Maailmanmatkalla Islannissa osa 4

Yhteenvetona Islannin matkallamme käymämme kohteet:

1 = Keflavik, jossa lentoasema; 2 = Sininen laguuni; 3 = Reykjavík, yli 120.000 asukkaan Islannin pääkaupunki; 4 = Skogafoss vesiputous; 5 = Gullfoss vesiputous; 6 = Geysir (jonka nimi tulee islanninkielisestä sanasta gjosa, purkautua); 7 = Hellissandur’in kalastusalue turvekattoisine Merimuseoineen ja sen lähellä sijaitseva jäätikkö, Snaefellsjokull, minne ei tavallisilla ajoneuvoilla ollut asiaa. Teimme ns. 'kultaisen kolmion kierroksen', jonka lisäksi saimme pientä ekstraa, mm. kotiseutumuseon ja Oopperatalon sekä Harpa-musiikkitalon ja Hallgrímskirkja-kirkon esittelyinä.

Meitä lukijamatkalaisia oli 35, oli kuulemma täysi ryhmä. Meitä oli kaikenikäisiä, minulla kävi tuuri enkä ollut ryhmän nuorin. Tulomatkalla, kun en löytänyt oikeaan paikkaan, joku kysyi olenko matkustellut paljon, kerroin olleeni ”pari kertaa ruotsinlaivalla”, osa jopa uskoi sen. Eräs vanhempi herra kolmen päivän jälkeen sanoi minulle, ”olet sinä tainnut reissata hieman enemmän kuin ruotsinlaivalla, sinun otteesi ja puheesi ovat sen suuntaisia”.  Tosin tältä Islannin reissulta ainoa paikallinen sanonta, jonka opin, oli ’takkfyrir’ = kiitos! Kerroin tälle reissailuistani kantaaottaneelle herralle mitä olen touhunnut. Myös sen heistä jotkut olivat selvittäneet, että olen hallitseva Suomenmestari omassa sarjassani ilmakivääriammunnassa. Ryhmämme oli mukava, koska lähes kaikki olivat matkustaneet, kuka enemmän kuka vähemmän, pienistä ei valitettu kuten siellä eräässä toisessa ryhmässä, jossa ei varmasti ollut ryhmänvetäjällä mukavaa.

Viimeisenä iltana kokoonnuimme meitä varten järjestettyyn pienimuotoiseen tilaisuuteen, siellä oli vain me ja ryhmänvetäjä. Illan mittaan varmistui, että seuraavana aamuna olisi aikainen herätys ja kevyt aamiainen, koska lentokentällä saattaa mennä aikaa, ja sitähän sitten menikin.

Matkalla kentälle keräsimme kolehdin kuljettajallemme, hän oli meidän käytössämme koko ajan, ja oli näyttänyt pari-kolme sellaistakin kohdetta, jotka eivät kuuluneet matkaohjelmaan, nämä siis ennen kentälle menoa.

Saavuttuamme kentälle ja saatuamme matkalaukut meidät ohjattiin jonottamaan passintarkastusta, joka sitten 45 minuutin jonottamisen jälkeen osoittautui vääräksi paikaksi. Ei muuta kuin uuteen jonoon. Kun minun vuoroni tuli, niin eipäs minua meinattukaan hyväksyä koneeseen, vaan minut tuli hakemaan virkapukuinen henkilö ja vei kuulusteltavaksi. Aluksi en ymmärtänyt miksi. Ilmoitettiin etten ole matkustusluettelossa, ja tivattiin miten olen tullut maahan.

Helsingissä en ollut käynyt lainkaan passintarkastukseen, joten minulla ei ollut boardin cardia esittää. Oli vain matkanjärjestäjän kopioimat liput, joilla menin turvallisuustarkastuksen läpi, ja sitä näyttämällä pääsin myös koneeseen, koska lipussa oli paikkanumero ja se paikkakin löytyi lentokoneesta. Vaan sepä ei kelvannutkaan sitten kun piti lähteä pois. Siinä sitten soitettiin Helsinkiinkin ja kysyttiin miten tämä on mahdollista. Uutta lippuakin kaupattiin, mutta ilmoitin, että olen sen jo kerran maksanut, uudestaan en osta lippua. Soitettiin myös ryhmänvetäjälle, mutta hän oli jo koneessa, eikä voinut poistua sieltä. Hän kyllä ilmoitti minun kuuluvan ryhmään.

Koneessa oli kaksi tyhjää paikkaa ja minut saatiin koneeseen. Koneen lähtö myöhästyi minun takiani 5 minuuttia, enemmänkin olisi myöhästynyt, mutta henkilökunta järjesti minulle kyydin koneen ovelle. Tarpeen se olikin, huonojalkaisena en pysty nopeaan kävelyyn ja väsymyskin rupesi painamaan. Koneessa sitten sain levätä muutaman tunnin.

Lentoyhtiö oli pääsiäisen kunniaksi järjestänyt yllätyksen, kaikille jaettiin suklainen pääsiäismuna, bisnesluokkalaisetkin saivat vain samankokoiset. Japanilaiset turistit olivat aluksi ihmeissään; ”mikä tämä on”. He eivätkä aluksi meinanneet uskaltaa syödä sitä vaan laittoivat kassiinsa, mutta kun he näkivät meidän muiden syövän suklaan, hekin uskaltautuivat.

Koneessa ei enää kommelluksia sattunut, lento sujui hyvin ja kentälle laskeutuminenkin onnistui. Matkalaukkunikin ilmestyi kuin pisteeksi iin päälle ja kotimatkan loppuosan tein omalla autolla, joka oli ollut parkissa lentoasemalla.

Ja ei kun kohti uusia seikkailuja...

                                                              JuPe

Kesä on tapahtumien aikakautta...

Kun koulut siirtyvät loman viettoon, niin silloin alkaa Suomessa kesä. Grillit kuumenevat takapihalla, jopa kielletyllä alueella, parvekkeella. Ei taatusti ole mukava asua grillin käryssä. Makkarat mustiksi tai savun harmaiksi liekkien nuoleskellessa liian malttamattoman grillaajan makupalaa. Kommenttien antajaa ja opastajia riittää. "Sehän maistuu vain savulta, grillinestekään ei vielä ole palanut loppuun, nokimakkara ei ole terveellistä jne…"

Kyllä opastusta saa ja opastajia riittää. Grillihiilet hehkuvat siksi monen huushollin lähiympäristössä. Kotikoivujen katveessa pihanurmikolla on monenmoisen näköistä ja kokoista, mutta tuoksuiltaan niin saman oloisesti suomalaista kesänälkää herättelevää luomusta käryttelemässä. Ammattitasoltaan kokkaustaitoisia grillaajia on myös yhtä paljon kuin grillejäkin. Ainakin sinne päin! Ja ainakin itse kunkin omasta mielestä…

Yhteisöt kesäjuhlien pitäjinä…

Miltei jokainen suomalainen kuuluu johonkin yhdistykseen, joka haluaa palkita tai houkutella jäseniään yhteen kesänvieton ja juhlien merkeissä. Tällaisissa juhlissa kuullaan menneistä ja tulevista tapahtumista. Se on tuiki tarpeellinen infotilaisuus yhdistykselle ja sen jäsenkunnalle. Pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin lisätä jäsenten aktiivisuutta viihteen keinoin. Yhdessätekeminen ja olo on tärkeää.

