempi hissi, johon minulla ei ollut asiaa kelkkoineni. Kuudennessa kerroksessa oli pitkähkö käytävä jossa kelkkani pääsi oikeuksiinsa. Klo oli 22;45 kun menimme nauttimaan meille luvatun kylmän illallisen. Myöhäisillallinen oli runsas leipineen, leikkeleineen, hedelmineen. Juomia sai automaateista; kahvista ja kaakaosta Fantaan ja muihin juomiin asti. Väsyneinä matkan rasitteista vaivuimme uneen pari tuntia yli puolenyön.  Matkanteko oli alkanut 30.8 klo 12;00.  Ensimmäinen positiivinen havainto oli, että elämän ja loman melu jäi parvekkeen ulkopuolelle kun ovi sinne sulkeutui.  

Aamulla kahdeksan paikkeilla uudelleen kylpyhuoneeseen nauttimaan lämpimästä suihkusta. Kylpyhuone oli jaettu kahteen osaan fleksi- tai oliko peräti lasiseinämällä. Seinämä antoi edun sille, ettei WC-pytyn puolella tarvinnut luututa vettä lattialta pois. Tämä ongelma esiintyy varsin usein monessakin hotellissa. Puutteena oli kylläkin pidée eli alapääsuihku vessan pytyllä. Siitä miinuspiste.

Aamiainen oli todella runsas ja kansainvälisellä tarjonnalla.  Murot, pekoni, nakit, munakas, jogurtit, blinit ja muutkin paistokset leikkeleineen ja leipineen odottivat syöjiänsä.  Kahviautomaatti valikoimineen oli käytössä. Ei voi sanoa muuta kuin että siitä se lihotus alkaa. Ahneus myös pääsee huomaamattaan valloilleen.

Ensimmäisinä päivinä huomiomme kiinnittyi meistä hyvin outoon ilmiöön. Minussa ja Kirstistä se herätti voimakasta pahennusta. Melkeinpä mieli teki mennä huomauttamaan asiasta asianosaisille.  Emme ’murteesta’ saanut selville mistä turistit olivat.  Päättelimme, että he voivat olla paikallisia henkilöitä.  Kun kerroimme oppaalle asiasta, turistit olivat venäjältä.

Pahennusta meissä herätti ne suuret ruokaröykkiöt, minkä he jättivät syömättä.  Olimme tottuneet: sen syöt minkä otat. Nämä turistit haalivat ruokapöydästä isot lautaselliset erilaisia ruokia. Siitä sitten otettiin omalle lautaselle syötävää lisää ja myöskin jätettiin mikä ei maittanut. Niinpä närsityt ja syödyt ruuat yhdistettiin niihin lautasiin, jossa oli nämä "puhtaat" tuotteet.  Se oli todella iso määrä mitä nämä pöytäkunnat tuottivat sian ruuaksi.

Oppaan mukaan menetelmä johtunee pelosta, että tarjottava loppuu kesken. Tämä menetelmä päti kaikissa ruokailuhetkissä. Kuinka nämä fiksuilta näyttävät ihmiset voivat käsitellä ruokaa siten, ilman mitään kunnioitusta.

Jospa kirjoittelen seuraavalla kerralla vaikkapa vähän ympäristöstä ja muutenkin Bulgarian elämänmenosta. 

Niilo Henell

PUUKASA

Kesän alussa kävin joitakin kertoja palstallani, jossa on toistakymmentä puunrunkoa kaadettuna, aikomuksenani tehdä niille jotain. Kävi kuitenkin niin että nuotio ja makkaranpaisto voitti kaiken muun, joten alkukesä meni suunnittelussa sekä paikkojen tutkimisessa.

Sitten kun olin päättänyt että valmistan puunrungoista jonkinlaisen ”laavuntapaisen” ja paikkakin oli katsottu valmiiksi, niin ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Minulla ei ole minkäänlaista kiinnekohtaa rakentamiseen joten rakentaminen on väärä sana, oikeampi taitaisi olla askarteleminen lähinnä siitä syystä koska paikalla kävi alan asiantuntija, hän sanoi että tuosta ei tule mitään. Osittain on ollut oikeassa, vielä ei ole tullut juuri mitään näkyvää, ainoastaan pari kertaa olen jäänyt puiden alle, onneksi en loukannut itseäni pahemmin.

Tässä välillä on ollut kauniita ilmoja jolloin on käyty mustikkaa noukkimassa ja tietysti vietetty aikaa nuotiolla, jos syksy on kaunis puukasalla alkaa tapahtumaan, jollei puolukan poimiminen häiritse askartelua.

Tämä nyt on sellainen iäisyysprojekti, jonka aikana tulee suunniteltua kaikenlaista, seuraavaksi täytyy siirtää nuotiopaikka toiseen paikkaan, koska nykyinen ei ole tasaisella maalla ja hieman pienikin.

Minulla on siellä myös työkaluvarasto, kuten kaikilla rakentajilla. Siellä vain kävi joku, ja vei minulle tarpeellisia työvälineitä, koska osa kuitenkin jäi, rakensin uuden suojan toiseen paikkaan. Nyt ovat työkalut pysyneet, vielä luotan ihmisten rehellisyyteen ja paikka ei ole lukittu.

Olin jo suunnittelemassa harjakaisia, niin eikös Herra Murphy puuttunut asiaan, ja koko komeus kaatui päälleni. Tänä syksynä ei askarrella enää, parempi pysytellä suunnitteluosastolla.

jupe

Mustikkakiintiö

Hiipparoidessani keväällä metsässä, näytti siltä, ettei mustikoita tule lainkaan; oli märkä ja kylmä alkukesä sekä pölyttäjiä laiskasti liikkeellä.

Näköjään kannatti odottaa tänne elokuuhun, jotta näkee mitä on tulossa. Loppujen lopuksi mustikoita tuli paljon, joten minunkaan ei tarvinnut kerätä niistä lainkaan niitä pienimpiä.

En tiedä mistä olen saanut tänä syksynä innostuksen mustikoiden keräämiseen, nuorena se oli lähes vastenmielistä, johtuen edesmenneen äitini pakottamisesta kaverikseen metsään poimimaan marjoja.

Saattaa olla niinkin, että kun olen kuullut Suomeen tuotetun poimijoita ulkomailta, ajattelin sellaisten tapaamista metsässä ja saisin toimia vaikka oppaana.

Mustikkakiintiöni = yksi hunajapurkillinen. Aluksi keräsin vain kerralla syötävän määrän, sitten sain idean kerätä niitä myöskin pakkaseen. Nyt pakastin on jo täysi ja vielä on puolukkasato keräämättä.

Vieläkin käyn poimimassa päivittäin kiintiön syötäväkseni, vaikka se paras mustikoiden aika rupeaakin olemaan ohi.

