Eiköpähän meistä useimmat muistane
lapsuudestamme kuinka jotkut kuullut kertomukset erityisesti jäivät kiehtomaan
ajatusmaailmaamme. Useinkaan emme ajatelleet kuulemaamme ohjailevana opetuksena,
joka lienee kuitenkin ollut tarinan kertojan perimmäisenä tarkoituksena. Pääasia,
että aihe kiinnosti ja vertautui omiin kokemuksiin tai kertoi asioista. jotka
kiehtoivat mielikuvitustamme. Siis aihe oli se tärkein, vaikka taitavalla
esittämisellä sen merkityskin sai lisää kiinnostavuutta.
Mistä aiheita
Yhdistävään tekijään?
Siis teitä kiinnostavia. Oikeammin juuri
Sinua! Itseäni kiinnostaisivat monetkin eri aihealueet, kivikaudesta alkaen, mutta… Mikä kiinnostaa
tai kiehtoo Sinua näin julkisen foorumin kautta käsiteltynä? Blogimmehan on vielä
vallan nuori ja vailla kokemuspohjaa ja jotta saisimme siitä lukijakelpoisen, kaipaamme
koko jäsenistömme tukea.
Te, jotka olette jo tänne ’löytäneet’, kertokaa
tuttavillenne, kommentoikaa ja ottakaa kantaa – lähtekää kanssamme hakemaan
sitä Yhdistävää tekijää! Tämän päivän tarinat kuuluvat sosiaaliseen mediaan,
hyödyntäkäämme sitä myös tämän kautta. Ja jos Sinulla on tarina, jonka
haluaisit kerrottavan, niin postataan se tänne.
Luottaen kaveriapuun ja yhdessä tekemiseen,
jään odottelemaan kommenttiasi!
IsoTimppa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti