Muistumia Musta kuula -sanapelin vaiheilta

Pian Kemijärveltä Saloon muutettuani tutustuin Jari Parviaiseen Kriisikeskus Etapissa järjestetyllä kurssilla, jossa koulutettiin valtakunnalliseen kriisipuhelinpalveluun päivystäjiä. Kurssin jälkeen kävimme kahden vuoden ajan hoitamassa toisinaan parikin kertaa kuukaudessa perjantain myöhäisillan päivystysvuoron klo 20—24.   

Olin ollut kolme päivää eläkkeellä, kun Jari eräänä aamuna soitti ovikelloa ja kertoi jääneensä sairaseläkkeelle, sairastuttuaan vakavaan, hitaasti etenevään sekä parantumattomaan cadasil- nimiseen aivosairauteen.  

Keitin kahvit ja valmistin Jarin 5-vuotiaalle tyttärelle mukillisen kaakaota. Kahvipöydän ääressä ehdotin Jarille, että ryhtyisimme kehittelemään hänen käyttöönsä muistipeliä, joka aktivoisi aivoja ja hidastaisi taudin etenemistä. Jari innostui asiasta ja pelin ideointi pyörähti heti käyntiin. Muistaakseni ajankohta oli lokakuun puolivälin paikkeilla ja vuosi oli 2010. 

Noin puolentoista vuoden kuluttua tuosta keskustelustamme sanapeli valmistui, ja Mustan kuulan nimi rekisteröitiin tavaramerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksessa 28. helmikuuta 2012.  

Sytyläisille vuosien mittaan tutuksi tullut Musta kuula täyttää siis ensi helmikuussa kymmenen vuotta.  

Pelin suunnitteluun osallistuivat myös Maskun kuntoutuslaitoksen muistiterapeutit. Sytyn Kamariherrat antoivat meille valmiiksi testattuja, konkreettisia ja erinomaisia vinkkejä ja ehdotuksia porukkapelien sääntöjä kehitettäessä.  

Musta kuula tiimi 

Alusta lähtien mukana olivat Jari Parviainen ja hänen poikansa Tomi, joka siihen aikaan opiskeli it-alaa Turun ammattikorkeakoulussa. Ja Hetassa asuva poikani Mikko opasti minua tietotekniikkaan liittyvissä asioissa skypellä, ja viisasteli, että vain yksi metodi, ”tietotekniikkaa it-kammoiselle” -toimii näin kovakalloista opetettaessa. Neljäntenä Musta kuula -tiimissä olin minä, tämän muistelun kirjoittaja. Pelin valmistuttua Tomi laati meille yhtenä opinnäytetyönään upeat verkkosivut. 

Pelin suunnittelu 

Tavoitteeksemme asetimme pelin, jota voisi pelata yhdessä muiden kanssa, ja pelaamalla aktivoida aivoja sekä hidastaa aivosairauksien etenemistä mukavassa, iloisessa ja hauskassa seurassa, jossa huuli lentää ja nauru raikuu.  

Ensimmäinen kehitysversio perustui numerosarjojen muistamiseen, mutta hylkäsimme sen pian, koska sitä ei voinut pelata yhdessä muiden kanssa. Teimme numeropelistä myös version, jolla voi arpoa Lottonumerot, mutta jokin paha moka suunnitelmassa oli, koska ainuttakaan voittoa sillä ei tullut. Joten numeroihin pettyneinä aloimme pähkäilemään sanapeliä, joka perustui Suomen yleiskielen kirjaimien esiintymistiheyteen. Saatavilla oli valmiit tilastot, mutta emme tienneet sitä, vaan innosta puhkuen teimme suunnattoman ja varsin työlään homman kun laadimme omat tilastot.  

Samoihin aikoihin lueskelin kirjaa Kreikan mytologiasta. Kirjassa kerrottiin muistin jumalattaresta Mnemosynesta ja hänen yhdeksästä muusastaan. Tämä tieto ratkaisi kuulien lukumäärän Musta kuula -muistipelissä, jossa on 8 kirkasta ja yksi musta kuula. Joskus tuntui siltä, kuin itse muistin jumalatar Mnemosyne olisi ohjannut meitä kokemattomia pelinkehittelijöitä. 

Testipelit veivät eniten aikaa. Istuimme kuukausitolkulla iltaisin muiden töiden jälkeen pelaamassa, vaihdoimme kirjaimen toiseen ja taas testasimme ja kirjasimme tuloksia muistiin. Kunnes löysimme oikeat kirjainyhdistelmät oppipoika-, kisälli- ja mestaritason peleihin. 

Tapasimme lukuisia eri alojen asiantuntijoita, kuten näönkäytön ohjaajan. Värien vaikutuksista selvillä oleva asiantuntija neuvoi pelin värien valinnassa. Tuttu aseseppä kertoi, miten kirkas kuula saadaan pysyvästi mustaksi. Kokeneen erityisopettajan asiantuntemustakin avuksi tarvittiin.  

Tietokirjailija ja toimittaja Maarit Huovinen opasti minua käyttöohjeen laadinnassa tinkimättömällä punakynän käytöllään. Maaritin myllytyksestä selvittyäni — ja suureksi hämmästyksekseni innostuin kirjoittamisesta. Harrastus on jatkunut jo useiden vuosien ajan — ja jatkuu yhä.     

Aikanaan Salon seurakunnan puutyöverstaalla Jarin omakätisesti valmistama pelin protomalli ja pian sen jälkeen pieni protosarja valmistuivat ja teimme reissun Turkuun saadaksemme opastusta tavaramerkin rekisteröinnissä.  