Salon SYTY järjesti onnistuneesti tällaisen viihtyisän kesätapahtuman lauantaina 7. 6. Tällä kertaa liikuttiin lapsenmielellä – palautuneena satujen maailmaan. Vanhanajan Prinsessat, Linnanneidot fiineinä ja Ritarit haarniskoissaan, antoivat tunnelmaa pukuleikkeinä. 

Tarinoiden kertominen kirjallisessa muodossa jälkipolville jäävinä – varmaan sillekin on paikkansa tässä "luovassa" maailmassa – ja niiden kautta nuo lapsuutemme sadut olivat mukavina muistikuvina mukana.

Monenmoisia tehtäviä oli niin ulkoa kuin sisälläkin. Miehet ja naiset mittelivät taitojaan ja voimiaan yhdessä, mutta kuitenkin eri sarjoissa. Ihan sen takia kun miehen olisi vaikeaa, häpeällistä, hävitä tälle "heikommalle" astialle – naiselle. On se tuo tasa-arvolaki hyvä asia. Edelleen naiset saavat kulkea prinsessoina miehen edellä. Niin muuten, tuli tässä mieleen tuo euron arvoasteikko. Kun mies tienaa euron niin nainen 0,80 euroa. Ehkä ristiriita tasaantuu jossakin kamarissa sitten. Henkilökohtaisesti minulla ei ole asiasta tietoa, koska olen työskennellyt naisvaltaisella alalla ja tienasin yhtä huonosti kun naisetkin. Tosin pyrin tasoittamaan tätä ristiriitaa tekemällä vähemmän töitä. No kannanotto tuokin.

Tukit lensi molempien sukupuolten toimesta metrikaupalla.  Tikoilla heitettiin rikki kumitavaraa, jotka oli täytetty vedellä. Ei ollut helppo laji sekään. Sitä ihmeteltiin, kuinka tuo vesipussi oli useimmiten väärässä kohtaan.  Vahinkoja ei ilmeisesti tullut, vaikkakin kumin puhkeamisia tulikin.

Askartelupöydät, nuo ahkerien käsien kohteet, kiehtoivat eritoten hameväkeä. Tätä hameväki sanaa ei juurikaan voi käyttää. Tuo tasa-arvo laki on ilmeisesti saanut hameväen poistumaan areenoilta. Jotkut erityisjuhlat vetävät hameet sentään vielä esille. Onneksi. On se mukavaa kun edes joskus nainen haluaa viehättää miehiä, että myös saada lajitoverinsa kateelliseksi. Pukeutuminen hameeseen, se tuo naisellisuuden parhaiten esille. Parhaiten pukeutuneet naiset saivat juhlissa mitalinsa.

Askartelupöydän antimista ainakin yksi pikku prinsessa sai ikioman, ohjaksilla varustetun keppihevosen. Heppa oppi tosi nopeasti muun muassa laukan ja ravin askeleet.

Henkistä ravintoakin saatiin Ypäjän Immen ja Ilonan toimesta. Joku Vanhanen ja Ile olivat varsinkin Impin mieleen. Tekstarit nimenomaan herättivät kiinnostusta. Uuden hallituksen leikkauksetkin saivat osansa. Oliko Impi sokerileipomon ammattilainen? Sain sellaisen käsityksen, kun Ilona mainitsi Impin suuren kiinnostuksen muniin. En oikein kuullut, mutta jotakin asiaa tytöillä oli haarojen välistäkin. Taisivat olla myöskin käsityöihmisiä. Ypäjältä leidit olivat tänne tulleet. Se on kulttuuripitäjä tunnetun teatterin ja hepojenkin ansiosta.

On taas aihetta kiittää SYTYläisiä. Järjestitte mukavan päivän. Sytytitte meidät nauttimaan myös pöydän antimista: salaatit, leivät, juomat ja ammattitaidolla grillatut makkarat maistuivat. Kiitos myös hyvästä ja runsaasta täytekakusta "koffeineen".

Pöydältä löytyi myös päänuppia aktivoivia tehtäviä. Minulta erikoiskiitokseni lämmöllä vielä saunamajurille, hänkin oli tehtävänsä tasalla.

SYTY on Salon vammais- ja potilasyhdistysten yhteistyöelin. Samanlaista järjestöä ei löydy Suomesta muita. Kouvolassa tosin on vähän sinnepäin oleva vastaava toimija. SYTY sytyttää yhdistyksiä toimimaan kukin tahollaan. Yhdistykset antavat saadulla innolla syttyneinä neuvontaa ja vertaistukea jäsenilleen. Meistä monelle SYTY on niinkuin tulisi kotiin!

Niilo Henell

Kevätkesän rentoutumista...

Siinä silmä lepää, missä meri siintää.  Mieli rauhoittuu, huolet unhoittuu, on hyvä olla. Ihminen voi nauttia, kokea erilaisia tuntemuksia luonnon eri elementeistä. Myrskyävä meri tai rauhallinen, hiljakseen liplattava merielementti, molemmilla on eri merkitys "sielumme" syövereihin, molemmista voimme ammentaa voimaa itsellemme. Retkipäivänämme aurinko paistoi, tuuli oli kohtalaisen lämmin ja navakka.

Kalastusretken järjestäjänä oli Salon AVH-kerho.

Kerhomme toiminta perustuu suurelta osin virikkeiden antamiseen, vertaistukeen. Älä jää yksin, tule mukaan toimintaamme. Myös lähimmäiset tarvitsevat voimia jaksamiseen. Kerhomme on tarkoitettu niin AVH:n saaneille kuin omaisille. 

Talviaikaan kokoonnumme kuukauden toisena torstaina kuuntelemaan asiantuntijaluennoitsijoita ja kesän koittaessa pääsääntöisesti panostamme virkistystoimintaan retkineen. Yhdessä oltaessa, mahdollisimman monessa toiminnassa mukana olevana, kukaan ei jää yksin.

Paavo, "kalastusneuvoksemme".

Edellä mainittu monitoimimiehemme on todella monessa mukana. Puolisonsa tukihenkilönä ja muutenkin kerkeävänä miehenä hän ennättää toimimaan niin kerhossamme kuin muissakin yhdistyksissä. Kalastus eli onginta on hänen rakkain harrastuksensa.