Siinä lähellä asustaa ”pillipiipari”, joka luulee kai omistavansa kaikki metsät ja aluksi hän pelotteli minuakin puhallellen jonkinlaiseen hirvipilliin. Nyt hän on jo luopunut ko. touhusta minun kohdallani. On varmaan todennut ”tuohon ei tehoa mikään”. Joitakin poimijoita hän lienee saanut häädettyäkin, vaikka jokamiehen oikeus antaakin kaikille luvan marjojen poimintaan. Sitä täytyisi nyt itse kunkin hyödyntää – terveellisellä lisällä ruokavalioonsa.

Uskoo JuPe

Kirjahylly

Kesän aikana toteutin pitkäaikaisen suunnitelmani isommasta kirjahyllystä. Pitkään harkittuani ja nettiä selailtuani päädyin naapurimaan huonekalujätin hyllystöön. Ratkaisuun auttoi lopulta hyllyjen hinta. Täytyyhän rahaa jäädä myös kirjoihin.Myös hyllyjen siirreltävyys ja lisähyllyjen saatavuus auttoi päätöksenteossa.

Etsin ko. kaupan sivuilta hyllyt, klikkasin ostoslistaan ja lisäsin määrät. Klikkasin myös nappia, josta ostoslistaan saa lisättyä varastohyllyjen numerot ja tarvittavien pakettien koodit. Sitten printtasin listan ja kävin hakemassa pankkiautomaatista rahat. Itse en kauppaan lähtenyt, vaan ostokset  suoritti poikani vaimonsa kanssa. Eivät he Raisioon minun hyllyjeni takia lähteneet. Heillä oli jotain omiin harrastuksiin liittyvää siinä kaupan lähellä.

Seuraavana päivänä kotiini kannettiin 6 parimetristä pakettia, joissa yksi hylly/paketti. Myös kuitit tuotiin minulle, ostajat olivat sitten ostaneet jäätelöt palkaksi itselleen. Sen heille mielihyvin soin, koska paketit olivat painavia ja niitä joutui sovittelemaan autoon.

 Koska olen aiemminkin harrastanut saman yrityksen hyllyjen kasaamista, en epäröinyt tarttua toimeen. Pahvipakkaus avataan, rakennustarvikkeet tarkastetaan, nostetaan sivuosat lattialle. Tässä vaiheessa hoitokoirani Vikke 8v. siirtyi keittiön pöydän alle torkkumaan. Taas tuli todistettua koirien älykkyys.

Luin kokoonpano-ohjeet, hain kuvien mukaiset työkalut esille, kaivoin muovipussista ruuvit, puutapit ym. kiinnikkeet sohvapöydälle jonoon. Ohjeiden mukaan ladoin tappeja paikoilleen, kiinteät hyllyt kiinni, hyllyjen kiinnikkeet paikoilleen ja pyöräytys ruuvimeisselillä.  Tässä kohtaa ohjeeksi kaikille hyllyjen kasaajille; jos jokin ei mene suosiolla kohdalleen, älä käytä vasaraa vaan tarkista, mikä kohta kasausohjeesta ei ole toteutunut. Vasaraa käyttämällä jotain menee rikki. Nimim. kokemusta on.

Takalevyyn piti kaivertaa reikä, jotta poppikoneen ja kaiuttimien johdot saa aseteltua hyllyjen taakse. Aikaa tässä hyllyjen kasaustouhussa sain kulumaan runsaan viikon. Prosessi eteni seuraavasti; tyhjennä matala hylly kirjoista muuttolaatikkoon, siirrä vanha hylly pois edestä eteiseen, nosta valmiiksi kasattu korkea hylly paikoilleen. Järjestele kirjat muuttolaatikosta uuteen hyllyyn. Soita hakijalle, että matala hylly on noudettavissa pois. Aloita jälleen kohdasta tyhjennä matala hylly kirjoista ja jatka prosessi loppuun.

Vihdoin korkeat hyllyt olivat valmiit, osa kirjoista oli hyllyssä ja sain hakea kymmenen vuotta varastossa olleet kirjalaatikot kotiin. Aloin käymään läpi varastoituja kirjojani. Voi miten mukava tunne, kun vastaan tulee mieleinen kirja. Kuin tapaisi hyvän ystävän vuosien jälkeen. Osa kirjoista lähti sitten kierrätykseen, osa päätyi hyllyyn. Hoitokoira säilyi ehjänä. Itsellä on hyvä mieli, kun homma on valmis ja kirjat taas vuosien jälkeen saatavilla. Mukavia lukuhetkiä odotettavissa tulevana talvena. 

Eila

Maailmanmatkalla Islannissa osa 4

Yhteenvetona Islannin matkallamme käymämme kohteet:

1 = Keflavik, jossa lentoasema; 2 = Sininen laguuni; 3 = Reykjavík, yli 120.000 asukkaan Islannin pääkaupunki; 4 = Skogafoss vesiputous; 5 = Gullfoss vesiputous; 6 = Geysir (jonka nimi tulee islanninkielisestä sanasta gjosa, purkautua); 7 = Hellissandur’in kalastusalue turvekattoisine Merimuseoineen ja sen lähellä sijaitseva jäätikkö, Snaefellsjokull, minne ei tavallisilla ajoneuvoilla ollut asiaa. Teimme ns. 'kultaisen kolmion kierroksen', jonka lisäksi saimme pientä ekstraa, mm. kotiseutumuseon ja Oopperatalon sekä Harpa-musiikkitalon ja Hallgrímskirkja-kirkon esittelyinä.

Meitä lukijamatkalaisia oli 35, oli kuulemma täysi ryhmä. Meitä oli kaikenikäisiä, minulla kävi tuuri enkä ollut ryhmän nuorin. Tulomatkalla, kun en löytänyt oikeaan paikkaan, joku kysyi olenko matkustellut paljon, kerroin olleeni ”pari kertaa ruotsinlaivalla”, osa jopa uskoi sen. Eräs vanhempi herra kolmen päivän jälkeen sanoi minulle, ”olet sinä tainnut reissata hieman enemmän kuin ruotsinlaivalla, sinun otteesi ja puheesi ovat sen suuntaisia”.  Tosin tältä Islannin reissulta ainoa paikallinen sanonta, jonka opin, oli ’takkfyrir’ = kiitos! Kerroin tälle reissailuistani kantaaottaneelle herralle mitä olen touhunnut. Myös sen heistä jotkut olivat selvittäneet, että olen hallitseva Suomenmestari omassa sarjassani ilmakivääriammunnassa. Ryhmämme oli mukava, koska lähes kaikki olivat matkustaneet, kuka enemmän kuka vähemmän, pienistä ei valitettu kuten siellä eräässä toisessa ryhmässä, jossa ei varmasti ollut ryhmänvetäjällä mukavaa.