Lisää potkua Musta kuula -sanapelin viimeistelyyn antoi Juha Punta -säätiön myöntämä 2000 euron apuraha, pelin valmiiksi kehittämistä varten. Ensimmäiseksi ostimme Jarin entiseltä puolisolta edullisesti 17” käytetyn Aser-merkkisen läppärin, jonka jäähdytin vinkui oudosti, mutta onneksi laite toimi moitteettomasti aina siihen asti, kunnes saimme myytyä pelejä sen verran, että pystyimme ostamaan uuden laitteen. 

Parhaiten pelin kehitysvaiheilta jäivät mieleen ne lukuisat Mustaan kuulaan positiivisesti suhtautuneet henkilöt, joita tapasimme erilaisissa neuvotteluissa ja myöhemmin pelin esittelytilaisuuksissa sekä turnauksissa.  

Pelin alueellista tunnettavuutta lisäsi Kamariherrojen järjestämä Musta kuula turnaus, jonka he vaivojaan säästämättä järjestivät joka vuosi jotakuinkin kymmenen vuoden ajan. 

Toiminta päättyy 

Kun Jarista alkoi tuntua siltä, että hänen olisi korkea aika toteuttaa eräs pitkäaikainen unelmansa, ennen kuin taudin eteneminen estäisi sen, lupasin pyörittää Tmi Memoxia heidän matkansa ajan.  

Jari matkusti tyttöystävänsä kanssa Espanjaan, jossa he asuivat 9 kuukautta. Reissu antoi heille juuri sellaisia kokemuksia, mistä Jari oli unelmoinutkin. Cadasil-sairauden kannaltakin matkan ajoitus onnistui täydellisesti, sillä sairaus oli lähes oireeton koko tuon matkan ajan.  

Kaikin puolin onnistuneen reissun jälkeen he palasivat Espanjasta tyytyväisin mielin takaisin Suomeen. 

Muutaman kuukauden kuluttua he lähtivät Portugaliin, mutta se reissu ei onnistunut yhtä hyvin. Cadasil-taudin aiheuttamien voimakkaiden oireiden takia he joutuivat palaamaan Suomeen jo puolentoista kuukauden kuluttua.   

Jarin Suomeen paluun jälkeen teimme päätöksen Tmi Memoxin toiminnan lopettamisesta ja siirsimme Tomille kaikki pelin oikeudet.  

Jarin sairaus on edennyt ja hän on asunut Ilolansalon Aino-kodissa jo usean vuoden ajan. 

Pelimiljonäärejä meistä ei tullut, mutta ikimuistoisia, mielenkiintoisia ja mieluisia vuosia saimme viettää pelin kehityksen, markkinoinnin ja pelistä innostuneiden pelaajien parissa.  

Toivottavasti pelaajilla on ollut yhtä hauskaa pelatessaan, kun meilläkin oli Mustan kuulan kanssa touhutessamme.  

Musta kuula -sanapelin pelaajille Musta kuula -Team toivottaa edelleen antoisia ja mieltä virkistäviä pelihetkiä. Antakaa huulen lentää ja naurun raikua!  

Jussi Malminen 

Joulutunnelmia

On olut ilo olla mukana kirjoittamassa yhdistävää tekijää viisi vuotta. Blogi on tulossa tiensä päähän, mutta oma kirjoittaminen saa jatkua muissa merkeissä. Tämä on ollut hieno yhteisö tuoda ajatuksiaan julki.  

Tämä vuosi on taittumassa kohti loppuaan ja joulu on ovella. Tämä joulu onkin meidän perheessä ihan erityinen.  

Meille oli tarkoitus syntyä vauva keväällä, toukokuun loppupuolella. Elämä on ihmeellistä, emmekä onneksi tiedä etukäteen, mitä se tuo poluillemme. Meille nimittäin syntyikin vauva jo helmikuun lopulla.  

Vuoden aikana on käyty läpi monenlaisia tunteita. Ensin pelko, kuinka kovin pienenä syntyneen keskosen käy. Sitten pelko vauvalle tehtävästä ductus-leikkauksesta. Edelleen on olemassa pelko siitä, mitä kaikkea ennenaikainen syntymä on saattanut jättää jälkeensä.  

Helpotusta on tunnettu, kun kaikki on mennyt hyvin ja menee edelleen. Kiukkua ja katkeruutta olen tuntenut siitä, miksi minulle ja meille kävi näin? Miksi juuri minun piti synnyttää tämä kolmas lapsi niin kovin aikaisin? Eikö elämässäni ole ihan tarpeeksi haastetta jo oman näkövammani vuoksi? Tämäkin vielä!  

Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että elämme Suomessa. Koronasta huolimatta meillä on upea tehohoito vastasyntyneillä ja sen ansiosta meidänkin vauvamme on saanut parhaan mahdollisen alun ennenaikaisesta syntymästään huolimatta. Kiitollisuus siitä, että vauva voi hyvin, perhe on edelleen koossa ja isommat lapsetkin ovat päässeet tilanteen tasalle. Kiitollisuus siitä, että puoliso on ollut ja on edelleen rinnalla.  

Joulu on sellainen aika, jota vietetään rakkaiden kanssa. Tämä joulu vietetään erittäin suurella lämmöllä juuri omien rakkaimpien kanssa. Kiitollisina kuluneesta vuodesta ja sen aikana koetusta. Jouluna taatusti ilmestyy kyynel jos toinenkin tämän äidin silmäkulmaan, kun seuraa perheensä jouluiloa.  