Mainittakoon tässä ohimennen, että Paavon vaimo kerää ja kortistoi kansioihin joulukortteja, joita hänellä on muutama tuhat kappale vuosien varrella kertyneenä. Kaikki tietysti erilaisia – ulkomaalaiset erikseen. Mielellään Hän ottaisi lisää kortteja vastaan, postimerkit saa ottaa talteen, niitä hän ei kerää. Samanlaiset yksilöt menevät lastenkotien askartelutarpeisiin…

Kerhomme suunnitteli Paavon avustuksella retken onginta- tapahtumana Kokkilan lossirantaan. Ensimmäinen suunniteltu retki ei toteutunut yhteensattumien vuoksi. Tarkoituksena oli saada emoyhdistyksemme turkulaiset jäsenet mukaan. Heillä oli kuitenkin omat leiripäivänsä samaan aikaan. Ei siinä auttanut muu kuin siirtää tapahtuma 28.5 klo 10.00 alkavaksi. Taas oli turkulaisten "koulunpäätösjuhlat" heillä esteenä. Esteitä oli omilla kerholaisillammekin. Meinasi jäädä tyngäksi koko helahoito, tosin evässyömisiähän oli meillä osallistujilla nyt ylikin oman tarpeen riittämiin.

Saapuessamme Kokkilan rantaan, siihen lossin viereen, havaitsimme pyydyksiä olevan vedessä jo aika monta. Ei hätää, Paavo siellä jakeli jo neuvojaan ja lieroja oikein kädestä pitäen. Näin pruukataan sanoa tällaisissa tapauksissa. Rannalla oli Liisaa, Mattia, Ullaa, Oskaria, jne. melkein pilvin pimein. Oli sielä pari opeakin mukana.

Hei Paavo, tule auttamaan kun... Paavo hei, kuinka tämän kalan saa pois? Mikä kala tämä on, onko se särki... On jos sillä on punaiset silmät, vastaili Paavo. Jotkut oppilaat eivät rohkaistuneet ottamaan elävää kalaa koukusta pois, mutta ei hätää Paavo auttoi. Hän oli tottunut nuorten kalastajien ohjaukseen, kun on Turussa ollut ’kalastusopena’. Häneltä sai myös ohjeita kalojen käsittelyssä; suomustaminen, suolistaminen ja jopa fileointi kuului kalamestarimme neuvoihin.

Ollikalan koulun kaksi opettajaa olivat ikionnellisia: "Meille kävi hyvä tuuri, kun saimme tuollaisen asiantuntijan ohjaajaksi, nyt retkemme onnistui". Ei tullut kysyttyä mikä luokka oli kysymyksessä, mutta arvelisin heidän 4-5 -luokkalaisia olleen.

Kalamestarimme silmään pisti eräs oppilas. "Siinä on mestariluokan nuori onkija, hän fileoikin omat saaliinsa, siihen ei kaikki pysty". Grillillä hän open avustamana myös kypsensi saaliinsa. Sielläkin Paavo neuvoi, että fileet ovat kypsiä kun liha on valkoista. Niinhän ne ovat, ajattelin Paavon havainnosta. 

Nuorelle kalamestarille Paavo ojensi oikein pokaalin hyvästä saavutuksesta. Maininnalla: "sait hyvin kaloja ja osasit myös jälkikäsitellä saaliisi, siihen ei monikaan noin nuori pysty". Poika oli pyttynsä ansainnut.

Oli meillä leikkimielinen ongintakilpailukin oppilaille järjestää. Koska kerholaisista ei osallistunut kuin kolme vaihtelevin saavutuksin varsinaiseen ongintaan, päätimme pitää sen koululaisille. Kysymys kilpailussa oli kuka saa ekan kalan kilpailutilanteessa. Kilpailu aiheutti kuitenkin sen, että suurin osa oppilaista meni lossille liukumaan. Ilmeisesti Paavo ei vielä ehtinyt valmentaa psyykkisesti oppilaitaan. Hermot eivät antaneet periksi kilpailutilannetta, karkuun oli lähdettävä.

Onkijat olivat itsekin juuri tulleet grilliltä syömästä ja kalatkin pitivät jonkinlaista siestaa, mato ei meinannut kelvata niille.  Kesti ja kesti, ei nykäystäkään. Kuka on voittaja? Kestääkö onkijan hermot? Tunnelma oli odottava! Matoa vaihdettiin uuteen. Ei nykäystäkään. Paavo lohdutti: "meri on täynnä kaloja, ei ne mihinkään ole lähteneet". "Lentokaloja ei hyväksytä". Lentokalat ovat niitä koukusta takaisin mereen pudonneita...

Vihdoin viimein erästä reipasta tyttöä onnisti, hän sai peräti ahvenen saaliikseen ja oli kunniakirjavoittaja.

Selitykseksi mainittakoon, että kalahenkilöt, nais- ja miespuoliset, ovat sangen ’kateita’ keskenään. Helposti ei uskota toisen kykyihin ja helposti huudellaan että senkin.......??!! Lievittääksemme tätä kadehenkisyyttä ja muistellessani omaa nuoruuttani sanoimme kavereille; se on MÄTÄMUNA, joka saa eka kalan.  Kunniakirjassamme on tämä mätämuna eritoten tuotu esille… Eli laji on niin kateellisten ympäröimä, että tämä mätämuna on kunniakas nimitys, siitä saa olla ylpeä. Open kanssa neuvoteltiin kuitenkin "arvonimestä". Sain hyväksynnän. Hupia se vaan on!

Päivä joutui oppilaillekin kohti viimeitä tuntia Ollikkalan koululla klo 13.00. Paavoa kiiteltiin esimerkillisellä toiminnalla kalastuksen jalossa lajissa. Jäätelöt syötyään he olivat valmiit menemään taxinsa kyytiin.

Päivästämme tuli onnistunut – heille ja meille.

Niilo Henell

Maailmanmatkalla Islannissa osa 3

Tänään pääkohteemme oli komea vesiputous, ja jos sää olisi sallinut myös jäätikköä näkisimme (sää oli kuitenkin sumuinen, ja pilvet alhaalla, ei nähty). Jäätikölle olisi ollut matkaa pari kilometriä tietä pitkin, sitä kuitenkaan ei voi linja-autolla ajaa, heidän maastoautoissa onkin leveät renkaat ja maavaraa, joilla jäätiköllä kuljetaan.

Iso putous (Gullfoss) näkyi parhaiten jos meni jäiset portaat alas jokiuomaan, minä en lähtenyt turvallisuussyistä sinne alas, koska tuulikin kovasti.

Matkallamme tutustuimme pienempään putoukseen, jota minäkin uskalsin käydä lähempää katsomassa, ja eikös vain minua saivat taas odottaa...  

Siellä on 800 m päässä toinen putous, joka menee kallion läpi ja sehän piti nähdä, kyllä toiset jäivät paljosta vaille. Mutta jos katseet olisivat tappaneet ”olisin nyt vainaa”.

