Sota-ajan lasten leikit 1

Talvisodan syttyminen muutti lastenkin elämänrytmin täysin. Isäni oli 42- vuotias kun hänelle tuli kutsu sotaan. Sen muistan miten kylmä ja runsasluminen se talvikausi oli.

Ikkunasta katseltiin pimeään aikaan kun Helsinkiä pommitettiin.  Ilmatorjunnan valokeilat heijastuivat taivaalle, taivas välkehti joko tykkitulen tai pommien vaikutuksesta. Etäisyyttä noin 80 km. Ilmanala öiseen aikaan oli kovista pakkasista johtuen hyvin kuulas.

Kakluuneja, pystyuuneja lämmitettiin joka päivä. Silti vesi ämpärissä tuppasi sisälläkin jäätymään. Syy moiseen oli selkeä. Pommivaaran vuoksi tuplaikkunat olivat ullakolla. Jos pommituksen takia olisi lasi rikkoontunut, niin ullakolla oli "tuplat" ehjinä. Suojeluskunnan taholta tätä määräystä valvottiin. Samoin pimennysverhojen sivulta ei saanut ulospäin näkyä valoa. Sitä aikaa ei lentokoneissa ollut kuin kompassit ja kartat minkä mukaan suunnistettiin. Maamerkit oli tosi tärkeitä suunnistuksen kannalta, siis myöskin näkyvät valot.

Vartuin kouluikään. Myöskin niinsanottu jatkosota käynnistyi. Ikää karttui ja sodan ja sotauutisten myötä elettiin. Vanhin veljeni 1920 syntyneenä palveli siellä jossakin. Kirjeet, äidille eteenkin, oli mieluinen asia.

Osa elintarvikkeista loppui ja muuten  niitäkin sai vain elintarvike korttia vastaan. Kakarat keräsi romua sotatarviketeollisuudelle. Naiset, heistä tuli teollisuustyöntekijöitä. Kakaroiden työvoimaa tarvittiin maatalouteen ja kodin töiden tekemiseen. Kun vähänkin oli tontilla tilaa, niin sinne otettiin possu kasvamaan. Elikoiden ruoka oli myös tiukassa. Perunan viljely laajeni entisestään. Kerhomaat oli hyvä apu juuresten saamiseksi. Suolenmutka sai täytettä.

Itse olin äidin juoksupoika, kaupassakävijä, hyvin ujo ja hiljainen sellainen. Kauppalappu käteen, sen mukaan ostokset tehtiin, jos tavaraa oli. Varhain aamulla piti mennä jalkineita jonottamaan. Toisin sanoen pidin äidille jonossa paikkaa klo 5.00 - 8.00. Siitä äiti jatkoi jonottamista. Vihiä äitini sai naapurilta, joka oli Tuen varastossa töissä.

Leikit pojankoltiaisilla oli ajan hengen mukaisia. Kuunneltiin aikuisten juttuja desanteista. Ja omakin "sotatarviketeollisuus" alkoi kukoistamaan keskuudessamme. Leikittiin räjähteellä,  pääasiassa oli tulitikkujen materiaalista saadulla. Kukaan ei vahingossakaan ajatellut niiden vaarallisuudesta. Löydettiin putkenpätkiä, kuparia ja muuta sellaisia, asehan niistä syntyi. Todennäköisesti hyvin, hyvin vaarallinen käyttäjälleen. Tosin osattiin sitä varovaisiakin ensipaukun suhteen olla. Aseet olivat niin sanotusti suusta ladattavia, heikkoperäisiä kylläkin.

Iltaisin, pimeään aikaan, jos kotoa karkuteille pääsi livahtamaan, kylän pusikoissa leikittiin "desanttien" kiinniottoa. Aseena oli paukkunuija, jonka rakennetta en paljasta mahdollisen kopioinnin vuoksi (asehan saattaisi myös olla turmiollinen). Polkupyörän pinnaa käytettiin myös ääniefektin ja siitä lentävän "kuulan" vuoksi.

Muista ”leikittelyistämme” jatkan seuraavassa Sota-ajan lasten leikit 2:ssa.

Niilo-nestori