Toivottavasti meistä jokainen voi tuntea tämän joulun aikaan rakkautta, lämpöä ja kiitollisuutta. Toivotan sinulle, lukija, erittäin antoisaa joulua sekä kaikkea hyvää ja toivottavaa vuoden 2022 aikana!  

Päivi   

Kirjeitä vapaudelle

Saimme hiljattain viettää 104-vuotiaan Suomen juhlaa. Tuntuu hienolta olla suomalainen ja pidän etuoikeutena, että saan nauttia koko kansaan tasavertaisesti kohdistuvasta vapaudesta. Oma sukupolveni on päässyt edeltäjiään selvästi helpommalla, kun ajatellaan vaikkapa ravitsemusta tai fyysisiä ponnistuksia. Omaa vapauttaan tai turvallisuuden tunnettaan ei kenenkään ikäiseni ole tarvinnut uhrata isänmaataan puolustaen. Joku voi helppoudesta ja tasavertaisuudesta olla eri mieltä, mutta kun kiikaroidaan rajojen ulkopuolelle, tulee paljon räikeämpiä epäkohtia vastaan. 

Yksi tapa yrittää tehdä maailmasta parempi paikka, on näin joulun alla osallistua ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Kirjeitä Vapaudelle-kampanjaan. Kampanjassa kirjoitetaan tsemppikortteja ja vetoomusviestejä apua tarvitseville, joiden ihmisoikeudet on poljettu maan tasalle. Kirjoittaa voi joko perinteisen postin kautta tai sosiaalisen median välityksellä ja virallisilla kampanjasivuilla on valmiita pohjia, joita voi myös käydä allekirjoittamassa. 

Koska itselleni toisen ihmisen käsiala, kortin tuoksu, postissa tapahtuneet kulmien kurtistumiset ja muut pikku seikat ovat tärkeitä elämän merkkejä, valitsin omaksi välineekseni perinteisen postin. Tilasin järjestöltä vetoomuspaketin, jonka mukana tuli tyhjiä postikortteja, palautuskuori sekä tietoa tuettavien tilanteista ja ohjeita viestien kirjoittamiseen. Eri maissa saatetaan olla hyvinkin tarkkoja siitä, ettei viesti arvostele johtoa tai ota poliittista kantaa, muuten viesti saattaa jäädä valvovan tahon haltuun. Kortitkin oli valittu niin, etteivät kuva-aiheet loukkaa kenenkään arvoja. 

Viestien kirjoittaminen on liikuttavaa. Tänä vuonna osa tuettavista on hyvin nuoria, suurin piirtein omien lasteni ikäisiä. Tuntuu karmivalta, että alaikäisten täytyy toimia äänitorvina asioissa, jotka täällä ovat itsestäänselvyyksiä. Miltä äitinä tuntuisi, jos oma lapsi olisi ollut tulossa harrastuksesta kotiin ja tuomittaisiin viideksi vuodeksi vankilaan vain siksi, että hänen ohitseen kulki mielenosoitus ja hän näytti liikkuvan mielenosoittajaväen mukana? Entäpä semmoinen tapaus, että perustaisit järjestön auttamaan heikompia ja tarjoamaan suojapaikkaa, mutta suuntaustasi pelkäävät kanssaihmiset kävisivät öisin tuhrimassa ovia jätöksillään, rikkoisivat ikkunoita ja uhkailisivat jatkuvasti väkivallalla? 

Vaikka välillä ajat tuntuvat vaikeilta, uskon silti, että me ihmiset yhdessä pystymme parempaan. Pikkuhiljaa, pieniä tekoja tekemällä. Muistetaan, että ollaan vain ihmisiä! Siedetään naapuria, vaikka hänellä olisi hienommat jouluvalot tai paksumpi tukka kuin itsellä. Vaikka sinä uskoisit kuuhun ja minä maahan, keskustella voidaan silti. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä, ja silti voidaan olla sopuisasti yhdessä. 

Rauhaisaa joulunalusaikaa, lämpöisin ajatuksin toivottaa 

Auli 

Kaikki päin prinkkalaa...

No nyt se myrkyn lykkäs! Mihin kummaan olen sen hukannut? Mistä alan sitä etsimään? Onko mitenkään mahdollista löytää sitä! Vanhat kouluaikaiset teokset on matkan varrella hukkunut. No se ei mikään ihme sinänsä ole tällaiselle, joka on tehnyt liian monta muuttoa työn perään. Sanovat ettei se työnteko mitään herkkua ole, mutta herkuilla on paha tapa kohentaa epäedullisesti tuota vartalon muotoa, mutta vain jos niitä nauttii liikaa.  

Niin, mitä minun pitikään etsiä? Nautin päivän välipalan hetki sitten. Verensokerin lasku ei ole hyväksi, kuulemma. Siitä muistuu mieleeni ruokalaji, jonka sen tekijä kuulemma valmisti ihan niinkuin vahingossa. Kysymys oli perin suomalaisesta ruuasta, joka uskoakseni kuuluu hyvin yleisesti kaikkien listalle. Sitä nautitaan, oli viikonloppu tai arkipäivä. Luultavasti se kelpaa perheissä lapsille niinkuin aikuisille. Minun listalleni se ainakin kuuluu. Makaronilaatikko nimittäin. 