Ennen ruokailua kävimme myös elokuvissa. Islanti on tuliperäinen ja siellä tapahtuu tulivuorenpurkauksia melko usein, suurempia purkauksia n. 30 v. välein, kerrottiin. Meille näytettiin kuvatallenteita miten silloin tapahtuu ja mitä tuhoja aiheutuu. Tulivuori on nimeltään Eyjafjallajökull ja juuri se, joka toi kaaosta lennoille kaikkialla Euroopassa. Toinen suuri on Hekla (korkeus 1491 m), ja kyllä paikalliset kunnioittavat sitä, koska milloinkaan ei tiedä varmasti koska se saattaa alkaa taas purkautumaan. Saarelaiset ovatkin joskus sen ristineet ”portiksi helvettiin”! Hekla on saaren aktiivisin tulivuori ja kyllä se meidänkin kunnioitustamme herätti, kun siitä vierestä linja-automatkaamme aloitimme.

Päivälliseksi saimme lampaanlihakeittoa, onhan Islannissa kesäisin lampaita eri puolilla saarta arviolta jopa miljoona yksilöä. Ruoka oli hyvää eikä lihakaan maistunut villakintaalle, minulla oli ennakkoluulo, joka oli väärä. Onneksi.

Pihalla oli pari labradorinnoutajaa, jotka olivat leikkisiä. Ja kun isäntä antoi luvan peuhata niiden kanssa, niin taas minua piti odottaa!

Iltapäivällä piti kiirehtiä hotellille, koska happy auer alkoi 17.00 ja täytyihän ne matkan pölyt huuhtoa pois!

Seuraavana päivänä kävimme katsomassa geysirejä, niitä kuumia lähteitä, joiden lähelle ei ollut menemistä sillä vesi oli 70-100 asteista. Isosta lähteestä minulla ei ole kuvaa, koska sen ympärillä oli niin paljon japanilaisia turisteja, jotka valloittivat kaikki kuvauspaikat. Pienempää lähdettä ei kuvannut juuri kukaan muu, joten tässähän tuo:

Ja taas takaisin ennen happy aueria, iltaohjelma oli vapaamuotoista, ja kyllä siellä monennäköistä muotoa onkin! Todellinen ”ohjelma” alkoi vasta kun minun piti mennä nukkumaan, siitä nyt ei sitten liene ollut suurta haittaa.

Yhtenä päivänä kävimme myös merenrannalla. Siellä meri törmäsi suurella voimalla rantaan, mikä oli todella vaikuttava näky. Etenkin minua kiellettiin menemästä suuren kallion taakse rantaa pitkin, koska nyt oli nousuvesi, ja jos olisin kulkenut lahden toiselle puolelle tutkimaan, en olisi pystynyt ehkä palaamaan takaisin.

Oppaana meillä oli kaveri, joka on opiskellut Suomessa metsätaloutta. Hän kertoi Islannin metsätaloudesta, mutta koska en nähnyt puita missään rohkenin epäillä hänen juttujaan, hän kyllä väitti jossainpäin Islanti myös olevan metsätaloutta. (Googettamalla selvisi, että ”Islannissa tiedetään kasvaneen runsaasti metsää, mutta alkuperäiset metsät on saaren asuttamisen jälkeen hakattu lähes kokonaan, eikä tilalle ole kasvanut ilmaston kylmenemisen tähden uutta. Laaksoissa kasvaa kuitenkin tunturikoivu-,  pihlaja-, vaivaiskoivu- ja paju- pensastoja.”)

Villieläimet on metsästetty ruuaksi jo aikoja sitten, joskus jääkarhuja on eksynyt näköpiiriin, mutta nekin hävitetään melko nopeasti, lampaita näkyi jonkin verran sekä kilipukkeja, vapaasti liikkuivat myös Islannin hevoset, joilla oli vain avonainen katos ruokailusuojina.

JUPE

(Eikä poislähdöstä puhettakaan - joten jatkoa seuraa...)

Maailmanmatkalla Islannissa osa 2

Toisena päivänä teimme vain kiertoajelun kaupungilla, jotta saimme levätä hieman, vaikka aikaero ei olekkaan kuin 3 tuntia, lepo tekee hyvää aikaan sopeutumiseen.

Täytyy tunnustaa, rahayksiköstä en ole varma koska hoidin raha-asiani pankkikortilla, joka kumma kyllä toimi siellä, taskuni pohjalla oli pieniä hiluja joilla hoidin esim. kahvin oston (joka oli todella hyvää joka paikassa), ja joitakin pieniä ostoksia.

Pääkaupunki Reykjavik, jossa olimme lähes koko ajan, on rakennettu tai saneerattu 70 - 80 -luvun rahakuplan aikana, ehkä mieleenpainuvimmat rakennukset, ovat kirkko mäen päällä ja lasipinnoitteinen oopperatalo, josta ei ole kerrottu mitä se on maksanut.

                             

Suomessa luullaan että nakkarilla jonotetaan vain täällä, minä voin esittää kuvan joka, osoittaa tämän luulon vääräksi. Sellainen tarina tällä pienellä, mutta suositulla nakkarilla on, että siellä on käynyt valtionpäämiehiä ja joitakin kuuluisuuksia.

                              

Hotellissa sain yhden hengen huoneen (varmaankin etten häiritse muita), Islanti on maa jossa, on panostettu matkailuun ja vieraiden hyvänä pitoon, ja he ovat siinä mielestäni onnistuneet.

Omaa teollisuutta ei ole, mutta muutama suuri alumiinitehdas on, raaka-aine kuitenkin tuodaan muualta, jopa Argentiinasta asti.

Kävimme myös Islannin tunnetuimman taiteilijan patsaspuistossa, hän on jo edesmennyt , mutta lahjoittanut ateljeensa ja teoksensa kaupungille, (koska nuo nimet eivät kiinnosta en muista hänenkään nimeään).

Parissa tavaratalossa kävin shoppailemassa. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään jota olisi kannattanut tuoda Suomeen, hintataso sama kuin täällä. Olut oli jonkinverran kalliimpaa kuin Suomessa, kolmea paikallista olutta maistoin, koska en pidä oluesta, edes täällä, en anna arviota niistä, tuopit tuli kuitenkin tyhjennettyä.

Reykjavikin yöelämä on vilkasta, ravintolat ovat auki puoli viiteen. Nuoriso juhlii tosi rajusti, käyttäytyvät kuitenkin asiallisesti, mitä nyt vähän halusivat tehdä tuttavuutta turistiin, tupakanpolttoa harrastivat kaikki, se häiritsi hieman.

JUPE

Paluumatkan mielenkiintoisuuksiin päästänee jo seuraavassa… 

POISSA HYVÄ - KOTONA PARAS!

"Kun Mäntyharjun pojat lähti reissulle,
niin Mäntyharjun pojat lähti reissulle..."

lauleltiin ennen, mutta nyt reissulle lähtivät

Nyt lähtivät KamariHerrat reissulle

ja kerralla ihan Helsinkiin saakka!

