Kevätkesän rentoutumista...

Siinä silmä lepää, missä meri siintää.  Mieli rauhoittuu, huolet unhoittuu, on hyvä olla. Ihminen voi nauttia, kokea erilaisia tuntemuksia luonnon eri elementeistä. Myrskyävä meri tai rauhallinen, hiljakseen liplattava merielementti, molemmilla on eri merkitys "sielumme" syövereihin, molemmista voimme ammentaa voimaa itsellemme. Retkipäivänämme aurinko paistoi, tuuli oli kohtalaisen lämmin ja navakka.

Kalastusretken järjestäjänä oli Salon AVH-kerho.

Kerhomme toiminta perustuu suurelta osin virikkeiden antamiseen, vertaistukeen. Älä jää yksin, tule mukaan toimintaamme. Myös lähimmäiset tarvitsevat voimia jaksamiseen. Kerhomme on tarkoitettu niin AVH:n saaneille kuin omaisille. 

Talviaikaan kokoonnumme kuukauden toisena torstaina kuuntelemaan asiantuntijaluennoitsijoita ja kesän koittaessa pääsääntöisesti panostamme virkistystoimintaan retkineen. Yhdessä oltaessa, mahdollisimman monessa toiminnassa mukana olevana, kukaan ei jää yksin.

Paavo, "kalastusneuvoksemme".

Edellä mainittu monitoimimiehemme on todella monessa mukana. Puolisonsa tukihenkilönä ja muutenkin kerkeävänä miehenä hän ennättää toimimaan niin kerhossamme kuin muissakin yhdistyksissä. Kalastus eli onginta on hänen rakkain harrastuksensa.

Mainittakoon tässä ohimennen, että Paavon vaimo kerää ja kortistoi kansioihin joulukortteja, joita hänellä on muutama tuhat kappale vuosien varrella kertyneenä. Kaikki tietysti erilaisia – ulkomaalaiset erikseen. Mielellään Hän ottaisi lisää kortteja vastaan, postimerkit saa ottaa talteen, niitä hän ei kerää. Samanlaiset yksilöt menevät lastenkotien askartelutarpeisiin…

Kerhomme suunnitteli Paavon avustuksella retken onginta- tapahtumana Kokkilan lossirantaan. Ensimmäinen suunniteltu retki ei toteutunut yhteensattumien vuoksi. Tarkoituksena oli saada emoyhdistyksemme turkulaiset jäsenet mukaan. Heillä oli kuitenkin omat leiripäivänsä samaan aikaan. Ei siinä auttanut muu kuin siirtää tapahtuma 28.5 klo 10.00 alkavaksi. Taas oli turkulaisten "koulunpäätösjuhlat" heillä esteenä. Esteitä oli omilla kerholaisillammekin. Meinasi jäädä tyngäksi koko helahoito, tosin evässyömisiähän oli meillä osallistujilla nyt ylikin oman tarpeen riittämiin.

Saapuessamme Kokkilan rantaan, siihen lossin viereen, havaitsimme pyydyksiä olevan vedessä jo aika monta. Ei hätää, Paavo siellä jakeli jo neuvojaan ja lieroja oikein kädestä pitäen. Näin pruukataan sanoa tällaisissa tapauksissa. Rannalla oli Liisaa, Mattia, Ullaa, Oskaria, jne. melkein pilvin pimein. Oli sielä pari opeakin mukana.

Hei Paavo, tule auttamaan kun... Paavo hei, kuinka tämän kalan saa pois? Mikä kala tämä on, onko se särki... On jos sillä on punaiset silmät, vastaili Paavo. Jotkut oppilaat eivät rohkaistuneet ottamaan elävää kalaa koukusta pois, mutta ei hätää Paavo auttoi. Hän oli tottunut nuorten kalastajien ohjaukseen, kun on Turussa ollut ’kalastusopena’. Häneltä sai myös ohjeita kalojen käsittelyssä; suomustaminen, suolistaminen ja jopa fileointi kuului kalamestarimme neuvoihin.

Ollikalan koulun kaksi opettajaa olivat ikionnellisia: "Meille kävi hyvä tuuri, kun saimme tuollaisen asiantuntijan ohjaajaksi, nyt retkemme onnistui". Ei tullut kysyttyä mikä luokka oli kysymyksessä, mutta arvelisin heidän 4-5 -luokkalaisia olleen.

Kalamestarimme silmään pisti eräs oppilas. "Siinä on mestariluokan nuori onkija, hän fileoikin omat saaliinsa, siihen ei kaikki pysty". Grillillä hän open avustamana myös kypsensi saaliinsa. Sielläkin Paavo neuvoi, että fileet ovat kypsiä kun liha on valkoista. Niinhän ne ovat, ajattelin Paavon havainnosta. 

Nuorelle kalamestarille Paavo ojensi oikein pokaalin hyvästä saavutuksesta. Maininnalla: "sait hyvin kaloja ja osasit myös jälkikäsitellä saaliisi, siihen ei monikaan noin nuori pysty". Poika oli pyttynsä ansainnut.

Oli meillä leikkimielinen ongintakilpailukin oppilaille järjestää. Koska kerholaisista ei osallistunut kuin kolme vaihtelevin saavutuksin varsinaiseen ongintaan, päätimme pitää sen koululaisille. Kysymys kilpailussa oli kuka saa ekan kalan kilpailutilanteessa. Kilpailu aiheutti kuitenkin sen, että suurin osa oppilaista meni lossille liukumaan. Ilmeisesti Paavo ei vielä ehtinyt valmentaa psyykkisesti oppilaitaan. Hermot eivät antaneet periksi kilpailutilannetta, karkuun oli lähdettävä.

Onkijat olivat itsekin juuri tulleet grilliltä syömästä ja kalatkin pitivät jonkinlaista siestaa, mato ei meinannut kelvata niille.  Kesti ja kesti, ei nykäystäkään. Kuka on voittaja? Kestääkö onkijan hermot? Tunnelma oli odottava! Matoa vaihdettiin uuteen. Ei nykäystäkään. Paavo lohdutti: "meri on täynnä kaloja, ei ne mihinkään ole lähteneet". "Lentokaloja ei hyväksytä". Lentokalat ovat niitä koukusta takaisin mereen pudonneita...

Vihdoin viimein erästä reipasta tyttöä onnisti, hän sai peräti ahvenen saaliikseen ja oli kunniakirjavoittaja.

Selitykseksi mainittakoon, että kalahenkilöt, nais- ja miespuoliset, ovat sangen ’kateita’ keskenään. Helposti ei uskota toisen kykyihin ja helposti huudellaan että senkin.......??!! Lievittääksemme tätä kadehenkisyyttä ja muistellessani omaa nuoruuttani sanoimme kavereille; se on MÄTÄMUNA, joka saa eka kalan.  Kunniakirjassamme on tämä mätämuna eritoten tuotu esille… Eli laji on niin kateellisten ympäröimä, että tämä mätämuna on kunniakas nimitys, siitä saa olla ylpeä. Open kanssa neuvoteltiin kuitenkin "arvonimestä". Sain hyväksynnän. Hupia se vaan on!

Päivä joutui oppilaillekin kohti viimeitä tuntia Ollikkalan koululla klo 13.00. Paavoa kiiteltiin esimerkillisellä toiminnalla kalastuksen jalossa lajissa. Jäätelöt syötyään he olivat valmiit menemään taxinsa kyytiin.

Päivästämme tuli onnistunut – heille ja meille.

Niilo Henell