Tässä makaronilaatikossa oli yllätys mukana. Ystäväni kertoi, että hän otti erehdyksessä väärän jauhelihapakkauksen pakasteesta. Yön ajan jääkaapissa sulamassa ollut pakkaus osoittautuikin sellaiseksi, että siinä oli myös metsäsieniä. Hiukan epäillen hän kuitenkin valmisti äidiltään opitun makaronilaatikon. 

Mausteet olivat kyllä kohdallaan, sipuli, suola, pippuri ja ennen kaikkea asiaan kuulumaton, tuoreena ruskistettu METSÄSIENI.  Sienet oli veitsellä hakattu hienoksi. 

Ystäväni kertoi, että tarkoitus oli tehdä siitä paketin sisällöstä kastike nautittavaksi perunan kanssa. Vahinkohan oli se, kun tein siitä makaronilaatikkoa. Eikä se sitten mikään vahinko ollutkaan. Suosittelen kaikkia käyttämään oikeita, mielellään itse kerättyjä metsäsieniä tähän reseptiin! Epäilen näet, että miedoista herkkusienistä ja kantarelleista ei irtoa sitä mahtavaa sienen makua. Tehkää ”Herkkumakaronilaatikkoa”, on edullinen ja makoisa ruoka. 

Jotakin olin etsimässä, kun aloitin tämän jutun. Pitää katsoa otsikko uudelleen. No niin, kyllä sitä on tullut etsittyä lukemattomia kertoja. Sellaista karttaa en ole nähnyt, missä Prinkkala on. (Kuulemma joulurauhan julistus luetaan Brinkkalan talon parvekkeelta – mutta se on sitten kai ihan eri kohde; oikein herrasbeellä kirjoitettuna! Vai onko?) 

Olkoon löytymättä, ei sillä väliä ole. Ei mennyt ainakaan makaronilaatikon teko edes päin metsää, prinkkalasta puhumattakaan. 

Tuottoisia syksyisiä sienimetsäretkiä toivottelee Niilo  

PUNERTAA MARJAT PIHLAJAIN

…ja oletettavasti menee vielä tuokio, ennen kuin pysyvä lumipeite koettaa niitäkin piilotella puun lehdettömien oksien joukkoon. Mutta tulossa sekin aika on, ilmastonmuutoksesta huolimatta. Toivottavasti! 

Kotipihlaja, Suomen yleisin pihlajatyyppi, on luonnonvaraisista puistamme värikkäin – Wikipedian mukaan. Alkukesän kukintojen kermanvalkoiset ’huiskilot’ osaavat jo ennakoida marjasatoa syksyksi. Useimmiten sitä saadaan melko runsaasti; ja sadon vaihteluista on pyritty selkeyttämään ennustelua tulevan talven lumimäärästä. ”Pihlaja ei kahta taakkaa kanna” – runsasta marjasatoa ja paksua lumivaippaa – jokainen voi siitä päätellä, vaikka itse en liene koskaan sitten muistanut verrata kuinka ennakointi on osunut oikeaan.  

 Aikoinaan, kun Alkosta sai vielä alkuperäistä, pihlajan kasvitieteellisessä luokittelussa olevan lajin nimikkeen mukaan Sorbukseksi nimettyä aperitiiviviiniä, jonka edullisen hinta-laatu-suhteensa vuoksi sillä oli ”rantojen ja puistojen ’ritareitten’ jakamaton suosio”, sanottiin hyvänä pihlajanmarjasyksynä, että tulevassa talvessa ei ole heillä eikä tilheillä murheita hengissä säilymisessä.  

Mutta laajemmassakin käytössä pihlajanmarjoja on hyödynnetty jo kauan erilaisina säilykkeinä, hilloina ja hyytelöinä, myös lisämakuna omena kanssa. Yllämainitussa alkoholiteollisuudessakin se on listoilta poistamisen jälkeen jälleen hyllyssä, tosin Sorbus palasi uudelleen ’riisuttuna versiona’ (kuten niin moni muukin aikoinaan voimakkaammalla koostumuksella menestyksellisenä tunnettu tuote). Pihlajanmarja sisältää runsaasti C-vitamiinia (lakan kanssa sama määrä, eli jopa enemmän kuin appelsiinissa). Marjat ovat runsaskuituisia ja sisältävät myös E- ja K-vitamiineja, beetakaroteenia sekä kaliumia ja flavonoideja, siis terveellisyyttä reilusti! Suuren sorbiinihappoisuutensa vuoksi sellaisenaan marjat ovat hiukan happamanmakuisia, mutta siihenkin on kehitetty sokeria terveellisempi ratkaisu: makeapihlaja, jonka risteytykseen on käytetty pihlajaa ja marja-aroniaa, orapihlajaa, omenaa tai päärynää. Sen viljely on tosin vielä vähäistä, mutta… Lähilajeinakin on monenlaisia erikoisuuksia, jopa paikallisuutta(mme) korostava suomenpihlaja, jota tavataan vain Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Murteissamme puulle löytyy monia nimityksiä, kuten pihlava, pihjala, pihlaa tai pihlas. Uskomuksissa ja kansanuskossa pihlajalla on ollut voimallinen merkitys uhripuuna, joka juurikin korostaa edelleenkin pihapiirissä kasvavien ja kasvatettavien pihlajien runsautta.  