Viimeisenä iltana kokoonnuimme meitä varten järjestettyyn pienimuotoiseen tilaisuuteen, siellä oli vain me ja ryhmänvetäjä. Illan mittaan varmistui, että seuraavana aamuna olisi aikainen herätys ja kevyt aamiainen, koska lentokentällä saattaa mennä aikaa, ja sitähän sitten menikin.

Matkalla kentälle keräsimme kolehdin kuljettajallemme, hän oli meidän käytössämme koko ajan, ja oli näyttänyt pari-kolme sellaistakin kohdetta, jotka eivät kuuluneet matkaohjelmaan, nämä siis ennen kentälle menoa.

Saavuttuamme kentälle ja saatuamme matkalaukut meidät ohjattiin jonottamaan passintarkastusta, joka sitten 45 minuutin jonottamisen jälkeen osoittautui vääräksi paikaksi. Ei muuta kuin uuteen jonoon. Kun minun vuoroni tuli, niin eipäs minua meinattukaan hyväksyä koneeseen, vaan minut tuli hakemaan virkapukuinen henkilö ja vei kuulusteltavaksi. Aluksi en ymmärtänyt miksi. Ilmoitettiin etten ole matkustusluettelossa, ja tivattiin miten olen tullut maahan.

Helsingissä en ollut käynyt lainkaan passintarkastukseen, joten minulla ei ollut boardin cardia esittää. Oli vain matkanjärjestäjän kopioimat liput, joilla menin turvallisuustarkastuksen läpi, ja sitä näyttämällä pääsin myös koneeseen, koska lipussa oli paikkanumero ja se paikkakin löytyi lentokoneesta. Vaan sepä ei kelvannutkaan sitten kun piti lähteä pois. Siinä sitten soitettiin Helsinkiinkin ja kysyttiin miten tämä on mahdollista. Uutta lippuakin kaupattiin, mutta ilmoitin, että olen sen jo kerran maksanut, uudestaan en osta lippua. Soitettiin myös ryhmänvetäjälle, mutta hän oli jo koneessa, eikä voinut poistua sieltä. Hän kyllä ilmoitti minun kuuluvan ryhmään.

Koneessa oli kaksi tyhjää paikkaa ja minut saatiin koneeseen. Koneen lähtö myöhästyi minun takiani 5 minuuttia, enemmänkin olisi myöhästynyt, mutta henkilökunta järjesti minulle kyydin koneen ovelle. Tarpeen se olikin, huonojalkaisena en pysty nopeaan kävelyyn ja väsymyskin rupesi painamaan. Koneessa sitten sain levätä muutaman tunnin.

Lentoyhtiö oli pääsiäisen kunniaksi järjestänyt yllätyksen, kaikille jaettiin suklainen pääsiäismuna, bisnesluokkalaisetkin saivat vain samankokoiset. Japanilaiset turistit olivat aluksi ihmeissään; ”mikä tämä on”. He eivätkä aluksi meinanneet uskaltaa syödä sitä vaan laittoivat kassiinsa, mutta kun he näkivät meidän muiden syövän suklaan, hekin uskaltautuivat.

Koneessa ei enää kommelluksia sattunut, lento sujui hyvin ja kentälle laskeutuminenkin onnistui. Matkalaukkunikin ilmestyi kuin pisteeksi iin päälle ja kotimatkan loppuosan tein omalla autolla, joka oli ollut parkissa lentoasemalla.

Ja ei kun kohti uusia seikkailuja...

                                                              JuPe

Kesä on tapahtumien aikakautta...

Kun koulut siirtyvät loman viettoon, niin silloin alkaa Suomessa kesä. Grillit kuumenevat takapihalla, jopa kielletyllä alueella, parvekkeella. Ei taatusti ole mukava asua grillin käryssä. Makkarat mustiksi tai savun harmaiksi liekkien nuoleskellessa liian malttamattoman grillaajan makupalaa. Kommenttien antajaa ja opastajia riittää. "Sehän maistuu vain savulta, grillinestekään ei vielä ole palanut loppuun, nokimakkara ei ole terveellistä jne…"

Kyllä opastusta saa ja opastajia riittää. Grillihiilet hehkuvat siksi monen huushollin lähiympäristössä. Kotikoivujen katveessa pihanurmikolla on monenmoisen näköistä ja kokoista, mutta tuoksuiltaan niin saman oloisesti suomalaista kesänälkää herättelevää luomusta käryttelemässä. Ammattitasoltaan kokkaustaitoisia grillaajia on myös yhtä paljon kuin grillejäkin. Ainakin sinne päin! Ja ainakin itse kunkin omasta mielestä…

Yhteisöt kesäjuhlien pitäjinä…

Miltei jokainen suomalainen kuuluu johonkin yhdistykseen, joka haluaa palkita tai houkutella jäseniään yhteen kesänvieton ja juhlien merkeissä. Tällaisissa juhlissa kuullaan menneistä ja tulevista tapahtumista. Se on tuiki tarpeellinen infotilaisuus yhdistykselle ja sen jäsenkunnalle. Pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin lisätä jäsenten aktiivisuutta viihteen keinoin. Yhdessätekeminen ja olo on tärkeää.

Salon SYTY järjesti onnistuneesti tällaisen viihtyisän kesätapahtuman lauantaina 7. 6. Tällä kertaa liikuttiin lapsenmielellä – palautuneena satujen maailmaan. Vanhanajan Prinsessat, Linnanneidot fiineinä ja Ritarit haarniskoissaan, antoivat tunnelmaa pukuleikkeinä. 

Tarinoiden kertominen kirjallisessa muodossa jälkipolville jäävinä – varmaan sillekin on paikkansa tässä "luovassa" maailmassa – ja niiden kautta nuo lapsuutemme sadut olivat mukavina muistikuvina mukana.

Monenmoisia tehtäviä oli niin ulkoa kuin sisälläkin. Miehet ja naiset mittelivät taitojaan ja voimiaan yhdessä, mutta kuitenkin eri sarjoissa. Ihan sen takia kun miehen olisi vaikeaa, häpeällistä, hävitä tälle "heikommalle" astialle – naiselle. On se tuo tasa-arvolaki hyvä asia. Edelleen naiset saavat kulkea prinsessoina miehen edellä. Niin muuten, tuli tässä mieleen tuo euron arvoasteikko. Kun mies tienaa euron niin nainen 0,80 euroa. Ehkä ristiriita tasaantuu jossakin kamarissa sitten. Henkilökohtaisesti minulla ei ole asiasta tietoa, koska olen työskennellyt naisvaltaisella alalla ja tienasin yhtä huonosti kun naisetkin. Tosin pyrin tasoittamaan tätä ristiriitaa tekemällä vähemmän töitä. No kannanotto tuokin.