Ajatus syntyi jostain sellaisesta havainnosta, etteivät poijjat puoletkaan olleet kuuna päivänä kulkeneet nykymodernilla InterCity-junalla, joku myönsi ettei ollut sellaista nähnyt kuin kuvissa, joten… Logistiikkataidoistaan tunnettu persoona otti urakakseen lippuvaraukset ja meillehän ne löytyivätkin oikein kahdella pyörätuolipaikalla varustetusta vaunusta. Hyvissä ajoin aurinkoisessa aamussa olimme asemalaiturilla, josta liikuntaesteisetkin pääsivät vaikeuksitta vaunuun.

Salo–Helsinki rataosalla ei juuri ihmeempiä nähtävyyksiä ole, mutta melkoisella vauhdilla kiitävä sähköhepo kiskoi nopeasti meitä pääkaupunkia kohti. Alle puolentoista tunnin seisoskeltiin Stadin asemalla, joka kyllä oli noin 30 vuodessa muuttanut ulkoista olemustaan, eikä sisätiloissakaan tuntunut tutulta. Perinteisen Eliel-ravintolan tilallakin joku helkkarin Burger King! Mutta kun oli päätetty käydä asemaravintolassa, niin sinne. Peräseinällä sentään oli paikoillaan Järnefeltin Eeron Pielisen maisemat; helpotti hiukan. Kuin myös se, että jonotusten jälkeen saimme eväitä eteemme…

…jälkeemme jäi melkoinen kasa lisäyksenä jäteongelmaan.

Kotijoukoille ja kaikille muillekin sopivaksi katsotuille tutuillehan piti tietenkin ilmoitella ja siinä olivat Lumiat ja Dorot hyvänä apuna. Olipa joku lähettämässä postikorttejakin reissulla oloaan kehuskellessaan. 

Etukäteistarkoituksenamme ei tosin ollut tehdä mitään Helsinki- sightseeing’iä, mutta kiersimme sentään puolet asemarakennuksesta ja sen Mannerheimintien puolella pysähdyimme todistusaineistoksi tarkoitettuun ryhmäkuvaan sekä ihmettelemään, että mihin ja miksi kaikilla muilla liikkujilla näytti olevan aivan hillitön kiire ja vauhti! 

Yhden rauhallisen, ’virka-asuisen’ ryhmän sentään näimme kulkevan järjestäytyneenä aseman uumeniin.

Siinäpä se sitten oli. Raiteelle 12, jossa Turun juna jo odotteli. Ja aivan ajallaanmatkaan. Kyllä helpotti astua sisään Salon Kahvila Aseman tiskin ääreen ja todeta, että parasta Helsingissä oli se, että sieltä pääsee pian ja helposti pois!

Ja kun kaiken aikaa matkanjärjestelijä tarkkaili tätä porukkaamme, eikä yhtään miestä menetetty reissussa, niin kaikki ON taas OK!

Maailmanmatkalla Islannissa osa 1

Pääsiäisen aikoihin minulla oli mahdollisuus osallistua lukijamatkalle Islantiin, tulen ja jään maahan.

   

Kuten niin usein, minun kommellukseni alkoivat taas jo Helsinki-Vantaan lentokentällä, palaan niihin siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä takaisin Suomeen.

Saavuttuamme Islantiin Keflaviikin lentokentälle, ja enkös minä jo mennyt toiseen paikkaan kuin toiset ryhmäläiset, puolen tunnin odottelun jälkeen ryhmämme oli taas kasassa.

Matkalla hotelliin poikkesimme Sinisellä laguunilla ”lämmin-vesiuimalassa”, se on myös paikallisten suosiossa, joten porukkaa oli.

Hotellimme sijaitsi Reykjavikin ensimmäisen asukkaan asunnon päällä, historiallisen asunnon kivijalka ja muoto oli kaivettu esiin, ja siitä oli tehty museo. Hotellin nimi oli, kuinkas muuten, ”Reykjavik”, se oli remontoitu täysin nykyaikaiseksi, kuten koko Reykjavikin keskusta.

                      

Hintataso oli Suomen tasoa, joten yli varojen elämisestä oli päästy.

Tarina jatkuu viikon, parin päästä.

JUPE

Pikavuoron viimeinen matka

Maailmanmatkalla  Aasiassa osa 9

Yli neljä vuotta, 38 maata ja 90 000 kilometriä...

Pikavuoron viimeinen matka alkoi Turkista kohden Saloa Pääsiäisen aikaan, minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta osallistua tähän, mutta pääsin kuitenkin osallistumaan viimeiselle osuudelle Helsinki - Salon tori.

Olin Kipparia sekä matkalaisia vastassa Länsisatamassa, väärinkäsityksen vuoksi olin paikalla hyvissä ajoin, katselin siinä matkustajia, joilla oli tuomisina Tallinnasta suuret määrät olutta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan Tallinnan laivan ja matkalaisten piti saapua  13.30, siinä ei kuitenkaan tullut tuttuja, onneksi jäin kuitenkin odottamaan seuraavaa laivaa, sillähän he tulivat, tämäkin kuuluu pikavuoroon.

Tapaaminen pitkästä aikaa, hieno nähdä tuttuja, oli mieleenpainuva kokemus.

 Eestin puolella ei oltu vietetty vappua, joten pikainen auton koristelu, ja vappujuhlat voivat alkaa, vain vähässä määrin, koska torillekin piti päästä.

Lähes joka matkalla viihdepäälikkönä toiminut Pöke arvio, jos torille tulee 5-7 henkilöä tavoite on saavutettu, yllätys oli sitä suurempi kun tori olikin täysi.

Paluu torille oli sovittu klo 18.00, joten ennen sitä ei saanut olla, tapoimmekin aikaamme Kivihovilla lähellä Saloa, kippari osasikin ajoittaa kaiken juuri oikein, sillä olimme torilla tasan 18.00.

Torilla meitä oli vastassa yleisö, punainen matto, torvisoittokunta ja pientä ohjelmaa. Kotiinpaluu oli todella hieno kokemus. Me mukaan päässeet matkalaiset kokoonnuimme muistelemaan ja vertailemaan kokemuksiamme, minun kylläkin piti liueta hyvästä seurasta jo puolenyön aikaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan pikavuoroauto museoidaan, paikka tosin ei vielä ole varma, kippari lupasi hoitaa sen asian, kunnianosoituksena Ajokki Royalille.

...ja jonkun katselijan kommenttina "Onneksi meillä on Suomessa mahtavalla tavalla hulluja ihmisiä. Aina on ollut ja aina pitää olla. Lönnrot oli yksi heistä."

JUPE

JATKOA LÄÄKÄRISSÄ…

SUSANNAN TAPAAMINEN

Tämä Susanna on minun henkilökohtain "treenerini" noissa "mässäily"hommissa. Alkukeskustelun pohjalta hän kehotti minua pitämän ruokapäiväkirjaa. Siinä istunnossa hän kehotti myös tiivistämään ruokailukertoja. Siihen minä totesin sen olevan aika vaikeaa koska syön vain kerran päivässä. No siihen sain kehotuksen syödä useammin, kyllä kerran päivässä syöminen on liian vähän, silloin tulee syödyksi liian paljon kerralla. Samaa mieltä minäkin olin. Kyllä siinä maha pysyy niin täynnä, ettei edes nälkä ehdi yllättämään. Kun aamulla aloittaa ja iltamyöhään lopettaa, niin ei nälkä yllätä.