”Kansanlääkinnässä pihlajanmarjoilla on hoidettu kihtiä, munuaissairauksia, suolistovaivoja, keripukkia, ruokahaluttomuutta ja verisuonten kovettumia. Marjoja voi pakastaa tai kuivata. Kuivaus onnistuu myös huoneenlämmössä. Kuivattua marjaa voi lisätä esimerkiksi murskattuna terveyspommiksi leivonnaisiin, puuroon, smoothieen tai jogurttiin. Pihlajanmarjojen suosio on kuitenkin oletettavasti tuntuvasti vahvempaa lintujen ravintona, kun vuonna 2015 tilastoitiin kerätyn myyntiin pihlajanmarjaa vain 762 kiloa!” 

 

Tuon otsikossa olevan tunnetun iskelmän sisältö on jo sota-ajoilta lähtien luonut mystistä kaihoa, kun muuttolinnut eivät ottaneetkaan mukaansa. Lieneekö siihen sitten tuonut helpotusta nakata muutama pihlajanmarja suuhunsa ja sen hapokkuudesta saada ikään kuin voimia jättäytyä toisten tänne jäävien kanssa alkavalle talvelle ”maan kylmiin kahleisiin”? Toisaalta se olisi oivallinen ratkaisu myös pysyvämpänäkin, kun vitamiineja ja mikroravinteita ym. hivenaineita tarvitaan talvessa pärjäämiseen kesääkin enemmän. Ainakin minä katselen pihapihlajaamme tämän kirjoittamisen hetkellä ’sillä silmällä’ – toivottavasti ennätän ennen tilhiparvea! 

 

 

 

Ammattijärjestäjän jälkeen kuolinsiivous

 

Oletkos koskaan ollut ammattijärjestäjän luennolla tai jopa hänen asiakkaanaan? Minä olen ollut parilla luennolla. On mielenkiintoista huomata, että itsekin on saanut varastonsa täyteen tavaraa, vaikkei hamstraaja olekaan. Vai onko sittenkin?  

Minut herätti ajattelemaan se, että tarvitsenko todella kaikkea, mitä minulla on. Olen usein aloittanut siivouksen ja jopa järjestänyt tavarat siististi. En koskaan ole miettinyt, mitä tavaroita säilytän.  

Ammattijärjestäjä antoi ohjeen, että aloita jostain pienestä hommasta. Yhden laatikonkin siivoaminen riittää. Se on alku!  

Menin vaatehuoneeseeni, johon hädin tuskin mahtui sisälle. Tyhjensin yhden hyllyn. Siis yhden ainoan hyllyn!  

Kulutin sen parissa yli 3 tuntia. Kyllä, yli 3 tuntia! Kävin joka ikisen tavaran yksitellen läpi. Tarvitsenko tätä? Koska olen viimeksi käyttänyt sitä? Onko se rikki? Onko se oikeassa paikassa?  

Esitin jokaisen tavaran kohdalla nämä kysymykset. Vastauksen jälkeen kasasin tavaroita eri pinoihin.  

En heittänyt kaikkea pois, mutta ensimmäiselle hyllylle jäi tungoksen sijaan vain yksi laatikko tavaraa. Ja kyllä, säästin jopa muistoja, kuten aviopuolisoni ensimmäiset vauvatossut ja meidän molempien ylioppilaslakit. Muistojen laatikosta löytyy myös ihana, puinen palapeli 1970-luvulta. Se on kauniisti maalattu ja oikea taideteos!  

Siivoustyö on jatkunut hitaasti ja se jatkuu edelleen. Avustajalleni sanoin, että tämän kokoisen talon läpikäymiseen menee vähintään vuosi. Ette ehkä usko, mutta vaatehuonetta on nyt siivottu 4 kertaa yhteensä noin 15 tuntia.  

Olen vienyt kierrätyskeskukseen 3 jätesäkillistä ja 2 isoa pahvilaatikollista tavaraa sekä heittänyt yhden isohkon muovikassillisen tavaraa roskikseen. Lisäksi olen tehnyt arpajaisvoittolöytöjä useamman euron edestä.  

Työ on hidasta, mutta palkitsevaa! Palokuorma ja sitä myötä turvallisuus kotona paranee, olo kevenee, kun tavarat saa vietyä pois ja vaatehuoneessa on tilaa. Isäntä totesi eräänä päivänä, että onko meidän vaatehuone aina ollut näin iso ja valoisa?  

Suosittelen siivouksen tekemistä! Aseta itsellesi vain pieniä tavoitteita ja nauti, kun saavutat tavoitteesi. Vaatehuoneemme ei ole vieläkään kokonaan siivottu, vaikka siivouksen aloittamisesta on kulunut jo 3 viikkoa. Hiljaa hyvä tulee!  

Päivi  

 

Pinkki penkki #TykkääTurkulaisesta

Koiran kanssa lenkillä törmättiin pinkkiin penkkiin, jossa olisi mahdollisuus kuulumisien vaihtoon. Mielenkiinto heräsi. Mikä tämä juttu on? Korona-aikana eteenkin tuotti iloa, että joku on keksinyt yksinäisille juttukaveria kaipaavalle mukavan tavan kohdata ihmisiä. 

Penkillä ei kyllä harmikseni istunut ketään, mutta ajatuksena loisto juttu. Yksinäisyys kun on nykypäivänä todella huolestuttavasti lisääntynyt ja tämä koronaepidemia on vaan synkistänyt tilastoja. Kuten Helsinki Mission -sloganissa sanottiin ”yksinäisyyteen voi kuolla” ja se on niin totta. 

Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että rakkaita on ympärillä runsaasti, mutta tilanne voisi olla toisinkin. Ja aina ympärillä olevat läheiset ihmisetkään eivät auta, jos kukaan ei koskaan pysähdy ja ole aidosti kiinnostunut, mitä sinulle kuuluu.

Voit olla jopa parisuhteessa eläessä yksinäinen. Joskus joku asiakkaani sanoi, että vaikka tupa olisi täynnä lapsia ja lapsenlapsia ties kuinka monessa polvessa, saattaa kohtaaminen jäädä tapahtumatta. Jos vieraat vain höpöttävät omia asioitaan ja ovat jo tullessaan kertoneet, että on kiire ja pikaisesti vain tultiin käymään. Tällä ”pikaisella ” kyläilyreissulla sitten ei kukaan vaivaudu kysymään, mitä mummolle kuuluu?

Jotenkin tämä penkki toi toivoa siitä, että ihmiset edelleen välittävät toisistaan ja ehtivät hetkeksi pysähtyä, vaikka ventovieraankin kanssa, juttelemaan.

Otetaanhan läheiset lähelle ja kuunnellaan, mitä heille kuuluu.

                                                                                                                                                Minna

Hei Halloween...

 

Lokakuussa on jo aika pimeää, ja vettä on satanut kiitettävästi niin että kyllä syksyltä tuntuu. Kirpeät kuulaat pakkaspäivät antavat vielä odottaa itseään, mutta ehkä tähän kuraan ja kurjuuteen sopii hyvin kurpitsajuhlan vietto. 

Itselleni on vaikea muistaa, koska halloween oikeastaan on. Helposti sen ajoittaa pyhäinpäivän tietämille. Ihan samasta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, ja halloweenia vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Nimi tulee sanoista All Hallows´ Eve eli kaikkien pyhien aatto, ja juhla on lähtöisin kelttiläisestä kulttuurista. Pyhäinpäivä taas oli alun perin marraskuun ensimmäisenä päivänä, nykyään se sijoitetaan lokakuun viimeisen ja marraskuun kuudennen väliin osuvalle lauantaille. 

Lokakuun aikana on ollut aika paljon halloweeniin liittyvää mainontaa. Juhliin liittyy nykyään vahvasti kaupallisuus, on karkkeja ja krääsää. Paikallisesti hieno juttu oli Rannikon puutarhan kurpitsapelto, jossa oli nähty vaivaa kaivertamalla lukemattomia kurpitsalyhtyjä ja rakentamalla niillä erilaisia kujia ja koristeita. Iltahämärissä oli mukava käydä ihastelemassa noita oransseina hehkuvia karmivia kasvoja, ja tulihan meidän pari kurpitsaakin ostettua. Niistä kaiverrettiin kotona omat lyhdyt. 

Kurpitsalyhdyn kaivertaminen on hauskaa puuhaa, mutta vaatii terävää veistä, malttia ja jonkin verran voimaa, kun kuori kuitenkin on paksu. Ensin sopivan kokoinen hattu päältä pois, sisälmykset lusikalla tai pienemmällä veitsellä ulos (ne voi hyödyntää paahtamalla siemenet ja muista jäänteistä voi keittää vaikka sosekeiton) ja sitten kasvot tai kuviot kylkeen. Meillä on tässä käytetty apuna tussia, niin näkee vähän minkälainen on tulossa. Sitten vaan kynttilä sisälle, hattu päälle ja ulos leiskumaan! 

Lapsilta tuli vähän noottia, kun en tosiaan tarkkaan muistanut koska halloween on, enkä tullut tarkistaneeksikaan, kun se on ollut ympärillä muuten näkyvissä pitkään. Ei tehty halloweensiivousta eikä koristeltu kotia muuta kuin pihan puolelta noilla lyhdyillä. Onneksi on kaverit...yksi oli leiponut hienon ruumisarkkukakun, ja sen ympärille porukka kokoontui kuun viimeisenä päivänä. Hauskaa oli ollut! 

                                    

                                                                                                                                                Terveisin Auli

 

 

Haloo!

Tring, tring, tring, kuuluu rintataskusta.

Kuka siellä nyt haluaa puhelimella ottaa yhteyttä, pitää kurkata tuon kännykän näyttöön. Kas tuttu on soittaja, täytyypä vastata: heippa Kalle, mitäs Sulle kuuluu? Tällä kertaa oli hyvinkin läheinen soittaja. Tavat ja käytäntö on muuttunut puhelimen käytön suhteen.  

Me iäkkäät puhumme hyvin helposti ja mielellämme: “Silloin hyvään aikaan”, tarkoittaa ajasta taaksepäin tapahtunutta, sen aikaisia tapahtumia, käytäntöjä jne. Huolia oli varmasti paljon, mutta tuo terveyden ja jaksamisen tila pääsääntöisesti oli hyvin paljon parempi - paitsi sen ajan kauan eläneet, jo ikäloput ihmiset. Todellisuus on ihmeellinen, ei tämä vointien ja vaivojen vertailu ole mihinkään kadonnut, samaa rutinaa vanhat pitävät, erona on vain tuo siunatun hyvin yksinkertainen lankapuhelin.  

 

Nimitys tulee siitä, kun ääni tuli kohteeseen lankoja pitkin. Soittajan äänen kohteeseen siirsivät puhelunvälittäjät eli Sentlaarisandrat. 

Silloin joskus vastattiin kohteliaasti esittäytymällä kuka puhelimeen vastasi. Nyt on käytäntö muuttunut aika paljon. Siihen ollaan tultu lieveilmiöiden takia. 

Vaikken nykypuhelimeni kaikkia ominaisuuksia oikein ymmärräkään, niin iloa se on suurimmaksi osaksi tuottanut, joskin varovaisuuttakin. Toista se oli silloin ennen! Ne ajat ovat olleet j33a menneeyt, eletään nykyaikaa, joka on muuttuvaa. Kännykät ovat tulleet ja kehittyneet ja ken tietää mitä nykylapset sitten joskus näistäkin miettivät. Puhelin nopeuttaa asioiden hoitoa. Kännykkä on esine, joka otetaan mukaan miltei joka tilanteessa. Perhe saa nopeaan yhteyden toisiinsa, sillä iso osa lapsista “omistaa” sellaisen. Onhan se myös aika iso haittatekijä monessa tapauksessa. Siihen en puutu sen kummemmin, mutta yhdessä asiasta haluan kertoa. 

Sain tässä puhelun, jonka mahdollisista mahdollisuuksista olen kysynyt ja saanut ohjausta viisaammiltani.  

Tring tring! Puhelu oli tulossa ja avasin näytön. Minua oli varoitettu, että epäilyttävissä tapauksissa on parasta olla vastaamatta, tai jos vastaat, niin et saa mainita nimeäsi, siispä ”haloo” on yksi muoto, tai sanot jotakin muuta. Tämä ”haloo”, se on melko epäkohtelias muoto. Puhelinmyynti minusta on ihan ok, mutta siitä on tullut myös niin sanottu petollinen käytäntö. Soittaja ei aina ole muistanut katsoa säkkiään, siellä on hyvin monasti ns. likaiset jauhot pussissa, pelataan likaista peliä hyväuskoisen lukuun! En ihan tarkkaan tiedä miten tämä toteutuu, mutta sen tiedän, mitä pystyn hankkimaan ja mitä todella tarvitsen. 

Nimeni ja osoitteeni turkulainen soittaja tiesi, mistä lienee tiedon hankkinut. Asunnon ilmaisesta putkiston tarkastelusta oli kysymys. En todellakaan ollut kiinnostunut tällaisesta asiasta! Ensinnäkin, en teetä sellaista työtä vieraalla ja toiseksi niissä näkyvissä olevissa putkissa ei vikaa näy. Tietenkin sain siihen vastaväitteen ja samalla vedottiin tämän olevan ilmainen tutkimus. Lupaa en antanut, mutta innokkaana hyvästeiksi kerrottiin, että tavataan perjantaina klo 16:30. Katsoin minkälainen numero soittajalla on. Siitä selvisi Suomen etunumero 358 45 77… numero oli puutteellinen. 

Soitin yhdistyskaverilleni asiasta. Siinä jutellessani hänen kanssaan vahvistui päätökseni kysyä poliisin mielipidettä, miten toimia. Kiitos kaverilleni hän tietokoneen avustuksella haki valmiiksi numeron, johon voin pirauttaa ja kysyä neuvoa. Keskiviikkoina kun paikallisen poliisin neuvonta on levolla. 

Otin puhelinyhteyden ja selitin asiani. Vastaus tyydytti minua ja siitä olin mielissäni, että sain erittäin selkeän ja hyvän palvelun. 

Poliisista neuvottiin tähän tapaan. “Hyvin oletettavaa on, ettei perjantaina 16:30 tule kukaan ovelleni soittamaan ovikelloa. Hän kehotti kuitenkin minua varautumaan siihen, että ”henkilö” saapuisikin. Menet ovelle, aukaiset sen ja kehotat ko. henkilöä poistumaan tontiltani. Puhelin on oltava valmiina soittamaan 112. Soittoa ei pidä lykätä minkäänlaisista puheista huolimatta. Pyydä omaisista joku paikalle, tai naapuria kahvittelemaan, ennen määräaikaa”.  

Teinköhän väärin, kun en kertonut valvontakamerasta mitään. On kuulemma hyvä olla myös siitä mainitseva kilpi johonkin seinälle kiinnitettynä, portinpieleen, näkyvälle paikalle. Siitä sain ajatuksen, että koiranikin oikeastaan vaatii sellaisen varotuskyltin. Ei se ole mitenkään kiukkuinen, mutta suojeluvaisto pelaa. 

Teinköhän väärin, kun en kertonut valvontakamerasta mitään. On kuulemma hyvä olla myös siitä mainitseva kilpi johonkin seinälle kiinnitettynä, portinpieleen, näkyvälle paikalle. Siitä sain ajatuksen, että koiranikin oikeastaan vaatii sellaisen varotuskyltin. Ei se ole mitenkään kiukkuinen, mutta suojeluvaisto pelaa. 

                                                                                                                                            Niilo

 

Ruohonjuuritaso

 

Kolmen perussanan yhdistelmä ruoho ja juuri sekä taso… mutta nyt en mene tuon yhdyssanan yleisimmin käytetympiin merkityksiin – ”matalin taso, yksityisten kansalaisten taso, tavallisen työntekijän taso, rivijäsenen taso, tavallinen kansa, jäsenistö, äänestäjät tms.”  – ei, vaan nyt pyrin laskeutumaan tuonne aivan maan tasalle, ehkä sen pinnan allekin. Silläkin riskillä, että joudut(te) auttamaan minut sieltä taas jaloilleni. 