Tukit lensi molempien sukupuolten toimesta metrikaupalla.  Tikoilla heitettiin rikki kumitavaraa, jotka oli täytetty vedellä. Ei ollut helppo laji sekään. Sitä ihmeteltiin, kuinka tuo vesipussi oli useimmiten väärässä kohtaan.  Vahinkoja ei ilmeisesti tullut, vaikkakin kumin puhkeamisia tulikin.

Askartelupöydät, nuo ahkerien käsien kohteet, kiehtoivat eritoten hameväkeä. Tätä hameväki sanaa ei juurikaan voi käyttää. Tuo tasa-arvo laki on ilmeisesti saanut hameväen poistumaan areenoilta. Jotkut erityisjuhlat vetävät hameet sentään vielä esille. Onneksi. On se mukavaa kun edes joskus nainen haluaa viehättää miehiä, että myös saada lajitoverinsa kateelliseksi. Pukeutuminen hameeseen, se tuo naisellisuuden parhaiten esille. Parhaiten pukeutuneet naiset saivat juhlissa mitalinsa.

Askartelupöydän antimista ainakin yksi pikku prinsessa sai ikioman, ohjaksilla varustetun keppihevosen. Heppa oppi tosi nopeasti muun muassa laukan ja ravin askeleet.

Henkistä ravintoakin saatiin Ypäjän Immen ja Ilonan toimesta. Joku Vanhanen ja Ile olivat varsinkin Impin mieleen. Tekstarit nimenomaan herättivät kiinnostusta. Uuden hallituksen leikkauksetkin saivat osansa. Oliko Impi sokerileipomon ammattilainen? Sain sellaisen käsityksen, kun Ilona mainitsi Impin suuren kiinnostuksen muniin. En oikein kuullut, mutta jotakin asiaa tytöillä oli haarojen välistäkin. Taisivat olla myöskin käsityöihmisiä. Ypäjältä leidit olivat tänne tulleet. Se on kulttuuripitäjä tunnetun teatterin ja hepojenkin ansiosta.

On taas aihetta kiittää SYTYläisiä. Järjestitte mukavan päivän. Sytytitte meidät nauttimaan myös pöydän antimista: salaatit, leivät, juomat ja ammattitaidolla grillatut makkarat maistuivat. Kiitos myös hyvästä ja runsaasta täytekakusta "koffeineen".

Pöydältä löytyi myös päänuppia aktivoivia tehtäviä. Minulta erikoiskiitokseni lämmöllä vielä saunamajurille, hänkin oli tehtävänsä tasalla.

SYTY on Salon vammais- ja potilasyhdistysten yhteistyöelin. Samanlaista järjestöä ei löydy Suomesta muita. Kouvolassa tosin on vähän sinnepäin oleva vastaava toimija. SYTY sytyttää yhdistyksiä toimimaan kukin tahollaan. Yhdistykset antavat saadulla innolla syttyneinä neuvontaa ja vertaistukea jäsenilleen. Meistä monelle SYTY on niinkuin tulisi kotiin!

Niilo Henell

Kevätkesän rentoutumista...

Siinä silmä lepää, missä meri siintää.  Mieli rauhoittuu, huolet unhoittuu, on hyvä olla. Ihminen voi nauttia, kokea erilaisia tuntemuksia luonnon eri elementeistä. Myrskyävä meri tai rauhallinen, hiljakseen liplattava merielementti, molemmilla on eri merkitys "sielumme" syövereihin, molemmista voimme ammentaa voimaa itsellemme. Retkipäivänämme aurinko paistoi, tuuli oli kohtalaisen lämmin ja navakka.

Kalastusretken järjestäjänä oli Salon AVH-kerho.

Kerhomme toiminta perustuu suurelta osin virikkeiden antamiseen, vertaistukeen. Älä jää yksin, tule mukaan toimintaamme. Myös lähimmäiset tarvitsevat voimia jaksamiseen. Kerhomme on tarkoitettu niin AVH:n saaneille kuin omaisille. 

Talviaikaan kokoonnumme kuukauden toisena torstaina kuuntelemaan asiantuntijaluennoitsijoita ja kesän koittaessa pääsääntöisesti panostamme virkistystoimintaan retkineen. Yhdessä oltaessa, mahdollisimman monessa toiminnassa mukana olevana, kukaan ei jää yksin.

Paavo, "kalastusneuvoksemme".

Edellä mainittu monitoimimiehemme on todella monessa mukana. Puolisonsa tukihenkilönä ja muutenkin kerkeävänä miehenä hän ennättää toimimaan niin kerhossamme kuin muissakin yhdistyksissä. Kalastus eli onginta on hänen rakkain harrastuksensa.

Mainittakoon tässä ohimennen, että Paavon vaimo kerää ja kortistoi kansioihin joulukortteja, joita hänellä on muutama tuhat kappale vuosien varrella kertyneenä. Kaikki tietysti erilaisia – ulkomaalaiset erikseen. Mielellään Hän ottaisi lisää kortteja vastaan, postimerkit saa ottaa talteen, niitä hän ei kerää. Samanlaiset yksilöt menevät lastenkotien askartelutarpeisiin…

Kerhomme suunnitteli Paavon avustuksella retken onginta- tapahtumana Kokkilan lossirantaan. Ensimmäinen suunniteltu retki ei toteutunut yhteensattumien vuoksi. Tarkoituksena oli saada emoyhdistyksemme turkulaiset jäsenet mukaan. Heillä oli kuitenkin omat leiripäivänsä samaan aikaan. Ei siinä auttanut muu kuin siirtää tapahtuma 28.5 klo 10.00 alkavaksi. Taas oli turkulaisten "koulunpäätösjuhlat" heillä esteenä. Esteitä oli omilla kerholaisillammekin. Meinasi jäädä tyngäksi koko helahoito, tosin evässyömisiähän oli meillä osallistujilla nyt ylikin oman tarpeen riittämiin.

Saapuessamme Kokkilan rantaan, siihen lossin viereen, havaitsimme pyydyksiä olevan vedessä jo aika monta. Ei hätää, Paavo siellä jakeli jo neuvojaan ja lieroja oikein kädestä pitäen. Näin pruukataan sanoa tällaisissa tapauksissa. Rannalla oli Liisaa, Mattia, Ullaa, Oskaria, jne. melkein pilvin pimein. Oli sielä pari opeakin mukana.

Hei Paavo, tule auttamaan kun... Paavo hei, kuinka tämän kalan saa pois? Mikä kala tämä on, onko se särki... On jos sillä on punaiset silmät, vastaili Paavo. Jotkut oppilaat eivät rohkaistuneet ottamaan elävää kalaa koukusta pois, mutta ei hätää Paavo auttoi. Hän oli tottunut nuorten kalastajien ohjaukseen, kun on Turussa ollut ’kalastusopena’. Häneltä sai myös ohjeita kalojen käsittelyssä; suomustaminen, suolistaminen ja jopa fileointi kuului kalamestarimme neuvoihin.