No en ollut kuitenkaan ihan tosissani sitä kertoessani. Puoli totuutena oli kuitenkin, että en pitänyt kellon mukaisia ruokailuaikoja. Vatsa kuulemma tottuu erilaisiin syömistapoihin. Oikea rytmi siinäkin tarvitsee kuulemma olla. Hän antoi luettavaksi Itämeren ruokailuoppaan.

Aamiainen on hyvin tärkeä päivän avaus. Sen jälkeen lounas ja päivällinen. Näitten väliin sitten niitä välipaloja. Ennen nukkumaan menoa jotakin kevyttä – auttaa unen saantiin.

Vähän ihmettelin sitä lounaan syömistä. Siinä mene yksi ilmansuunta tykkänään pois – tämä kun pitkään jatkuu, niin lounainen ilmansuunta on pelkkää tyhjyyttä, mitä merenkulkija ja suunnistajat siitä tuumivat. Ei todellakaan ole ilo pudota johonkin tyhjiöön – mustaan aukkoon. No nyt sain sen sanotuksi, vihdoinkin!

Sain myös kehotuksen seurata juomistani. Kyllä minulla VIINA säilyy kaapissa aika hyvin. Olkoon tämä huomautuksena näin ohi mennen. Veden juomista Susanna kylläkin tarkoitti, mutta kun meitä isomahaisia hyvin helposti kutsutaan kaljamahoiksi. Itse mielestäni en kuulu siihen joukkoon vaikka vyötärömittani olikin 141 sm siihen aikaan. 

Kreikassa minua on kutsuttu kaljamahan lisäksi HERRA JUMALAKSI selvällä suomen kielellä. Joten pyydän asennoitumaan sen mukaisesti. Ei meinannut löytyä tarpeeksi pitkää vyötä.

Aika pitkään olen ollut kasvuiässä eli kasvatuslaitoksessa – nyt taas kerran olen katkaisuhoidossa, joka on hiukan jo tehonnutkin.

Juonnilla tarkoitettiin kuitenkin 2 - 3 l veden nauttimista. Siinäkään minulla ei ole ongelmia. Vatsani toimii liiankin hyvin. Ruokavaliooni on kuulunut ja kuuluu niin sanotut rehut, marjat ja hedelmät. Tultiin siihen tulokseen, että ruokailuaikojen ja annoskokojen  suhteen on korjaamista.

KONTROLLI

29.3.2015 olin Susannan kanssa niin sanotussa elämäntapamuutos-kontrollissa. Lähtöpainoni oli helmikuussa 135,5 kg, nakuna ”kotidikitaalilla” mitattuna.

Erään miehen vaimo sanoi syntymäpäivän lähestyessä: "Autotallissa on silloin oltava peli, joka kiihtyy 0 - 100 seitsemässä sekunnissa". Mies oivalsi, että hän ostaakin pelin jonka viisari heilahtaa silmänräpäytyksessä 0 - 120.  No ei se juttu kuitenkaan loppujen lopuksi hyvin mennyt. Juhla-aamunaan vaimo löysi pienen paketin autotallin edestä. Hän avasi sen ja siellä oli upouusi henkilövaaka. Vaimo ei sanonut sanaakaan kolmeen viikkoon, mutta sitten...

Kuitenkin olen sitä mieltä, että tasa-arvo on säilytettävä tässä maassa! Ei naiset saa tunkea miesten töihin. Miehistä tulee liian osaavia yksilöitä.

Susanna oli selvästi iloissaan minun puolestani. Olin löytänyt jonkinlaisen rytmin ruokailutottumuksissani. Paino oli laskenut yli kymmenen kiloa. Jalkojeni turvotus oli laskenut ja polvien särkyyn auttoi kortisoni piikki. Lääkärin ohjeistamana otan vain yhden nesteenpoistolääkkeen aamuisin.  Näitä lääkkeitä meni aiemmin 2 + 2, joten nykytilanne on hyvä.

"Mitenkä tunnet elämäntapamuutoksen”, kysyi Susanna. 

Vyötärönmitta oli pudonnut ja siinä samassa ulottuvuuteni on parantunut huomattavasti. Tukisukat, niiden pukeminen on helpompaa ja ylettyvyys WC-paperin käytössä on erinomainen.

Maanantaina 27.4. on treffit "Personatreenerini" kanssa. Olen elänyt pysähtyneistä aikaa, siihen pitää saada parannusta. Muuten olen sitä mieltä, että kenenkään ei kannata varsinaisesti käydä laihdutuskuurille, mutta ELÄMÄNTAPAMUUTOS kannattaa. Näilläkin treffeillä kuuntelen ohjeita tarkkana kuin porkkana.

Niilo Henell

MITÄ KUULUU?

HUR MÅR DU?

HOW ARE YOU? 

KUIDAS LÄHEB?

Yleismaailmallinen kysymys, johon tuskin koskaan saamme täydellistä tai edes rehellistä vastausta – paitsi nyt:

Kiitos kysymästä. HYVIN KUULUU!

Sain tänään Phonak Solana SP korvaantauskuulokojeen. Tarve juontaa jo 60-luvulle, jonka voimakkaiden äänien jatkuvasta meluvammasta saatu ulkoinen trauma vei jo reilut 20 vuotta sitten kuulon toisesta korvastani. Lähes täysin, ilmoitettiin silloin. Eikä säästösyistä yritettykään kuulolaiteapuja, kun toisella korvalla sentään kuuli. Ja kaikkeen tottuu, myös siihen ettei heinäsirkan äänten puuttuminen ollut ainoa, jota ei kuullut. Lähipiirikin lienee tottunut siihen, että vuosi vuodelta useammin he kuulivat ’mitä’-kysymykseni jotain sanottuaan. Osan niistä tietenkin arvasi, mutta… ja toisaalta, ei läheskään kaiken aina kuuleminen liene mikään välttämättömyys.

Ryhmien kanssa tuhtaillessani kauempaa vastanneet joutuivat myös tuon retorisen kysymykseni kohteiksi, eikä lieviäkään hälyääniä voinut suodattaa häiritsemättömiksi. Mutta nyt, nyt avautui kuin uusi maailma. Sellainen, jonka totutteluun täytyy keskittyä, kun kuulemma aivoille tuottaa alussa vaikeuksia se kuullun ymmärtäminen, jonka tuo tekninen laite välittää. Kaverin puheen lisäksi myös omasta äänestä. Ja aivan kaikesta ympäriltä. Sananmukaisesti!