 

Otetaan ensin tuo ruoho. Kasvitieteellisesti se tarkoitta kasvia, jonka varsi ei ole puumainen, erotukseksi varvuista, pensaista ja puista. Yleisimmin se on nurmikko. Nyky-yhteiskunnassa ruoholle on kasautunut myös muita käsitteitä, jotka useimmiten kulkeutuvat lopuksi savuna ilmaan. Ja yhdyssanoista, niiden alussa tai lopussa, löytyisi melkoinen listaus. Myös sukunimenä Ruoho esiintyy ja 2019 heitä oli 591.

 

Juuri nyt päästään siihen juuri -käsitteeseen. ”Juuri on kasvin lehdetön, tavallisesti maanalainen osa, joka kiinnittyy varteen ja kasvaa suurin piirtein alaspäin, mutta juuristo eli juurien muodostama kokonaisuus voi myös levittäytyä vaakatasossa. Juuren päätehtävät ovat veden ja ravinteiden nostaminen varteen sekä kasvin pitäminen paikallaan maaperässä.” Noin kertoo Wikipedia ja noinhan me lienemme asian oppineet ymmärtämään. Sieltä selviää juuria olevan useampaakin tyyppiä; pää-, sivu- ja ilma- eli hengitysjuuria… Eikä vain kasveilla, vaan muissakin yhteyksissä tuo juuri on käsitteenä se alkuvoiman paikallistaja, jopa leivonnassa. Taikinajuuri. Löysipä Wikipedia lankkujuurenkin, jolla ei ole mitään tekemistä puunjalostusteollisuuden tuotteitten kanssa. 

Juuri -sana liittyy kieliopillisesti myös ”aikaa määrittelevänä” (tulin juuri etc.) sekä tiiviisti myös hieman pidemmälle vietyyn matematiikkaan ja löytyipä Juuri myös ravintolanakin. 

Tuon pitkähkön yhdyssanan loppuosa, joka ennen vanhaan olisi erotettu tavuviivalla, yhdistymään kahden sen edellä olevan sanan muodostamaan yhdyssanaan! Nykyisin ei enää… Siis taso. 

”Taso tarkoittaa tasaista kaksiulotteista pintaa, joka jatkuu rajoittamattomasti kaikkiin suuntiin.” Se voi määritellä myös osaamisen tasoa, niin opiskelussa kuin käytännön taitojen hallinnassakin. Ja ties missä kaikissa, yhdyssanana ilmaistuissa asioissa, taso on osana; käytetäänpä sitä jopa älykkyyttä ilmaisevana. 

Ja kun vihdoin olemme pudottautuneet alkuperäisen tavoitteemme mukaisesti ruohonjuuritasolle, niin nauttikaamme kesäisten muistojen joukosta, vaikka juuri leikatun pihanurmikon tuoksua.  

 

Näin jo kesän loppupuolella siitäkään ei irtoa enää samaa nautintoa, kuin alkukesästä; silloin ruoho oli todellakin vihreämpää – aidan molemmilla puolilla – kun helle ja aurinko eivät olleet vielä polttaneet sitä syksyisemmän ruskean suuntaan, joten – totta kai – myös tuoksu oli täyteläisempää. Ja muukin kesäisyys. Useimmilla loma vielä edessä ja kesään jo koko koronakauden kohdistuneet odotukset aivan ylätasolla!  

Ja kun odotuksiinkin päästiin, niin yleensä niitä on kesän osalla paljon. Lähes jokaisella – omanlaisensa. On aurinkoihmisiä, jotka hakeutuvat sen UV-säteisiin jo viimeisillä lumilla ja jo sitäkin ennen solariumissa itseään ruskettaneina. Ja meitä, joille aurinko on sekä häikäisijä, että liiaksi pilvettömältä taivaalta korkeapaineisena paistaen ”ahistusta” aiheuttavana liiallisena lämpönä. Helle ei helli sydänvikaista! Monia muitakin syitä on auringon välttelyyn meillä Pohjolan vaaleilla viikingeillä. Sen säteet saattavat aikaansaada jopa elinikäisiä vammojakin. 

 

Mutta mukavasti varjossa, jossa kerrotaan viisaitten istuvan, ja iholle ystävällisenä säilyvässä lämpötilassa, ilman kiireitä taikka mieltä askarruttavia ajatuksia… niitä hetkiä kesältä odotamme. 

 

Toivon, että kesässäsi on ollut noita tuokioita, ehkä pidempiäkin jaksoja, joilla olet saanut keräiltyä voimavaroja jaksaa jälleen vastaan tulevan kaamoksen paineet. Omalta kohdaltani, kun olen melko lailla myös syksyihminen, kesä on mennyt muisteloissa – tuollaisistakin kuvalla todistetuista hetkistä menneisyydestä – ja pienessä eriössä, jonka ikkunat ja seinä ovat ”aurinkomyönteisesti” suoraan etelän suuntaan, olen kuunnellut jo alkukesän helteistä alkaen melko monet vuorokaudet koneellisen ilmanjäähdytyksen hurinaa. Se on ääni, jonka toivon antavan varmuutta pärjäämisestä, vaikka ulkolämpö kohoaisi ja pysyttelisi hellerajan tasolla, sen ylittäenkin! Liki 20 vuotta palvellut sisäilmanjäähdytin on jaksanut pitää noin lämmöt 22–23 -asteessa ja siinä tuntuu sydän jaksavan – vajaatoimisenakin – täyttää pumppaamistarpeet.  

Lähdetään vuodenkierrossa uuteen jaksoon ja etsitään alkavasta syksystä loppukesän parhaimmat annit omakohtaiseen käyttöömme – ruohonjuuritason muistoinemme!