Ollikalan koulun kaksi opettajaa olivat ikionnellisia: "Meille kävi hyvä tuuri, kun saimme tuollaisen asiantuntijan ohjaajaksi, nyt retkemme onnistui". Ei tullut kysyttyä mikä luokka oli kysymyksessä, mutta arvelisin heidän 4-5 -luokkalaisia olleen.

Kalamestarimme silmään pisti eräs oppilas. "Siinä on mestariluokan nuori onkija, hän fileoikin omat saaliinsa, siihen ei kaikki pysty". Grillillä hän open avustamana myös kypsensi saaliinsa. Sielläkin Paavo neuvoi, että fileet ovat kypsiä kun liha on valkoista. Niinhän ne ovat, ajattelin Paavon havainnosta. 

Nuorelle kalamestarille Paavo ojensi oikein pokaalin hyvästä saavutuksesta. Maininnalla: "sait hyvin kaloja ja osasit myös jälkikäsitellä saaliisi, siihen ei monikaan noin nuori pysty". Poika oli pyttynsä ansainnut.

Oli meillä leikkimielinen ongintakilpailukin oppilaille järjestää. Koska kerholaisista ei osallistunut kuin kolme vaihtelevin saavutuksin varsinaiseen ongintaan, päätimme pitää sen koululaisille. Kysymys kilpailussa oli kuka saa ekan kalan kilpailutilanteessa. Kilpailu aiheutti kuitenkin sen, että suurin osa oppilaista meni lossille liukumaan. Ilmeisesti Paavo ei vielä ehtinyt valmentaa psyykkisesti oppilaitaan. Hermot eivät antaneet periksi kilpailutilannetta, karkuun oli lähdettävä.

Onkijat olivat itsekin juuri tulleet grilliltä syömästä ja kalatkin pitivät jonkinlaista siestaa, mato ei meinannut kelvata niille.  Kesti ja kesti, ei nykäystäkään. Kuka on voittaja? Kestääkö onkijan hermot? Tunnelma oli odottava! Matoa vaihdettiin uuteen. Ei nykäystäkään. Paavo lohdutti: "meri on täynnä kaloja, ei ne mihinkään ole lähteneet". "Lentokaloja ei hyväksytä". Lentokalat ovat niitä koukusta takaisin mereen pudonneita...

Vihdoin viimein erästä reipasta tyttöä onnisti, hän sai peräti ahvenen saaliikseen ja oli kunniakirjavoittaja.

Selitykseksi mainittakoon, että kalahenkilöt, nais- ja miespuoliset, ovat sangen ’kateita’ keskenään. Helposti ei uskota toisen kykyihin ja helposti huudellaan että senkin.......??!! Lievittääksemme tätä kadehenkisyyttä ja muistellessani omaa nuoruuttani sanoimme kavereille; se on MÄTÄMUNA, joka saa eka kalan.  Kunniakirjassamme on tämä mätämuna eritoten tuotu esille… Eli laji on niin kateellisten ympäröimä, että tämä mätämuna on kunniakas nimitys, siitä saa olla ylpeä. Open kanssa neuvoteltiin kuitenkin "arvonimestä". Sain hyväksynnän. Hupia se vaan on!

Päivä joutui oppilaillekin kohti viimeitä tuntia Ollikkalan koululla klo 13.00. Paavoa kiiteltiin esimerkillisellä toiminnalla kalastuksen jalossa lajissa. Jäätelöt syötyään he olivat valmiit menemään taxinsa kyytiin.

Päivästämme tuli onnistunut – heille ja meille.

Niilo Henell

Maailmanmatkalla Islannissa osa 3

Tänään pääkohteemme oli komea vesiputous, ja jos sää olisi sallinut myös jäätikköä näkisimme (sää oli kuitenkin sumuinen, ja pilvet alhaalla, ei nähty). Jäätikölle olisi ollut matkaa pari kilometriä tietä pitkin, sitä kuitenkaan ei voi linja-autolla ajaa, heidän maastoautoissa onkin leveät renkaat ja maavaraa, joilla jäätiköllä kuljetaan.

Iso putous (Gullfoss) näkyi parhaiten jos meni jäiset portaat alas jokiuomaan, minä en lähtenyt turvallisuussyistä sinne alas, koska tuulikin kovasti.

Matkallamme tutustuimme pienempään putoukseen, jota minäkin uskalsin käydä lähempää katsomassa, ja eikös vain minua saivat taas odottaa...  

Siellä on 800 m päässä toinen putous, joka menee kallion läpi ja sehän piti nähdä, kyllä toiset jäivät paljosta vaille. Mutta jos katseet olisivat tappaneet ”olisin nyt vainaa”.

Ennen ruokailua kävimme myös elokuvissa. Islanti on tuliperäinen ja siellä tapahtuu tulivuorenpurkauksia melko usein, suurempia purkauksia n. 30 v. välein, kerrottiin. Meille näytettiin kuvatallenteita miten silloin tapahtuu ja mitä tuhoja aiheutuu. Tulivuori on nimeltään Eyjafjallajökull ja juuri se, joka toi kaaosta lennoille kaikkialla Euroopassa. Toinen suuri on Hekla (korkeus 1491 m), ja kyllä paikalliset kunnioittavat sitä, koska milloinkaan ei tiedä varmasti koska se saattaa alkaa taas purkautumaan. Saarelaiset ovatkin joskus sen ristineet ”portiksi helvettiin”! Hekla on saaren aktiivisin tulivuori ja kyllä se meidänkin kunnioitustamme herätti, kun siitä vierestä linja-automatkaamme aloitimme.

Päivälliseksi saimme lampaanlihakeittoa, onhan Islannissa kesäisin lampaita eri puolilla saarta arviolta jopa miljoona yksilöä. Ruoka oli hyvää eikä lihakaan maistunut villakintaalle, minulla oli ennakkoluulo, joka oli väärä. Onneksi.

Pihalla oli pari labradorinnoutajaa, jotka olivat leikkisiä. Ja kun isäntä antoi luvan peuhata niiden kanssa, niin taas minua piti odottaa!

Iltapäivällä piti kiirehtiä hotellille, koska happy auer alkoi 17.00 ja täytyihän ne matkan pölyt huuhtoa pois!

Seuraavana päivänä kävimme katsomassa geysirejä, niitä kuumia lähteitä, joiden lähelle ei ollut menemistä sillä vesi oli 70-100 asteista. Isosta lähteestä minulla ei ole kuvaa, koska sen ympärillä oli niin paljon japanilaisia turisteja, jotka valloittivat kaikki kuvauspaikat. Pienempää lähdettä ei kuvannut juuri kukaan muu, joten tässähän tuo:

Ja taas takaisin ennen happy aueria, iltaohjelma oli vapaamuotoista, ja kyllä siellä monennäköistä muotoa onkin! Todellinen ”ohjelma” alkoi vasta kun minun piti mennä nukkumaan, siitä nyt ei sitten liene ollut suurta haittaa.

Yhtenä päivänä kävimme myös merenrannalla. Siellä meri törmäsi suurella voimalla rantaan, mikä oli todella vaikuttava näky. Etenkin minua kiellettiin menemästä suuren kallion taakse rantaa pitkin, koska nyt oli nousuvesi, ja jos olisin kulkenut lahden toiselle puolelle tutkimaan, en olisi pystynyt ehkä palaamaan takaisin.

Oppaana meillä oli kaveri, joka on opiskellut Suomessa metsätaloutta. Hän kertoi Islannin metsätaloudesta, mutta koska en nähnyt puita missään rohkenin epäillä hänen juttujaan, hän kyllä väitti jossainpäin Islanti myös olevan metsätaloutta. (Googettamalla selvisi, että ”Islannissa tiedetään kasvaneen runsaasti metsää, mutta alkuperäiset metsät on saaren asuttamisen jälkeen hakattu lähes kokonaan, eikä tilalle ole kasvanut ilmaston kylmenemisen tähden uutta. Laaksoissa kasvaa kuitenkin tunturikoivu-,  pihlaja-, vaivaiskoivu- ja paju- pensastoja.”)

Villieläimet on metsästetty ruuaksi jo aikoja sitten, joskus jääkarhuja on eksynyt näköpiiriin, mutta nekin hävitetään melko nopeasti, lampaita näkyi jonkin verran sekä kilipukkeja, vapaasti liikkuivat myös Islannin hevoset, joilla oli vain avonainen katos ruokailusuojina.

JUPE

(Eikä poislähdöstä puhettakaan - joten jatkoa seuraa...)

Maailmanmatkalla Islannissa osa 2

Toisena päivänä teimme vain kiertoajelun kaupungilla, jotta saimme levätä hieman, vaikka aikaero ei olekkaan kuin 3 tuntia, lepo tekee hyvää aikaan sopeutumiseen.

Täytyy tunnustaa, rahayksiköstä en ole varma koska hoidin raha-asiani pankkikortilla, joka kumma kyllä toimi siellä, taskuni pohjalla oli pieniä hiluja joilla hoidin esim. kahvin oston (joka oli todella hyvää joka paikassa), ja joitakin pieniä ostoksia.

Pääkaupunki Reykjavik, jossa olimme lähes koko ajan, on rakennettu tai saneerattu 70 - 80 -luvun rahakuplan aikana, ehkä mieleenpainuvimmat rakennukset, ovat kirkko mäen päällä ja lasipinnoitteinen oopperatalo, josta ei ole kerrottu mitä se on maksanut.

                             

Suomessa luullaan että nakkarilla jonotetaan vain täällä, minä voin esittää kuvan joka, osoittaa tämän luulon vääräksi. Sellainen tarina tällä pienellä, mutta suositulla nakkarilla on, että siellä on käynyt valtionpäämiehiä ja joitakin kuuluisuuksia.

                              

Hotellissa sain yhden hengen huoneen (varmaankin etten häiritse muita), Islanti on maa jossa, on panostettu matkailuun ja vieraiden hyvänä pitoon, ja he ovat siinä mielestäni onnistuneet.

Omaa teollisuutta ei ole, mutta muutama suuri alumiinitehdas on, raaka-aine kuitenkin tuodaan muualta, jopa Argentiinasta asti.

Kävimme myös Islannin tunnetuimman taiteilijan patsaspuistossa, hän on jo edesmennyt , mutta lahjoittanut ateljeensa ja teoksensa kaupungille, (koska nuo nimet eivät kiinnosta en muista hänenkään nimeään).

Parissa tavaratalossa kävin shoppailemassa. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään jota olisi kannattanut tuoda Suomeen, hintataso sama kuin täällä. Olut oli jonkinverran kalliimpaa kuin Suomessa, kolmea paikallista olutta maistoin, koska en pidä oluesta, edes täällä, en anna arviota niistä, tuopit tuli kuitenkin tyhjennettyä.

Reykjavikin yöelämä on vilkasta, ravintolat ovat auki puoli viiteen. Nuoriso juhlii tosi rajusti, käyttäytyvät kuitenkin asiallisesti, mitä nyt vähän halusivat tehdä tuttavuutta turistiin, tupakanpolttoa harrastivat kaikki, se häiritsi hieman.

JUPE

Paluumatkan mielenkiintoisuuksiin päästänee jo seuraavassa… 

POISSA HYVÄ - KOTONA PARAS!

"Kun Mäntyharjun pojat lähti reissulle,
niin Mäntyharjun pojat lähti reissulle..."

lauleltiin ennen, mutta nyt reissulle lähtivät

Nyt lähtivät KamariHerrat reissulle

ja kerralla ihan Helsinkiin saakka!

Ajatus syntyi jostain sellaisesta havainnosta, etteivät poijjat puoletkaan olleet kuuna päivänä kulkeneet nykymodernilla InterCity-junalla, joku myönsi ettei ollut sellaista nähnyt kuin kuvissa, joten… Logistiikkataidoistaan tunnettu persoona otti urakakseen lippuvaraukset ja meillehän ne löytyivätkin oikein kahdella pyörätuolipaikalla varustetusta vaunusta. Hyvissä ajoin aurinkoisessa aamussa olimme asemalaiturilla, josta liikuntaesteisetkin pääsivät vaikeuksitta vaunuun.

Salo–Helsinki rataosalla ei juuri ihmeempiä nähtävyyksiä ole, mutta melkoisella vauhdilla kiitävä sähköhepo kiskoi nopeasti meitä pääkaupunkia kohti. Alle puolentoista tunnin seisoskeltiin Stadin asemalla, joka kyllä oli noin 30 vuodessa muuttanut ulkoista olemustaan, eikä sisätiloissakaan tuntunut tutulta. Perinteisen Eliel-ravintolan tilallakin joku helkkarin Burger King! Mutta kun oli päätetty käydä asemaravintolassa, niin sinne. Peräseinällä sentään oli paikoillaan Järnefeltin Eeron Pielisen maisemat; helpotti hiukan. Kuin myös se, että jonotusten jälkeen saimme eväitä eteemme…

…jälkeemme jäi melkoinen kasa lisäyksenä jäteongelmaan.

Kotijoukoille ja kaikille muillekin sopivaksi katsotuille tutuillehan piti tietenkin ilmoitella ja siinä olivat Lumiat ja Dorot hyvänä apuna. Olipa joku lähettämässä postikorttejakin reissulla oloaan kehuskellessaan. 

