Olen Eila Saarni, eläkeläinen Salon kaupungista. Olen muuttanut
eläkkeelle siirryttyäni takaisin Saloon. Liityin Salon Reumayhdistykseen heti
muutettuani. Ajattelin, että elämässä täytyy olla jokin kiinnekohta, ettei tule
jäätyä sohvan nurkkaan. Myös reumalaisten liikuntamahdollisuudet kiinnostivat.
Yhdistys on antanut minulle virikettä ja toimintaa monta kertaa enemmän kuin
osasin odottaa. Minut valittiin Salon Reumayhdistys ry:n sihteeriksi vuosi sitten.
Olen saanut uusia ystäviä ja
mielenkiintoista tekemistä eläkepäiviini.
Olen myös käynyt Sytyn kursseja ja tutustunut muiden
yhdistyksen jäseniin. Yksi kursseista oli blogi-kirjoittamisen kurssi ja siellä
tutustuin tämän blogin muihin kirjoittajiin.
Jatkossa tarkoitukseni on kirjoittaa yhdistystoiminnasta,
eläkeläisen elämästä, autoilusta ja jos jokin helppo ja hyvä ruokajuttu tulee
mieleen, niin voisin senkin julkaista. Harrastan myös digikuvaamista, joten
kuviakin tulee toivottavasti jutuissani esiintymään.
Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille!
Hienoa - mehän jäämme odottelemaan lisää...
VastaaPoista