Lähes äänettöminä pitämieni nykyautojen osalta tuli ensimmäinen yllätys, kun uudehkolla Kelataksilla palasin kuulonhuoltajan vastaanotolta. Silloin en ymmärtänyt, että laitteen hienouksiin liitetyn ’Puhe hälyssä’-asento olisi ollut hyväksi avuksi. Vasta kotona sekin selvisi ja melkoisen määrän ympäristöstä sainkin vaimennettua, vaikka ensimmäinen vessanvedon ääniefekti pisti tarkistamaan, että putosiko koko kylppärin lattia pois. Samoin keittokomeron vesikraanan ei uskoisi pauhaavan sellaisella koskivoimalla äänen tasolla. Uskon kuitenkin näihin kaikkiin sopeutuvani – saamiani selkeitä ohjeita noudattamalla. Ei lipastonlaatikkoon, eikä yöksi vesilasiin… Ehkäpä siis nuokin ’mitä’-kyselyt harvenisivat ja pääsisimme ryhmäkavereiden kanssa enempi normaalin keskustelun tasolle. Se, että tiedät minun nyt kuulevan aiempaa paremmin, ei tosin takaa, että se olisi parantanut myös kuullun ymmärtämistä. Ja sehän onkin sitten jo vallan toinen juttu!

Toivottavasti myös Sinulle kuuluu hyvin hyvää!

IsoTimppa

Lääkärissä... jatkuu

Päättäväisyyttä - ja täsmällisyyttä

Siinä kaksi sanaa jotka ratkaisevat niin monen asian toteutumisen. Elämäntavan muutoksessa tarvitaan nimenomaan päättäväisyyttä. Täytyy olla suoraan sanottuna aikamoinen jukuripää, kun taistelee itseään vastaan, se ei ole helppoa. Vastakkain on kaksi kovaa, molemmat tahtovat päästä voitolle, molemmat osaavat mairitella.  "Periksi en anna", on olevinaan se oikea kovis. "Ei siitä mitään haittaa ole, tämän kerran vain, huomenna sitten"... on se niin lempeä, mairitteleva osapuoli.  On se vaan niin kummaa mitenkä helposti tämä viimeksimainittu "lempeä" voittaa koitoksessa.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että kiusauksia on monenlaisia. Ne tuppaavat olemaan tuon "lempeän" oikeita lempilapsia. Miten helppoa on murtaa vakavat "jukuripään" päätökset. Tällä kertaa puolellani oli miltei tyhjä jääkaappi joten kun tein ostoslistan hankintoja varten karsin siinä "paheet" minimiin. Toisaalta olin totuttautunut aika pitkälti niin sanottuihin terveellisiin lajikkeisiin. Esimerkiksi makeat tuotteet, pullat ja sensellaiset eivät ole kuuluneet ostoslistaani vuosikausiin. Rasvaa on tullut nautittua purkki-, että piilorasvamuodossa. Rasvoja ei pidä kuulemani mukaan julistaa pannaan. Kovat rasvat kylläkin – ne kolesterolin kohottajat. Ehkä en raskitte luopua kuitenkaan esimerkiksi possun kaslerista, se vaan on niin makoisaa raaka-ainetta ruuanlaitossa. Kerrassaan "mehevää", niinkuin meikäläinen sanoo, varsinkin grillattuna. 

Rasvaton maito, HYLA, sellainen on kuulunut valikoimiini ruuan laitossa, samoin vähärasvaiset ruokakermat.  Voi ja Oivariini muuttuivat Beceliin, eli margariiniin, annostelukin väheni melkeinpä sellaiseen kuuman naskalin tasoon.  Sanovat, ettei kuumalla naskalilla voita kerry juuri nimeksikään leivälle. Voi, voi sentään kun voista jouduin luopumaan, myös paistamisessa.  Raejuusto, rahka, smetanaa kastikkeena joskus, rasvaton piimä, Aamupala 5% juusto,  näitä olen muutenkin käyttänyt.

Perunan käyttö on ollut aika vähäistä, mutta niitä pitää olla kuitenkin jääkaapissa saatavilla. Pitää sitä joskus olla tuppiperinoita tarjolla. Keitot, kuten kala- ja lihakeitot, ovat makuuni. Leikkeleistä palviliha on suosikkini. Saatavana on edullista ja vain 3 % palapalvia, joka on hyvää leivällä kuten "rokkasopassakin". Viimeksimainittu kuuluu olla minun sanastossani, ei hernekeitto; rokka, se on minun "äirinkieltäni". Ikäni olen nauttinut kuivatusta, halkaistusta ruisleivästä, Se ei saa olla tuoretta, pehmeää liisteriä. Tällainen tuoreena syöty ruisleipä vie kyllä nälän, muta kyllä se kuuluu perästäkin, yhtenä paukkeena.

Värikkäät, vihreät ja punaiset vihannekset kuuluvat jääkaappiini. Tosin on sääntöjen vastaista säilyttää tomaattia ja kurkkua jääkaapissa, niissä on omat kaasunsa, joita kylmä ei suosi. Nämä kaksi tuotetta ei myöskään tykkää säilyvyyden kannalta toisistaan, vihoittelevat mokomat kaasua erittämällä – pilaantuvat helpommin. Juomana kuluu noin kolme litraa omatekoista "vischyä” vuorokaudessa, myös yöllä…

Keskustelu "personal trainerin" eli Susannan kanssa.

Lääkärissä käyntini johti myös käyntiin Susannan luokse. Hänen ja lääkärin toteamukseen liikakiloistani sekä noiden alaraajojen rasitusalttiuteen, siinä olin aivan samaa mieltä heidän kanssaan. Ei kukaan kestä jaloillaan tällaista 135,5 kg painoa. Syön tosiaan vain "kerran" päivässä, aamusta iltaan. Speden vitsejä Ruonansuun kanssa. Luulisi, että minulla on aina ruoka mielessä. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Harvoin minulla on varsinaista nälän tunnetta, mutta kun syön niin sitä tulee syötyä aivan liian paljon kerrallaan. Pitäisi oppia täsmällisiin ruoka-aikoihin ja pieniin kerta-annoksiin. Pitäisi elää kellon mukaan, mutta kun ei, niin ei…

Tässä asiassa on paljolti kysymys tottumuksesta. Työikäisenä ja yrittäjänä nuo ruoka-ajat olivat mitä olivat. Tosin päivällinen ja aamiainenkin olivat säännöllisiä, aamiainen herättyä ja päivällinen kotiin tultua.

Susannan kanssa tein sopimuksen, että hän katsoo ruokapäiväkirjani sovittuina aikoina. Yhdessä pohdimme tilannetta siitä eteenpäin. Hänen mukaansa minun pitää syödä vähintään 5-6 kertaa päivässä ja pienentää annoskokoa.  Ruuan koostumuksessa hänen mielestään ei ole suurempaa korjaamista. Tässä ikäänkuin muistin pakasteessa olevat mustikat ja mansikat, niitä pitää lisätä ruokavaliooni. Noista mustikoista ja puolukoista saan kiittää velimiestäni. Hänen harrastuksensa on kesäaikaan marjojen keruu. Hän ei ole marjatta minään vuodenaikana. Hän käyttää metsänantimet marjojen merkeissä hyväkseen. Lisäksi hänen puolisonsa nimi on Marjatta, joten marjatta hän ei ole päivääkään.

Taas tämäkin päivä eteni iltaan. Minun kymmensormijärjestelmäni on siksi hidas, joten aikaa ilman leipää tahtoo näinkin mennä. Venyi tuo ruokailu ainakin kolmella tunnilla kohti iltaa.

Noin viikon päästä yritän valaista minkälaisiin tuloksiin olen tässä ajassa päässyt. Mukavaa puuhaa tämänkaltainen itsetunnon ja motivaation kohentaminen. Onko jollakulla asiasta kiinnostuneella antaa minulle puhtia tähän projektiini, joka toivoni mukaan kestäisi pysyvään painonpudotukseen asti. Kommentteja voi kirjoitella, myös neuvoa antavia...

Niilo Henell

Maailmanmatkalla Aasiassa 8

Kaikki kiva loppuu aikanaan, myös minun Aasian seikkailuni, Hong Kongiin. ”Joku” olisi varmaan sanonut ”paska reissu mutta tulipa tehtyä”, minä puolestani en ole samaa mieltä.

Matka koulutti minua ainakin henkisesti, opin olemaan kärsivällinen ja murehtimatta turhia, aasialainen elämäntapa kun oli kiireetöntä, ja asiat hoituivat hitaasti.

Kertomukseni alussa sanoin lähteneeni ”soitellen sotaan”, tarkoitin tällä sitä että matkalaukkuni paino oli lentokentän punnituksessa 7 kg, ihmeellisintä on  kun palasin, matkalaukkuni painoi ”vain”  6,8 kg, jotenka myös se oli laihtunut matkalla.

Linja-auto on palaamassa maailmanympärimatkaltaan Suomeen vapuksi 2015.

(http://www.rantapallo.fi/pikavuoro/2015/01/23/euroopan-pikavuoro-istanbulista-suomeen-5-4-1-5-15-tervetuloa-mukaan/
"...Tallinnassa ollaan Vapunaattona. Auto on tarkoitus laivata Helsinkiin ja ajaa lopulta takaisin Salon torille Vapunpäivänä, sillä sieltähän tämä maailmankiertäminen tammikuun yhdeksäntenä vuonna 2011 alkoi. Ympyrä sulkeutuu. Ehkä torilla voidaan vihdoin ja viimein vakavalla naamalla julistaa: Pikavuoro on päättynyt.")

Olen ilmoittautunut viimeiselle osuudelle Helsinki-Salon tori, joten saan vielä muistella vanhoja.

Lukijaporukalle sekä kommentoijille kiitokset matkaseurasta!

JUPE

Lääkärissä... jatko-osa

Ruokapäiväkirjan pito, siitäkö apu...

Edellisessä tarinassani lupauduin ja tavallaan sitouduinkin kertomaan mitenkä onnistun ja selviydyn elämäntapamuutoksissani. En edes ryhdy arvioimaan kuinka mones kerta tällainen on elämänvaiheitteni aikana lähtenyt käyntiin kerta toisensa jälkeen. Sen kyllä voin sanoa, että kaikki muutkin projektini tämän asian vaiheilta ovat olleet lupaavia, tulosta on tullut, mutta kaikki ovat päättyneet aivan liian aikaisessa vaiheessa. Positiivisessa mielessä kaikki projektini kilot ovat antaneet hyvinkin paljon tietoa mitenkä pitäisi toimia tulosten saavuttamiseksi.

Ikäni puolesta minun ei tarvitsisi olla niinkään huolissani tuosta painostani ja juuri niistä ikävistä vaa`an näyttämistä loppupään numeroista, joita myös ylipainoksi kutsutaan. Kyllä nekin mukanani kulkisivat, mutta kun nuo polvet eivät tahdo sitä kuormaa kestää. Vaatteetkin kyllä vielä jotenkin suojaavat tomumajaani, joten ei se ole siitäkään kiinni jotta laihtua pitäisi. 

Ovat nuo nivelet olleet jo pitkään huonoina. Aikaisemmin raajojeni särky on pysynyt kuvioista poissa, nyt särytkin ovat alentamassa elämäni laatua. Jopa niin paljon, että aktiivinen osallistuminen päivittäisiin rientoihin on kyseenalaista. Joku voisi sanoa sitä masennuksen tunnusmerkiksi. No haluttomuutta tarttua asioihin on olemassa. Myönnetään. Tämä haluttomuus omasta mielestäni johtunee kuitenkin tuosta säryn ja kivun aiheuttajasta. Risat, kivuliaat raajat, ei tee mieli lähteä taapertamaan jotakin päivän askareista tekemään. Aivan pakolliset kuviot saan hoidettua rollaattoriin tukeutuen. Tämä etenemismuoto on muuten hyvä, mutta se rasittaa erittäin paljon käsiä, koko hartianseutua sattuu, kulje ja puuhastele siinä sitten.

Kauan se kesti ennekuin sain tilattua lääkärin Halikon terveyskeskuksesta. Olin särkylääkkeitä kylläkin harvakseltaan ottanut, mutta kun niistä ei ollut helpotusta tullut, niin olin mieluimmin sohvaperunana ilman särkyä. Ilman kaveriapua olisi lääkäri vieläkin jäänyt tilaamatta. Kaveri oli seurannut tilannettani voivotuksineen. Hän oli tekijä joka toi alkuhelpotuksen vaivaani. En oikein uskonut, että tabletista olisi hyötyä vaivaani ja vielä 100 mg:n xxxxxx -sellaisesta. Saatesanojensa mukaan "se on kolme varttia kun se helpottaa". Niin siinä myös kävi, särky oli poissa ja kiputilakin oli lievempi. Seuraavan yön sain nukutuksi hyvin, kiitos kaverille!

Kiitos myös lääkärille, joka antoi samaiselle lääkkeelle reseptin, antoi vielä kortisonipiikin polveeni, ohjeisti minut labraan sekä röntgeniin, sääteli lääkitystäni muutoinkin sekä ohjasi lopuksi hoitajan luokse keskustelemaan elintavoistani.  Siitä kaikesta alkoi sitten ruokapäiväkirjan pito ja seuranta mitenkä paljon laitan tuohon monttuun sapuskaa, siitä kaikki on kiinni, määrästä. Tietenkin laatukin merkitsee, mutta määrä on kuitenkin se suurin tekijä. Luulen, että olen pysäyttänyt "kasvukauteni", ainakin toistaiseksi. Tavoitteena on keventää nivelten päältä painoa.

Tämä tarina jatkuu.  Alku näyttää lupaavalta, jospa ensi kerralla pääsen kertomaan, että olen jo hiukan pääsyt asiassanikin eteenkinpäin. Pitäkäähän peukkua…

Niilo Henell