Etukäteistarkoituksenamme ei tosin ollut tehdä mitään Helsinki- sightseeing’iä, mutta kiersimme sentään puolet asemarakennuksesta ja sen Mannerheimintien puolella pysähdyimme todistusaineistoksi tarkoitettuun ryhmäkuvaan sekä ihmettelemään, että mihin ja miksi kaikilla muilla liikkujilla näytti olevan aivan hillitön kiire ja vauhti! 

Yhden rauhallisen, ’virka-asuisen’ ryhmän sentään näimme kulkevan järjestäytyneenä aseman uumeniin.

Siinäpä se sitten oli. Raiteelle 12, jossa Turun juna jo odotteli. Ja aivan ajallaanmatkaan. Kyllä helpotti astua sisään Salon Kahvila Aseman tiskin ääreen ja todeta, että parasta Helsingissä oli se, että sieltä pääsee pian ja helposti pois!

Ja kun kaiken aikaa matkanjärjestelijä tarkkaili tätä porukkaamme, eikä yhtään miestä menetetty reissussa, niin kaikki ON taas OK!

Maailmanmatkalla Islannissa osa 1

Pääsiäisen aikoihin minulla oli mahdollisuus osallistua lukijamatkalle Islantiin, tulen ja jään maahan.

   

Kuten niin usein, minun kommellukseni alkoivat taas jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, palaan niihin siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä takaisin Suomeen.

Saavuttuamme Islantiin Keflaviikin lentokentälle, ja enkös minä jo mennyt toiseen paikkaan kuin toiset ryhmäläiset, puolen tunnin odottelun jälkeen ryhmämme oli taas kasassa.

Matkalla hotelliin poikkesimme Sinisellä laguunilla ”lämmin-vesiuimalassa”, se on myös paikallisten suosiossa, joten porukkaa oli.

Hotellimme sijaitsi Reykjavikin ensimmäisen asukkaan asunnon päällä, historiallisen asunnon kivijalka ja muoto oli kaivettu esiin, ja siitä oli tehty museo. Hotellin nimi oli, kuinkas muuten, ”Reykjavik”, se oli remontoitu täysin nykyaikaiseksi, kuten koko Reykjavikin keskusta.

                      

Hintataso oli Suomen tasoa, joten yli varojen elämisestä oli päästy.

Tarina jatkuu viikon, parin päästä.

JUPE

Pikavuoron viimeinen matka

Maailmanmatkalla  Aasiassa osa 9

Yli neljä vuotta, 38 maata ja 90 000 kilometriä...

Pikavuoron viimeinen matka alkoi Turkista kohden Saloa Pääsiäisen aikaan, minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta osallistua tähän, mutta pääsin kuitenkin osallistumaan viimeiselle osuudelle Helsinki - Salon tori.

Olin Kipparia sekä matkalaisia vastassa Länsisatamassa, väärinkäsityksen vuoksi olin paikalla hyvissä ajoin, katselin siinä matkustajia, joilla oli tuomisina Tallinnasta suuret määrät olutta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Tallinnan laivan ja matkalaisten piti saapua  13.30, siinä ei kuitenkaan tullut tuttuja, onneksi jäin kuitenkin odottamaan seuraavaa laivaa, sillähän he tulivat, tämäkin kuuluu pikavuoroon.

Tapaaminen pitkästä aikaa, hieno nähdä tuttuja, oli mieleenpainuva kokemus.

 Eestin puolella ei oltu vietetty vappua, joten pikainen auton koristelu, ja vappujuhlat voivat alkaa, vain vähässä määrin, koska torillekin piti päästä.

Lähes joka matkalla viihdepäälikkönä toiminut Pöke arvio, jos torille tulee 5-7 henkilöä tavoite on saavutettu, yllätys oli sitä suurempi kun tori olikin täysi.

Paluu torille oli sovittu klo 18.00, joten ennen sitä ei saanut olla, tapoimmekin aikaamme Kivihovilla lähellä Saloa, kippari osasikin ajoittaa kaiken juuri oikein, sillä olimme torilla tasan 18.00.

Torilla meitä oli vastassa yleisö, punainen matto, torvisoittokunta ja pientä ohjelmaa. Kotiinpaluu oli todella hieno kokemus. Me mukaan päässeet matkalaiset kokoonnuimme muistelemaan ja vertailemaan kokemuksiamme, minun kylläkin piti liueta hyvästä seurasta jo puolenyön aikaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan pikavuoroauto museoidaan, paikka tosin ei vielä ole varma, kippari lupasi hoitaa sen asian, kunnianosoituksena Ajokki Royalille.

...ja jonkun katselijan kommenttina "Onneksi meillä on Suomessa mahtavalla tavalla hulluja ihmisiä. Aina on ollut ja aina pitää olla. Lönnrot oli yksi heistä."

JUPE

JATKOA LÄÄKÄRISSÄ…

SUSANNAN TAPAAMINEN

Tämä Susanna on minun henkilökohtain "treenerini" noissa "mässäily"hommissa. Alkukeskustelun pohjalta hän kehotti minua pitämän ruokapäiväkirjaa. Siinä istunnossa hän kehotti myös tiivistämään ruokailukertoja. Siihen minä totesin sen olevan aika vaikeaa koska syön vain kerran päivässä. No siihen sain kehotuksen syödä useammin, kyllä kerran päivässä syöminen on liian vähän, silloin tulee syödyksi liian paljon kerralla. Samaa mieltä minäkin olin. Kyllä siinä maha pysyy niin täynnä, ettei edes nälkä ehdi yllättämään. Kun aamulla aloittaa ja iltamyöhään lopettaa, niin ei nälkä yllätä.

No en ollut kuitenkaan ihan tosissani sitä kertoessani. Puoli totuutena oli kuitenkin, että en pitänyt kellon mukaisia ruokailuaikoja. Vatsa kuulemma tottuu erilaisiin syömistapoihin. Oikea rytmi siinäkin tarvitsee kuulemma olla. Hän antoi luettavaksi Itämeren ruokailuoppaan.

Aamiainen on hyvin tärkeä päivän avaus. Sen jälkeen lounas ja päivällinen. Näitten väliin sitten niitä välipaloja. Ennen nukkumaan menoa jotakin kevyttä – auttaa unen saantiin.

Vähän ihmettelin sitä lounaan syömistä. Siinä mene yksi ilmansuunta tykkänään pois – tämä kun pitkään jatkuu, niin lounainen ilmansuunta on pelkkää tyhjyyttä, mitä merenkulkija ja suunnistajat siitä tuumivat. Ei todellakaan ole ilo pudota johonkin tyhjiöön – mustaan aukkoon. No nyt sain sen sanotuksi, vihdoinkin!

Sain myös kehotuksen seurata juomistani. Kyllä minulla VIINA säilyy kaapissa aika hyvin. Olkoon tämä huomautuksena näin ohi mennen. Veden juomista Susanna kylläkin tarkoitti, mutta kun meitä isomahaisia hyvin helposti kutsutaan kaljamahoiksi. Itse mielestäni en kuulu siihen joukkoon vaikka vyötärömittani olikin 141 sm siihen aikaan. 

Kreikassa minua on kutsuttu kaljamahan lisäksi HERRA JUMALAKSI selvällä suomen kielellä. Joten pyydän asennoitumaan sen mukaisesti. Ei meinannut löytyä tarpeeksi pitkää vyötä.

Aika pitkään olen ollut kasvuiässä eli kasvatuslaitoksessa – nyt taas kerran olen katkaisuhoidossa, joka on hiukan jo tehonnutkin.

Juonnilla tarkoitettiin kuitenkin 2 - 3 l veden nauttimista. Siinäkään minulla ei ole ongelmia. Vatsani toimii liiankin hyvin. Ruokavaliooni on kuulunut ja kuuluu niin sanotut rehut, marjat ja hedelmät. Tultiin siihen tulokseen, että ruokailuaikojen ja annoskokojen  suhteen on korjaamista.

KONTROLLI

29.3.2015 olin Susannan kanssa niin sanotussa elämäntapamuutos-kontrollissa. Lähtöpainoni oli helmikuussa 135,5 kg, nakuna ”kotidikitaalilla” mitattuna.

Erään miehen vaimo sanoi syntymäpäivän lähestyessä: "Autotallissa on silloin oltava peli, joka kiihtyy 0 - 100 seitsemässä sekunnissa". Mies oivalsi, että hän ostaakin pelin jonka viisari heilahtaa silmänräpäytyksessä 0 - 120.  No ei se juttu kuitenkaan loppujen lopuksi hyvin mennyt. Juhla-aamunaan vaimo löysi pienen paketin autotallin edestä. Hän avasi sen ja siellä oli upouusi henkilövaaka. Vaimo ei sanonut sanaakaan kolmeen viikkoon, mutta sitten...

Kuitenkin olen sitä mieltä, että tasa-arvo on säilytettävä tässä maassa! Ei naiset saa tunkea miesten töihin. Miehistä tulee liian osaavia yksilöitä.

Susanna oli selvästi iloissaan minun puolestani. Olin löytänyt jonkinlaisen rytmin ruokailutottumuksissani. Paino oli laskenut yli kymmenen kiloa. Jalkojeni turvotus oli laskenut ja polvien särkyyn auttoi kortisoni piikki. Lääkärin ohjeistamana otan vain yhden nesteenpoistolääkkeen aamuisin.  Näitä lääkkeitä meni aiemmin 2 + 2, joten nykytilanne on hyvä.

"Mitenkä tunnet elämäntapamuutoksen”, kysyi Susanna. 

Vyötärönmitta oli pudonnut ja siinä samassa ulottuvuuteni on parantunut huomattavasti. Tukisukat, niiden pukeminen on helpompaa ja ylettyvyys WC-paperin käytössä on erinomainen.

Maanantaina 27.4. on treffit "Personatreenerini" kanssa. Olen elänyt pysähtyneistä aikaa, siihen pitää saada parannusta. Muuten olen sitä mieltä, että kenenkään ei kannata varsinaisesti käydä laihdutuskuurille, mutta ELÄMÄNTAPAMUUTOS kannattaa. Näilläkin treffeillä kuuntelen ohjeita tarkkana kuin porkkana.

Niilo Henell

MITÄ KUULUU?

HUR MÅR DU?

HOW ARE YOU? 

KUIDAS LÄHEB?

Yleismaailmallinen kysymys, johon tuskin koskaan saamme täydellistä tai edes rehellistä vastausta – paitsi nyt:

Kiitos kysymästä. HYVIN KUULUU!

Sain tänään Phonak Solana SP korvaantauskuulokojeen. Tarve juontaa jo 60-luvulle, jonka voimakkaiden äänien jatkuvasta meluvammasta saatu ulkoinen trauma vei jo reilut 20 vuotta sitten kuulon toisesta korvastani. Lähes täysin, ilmoitettiin silloin. Eikä säästösyistä yritettykään kuulolaiteapuja, kun toisella korvalla sentään kuuli. Ja kaikkeen tottuu, myös siihen ettei heinäsirkan äänten puuttuminen ollut ainoa, jota ei kuullut. Lähipiirikin lienee tottunut siihen, että vuosi vuodelta useammin he kuulivat ’mitä’-kysymykseni jotain sanottuaan. Osan niistä tietenkin arvasi, mutta… ja toisaalta, ei läheskään kaiken aina kuuleminen liene mikään välttämättömyys.

Ryhmien kanssa tuhtaillessani kauempaa vastanneet joutuivat myös tuon retorisen kysymykseni kohteiksi, eikä lieviäkään hälyääniä voinut suodattaa häiritsemättömiksi. Mutta nyt, nyt avautui kuin uusi maailma. Sellainen, jonka totutteluun täytyy keskittyä, kun kuulemma aivoille tuottaa alussa vaikeuksia se kuullun ymmärtäminen, jonka tuo tekninen laite välittää. Kaverin puheen lisäksi myös omasta äänestä. Ja aivan kaikesta ympäriltä. Sananmukaisesti!

Lähes äänettöminä pitämieni nykyautojen osalta tuli ensimmäinen yllätys, kun uudehkolla Kelataksilla palasin kuulonhuoltajan vastaanotolta. Silloin en ymmärtänyt, että laitteen hienouksiin liitetyn ’Puhe hälyssä’-asento olisi ollut hyväksi avuksi. Vasta kotona sekin selvisi ja melkoisen määrän ympäristöstä sainkin vaimennettua, vaikka ensimmäinen vessanvedon ääniefekti pisti tarkistamaan, että putosiko koko kylppärin lattia pois. Samoin keittokomeron vesikraanan ei uskoisi pauhaavan sellaisella koskivoimalla äänen tasolla. Uskon kuitenkin näihin kaikkiin sopeutuvani – saamiani selkeitä ohjeita noudattamalla. Ei lipastonlaatikkoon, eikä yöksi vesilasiin… Ehkäpä siis nuokin ’mitä’-kyselyt harvenisivat ja pääsisimme ryhmäkavereiden kanssa enempi normaalin keskustelun tasolle. Se, että tiedät minun nyt kuulevan aiempaa paremmin, ei tosin takaa, että se olisi parantanut myös kuullun ymmärtämistä. Ja sehän onkin sitten jo vallan toinen juttu!

Toivottavasti myös Sinulle kuuluu hyvin hyvää!

IsoTimppa